Ehdotuksen tausta ja tavoitteet
Hallituksen esityksen mukaan Finnvera-konserniin kuuluva Vientiluotto Oy voi jatkossa tarjota suomalaisten vientiyritysten ulkomaalaisille ostajille suoria vientiluottoja niin, että Finnvera Oyj takaa luottoon liittyvät riskit ja toimii luotonantajan agenttina. Ehdotuksen tavoitteena on korjata markkinapuutetta pienempien vientiluottojen osalta ja järjestää rahoitusta erityisesti pk- ja mid-cap-yrityksille tilanteissa, joissa vientiluottoja ei ole mahdollista järjestää pankkien välityksellä.
Ehdotus perustuu hallituksen puolivälin kehysriihessä keväällä 2021 tehtyyn päätökseen, jonka mukaan Finnvera Oyj:n pk-yritysten viennin rahoitustuotteita tulee kehittää niin, että otetaan käyttöön suorat ostajaluotot.
Talousvaliokunta pitää hallituksen esityksen tavoitteita perusteltuina ja puoltaa siihen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin.
Keskeisten ehdotusten arviointia
Mahdollisuus myöntää suoria vientiluottoja
Nykyisen lainsäädännön mukaan vientiluotot myöntää Finnvera-konserniin kuuluva Suomen Vientiluotto Oy, ja luoton vakuutena on Finnveran myöntämä vientitakuu tai alustakaus. Pankit toimivat luottojen välittäjinä, ja niillä on merkittävä operatiivinen rooli muun muassa asiakkaan tunnistamisessa, luottoasiakirjojen laatijana, luoton hallinnoimisessa sekä rahaliikenteen käytännön toteuttajana. Pankkien vientiluottotoiminnan painopisteenä ovat kuitenkin viime vuosina olleet lähinnä suuret vientiluotot ja suuret yritykset, joiden rahoitushankkeista ne kilpailevat. Sen sijaan pankkien kiinnostus pienempiä vientiluottoja kohtaan on vähentynyt. Tämä on vaikuttanut haitallisesti erityisesti pienten alle 20 miljoonan euron suuruisten vientiluottojen saatavuuteen sekä suomalaisten pk- ja mid-cap-yritysten vientihankkeisiin. Samalla myös näiden yritysten kasvu ja kansainvälistyminen on vaikeutunut.
Talousvaliokunta pitää perusteltuna ehdotusta, jonka mukaan pieniä vientiluottoja voidaan tarjota suoraan suomalaisten yritysten ulkomaisille ostajille. Vientiluoton suora rahoitus tarjoaa vientiyrityksille pankeista riippumattoman rahoituskanavan markkinapuutetilanteissa. Uudistus on tärkeä myös sen vuoksi, että useilla keskeisillä kilpailijamailla on jo käytössä toimivia ja erityisesti pieniin vientiluottoihin suunnattuja kansallisia järjestelmiä. Valiokunta huomauttaa, että ehdotetun suoran luotonantotoiminnan pitää rajoittua tilanteisiin, joissa on aito markkinapuute, eikä vastaavanlaista rahoitusta ole kaupallisten rahoituslaitosten kautta saatavilla. Valiokunta toteaa vielä, että suoria vientiluottoja myönnettäessä riskien ja asiakkaiden arvioinnissa tulee noudattaa asianmukaisia alan toimintaperiaatteita. Toisaalta uuden lainsäädännön mukaisten ostajaluottojen pitää olla prosesseiltaan ja hinnoittelultaan kilpailukykyisiä kilpailijamaiden vastaaviin vientiluottojärjestelyihin verrattuna.
Finnveran nykyistä laajempi keinovalikoima hallita korko- ja luottoriskejä
Ehdotus myös laajentaa Finnveran keinovalikoimaa hallita korko- ja luottoriskejä. Esimerkiksi korkoriski on mahdollista suojata kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta hankittavalla koronvaihtosopimuksella, joka on usein huomattavasti toimivampi ja tehokkaampi tapa pienten vientiluottojen osalta. Talousvaliokunta pitää ehdotusta myös tältä osin perusteltuna.
Kokoavia huomioita
Talousvaliokunta pitää kannatettavana suomalaisten pk- ja mid-cap-yritysten viennin tukemista ehdotetulla tavalla. Valiokunta korostaa, että suoran luotonantotoiminnan tulee rajoittua tilanteisiin, joissa on aito markkinapuute, eikä vastaavanlaista rahoitusta ole kaupallisten rahoituslaitosten kautta saatavilla. Lisäksi on tärkeää seurata systemaattisesti suorista vientiluotoista mahdollisesti seuraavien luottotappioiden kehitystä sekä sitä, miten luotto- ja korkoriskien hallinnassa on onnistuttu.
Valiokunta toteaa, että uudistuksen avulla voidaan olennaisesti parantaa pk-yritysten viennin edellytyksiä. Pk-yritysten osuus kokonaisviennistä on Suomessa selvästi pienempi kuin monessa verrokkimaassa, esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Suomen talouden kasvun, kilpailukyvyn ja kriisinkestävyyden näkökulmasta on olennaisen tärkeää, että myös pk-yrityksillä ja pienemmillä vientihankkeilla on mahdollisuus menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Valiokunta katsoo, että ehdotus osaltaan kannustaa suomalaisia pk- ja mid cap-yrityksiä kehittämään innovaatioita ja markkinoimaan niitä myös kansainvälisillä markkinoilla. Talousvaliokunta pitää uudistusta tarpeellisena myös siksi, että monet suomalaiset pk-yritykset etsivät uusia korvaavia markkinoita Venäjän hyökkäyssodan ja Brexitin aiheuttamien markkinamuutosten takia.