Yleistä
ILOn vuoden 1930 sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan pakollinen työ on määritelty työksi tai palvelukseksi, joka jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltain henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut. Pöytäkirjan sekä siihen liittyvän suosituksen mukaan pöytäkirjassa mainittujen toimien on sisällettävä erityisiä toimia pakkotyötä varten toteutettavaa ihmiskauppaa vastaan.
ILOn arvion mukaan pakkotyön uhreja on tällä hetkellä koko maailmassa lähes 21 miljoonaa. Uhreista 4,5 miljoonaa henkilöä on seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvässä pakkotyössä. Maahanmuuttajat ja alkuperäiskansojen jäsenet ovat erityisen alttiita joutumaan pakkotyön uhreiksi. Pakkotyön käytön arvioidaan yleistyvän globalisaation, lisääntyneen muuttoliikkeen, epävirallisen talouden ja maailmanlaajuisten rikollisverkostojen seurauksena.
Suomessa pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan uhrien määrää on vaikea arvioida, koska tapaukset eivät useinkaan tule viranomaisten tietoon ja koska rajanveto ihmiskaupan sekä ihmiskauppaan rinnastettavien työntekijöiden hyväksikäyttöön liittyvien rikosten välillä saattaa olla vaikeaa. Poliisille ja rajavartiolaitokselle on viime vuosina ilmoitettu vuosittain muutamia kymmeniä ihmiskaupparikoksia.
Pöytäkirja edellyttää, että jäsenvaltiot luovat kansallisen politiikan ja toimintasuunnitelman pakkotyön tehokasta ja pysyvää ehkäisemistä ja poistamista varten. Lisäksi edellytetään toimia suojelun antamiseksi uhreille sekä asianmukaisten ja tehokkaiden oikeussuojakeinojen, kuten korvausten, käyttöön saattamista ja pakkotyön käyttöön syyllistyneiden rankaisemista.
Hallituksen esityksen mukaan pöytäkirjan ratifiointi ei edellytä Suomelta lainsäädännöllisiä muutoksia, koska Suomessa ihmiskauppaa sekä pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa säädellään jo nyt kattavasti ja olemassa olevat käytännöt etenkin ihmiskaupan uhrien suojelemiseksi ovat riittävät täyttämään pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvän pöytäkirjan vaatimukset.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää tärkeänä, että pakkotyön ja siihen liittyvän ihmiskaupan ehkäisemiseen pyritään kansainvälisen sääntelyn avulla ja että Suomi osaltaan sitoutuu pöytäkirjan määräysten toteuttamiseen. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa pöytäkirjan hyväksymistä seuraavin huomautuksin.
Pakkotyö ja auttamisjärjestelmä
Suomessa pakkotyön kriminalisointi on kytketty ihmiskaupan ja törkeän ihmiskaupan kriminalisointeihin. Rikoslain 25 luvun 3 §:n 1 momentissa yhtenä vaihtoehtoisista ihmiskaupan tarkoituksista mainitaan sen kohteena olevan ihmisen saattaminen pakkotyöhön. Pakkotyötä ei kuitenkaan määritellä erikseen. Rikoslain 47 luvussa kriminalisoitu kiskonnantapainen työsyrjintä ja törkeä kiskonta ovat myös lähellä ihmiskaupan rikosoikeudellista tunnusmerkistöä. Kiskonnantapaisella työsyrjinnällä tarkoitetaan tilannetta, jossa työnantaja asettaa työntekijän huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi esimerkiksi tämän riippuvaista asemaa, tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä.
Hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että pöytäkirja edellyttää erityisiä toimia pakkotyötä varten toteutettavaa ihmiskauppaa vastaan. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty käsitys, jonka mukaan pöytäkirjan vaatimukset kattaisivat pakkotyön laajassa merkityksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka pakkotyö on yksi ihmiskaupan hyväksikäyttömuodoista, pakkotyötä voi esiintyä myös ilman ihmiskauppaa. Pöytäkirjan voimaansaattamisessa tulisi siksi selvityksen mukaan huomioida myös sellaiset tilanteet, joissa esiintyy pakkotyötä ilman, että ihmiskaupan tunnusmerkistö rikosoikeudellisessa mielessä täyttyy.
Rajanvetoa pakkotyön, ihmiskaupan ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän välillä sekä mahdollista tarvetta selkeyttää lainsäädännössä pakkotyön käsitettä on arvioitu seikkaperäisesti hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (
HE 103/2014 vp, s. 32—38). Käsitteiden rajanvedon ongelmallisuudesta huolimatta esityksessä ei ehdotettu ihmiskauppasäännökseen muutosta pakkotyön käsitteen osalta.
Käsitteiden epäselvän rajanvedon ja osittaisen päällekkäisyyden vuoksi ihmiskauppa ja ihmiskaupan tai pakkotyön uhri saattavat valiokunnan saaman selvityksen mukaan jäädä tunnistamatta. Osa rikoslaissa tarkoitetuista pakkotyötapauksista tulee käsitellyiksi kiskonnantapaisena työsyrjintänä esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa rikosprosessitoimijat eivät syystä tai toisesta ole kyenneet saamaan riittävästi näyttöä juuri ihmiskaupparikoksesta tai joissa ihmiskauppaa koskevia rikoslain tunnusmerkistöjä ei ole osattu soveltaa. Samoin tunnistuksessa haasteellisia ovat sellaiset rajatapaukset, joissa hyväksikäyttö on sinällään ollut vakavaa, mutta joissa uhrin vapauden rajoittaminen ei ole ollut niin intensiivistä ja merkittävää, että rikosprosessitoimijat olisivat katsoneet rikoksen täyttävän juuri ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistön. Valiokunta korostaa ihmiskaupan uhrin tunnistamisessa selkeitä tulkintaohjeita, viranomaisten kouluttamista ja hyvää viranomaisyhteistyötä sekä yhteistyötä muiden toimijoiden, kuten järjestöjen, kanssa.
Pöytäkirjan voimaansaattamismallilla ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisella on merkitystä työperäisen hyväksikäytön uhrin suojan saamisessa, koska Suomessa auttamisjärjestelmä on tarkoitettu nimenomaan ihmiskaupan uhreille. Uhri otetaan auttamisjärjestelmään, jos olosuhteiden perusteella arvioidaan, että kyseessä voi olla ihmiskaupparikoksen uhri ja hän on auttamistoimien tarpeessa. Järjestelmästä kuitenkin poistetaan muun muassa silloin, kun esitutkinnan päättämistä koskevasta päätöksestä ilmenee, ettei kyse ole ihmiskaupparikoksesta, tai jos syyttäjä ei nosta uhria koskevassa asiassa syytettä ihmiskaupparikoksesta. Auttamisen kytkentä ihmiskauppaa koskevaan rikosprosessiin on vahva.
Pöytäkirjan 3 artiklan mukaan jokaisen jäsenvaltion tulee toteuttaa tehokkaat toimenpiteet kaikkien pakollisen työn uhrien tunnistamiseksi, vapauttamiseksi, suojelemiseksi, toivuttamiseksi ja kuntouttamiseksi sekä muiden avun ja tuen muotojen tarjoamiseksi.
Valiokunta toteaa, että pakkotyön ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän sekä ILOn määritelmän mukaisen pakollisen työn käsitteiden osittaisesta päällekkäisyydestä ja rajanveto-ongelmista johtuen pöytäkirjan voimaansaattaminen ei ole kaikilta osin ongelmatonta ja selkeää. Tulkintaongelmat saattavat johtaa pöytäkirjassa edellytettyä heikompaan uhrien suojeluun. Ihmiskaupan uhri voi jäädä tunnistamatta ja tulla kohdelluksi esimerkiksi kiskonnantapaisen työsyrjinnän uhrina ja toisaalta muun ihmiskaupan kaltaisen työperäisen hyväksikäytön uhri jäädä auttamisjärjestelmän ihmiskaupparikokseen kytkeytymisen vuoksi pöytäkirjassa tarkoitettujen suojelutoimien ulkopuolelle. Valiokunta pitää tarpeellisena ja tärkeänä, että pöytäkirjan ja käsitteiden soveltamisalaa ja sisältöä selkiytetään erityisesti ihmiskaupan kaltaisten työperäisten hyväksikäyttörikosten osalta.
Valiokunta edellyttää, että hallitus seuraa, esiintyykö sellaista ihmiskaupan kaltaista pakkotyötä tai vakavaa työperäistä hyväksikäyttöä, joiden uhrit eivät saa suojaa, koska rikokset eivät täytä ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistöä rikosoikeudellisessa mielessä, ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin (Valiokunnan lausumaehdotus).
