Arvoisa puhemies! On todella hyvä huomata, että hallituspuolueen jäsenillä on sittenkin olemassa omatunto, ja erittäin hyvä on huomata myöskin se, että myöskin ministereillä tuntuu olevan omatunto. Nimittäin he hyvin usein perustelevat leikkauksia, joita nyt tehdään, sillä, että "teemme sen siksi, koska aikaisemminkin on tehty". Jos ei löydy perusteita leikata, niin täytyy hakea perusteet, jotka eivät kestä yhtään mitään. Minä ihmettelen, että jos köyhältä kansalta on leikattu jo aikaisemmin, niin tämän hallituksen täytyy leikata vielä lisää. Miksi näin? Kenties siksi, että köyhiä on paljon. Meillä on miljoona köyhää, ja jos jokaiselta köyhältä ottaa 5 euroa, niin se on 5 miljoonaa euroa. Köyhiä on paljon enemmän kuin rikkaita. Jos rikkailta ottaa 5 euroa, niin sieltä tulee vain muutama satatuhatta — todella rikkailta, heitä on vähän. Tietenkin se asia menee näin, mutta se on ikävää.
Minun mielestäni ei kannata katsoa taaksepäin muutenkaan vaan kannattaa katsoa eteenpäin ja rakentaa uusiksi tätä maailmaa. Jotta en puhuisi itseäni vastaan kovin paljon, en katso nyt taaksepäin vaan kerron pari sanaa historiasta.
Lapsilisän alku on nimittäin se, että sotien jälkeen lapsilisät tulivat tasoittamaan lapsellisten perheiden ja lapsettomien perheiden tuloeroja. Perheet olivat suuria, ja monessa perheessä elättäjä oli jäänyt rintamalle ja tarvittiin leipää lapsille, tarvittiin lämpöä ja vaatteita lapsille. Silloin kavennettiin tuloeroja.
Kehitys on kuitenkin mennyt siihen, että tänä päivänä lapsilisät kasvattavat tuloeroja ja nimenomaan sen takia, että meillä on toimeentulotuki, joka on viimekätinen sosiaaliturvan muoto, ja toimeentulotuki on sellainen, että se ei kestä mitään muuta tulomuotoa perheelle, ei edes lapsilisää, vaan lapsilisät leikkaavat määrällään toimeentulotukea. Korotukset toimeentulotuessa eivät kompensoi sitä.
Tässä käy siten, että viime kädessä lapset elättävät vanhempansa, ja se on käsittämätöntä — näin samaan aikaan, kun esimerkiksi Jyrki Katainen ollessaan pääministerinä sanoi, että "itse asiassa meidän perheemme ei tarvitsisi lapsilisiä lainkaan, me tulisimme kyllä toimeen ilman niitäkin". Ja tänä päivänä lapsilisät todellakin jakautuvat siten, että köyhemmissä perheissä ne menevät siihen, että kotiin ostetaan perunoita ja jauhelihaa ja tomaattia ja kurkkua ja lapsille tietenkin vaatteita. Rikkaammissa perheissä käy niin, että lapsilisärahat laitetaan lapsen tilille ja lapsi saa ne, kun täyttää 18 vuotta. Tämä on se karvas totuus. Siitä ei pääse mihinkään.
Senpä takia haluaisinkin kysyä: joko nyt olisi aika miettiä sitä, voitaisiinko lapsilisistä tehdä tarveharkintaiset (Eeva-Maria Maijala: Ei!) tai ainakin tulorajoitteiset? Kaikki eivät missään nimessä lapsilisiä siihen tilanteeseen tarvitse, mihin ne on tarkoitettu. Lapsilisä on paremmissa perheissä sellainen tulomuoto, joka on veroton, jonka perhe saa käyttää ihan kuinka haluaa. Köyhimmissä perheissä lapsilisä katsotaan tuloksi ja se pienentää perheen muuta veronalaista tuloa, kuten toimeentulotukea. Tämä on semmoinen asia, joka on ihan kerta kaikkiaan syytä jokaisen miettiä kohdallaan, mitä se tarkoittaa.
On sanottu, että näin ei voida tehdä sen takia, koska lapsilisä on viimeinen kaikille suomalaisille lapsille tuleva kädenojennus valtion taholta. Mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Jokainen lapsi kasvaa, jokainen lapsi tulee aikuiseksi ja kasvaa siitä eteenpäin, tulee vanhukseksi ja jää jopa eläkkeelle — kaikki ne, joille Luoja elinpäiviä suo. Muun muassa eläkkeet ovat sellaisia, jotka tulevat ihan jokaiselle suomalaiselle jonkinlaisessa muodossa tänä päivänä, jollekin isompana, jollekin pienempänä, ja siinä välissä on monta sellaista asiaa, minkä tämä yhteiskunta tarjoaa kaikille, kuten esimerkiksi ilmainen koulutus ja kuten neuvolatoiminta. Lapsilisä ei suinkaan ole ainoa asia, joka tarjotaan kaikille suomalaisille lapsille kuin manulle illallinen. Me tarjoamme paljon muutakin.
Mutta lapsilisät ovat asia, jota kannattaa miettiä, ja niitä kannattaa kehittää. Meidän pitäisikin pohtia sitä, mikä olisi oikeudenmukainen tapa hoitaa tämä asia. Lapsilisät siis tulivat sitä varten, että ne kaventaisivat tuloeroja, ja tänä päivänä, kun olemme menneet 2000-luvulle, niin kohta — no, ei nyt ihan vielä, mutta ei ole kovin kaukanakaan, kun jo sata vuotta on mennyt sodista, onneksi — sadassa vuodessa lapsilisät ovat muuttuneet tuloeroja laventaviksi tekijöiksi. Ne kasvattavat tuloeroja. Sen takia meidän täytyy uskaltaa katsoa kehitykseen, että miten kehitys muuttuu, ja toimia sen mukaan siten, että se on oikeudenmukaista ja me tunnemme sen oikeudenmukaiseksi, ja ennen kaikkea siten, että se on oikeudenmukaista suomalaisille lapsille.