Kiitos, arvoisa puhemies! Varmasti paneudutaan erittäin hyvin tähän lakivaliokunnassa. — Olisin ottanut esille tuon, mistä oikeastaan edustaja Räsänen aloitti, että maailma muuttuu ja keskusrikospoliisikin on tuonut tänä vuonna alkuvuodesta esille, että esimerkiksi 12—14-vuotiaiden väkivaltarikokset ovat kasvaneet ja ne kohdistuvat sitten siihen saman ikäluokan kaveripiiriin tai muihin henkilöihin. Minusta me voisimme käydä keskustelun myös Suomessa rikosoikeudellisen alaikärajan alentamisesta. Perussuomalaisten uudessa kriminaalipoliittisessa ohjelmassa on esimerkiksi esitetty, että se voisi olla 14 vuotta. Muun muassa Virossa ja Saksassa se on 14 vuotta. Silloin kaikki nämä pakkokeinot tulisivat myös käyttöön. Tässähän on nyt tilanne, että alle 15-vuotiaiden osalta ei tule käyttöön pidättäminen, vangitseminen ja matkustuskielto, mutta joskus voisi olla esimerkiksi rikoksen selvittämiseksi hyvinkin tarpeellista, että nuori on hetken aikaa pidätettynä.
Tästä perussuomalaisten ehdotuksesta koskien alaikärajan laskua on esitetty tämmöisiä heittoja, että perussuomalaiset haluavat 12—14-vuotiaat vankilaan, mutta semmoistahan me ei olla koskaan esitetty. Miksi esittäisimme ja miten voisimme esittää, koska eiväthän nyt 15—17-vuotiaat tälläkään hetkellä pääsääntöisesti minnekään vankilaan joudu, jos ei nyt puhuta jostakin vakavista henkirikoksista, ja miten nyt 14-vuotiailla olisi sitten ankarammat rangaistukset? Joten korjattakoon tämä ehkä vastustajien väärä hokema pois tuolta ilmoilta.
Sitten olisin kysynyt ministeriltä oikeastaan, miten suhtaudutte: Tämä jengirikollisuus on tosi vakava, ja niin kuin olemme huomanneet, Ruotsissa on todella sellainen tilanne, että siellä ollaan melko pulassa jo, kun toisille asuma-alueille ei voi mennä, ja Ruotsin uusi hallitus on nyt tuonut esille erilaisia keinoja esimerkiksi siten, että tietyillä alueilla voitaisiin ratsata autoja ja ihmisiä helpommin, kun etsitään muun muassa aseita. Miten Suomessa, oletteko te ministeriössä edes harkinneet sitä, että me saisimme vähän kovempia työkaluja siihen, miten estämme rikoksia? Tällä hetkellähän pitää olla epäily rikoksesta, jotta voi mennä jotakin henkilöä katsomaan, että onko hänellä aseita. Jos olisi esimerkiksi joku nuorisojoukko ja katsoisi, että nyt on vähän outoa toimintaa, niin voisi mennä katsomaan, onko taskussa teräaseita tai aseita. Nyt se ei ole mahdollista noin vain mennä ratsaamaan, ja tämä olisi yksi sellainen asia. Toivon, että te ministeriössä tätä pohditte. Me perussuomalaiset tulemme kyllä ajamaan tämänsuuntaista politiikkaa, ja toivomme, että muutkin heräävät tähän todellisuuteen.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Wallinheimo.