Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsitellään hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta yrittäjien niin sanottujen ei-omistavien perheenjäsenten työttömyysturvan kehittämiseksi.
Yrittäjät, heidän perheenjäsenensä ja yrittäjäjärjestöt ovat pitäneet pitkään esillä sitä, miten perheen yrityksessä työllistyneen perheenjäsenen työttömyysturva muodostuu. Perheenjäsenen oikeus työttömyysturvaan on ratkaistu samoin kuten yrittäjän kohdalla toimitaan, vaikka perheenjäsen ei omistaisi yrityksestä osakkeita eikä hänellä olisi niiden tuomaa äänimäärää tai vastaavaa määräysvaltaa. Tällainen ei-omistava perheenjäsen on työttömyysturvajärjestelmässä ollut yrittäjä, näin siitä huolimatta, että esimerkiksi eläkejärjestelmässä hän on voinut olla työntekijä.
Edellä kuvattu on aiheuttanut huolta yrittäjäperheissä. Kun henkilö on työttömyysturvajärjestelmässä yrittäjä, hänen työllistymisensä päättyminen arvioidaan toisin kuin palkansaajan kohdalla. Keskustelu on toki joskus kohdannut myös äärilaitoja, kuten väitteitä, että työttömyysturvaoikeuden syntyminen edellyttäisi sitä, että perheen yritys lopetetaan kokonaan. Tämä on kuitenkin liian jyrkkä tulkinta asiasta.
Yrittäjän perheenjäsen saa oikeuden työttömyysturvaan samoissa tilanteissa kuin omistava yrittäjäkin. Lisäksi hänen kohdallaan työttömyysturvaoikeus voi syntyä myös tilanteissa, joiden perusteella omistava yrittäjä ei saisi työttömyysturvaa. Esimerkki tällaisesta lievemmästä ehdosta on, että yritystoiminnan uudelleenjärjestelyt ja yritystoiminnan edellytysten pysyvä heikentyminen voivat olla seikkoja, joiden perusteella perheyrityksessä työskennellyt yrittäjän perheenjäsen voi saada työttömyysetuutta. Tällöin puhutaan lomautustilanteista ja irtisanomisesta tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Työvoimapoliittiset edellytykset on täytettävä, jotta työttömyysturvaa voidaan maksaa.
Julkisen keskustelun perusteella on kuitenkin pääteltävissä, että perheyrityksissä ei tunnisteta tilanteita ja perusteita, joiden toteutuessa ei-omistava perheenjäsen voi saada ansiopäivärahaa. Työvoimapoliittinen arviointi ei ole ainoa seikka, jolla on vaikutusta työttömyysturvaoikeuteen. Ansioperusteista työttömyysturvaa saadakseen henkilön on kuuluttava oikeaan työttömyyskassaan yritystoiminnassa työllistymisen tai palkkatyössä työllistymisen perusteella.
Toinen ongelmia tuottanut säännös onkin, että perheenjäsenen on kuuluttava yrittäjää vakuuttavaan työttömyyskassaan, jotta työttömyyden kohdatessa päiväraha olisi ansioperusteinen ja se perustuisi perheen yrityksessä työskentelystä saatuun palkkaan. On käynyt ilmi, että virheellistä vakuuttamista eli jäsenyyttä palkansaajia vakuuttavassa työttömyyskassassa tapahtuu.
Kun puhumme niin sanotusti väärässä työttömyyskassassa vakuutettuna olemisesta, puhumme tilanteesta, jossa ihminen on ilmaissut haluavansa vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta ansioperusteisessa etuusjärjestelmässä. Jos vakuuttamisessa on virhe, tämä tahtotila ei toteudu, vaikka työttömyysturvan saamisen työvoimapoliittiset edellytykset toteutuisivat. Näissä tilanteissa henkilöllä voi olla oikeus peruspäivärahaan tai työmarkkinatukeen, mutta voidaan hyvin kysyä, onko tämä riittävä korvaus, kun henkilö on halunnut vakuuttaa itsensä ansiotulostaan. Toisaalta se, että työvoimapoliittisia perusteita työttömyyden alkamisessa ei tunnisteta, on myös ongelma. Keskusteluissa tuodaan esiin tilanteita, joissa perheen yritys ei voi enää työllistää ei-omistavaa perheenjäsentä mutta työvoimapoliittiset edellytykset eivät silti täyty.
Arvoisa puhemies! Työttömyysturvajärjestelmän tarkoitus on tuoda taloudellista turvaa, kun työllistyminen päättyy tai muuttuu osittaiseksi, yritystoiminnassa sivutoimiseksi. Esityksen tavoitteena on parantaa yrityksessä työskentelevän ei-omistavan perheenjäsenen oikeutta työttömyysturvaan yleisesti sekä samalla ansiopäivärahaan. Tässä tarkoituksessa ehdotetaan, että yrityksessä työskentelevän ei-omistavan perheenjäsenen asema työttömyysturvajärjestelmässä muutettaisiin palkansaajaksi. Esitys koskee kaikkia yritysmuotoja, ei vain osakeyhtiöitä. Se koskee henkilöitä, joille perheyritys voi maksaa palkkaa ja jotka ovat työntekijän eläkevakuutuksen piirissä.
Muutoksen lähtökohta on yksinkertainen: muutetaan työttömyysturvalain yrittäjämääritelmää niin, että työttömyysturvalain perusteella yrittäjäksi katsominen edellyttäisi aina henkilökohtaista omistusosuutta osakepääomasta, tämän tuomasta äänimäärästä tai muutoin muodostuvaa vastaavaa määräysvaltaa. Tämän muutoksen perusteella henkilö, jolla ei omistus- tai määräysvaltaa ole, olisi silloin palkansaaja. Muutoksesta seuraa, että henkilön pitää kuulua palkansaajia vakuuttavaan työttömyyskassaan, jotta perheen yrityksessä työskentely voi kerryttää oikeutta ansioperusteiseen työttömyyspäivärahaan. Oikeus työttömyysturvaan ratkaistaisiin pääasiassa samoin kuin nyt palkansaajaksi määritellyillä.
Tähän on yksi poikkeus, joka koskee työssäoloehtoa. Yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen työssäoloehto olisi esityksen mukana 52 kalenteriviikkoa, kun se nyt palkansaajilla on 26 kalenteriviikkoa. Työssäoloehdon pitää kertyä sellaisena aikana, jona henkilöllä ei ole omistusosuutta yrityksessä. Tämä perustuu siihen, että määritelmän mukaan kyse ei ole palkansaajana tehdystä työstä, jos henkilöllä on omistusta. Yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen 52 kalenteriviikon ja palkansaajien 26 kalenteriviikon työssäoloehtoja kerryttävää työtä ei voi yhdistää. Työssäoloehto kuitenkin lyhenee nykytilaan verrattuna, eikä perheen yrityksessä yrittäjänä työllistymiseen tai ulkopuolisen palveluksessa työllistymiseen perustuvia työssäoloehtoja voi nykyisinkään yhdistää. Yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen tilanne ei näin ollen heikkene esityksen myötä millään tavoin.
Muutoksen tavoitteena on, että perheen yrityksessä työskentely olisi ei-omistavalle perheenjäsenelle mahdollisimman neutraali valinta suhteessa ulkopuolisen palveluksessa työskentelyyn. Näin halutaan vähentää työllistymiseen ja työttömäksi jäämiseen liittyviä taloudellisia riskejä perheyrityksessä työskenneltäessä. Perheyritykseen työllistymisen tulisi olla ei-omistavalle perheenjäsenelle mahdollisuus, ei riski.