Arvoisa puhemies! Toivon, että kyseessä on tärkeä hallituksen esitys siitäkin huolimatta, että oikeudellista tilannetta ei mitenkään merkittävästi tällä esityksellä muuteta. Lakiin tulee sellaisia tarkennuksia kuin että kuntouttava työtoiminta on suunnattu henkilöille, joiden työkyky ei riitä osallistumiseen työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, tai että tuki ja ohjaus on kirjattava aktivointisuunnitelmaan. Iso kysymys on, mihin tätä hallituksen esitystä tarvitaan, kun nämä seikat ovat selkeästi luettavissa hallituksen esitöistä jo vuonna 2000. Nämä seikat ovat luettavissa uudestaan ministeriön ohjeistuksesta kunnille vuodelta 2014. Jos meidän kuntakenttämme ei ole täysin lukutaidotonta, kaiken sen tiedon, jota nyt tuodaan lain tasoiseen tekstiin, olisi pitänyt olla yleisesti saatavilla jo kohta 20 vuoden ajan. Siitä huolimatta me tiedämme, että kuntouttavaa työtoimintaa on toistuvasti, laaja-alaisesti ja ympäri Suomen käytetty väärin, toisin kuin lainsäätäjä on edellyttänyt. No, tästä johtuen, koska oikeudellinen tilanne ei merkittävästi muutu, ei ole oletettavissa, että tämä lakiesitys toisi juurikaan muutoksia niihin kuntiin, joissa hommat on hoidettu asiallisesti tähän saakka. Toivo kohdistuukin nyt niihin kuntiin, joissa ei ole: josko nyt sitten muutoksia vihdoin tehtäisiin.
Yksi asia, yksi tärkeä asia liittyen kuntouttavaan työtoimintaan tästä puuttuu, jonka olisin toivonut täällä näkeväni, nimittäin tarkennus kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuteen ja sen suhteeseen taloudellisiin sanktioihin. Kuntouttavassa työtoiminnassa on kyse sosiaalipalvelusta, siis sosiaalipalvelusta, ja siitä huolimatta kieltäytyminen kuntouttavasta työtoiminnasta voi johtaa perusturvan epäämiseen, joissakin tilanteissa jopa viimesijaisten etuuksien merkittäviin leikkauksiin. Kun me ajattelemme, millaisesta porukasta on kysymys, niin tällainen säädös on monella lailla ongelmallinen. Kysymys on siis nyt ihmisistä, joidenka työkyky on niin heikko, että he määritelmällisesti eivät voi työllistyä edes sataprosenttisella palkkatuella. Eli jos henkilö päätyy kuntouttavaan työtoimintaan silloin, kun muut työvoimapoliittiset toimet eivät ole hänen kohdallaan mahdollisia — ja näiden toimien saatavuuden puuttuminen kunnassa ei ole syy panna ketään kuntouttavaan työtoimintaan — niin kysymys on henkilöstä, jota kukaan ei suostu ottamaan töihin edes ilmaiseksi, koska sitähän sataprosenttinen palkkatuki tarkoittaa. Eli jos siellä työkykyä on, sitä on todella vähän, ja kaikenlaisia elämänhallintaan liittyviä, terveyteen liittyviä, arjessa selviämiseen liittyviä ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia on usein todella paljon. Onko todella tarkoituksenmukaista, että tällaiselle ryhmälle tarjottavalla sosiaalipalvelulla on näin rankat sanktiot — suhteessa huomattavasti rankemmat sanktiot kuin monet meidän rikosoikeudelliset sanktiomme — kun ajatellaan, kuinka suurista rahoista on kysymys suhteessa näiden henkilöiden tulotasoon?
Minä annan kaksi esimerkkiä, keissejä, joita olen itse selvitellyt.
Toinen henkilö pantiin kuntouttavaan työtoimintaan. Hän itse oli suostuvainen siihen menemään, mutta hän kärsii vakavasta paniikkihäiriöstä eikä sitten uskaltanut ensimmäisenä päivänä sinne kuntouttavaan työtoimintaan mennä vaan jäi kotiin. Hän ei uskaltanut ajaa bussilla sinne kuntouttavaan työtoimintaan, koska se bussimatka tuntui niin pelottavalta. Hän menetti tästä työttömyysturvansa, ja hänen toimeentulotukeaan leikattiin 20 prosentilla. Sen jälkeen hänen kanssaan keskusteltiin, ja hän sanoi, että kyllä hän yrittää mennä toisen kerran sitten sinne. No, ei päässyt lähtemään kotoaan toisellakaan kerralla. Hänen toimeentulotukeaan leikattiin 40 prosentilla. Nyt hän sitten sinnittelee siellä kotonaan 300 eurolla kuukaudessa. Missään vaiheessa hän ei ole päässyt lääkärin vastaanotolle, jotta hän olisi voinut saada sellaiset lääkkeet, joilla hän ehkä uskaltaisi sieltä kotoansa lähteä muuallekin kuin siihen turvalliseen lähikauppaan, ja voisi ehkä joskus tulevaisuudessa käydä siellä kuntouttavassa työtoiminnassa.
Toinen esimerkki: henkilö, joka on vakavasti päihderiippuvainen, käyttänyt sekaisin huumeita ja alkoholia sekä erilaisia reseptilääkkeitä, kävi kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta ei sitten halunnut enää mennä sinne, koska siellä liikkui niin paljon huumeita ja hän koki, että hänen raitistumisensa oli niin epävarmalla tasolla vielä siinä vaiheessa, että hän ei uskalla olla ympäristössä, jossa pillereitä tarjotaan koko ajan. Myös hän sai nämä tiukat sanktiot.
Eikö näissä tapauksissa ole kysymys henkilöistä, jotka tarvitsisivat apua saadakseen sen elämänsä suurimman haitan järjestykseen, eivät suinkaan niitä sanktioita, jotka kyllä automaattisesti sieltä koneesta tulevat jokaiselle, joka syyllistyy työvoimapoliittisesti moitittavaan toimintaan, toisin kuin kaikki ne palvelut, joiden eteen usein täytyy taistella kovempaa kuin mihinkä niillä ihmisillä, jotka näitä palveluita eniten tarvitsisivat, on todellisuudessa resursseja?
Minä tunnen myös monia ihmisiä, joille kuntouttava työtoiminta on ollut pelastus, jotka ovat olleet tosi innostuneita siitä ja jotka ovat kokeneet, että se hyödyttää heidän elämäänsä paljon ja on saanut sen elämän uusille raiteille. Kuntouttava työtoiminta voi olla iso ja merkittävä ja hyödyllinen sosiaalipalvelu, mutta se ei ole sitä silloin, jos sinne pakotetaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole kapasiteettia ainakaan yksin sitä polkua kulkea.