Arvoisa puhemies! Kyseessä on siis kansalaisaloite, joka haluaisi kieltää alle 18 tuntia viikossa olevat työsuhteet elikkä nollatuntisopimukset. Valiokunta oli yksimielinen sen suhteen, että näin kategorista kieltoa ei voida vähäisemmälle työajalle tehdä, mutta sen sijaan niistä välineistä, joilla asioita ratkaistaan, valiokunnassa oltiin hieman eri mieltä. Sanon tässä selvyyden vuoksi, että esittelen nyt valiokunnan enemmistön mietinnön mutta olen itse allekirjoittanut valiokunnan puheenjohtajana vastalauseen.
Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että työsopimuksissa voidaan vastaisuudessakin tehdä vähäisiä ja satunnaisia töitä silloin, kun se on joko työsuhteesta tai työn muodosta — esimerkiksi siitä, että on kyse kausivaihteluista tai ruuhkahuipuista tai muista vastaavista ennakoimattomista kiireistä — lähtöisin, ja myös silloin, kun näin on molempien osapuolten sopimuksessa sovittu.
Jos katsotaan tämänhetkistä tilannetta nollatuntisopimuksissa, niin meillä on yli 80 000 palkansaajaa, viimeisten tilastojen mukaan 83 000 palkansaajaa, jotka siis tekevät työtä tällaisella nollatuntisopimuksella, jolloin työaika voi vaihdella nollasta 40 viikkotuntiin. Ja jos sitä verrataan vaikka vuokratyöhön: näitten nollatuntisopimuslaisten osuus työvoimasta on nelisen prosenttia, kun vuokratyön osuus on pikkuisen päälle prosentti. Eli siinä mielessä kyse on ihan merkittävästä joukosta.
Näistä ihmisistä, jotka tekevät nollatuntisopimuksilla töitä, noin 30 000 henkilöä on opiskelijoita, ja he pääsääntöisesti eivät ole kaivanneet lisätunteja, mutta sen sijaan niistä 21 000 palkansaajasta, jotka työskentelevät ikään kuin työkseen ja elääkseen nollatuntisopimuksilla, enemmistö haluaisi lisätunteja. Sen lisäksi noin 32 prosenttia nollatuntisopimuksilla työskentelevistä tekee työtä käytännössä kokoaikaisesti, täyspäiväisesti, ja vakituisesti.
Kun valiokunta käsitteli tätä asiaa, se löysi lukuisia ongelmakohtia nollatuntisopimuksista ja ensimmäisenä kiinnitti huomiota taloudelliseen epävarmuuteen, siihen, että nämä tunnit eivät aina tarjoa työntekijälle riittävää toimeentuloa ja ne myös vaihtelevat hyvin lyhyellä varoitusajalla, ja silloin työntekijä ei voi ennakoida sitä, minkälainen hänen tulotasonsa on tai millaiseksi hänen kuukautensa ja viikkonsa työtuntien suhteen muodostuu.
Toinen ongelmakohta liittyy siihen, miten tällainen nollatuntisopimustyösuhde päätetään, koska käytännössä työnantaja voi ilman perusteita viedä tunnit nollaan ja tällainen tilanne voi jatkua hyvinkin pitkään. Työntekijällä siis on työsuhde, mutta käytännössä hänellä on nolla tuntia töitä, ja valiokunta huomauttaa, että työsopimuksen päättymiseen ei tällä hetkellä vaikuta se, tarjoaako työnantaja töitä vai ei. Valiokunta edellyttää, että vaihtelevan työajan järjestelyjä osana työaikalainsäädännön kokonaisuudistusta valmisteltaessa nollatuntisopimuksen irtisanomiseen liittyvä sääntelytarve arvioidaan ottamalla huomioon työsuhteen päättymiseen nykyisin liittyvät oikeusturvaongelmat.
Toinen ongelma liittyy työvuoroihin ja lisätyöjärjestelyihin, elikkä silloin kun tehdään tällaisella vaihtelevalla työajalla töitä, ei aina tiedetä, missä järjestyksessä lisätyötä tarjotaan tai kenelle sitä tarjotaan ja milloin työntekijän on velvollisuus ottaa vastaan lisätyötä. Tähän ongelmatiikkaan valiokunta linjasi, että valiokunta edellyttää työaikalain kokonais-uudistuksen yhteydessä, että arvioidaan tarve muuttaa työvuoroluetteloa ja lisätyösuostumusta koskevia työaikalain säädöksiä vastaamaan nollatuntisopimuksiin liittyviä erityistarpeita.
Kolmas kohta liittyy työajan vakiintumiseen, joka on itse asiassa nollatuntisopimuksissa se keskeinen epävarmuutta aiheuttava seikka. Työajan vakiintumista on oikeastaan vaikea säädellä, ja se on vajavaisesti säädeltyä. Epäselvää on, millä edellytyksillä ja missä ajassa työaika voi vakiintua työsuhteen ehdoksi, sillä myös asiaa koskeva oikeuskäytäntö on vähäistä ja täsmentymätöntä. Ja työajan vakiintumisella on siis merkitystä siinä, minkälaista sairasajan palkkaa tai minkälaista palkkaa vaikkapa vanhempainvapaan ajalta tai äitiysajalta työntekijä saa vai saako ylipäätään ollenkaan. Valiokunta edellyttää, että työaikalainsäädännön uudistuksen yhteydessä hallitus selvittää, voidaanko työajan vakiintumisesta säätää työntekijän ja työantajan tarpeet huomioivalla tavalla.
Seuraavana ongelmakohtana on työttömyysturva ja vaihteleva työaika. Tällä hetkellä saattaa olla niin, että työntekijällä on tunnit nollassa tai ne ovat hyvin vähäisiä, mutta jos työntekijä irtisanoutuu tällaisesta työtehtävästä, työvoimaviranomainen tulkitsee, että hän on ikään kuin irtisanoutunut työstä, vaikka hänellä ei tosiasiallisesti olekaan ollut työtä. Myös silloin kun nollatuntisopimukseen liittyy tilanteita, joissa työssäoloehdon täyttyminen on ongelmallista, elikkä jos työtunteja on alle 18 tuntia, työssäoloehto ei kerry, vaikka henkilö tekisi työtä vakituisesti ja viikko viikon perään. Tässä tilanteessa valiokunta edellyttää, että vaihteleva työaika ja työttömyysturva sekä muu sosiaaliturva sovitetaan yhteen työntekijän kannalta kohtuullisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Seuraavana ongelmana nähtiin kilpailevan toiminnan kielto. Vaikka laissa nykyisin on aika tiukka säädös sille, miten kilpailukieltoa voidaan työntekijälle asettaa, niin tosiasiassa valiokunnan kuulemisissa kävi ilmi, että käytännössä ihmisiltä vaaditaan ikään kuin kilpailukieltoruksia työsopimukseen, jolloin sitoutuu siihen, että ei tee toiselle työnantajalle töitä, vaikka olisikin hyvin vähillä tunneilla oman työnantajansa palveluksessa. Valiokunta linjasi, että valiokunta edellyttää myös, että hallitus arvioi kilpailevan toiminnan kiellon lisäsääntelyn tarpeen.
Kilpailutilanteeseen liittyy ongelmia myös työnantajan näkökulmasta, koska kyse on siitä, että jos ollaan nollatuntisopimuksella ja kierretään niitä työnantajan velvoitteita, joita normaaleissa työsuhteissa ja laissa tunnistetuissa työsuhteissa hoidetaan ihan kunniallisesti, saattaa olla niin, että nollatuntisopimuksella työntekijät palkkaava työnantaja saa tästä kilpailuetua, kun hänellä ei ole ihan samoja kustannuksia kuin muilla työnantajilla. Niinpä valiokunta edellyttää, että vaihtelevaa työaikaa koskevien työsopimusten kilpailutilannetta vääristäviin vaikutuksiin kiinnitetään lainvalmistelun yhteydessä erityistä huomiota. Nollatuntisopimuksista on käynnissä ministeriössä työryhmätyö, jolla etsitään ratkaisua näihin asioihin. Valiokunta kuuli myös näiden tilannetta, joka osaltaan näytti siltä, että ratkaisuja ei vielä välttämättä ole löytynyt. Valiokunta piti tarkoituksenmukaisena arvioida, missä määrin nykyinen lainsäädäntö luo riittävät puitteet nollatuntisopimusten käytölle ja missä määrin koettuihin epäkohtiin voidaan puuttua valvonnan ja riittävän tiedottamisen avulla.
Valiokunnan mietintöön sisältyy lausumaehdotukset, joita en käy kokonaisuudessansa läpi, mutta niiden peruslinjaus on se, että hallitus kiinnittäisi huomiota siihen, mitkä ovat työn aloittamiseen liittyvät ongelmat, työn tekemiseen liittyvät ongelmat ja työn päättymiseen liittyvät ongelmat ja miten nämä nollatuntisopimukset liittyvät yhteen työsopimus- ja työttömyysturvalainsäädännön kanssa.
Valiokunta edellytti, että hallitus arvioi lisäsääntelyn tarpeen seuraavien asioiden kohdalla. Tässä on näitä ongelmia, joita mietinnössä on aikaisemmin kuvattu:
Lisäksi tulee selvittää lisäsääntelyn tarve kilpailevan toiminnan kiellossa olevien pykälien suhteen.
Lisäksi eduskunta edellyttää, että valmisteltaessa vaihtelevan työajan järjestelyjä osana työaikalainsäädännön kokonaisuudistusta työttömyysturva ja muu sosiaaliturva sovitetaan yhteen vaihtelevan työajan kanssa.
Lisäksi lausumassa edellytetään, että hallitus kiinnittää huomiota nollatuntisopimusten kilpailutilannetta vääristäviin vaikutuksiin.
Viimeisenä pontena on: "Eduskunta edellyttää, että tarkennetulla sääntelyllä ei estetä vaihtelevan työajan sopimuksen tekemistä sellaisessa työssä, jossa työvoiman tarve vaihtelee ennakoimattomasti, ja silloin, kun se on molempien osapuolten työsopimuksesta ilmenevän tahdon mukaista. Sääntelyn muutokset eivät myöskään saa vähentää kansantalouden työllisyyttä ja työtunteja."
Tähän on jätetty vastalause, jossa on esitetty ratkaisumalleja siihen, miten näihin mietinnössä kuvattuihin ongelmiin voitaisiin löytää vastauksia.