Pääluokka
26
SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Sisäasiainministeriö
21. Sisäasiainministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 24 263 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
siviilikriisinhallinnan koulutustoimintaan sekä EU:n hyväksymien
ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen.
22. Tietohallinnon yhteiset menot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 5 212 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sisäasiainhallinnon yhteisen
tietoverkon ja yhteiskäytössä olevien tietojärjestelmien
ylläpito- ja kehittämismenoihin sekä hallinnonalan
yhteisen uuden tietotekniikkakeskuksen suunnittelu- ja
toteuttamismenoihin.
23. Sisäasiainhallinnon palvelukeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 9 143 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon muilta
kuin sisäasiainministeriön hallinnonalan virastoilta
ja laitoksilta saatavat tulot.
24. KuntaIT:n toimintamenot
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää enintään
kuutta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen
henkilöstön palkkaamiseen sekä muihin
toimintamenoihin.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen.
25. Kuntien informaatioteknologian kehittämishankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.
Momentin määrärahaa saa käyttää kuntien informaatioteknologiaan
kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön
edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen.
29.
26.01.19Sisäasiainministeriön
hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 60 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
momentilta 26.98.63 hankittavaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen
ja työllisyysperusteisiin valtion investointihankkeisiin
liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen.
43.
31.72.43Poikkeusolojen viestintäverkot
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää viranomaisradioverkon
hintatuen ja alijäämätuen maksamiseen
Suomen Erillisverkot Oy:lle.
02 Ulkomaalaisvirasto
21. Ulkomaalaisviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 13 192 000 euroa.
05 Lääninhallitukset
21. Lääninhallitusten toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 51 648 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin,
rahoitus- ja maksuosuuksiin sekä EU:n hyväksymiin
ja rahoittamiin hankkeisiin.
06 Rekisterihallinto
21. Rekisterihallinnon toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 29 776 000 euroa.
07 Kihlakunnat
21. Kihlakunnanvirastojen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 42 219 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kihlakunnanviraston yhteisen
henkilökunnan palkkauksiin sekä yhteisiin toimitila-
ja muihin menoihin.
75 Poliisitoimi
21. Poliisitoimen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 574 640 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin,
rahoitus- ja maksuosuuksiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien ja rahoittamien poliisitoimeen liittyvien hankkeiden
maksamiseen.
22. Maasta poistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuvat
menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää poliisin
vastuulla olevien maasta poistettavien henkilöiden maasta poistamiskuljetuksista
ja turvapaikanhakijoiden tulkkaus- ja käännöspalveluista
sekä Suomeen luovutettavien rikoksentekijöiden
noutokuljetuksista aiheutuviin menoihin.
80 Pelastustoimi
21. Pelastustoimen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 61 089 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymiin ja rahoittamiin hankkeisiin.
22. Erityismenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 090 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää pelastuslain (468/2003)
77 §:n 1 momentin nojalla suoritettavien korvausten
maksamiseen ja toimintakustannuksiin, jotka aiheutuvat ilma-alusten
käytöstä etsintä- ja pelastustehtäviin
ja siihen liittyvän hälytys- ja johtamisjärjestelmän
välittömien kustannusten korvaamisesta Ilmailulaitokselle sekä kustannuksiin
metsäpalojen tähystystoiminnasta ja kansainvälisen
hätäavun antamisesta ja vastaanottamisesta ja
siihen varautumisesta. Määrärahaa saa
käyttää myös poliisiviranomaisen
johtamaan etsintä- tai muuhun vastaavaan virka-aputehtävään.
Määrärahaa voidaan käyttää myös
pelastuslain 74 §:ssä tarkoitetulla tavalla
ilma-alusten käyttöä pelastustoiminnassa
koskevan valmiuden ylläpitämiseen sekä pelastuslain
87 §:n 2 momentin mukaisten erityisten palon-
tai onnettomuuden syiden tutkimusten aiheuttamien menojen suorittamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansainvälisen avun antamiseen EU:n ja kansainvälisten
järjestöjen pelastuspalvelu- ja siviilikriisinhallintajärjestelmien
puitteissa sekä YK:n alaisena toimivien katastrofien arviointi-,
koordinointi- ja tukiryhmien (UNDAC, UNDAC-support, IHP), NATO:n
Euro-Atlanttisen kumppanuusneuvoston (EAPC) asiantuntijoiden, Suomen
pelastuspalvelun kansainvälisen komennuskunnan (FRF) kahden-
tai monenvälisistä komennuksista johtuviin palkkaus-,
varautumis- ja toimintakustannuksiin sekä sisäasiainministeriön
määräämistä kuntien
pelastustehtävistä lähialueilla aiheutuviin
toimintakustannuksiin.
31. Valtionavustukset
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 3 510 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen
alueen pelastustoimen valtionavustuksesta annetun lain (1122/2003)
nojalla pelastustoimen hoidon kannalta tarpeellisen kaluston tai
järjestelmän hankinnasta aiheutuviin huomattaviin
kustannuksiin sekä kehittämishankkeisiin pelastustoimen
alueille. Määrärahaa saa käyttää myös
pelastuslain (468/2003) 77 §:n 2 momentin
mukaisten avustusten maksamiseen väestönsuojelumenoihin
kunnille ja pelastustoimen alueille.
90 Rajavartiolaitos
21. Rajavartiolaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 199 605 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää meripelastuslain (1145/2001)
21 §:n 3 momentin nojalla suoritettavien korvausten
maksamiseen sekä rajavartiolaitoksen ilma-alusten meripelastustehtävistä johtuvien
lennonvarmistuspalvelujen ja meripelastustoimeen liittyvän
lentopelastuksen hälytys- ja johtamistoiminnasta aiheutuvien
kustannusten korvaamiseen Ilmailulaitokselle.
Määrärahaa saa käyttää myös
koneiden, laitteiden ja kaluston hankintamenojen maksamiseen sekä rakennusten,
rakenteiden ja kiinteistöjen perusparannuksesta ja uudisrakentamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen silloin, kun hankkeen hankintameno tai kustannusarvio
on alle 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymiin ja rahoittamiin hankkeisiin.
74. Rakentaminen
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Immolan
varuskunta-alueen peruskorjaushankkeen sekä Emäsalon merivartioaseman
ja sataman suunnittelumenoihin.
97 Avustukset kunnille
31. Kuntien yleinen valtionosuus, verotuloihin perustuvat
tasaukset ja siirtymätasaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 184 532 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntien
valtionosuuslain (1147/1996) mukaisen kuntien yleisen valtionosuuden,
verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen ja siirtymätasauksen
maksamiseen.
32. Kuntien yhdistymisavustukset ja kuntajako sekä kuntien
yhteistoiminnan tukeminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 55 020 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntajakolain (1196/1997)
38 §:n mukaisiin laskennallisiin yhdistymisavustuksiin,
lain 39 §:n mukaisten valtionosuuksien vähenemisen
korvaamiseen ja lain 40 §:n mukaiseen investointi-
ja kehittämishankkeiden tukeen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
200 000 euroa kuntajakolain 8 §:n mukaisten
erityisten selvitysten toimittamisesta aiheutuneiden kustannusten
maksamiseen ja enintään 300 000 euroa
avustuksiin kunnille niistä kustannuksista, joita niille
aiheutuu yhdistymiseen liittyvistä esiselvityksistä.
Määrärahasta saa käyttää enintään
160 000 euroa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annettavan
lain 9 §:n perusteella tehtävistä erityisistä selvityksistä aiheutuvien
kustannusten maksamiseen.
Lisäksi määrärahasta saa
käyttää enintään 2 000 000
euroa kuntien valtionosuuslain 13 a §:n
mukaisten yhteistoiminta-avustusten maksamiseen.
34. Kuntien harkinnanvarainen rahoitusavustus
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 14 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntien
valtionosuuslain 13 §:n mukaisten harkinnanvaraisten
rahoitusavustusten maksamiseen kunnille.
Määrärahasta varataan 2 000 000
euroa käytettäväksi valtioneuvoston päätöksellä talouden rakennemuutosten
työllisyydelle ja tuotantotoiminnalle aiheuttamien ennalta
arvaamattomien häiriöiden lieventämisen
edellyttämiin avustuksiin.
35. Holhoustoimen edunvalvonta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yleisen
edunvalvonnan järjestämisestä annetun
lain (443/1999) 6 §:ssä tarkoitettuihin
edunvalvontapalvelun tuottajille maksettaviin korvauksiin.
98 Alueiden kehittäminen
43. Maakunnan kehittämisraha
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 31 380 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lähinnä alueiden
elinkeinotoiminnan omaehtoiseen kehittämiseen mukaan lukien
osaamiskeskus-, aluekeskus- ja kaupunkipoliittiset toimenpiteet,
maaseudun ja saariston kehittäminen sekä seudullisiin
yhteistyöhankkeisiin. Määrärahaa
saa käyttää myös maakunnan kehittämisrahasta
rahoitettavien ohjelmien ja hankkeiden toteuttamiseen
tarvittavan enintään 24 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä henkilöstön palkkaamisesta
aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 20 §:ssä tarkoitettu maakunnan kehittämisraha.
61. Euroopan aluekehitysrahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 124 196 000 euroa.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 tavoite 1- ja 2 -ohjelmia toteuttavien
hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien
toteutukseen liittyvään tekniseen apuun Euroopan
aluekehitysrahastosta maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa yhdessä hallinnonalojen
vastinrahoitusmomenttien määrärahojen
kanssa käyttää myös Euroopan
aluekehitysrahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan
enintään 65 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien kulutusmenojen
maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin määrärahasta 6 000 000
euroa Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sisäasiainministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 25 250 000 euroa.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 Euroopan aluekehitysrahastosta
ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien, tavoite 1- ja 2 -ohjelmien
sekä yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien
hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61
ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä EU:n ohjelmakauden 1995-1999
sitoumusten maksamiseen.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää neuvoston
asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat
oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan
24 (tuen vähentäminen, pidättäminen
ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin määrärahasta 5 425 000
euroa Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
63. Kainuun kehittämisraha
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 44 958 000 euroa.
Vuonna 2007 saa tehdä päätöksiä siten,
että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina 2008-2010
enintään 2 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Kainuun
hallintokokeilusta annetun lain (343/2003) 6
ja 10 §:n mukaisten menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
aiempina vuosina momenteilla 34.06.51 ja 34.06.64 tehdyistä päätöksistä vuonna
2007 aiheutuvien menojen maksamiseen siltä osin kuin ne
ovat kohdistuneet Kainuun hallintokokeilu -alueelle.
Määrärahaa saa käyttää myös
toimintamenojen maksamiseen. Momentille budjetoidaan toimintamenojen
vakiosisällön mukaiset tulot sekä tiehallinnon
toimenpiteissä ulkopuolisten rahoittajien maksamat maksuosuudet.
Määrärahaa saa käyttää enintään
35 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen sekä henkilöstön palkkaamisesta
aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan suoriteperusteella siltä osin
kuin määrärahasta maksetaan kulutusmenoja.
Muilta osin määräraha budjetoidaan maksuperusteella.
64. Euroopan aluekehitysrahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin
ohjelmakaudella 2007-2013
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 14 727 000 euroa.
Vuonna 2007 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 147 273 000
eurolla.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2007-2013 alueellinen kilpailukyky ja työllisyys
-tavoitetta toteuttavien toimenpideohjelmien hankkeiden EU-rahoitusosuuden
maksamiseen sekä ohjelmien toteutukseen liittyvään
tekniseen apuun.
Määrärahaa saa käyttää yhdessä momentin 26.98.65
määrärahan kanssa myös Euroopan aluekehitysrahaston
osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään
40 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen.
Momentin myöntämisvaltuudesta 255 000 euroa
varataan teknisenä apuna valtiovarainministeriölle
EU:n rakennerahastojen tarkastustoiminnasta aiheutuvien menojen
maksamiseen sekä yhdessä momentilla 26.98.65 olevan
valtion rahoitusosuuden kanssa yhteensä enintään kahta
henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaus-
ja muiden menojen maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti
kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 8 500 000
euroa ja määrärahasta 850 000
euroa Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
65. Euroopan aluekehitysrahaston valtion rahoitusosuus
ohjelmakaudella 2007-2013
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 11 470 000 euroa.
Vuonna 2007 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 114 698 000
eurolla.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2007-2013 alueellinen kilpailukyky ja työllisyys
-tavoitetta toteuttavien toimenpideohjelmien Euroopan aluekehitysrahastosta
rahoitettavien hankkeiden sekä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen
(tavoite 3) ja Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin rajayhteistyöosion
(ENPI CBC) valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momentilla 26.98.64
olevien EU-osuuksien kanssa.
Momentin myöntämisvaltuudesta 255 000 euroa
varataan teknisenä apuna valtiovarainministeriölle
EU:n rakennerahastojen tarkastustoiminnasta aiheutuvien menojen
maksamiseen sekä yhdessä momentilla 26.98.64 olevan
EU-osuuden kanssa palkkaus- ja muiden menojen maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin myöntämisvaltuudesta 4 023 000
euroa ja määrärahasta 402 000 euroa
Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Pääluokka
28
VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Valtiovarainministeriö
21. Valtiovarainministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 29 888 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
vastikkeettomien menojen maksamiseen kansainvälisille yhteisöille.
Määrärahaa saa käyttää myös
koko hallintoa koskeviin hallinnon kehittämishankkeisiin
sekä EU-yhteistyöhön hallinnon kehittämisessä.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon siirtyvän
omaisuuden väliaikaisesta hallinnasta valtiovarainministeriölle
saatavat tulot sekä Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan
(JHTT-lautakunnan) tulot.
22. Valtioneuvoston tietohallintoyksikön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 9 017 000 euroa.
29.
28.01.19Valtiovarainministeriön
hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 43 000 000 euroa.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus valtiovarainministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 130 000 euroa.
Mikäli vuosien 2003-2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2007.
Määrärahaa saa käyttää ohjelmakauden 2000-2006
Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien yhteisöaloitteiden
valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
89. Osakkeiden myyntijärjestelyt ja hankinnat
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 850 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää osake-
ja muista omaisuusjärjestelyistä ja omaisuuden
hallinnoinnista aiheutuvien sekä valtionyhtiöiden
yksityistämiseen liittyvien menojen maksamiseen.
03 Valtion
taloudellinen tutkimuskeskus
21. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 3 814 000 euroa.
05 Valtiokonttori
21. Valtiokonttorin toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 18 937 000 euroa.
07 Valtion maksamat
eläkkeet ja korvaukset
05. Vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet
sekä kuntoutustuet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 208 860 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää valtion
eläkelain (280/1966) ja siihen liittyvän
lainsäädännön mukaisten
eläkkeiden, perhe-eläkkeiden, kuntoutustukien
ja muiden kuntoutusetuuksien ja niiden lisien sekä viivästyskorotusten
ja mahdollisten oikeudenkäyntikulujen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää valtion eläkelain
muuttamisesta annetun lain (381/2001) nojalla viimeisen
eläkelaitoksen periaatteesta johtuvien ennakkomenojen maksamiseen,
jotka aiheutuvat siitä, että muut eläkelaitokset
maksavat valtion puolesta myöntämiään
valtion vastuulle kuuluvia eläkkeitä.
06. Ylimääräiset eläkkeet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 19 900 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää ylimääräisten
eläkkeiden myöntämiseen voimassa olevien
valtioneuvoston päätösten mukaisesti
sekä aiemmin myönnettyjen ylimääräisten
eläkkeiden maksamiseen.
Eläkkeet myönnetään noudattaen
soveltuvin osin valtion eläkelain ja valtion perhe-eläkelain säännöksiä sellaisina
kuin ne olivat voimassa ennen 1.1.2005. Ylimääräisestä eläkkeestä vähennetään
samasta palveluksesta työntekijäin eläkelain
nojalla myönnettävä eläke.
Edelleen määrärahaa saa käyttää valtion
palveluksesta aiemmin ylimääräisen eläkkeen
saaneiden toimihenkilöiden määräaikaisten
eläkkeiden jatkamiseen sekä heidän jälkeensä myönnettävien
perhe-eläkkeiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
751 200 euroa ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä annetun valtioneuvoston
päätöksen (75/1974) mukaisten taiteilijaeläkkeiden
ja ylimääräisistä sanomalehtimieseläkkeistä annetun
valtioneuvoston päätöksen (37/1977)
mukaisten sanomalehtimieseläkkeiden myöntämiseen
kuitenkin siten, että enintään saadaan
myöntää täyttä eläkettä vastaavina
35 ylimääräistä taiteilijaeläkettä ja
10 ylimääräistä sanomalehtimieseläkettä.
Lisäksi määrärahasta saadaan
käyttää enintään 9 000 euroa
eduskunnan kansliatoimikunnan myöntämien ylimääräisten
eläkkeiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää ylimääräisten
eläkkeiden ja perhe-eläkkeiden myöntämiseen
Maatalousseurojen Keskusliiton, sittemmin Maatalouskeskusten
liiton, ja niiden jäsenjärjestöinä toimineiden
maanviljelys- ja talousseurojen päätoimisesta
palveluksesta asutuslainsäädännössä annetun
toimivallan käyttämistä varten muodostetuissa
toimielimissä. Edellytyksenä on lisäksi, että henkilöllä on
tai olisi ollut oikeus eläkkeeseen valtion varoista tai
kunnallisesta eläkejärjestelmästä ns.
lisäeläketurvan mukaisesti ja että eläketurva
muuten jäisi olennaisesti pienemmäksi siitä,
mitä se olisi ollut, jos asutustehtävissä palveltu
aika olisi luettu eläkeajaksi mainittuja eläkkeitä varten.
07. Muut eläkemenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 28 285 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää korvausten
maksamiseen Kuntien eläkevakuutukselle eri lakien nojalla
valtion toimintojen kunnallistamisen yhteydessä suoritetuista
eläkejärjestelyistä ja Eläkekassa
Maalle siitä eläkemenojen lisäyksestä, mikä aiheutuu
asutustehtävissä palvellun ajan huomioon ottamisesta
eläkekassan myöntämässä eläkkeessä.
Edelleen määrärahaa saa käyttää korvausten
maksamiseen Nokia Oyj:lle, Vapo Oy:lle, Vammas Oy:lle ja Lapua Oy:lle
siitä valtion eläkelain tasoisen eläketurvan
säilyttämisestä syntyvästä lisärasituksesta,
joka näille yhtiöille aiheutuu 31.8.1976 Televan,
31.12.1983 Valtion polttoainekeskuksen, 31.12.1990 Vammaskosken
tehtaan ja Lapuan patruunatehtaan palveluksessa olleen henkilöstön
siirrosta näiden yhtiöiden palvelukseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
korvausten maksamiseen yrityskauppojen tai vastaavien yritysten
omistuspohjan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä tai
konsernin sisällä yhtiöstä toiseen vanhana
työntekijänä ennen 1.1.1994 siirretyn henkilön
työnantajalle sekä Patria Vammas Oy:n tai Patria
Lapua Oy:n palveluksesta yrityskauppojen, liikkeen luovutuksen tai
vastaavien uudelleenjärjestelyjen yhteydessä vanhana
työntekijänä siirretyn henkilön
työnantajalle, jolloin vanhana työntekijänä tarkoitetaan
31.12.1990 Vammaskosken tehtaan tai Lapuan patruunatehtaan palveluksesta
Vammas Oy:n tai Patruunatehdas Lapua Oy:n palvelukseen ja myöhemmin Patria-konserniin
siirtyneitä henkilöitä. Valtiokonttori
saa sopia vakuutusmatemaattisin perustein lasketusta eläkevastuiden
kertasuorituksesta. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen
työeläkejärjestelmän ja Euroopan
yhteisöjen eläkejärjestelmän
välillä suoritettuihin eläkeoikeuksien
pääoma-arvojen siirtoihin valtion eläkejärjestelmästä asiaa
koskevan lain mukaisesti.
50. Tapaturmakorvaukset ja muut vahingonkorvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 43 257 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää tapaturmavakuutuslain
ja liikennevakuutuslain sekä mainittuihin korvausjärjestelmiin
liittyvän muun lainsäädännön
mukaisten korvausten maksamiseen, valtion palveluksessa olleiden
henkilöiden ja eräiden heihin verrattavien henkilöiden
kuoltua suoritettavan taloudellisen tuen maksamiseen, valtion virkamieslain
ja eroraha-asetuksen mukaisten toistuvien korvausten maksamiseen
sekä valtion palveluksessa oleville virantoimituksesta tai
työtehtävien suorittamisesta aiheutuvien eräiden
kustannusten ja vahinkojen korvaamiseen sekä rautatien
käytöstä johtuvan vahingon vastuusta
annetun lain mukaisten korvausten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös tapaturma-
ja liikennevahinkojen korvauksiin liittyvien asiantuntijalääkäripalkkioiden
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
valtioneuvoston erikseen päättäessä luonnonkatastrofien
johdosta katastrofialueilla tehdyistä pelastus- ja evakuointitoimista,
evakuointilennoista ja annetusta sairaanhoidosta sekä surmansa
saaneiden kotimaahan kuljettamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen.
63. Muiden eläkelaitosten vastattavaksi kuuluvat
eläkemenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 33 200 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää valtion
eläkelain muuttamisesta annetun lain (381/2001)
nojalla viimeisen eläkelaitoksen periaatteesta johtuvien Valtiokonttorin
toisten eläkelaitosten puolesta myöntämien
eläkkeiden maksamiseen.
95. Valtion maksettavaksi tulevat korot liikaa saaduista
ennakkotuloista viimeisenä eläkelaitoksena
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 700 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää valtion
eläkelain muuttamisesta annetun lain (381/2001)
nojalla viimeisen eläkelaitoksen periaatteesta johtuvien Valtiokonttorin
toisten eläkelaitosten puolesta myöntämien
eläkkeiden maksamisesta aiheutuvien korkomenojen maksamiseen.
18 Verohallinto
21. Verohallinnon toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 339 947 000 euroa.
39 Eräät
siirrot Ahvenanmaan maakunnalle
30. Ahvenanmaan tasoitusmaksu
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 182 327 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Ahvenanmaan
itsehallintolain (1144/1991) mukaista tasoitusta ja tasoitusmäärää koskevien
ennakkomaksujen suorittamiseen. Kun tasoitus lain mukaan suoritetaan
jälkikäteen, saattavat tällöin
vielä vahvistamattomien tasoitusten määrät
nousta ennakkomaksuja suuremmiksi. Tämän johdosta
määrärahaa saa käyttää ennen
lopullisen tasoituksen vahvistamista myös lisäennakon
myöntämiseen varainhoitovuotta edeltäneiden
vuosien menoihin.
31. Verohyvitys
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 21 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Ahvenanmaan
itsehallintolain 49 §:n mukaisen verohyvityksen maksamiseen
Ahvenanmaan maakunnalle.
40. Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää arpajaisveron
tuoton palauttamiseen Ahvenanmaan maakunnalle.
40 Tullilaitos
21. Tullilaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 147 832 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta
saatavat tulot pois lukien EU:lle kannettavista kolmansien maiden
tulleista saatava kantopalkkio, huumekoiratoimintaan saatavat lahjoitukset
sekä mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä.
Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksuihin.
52 Tilastokeskus
21. Tilastokeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 41 655 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
jäsenmaksujen maksamiseen ja EU:n jäsenyyteen
liittyvien tilastohankkeiden rahoitukseen.
60 Senaatti-kiinteistöt
80 Hallinnon
uudistaminen ja eräät henkilöstöhallinnon
tukitoimenpiteet
21. Henkilöstön sopeuttamisen tukeminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 169 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää hallinnon
rationalisoinnin yhteydessä tarvittavista henkilöstön uudelleen
sijoittamisen tukitoimista aiheutuviin menoihin.
23. Työsuojelun edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 103 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työsuojelurahastosta annettua
lakia (407/1979) vastaavan järjestelyn toteuttamiseksi
valtionhallinnossa työsuojelututkimukseen, työsuojelukoulutukseen,
työsuojelutietojen keräämiseen ja työsuojelua
koskevaan tiedottamiseen sekä valtiotyönantajan
ja sen palveluksessa olevan henkilöstön välisten työelämän
suhteiden edistämistä tarkoittavaan tutkimukseen,
koulutukseen ja tiedotukseen.
25. Valtion henkilöstöjärjestelyt
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 352 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lakkautuspalkkalain (182/1931)
mukaisten lakkautuspalkkojen maksamiseen.
27. Tuottavuuden edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 15 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää julkisen
hallinnon tuottavuuden edistämiseen tähtääviin
tietohallintoinvestointeihin, tutkimusten, selvitysten, koulutuksen
ja muiden palveluiden hankkimiseen sekä valtionhallinnon
yhteisten tietojärjestelmien käytön laajentamisen
edistämiseen. Määrärahaa saa
käyttää enintään 25
henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.
60. Valtion maksu Koulutusrahastosta johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 210 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Koulutusrahastosta annetun
lain (1306/2002) 13 §:n mukaisen valtion
maksun maksamiseen Koulutusrahastolle.
81 Eräät
hallinnonaloittain jakamattomat menot
01. Euroopan unionin kansallisten asiantuntijoiden palkkaukset
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 177 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
unionin toimielimissä toimivien suomalaisten kansallisten asiantuntijoiden
palkkaus- ja sosiaaliturvakustannusten maksamiseen sekä eräissä tapauksissa tiettyjen
päivärahojen maksamiseen sellaisille kansallisille
asiantuntijoille, joille Euroopan unioni ei maksa korvauksia. Määrärahalla
saa palkata enintään 25 henkilötyövuotta
vastaavan määrän henkilöstöä määräaikaisiin
kansallisten asiantuntijoiden tehtäviin.
02. Eräät muut palkat ja virkasuhteen
ehtoja koskevat päätökset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 168 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää välttämättömän
lisähenkilökunnan palkkausten maksamiseen sellaisissa
tapauksissa, joissa henkilöstön lisätarve
ei ole ollut tiedossa varsinaista talousarvioesitystä laadittaessa,
sekä valtiovarainministeriön tekemistä virkasuhteen
ehtoja koskevista päätöksistä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
25. Euroopan unionin osallistuminen matkakustannusten
korvauksiin
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 3 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
jäsenvaltioiden valtuuskuntien matkakulujen korvaamisesta annetun
päätöksen mukaisten matkustusmenojen
sekä matkustusmenoihin liittyvien arvonlisäveromenojen
maksamiseen.
95. Lakiin tai asetukseen perustuvat menot, joita varten
talousarvioon ei ole erikseen merkitty määrärahaa
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sellaisten
lakiin tai asetukseen perustuvien menojen maksamiseen, joita varten
talousarvioon ei ole erikseen myönnetty määrärahaa.
96. Edeltä arvaamattomat tarpeet
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sellaisten
edeltä arvaamattomista tarpeista aiheutuvien
välttämättömien menojen maksamiseen,
joita varten talousarviossa ei ole määrärahaa.
82 Korvaukset
rahastoille ja rahoituslaitoksille
44. Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 6 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sen
taloudellisen hyödyn korvaamiseksi, minkä Suomen
Pohjoismaiden Investointipankin isäntämaana katsotaan saavan.
84 Kansainväliset
rahoitusosuudet
66. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen
sitoumusten lunastaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 170 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisille
rahoituslaitoksille jäsenyyden perusteella vuosina 1982-1986
annettujen sitoumusten lunastamiseen sekä lunastamisesta
aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Määrärahaa
saa myös käyttää vuoden 1986
jälkeen annettujen sitoumusten lunastamisen yhteydessä aiheutuvien
valuuttakurssitappioiden ja lunastamiskustannusten maksamiseen.
68. Suomen maksuosuus Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiön
pääomasta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 235 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Pohjoismaiden
Ympäristörahoitusyhtiön peruspääoman
korotuksen vuonna 2007 suoritettavan maksuosuuden maksamiseen.
90 Suomen
maksuosuudet Euroopan unionille
69. Maksut Euroopan unionille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 528 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
unionille suoritettavien arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon
perustuvien Suomen maksuosuuksien sekä Yhdistyneille kuningaskunnille
myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitusosuuden maksamiseen.
99 Muut valtiovarainministeriön
hallinnonalan menot
41. Tuki työnantajille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 124 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
maksamaan tukeen työnantajille.
43. Energiaverotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 93 883 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valmisteverojärjestelmän
kautta maksettavaan maa- ja puutarhatalouden, kasvihuoneviljelijöiden,
alusliikenteen, sähköntuotannon ja energiaintensiivisten
yritysten tukeen.
63. Verosta vapautuksen johdosta takaisin maksetut verot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 000 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää veron
takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista
tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka
verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön,
Verohallituksen tai Tullihallituksen päätöksen
nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi
määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen
maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta
momenttia ei ole käytettävissä.
Määrärahaa saa käyttää myös
Tullilaitoksen maksamien verojen, tullien ja muiden maksujen palautuskorkojen
maksamiseen.
95. Valtion saatavien turvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 55 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
laina- ja takaussaatavien perintään ja näiden
sekä perintöomaisuuden turvaamiseen ja hoitoon
samoin kuin aiheettomasti maksettujen etuuksien takaisin perimisestä ja
valtion takautumisoikeuden käyttämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä kiinnityksen haltijan vastuuvakuutuksen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kiinteistön
tai muun omaisuuden ostamiseen konkurssi- tai pakkohuutokaupassa
tai muussa realisointijärjestelyssä, milloin se
on valtion laina-, takaus- tms. saatavien turvaamiseksi tai takausvastuiden
minimoimiseksi tarpeen, sekä valtiolle näin tulleen
omaisuuden hoidosta ja realisoinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.
97. Verotukseen liittyvät korkomenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 47 700 000 euroa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Määrärahaa saa käyttää tulo-
ja varallisuusverotuksen toimittamiseen liittyvien korkojen, verontilityslain
mukaisten korkojen sekä veronkantolain 27 b §:n
ja siihen liittyvän voimaantulosäännöksen
(568/2004), autoverolain (1482/1994) 65 §:n,
valmisteverotuslain 39 §:n 1 momentin (569/2004)
ja tullilain 39 §:n 2 momentin (570/2004)
mukaisten sekä tullilaitoksen maksamien muiden verojen
ja maksujen palautuskorkojen maksamiseen.
Pääluokka
29
OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Opetusministeriön hallinnonalalla
myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset
budjetoidaan vuonna 2007 myöntöpäätöksen
perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista
yleisistä määräyksistä.
Valtuusmenettelyn piiriin kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan
kuitenkin maksuperusteisesti.
01
29.01,
05, 07, 08, osa ja 10, osaHallinto, kirkollisasiat ja
toimialan yhteiset menot
21. Opetusministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 23 964 000 euroa.
23.
29.07.21Opetushallituksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 19 091 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) oppimateriaalin kehittämiseen,
2) ruotsinkielisen ja muun vähälevikkisen oppimateriaalin
tuottamiseen,
3) 258 000 euroa avustuksena saamelaiskäräjille
jaettavaksi saamenkielisen oppimateriaalin tuottamiseen,
4) 100 000 euroa ruotsinkielisen lastentarhanopettajien
koulutuksen ja saatavuuden turvaamiseen.
25.
29.08.25Kansainvälinen
yhteistyö
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 686 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) menoihin, jotka aiheutuvat osallistumisesta kansainvälisten
järjestöjen toimintaan ja pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön,
2) kulttuurisopimusten ja vaihto-ohjelmien toimeenpanosta
aiheutuviin menoihin,
3) ulkomaille suuntautuvan kulttuuri- ja sivistystoiminnan
edellyttämiin palkkaus- ja ohjelmamenoihin tarkoitettujen
avustusten ja apurahojen maksamiseen henkilöille
ja yhteisöille, jotka edistävät opetus-,
tiede- ja kulttuurivaihtoa sekä Suomen kulttuurin tunnetuksi
tekemistä ulkomailla.
26. Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 13 063 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) tekijänoikeuslakiin (404/1961) perustuvien
kopiointi- ja muiden käyttökorvausten maksamiseen,
2) kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia koskevan
tiedotus- ja selvitystoiminnan menojen maksamiseen,
3) enintään 2 000 000 euroa
suojattujen teosten tekijöille maksettavan lainauskorvauksen järjestämisestä aiheutuviin
kustannuksiin.
27.
29.10.23Kansainvälisen
henkilövaihdon keskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 7 995 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) enintään 144 000 euroa maksullisen
palvelutoiminnan tukemiseen,
2) 1 684 000 euroa ulkomailla tapahtuvan Suomen
kielen ja kulttuurin opetuksen järjestämiseen
mukaan lukien ulkomaisissa yliopistoissa palvelevien yliopisto-opettajien
ja muiden opetushallintoviranomaisten, yhteensä enintään 47
henkilön, palkkaukseen,
3) 2 802 000 euroa opiskelija-, harjoittelija-, opettaja-,
nuoriso- ja asiantuntijavaihtoon myönnettäviin
stipendeihin, apurahoihin ja avustuksiin.
29.
29.01.19Opetusministeriön
hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 135 000 000 euroa.
50. Eräät avustukset
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 485 000 euroa.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
|
| 1. |
Svenska Finlands
folkting -nimisestä järjestöstä annetun
lain (1331/2003) mukainen valtionavustus
|
475 000 |
| 2. |
Paasikivi-Seuralle
myönnettävä valtionavustus
|
10 000 |
|
Yhteensä
|
485 000 |
51.
29.05.21 ja 50Avustukset kirkolliseen
ja uskonnolliseen toimintaan
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 2 341 000 euroa.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
|
| 1. |
Avustus Ortodoksiselle kirkolle |
1 983 000 |
| 2. |
Avustus Suomen
Merimieskirkolle, eräiden siirtoväen sankarihautojen
hoito ja kaatuneiden muiston vaaliminen sekä luovutetun
alueen hautausmaiden kunnostaminen
|
358 000 |
|
- mistä Hampurin
ja Lontoon merimieskirkkojen rakennusavustuksiin ja rakennuslainojen
hoitoon (enintään)
|
152 000 |
|
Yhteensä
|
2 341 000 |
Suomen Merimieskirkolle myönnettävästä avustuksesta
saa käyttää enintään
152 000 euroa Hampurin ja Lontoon merimieskirkkojen rakennusavustuksiin
ja rakennuslainojen hoitoon edellyttäen että evankelis-luterilaisen
kirkon keskusrahasto suorittaa vähintään
vastaavat osuudet.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus opetusministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 64 596 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ohjelmakauden 2000-2006 Euroopan aluekehitysrahastosta
ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1-, 2- ja
3 -ohjelman sekä Equal-, Interreg- ja Urban-yhteisöaloitteiden
ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen,
2) teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61 ja
34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa,
3) neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 30 artiklasta
(tukikelpoisuus) ja 39 artiklasta (varainhoitoa koskevat oikaisut)
johtuvien velvoitteiden maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Valtuus:
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
66.
29.08.66Rahoitusosuudet kansainvälisille
järjestöille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 982 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Unescon
ja muiden hallitustenvälisten monenkeskisen sivistyksellisen
yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen
ja rahoitusosuuksien maksamiseen.
70. Kaluston hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetusministeriön tilajärjestelyjen aiheuttamien
kalusto- ja varustehankintojen sekä niiden suunnittelumenojen
maksamiseen,
2) kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.
10
29.40Yleissivistävä koulutus
21.
29.40.21Valtion yleissivistävän
koulutuksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 43 523 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) EU:n Eurooppa-koulujen opettajien ja hallintohenkilökunnan
palkkaus- ja eräiden muiden menojen maksamiseen,
2) valtion yleissivistävien oppilaitosten kansainvälistämiseen,
maahanmuuttajien täydentävään
opetukseen, vammaisten lasten koulujen palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan
sekä avustuksina oppimisympäristöjen
kehittämiseen ja tieto- ja viestintätekniikan
hyväksikäyttöön opetuksessa.
22. Ylioppilastutkintolautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 6 000 euroa.
25.
29.40.25Yleissivistävän
koulutuksen kehittäminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 9 249 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) yleissivistävän koulutuksen sekä siihen liittyvän
kouluhyvinvoinnin kokeilu-, tutkimus-, kehittämis-, arviointihankkeista
aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen sekä avustusten
maksamiseen,
2) EU:n ja OECD:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista
rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen,
3) enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
30.
29.40.30Valtionosuus ja -avustus
yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 840 930 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen sekä kuntien
valtionosuuslain mukaisten verotuloihin ja valtionosuusuudistukseen
perustuvien valtionosuuksien tasausten maksamiseen kunnille,
2) enintään 200 000 euroa aamu- ja
iltapäivätoimintaa koskevan lainsäädännön
toimeenpanon tukemisesta, seurannasta ja toiminnan kehittämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen,
3) enintään 6 000 000 euroa
avustuksina tieto- ja viestintätekniikan käyttöön
opetuksessa, oppimisympäristöjen kehittämiseen,
tietoliikenneyhteyksien parantamiseen sekä osallisuushankkeeseen,
4) enintään 1 400 000 euroa
avustuksina kouluhyvinvoinnin edistämiseen sekä oppimisvaikeuksien
valtakunnallisiin asiantuntija- ja neuvontapalveluihin,
5) enintään 9 652 000 euroa
opetusministeriön määräämin
perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain
42 §:n mukaisten avustusten maksamiseen oppilaitosten
kokeilu- ja kehittämistoimintaan ja oppilaitosten kansainvälistämiseen,
vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi
toisena kielenä sekä heidän muun opetuksensa
tukemiseen, saamenkielisten, romanikielisten oppilaiden äidinkielen
opetuksen järjestämiseen, kunnalle tai rekisteröidylle
yhdistykselle Ruotsissa rajakuntien yhteistoimintaan perustuvasta
suomalaisoppilaiden koulunkäynnistä aiheutuviin
kustannuksiin sekä opetustuntikohtaista taiteen perusopetuksen
valtionosuutta saaville oppilaitoksille,
6) enintään 1 290 000 euroa
opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
43 §:n 2 momentin ja saamenkieliseen ja saamen
kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän
valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen
(191/1999) 4 ja 5 §:n mukaisten saamenkielisen
ja saamen kielen opetuksen valtionavustuksen maksamiseen,
7) Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen
alalla tehdyn sopimuksen mukaisten menojen maksamiseen,
8) enintään 136 000 euroa taiteen
perusopetusta antavien oppilaitosten harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin.
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen
aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuuden laskennallisena
perusteena käytettävä ohjaustuntien määrä on
enintään 2 830 300. Ohjaustunnin
hinta on 21,37 euroa tuntia kohden.
Taiteen perusopetuksen asukaskohtaisen valtionosuuden perusteena
käytettävä yksikköhinta on 1,4
euroa asukasta kohden. Valtionosuuden laskennallisena perusteena
käytettävä tuntimäärä on
musiikin perusopetuksessa enintään 1 509 000
ja muussa tuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluvassa taiteen
perusopetuksessa enintään 90 650 tuntia.
34.
29.40.34Valtionosuus oppilaitosten perustamiskustannuksiin
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 47 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen,
ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja kulttuuritoimen
rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten perustamishankkeiden
maksamiseen,
2) peruskoulujen, lukioiden, musiikkioppilaitosten, ammatillisten
oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja kulttuuritoimen
rahoituksesta annetun lain (705/1992) mukaisten perustamishankkeiden
maksamiseen,
3) peruskoulun, lukion ja yleisen kirjaston valtionosuuksista
ja -avustuksista annetun lain (1112/1978) mukaisten perustamiskustannusten valtionosuuksien
maksamiseen.
Valtuudet:
1) Vuonna 2007 saa myöntää valtionosuutta yleissivistävän
koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista
aiheutuvat valtionosuudet ovat tammikuun 2007 kustannustasossa yhteensä enintään
51 000 000 euroa. Valtionosuuksista yhteensä enintään
1 000 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena.
2) Vuonna 2007 saa edellisen lisäksi vahvistaa laajuuksia
sellaisille perustamishankkeille, joille valtionosuus tullaan myöntämään
vuonna 2008 tai sen jälkeen siten, että arvio
hankkeista aiheutuvista valtionosuuksista vuoden 2007 tammikuun
kustannustasossa on yhteensä enintään
60 000 000 euroa.
51.
29.40.51Valtionavustus järjestöille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 521 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen kodin ja koulun yhteistyöstä huolehtiville järjestöille,
Kerhokeskus - koulutyön tuki ry:lle, koulun vapaan harrastustoiminnan
tukemiseen, Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:lle,
Ympäristökasvatuksen seura ry:lle, Kesälukioseura
ry:lle ja eräiden vaihto-oppilasjärjestöjen
toiminnan tukemiseen.
20
29.60Ammatillinen
koulutus
21.
29.60.21Valtion ammatillisen
koulutuksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 31 615 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) valtion ammatillisten erityisoppilaitosten, Saamelaisalueen
koulutuskeskuksen ja Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskuksen toimintaan,
2) valtion ammatillisten oppilaitosten kansainvälistämiseen,
oppimisympäristöjen kehittämiseen ja
tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan
käyttöön opetuksessa ja opiskelussa,
maahanmuuttajien tukiopetukseen, valtion ammatillisten erityisoppilaitosten
palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan, ammatilliseen lisäkoulutukseen
sekä työnantajille maksettaviin koulutuskorvauksiin.
24.
29.60.24Työpaikalla
tapahtuva oppiminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 3 026 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työssäoppimisen
ja muun työpaikalla tapahtuvan oppimisen rahoittamiseen
ja koulutuksen kehittämiseen.
25.
29.60.25Ammatillisen koulutuksen
kehittäminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 899 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ammatillisen koulutuksen kokeilu-, tutkimus-, kehittämis-
ja arviointihankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis-
ja toimintamenojen sekä avustusten maksamiseen,
2) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista
rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen,
3) enintään kahta henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
30.
29.60.30Valtionosuus ja -avustus
ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 513 883 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen,
2) enintään 5 976 000 euroa
opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 42 §:n 1 momentin
ja opetusministeriön määräämin
perustein 42 §:n 2 momentin mukaisten avustusten maksamiseen
sekä Örebron kuulovammaisten oppilaitoksen suomalaisten
ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden kustannusten kattamiseen,
3) enintään 961 000 euroa avustuksina
oppimisympäristöjen kehittämiseen ja
tietoverkkojen rakentamiseen, tieto- ja viestintätekniikan käyttöön
opetuksessa ja opiskelussa sekä osallisuushankkeeseen.
31.
29.60.31Valtionosuus oppisopimuskoulutukseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 112 211 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
valtionosuuksien maksamiseen.
Oppisopimusopiskelijoiden enimmäismäärä ammatillisessa
lisäkoulutuksessa vuonna 2007 on 25 000. Oppisopimuskoulutuksena
järjestettävän ammatti- ja erikoisammattitutkintoon
valmistavan koulutuksen yksikköhinta on 3 027 euroa
ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen 2 186 euroa
opiskelijaa kohden.
30
29.69Ammatillinen
lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö
21.
29.69.21Opetusalan koulutuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 424 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Opetusalan
koulutuskeskuksen palvelutoiminnan tukemiseen.
22.
29.69.22Opetustoimen henkilöstökoulutus
ja eräät muut menot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 14 004 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetustoimen henkilöstön henkilöstö-
ja lisäkoulutukseen,
2) ammattitutkintojen ja kielitutkintojen kehittämiseen,
3) lähialueyhteistyöhön ja muuhun
Venäjä-yhteistyöhön sekä erityisryhmien
koulutuksesta aiheutuviin menoihin ja avustuksiin.
25.
29.69.25Aikuiskoulutuksen kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 927 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
sisältyviin ja muihin aikuiskoulutuksen kokeilu-,
tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeisiin,
2) muista kuin rakennerahastoista rahoitettavista
EU:n tutkimus- ja koulutushankkeista aiheutuvien menojen
ja avustusten maksamiseen,
3) enintään 11 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen.
30.
29.69.30Valtionosuus kansalaisopistojen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 79 567 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen,
2) enintään 2 150 000 euroa
vapaasta sivistystyöstä annetun lain 14 §:n
mukaisiin erityisavustuksiin ja ylimääräisiin
avustuksiin.
Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on
enintään 2 036 920. Tuntikiintiön
estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
31.
29.69.31Valtionosuus ja -avustus
ammatilliseen lisäkoulutukseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 116 419 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen,
2) enintään 70 000 euroa ammatillisten
kurssikeskusten muuttumisesta ammatillisiksi aikuiskoulutuskeskuksiksi
annetun lain (761/1990) mukaisten toimitiloista aiheutuvien vuokrien
korvaamiseen sekä vuokratiloja korvaavien omien tilojen
hankinnan valtionavustuksiin,
3) enintään 7 753 000 euroa
työelämän palvelutoiminnan ja koulutuksen
laadun kehittämiseen, näyttötutkintojen
koe- ja materiaalipalveluihin sekä edellisiin vuosiin kohdistuviin
loppusuorituksiin ja oikaisuihin.
Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opiskelijatyövuosia
on enintään 15 670. Opiskelijatyövuosikiintiön
estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
34.
29.69.34Valtionavustus aikuisten
koulutustason kohottamisohjelmaan
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 35 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikuisten
koulutustason kohottamisohjelman toteuttamiseen myönnettävän
valtionavustuksen maksamiseen.
50.
29.69.50Valtionosuus kansanopistojen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 47 251 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen,
2) enintään 1 831 000 euroa
vapaasta sivistystyöstä annetun lain 14 §:n
mukaisiin erityisavustuksiin ja ylimääräisiin
avustuksiin.
Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opiskelijaviikkoja
on enintään 294 530, joista enintään
4 700 opiskelijaviikkoa suunnataan Snellman-korkeakoulu
nimiselle vapaan sivistystyön oppilaitokselle. Opiskelijaviikkokiintiön
estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
51.
29.69.51Valtionosuus ammatillisten
erikoisoppilaitosten käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 18 008 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisen
valtionosuuden maksamiseen.
Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia tunteja on enintään
350 830.
52.
29.69.52Valtionosuus ja -avustus
aikuiskoulutuksen perustamiskustannuksiin
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
vapaan sivistystyön perustamishankkeiden valtionavustusten
maksamiseen.
Valtuudet:
1) Vuonna 2007 saa myöntää perustamishankkeisiin
valtionavustusta yhteensä enintään 800 000
euroa.
2) Vuonna 2007 saadaan edellisen lisäksi määrätä valtionavustuksen
enimmäismääriä sellaisille perustamishankkeille,
joille valtionavustus tullaan myöntämään
vuonna 2008 tai sen jälkeen siten, että arvio
hankkeista aiheutuvista valtionavustuksista on vuoden 2007 tammikuun kustannustasossa
yhteensä enintään 1 500 000 euroa.
53.
29.69.53Valtionavustus järjestöille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 9 578 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:lle, Marttaliitto
ry:lle ja Käsi- ja taideteollisuusliitto TAITO ry:lle ja
niiden edelleen jaettavaksi piiri- tai jäsenjärjestöilleen,
Finlands svenska Marthaförbund rf:lle, Sami Duodji ry:lle,
järjestöille vapaaseen sivistystyöhön,
Naisjärjestöjen Keskusliitto ry:lle, Naisjärjestöt
Yhteistyössä - Kvinno-organisationer
i Samarbete NYTKIS ry:lle sekä Kriittiselle korkeakoululle.
55.
29.69.55Valtionosuus opintokeskusten käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 11 561 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen, sekä
2) enintään 273 000 euroa vapaasta
sivistystyöstä annetun lain 14 §:n
mukaisiin kehittämisavustuksiin ja ylimääräisiin
avustuksiin.
Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on
enintään 172 940. Valtionosuuteen oikeuttavia
laskennallisia opintokerhotunteja on enintään
255 000. Tuntikiintiön estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
56.
29.69.56Valtionosuus kesäyliopistojen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 509 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen,
2) enintään 386 000 euroa lain 14 §:n
mukaisiin kehittämisavustuksiin ja ylimääräisiin
avustuksiin.
Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on
enintään 54 434. Tuntikiintiön estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
40
29.20Ammattikorkeakouluopetus
22.
29.20.22Ammattikorkeakoululaitoksen yhteiset
menot
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 3 310 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ammattikorkeakoulujen tietoyhteyksien ja -verkon rahoittamiseen,
ammattikorkeakoulujen seurannan ja arvioinnin tietokannan, ammattikorkeakoulujen
opiskelijavalintajärjestelmän, ammattikorkeakoulujen
arviointien sekä ammattikorkeakoulujen muiden vastaavien
yhteisten menojen keskitettyyn rahoittamiseen,
2) enintään neljää henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
25.
29.20.25Ammattikorkeakoulujen
kehittäminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 2 068 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ammattikorkeakoulujen arvioinnista, ammattikorkeakoulututkimuksesta
ja muista selvitys- ja kehittämishankkeista aiheutuvien
suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen
ja avustusten maksamiseen,
2) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista
rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen,
3) enintään neljää henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
30.
29.20.30Valtionosuus ja -avustus
kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 362 682 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ammattikorkeakoululain (351/2003) ja opetus- ja
kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisen
valtionosuuden maksamiseen,
2) enintään 950 000 euroa opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain ja liikenneopettajankoulutuksesta
annetun valtioneuvoston asetuksen (358/2003) mukaisen liikenneopettajankoulutuksen
valtionavustuksen maksamiseen,
3) enintään 10 100 000 euroa
ammattikorkeakoululain mukaisena hankerahoituksena toiminnan kehittämiseen
ja tukemiseen,
4) enintään 9 249 000 euroa
ammattikorkeakoulujen tuloksellisuusrahoitukseen, avoimen ammattikorkeakouluopetuksen
tukemiseen, tietoyhteiskuntahankkeisiin sekä ammattikorkeakoulujen
aluekehitystyön edellytysten luomiseen ja kehittämiseen.
50
29.10,
osaYliopisto-opetus ja -tutkimus
21.
29.10.21Yliopistojen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 289 052 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) enintään 415 000 euroa täydennyskoulutuksen
hintojen alentamiseen yliopistojen omien päätösten
mukaisesti,
2) enintään 550 000 euroa muun liiketaloudellisen
maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen,
3) enintään 540 000 euroa yliopiston
yksin tai yhdessä muiden kanssa perustamien valtion talousarviosta
annetun lain (423/1988) 3 a §:n 1 momentin
7 kohdassa tarkoitettujen yliopistoyhtiöiden
perustamisesta ja valtiolle kuuluvien osakkeiden merkitsemisestä ja
muista omistusjärjestelyistä sekä yhtiöiden
toiminnan käynnistämisestä aiheutuviin
menoihin,
4) yliopistojen opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille myönnettäviin
tutkimusta ja koulutusta edistävien apurahojen maksamiseen,
opiskelijoille opintoihin liittyvän harjoittelun järjestämiseen
sekä yliopistojen toimintaan liittyvien kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksuista ja rahoitusosuuksista
aiheutuvien menojen maksamiseen.
Kohdassa 3 tarkoitetut yliopistoyhtiöt perustetaan
yliopiston esityksestä opetusministeriön päätöksellä.
Perustetuissa yliopistoyhtiöissä valtiolle kuuluvia
osakkeita hallinnoi asianomainen yliopisto. Yliopistot oikeutetaan
hyväksymään tässä tarkoitettujen
yliopistoyhtiöiden osakkeiden luovutus, merkitsemättä jättäminen tai
vastaava osakejärjestely, joka aiheuttaa valtion määräysvallan
tai määräenemmistövallan menetyksen
taikka, muussa kuin valtionyhtiössä, määrävähemmistön
hallinnan menetyksen.
Määrärahan käytön
edellytyksenä kohdan 3 käyttötarkoitukseen
on, että
a) perustettava yliopistoyhtiö toteuttaa välittömästi
yliopistolain 4 §:ssä yliopiston tehtäväksi
säädettyä yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä tutkimustulosten
tai taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä; tai
b) perustettava yliopistoyhtiö vahvistaa mahdollisuuksia
hyödyntää yliopistojen toimintaa ja sen
tuloksia liiketoiminnassa kotimaassa tai kansainvälisesti;
c) perustettavan yliopistoyhtiön toimialaksi on määritelty
tämän kappaleen a tai b kohdan mukainen liiketoiminta.
Osakkeiden hallinnoinnista ja myynnistä saatavat tulot
otetaan 5 000 000 euroon saakka nettobudjetoinnissa
huomioon asianomaisen yliopiston tuloina. Yliopistot oikeutetaan
luovuttamaan hallinnassaan olevia valtiolle kuuluvia immateriaalioikeuksia
ja muuta irtainta omaisuutta apporttina perustettaville yliopistoyhtiöille enintään
1 500 000 euron arvosta.
Valtuus:
Vuoden 2007 aikana saa tehdä sellaisia yliopistojen
tiloja tai vuokramenoja lisääviä vuokrasopimuksia,
joista aiheutuu menoja vasta vuoden 2007 jälkeen siten,
että nettomenojen lisäys on vuositasolla enintään
4 500 000 euroa.
22.
29.10.22Yliopistolaitoksen yhteiset menot
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 26 643 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) yliopistoja koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja
kehittämistoiminnan, näihin liittyvän
kansainvälisen yhteistyön sekä työllistymistä edistävän
toiminnan, tuottavuusohjelman mukaisten toimenpiteiden ja opettajien
kouluttajien täydennyskoulutuksen menojen maksamiseen sekä opetuksen
ja tutkimuksen toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvittavien menojen ja
avustusten maksamiseen ja potilasvakuutusmaksujen maksamiseen,
2) yliopistojen yhteisen atk-toiminnan ja tietoliikenneyhteyksien
kehittämistoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin,
3) yliopistojen aikuiskoulutuksen kehittämiseen sekä pitkäkestoisen
täydennyskoulutuksen tuotekehitystyöstä aiheutuviin
kustannuksiin yliopistojen esittämillä alueilla
osana niiden yhteiskunnallista tehtävää,
4) yliopistokeskusten kehittämisestä aiheutuvien
kustannusten maksamiseen,
5) Lappeenrannan Huhtiniemessä ja sen lähialueilla
sijaitsevien kalmistojen tutkimuksiin,
6) enintään 206 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin
tehtäviin.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
|
| 1. |
Tutkimus-, kehittämis-
ja julkaisutoiminta
|
8 043 000 |
| 2. |
Yliopistojen
yhteinen atk-toiminta ja tietoliikenneyhteydet
|
13 000 000 |
| 3. |
Yliopistojen
aikuiskoulutuksen kehittäminen
|
2 500 000 |
| 4. |
Yliopistokeskusten
kehittäminen
|
3 000 000 |
| 5. |
Lappeenrannan
Huhtiniemessä ja sen lähialueilla sijaitsevien
kalmistojen tutkimukset
|
100 000 |
|
Yhteensä
|
26 643 000 |
23. Kansalliskirjaston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 13 277 000 euroa.
24.
29.10.24Harjoittelukoulujen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 72 477 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) oppilasavustuksiin,
2) maksullisen kouluruokailun tarjoamisesta henkilökunnalle
ja opetusharjoittelijoille aiheutuvien menojen maksamiseen.
60
29.88Tiede
21.
29.88.21Suomen Akatemian toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 32 034 000 euroa.
22.
29.88.22Arkistolaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 14 381 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) arkistolaitoksen kansainvälisen yhteistyön edellyttämien
järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen
ja rahoitusosuuksien maksamiseen,
2) EU:n hyväksymien hankkeiden menojen maksamiseen.
Valtuus:
Kansallisarkisto saa vuoden 2007 aikana tehdä Hämeenlinnan
maakunta-arkiston uudisrakennusta koskevan vuokrasopimuksen
siten, että siitä aiheutuva menojen lisäys
on vuodesta 2008 alkaen vuositasolla enintään
743 000 euroa.
23.
29.88.23Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 2 730 000 euroa.
24.
29.88.24Varastokirjaston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 520 000 euroa.
25.
29.88.25Eräiden teosten
laatiminen ja hankkiminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 150 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) historiateossarjojen, elämäkertojen ja
eräiden muiden teosten laadinta- ja hankintamenojen sekä laadintamenoihin
myönnettävien avustusten maksamiseen,
2) enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan määräaikaisen henkilöstön
palkkaamiseen.
50.
29.88.50Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 130 011 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä,
tutkijankoulutuksesta, muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta,
valtionavustuksista ja apurahoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien
menojen maksamiseen,
2) arvioinneista, tieteellisestä julkaisutoiminnasta
ja tieteen tunnetuksi tekemisestä aiheutuvien menojen maksamiseen,
3) kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista
aiheutuvien menojen maksamiseen,
4) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden
menojen maksamiseen,
5) Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin
liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin,
laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin,
6) enintään 800 000 euroa maksullisena
toimintana Suomessa järjestettävien kansainvälisten
tieteellisten konferenssien ja kansallisten tieteellisten seminaarien
kuluihin.
53.
29.88.53Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat
tieteen edistämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 77 342 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä,
tutkijankoulutuksesta, muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta
ja kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen
maksamiseen,
2) arvioinneista, tieteellisestä julkaisutoiminnasta
ja tieteen tunnetuksi tekemisestä aiheutuvien menojen maksamiseen,
3) kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista
aiheutuvien menojen maksamiseen,
4) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden
menojen maksamiseen,
5) Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin
liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin,
laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin,
6) yksityisten arkistojen valtionavusta annetun lain mukaisten
menojen maksamiseen,
7) 50 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen
Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen tutkimus-, keruu- ja sanakirjahankkeisiin
sekä em. hankkeista aiheutuvien muiden kulutusmenojen ja
apurahojen maksamiseen,
8) päätöksentekoa tukevaa yhteiskunnallista tutkimusta
tekeville yhteisöille ja tutkimuslaitoksille myönnettävien
valtionavustusten maksamiseen,
9) kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen,
10) tieteen edistämiseksi ja tieteen ja yhteiskunnan
vuorovaikutuksen edistämiseksi myönnettävien
valtionavustusten, -palkintojen ja apurahojen, tieteellisen kirjallisuuden
kääntämis- ja painattamismenojen, tiedonjulkistamisen
edistämismenojen ja tutkimuksen tietohuollon menojen sekä tieteen
tukemiseen liittyvistä tutkimuksista, selvityksistä ja
julkaisuista aiheutuvien menojen maksamiseen,
11) tutkimusaineistojen käytön saatavuuden parantamiseksi
myönnettäviin valtionavustuksiin ja valtion laitosten
vastaavien hankkeiden menojen maksamiseen,
12) enintään 700 000 euroa yksityisten
arkistojen valtionavusta annetun lain nojalla Työväen
Arkiston uusista tiloista johtuviin kunnostus-, muutto- ja vuokramenoihin.
Kohdassa 7 tarkoitettujen henkilöiden osalta työnantajalle
maksetut sairausvakuutuksen mukaiset etuudet otetaan nettobudjetoitaessa
tuloina huomioon.
66.
29.88.66Rahoitusosuudet kansainvälisille
järjestöille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 320 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Suomen
maksuosuuksien maksamiseen Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukselle
(CERN), Euroopan eteläiselle observatoriolle (ESO), Euroopan
molekyylibiologian laboratoriolle (EMBL), Euroopan molekyylibiologian
konferenssille (EMBC) ja Euroopan Yliopistoinstituutille (EUI) sekä vastaaville
kansainvälisille tieteellisille järjestöille.
70 Opintotuki
22. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 622 000 euroa.
52. Opintolainojen valtiontakaus ja korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 23 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opintotukilain (28/1972) mukaisten opintolainojen
korkotukeen,
2) opintotukilain (65/1994) mukaisista valtiontakauksista
aiheutuviin menoihin.
55. Opintoraha ja asumislisä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 693 732 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (65/1994)
mukaisten opintorahojen ja opintotuen asumislisän
maksamiseen.
57. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 22 900 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) avustuksen maksamiseen opiskelijaravintoloille alempaa tai
ylempää korkeakoulututkintoa, ammattikorkeakoulututkintoa
tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavien
korkeakouluopiskelijoiden sekä opintotukeen oikeuttaviin
ammatillisiin tai erikoistumiskoulutusohjelmiin taikka poikkeuskoulutukseen
osallistuvien opiskelijoiden aterioiden hinnan alentamiseksi 1,67
eurolla ateriaa kohti,
2) ylimääräisen avustuksen maksamiseen muualla
kuin korkeakoulun tiloissa sijaitsevan opiskelijaravintolan pitäjälle
enintään 0,84 euroa, kuitenkin enintään
opiskelijaruokailusta aiheutuvien tila- ja laitekustannusten määrä,
sellaista ateriaa kohden, josta maksetaan ateriatukea.
58. Avustus vuokrakustannusten korvaamiseen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 268 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) avustuksen maksamiseen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle
korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitoa varten tarvittavien tilojen vuokrakustannusten
korvaamiseen,
2) avustuksen maksamiseen opiskelija-asuntotarkoitukseen luovutettujen
valtion maa-alueiden vuokrakustannusten korvaamiseen silloin, kun
kiinteistöä käytetään
lähinnä opintotuen asumislisään
tai asumistukeen oikeutettujen opiskelijoiden asumiseen edellyttäen,
että asianomainen kunta tukee opiskelija-asumista vastaavalla
määrällä.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
|
| 1. |
Ylioppilaiden
terveydenhoitosäätiö
|
2 995 000 |
| 2. |
Opiskelija-asuntoyhteisöt |
1 273 000 |
|
Yhteensä
|
4 268 000 |
59. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden
koulumatkatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 28 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lukiokoulutuksen
ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun
lain (48/1997) mukaisen tuen maksamiseen.
80
29.90Taide
ja kulttuuri
21.
29.90.21Taiteen keskustoimikunnan
ja taidetoimikuntien toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 3 366 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) taiteilijaprofessoreiden viroista aiheutuviin palkkausmenoihin,
2) taiteen edistämiseksi myönnettävien
apurahojen ja avustusten maksamiseen,
3) taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimus- ja tiedotustoimintaan,
4) enintään 10 000 euroa maksullisen
palvelutoiminnan tukemiseen.
Määrärahasta myönnettävät
apurahat ja avustukset budjetoidaan maksuperusteisina.
22.
29.90.22Valtion taidemuseon toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 16 947 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) siviilipalvelusmiehistä aiheutuvien menojen maksamiseen,
2) enintään 3 573 000 euroa
näyttelytoiminnan ja muun maksullisen palvelutoiminnan
tukemiseen.
23.
29.90.23Suomenlinnan hoitokunnan
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 2 596 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
rakennusten perusparannustöihin.
24.
29.90.24Museoviraston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 16 745 000 euroa.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
| Kansallismuseon
toimintamenot
|
5 808 000 |
| Museoviraston
muut toimintamenot
|
10 937 000 |
|
Yhteensä
|
16 745 000 |
25.
29.90.25Näkövammaisten
kirjaston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 7 018 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää maksullisen
palvelutoiminnan hintatukeen enintään 4 000
euroa.
26.
29.90.26Suomen elokuva-arkiston
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 3 494 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää esitystoiminnan
ja muun maksullisen palvelutoiminnan hintatukeen enintään
123 000 euroa.
27.
29.90.27Valtion elokuvatarkastamon
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 555 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää tarkastustoiminnan ja
muun maksullisen palvelutoiminnan hintatukeen enintään
215 000 euroa.
28.
29.08.22Venäjän
ja Itä-Euroopan instituutin toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 802 000 euroa.
30.
29.90.30Valtionosuudet ja -avustukset yleisten
kirjastojen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 74 451 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
mukaisten kirjastojen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen,
2) kuntien valtionosuuslain (1147/1996) mukaisten verotuloihin
perustuvien tasausten ja valtionosuusuudistuksen siirtymäkauden
tasausten maksamiseen kunnille,
3) enintään 336 000 euroa avustuksina
kirjastojen sisältötuotannon kehittämiseen.
31.
29.90.31Valtionosuus ja -avustus
teattereiden ja orkestereiden käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 13 812 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.
Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien
määrä on teattereilla enintään
2 469 ja orkestereilla enintään 1 033.
32.
29.90.32Valtionosuudet ja -avustukset museoille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 470 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
mukaisten museoiden valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen,
2) enintään 252 000 euroa avustusten
maksamiseen museoiden kokoelmatietojen siirtämiseksi elektroniseen
muotoon.
Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien
määrä on enintään 1 158.
33.
29.90.33Valtionosuus ja -avustus
kuntien kulttuuritoimintaan
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 541 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen kuntien kulttuuritoimintaan,
2) enintään 106 000 euroa lain 42 §:n
mukaisen valtionavustuksen maksamiseen.
Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä yksikköhinta
on 3,50 euroa asukasta kohden.
34.
29.90.34Valtionosuus yleisten
kirjastojen perustamiskustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
kirjastojen perustamishankkeiden valtionosuuksien maksamiseen.
Valtuus:
Vuonna 2007 saa tehdä mainitun lain mukaisia
valtionosuuden myöntämispäätöksiä perustamishankkeille
enintään 4 400 000 eurolla.
40.
29.90.40Korvaus Suomenlinnan
Liikenne Oy:lle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 252 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää korvauksen
maksamiseen Suomenlinnan Liikenne Oy:lle tavaraliikenteen käyttötappioon
ja lainanhoitomenoihin.
50.
29.08.50 ja 29.90.50Eräät
avustukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 10 487 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) kulttuuri-instituuttien tukemiseen,
2) ystävyysseurojen kulttuuriyhteistyön tukemiseen,
3) rakennussuojelulain (60/1985) nojalla avustusten
maksamiseen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten entistämiseen
ja parantamiseen,
4) kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alusten entistämis-
ja korjausavustuksiin,
5) avustusten maksamiseen maailmanperintökohteiden
entistämis-, tutkimus- ja valistustoimintaan,
6) avustusten maksamiseen seurantalojen korjaustöihin,
korjaustoimintaan liittyvään selvitys- ja tarkastustyöhön
sekä valistus- ja neuvontatoimintaan,
7) avustusten maksamiseen rauhantyön edistämiseen,
8) kulttuurilehtien tukemiseen,
9) avustusten maksamiseen kulttuuriperinteen tallentamiseen
ja tutkimiseen,
10) lehtimiespalkintoihin,
11) avustusten maksamiseen saamenkielisen kulttuurin edistämiseen
ja saamelaisjärjestöjen toimintaan,
12) avustusten maksamiseen kansalaisjärjestötoimintaan,
13) muiden kulttuurin alan avustusten, apurahojen
ja palkintojen maksamiseen sekä julkaisujen tukemiseen.
51.
29.90.51Apurahat taiteilijoille,
kirjailijoille ja kääntäjille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 11 088 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) taiteilijaprofessoreiden viroista ja valtion taiteilija-apurahoista
annetun lain (734/1969) mukaisten 495 apurahavuotta vastaavien
taiteilija-apurahojen maksamiseen,
2) aikaisemmin myönnettyjen pitkäaikaisten taiteilija-apurahojen
maksamiseen,
3) eräistä kirjailijoille ja kääntäjille
suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain (1080/1983)
mukaisiin apurahoihin ja avustuksiin.
Vuonna 2007 saadaan myöntää kohdeapurahoina
50 taiteilija-apurahaa vastaava määrä.
Momentin määrärahat budjetoidaan
maksuperusteisina.
52.
29.90.52Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat
taiteen edistämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 188 829 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) taiteen ja kulttuurin edistämistä tarkoittavien
toimenpiteiden rahoittamiseen, taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimus-,
selvitys- ja tiedotustoiminnan palkkaus- ja muiden menojen maksamiseen,
yliopistojen ja muiden valtion laitosten kulttuuria koskeviin kokeilu-
ja tutkimushankkeisiin sekä taideteosten hankkimiseen valtion
julkisiin rakennuksiin,
2) taiteen edistämisestä annetun lain (328/1967)
mukaisiin taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien
myöntämiin apurahoihin ja avustuksiin, alueellisten
taidetoimikuntien myöntämiin taiteilija-
ja kohdeapurahoihin ja muihin avustuksiin sekä enintään 841 000
euroa eräistä kuvataiteen tekijöille
suoritettavista apurahoista annetun lain (115/1997) mukaisiin
apurahoihin,
3) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen museoille
sekä muuhun museo- ja perinnealan tukemiseen,
4) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen
valtionosuuden ja -avustuksen maksamiseen kirjastoille sekä enintään 1 515 000
euroa lain 42 §:n mukaisen avustuksen maksamiseen
kirjastoille ja enintään 2 100 000
euroa kirjastojen muihin avustuksiin,
5) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisten
valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen teattereille
ja orkestereille sekä enintään 3 434 000
euroa teatteri- ja orkesterilain (730/1992) 6 a §:n
mukaisen valtionavustuksen maksamiseen,
6) EU:n ohjelmien mukaisten kulttuurihankkeiden rahoitusosuuksien
maksamiseen sekä valtionhallinnon kulttuurialan kansainvälisen yhteistyön
menoihin,
7) tekijänoikeuslain (404/1961) 55 §:ssä säädetyn
tekijänoikeusneuvoston toimintamenoihin,
8) enintään 49 määräaikaisen
henkilön palkkaamiseen määräaikaisiin
taiteen edistämisen tehtäviin,
9) valtionavustuksen maksamiseen vuoden 2007 Eurovision-laulukilpailujen
järjestämiseen.
Kohdassa 2 tarkoitetut avustukset ja apurahat budjetoidaan maksuperusteisina.
Kohdassa 8 tarkoitettujen henkilöiden osalta työnantajalle
maksetut sairausvakuutuksen mukaiset etuudet otetaan nettobudjetoitaessa
tuloina huomioon.
53.
29.90.53Valtionavustus tilakustannuksiin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 16 795 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen eräiden tiede- ja kulttuurilaitosten sekä -yhteisöjen
tilakustannuksiin.
54.
29.90.54Valtionavustus Suomen
Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokuluihin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 3 627 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustuksen
maksamiseen Suomen Kansallisteatterin peruskorjauksen lainan lyhennykseen
sekä koron maksuun.
70.
29.90.70Kaluston hankinta
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 110 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
toiminta- ja näyttelyvarustusten sekä niiden suunnittelumenojen
maksamiseen.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
|
| 1. |
Valtion taidemuseo |
125 000 |
| 2. |
Museovirasto |
845 000 |
| 3. |
Suomen elokuva-arkisto |
70 000 |
| 4. |
Näkövammaisten
kirjasto
|
70 000 |
|
Yhteensä
|
1 110 000 |
72.
29.90.72Valtion taidemuseon kokoelmien kartuttaminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 589 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Valtion
taidemuseon taidehankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen.
75.
29.90.75Perusparannukset ja talonrakennukset
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
|
| 1. |
Museoviraston
perusparannukset ja pienet rakennushankkeet
|
1 000 000 |
| 2. |
Suomenlinnan
perusparannukset
|
1 500 000 |
|
Yhteensä
|
2 500 000 |
Valtuudet:
1) Käyttösuunnitelman kohdan 1. hankkeita koskevia
sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden
2007 jälkeen aiheutuvat menot ovat yhteensä enintään
600 000 euroa.
2) Käyttösuunnitelman kohdan 2. hankkeita koskevia
sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden
2007 jälkeen aiheutuvat menot ovat yhteensä enintään
1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
enintään yhdeksää henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin
tehtäviin.
95.
29.90.95Kulttuuriympäristön
suojelusta aiheutuvat menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 17 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää muinaismuistolain (295/1963)
toteuttamisesta aiheutuvien menojen ja lain nojalla suoritettavien
korvausten maksamiseen.
90
29.98Liikuntatoimi
50.
29.98.50Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat
urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 100 208 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin
(635/1998), liikuntalakiin (1054/1998) ja vapaasta
sivistystyöstä annettuun lakiin (632/1998)
perustuvien valtionosuuksien ja -avustusten sekä muiden
urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen tarkoitettujen avustusten
ja apurahojen maksamiseen, mistä enintään
715 000 euroa vapaasta sivistystyöstä annetun
lain 14 §:n mukaisiin avustuksiin sekä enintään
100 000 euroa kuntien tunnustuspalkintoon sukupuolten tasa-arvotoiminnan
tai monikulttuurisuuden edistämisestä liikunnassa,
2) liikuntapaikkarakentamisen tukemiseen sekä liikunta-
ja vapaa-ajanrakentamisen tutkimukseen,
3) kokeilu-, kehittämis- ja ohjelmatoiminnan menoihin
sekä urheilijoiden ja valmentajien avustusten ja apurahojen
maksamiseen,
4) yhteisöjen ja valtionhallinnon kansainvälisen
liikunta-alan yhteistyön, liikuntatieteellisen toiminnan,
dopinginvastaisen toiminnan, testaustoiminnan ja dopinginvastaisen
kasvatuksen tehostamisen menoihin, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten
ja tutkijoiden liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden sekä näiden
kanssa yhteistyössä toteutettavien tietojärjestelmä-
ja muiden hankkeiden rahoittamiseen sekä enintään
350 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
annetun lain 42 §:n mukaisen avustuksen maksamiseen
Suomen Urheilumuseosäätiölle,
josta 115 000 euroa museon perusnäyttelyn uudistamiseen,
5) valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen menoihin,
6) liikunnan ja urheilun tunnustus- ja tuloksellisuuspalkintojen
maksamiseen sekä liikunnan kansainväliseen yhteistyöhön,
7) läänien liikuntatoimen menoihin,
8) enintään neljää henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
Kunnan liikuntatoimen valtionosuuden perusteena käytettävä yksikköhinta
on 10,8 euroa asukasta kohden.
Valtakunnallisten liikunnan koulutuskeskusten valtionosuuden
perusteena olevien opiskelijavuorokausien enimmäismäärä on
269 900 ja alueellisten liikunnan koulutuskeskusten opiskelijapäivien
enimmäismäärä on 51 000.
Mainittujen määrien estämättä määrärahaa
saa käyttää valtionosuuksien oikaisupäätöksistä aiheutuviin menoihin.
Alueellisten liikunnan koulutuskeskusten yksikköhinta
on 16,60 euroa (sis. alv.) opiskelijapäivää kohden.
Kohdissa 1-3 määrärahoista
myönnettävät apurahat budjetoidaan maksuperusteisina.
Kohdassa 8 tarkoitettujen henkilöiden osalta työnantajalle
maksetut sairausvakuutuksen mukaiset etuudet otetaan nettobudjetoitaessa
tuloina huomioon.
52.
29.98.52Valtionosuus liikunnan
koulutuskeskuksille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 342 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vapaasta
sivistystyöstä annetun lain mukaisten valtionosuuksien
maksamiseen.
91
29.99Nuorisotyö
50.
29.99.50Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat
nuorisotyön edistämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 36 076 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
ja nuorisolain (72/2006) perusteella kuntien nuorisotoimen
valtionosuuksiin,
2) nuorisolakiin (72/2006) perustuviin valtionavustuksiin
valtakunnallisille nuorisojärjestöille, nuorisotyön
valtakunnallisille palvelujärjestöille ja nuorisotyötä tekeville
järjestöille,
3) nuorisolakiin (72/2006) perustuviin avustuksiin
valtakunnallisten nuorisokeskusten toimintaan ja rakentamiseen sekä nuorisotilojen
rakentamis-, peruskorjaus- ja varustamisavustuksiin,
4) nuorisotutkimuksen avustamiseen ja apurahojen maksamiseen,
nuorisotyöhön ja -politiikkaan liittyvien selvitysten
laatimiseen ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen sekä nuorten
verkkomedioiden ja niiden kehittämistoiminnan menoihin,
5) yhteisöjen ja valtionhallinnon kansainvälisen
nuorisoalan yhteistyön ja nuorison kansainvälisten
toimintaohjelmien tukemiseen,
6) koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan, Avartti-toimintaohjelman,
liikunnallisen, kulttuurisen ja monikulttuurisen nuorisotyön
ja -toiminnan tukemiseen,
7) nuorten työpajatoiminnan valtakunnalliseen tukeen,
ehkäisevään päihde- ja huumetyöhön
sekä muuhun nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen,
8) valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan ja sen jaostojen,
valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön
palvelujärjestöjen arviointi- ja avustustoimikunnan
sekä läänien nuorisotoimen menoihin ja
nuorisotyön alueelliseen kehittämiseen,
9) toimialan aluehallinnon tai valtion virastojen määräaikaisten
hankkeiden toteuttamiseen,
10) enintään kahta henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
Kuntien nuorisotoimen valtionosuuden laskennallisena perusteena
käytettävä yksikköhinta on 13
euroa alle 29-vuotiasta asukasta kohden.
Kohdassa 10 tarkoitettujen henkilöiden osalta työnantajalle
maksetut sairausvakuutuksen mukaiset etuudet otetaan nettobudjetoitaessa
tuloina huomioon.
51.
29.99.51Nuorten työpajatoiminta
ja ehkäisevä huumetyö
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 4 723 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) nuorten työpajatoiminnan tukemiseen ja vakinaistamiseen,
2) ehkäisevän päihde- ja huumetyön
tukemiseen.
Pääluokka
30
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
10 Maaseudun
kehittäminen
50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 10 159 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseudun
neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun
valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti yleisavustuksena
neuvontaan ja tutkimukseen myönnettävien valtionapujen
maksamiseen lähinnä valtakunnallista, koko maan
kattavaa neuvontaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille
ja muille yhteisöille.
Määrärahaa saa käyttää myös
vuonna 2004 Loimaalle perustetun maatalousmuseon vuokra- ja muihin
toimintamenoihin enintään 852 000 euroa.
Erikseen haettaessa määrärahaa saadaan myöntää myös
erityisavustuksena. Määräraha budjetoidaan
maksatuspäätösperusteisena.
54. Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion
osuutena kertyvillä varoilla
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 8 632 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001)
18 §:ssä tarkoitetusta valtion osuudesta
suoritettavien avustusten maksamiseen, totopelien tuottojen
käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun
edistämiseen annetun lain (1055/2001) mukaisesti
ja hevostalousneuvottelukunnan sekä hevostalouslain (796/1993) mukaisten
menojen maksamiseen.
55. Valtionapu 4H-toimintaan
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 4 820 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseudun
neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun
valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti 4H-toiminnan
tukemiseen.
61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 50 300 000 euroa.
Vuonna 2007 saa tehdä ohjelmakauteen 2000-2006
kohdistuvia myöntämispäätöksiä 5 316 000
eurolla ja ohjelmakauteen 2007-2013 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 51 500 000
eurolla.
Mikäli vuosien 2000-2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä ohjelmakauteen 2000-2006 kohdistuvia myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 tavoite 1 -ohjelmia ja Leader+-yhteisöaloiteohjelmaa
toteuttavien hankkeiden sekä ohjelmien toteutukseen liittyvän
teknisen avun Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston
ohjausosastosta (EMOTR-O) maksettavan EU-rahoitusosuuden
maksamiseen. Määrärahaa saa myös
käyttää EU:n ohjelmakauden 2007-2013
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien
hankkeiden ja sen toteutukseen liittyvän teknisen avun
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto)
maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa yhdessä vastinrahoitusmomentin
30.10.62 määrärahojen kanssa käyttää EMOTR:n
ohjausosaston (EMOTR-O) osarahoittamien tavoite 1- ja
Leader+-ohjelmien toteuttamiseen ja maaseuturahaston osarahoittaman
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toteuttamiseen
tarvittavan enintään 101 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen teknisen avun
varoin. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin myöntämisvaltuudesta 1 300 000
euroa ja määrärahasta 2 810 000 euroa
Kainuun maakuntaan.
62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun
kehittämisestä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 26 551 000 euroa.
Vuonna 2007 saa tehdä ohjelmakauteen 2000-2006
kohdistuvia myöntämispäätöksiä 2 477 000
eurolla ja ohjelmakauteen 2007-2013 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 54 608 000
eurolla.
Mikäli vuosien 2000-2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä ohjelmakauteen 2000-2006 kohdistuvia myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta
(EMOTR) ja Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) rahoitettavien
tavoite 1- ja tavoite 2 -ohjelmia sekä Leader+-
ja Interreg III -yhteisöaloiteohjelmia toteuttavien hankkeiden
valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa
saa myös käyttää EU:n ohjelmakauden 2007-2013
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto)
rahoitettavan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa
toteuttavien hankkeiden ja sen toteutukseen liittyvän teknisen
avun valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
tekniseen apuun yhteisön tukiedellytysten mukaisesti yhdessä momenteilla
30.10.61 ja 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä alueellisen
maaseudun kehittämisohjelman, Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelman
ja Leader+-yhteisöaloiteohjelman osalta kokonaan
kansallisesti rahoitettavana osuutena sisältäen
myös maaseudun kehittämistoimenpiteiden arviointiin
tarvittavat varat. Määrärahaa saa käyttää kansallisena
teknisenä apuna enintään 50 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen ohjelmakauteen 2000-2006
liittyviin tehtäviin. Määrärahaa
saa käyttää myös neuvoston asetuksen (EY/1290/2005)
artiklan 31 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen)
ja 33 (maaseuturahastoa koskevat erityiset säännökset),
neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 30 (tukikelpoisuus)
ja artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut) ja neuvoston
asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen vähentäminen,
pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen
velvoitteiden maksamiseen. Määräraha budjetoidaan
maksuperusteisena.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin myöntämisvaltuudesta 1 450 000
euroa ja määrärahasta 2 390 000 euroa
Kainuun maakuntaan.
63. Maaseudun kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 523 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen
rahoituslain (329/1999), maaseudun kehittämisestä annetun
valtioneuvoston asetuksen (609/2000), maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettävän
tuen kohdentamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön
asetuksen (1289/2002) ja maaseudun kehittämistoimenpiteitä tuettaessa
noudatettavasta menettelystä annetun maa- ja metsätalousministeriön
asetuksen (129/2002) mukaisessa laajuudessa valtakunnallisten
maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttamisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen mukaan lukien hankkeisiin sisältyvät
kulutusmenot. Määrärahaa voidaan myöntää em.
lainsäädännön edellyttämässä laajuudessa
myös julkisyhteisöjen toteuttamiin hankkeisiin.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen
osalta maksatuspäätösperusteisena ja
kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
20 Maatalous
21. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 31 925 000 euroa.
Määrärahan mitoituksessa tuloina
otetaan huomioon tulot, jotka kertyvät Maa- ja elintarviketalouden
tutkimuskeskuksen suoritteista perittävistä maksuista
annetun asetuksen (1141/2004) perusteella. Maksullisen
toiminnan tuloista saa käyttää maksullisen
toiminnan hintojen alentamiseen valiotaimituotannon osalta enintään
80 000 euroa. Määrärahaa saa
käyttää myös Maa- ja elintarviketalouden
tutkimuskeskuksen toiminnasta aiheutuviin sijoitusmenoiksi luettaviin
talonrakennus- sekä maa- ja vesirakennustöihin
ja EU:n rakenne- ja vastaavien rahastojen tuella toteutettavien
tutkimus- ja kehittämishankkeiden valtion vastinrahoituksena.
22. Torjunta-ainetarkastukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 441 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää torjunta-aineasetuksen
(515/1998) 18 §:ssä tarkoitetusta
toiminnasta aiheutuvien Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen
menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään
13 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkausmenojen maksamiseen.
40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 566 165 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001)
ja tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta
annetun lain muuttamisesta annetun lain (618/2006) 18 b §:n
mukaiseen tukeen. Määrärahaa saa käyttää myös
luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan maksamiseen
sekä ennen vuotta 2007 tehtyjen ympäristötuen
kansallisen lisäosan sitoumuksien perusteella maksettavaan
tukeen. Määrärahaa saa käyttää vuonna 2007
ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien
maksamiseen. Lisäksi vuonna 2007 saadaan tehdä tukipäätöksiä siten,
että vuonna 2007 tehtävistä, uusista
luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan sitoumuksista
saa aiheutua menoja vuosina 2008-2011 yhteensä enintään 500 000 000
euroa. Vuonna 2007 ja sitä aikaisemmin tehdyistä muista
tukipäätöksistä saa aiheutua
vuoden 2008 ja sitä seuraavien vuosien määrärahasta
maksettavia menoja enintään 84 094 000
euroa.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
41. EU-tulotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 551 337 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
unionin kokonaan rahoittamien suorien tukien ja niihin verrattavien
muiden Euroopan unionin kokonaan rahoittamien menojen maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
42. Satovahinkojen korvaaminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 3 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää satovahinkojen
korvaamisesta annetun lain (1214/2000) mukaisten korvausten
maksamiseen. Määrärahasta saa maksaa
myös edellisiin vuosiin kohdistuvia korvauksia.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
43. Maatalouden ympäristötuki
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 310 996 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
komission vuosille 1995-1999 hyväksymän
maatalouden ympäristöohjelman, vuosille
2000-2006 hyväksymän horisontaalisen
maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien
sekä vuosille 2007-2013 hyväksymän Manner-Suomen
maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien
ja ei-tuotannollisten investointitukien maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kokonaan kansallisesti
rahoitettavaan useiden tilojen yhteisten vesitaloudellisten
toimenpiteiden hankekohtaiseen suunnitteluun enintään
84 000 euroa, luonnon monimuotoisuutta ja kosteikkoja
koskevien yleissuunnitelmien laatimisesta aiheutuviin menoihin
enintään 260 000 euroa sekä yhteisön
vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanoon liittyen maa- ja metsätalouden kuormituksen
ja sen vaikutusten seurannan järjestämiseen
ja hoitamiseen enintään 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenoihin. Kokonaan kansallista määrärahaa
saa käyttää enintään
22 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen
osalta maksatuspäätösperusteisena ja
kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
Vuonna 2007 saa tehdä EU:n komission vuosille
2007-2013 hyväksymän maatalouden ympäristötukijärjestelmän
ja ei-tuotannollisen investointitukijärjestelmän
mukaisia sitoumuksia ja sopimuksia siten, että niistä aiheutuu
vuosina 2008-2016 menoja yhteensä enintään 1 257 600 000
euroa.
44. Luonnonhaittakorvaus
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 414 673 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
komission vuosille 2000-2006 hyväksymän
horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman ja vuosille 2007-2013
hyväksymän Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman
mukaisten luonnonhaittakorvausten maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
Vuonna 2007 saa tehdä EU:n komission vuosille 2007-2013
hyväksymän luonnonhaittakorvausjärjestelmän
mukaisia sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu
vuosina 2008-2011 menoja yhteensä enintään
1 700 000 000 euroa.
45. Luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 130 900 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luopumiseläkelain (16/1974)
ja luopumiskorvauslain (1330/1992) mukaisten korvausten
maksamiseen ja maatalousyrittäjien luopumistuesta
annetun lain (1293/1994) sekä maatalouden harjoittamisesta luopumisen
tukemisesta annetun lain (612/2006) mukaisten luopumistukien
ja hoitokustannusten sekä vuosina 1995-1999 toteutetun
maatalouden metsätoimenpideohjelman mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
46. Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 942 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston
asetuksella tarkemmin säädettävin perustein
yhdistyksille myönnettäviin avustuksiin maa- ja
puutarhataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämiseen
sekä hunajan tuotannon ja markkinoinnin edistämiseen.
Määrärahaa saa lisäksi
käyttää neuvoston asetuksen (EY 1221/1997)
mukaisesti hunajan tuotannon ja markkinoinnin kehittämiseksi
laaditusta ohjelmasta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös kulutusmenoihin.
Määrärahasta osoitetaan 300 000
euroa Luomukeittiökeskukselle lähi- ja luomuruokatoimenpiteiden
suunnitteluun ja toteutukseen.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen
osalta maksatuspäätösperusteisena ja
kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
47. Laatujärjestelmien kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 213 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää elintarviketalouden laatustrategian
toteuttamiseen liittyvien avustusten, ostopalvelujen ja kulutusmenojen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään
10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahasta
voidaan myöntää hankeavustuksia yhdistyksille,
järjestöille, tutkimuslaitoksille, valtion viranomaisille
ja yksityisille yrityksille. Määrärahaa
voidaan käyttää myös julkisyhteisöjen
toteuttamiin hankkeisiin.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen
osalta maksatuspäätösperusteisena ja
kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
48. Puutarhatalouden ja sokerintuotannon erityistoimenpiteet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 31 852 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
rahoitusosuuksien maksamiseen hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioiden
sellaisiin menoihin, jotka aiheutuvat hyväksyttyjen
toimintaohjelmien mukaisista toimenpiteistä tai tuotteiden
poistamisesta markkinoilta. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää neuvoston
asetuksen (EY 320/2006) mukaisesti EU:n sokeriuudistukseen
liittyvän rakenneuudistuksen toimenpiteiden menoihin.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
49. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 31 480 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen
rahoituslain (329/1999), porotalouden ja luontaiselinkeinojen
rahoituslain (45/2000), maa- ja metsätalouden
rakennepoliittisista toimenpiteistä annetun lain (1303/1994),
maaseutuelinkeinolain (1295/1990) ja maatilalain (188/1977)
mukaisista korkotukilainoista, eräiden maatilatalouden
luottojen vakauttamisesta annetun lain (511/1985) mukaisista
lainoista sekä maaseudun pienimuotoisen elinkeinotoiminnan
edistämisestä annetun lain (1031/1986) mukaisista
korkotukilainoista luottolaitoksille suoritettavien korkohyvitysten
maksamiseen.
Vuonna 2007 korkotukea saa hyväksyä enintään
170 000 000 euron lainapääomalle.
Vuoden 2006 myöntämisvaltuuden käyttämättä jääneestä osasta
saa tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
60. Siirto interventiorahastoon
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Maatalouden
interventiorahastoon tarkoitetun siirron maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää Maatalouden interventiorahaston
lainojen korkojen sekä muiden Maatalouden interventiorahastosta
annetussa laissa (1206/1994), valtioneuvoston asetuksessa (843/2004)
ja maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä (1901/572/2002)
tarkoitettujen menojen maksamiseen, joita ei rahoiteta EU:n maataloustukirahastosta.
61. Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 15 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Maatilatalouden
kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) 2 §:ssä tarkoitetun
siirron maksamiseen.
30
30.30,
71, 72 ja 73Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu
21.
30.30.21, 30.28, 71.21, 72.21, 73.21Elintarviketurvallisuusviraston
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 39 552 000 euroa.
Maksullisen toiminnan tulot kertyvät Elintarviketurvallisuusviraston
suoritteista perittävistä maksuista annetun maa-
ja metsätalousministeriön asetuksen
(296/2006) perusteella.
Määrärahaa saa käyttää myös
tiloilla kuolleiden muiden kuin TSE-valvontaohjelmaan kuuluvien
tuotantoeläinten hävittämisestä aiheutuvien
valtionapujen maksamiseen kuitenkin enintään 1 000 000
euroa.
25. Eläinlääkintähuolto
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 650 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eläintautien
vastustamisesta ja ennalta ehkäisemisestä, eläinsuojelusta
ja muusta eläinlääkintähuollosta,
korvauksista, eräistä valtionavuista, koulutuksesta,
eläinlääkäreiden erikoistumisesta
ja toimituspalkkioista sekä tutkimusapurahojen
myöntämisestä ja tilapäisen
työvoiman palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahasta saadaan käyttää enintään 100 000
euroa valtakunnallisille eläinsuojelujärjestöille
myönnettäviin valtionapuihin.
Tutkimusapurahoja saa myöntää eläinkokeille
vaihtoehtoisia menetelmiä selvittävään
ja kotieläinten terveydenhuoltoon ja niiden elintarviketuotantoon
liittyviin tutkimuksiin. Määrärahaa
voidaan käyttää myös hankkeisiin,
joihin saadaan EU:n maataloustukirahaston rahoitusta.
41.
30.30.41 ja 47Eräät
korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 568 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kasvinterveyden suojelemisesta
annetun lain (702/2003) 30 §:ssä tarkoitettujen
korvausten maksamiseen sekä enintään
66 000 euroa hukkakauran torjunnasta annetun lain (185/2002)
mukaisiin korvauksiin. Määrärahaa saa
käyttää myös hukkakauran torjuntasuunnitelmien
laatimiseen sekä avustusten maksamiseen kasvinjalostustoiminnan
edistämisestä annetun lain (896/1977)
mukaisesti kasvinjalostajille jalostukseen ja kotimaisen kasvinjalostustoiminnan
edistämiseen. Määrärahasta saa
maksaa myös edellisiin vuosiin kohdistuvia menoja ja korvauksia.
40 Kala-,
riista- ja porotalous
21. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 16 397 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kalanviljelylaitosten ja tutkimusasemien sijoitusmenoiksi luettavien
perusparannuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.
25. Kalakannan hoitovelvoitteet
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 2 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vesilain
(264/1961) ja ympäristönsuojelulain (86/2000)
nojalla annettujen lupapäätösten lupaehtojen
edellyttämien kalakannan hoitotoimenpiteiden toteuttamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan
maksatuspäätösperusteisena.
41. Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää riistanhoitomaksusta ja
pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 6 §:ssä tarkoitettujen
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenojen ja enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan
maksatuspäätösperusteisena.
42. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsästyslain 87 §:ssä mainittujen
maasuurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta sekä näiden
ja merihylkeiden aiheuttamien vahinkojen estämisestä,
kysymyksessä olevien eläinkantojen seurannasta
ja suojelemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Momentin määrärahaa
saa käyttää myös kulutusmenojen
ja enintään neljää henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan
maksatuspäätösperusteisena.
43. Porotalouden edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 814 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää porotalouden
edistämiseen myönnettävien valtionapujen
ja valtakunnan rajoilla sijaitsevien poroesteaitojen valtion
vastuulla olevista tehtävistä aiheutuvien kulutusmenojen
maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää porotalouden kannattavuuden edistämiseen
tähtäävän neuvontatyön
tukemiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
50. Metsästyksen ja riistanhoidon edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 7 194 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää riistanhoitomaksusta ja
pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 3 §:ssä tarkoitettujen
menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan
maksatuspäätösperusteisena.
51. Kalatalouden edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 5 849 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kalastuslain (286/1982)
91 ja 91 a §:n perusteella vesialueiden
omistajille kalavesien käytöstä maksettaviin
korvauksiin, kalastusaluetoiminnasta, kalastusalan järjestöjen
toiminnasta, kalatalouden edistämisestä sekä valtiolle
maksun kannosta ja kalastuksenhoitomaksurekisterin pidosta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenojen ja enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan
siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena
ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
Määrärahasta osoitetaan avustuksena
50 000 euroa Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry:lle.
52. Tenojoen kalastuslupamaksut ja viehekalastusmaksut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 750 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Tenojoen
kalastuslupatuloista vesialueen omistajille palautettavan
osuuden maksamiseen sekä kalastuslain (286/1982)
89 a §:n mukaisesti viehekalastusmaksujen
palautuksina vesialueiden omistajille ja vuonna 2007 kerättävien
viehekalastusmaksujen kannosta aiheutuvien kulutus- ja muiden menojen
maksamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen
osalta maksatuspäätösperusteisena ja
kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
62. Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan
edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 13 397 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää elinkeinokalatalouden
kansallisesti rahoitettavista edistämistoimenpiteistä aiheutuvien
menojen sekä Euroopan kalatalousrahaston (EKTR) varoista
rahoitettavien elinkeinokalataloutta koskevien toimenpiteiden EU:n
rahoitusosuuden ja valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahasta
on varattu 6 591 000 euroa EU:n osarahoittamien hankkeiden
valtion rahoitusosuutta varten. Momentin määrärahaa
saa käyttää myös kulutusmenojen
ja enintään 40 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain (343/2003)
mukaisesti momentin määrärahasta kohdistuu
Kainuun maakuntaan 165 000 euroa, mistä 70 000
euroa on EU:n rahoitusosuutta ja 95 000 euroa kansallista
rahoitusosuutta.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
77. Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 057 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luonnonravintolammikoiden
kunnostus- ja entistämishankkeiden, vaelluskalakantojen
turvaamiseen ja elvyttämiseen tähtäävien
kalataloudellisten kunnostushankkeiden sekä muiden kalataloutta
edistävien rakennushankkeiden suunnittelu- ja toteuttamismenojen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
hankkeita koskevissa lupapäätöksissä määrättyjen
velvoitteiden toteuttamiseen.
Momentin määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenojen ja enintään 15 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen
maksamiseen.
50 Vesitalous
22. Vesivarojen käytön ja hoidon menot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 6 480 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vesivarojen
käyttöön ja hoitoon liittyviin erillismenoihin.
30. Vesihuoltolaitteiden rakentamisen korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luottolaitosten
varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista
annetun lain (1015/1977) mukaisten vesihuoltolaitteiden
rakentamiseen myönnettyjen lainojen korkohyvitysten maksamiseen.
31. Avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 5 927 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vesihuollon
tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten avustusten
maksamiseen yhdyskuntien vedenhankintaa ja viemäröintiä edistäviin
toimenpiteisiin.
43. Eräät valtion maksettavaksi määrätyt
korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 420 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristölupavirastojen
ja tuomioistuinten vesiasioista antamien päätösten
ja lain tai valtioiden välisten sopimusten perusteella
valtion maksettavaksi määrättyjen tai
sovittujen korvausten sekä päätösmaksujen
maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
48. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen
korvaaminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää poikkeuksellisten
tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annetun lain (284/1983)
2 §:n mukaisten vahinkojen ja kustannusten korvaamiseen
sekä metsäkeskusten asiantuntija-avusta aiheutuviin
menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös
edellisiin vuosiin kohdistuvien menojen maksamiseen. Määräraha
budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
77. Vesistö- ja vesihuoltotyöt
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 10 758 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen
rahoituslain (329/1999) 15 §:n, vesistötoimenpiteiden
tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (651/2001)
mukaisten vesistötoimenpiteiden ja vesihuollon tukemisesta
annetun lain (686/2004) mukaisten valtion työnä toteutettavien
vesihuoltohankkeiden toteutuksesta, vesistörakenteiden
peruskorjauksista, velvoitetöistä ja uppopuiden
poistosta sekä vesistöhankkeiden suunnittelusta
aiheutuvien menojen maksamiseen.
60 Metsätalous
21. Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 39 950 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
talonrakentamisista, maa-alueiden ja rakennusten hankinnasta sekä metsien
perusparannuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon maksullisen
toiminnan tulot, EU:n osarahoittamien tutkimusten tulot, yhteishankkeina toteutettavien
sopimustutkimusten tulot, muut sekalaiset tulot ja talousarvion
ulkopuoliset tulot.
41. Metsäpuiden siemenhuolto
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 903 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsäpuiden
siemenviljelysten perustamista ja nuoruusvaiheen hoitoa varten myönnettävien
valtionavustusten maksamiseen.
42. Valtionapu metsätalouden edistämis-
ja valvontaorganisaatioille
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 43 689 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsäkeskuksille
ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle metsäkeskuksista
ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun
lain (1474/1995) perusteella aiheutuviin menoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös metsäkeskusten
ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion valtionavustustoiminnan
liiketaloudellisin perustein hinnoitelluista suoritteista perittävien
maksujen alentamiseen sekä muuna julkisena rahoitusosuutena
EU:n rakennerahastohankkeista tai ohjelmakauden 2007-2013
muista hankkeista metsäkeskuksille ja Metsätalouden
kehittämiskeskus Tapiolle aiheutuviin menoihin siltä osin
kuin näihin menoihin ei voida käyttää EU:n
rahasto-osuutta tai vastaavaa valtion rahoitusosuutta.
43. Eräät korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 50 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsän
hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain (263/1991) perusteella
aiheutuvien korvausten ja muiden menojen sekä laajuudeltaan
ja taloudelliselta merkitykseltään huomattavien äkillisten
metsätuhojen kartoituksesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää metsälaissa
tarkoitetuista uhkasakkolain (1113/1990) mukaisista ja
niihin verrattavista suorituksista aiheutuvien sellaisten menojen maksamiseen,
jotka maksetaan etukäteen valtion varoista.
44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 57 680 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kestävän
metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996)
mukaisen valtiontuen maksamiseen sekä kokeilu- ja selvitystoiminnan
kulutusmenoihin. Vuonna 2007 saa tehdä edellä mainitun
lain mukaisia tukipäätöksiä enintään
62 500 000 eurolla.
45. Metsäluonnon hoidon edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 6 965 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kestävän
metsätalouden rahoituksesta annetun lain 19 §:ssä tarkoitetun
ympäristötuen maksamiseen, 19 a §:ssä tarkoitetuista
kokeiluhankkeista ja 20 §:ssä tarkoitetuista
metsäluonnon hoitohankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen
sekä metsien ympäristönhoitoa ja biologisen
monimuotoisuuden säilyttämistä tukevista
valtakunnallisista ja maa- ja metsätalousministeriön
erikseen määrittelemistä hankkeista ja
toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen sekä Etelä-Suomen
metsien monimuotoisuusohjelman viestinnästä aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat enintään
yhtä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen
henkilöstön palkkaamisesta määräaikaisiin
tehtäviin. Määräraha budjetoidaan
suoriteperustetta vastaavalla perusteella.
50. Eräät metsätalouden valtionavut
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 726 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhdistyksille
ja säätiöille.
|
Käyttösuunnitelma
|
euroa |
|
|
| Föreningen
för Skogskultur rf
|
50 000 |
| Työtehoseura
ry
|
521 000 |
| Metsämuseosäätiö |
670 000 |
| Mustilan Kotikunnas
-säätiö
|
51 000 |
| Suomen Metsäyhdistys
ry
|
434 000 |
|
Yhteensä
|
1 726 000 |
83. Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kestävän
metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisten lainojen
maksamiseen.
63 Metsähallitus
50. Metsähallituksen eräät
julkiset hallintotehtävät
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 5 790 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Metsähallitusta koskevan
lain 6 §:n mukaisten Metsähallituksen julkisista
hallintotehtävistä maa- ja metsätalousministeriön
toimialalla aiheutuvien menojen maksamiseen.
Tavoitteet Metsähallituksen julkisille hallintotehtäville
maa- ja metsätalousministeriön toimialan osalta
ovat:
-
julkisten hallintotehtävien
asiakastyytyväisyys säilyy hyvänä,
-
parannetaan luontomatkailun ja virkistyskäytön
kannalta tärkeiden retkeilyalueiden palveluvarustusta,
opastusta ja kulutuskestävyyttä,
-
tarjotaan kansalaisille metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia
ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla,
sekä
-
kehitetään kalastuksen suunnittelu-
ja seurantajärjestelmää ja toteutetaan
vesien ominaisuustietoihin liittyvän paikkatietojärjestelmän
tietosisällön laajentamishanke.
70 Maanmittaus
ja paikkatietojen yhteiskäyttö
21. Maanmittauslaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 47 775 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
jäsenmaksujen maksamiseen.
22. Geodeettisen laitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 3 338 000 euroa.
40. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat
menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää uusjakotoiminnan tukemisesta
annetun lain (24/1981) ja vuokra-alueiden järjestelystä kaupungeissa
ja kauppaloissa annetun lain (218/1962) mukaisten menojen,
kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien
lunastuksesta annetun lain (603/1977) 102 §:n
mukaisten lainojen ja korkotuen rahoituksesta ja eräistä vesitilusjärjestelyistä annetun
lain
(31/1980) 19 §:n mukaisista lunastuksista aiheutuvien
menojen maksamiseen, vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista
tilusjärjestelyistä annetun lain (451/1988)
21 ja 22 §:ien mukaisten menojen maksamiseen
sekä kiinteistönmuodostamislain (554/1995)
207 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimitusmenojen maksamiseen
uusjakojen ja vesitilusjärjestelyjen osalta. Määrärahaa
saa käyttää myös kulutusmenoihin
ja enintään 12 henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen
maksamiseen.
90 Hallinto
21. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 26 594 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
eräiden Suomen tekemien kalastusta koskevien sopimusten valvonnasta
aiheutuvien menojen sekä kalastuslain (286/1982)
14 §:n mukaisten korvausten ja kasvilajikelautakunnan
menojen maksamiseen.
Määrärahasta saa maksaa myös
maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa
noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (1336/1992) tarkoitettuja
korvauksia Ahvenanmaan maakunnalle.
22. Tietojärjestelmien kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 172 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja metsätalousministeriön tietojärjestelmien
kehittämisestä ja ministeriön hallinnonalan
yhteisistä tietohallinnon kehittämishankkeista
aiheutuvien menojen maksamiseen.
23. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen
toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 13 380 000 euroa.
25. Maaseutuviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 11 593 000 euroa.
Perustetaan ylijohtajan virka 1.5.2007 lukien. Viran palkkataso
määräytyy valtion ylimmän virkamiesjohdon
palkkauskäytäntöjen mukaisesti.
26. Kansainvälinen yhteistyö
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 729 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää niiden
kulutusmenojen maksamiseen, jotka aiheutuvat yhteistyöstä kansainvälisten
järjestöjen puitteissa, solmituista kansainvälisistä ja
valtioiden välisistä sopimuksista ja muusta alan
kansainvälisestä yhteistyöstä.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää maa-
ja metsätalousministeriön toimialan lähialueyhteistyöhankkeisiin
ja niiden valmistelusta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin
sekä kansainvälisen taloudellis-teknologisen yhteistyön
edistämiseen tähtäävien soveltuvuustutkimusten
yms. selvitysten hankkimiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kansainväliseen
toimintaan liittyviin valtionapuihin. Määrärahaa
saa käyttää enintään
kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen
henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen. Määräraha
budjetoidaan kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena ja siirtomenojen
osalta myöntöpäätösperusteisena.
27. Yhteistutkimukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 3 328 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lähinnä eri
virastojen, laitosten tai muiden organisaatioiden yhteistyönä suoritettavasta,
maa- ja metsätalousministeriön toimialan strategista
ohjaamista sekä kehittämistä tukevasta
tutkimuksesta sekä organisaatioiden arvioinnista aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa lisäksi
käyttää tutkimushankkeiden asiantuntija-arvioinneista ja
valtion virastoihin tai laitoksiin tapahtuvista sijoitusmenoiksi
luettavista laitehankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahasta saa maksaa menoja, jotka
aiheutuvat määräaikaisen henkilöstön
palkkaamisesta määräaikaisiin
tehtäviin. Määrärahasta saa
maksaa myös valtionapuja. Määräraha
budjetoidaan kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena ja siirtomenojen
osalta maksatuspäätösperusteisena.
29.
30.90.19Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan
arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 25 000 000 euroa.
66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 714 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja metsätalousministeriön toimialaan liittyvien
jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusosuuksien maksamiseen
kansainvälisille organisaatioille sekä muihin
kansainvälisistä sitoumuksista aiheutuviin ulkomaille
meneviin maksuihin. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää Suomessa toimivien kansainvälisten
organisaatioiden jäsenmaksuihin ja rahoitusosuuksiin.
91 Maaseutuelinkeinojen
valituslautakunta ja eläinlääkintävahinkojen
arviolautakunta
21. Lautakuntien toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 732 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen
valituslautakunnan ja eläinlääkintävahinkojen
arviolautakunnan menoihin.
Pääluokka
31
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Liikenne- ja
viestintäministeriö
21.
31.01.21 ja 22Liikenne- ja viestintäministeriön
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 18 688 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon valtion televisio- ja radiorahastosta
saatava rahoitus.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastorahastosta rahoitettavien
tutkimus- ja kehittämishankkeiden maksamiseen ja niihin
liittyvien tarjousten tekemiseen.
20 Ajoneuvohallintokeskus
21. Ajoneuvohallintokeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 11 856 000 euroa.
24 Tiehallinto
21. Perustienpito
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 583 327 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maanteiden
perustienpidosta ja maanteiksi otettavien yksityisteiden
kuntoonpanosta, maa-ainesalueiden hankinnoista, Tiehallinnon kiinteistönpidosta
sekä muista tienpitäjän vastuulle kuuluvista
tehtävistä aiheutuvien toimintamenojen maksamiseen. Momentin
määrärahalla saa myös rahoittaa
ns. lähialueyhteistyöhankkeita. Määrärahaa
saa käyttää myös palvelussuhdeasuntojen
liiketaloudellisin perustein määräytyvien
vuokrien alentamiseen.
76. Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 30 820 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maantielain (503/2005)
mukaisten maa-alueiden ja korvausten lisäksi myös
näihin liittyvien välttämättömien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995)
mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää tietä varten tarvittavien
alueiden hankkimiseen ja korvaamiseen ennen tiesuunnitelman hyväksymistä.
78. Eräät tiehankkeet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 100 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikaisempina
vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen
maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina
myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin
kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty.
Määrärahaa saa käyttää myös
hankkeista vt 6 Lappeenranta-Imatra, mt 101 (Kehä I)
Turunväylä-Vallikallio, vt 4 Lusi-Vaajakoski,
kt 51 Kirkkonummi-Kivenlahti, vt 14 Savonlinnan keskusta
ja vt 4 Kemin kohta ja sillat aiheutuviin menoihin. Tiehallinto
oikeutetaan solmimaan sopimuksia hankkeen vt 6 Lappeenranta-Imatra
toteuttamiseksi enintään 131,0 milj. euron
määrästä, hankkeen mt 101 (Kehä I)
Turunväylä-Vallikallio toteuttamiseksi
enintään 86,3 milj. euron määrästä,
hankkeen vt 4 Lusi-Vaajakoski toteuttamiseksi enintään
75,0 milj. euron määrästä, hankkeen
kt 51 Kirkkonummi-Kivenlahti toteuttamiseksi enintään
48,0 milj. euron määrästä, hankkeen
vt 14 Savonlinnan keskusta toteuttamiseksi enintään
59,0 milj. euron määrästä ja
hankkeen vt 4 Kemin kohta ja sillat toteuttamiseksi enintään
58,0 milj. euron määrästä.
79. Jälkirahoitus-, kokonaisrahoitus- ja elinkaarirahoitushankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 21 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikaisempina
vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen
maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina
myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin
kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty. Määrärahasta
saa maksaa palkkausmenoja enintään yhden henkilötyövuoden
verran.
25 Tienpidon valtionavut
50. Valtionapu yksityisten teiden kunnossapitoon
ja parantamiseen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 14 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yksityisistä teistä annetun
lain (358/1962) ja asetuksen (1267/2000) mukaisten
valtionapujen maksamiseen, yksityisten teiden kunnossapitoon ja
parantamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
yksityisteiden tieisännöitsijöiden
kouluttamiseen ja tiekuntien opastamiseen.
26 Tieliikelaitos
30 Merenkulkulaitos
21. Merenkulkulaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 94 060 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n TEN-hankkeiden tutkimus- ja selvitysmenoihin sekä rakennusten,
rakenteiden ja kiinteistöjen perusparannuksesta ja uudisrakentamisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen silloin, kun hankkeen
hankintameno tai kustannusarvio on alle 1 000 000
euroa.
76. Maa- ja vesialueiden hankinta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 50 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää väylien
ja muiden maa- ja vesirakennuskohteiden rakentamista varten tarpeellisten
maa- ja vesialueiden hankintamenojen sekä vesilain (246/1961)
mukaisten korvausten maksamiseen.
77. Väyläverkon kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille ei myönnetä määrärahaa.
Merenkulkulaitos oikeutetaan solmimaan aikaisempina
vuosina myönnettyjen Naantalin väylän
6,5 milj. euron ja Loviisan väylän 3,3 milj. euron
sopimusvaltuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin
sopimusvaltuuksia ei ole käytetty.
78. Eräät vesiväylähankkeet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 14 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikaisempina
vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen
maksamiseen. Merenkulkulaitos oikeutetaan solmimaan aikaisempina
vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin
kuin näitä valtuuksia ei ole käytetty asianomaisena
myöntämisvuonna.
Määrärahaa saa käyttää myös
Haminan meriväylän parantamisesta aiheutuviin
menoihin. Merenkulkulaitos oikeutetaan solmimaan sopimus Haminan
meriväylän parantamiseksi enintään
9,8 milj. euron kokonaiskustannusten määrästä ja
sisältäen arvonlisäveron. Hankkeen toteuttamiseksi
Haminan kaupungin kanssa saadaan tehdä sopimus, jonka mukaan
Hamina vastaa valtiolle kuuluvan väyläosan syventämisen kustannuksista
arvonlisäveroineen, jotka suoritetaan kaupungille korottomana
takaisin hankkeen valmistuttua.
32 Merenkulun ja
muun vesiliikenteen edistäminen
41. Ulkomaanliikenteen kauppa-alusluetteloon merkittyjen
lastialusten ja kolmansien maiden välillä liikennöivien
matkustaja-alusten kilpailuedellytysten turvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 40 985 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta
annetun lain (1707/1991) mukaisen tuen maksamiseen ulkomaanliikenteen
kauppa-alusluetteloon merkityille lastialuksille ja kolmansien maiden
välillä liikennöiville matkustaja-aluksille.
42. Ulkomaanliikenteen matkustaja-alusten ja -autolauttojen
kilpailuedellytysten turvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 25 283 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta
annetun lain (1707/1991) mukaisen tuen maksamiseen ulkomaanliikenteen
kauppa-alusluetteloon merkityille säännöllisesti
suomalaisesta satamasta liikennöiville matkustaja-aluksille
ja matkustaja-autolautoille.
50. Lästimaksuista suoritettavat avustukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 953 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lästimaksuista
annetun lain (189/1936) mukaisten avustusten maksamiseen
ammatissaan toimivien merimiesten hyväksi tapahtuvaan huoltotoimintaan
ja meripelastustoiminnan edistämiseen. Avustukset myönnetään
Merenkulkulaitoksen määrittelemistä toiminnoista
aiheutuviin menoihin.
51. Luotsauksen hintatuki
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Luotsausliikelaitokselle
Saimaan alueen luotsaukseen Luotsausliikelaitoksesta annetun lain
4 §:n mukaisen hintatuen maksamiseen.
33 Varustamoliikelaitos
34 Luotsausliikelaitos
40 Ratahallintokeskus
21. Perusradanpito
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 302 082 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää radanpidon
lisäksi kiinteistönpidosta aiheutuviin ylläpito-
ja investointimenoihin sekä kansainvälisten jäsenmaksujen
maksamiseen.
76. Rataverkon maa-alueiden hankinnat ja korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rautatielain (198/2003)
mukaista toimintaa varten hankittavien maa-alueiden kauppahintojen
ja korvausten sekä kiinteistötoimitusmaksusta
annetun lain (558/1995) mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen
maksamiseen.
78. Eräät ratahankkeet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 36 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikaisempina
vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen
maksamiseen. Ratahallintokeskus oikeutetaan solmimaan
myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia
siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.
Ratahallintokeskus oikeutetaan solmimaan sopimuksia Lahti-Luumäki
rataosan palvelutason parantamisesta enintään
185 milj. euron kokonaiskustannusten määrästä ja
Seinäjoki-Oulu rataosan palvelutason parantamisesta (I vaihe)
enintään 110 milj. euron kokonaiskustannusten
määrästä sekä Keski-Pasilan
palvelutason parantamisesta 39,2 milj. euron kokonaiskustannusten
määrästä.
41 Rautatievirasto
21. Rautatieviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 060 000 euroa.
50 Ilmailulaitos
51 Ilmailuhallinto
21. Ilmailuhallinnon toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 7 600 000 euroa.
52 Ilmaliikenteen
korvaukset ja valtionavut
41. Valtionapu eräiden lentopaikkojen rakentamiseen
ja ylläpitoon
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavun
maksamiseen Seinäjoen (Rengonharjun) säännöllisen reittiliikenteen
piirissä olevan sekä Mikkelin lentokenttien rakenteiden
ja laitteiden investointeihin sekä ylläpitomenoihin.
Investointiavustus saa olla enintään 90 % investointimenoista. Muiden
avustusten yhteismäärä saa olla enintään
70 % nettokäyttömenoista. Avustukset myönnetään
kustannuksiin ilman arvonlisäveroa.
Seinäjoen (Rengonharjun) lentokentän vuonna
2006 aloitetun laajennushankkeen kustannusten avustamiseen voidaan
sitoutua siten, että valtionavustusten määrä on
vuoden 2007 jälkeen enintään 3 947 000
euroa, kuitenkin siten, että valtionavustusten kokonaismäärä on
enintään 70 % kustannuksista pl. alv-menot.
60 Joukkoliikenteen
palvelujen ostot, korvaukset ja tuet
34. Valtionapu länsimetron suunnitteluun
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustuksen
maksamiseen Helsingin ja Espoon kaupungeille länsimetron
suunnitteluun kuitenkin siten, että valtion osuus on enintään
30 % suunnittelukustannuksista pl. alv-menot.
Hankkeen suunnittelukustannusten avustamiseen vuoden 2007 jälkeen voidaan
sitoutua siten, että avustusten määrä on myönnetty
määräraha mukaanlukien yhteensä enintään
15 milj. euroa ja lisäksi enintään 30 % kustannuksista
pl. alv-menot.
42. Valtionavustus koulutuksesta
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen
rautatieliikenteen ammattikoulutuksen järjestämisestä aiheutuviin
kustannuksiin.
63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 52 999 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luvanvaraisesta
henkilöliikenteestä annetun lain (343/1991)
23 ja 23 a §:n mukaisesti. Määrärahasta
saa myöntää myös joukkoliikenteen
valtionavustuksista annetun liikenne- ja viestintäministeriön
asetuksen (64/2002) mukaisesti kunnille ja muille yhteisöille
valtionapua. Määrärahaa saa käyttää myös
matkojen yhdistelystä aiheutuviin kustannuksiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden
rahoitukseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtion
osuutena Merenkurkun laivaliikenteen ostomenoihin.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtion
osuutena Kemijärven junaliikenteen ostomenoihin.
64. Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja
kehittäminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 7 767 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää saariston
yhteysalusliikennepalvelujen ja niihin liittyvien polttoaineiden
ostoon. Määrärahasta saa myöntää myös
avustuksia saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille
valtioneuvoston asetuksen (371/2001) mukaisin perustein.
Momentin määräraha budjetoidaan avustusten
osalta maksupäätösperusteella.
65. Junien kaukoliikenteen osto
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 30 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luvanvaraisesta
henkilöliikenteestä annetun lain (343/1991)
23 §:n 1 kohdan mukaisesti junien kaukoliikenteen
palvelujen ostamisesta tehdyistä vuotta pidemmän ajan
sopimuksista aiheutuvien korvausten maksamiseen.
Liikenne- ja viestintäministeriö oikeutetaan solmimaan
VR Osakeyhtiön kanssa sopimus junien kaukoliikenteen palvelujen
ostamisesta vuosina 2006-2011 enintään
156 100 000 euron määräisenä.
70 Viestintävirasto
21. Viestintäviraston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 5 219 000 euroa.
Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut
budjetoidaan maksuperusteisesti.
72 Viestinnän
korvaukset ja avustukset
42. Sanomalehdistön tuki
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 14 264 000 euroa.
Määrärahan tarkoituksena on edistää kotimaisen
lehdistön ja tiedonvälityksen moniarvoisuutta
ja monipuolisuutta.
Määrärahasta saa käyttää 8 050 000
euroa valtioneuvoston erikseen määräämin
ehdoin puolueille lehdistön ja sitä vastaavan
sähköisen julkaisutoiminnan tukemiseen sekä Ahvenanmaan
maakunnalle tiedotustoiminnan tukemiseen samojen jakoperusteiden
mukaan kuin puoluelain (10/1969) 9 §:ssä tarkoitettu
avustus.
Määrärahasta saa käyttää 6 064 000
euroa valtioneuvoston erikseen määräämin
ehdoin avustusten maksamiseen sanomalehtien kuljetus-, jakelu- ja
muiden kustannusten alentamiseksi sekä sanomalehtien sähköisten
versioiden kehittämiseksi.
Määrärahasta saa käyttää 150 000
euroa valtioneuvoston erikseen määräämin
ehdoin ruotsinkielisten uutispalvelujen tuottamisen tukemiseen.
80 Ilmatieteen laitos
21. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 30 278 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
palvelussuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien
vuokrien alentamiseen.
81 Merentutkimuslaitos
21. Merentutkimuslaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 8 499 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
Etelämanner-toiminnasta aiheutuviin menoihin.
99 Liikenne- ja
viestintäministeriön hallinnonalan muut menot
29.
31.99.19Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan
arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 276 265 000 euroa.
40. Eräät valtionavut
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 942 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen liikenne- ja viestintäalan yhteisöjen
ja museotoiminnan tukemiseksi.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus liikenne-
ja viestintäministeriön osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 421 000 euroa.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää ohjelmakauden 2000-2006
Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien tavoite
1- ja 2 -ohjelmien, yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten
toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momentilla 26.98.61
olevan EU-osuuden kanssa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
78. Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 73 800 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikaisempina
vuosina myönnetyn Vuosaaren sataman liikenneväylien sopimusvaltuudesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan tekemään
sitoumuksia Vuosaaren sataman liikenneväylistä aikaisempina
vuosina myönnetyn enintään 237,4 milj.
euron sijasta enintään 289,0 milj. eurolla mukaan
lukien aiemmat sitoumukset. Määrärahasta
saa maksaa palkkausmenoja enintään yhden henkilötyövuoden
verran.
88. Osakehankinnat
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 505 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionenemmistöisten
osakeyhtiöiden ja valtion liikelaitosten omistusjärjestelyistä ja
selvityksistä, osakkeiden hankinnasta ja myynnistä sekä yhtiöomaisuuden hoidosta
aiheutuvien menojen maksamiseen.
Pääluokka
32
KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Luottolaitosten varoista myönnettävien
eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 §:n
mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on
4 prosenttia. Uusia turvavarastointilainoja saa hyväksyä vuonna
2007 enintään 8 409 000 euroa.
Turvavarastolain (970/1982) 7 §:n
mukaisia varastointiavustuksia saa myöntää vuonna
2007 enintään 34 000 euroa.
10 Hallinto
21. Kauppa- ja teollisuusministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 24 889 000 euroa.
Lakkautetaan johtajan virka.
Määrärahasta saa käyttää enintään
17 000 euroa kuluttajatiedon julkistamispalkintoa
varten ja enintään 2 394 000
euroa ministeriön tutkimus- ja selvitystoimintaan.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien
hankkeiden menoihin.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää yrittäjyyden politiikkaohjelman
hankkeisiin liittyviin avustuksiin.
22. Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 79 423 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
euroneuvontakeskuksista ja Teknologian kehittämiskeskuksen
projektiluontoisista tehtävistä aiheutuvien menojen
maksamiseen mukaan lukien henkilöstön osaamisen
kehittäminen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää työvoima- ja elinkeinokeskusten
järjestämistä pk-yritysten osaamisen
kehittämispalveluista, pk-yrityksille suunnatuista neuvonta-
ja informaatiopalveluista sekä näiden palvelujen
kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa
suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalvelujen
ostamiseen sekä porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain
ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön
mukaisesti valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen
maksamiseen.
Määrärahasta on varattu 1 682 000
euroa pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin. Vuonna
2007 osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta peritään
rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa niistä erilliskustannuksista,
joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu. Nettobudjetoinnissa otetaan
tuloina huomioon maksullisen toiminnan tulot sekä yhteisrahoitteisten hankkeiden
tulot.
25. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan
tuottavuusmääräraha
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 725 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ministeriön
hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien,
tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen
hankkimiseen.
29.
32.10.19Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan
arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 40 000 000 euroa.
66. Kansainvälisten järjestöjen
jäsenmaksut ja rahoitusosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 7 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien sekä kansainvälisestä yhteistyöstä
aiheutuvien menojen
maksamiseen.
92. Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 235 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ydinenergialain (990/1987)
52 §:n mukaisen korvauksen maksamiseen valtion
ydinjätehuoltorahastolle.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
95. Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 10 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kaivoslain
(503/1965) perusteella maanomistajille suoritettavien puolustusmaksujen
osuuksien maksamiseen.
20 Teknologia-
ja innovaatiopolitiikka
20. Osaamiskeskusohjelman klustereiden koordinointi
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää osaamiskeskusohjelman
klusteriosaamiskeskusten klustereiden koordinoinnista aiheutuviin
menoihin.
21. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 40 450 000 euroa.
22. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 74 016 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
niiden tutkimushankkeiden menojen maksamiseen, jotka jokin muu valtion
virasto hankkeen toimeksiantajana rahoittaa.
Määrärahasta saa käyttää enintään
1 000 000 euroa kehitysyhtiöiden, teknologian
hyödyntämiseen tähtäävien
osakeyhtiöiden tai muiden rajoitetun vastuun
yhteisöjen sekä toimintojen ulkoistamisissa vastaanottavan
yrityksen osake- tai osuuspääomien merkitsemiseen.
VTT saa käyttää tähän
tarkoitukseen lisäksi omistamiaan immateriaalioikeuksia
kuten keksintöjä, patentteja ja oikeuksia tietokoneohjelmiin
sekä tutkimuslaitteistoja ja muuta käyttöomaisuutta
sekä luopua käypää vastiketta
vastaan omistuksesta näissä yrityksissä tarkoituksenmukaisella
tavalla.
23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 9 250 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon yhteishankkeista muilta
osapuolilta saatava rahoitus.
24. Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 922 000 euroa.
25. Mittatekniikan keskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 5 170 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää mittayksiköistä ja
mittanormaalijärjestelmästä annetun lain (1156/1993)
mukaisesti kansallisen mittanormaalijärjestelmän
yleisestä toteuttamisesta, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden
toiminnan ohjauksesta, kehittämisestä ja hallinnoinnista,
kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisestä sekä mittatekniikan
ja akkreditoinnin edistämisestä aiheutuviin toimintamenoihin.
26. Teknologian kehittämiskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 29 218 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta
saatavat muut kuin momentilta 28.81.25 maksettavat matkakustannusten
korvaukset ja muut tulot sekä Teknologian kehittämiskeskuksen
vastuulla toteutettavista kansainvälisistä ja
muista yhteishankkeista tuloina saatavat muiden hankeosapuolten
maksuosuudet.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien
hankkeiden menoihin sekä ulkomaan rahaliikenteestä johtuviin
kurssivaihteluihin.
27. Teknologinen tutkimustoiminta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 166 150 000 euroa.
Vuonna 2007 uusia rahoituspäätöksiä saa
tehdä enintään 178 791 000
eurolla.
Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää sellaiseen
tutkimukseen ja kehitykseen, joka edistää teknologisen,
liiketoiminnallisen sekä muun elinkeinoelämän
ja yhteiskunnan kehittymisen kannalta merkittävän
osaamisen syntymistä, kehittymistä ja hyödyntämistä tutkimus-,
kehittämis- ja koulutusorganisaatioissa. Valtuutta ja määrärahaa
saa käyttää:
-
Valtion budjettitalouden piiriin
kuuluvien tutkimuslaitosten, yliopistojen ja korkeakoulujen
kansallisiin ja kansainvälisiin ohjelmiin ja hankkeisiin,
hankkeiden valmisteluun sekä osaamisen ja strategisten
toimintaedellytysten kehittämiseen.
-
Viranomaisten välisenä yhteistyönä toteutettaviin
klusterihankkeisiin ja muuhun yhteistyöhön.
-
Kansainvälisen yhteistyön ja ohjelmien sekä hankkeiden
osallistumismaksuihin, laitetoimituksiin ja Tekesin puolesta tehtävistä matkoista
muille kuin Tekesin henkilöstölle aiheutuviin
matkakustannuksiin.
-
Valtion laitosten sellaisten hankintojen suunnitteluun
ja toteuttamiseen, joilla tilaaja tavoittelee toimintansa tai palveluidensa
laadun ja kustannustehokkuuden merkittävää parantamista
ja jotka edellyttävät tarjoajilta uuden tuotteen,
tuotantomenetelmän, palvelun tai muun innovatiivisen ratkaisun
kehittämistä.
-
EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden maksamiseen.
28. Hanke- ja ohjelmatoiminnan selvitys- ja kehittämismenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 9 164 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää teknologian
siirtoa, teknologian hyödyntämistä ja
uusien liiketoimintojen syntymistä edistävien
palvelujen ja hanke- ja ohjelmatoimintaan välittömästi
liittyvien tilaustutkimusten, selvitysten sekä asiantuntija-,
arviointi- ja tiedotuspalvelujen hankintaan.
Määrärahaa saa käyttää myös
pienimuotoisten selvitysten ostomenoihin, joiden hyödyn
saaja on perusteilla tai alkavassa vaiheessa oleva yritys.
Määrärahaa saa käyttää myös
jo perustettujen tai perustettavien innovaatiokeskusten, Kiina FinChi,
Pohjois-Amerikka finNode sekä Venäjälle
perustettavan innovaatiokeskuksen menojen rahoittamiseen.
40. Avustukset teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 161 917 000 euroa.
Vuonna 2007 uusia avustuspäätöksiä saa
tehdä enintään 206 646 000
eurolla.
Avustuksia saa myöntää valtioneuvoston asetuksella
(435/2004) tarkemmin säädettävin perustein
ja Euroopan komission vähämerkityksistä tukea
koskevan asetuksen (EY 69/2001) mukaisesti yrityksille
ja yhteisöille tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden
kehittämistä koskevaan teknologiseen, liiketoiminnalliseen
ja muuhun innovatiiviseen tutkimukseen ja kehitykseen. Avustuksia
saa myöntää myös riskipitoisiin
kehityshankkeisiin, joilla tähdätään uuden
teknologian ja innovaatioiden hyödyntämiseen ja
energiatalouden, ympäristö- ja hyvinvointiteknologioiden
kehittämiseen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan
tulosten liiketaloudelliseen hyödyntämiseen uusina
liiketoimintoina ja alkavina teknologiayrityksinä sekä näiden
syntymistä edistävien toimintojen parantamiseen. Lisäksi
avustuksia saa myöntää kunnallisten organisaatioiden
sellaisten hankintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen, joilla tilaaja
tavoittelee toimintansa tai palveluidensa laadun ja kustannustehokkuuden
merkittävää parantamista ja jotka edellyttävät
tarjoajilta uuden tuotteen, tuotantomenetelmän, palvelun
tai muun innovatiivisen ratkaisun kehittämistä.
Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakoulujen
ja kunnallisten organisaatioiden sekä voittoa tavoittelemattomien
yritysten ja yhteisöjen sellaiseen tutkimukseen ja kehitykseen, joka
edistää teknologisen, liiketoiminnallisen sekä muun
elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kehittymisen kannalta
merkittävän osaamisen syntymistä, kehittymistä ja
hyödyntämistä näissä organisaatioissa.
Valtionavustusta voidaan toiminnan julkishyödykkeeseen
verrattavan luonteen vuoksi myöntää täyttä kustannusmäärää vastaava
määrä.
41. Valtionavustus eräille yhteisöille
keksintö-, laatu- ja standardisointitoimintojen edistämiseksi
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 7 205 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kauppa-
ja teollisuusministeriön toimialaan liittyvien keksintö-,
laatu- ja standardisoimistoimintojen edistämiseen ja niistä aiheutuviin
hallintomenoihin.
Keksintötoiminnan tukemiseen ja edistämiseen
sekä sen hallintomenoista aiheutuviin kustannuksiin voidaan
palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen vuoksi
myöntää valtionavustusta lähes
täyttä kustannusmäärää vastaavasti.
Avustuksen käytöstä ja käytön
valvonnasta määrätään
ministeriön päätöksellä.
83. Lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 66 661 000 euroa.
Vuonna 2007 uusia lainoja saa myöntää enintään
80 479 000 eurolla.
Lainoja saa myöntää valtion lainanannosta sekä valtion
takauksesta ja valtion takuusta annetun lain (449/1988),
Euroopan komission vähämerkityksistä tukea
koskevan asetuksen (EY 69/2001) ja valtioneuvoston asetuksen (435/2004) mukaisesti.
Lainoja saa myöntää joko vieraan pääoman
ehtoisina (riskilainat) tai oman pääoman ehtoisina
(pääomalainat) yrityksille ja yhteisöille
tutkimus- ja kehitystyöhön, jonka tavoitteena
on edistää kansainvälisesti kilpailukykyisten
tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja
parantamista.
Lainoja saa myöntää myös
riskipitoisiin kehityshankkeisiin, joilla tähdätään
uuden teknologian ja innovaatioiden hyödyntämiseen
ja energiatalouden, ympäristö- ja hyvinvointiteknologioiden
kehittämiseen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan
tulosten liiketaloudelliseen hyödyntämiseen uusina
liiketoimintoina ja alkavina teknologiayrityksinä sekä näiden
syntymistä edistävien toimintojen parantamiseen.
Lainoja saa myöntää ensisijaisesti konkreettiseen
riskipitoiseen tuotekehitykseen ja tuotteistamiseen lähinnä pk-yrityksille.
Lainat voidaan myöntää vakuutta vaatimatta.
Lainoja voidaan myöntää riskiehtoisena.
Mikäli kehitystyö epäonnistuu teknisesti
tai ei johda taloudellisesti hyödynnettävään
tulokseen, Teknologian kehittämiskeskuksella on lainansaajan
hakemuksesta oikeus antaa lainansaajalle valtioneuvoston asetuksen
määrittelemien ehtojen puitteissa lisää takaisinmaksuaikaa,
muuttaa takautuvasti alun perin vieraan pääoman
ehtoisena myönnetty, Tekesin lainakannassa oleva laina
tai osa siitä oman pääoman ehtoiseksi
lainaksi tai poikkeustapauksessa jättää lainan
maksamaton pääoma ja korot osittain tai kokonaan takaisin
perimättä. Muiden kuin pk-yritysten kohdalla näin
voidaan menetellä vain erityisen painavista syistä.
Suurille yrityksille lainaa voidaan myöntää riskiehtoisena
vain erittäin painavista syistä erityisesti silloin,
kun lainan riskiehto on oleellinen hankkeen toteuttamiselle
ja se voidaan etukäteen määritellä.
Maksuvapautuksen piiriin tulevien lainojen enimmäismäärä on
20 000 000 euroa.
Osa rahoituksesta voidaan maksaa ennakkona. Määräraha
budjetoidaan maksuperusteisena.
30 Yrityspolitiikka
21. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 270 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin
ja teknisen ja taloudellisen kehityksen edistämiseen, kansainväliseen
toimintaan liittyviin projekteihin sekä InnoSuomi-toimintaan
ja -palkintoihin. Momentille budjetoidaan hakemus-, ilmoitus- ja
käsittelymenettelyistä johtuen tulot pääsääntöisesti
maksuperusteella.
22.
32.50.21Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 16 088 000 euroa.
40.
32.50.40Kansainvälistymisavustus
yritysten yhteishankkeisiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 18 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yritysten
yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta
sekä yleisavustuksesta ulkomaankauppaa ja yritysten kansainvälistymistä edistäville
järjestöille
ja yhteisöille annetun valtioneuvoston asetuksen (1186/2005)
mukaisten yritysten yhteishankkeitten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää yritysten
ulkomailla toteutettujen yhteishankkeiden toteuttamiseen. Osallistujina
hankkeissa on pieniä ja keskisuuria kasvualoilla toimivia
yrityksiä ja vientiään käynnistäviä yrityksiä.
Määräraha suunnataan ensisijaisesti korkean
teknologian aloilla toimivien yritysten yhteishankkeisiin. Määrärahaa
saa käyttää myös palvelualojen
yhteishankkeisiin, yrityslähtöisten kulttuurihankkeiden
tukemiseen sekä matkailualan valtakunnallisiin hankkeisiin.
Avustusta voidaan myöntää enintään
75 prosenttia valtakunnallisiin ja alueellisesti merkittäviin
hankkeisiin, joihin ei osallistu yrityksiä tai joiden kulut
ovat vaikeasti yrityskohtaisesti kohdennettavissa tai jos hankkeen
hyödyn katsotaan koituvan laajalle yritysjoukolle tai hanke
on luonteeltaan poikkeava ja riskialtis. Muihin yhteishankkeisiin
avustus on pk-yrityksille enintään 50 prosenttia.
Uusia avustuksia saa vuonna 2007 myöntää 18 028 000
euroa.
42. Finnvera Oyj:n korkotuet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 684 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yhtiön
toiminnan rahoittamiseen myönnettävään
korkotukeen valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta
annetun lain (445/1998) ja sitä edeltäneen
Kera Oyj:stä annetun lain (65/1971) nojalla annettujen
valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti.
Alueellisen korkotuen piiriin kuuluvia lainoja erityisrahoitusyhtiö saa
myöntää vuonna 2007 enintään
120 330 000 euroa ja elinkeinopoliittisin perustein
tuettavien tukiohjelmien mukaisia erityiskorkotuen piirissä olevia
lainoja yhteensä enintään 114 314 000
euroa. Valtioneuvosto voi tarvittaessa kysyntätilanteen
niin edellyttäessä valtuuksien yhteismäärää ylittämättä muuttaa aluepoliittisten
korkotukilainojen ja erityiskorkotukilainojen välistä jakosuhdetta
sekä muuttaa korkotuellista valtuutta korkotuettomaksi.
43. Finnvera Oyj:n tappiokorvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 21 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Finnvera
Oyj:n ja Kera Oyj:n luotonanto- ja takaustoiminnassa syntyneiden
tappioiden korvaamiseen valtion erityisrahoitusyhtiön luotto-
ja takaustoiminnasta annetun lain (445/1998) ja sitä edeltäneen Kera
Oyj:stä annetun lain (65/1971) nojalla annettujen
valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti.
44. Alueellinen kuljetustuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 840 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuljetusten
alueellisesta tukemisesta annetun lain (954/1981) sekä saaristokuljetusten
tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (449/2002)
mukaisen kuljetustuen maksamiseen pk-yrityksille.
Määrärahasta saa käyttää enintään
6 000 euroa saariston kuljetustuen maksamiseen.
45. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden
tukeminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 17 348 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yritystoiminnan
tukemisesta annetun lain (1068/2000) mukaisten tukien maksamiseen.
Momentin mukaista yritystukea saa vuonna 2007 myöntää yhteensä 22 678 000
euroa.
Valtuudesta varataan 12 000 000 euroa käytettäväksi
valtioneuvoston päätöksellä talouden rakennemuutosten
työllisyydelle ja tuotantotoiminnalle aiheuttamien ennalta
arvaamattomien häiriöiden lieventämisen
edellyttämiin avustuksiin.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saadaan käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vielä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää yritysten
investointi- ja kehittämishankkeisiin sekä yritysten
toimintaympäristöä parantaviin hankkeisiin
myönnettäviin avustuksiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
julkisten yhteisöjen hankkeiden tukemiseen.
47. Valtionavustus kehittämispalvelutoimintaan ja
eräille yhteisöille
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 4 361 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kauppa-
ja teollisuusministeriön toimialaan liittyvien järjestöjen
valtionapuun ja lähinnä pk-yritysten kehittämispalvelujen
tuottamiseen sekä ulkomaisten investointien edistämiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtionavustusten
maksamiseen pk-yritystoiminnan edistämisyhteisöille,
pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen
sekä alueellisiin elinkeinojen kehittämishankkeisiin.
Momentin käyttötarkoituksessa mainittuihin ulkomaisten
investointien edistämisestä aiheutuviin kustannuksiin
voidaan palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen
johdosta myöntää valtionavustusta täyttä kustannusmäärää vastaavasti.
Myös pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen,
yritysten eettisen vastuun edistämiseen sekä alueellisiin
elinkeinojen kehittämishankkeisiin voidaan erityisissä tapauksissa
niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden perusteella
myöntää valtionapua kustannusten täyttä määrää vastaavasti.
Avustukset myönnetään valtioneuvoston
tarkemmin päättämien perusteiden mukaisesti. Määrärahaa
saa käyttää myös julkisten yhteisöjen
hankkeiden rahoittamiseen.
48. Korkotuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 35 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää julkisesti
tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasauksesta annetun lain
(1137/1996) mukaisen korkotuen maksamiseen. Määrärahaa
voidaan lisäksi käyttää julkisesti
tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasausyhtiöstä annetun
lain (1136/1996) tarkoittamalle yhtiölle, Suomen
Vientiluotto Oy:lle, maksettavan hallinnointipalkkion suorittamiseen
sekä Valtiokonttorille korontasaussopimuksista
aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden
ja kustannusten maksamiseen.
49.
32.50.41Avustus ulkomaankauppaa
edistäville järjestöille ja Finpro ry:lle
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 24 306 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaankauppaa edistävien
järjestöjen ja Finpro ry:n tarjoaman perusneuvonnan
ja asiantuntijapalveluiden tuottamiseen.
Yleisavustusta myönnetään yritysten
yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta
sekä yleisavustuksesta ulkomaankauppaa ja yritysten kansainvälistymistä edistäville
järjestöille ja yhteisöille annetun valtioneuvoston
asetuksen (1186/2005) mukaisesti. Yleisavustusta voidaan
myöntää yhteensä enintään
75 prosenttia avustettavaksi hyväksyttävistä kustannuksista.
60. Siirrot valtiontakuurahastoon
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 20 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtiontakuurahastosta
annetun lain (444/1998), vientitakuulain (479/1962)
ja valtion vientitakuista annetun lain (422/2001) perusteella
myönnettyjen takuiden aiheuttamiin korvausmenoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös valtiontakaustoimintaa
koskevien lakien (375/1963, 573/1972 ja 609/1973)
nojalla valtiontakaustoiminnasta annettujen takaussitoumusten
ja perusraaka-ainehuollon turvaamiseksi annetun lain (651/1985),
valtion vakauttamistakauksista annetun lain (529/1993)
perusteella myönnettyjen takuiden ja takausten sekä valtion
pääomatakuista annetun lain (594/1992) nojalla
ennen vuotta 1999 myönnettyjen takuiden aiheuttamien korvausmenojen
maksamiseen.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus kauppa-
ja teollisuusministeriön osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 73 855 000 euroa.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää ohjelmakauden 2000-2006
Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien, tavoite
1-, 2- ja 3 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden
hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61
ja 34.05.61 olevien EU:n osuuksien kanssa sekä EU:n ohjelmakauden 1995-1999
sitoumusten maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää neuvoston asetuksen
(EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut)
ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen
vähentäminen, pidättäminen ja
peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.
Vuonna 2007 osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta
peritään rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa
niistä erilliskustannuksista, joita palvelujen tuottamisesta
aiheutuu.
Määrärahaa saa käyttää lopulliselle
edunsaajalle aiheutuvien arvonlisäverojen maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
40 Kuluttaja- ja
kilpailupolitiikka
21. Kuluttajaviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 5 854 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden
hinnan alentamiseen enintään 100 000
euroa.
Nettobudjetoitavina tuloina otetaan huomioon myös
EU:lta saatavat tulot.
26. Kilpailuviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 5 133 000 euroa.
31. Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 4 661 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää talous-
ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaisen korvauksen
maksamiseen talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottajille.
Määrärahaa saa käyttää myös
projektihenkilöstön palkkaukseen Kuluttajavirastoon
sekä talous- ja velkaneuvojien koulutukseen ja
materiaalin tuottamiseen.
50. Valtionavustus kuluttajajärjestöille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 823 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustuksena
kuluttajajärjestöjen ja Työtehoseura
ry:n kotitalousosaston tukemiseen Kuluttajaviraston määrittelemistä toiminnoista
aiheutuviin kuluihin.
95. Ryhmäkanteen oikeudenkäyntikulut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 20 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ryhmäkannelain
mukaisesta ryhmäkanteesta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen
maksamiseen.
60 Energiapolitiikka
21. Energiamarkkinaviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 836 000 euroa.
Energiamarkkinaviraston johtajan virka muutetaan ylijohtajan
viraksi.
27. Energiansäästön ja uusiutuvan
energian käytön edistäminen ja energiatiedotus
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 3 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää energiansäästöön, energian
tehokkaaseen käyttöön sekä uusiutuvan
energian käyttöön ja tuotantoon liittyvästä informaatiotoiminnasta
ja selvityksistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös uuden säästöteknologian
markkinoiden edistämisestä, muusta energia-alan
tiedottamisesta ja tietohuollon järjestämisestä sekä kansallisen
energia- ja ilmastostrategian toteuttamiseen liittyvästä tiedottamisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää EU:n hyväksymien
muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden osarahoitukseen.
40. Energiatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 27 600 000 euroa.
Vuonna 2007 tukea saa myöntää enintään 30 228 000
euroa.
Määrärahaa saa käyttää energiatalouden
kehittämiseen ilmasto- ja ympäristömyönteisemmäksi,
uuden teknologian käyttöönoton edistämiseksi
sekä energiahuollon varmuuden ja monipuolisuuden edistämiseksi.
Tukea voidaan myöntää energiansäästöä,
energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja
vähentävien sekä energiahuollon varmuutta
ja monipuolisuutta muutoin edistävien investointi- ja selvityshankkeiden
tukemiseen. Etusija annetaan uuden teknologian kaupallistamista
edistäville hankkeille. Energiatukea ei myönnetä valtionosuutta
saaviin perustamishankkeisiin.
Energiatukea voidaan myöntää yrityksille, kunnille
ja muille yhteisöille. Tuen enimmäismäärää harkittaessa
ei oteta huomioon kunnan tai muun yhteisön rakentamissa
ja omistamissa energiahankkeissa kyseisten tahojen oman rahoituksen
osuutta, jos se ei sisällä sellaista taloudellista
etuutta, joka olisi katsottava EY:n lainsäädännössä tarkoitetuksi
valtiontueksi. Sama koskee kunnan tai muun yhteisön omistamien kiinteistöjen
katselmustoiminnan tukemista. Rahoituksella, jonka ei katsota olevan
valtiontukea tai muuta julkista tukea, tarkoitetaan esimerkiksi
markkinaehdoin myönnettävää rahoitusta
tai omarahoitusta.
Avustukset myönnetään valtioneuvoston
asetuksella tarkemmin säädettävin perustein.
Kauppa- ja teollisuusministeriö voi antaa erikseen päätöksen
muiden kuin valtioneuvoston asetuksessa mainittujen hankkeiden tai
ohjelmien tukemisesta ja myönnettävän
tuen enimmäismäärästä saatuaan
valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan lausunnon asiasta. Määrärahaa
saa käyttää lisäksi energiatuen
myöntämisen yleisistä ehdoista annettujen
valtioneuvoston päätösten (29/1999),
(45/1996) ja energia-avustuksista annetun lain (1607/1991)
nojalla aiemmin myönnettyjen tukien maksamiseen.
43. Kioton mekanismit
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.
Vuonna 2007 saa tehdä sitoumuksia enintään 30 000 000
euron arvosta.
Määrärahaa saa käyttää päästöyksiköiden hankkimiseen
Kioton pöytäkirjan joustomekanismien avulla enintään
10 miljoonaa tonnia sopimuskaudelle 2008-2012. Määrärahaa
saa käyttää myös joustomekanismien
hallinnoinnin kustannuksiin sekä päästöyksiköiden
hankinnan edellytysten tukemiseen.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vielä vuonna 2007.
50. Eräät energiataloudelliset avustukset
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 50 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen järjestöille ja yhteisöille
energiapolitiikan tavoitteita tukevaan toimintaan. Tällä tarkoitetaan
erityisesti sellaista toimintaa, jolla edistetään
energian säästöä ja uusiutuvien
energialähteiden hyödyntämistä sekä kotimaisten
polttoaineiden tuotantoa. Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti
pienet taloudelliset resurssit omaaville järjestöille
ja muille yhteisöille. Avustusta voidaan myöntää joko
yleisavustuksena järjestön sääntömääräisen
toiminnan tukemiseen tai erityisavustuksena tiettyyn hankkeeseen.
Avustukset myönnetään valtioneuvoston
asetuksella tarkemmin säädettävin perustein.
70 Omistajapolitiikka
88. Osakehankinnat
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 382 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää niiden
osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee
valtionyhtiöiden tai valtion osakkuusyhtiöiden
osakeannissa. Määrärahaa saa käyttää myös
muista tarpeellisista osakejärjestelyistä aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä valtionyhtiöiden yksityistämiseen
ja omistajaohjaukseen liittyvien menojen maksamiseen. Yksityistämiseen
liittyviä menoja ovat järjestelyistä aiheutuneiden
kustannusten lisäksi sellaiset kauppahinnan osittaiset
palautukset, jotka perustuvat kauppakirjassa oleviin hinnantarkistusta
tai myyjän maksettavaksi tulevia korvauksia koskeviin sopimusehtoihin.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää vaihtovelkakirjalainojen
merkintähinnan maksamiseen. Vaihtovelkakirjalaina saadaan
merkitä vakuutta vaatimatta.
Pääluokka
33
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Sosiaali- ja
terveysministeriö
21. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 36 022 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan
järjestämiseen, lääkinnällisen
pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin
liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen
sekä sosiaali- ja terveysministeriön
hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden
rahoittamiseen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
270 000 euroa työterveydenhuollon koulutuksesta
ja työterveyshenkilöstön kehittämiseen
liittyvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
28.
33.01.29Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän
edistäminen tietoteknologian avulla sekä siihen
tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 840 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sosiaali-
ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiseen
tietoteknologian avulla ja tietoteknologian hyödyntämisen
edellyttämän infrastruktuurin rakentamiseen sekä hankkeen
läpiviemisen edellyttämään koulutus-
ja kehittämistoimintaan sosiaali- ja terveysministeriön
erikseen määräämin perustein.
Määrärahaa saa käyttää enintään
yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
rahoitusavustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös terveydenhuollon
kansallisen sähköisen arkiston tietojärjestelmäarkkitehtuurin
määrittelyyn ja perustamiseen liittyviin menoihin
ja sähköisen arkistopalvelun valtakunnallisen
toimijan toiminnasta aiheutuviin menoihin.
29.
33.01.19Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan
arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 15 000 000 euroa.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sosiaali-
ja terveysministeriön osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 663 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ohjelmakauden 2000-2006
Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite
1-, 2- ja 3 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden
Equal, Interreg ja Urban sekä innovatiivisten toimien hankkeiden
valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61
ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa.
Momentin määrärahaa saa käyttää neuvoston asetuksen
(EY) N:o 1260/1999 30 artiklasta (tukikelpoisuus) ja 39
artiklasta (varainhoitoa koskevat oikaisut) johtuvien velvoitteiden
maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
63. Eräät erityishankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 9 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sosiaali-
ja terveysministeriön strategista suunnittelua
ja päätöksentekoa tukevien tutkimus-
ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen sekä ministeriön
toimialaan liittyvien ohjelmien ja kokeilujen toimeenpanosta aiheutuvien
toimintamenojen ja rahoitusavustusten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien puite- ja aihealueittaisten ohjelmien
mukaisten hankkeiden rahoittamiseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
18 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen.
67. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 210 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten
järjestöjen ja laitosten jäsenmaksujen,
maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen
maksamiseen.
02 Sosiaali- ja
terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus
21. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen
toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 23 327 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
jäsenmaksujen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tilastotietokannan
käytöstä ja Sosiaali- ja terveysalan
tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ulkopuolella toimeksiannosta
tai yhteishankkeena toteutettavasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää Alkoholitutkimussäätiölle
suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen ja Alkoholitutkimussäätiön
toiminnasta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle
aiheutuvien menojen maksamiseen sekä täydennyskoulutuksen
avustuksen ja ulkomailla toteutettavien projektien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
koulutusneuvolatoiminnasta kunnille maksettavien korvausten sekä äitiysavustuksen
opaskirjojen toimittamisesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja
kehittämiskeskukselle aiheutuvien menojen maksamiseen.
03 Työttömyysturvan
muutoksenhakulautakunta
21. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 951 000 euroa.
04 Sosiaaliturvan
muutoksenhakulautakunta
21. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 989 000 euroa.
06 Terveydenhuollon
oikeusturvakeskus
21. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 349 000 euroa.
26. Mielentilatutkimustoiminnan menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää mielenterveyslain (1116/1990)
32 §:n mukaisten valtion korvausten maksamiseen
valtion mielisairaaloille ja vankeinhoitolaitoksen sairaalayksiköille.
Määrärahaa saa käyttää myös
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tilaamista mielentilalausunnoista
maksettavien korvausten maksamiseen.
07 Työterveyslaitos
50. Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 38 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Työterveyslaitoksen toiminnasta
ja rahoituksesta annetun lain (159/1978) 3 §:n
nojalla Työterveyslaitoksen toiminnasta aiheutuviin menoihin
suoritettavan valtionavun maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien
tutkimushankkeiden rahoittamiseen.
51. Valtion korvaus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta
aiheutuviin kustannuksiin
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 2 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Työterveyslaitoksen toiminnasta
ja rahoituksesta annetun lain (159/1978) 3 a §:n
mukaiseen työterveyshuollon erikoislääkärin
koulutuksesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen.
08 Kansanterveyslaitos
21. Kansanterveyslaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 34 346 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
nettobudjetoidun yhteisrahoitteisen toiminnan tuloihin välittömästi
liittyvien apurahojen maksamiseen.
26. Rokotteiden hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 10 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tartuntatautilain (583/1986)
25 §:n perusteella maksutta toimitettavien rokotustilaisuuksissa
tarvittavien rokotteiden hankkimisesta ja edelleen toimittamisesta
ja käytön ohjeistamisesta molemmilla kotimaisilla
kielillä, velvoitevarastoinnista sekä muiden yleisen
rokotusohjelman toteuttamisesta aiheutuvien menojen ja korvausten
maksamiseen sekä Suomen lääkevahinkokorvausosuuskunnan
jäsenmaksuun. Määrärahaa saa
käyttää myös rokotteiden hankkimisesta
ja edelleen toimittamisesta välitystoimintaan
aiheutuvien menojen maksamiseen.
09 Sosiaali- ja
terveydenhuollon tuotevalvontakeskus
21. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 915 000 euroa.
10 Säteilyturvakeskus
21. Säteilyturvakeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 11 772 000 euroa.
11 Lääkelaitos
ja Lääkehoidon kehittämiskeskus
21. Lääkelaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 363 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
Lääkelaitoksen hyväksymien, laitoksen
ulkopuolella toteutettavien tutkimus- ja kehittämishankkeiden
rahoittamiseen.
22. Lääkehoidon kehittämiskeskuksen
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 333 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
Lääkehoidon kehittämiskeskuksen hyväksymien,
sen ulkopuolella toteutettavien koulutus- ja kehittämishankkeiden
rahoittamiseen.
12 Valtion koulukodit
21. Valtion koulukotien toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 603 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
koulukotien sisällölliseen kehittämiseen,
toiminnan tukemiseen ja kysynnän vuosittaisen vaihtelun
tasaamiseen sekä koulukotitoimintaan erikoistuvaan nuorisopsykiatriaan.
Määrärahasta saa käyttää koulukotien
maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen enintään
300 000 euroa. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää alueelliseen lastensuojelutyöhön,
perhetoiminnasta aiheutuvien palkkioiden ja muiden menojen maksamiseen,
koulukotien maatila- ja metsätaloudesta aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön.
Lisäksi määrärahaa
saa käyttää maatalousavustuksia vastaavien
menojen maksamiseen sekä koulukotien yleishallinnosta ja
ohjauksesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuviin
kustannuksiin.
13 Työsuojelun
piirihallinto
21. Työsuojelupiirien toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 25 513 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää maksullisen
palvelupuhelintoiminnan hintojen tukemiseen enintään
93 000 euroa. Määrärahaa saa
käyttää myös ulkomailla olevien
suomalaisten alusten tarkastustoiminnan ja työsuojelun
valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
annetun lain (44/2006) 15 ja 20 §:n mukaisista
toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen.
14 Valtion mielisairaalat
21. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 718 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tieteellisestä tutkimustyöstä ja
yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden
toimintamenojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös vaarallisten
ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön
palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää maatalousavustuksia
vastaavien menojen maksamiseen sekä sairaaloiden yleishallinnosta
ja ohjauksesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle
aiheutuviin kustannuksiin.
15 Perhekustannusten
tasaus
51. Äitiysavustus ja valtion tuki kansainväliseen lapseksiottamiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 11 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää äitiysavustuslain (477/1993)
mukaisten äitiysavustusten suorittamiseen, äitiyspakkauksiin
liittyvien arvonlisäverojen ja yleiskulujen maksamiseen
sekä tuen maksamiseen kansainvälisestä lapseksiottamisesta
aiheutuviin kustannuksiin.
52. Lapsilisät
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 403 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lapsilisälain (796/1992)
mukaisten lapsilisien maksamiseen.
53. Eräät valtion korvattavat perhe-etuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lasten
kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996)
9 §:n sekä elatusturvalain (671/1998)
4 a §:n mukaisten valtion korvausten
maksamiseen.
16 Yleinen perhe-eläke
60. Yleinen perhe-eläke
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 38 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää perhe-eläkelain (38/1969)
sekä maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain
(1026/1981) mukaisten eläkkeiden maksamiseen.
17 Työttömyysturva
50. Valtionosuus työttömyyskassoille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 536 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (1290/2002)
mukaisten ansiosidonnaisten etuuksien rahoittamiseen siten kuin
työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa
(555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984)
on säädetty valtion osuudesta.
51. Työttömyysturvalain mukainen perusturva
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 62 750 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen
peruspäivärahan ja siihen liittyvän lapsikorotuksen
maksamiseen.
53. Valtionosuus koulutuspäivärahasta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen
koulutuspäivärahana maksettavan peruspäivärahan,
työmarkkinatuen ja näihin liittyvien lapsikorotusten
maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää työttömyysturvalain
mukaisen koulutuspäivärahana maksettavan ansiopäivärahan
rahoitukseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta
annetussa laissa ja työttömyyskassalaissa on säädetty
valtion osuudesta.
54. Valtionosuus aikuiskoulutustuesta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 26 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutustuesta annetun
lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.
55. Valtionosuus vuorottelukorvauksesta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 33 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vuorotteluvapaalain (1305/2002)
mukaisen valtion osuuden maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää myös vuorotteluvapaakokeilusta
annetun lain (1663/1995) mukaisten vuosien 1995-2002 valtion
tuen maksatuksen oikaisuun.
18 Sairausvakuutus
60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 153 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sairausvakuutuslain (1224/2004)
sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista
ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaisten
valtion osuuksien maksamiseen. Määrärahaa
saa myös käyttää maatalousyrittäjien
työterveyshuollon eräiden kustannusten korvaamisesta
valtion varoista annetun lain (859/1984) mukaisen valtion
osuuden maksamiseen. Kansaneläkelaitos saa käyttää Kansaneläkelaitoksen
kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaiseen
harkinnanvaraiseen yksilökohtaiseen kuntoutukseen enintään
87 300 000 euroa ja saman lain mukaisen yksilökohtaisen
kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, kuntoutuslaitosten
perusparannuksiin ja käyttöavustuksiin, sairauksien ehkäisemiseen
sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja
sairausvakuutusta koskeviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin
enintään 12 800 000 euroa.
Määrärahan mitoitus perustuu harkinnanvaraisen
kuntoutuksen yksilökohtaisen kuntoutuksen osalta suoriteperusteeseen.
19 Eläkevakuutus
50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 42 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää merimieseläkelain 153 §:n
mukaisen valtion osuuden maksamiseen.
51. Valtion osuus maatalousyrittäjän
eläkelaista johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 447 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjän eläkelain
125 §:n ja sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun
lain (1317/1990) 41 §:n mukaisen valtion
osuuden maksamiseen.
52. Valtion osuus yrittäjän eläkelaista
johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 60 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yrittäjän
eläkelain 145 §:n mukaisen valtion osuuden
maksamiseen.
53. Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta
kertyvästä eläkkeestä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan
lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain (644/2003)
mukaiseen valtion korvaukseen.
60. Valtion osuus kansaneläkelaista johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 888 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansaneläkelain (347/1956)
59 §:n ja 62 §:n mukaisen valtion osuuden
maksamiseen ja lapsen hoitotuesta annetun lain (444/1969),
vammaistuesta annetun lain (124/1988) sekä eläkkeensaajan
asumistuesta annetun lain (591/1978) mukaisten etuuksien maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien
tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 16 §:n
mukaisen valtion osuuden maksamiseen.
20 Tapaturmavakuutus
53. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen
kustannuksista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 14 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain
(1026/1981) 15 §:n ja sairausvakuutuslain
mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille
annetun lain (118/1991) 10 §:n mukaisen
valtion osuuden maksamiseen.
21 Rintamaveteraanieläkkeet
52. Rintamalisät
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 74 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rintamasotilaseläkelain
(119/1977) sekä ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun
lain (988/1988) mukaisen rintamalisän maksamiseen.
22 Sotilasvammakorvaukset
ja eräät kuntoutustoiminnan menot
50. Sotilasvammakorvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 239 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotilasvammalain (404/1948)
ja muiden siihen liittyvien lakien nojalla suoritettavien korvausten
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
sotainvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten käyttökustannuksiin
suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää kuntoutuskustannuksiin ja
sairaanhoitokuluihin liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamiseen.
56. Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 960 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotainvalidien
puolisoiden ja vaikeavammaista sotainvalidia hoitaneiden leskien
sekä sotaleskien kuntoutustoimintamenojen maksamiseen valtioneuvoston vahvistamien
perusteiden mukaan. Määrärahaa saa käyttää myös
kuntoutuskustannuksiin liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamiseen.
57. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille
rintamasotilaille
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 110 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston
vahvistamien perusteiden mukaan rintama-avustuksen maksamiseen eräille
vaikeissa olosuhteissa Virossa ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella
eläville, Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939-1945
sotiin osallistuneille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille. Rintama-avustusta
voidaan myöntää myös Suomessa
pysyvästi asuville vapaaehtoisille rintamasotilaille.
59. Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 8 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rintamaveteraanien kuntoutuksesta
annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kuntoutuksesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös rintamaveteraanikuntoutuksen
tutkimus- ja kehittämismenojen maksamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää myös
kuntoutushoitokustannuksiin liittyvien asiantuntijapalkkioiden
maksamiseen.
23 Muu sodista kärsineiden
turva
30. Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 350 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotasiirtolaisten
yhteiskunnallisesta huollosta annetun lain (423/1940) 6 §:n
nojalla kunnille suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.
28 Muu toimeentuloturva
50. Sotilasavustus
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 18 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotilasavustuslain (781/1993)
mukaisten sotilasavustusten maksamiseen.
51. Maahanmuuttajan erityistuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 21 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maahanmuuttajan
erityistuesta annetun lain (1192/2002) mukaisen tuen maksamiseen.
60. Pitkäaikaisesti työttömien
henkilöiden eläketuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 22 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eräiden
pitkäaikaisesti työttömien henkilöiden
eläketuesta annetun lain (39/2005) mukaisen tuen
maksamiseen.
32 Kuntien järjestämä sosiaali-
ja terveydenhuolto
30. Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon
käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 307 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eräiden
sosiaali- ja terveydenhuollon lakien sekä sosiaali- ja
terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain
(733/1992) ja sen nojalla annetussa asetuksessa hyväksyttyjen
käyttökustannusten valtionosuuksien maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
kuntien valtionosuuslain mukaisten tasausten maksamiseen.
32. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain
mukaiseen tutkimustoimintaan
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 48 747 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää erikoissairaanhoitolain
(1062/1989) 47 ja 47 b §:n mukaisen
tutkimustoiminnan valtion korvauksen maksamiseen.
33. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille lääkäri-
ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin
kustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 89 170 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää erikoissairaanhoitolain
(1062/1989) 47-47 b §:n
mukaisen valtion korvauksen maksamiseen lääkäri-
ja hammaslääkärikoulutukseen.
34. Valtion korvaus kunnille mielentilatutkimuspotilaista
sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 370 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää mielenterveyslain (1116/1990)
32 §:n mukaisten valtion korvausten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös Suomen
ja Ruotsin välillä solmitun sopimuksen mukaisista
potilassiirroista kunnille ja kuntayhtymille sekä Ruotsin
valtiolle aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää pohjoismaisen
sosiaalipalvelusopimuksen mukaisten potilassiirtojen tukemiseen
kertaluonteisena 20 000 euroa siirrettyä potilasta
kohden maksettavana korvauksena kunnille ja kuntayhtymille.
36. Valtionavustus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon
hankkeisiin
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 39 800 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eräiden
sosiaali- ja terveydenhuollon lakien sekä sosiaali- ja
terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain
(733/1992) ja sen nojalla annettujen asetusten mukaisiin
sosiaali- ja terveydenhuollon perustamis- ja kehittämishankkeisiin suoritettavan
valtionavustuksen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
tartuntatautilain (583/1986) mukaisten tartuntatautien
torjuntatyön tehostamisesta ja pandemiavarautumisesta aiheutuviin
kustannuksiin suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen sairaanhoitopiireille
enintään 2 000 000 euroa.
37. Valtionavustus sairaanhoitopiirien kuntayhtymille
lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä kuntien
mielenterveyspalveluiden kehittämisestä aiheutuviin
kustannuksiin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 4
000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseen
sairaanhoitopiireille alle 16-vuotiaiden lasten ja nuorten
psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä kuntien
ja kuntayhtymien mielenterveyttä ylläpitävien
ja mielenterveysongelmia ehkäisevien palvelujen kehittämisestä aiheutuviin
kustannuksiin. Valtionavustuksen määrä on
enintään 80 prosenttia toiminnan aiheuttamista
kustannuksista.
Määrärahaa saa käyttää myös
rikosten esitutkintaan liittyvien lasten ja nuorten oikeuspsykiatristen
tutkimusten kustannuksiin.
38. Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 200 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää toimeentulotuesta
annetun lain (1412/1997) mukaisen valtionosuuden maksamiseen
perustoimeentulotuen kustannuksiin.
39. Valtionavustus sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sosiaalialan
osaamiskeskustoiminnasta annetun lain (1230/2001) mukaisen
valtionavustuksen maksamiseen sosiaalialan osaamiskeskuksille.
33 Eräät
sosiaali- ja terveydenhuollon menot
23. Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn
selvittämisen menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuolemansyyn
selvittämisestä annetun lain (459/1973)
12 §:n mukaisen oikeuslääketieteellisen
kuolemansyyn selvittämisen menojen maksamiseen. Määrärahaa saa
käyttää oikeuslääkeopillisista
tutkimuksista suoritettavista korvauksista annetun asetuksen (862/2004)
mukaisten palkkioiden ja korvausten maksamiseen.
31. Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen
turvaamiseksi
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseksi
saamelaiskäräjien kautta saamelaiskäräjistä annetun
lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetuille
saamelaisten kotiseutualueen kunnille saamenkielisten sosiaali-
ja terveyspalvelujen turvaamiseksi.
32. Valtion korvaus rikosasioiden sovittelun järjestämisen
kustannuksiin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 6 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rikosasioiden
ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain (1015/2005)
mukaisen valtion korvauksen maksamiseen sovittelun järjestämisestä aiheutuvien kustannusten
korvaamiseksi.
53 Terveyden edistäminen
ja terveysvalvonta
23. Terveysvalvonta
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 800 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää terveydensuojelulain (763/1994),
elintarvikelain (361/1995), geenitekniikkalain (377/1995),
kemikaalilain (744/1989) ja säteilylain (592/1991)
edellyttämästä terveysvalvonnasta, terveysvalvontatutkimuksesta
ja henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutuksesta
sekä ionisoimattoman säteilyn valvonnasta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään
yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.
24. Tartuntatautien valvonta
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 360 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tartuntatautilain (583/1986)
edellyttämän ehkäisyn ja valistustoiminnan,
yllättävien epidemioiden selvittämisen ja
seurannan sekä näiden edellyttämän
kansainvälisen yhteistyön aiheuttamien menojen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
edellä mainittuihin tarkoituksiin myönnettävien
harkinnanvaraisten valtionavustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa myös käyttää enintään yhtä henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.
50. Terveyden edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 9 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää terveyden
edistämisestä sekä toimenpiteistä tupakoinnin
vähentämiseksi annetun lain (693/1976)
27 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta ja
raittiustyölain (828/1982) 10 §:n
1 kohdan nojalla päihteiden käytöstä aiheutuvien
haittojen ehkäisemistä tarkoittavasta toiminnasta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää alkoholitiedotuksesta ja
-valistuksesta aiheutuviin menoihin sekä huumausaineiden
käytön ehkäisystä ja huumausaineiden
käyttäjien hoidon kehittämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä terveysliikunnan edistämiseen
liittyvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään
neljää henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstömäärän palkkaamiseen
sekä sosiaali- ja terveysministeriölle aiheutuvien
muiden toimintamenojen maksamiseen.
57 Maatalousyrittäjien
lomitustoiminta
40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen
kustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 192 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien lomituspalvelulain
(1231/1996) 35 §:ssä tarkoitettuihin
lomituspalvelujen käyttökustannuksiin lain 37 §:n
nojalla kunnille suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää enintään
182 000 euroa maatalouslomittajien oppisopimuskoulutuksesta
paikallisyksiköille aiheutuneiden nettokustannusten
korvaamiseen.
50. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen
hallintomenoihin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 15 239 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien lomituspalvelulain
(1231/1996) 31 ja 32 §:n nojalla
Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle ja kunnille
lomituspalvelujen hallinnon järjestämisestä aiheutuviin
kustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Määrärahasta saa
käyttää enintään 94 000
euroa maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 12 §:n 3 momentin mukaisen
harkinnanvaraisen lisäkorvauksen maksamiseen paikallisyksiköille.
92 Raha-automaattiyhdistyksen
tuoton käyttö
50. Avustukset yhteisöille ja säätiöille
terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 306 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001)
17 §:n 2 momentissa ja 22 §:n
1 ja 3 momentissa mainittuihin tarkoituksiin.
55. Valtion korvaus sotainvalidien laitosten käyttökustannuksiin
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 61 707 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001)
22 §:n 2 momentin ja sotilasvammalain
(404/1948) 6 d §:n nojalla sotainvalidien kuntoutus-
ja hoitolaitosten käyttökustannuksiin suoritettavan
valtion korvauksen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös neuvontapalvelutoimintaan
suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.
58. Eräät kuntoutustoiminnan menot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001)
22 §:n 2 momentin ja eräissä Suomen
sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta
annetun lain (1039/1997) nojalla kuntoutuksesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kuntoutuskustannuksiin liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamiseen.
59. Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 38 288 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001)
22 §:n 2 momentin ja rintamaveteraanien
kuntoutuksesta annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien
kuntoutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös rintamaveteraanikuntoutuksen
tutkimus- ja matkakulumenojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kuntoutushoitokustannuksiin
liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamiseen.
Pääluokka
34
TYÖMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Työhallinto
21.
34.01.21 ja 23, osaTyöministeriön
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 24 031 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymiin ja muihin yksittäisiin yhteishankkeisiin. Määrärahaa
saa käyttää myös arvonlisävero-osuuksien
maksamiseen, jos ulkopuolisilta saataviin tuloihin sisältyy
korvaus arvonlisäverosta. Määrärahaa
saa käyttää myös tutkimus- ja
kehittämishankkeiden rahoittamiseen.
22. Työvoimaopiston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 772 000 euroa.
23. Työelämäohjelmat
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 3 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Työelämän
tuottavuuden ja laadun kehittämisohjelman (Tykes) eri kokeilu-,
kehittämis- ja tutkimushankkeiden käynnistämisestä,
toteuttamisesta ja arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää Tykesiin
liittyen ohjelmien julkaisuista ja niihin liittyvästä tiedottamisesta,
erillisselvityksistä, asiantuntijapalkkioista, seminaarien
järjestämisestä, koti- ja ulkomaisten
yhteistyöverkostojen luomisesta sekä enintään
12 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkauksesta ja ohjelmien hallinnointiin osallistuvan väliaikaisen
henkilöstön palkkauksesta aiheutuvien menojen
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymiin ja muihin yksittäisiin yhteishankkeisiin.
29.
34.01.19Työministeriön
hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 22 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
momentin 34.06.51 menoihin liittyvien arvonlisävero-osuuksien
maksamiseen ja momentilta 34.06.64 rahoitettavien valtion investointihankkeisiin
liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen.
63. Valtionavustus työelämäohjelmahankkeisiin
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 8 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen Työelämän tuottavuuden ja
laadun kehittämisohjelman eri kokeilu- ja kehittämishankkeisiin
sekä tällaisista hankkeista aiheutuvien menojen
maksamiseen valtion virastoille ja laitoksille.
67. Kansainvälisten järjestöjen
jäsenmaksut ja maksuosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 530 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksujen, maksuosuuksien
ja velvoitteiden suorittamisesta sekä erityisohjelmien tukemisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen.
05 Euroopan
rakennerahastojen ohjelmien toteutus
61. Euroopan sosiaalirahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 125 722 000 euroa.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelmia sekä yhteisöaloiteohjelma
Equalia toteuttavien hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien
toteutukseen liittyvään tekniseen apuun Euroopan
sosiaalirahastosta maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa yhdessä hallinnonalojen
vastinrahoitusmomenttien määrärahojen
kanssa käyttää myös Euroopan
sosiaalirahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään
365 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen. Palkattava enimmäishenkilötyövuosimäärä on
sekä ohjelmakauden 2000-2006 että momenteilta
34.05.64 ja 34.05.65 rahoitettavan ohjelmakauden 2007-2013
yhteismäärä. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin määrärahasta 1 811 000
euroa Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus työministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 80 809 000 euroa.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
sosiaalirahastosta ja Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien
ohjelmakauden 2000-2006 tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelmien
sekä Equal-, Interreg- ja Urban -yhteisöaloitteiden
ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momenteilla 34.05.61
ja 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä EU:n ohjelmakauden 1995-1999
mukaisten sitoumusten maksamiseen.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää neuvoston
asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat
oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan
24 (tuen vähentäminen, pidättäminen
ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin määrärahasta 1 931 000
euroa Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
64. Euroopan sosiaalirahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin
ohjelmakaudella 2007-2013
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 9 901 000 euroa.
Vuonna 2007 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 99 005 000
eurolla.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2007-2013 Manner-Suomen ESR-ohjelmaa toteuttavien
hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien
toteutukseen liittyvään tekniseen apuun Euroopan
sosiaalirahastosta maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää yhdessä momentin 34.05.65
määrärahan kanssa myös Euroopan
sosiaalirahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan
henkilöstön palkkaamiseen momentin 34.05.61 mukaisesti
sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien kulutusmenojen
maksamiseen.
Momentin myöntämisvaltuudesta 170 000 euroa
varataan teknisenä apuna valtiovarainministeriölle
EU:n rakennerahastojen tarkastustoiminnasta aiheutuvien menojen
maksamiseen sekä yhdessä momentilla 34.05.65 olevan
valtion rahoitusosuuden kanssa yhteensä enintään kahta
henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaus-
ja muiden menojen maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin myöntämisvaltuudesta 5 252 000
euroa ja määrärahasta 525 000 euroa
Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
65. Euroopan sosiaalirahaston valtion rahoitusosuus ohjelmakaudella
2007-2013
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 8 744 000 euroa.
Vuonna 2007 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 82 658 000
eurolla.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
sosiaalirahastosta ohjelmakauden 2007-2013 alueellinen
kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta toteuttavan Manner-Suomen
ESR-toimenpideohjelman valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momentilla 34.05.64
olevien EU-osuuksien kanssa.
Momentin myöntämisvaltuudesta 170 000 euroa
varataan teknisenä apuna valtiovarainministeriölle
EU:n rakennerahastojen tarkastustoiminnasta aiheutuvien menojen
maksamiseen sekä yhdessä momentilla 34.05.64 olevan
EU-osuuden kanssa palkkaus- ja muiden menojen maksamiseen.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu
momentin myöntämisvaltuudesta 2 669 000
euroa ja määrärahasta 278 000 euroa
Kainuun maakuntaan.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
06 Työvoimapolitiikan
toimeenpano
21. Työvoima-asiain paikallishallinnon toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 144 617 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
julkisen työvoimapalvelun kokeilu- ja kehittämishankkeiden menojen
maksamiseen, lukuun ottamatta työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen
hankkeita, jotka rahoitetaan momentilta 34.06.51. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää lähialueiden työhallintojen
kehittämiseen.
Yhteispalvelupisteiden ja palvelukeskusten toimintaan tarkoitetun
määrärahan käyttö edellyttää,
että kunnat sijoittavat yhteisiin toimipisteisiin suunnilleen
saman määrän virkailijoita kuin työvoimatoimisto.
Työhallinto ja kunta vastaavat yhdessä toiminnasta
aiheutuvista kustannuksista työministeriön tarkemmin
määrittelemällä tavalla.
31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan
järjestämisestä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta
työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisten valtion
korvausten maksamiseen kunnille kuntouttavan työtoiminnan
järjestämisestä. Määräraha
budjetoidaan suoriteperusteisena.
50. Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien
opintososiaaliset edut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 137 854 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaisten koulutustukien
ja ylläpitokorvausten maksamiseen työvoimapoliittisessa
aikuiskoulutuksessa opiskeleville, ei kuitenkaan momenteilta 34.05.61
ja 62 rahoitettaviin ohjelmakauden 2000-2006 ESR-ohjelmaa
toteuttaviin koulutushankkeisiin osallistuvien osalta. Määrärahaa saa
käyttää työttömyyskassojen
hallintokulujen maksamiseen.
51. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 516 711 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaisista julkisista
työvoimapalveluista ja niitä täydentävistä palveluista
aiheutuviin kustannuksiin, ei kuitenkaan työvoima-asiain
paikallishallinnon toimintamenomomentilta 34.06.21 rahoitettaviin
kustannuksiin, työmarkkinatukimomentilta 34.06.52 rahoitettavien
vuonna 2006 tai sen jälkeen alkavien tukijaksojen palkkatuen
perustukien sekä starttirahan perustukea vastaavien tukien
kustannuksiin, 4 luvun 6 §:n kustannuksiin, 6
luvun 14 §:n työelämävalmennusta
ja työharjoittelua koskevan vakuutusturvan kustannuksiin,
7 luvun 13 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtien,
9 luvun eikä 10 luvun 3-5 §:n ja 6 §:n 1 momentin
2 kohdan kustannuksiin. Määrärahaa
saa käyttää eräiden työllisyysmäärärahojen
käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1345/2002)
mukaisiin kustannuksiin, ei kuitenkaan 1 ja 2 luvun kustannuksiin.
Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (1344/2002)
mukaisiin kustannuksiin, ei kuitenkaan 4 luvun kustannuksiin. Määrärahaa
saa käyttää julkiseen työvoimapalveluun
kuuluvista etuuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (1346/2002)
mukaisiin kustannuksiin, ei kuitenkaan 8 §:n kustannuksiin.
Määrärahaa saa käyttää ennen
työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa palkattujen
ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten
henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin.
Yllä esitetty momentin määrärahan
käyttötarkoitus ei sisällä kuitenkaan
Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia määrärahoja,
eli määrärahoja julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain (1295/2002) 6 luvun 1 §:n
mukaiseen työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintaan, määrärahoja
7 luvun mukaiseen työllistämistukeen
ja lisätukeen, määrärahoja eräiden
työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun
valtioneuvoston asetuksen (1345/2002) 3 ja 4 luvun mukaiseen
työllisyyspoliittiseen projektitukeen ja omatoimisuusavustukseen
eikä määrärahoja ennen työllisyyslain
(275/1987) voimaantuloa palkattujen ja edelleen samassa
työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden
palkkaamisesta aiheutuviin menoihin.
Määrärahaa saa käyttää työvoimakoulutuksesta
tiedottamiseen, tarjouspyyntö- ja hankintailmoitteluun
sekä työvoimakoulutuksen suunnittelua ja hankintatoimintaa
tukevasta kehittämis-, kokeilu- ja selvitystyöstä aiheutuvien
menojen maksamiseen, koulutus- ja konsulttipalvelujen hankkimisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen sekä enintään
yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen. Määrärahaa saa
käyttää koulutuksen ja majoituksen hankkimiseen
Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää enintään 437 000
euroa Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillisesta
kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen
työministeriön tarkemmin päättämällä tavalla.
Vuonna 2007 saa tehdä hankintasopimuksia siten, että niistä saa
aiheutua valtiolle menoja vuoden 2007 jälkeen enintään 100 000
euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenoihin. Siirtomenot budjetoidaan suoriteperusteisena lukuun
ottamatta Valtiokonttorin tapaturmavakuutusmaksuja, jotka budjetoidaan
maksatuspäätösperusteisena.
Valtion virastoille ja laitoksille voidaan Kainuun hallintokokeilua
lukuun ottamatta osoittaa julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain 7 luvun 4 §:n mukaiseen työttömien
työllistämiseen määrärahoja
enintään 1 700 henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstön palkkaamiseen enintään 2 200
euron suuruisen kuukausipalkan mukaisesti.
Julkisten työvoimapalvelujen ja niitä täydentävien
palvelujen hankinnasta saa aiheutua valtiolle Kainuun hallintokokeilun
piiriin kuuluvia työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen
hankintoja lukuun ottamatta menoja vuoden 2007 jälkeen
enintään 110 200 000 euroa.
Määrärahasta varataan 8 000 000
euroa käytettäväksi valtioneuvoston päätöksellä talouden rakennemuutosten
työllisyydelle ja tuotantotoiminnalle aiheuttamien ennalta
arvaamattomien häiriöiden lieventämisen
edellyttämiin menoihin.
52. Työmarkkinatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 716 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (1290/2002)
sekä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden
vastaanotosta annetun lain (493/1999) perusteella maksettavan
työmarkkinatuen ja ylläpitokorvausten maksamiseen,
ei kuitenkaan momenteilta 34.05.61 ja 62 rahoitettaviin ohjelmakauden
2000-2006 ESR-ohjelmaa toteuttaviin työvoimapoliittisiin hankkeisiin
osallistuville maksettavien etujen osalta. Määrärahaa
saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain (1295/2002) perusteella työnantajalle
maksettavan palkkatuen perustukiosuuden maksamiseen niiden työmarkkinatukeen
oikeutettujen osalta, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea
vähintään 130 päivältä työttömyyden
perusteella tai 500 päivää työttömyysturvaa.
130 päivää työmarkkinatukea
saaneilta edellytetään lisäksi, että he
eivät ole olleet palkkatuen käyttöön
oikeuttavan työttömyytensä aikana lainkaan
työssä tai työssäolo avoimilla
työmarkkinoilla on ollut vähäistä tai
satunnaista. Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain perusteella työmarkkinatukeen
oikeutetulle myönnetyn starttirahan perustukea vastaavan
osuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää lisäksi
julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10
luvun 3 §:n mukaisesti työelämävalmennuksessa
ja työharjoittelussa olevien henkilöiden ylläpitokorvausten
maksamiseen, ei kuitenkaan momenteilta 34.05.61 ja 62 rahoitettaviin
ohjelmakauden 2000-2006 ESR-ohjelmaa toteuttaviin työvoimapoliittisiin
hankkeisiin osallistuville maksettavien ylläpitokorvausten
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 14 §:n
mukaisen työelämävalmennusta ja työharjoittelua
koskevan vakuutusturvan kustannuksiin.
Nettobudjetoinnissa otetaan valtion talousarviosta
annetun lain 3 a §:n 1 momentin 5 kohdan
nojalla huomioon Kansaneläkelaitokselle maksettavat maksuvalmiussuoritukset
vähennettynä Kansaneläkelaitoksen suorittamilla
palautuksilla.
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 30 718 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain perusteella eräiden
työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun
valtioneuvoston asetuksen 1 luvun mukaisiin investointiavustuksiin
sekä 2 luvun mukaiseen työllisyystyöohjelmaan.
Määrärahaa saa käyttää myös
investoinneiksi katsottavista valtion hankinnoista aiheutuvien menojen
maksamiseen. Momentin määrärahan käyttötarkoitus
ei sisällä kuitenkaan Kainuun hallintokokeilun
piiriin kuuluvia määrärahoja.
Vuonna 2007 saa tehdä enintään 34 718 000 euron
arvosta uusia sitoumuksia työllisyysperusteisiin
investointeihin Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia investointeja
lukuun ottamatta. Vuoden 2006 valtuuden käyttämättä jäävästä osasta
saa tehdä sitoumuksia vuonna 2007.
Valtuudesta varataan 8 000 000 euroa käytettäväksi
valtioneuvoston päätöksellä talouden rakennemuutosten
työllisyydelle ja tuotantotoiminnalle aiheuttamien ennalta
arvaamattomien häiriöiden lieventämisen
edellyttämiin sitoumuksiin.
Momentilta saa maksaa myös sijoitusmenoja, jotka budjetoidaan
maksatuspäätösperusteisina.
07 Pakolais-
ja siirtolaisuusasiat
21. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta
valtion osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 7 739 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maahanmuuttajien kotouttamisesta
ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999) annettuun
lakiin perustuen valtion vastaanottokeskusten toimintamenojen
maksamiseen, pakolaisten maahantulomatkojen järjestämisestä,
lähtömaassa suoritettavista terveystarkastuksista
ja koulutuksesta sekä vastaanottoa edistävän
koulutuksen ja tiedotustoiminnan järjestämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää vastaanoton
toteuttamiseksi erityistilanteissa tarpeellisten palvelujen hankkimisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen, kotouttamisen ja turvapaikanhakijoiden
vastaanoton neuvottelukunnan kustannuksiin sekä vastaanottokeskusten
järjestämissä toimenpiteissä olevien
tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen
ja Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen
maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää ihmiskaupan uhrien
auttamisjärjestelmän perustamiseen sekä sen
mukaisen toiminnan rahoittamiseen maahanmuuttajien kotouttamisesta
ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain (493/1999) mukaisesti.
Määrärahasta saa käyttää enintään
505 000 euroa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeusapupalvelujen
hankkimiseen. Määrärahaa saa lisäksi
käyttää rasismin ja etnisen syrjinnän
ehkäisemiseen, seurantaan ja syrjinnän vastaiseen
koulutukseen sekä enintään 200 000 euroa
kotoutumista edistävien hankkeiden toteuttamiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään 103
henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
28.
34.07.29Paluumuuttajien muuttovalmennus
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 900 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaalaislain (301/2004)
48 §:n perusteella järjestettävästä paluumuuttovalmennuksesta
sekä suomen tai ruotsin kielen taidon testaamiseksi laaditun
kielitutkinnon järjestämisestä aiheutuvien
asiantuntijapalkkioiden ja muiden menojen maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää enintään
5 000 euroa asiantuntijapalkkioiden maksamiseen. Määräraha
budjetoidaan suoriteperusteisena.
30. Valtion korvaus kunnille eräiden Suomeen muuttavien
henkilöiden toimeentulotuen sekä heille annetun
sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 9 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston
määräämin perustein (512/1999)
entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttavien henkilöiden toimeentulotuen
kustannusten sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon
erityiskustannusten korvaamiseen kunnille.
63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 59 327 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston määräämin
perustein (512/1999) pakolaisten kotoutumista tukevan toiminnan
järjestämisestä, sosiaali- ja terveydenhuollosta
kunnille aiheutuvien kustannusten laskennallisiin korvauksiin sekä toimeentulotuen,
tulkkipalvelujen ja erityiskustannusten korvaamiseen, paluumuutosta aiheutuviin
menoihin sekä kunnille, kuntayhtymille ja yhteisöille
niiden ylläpitämien turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten,
ryhmä- ja perheryhmäkotien, tulkkikeskusten sekä muihin tarvittaviin
menoihin ja myös vastaanottokeskusten järjestämissä toimenpiteissä olevien
tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen
sekä Valtiokonttorin näistä perimien
hoitokulujen maksamiseen. Määrärahaa saa
käyttää toimeentulon ja huolenpidon järjestämiseen
ulkomaalaisille, jotka on otettu säilöön
ulkomaalaislain (301/2004) 121-123 §:n perusteella.
Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenoihin. Vuoden 2007 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.
Määrärahaa saa käyttää maahanmuuttajien kotouttamisesta
ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain (493/1999)
mukaisesti kuntaan sijoitettujen tai kunnassa asuvien ihmiskaupan
uhrien kunnille sosiaali- ja terveys- sekä muiden palvelujen
järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista
maksettaviin korvauksiin.
99 Työministeriön
hallinnonalan muut menot
23. Siviilipalvelus
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 893 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää siviilipalveluksen
ja täydennyspalveluksen toimeenpanosta siviilipalveluslain
(1723/1991) nojalla aiheutuviin kustannuksiin sekä työhallinnossa
palvelevien siviilipalvelusmiesten ylläpito- ja päivärahakustannuksiin.
50. Palkkaturva
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 22 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää palkkaturvalain (866/1998)
ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen
maksamiseen. Momentin määrärahaa saa
käyttää myös kulutusmenoihin.
Määrärahasta saa käyttää enintään 673 000
euroa palkkaturvamenettelyyn liittyviin viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin
sekä konkurssikustannusten maksamiseen.
51. Eräät merimiespalvelut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 800 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää merimiesten
palvelu- ja opintotoiminnasta annetun lain (452/1972) nojalla
merimiesten huoltotoimintaan suoritettavan valtion osuuden maksamiseen
sekä merimieslaissa tarkoitetun työsopimuksen
tekemisestä annetun asetuksen (783/1995) mukaisiin palveluihin,
merimieslain (423/1978) ja merimiesten vuosilomalain (433/1984)
nojalla merimiesten vuosiloma- ja vanhempainvapaamatkakustannuksiin
sekä työsuhteen alkamiseen ja päättymiseen
liittyviin matkakustannuksiin suoritettavan valtion osuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenoihin.
Pääluokka
35
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Ympäristöministeriö
21.
35.01.21 ja 35.99.22Ympäristöministeriön
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 34 045 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
Life+-rahoitusvälineen kansallisen yksikön
perustamisen kansalliseen rahoitusosuuteen.
Määrärahasta varataan 150 000
euroa valtion rahoitusosuutena Suur-Helsingin metropolialueen
visio 2050 -kansainvälisen suunnittelukilpailun toteuttamiseen.
10 Ympäristön
suojelu
27. Ympäristövahinkojen torjunta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 667 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää öljy-
ja muiden ympäristövahinkojen torjunnan järjestämisestä,
torjuntakaluston hankinnoista ja torjuntatoimenpiteistä sekä ympäristövahinkojen
torjuntaan välittömästi liittyvistä tutkimuksista
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös alan kansainvälisestä yhteistyöstä,
koulutus- ja kehittämistoiminnasta sekä oikeudenkäynneistä aiheutuvien
menojen ja sivutoimisten varastonhoitajien ja torjuntatöihin
osallistuvien palkkioiden maksamiseen. Torjuntakaluston hankintamenot
budjetoidaan sitoumusperusteisina.
Määrärahaa saa käyttää myös
niiden menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat toimivaltaiselle viranomaiselle
siitä, että laittomasti tehtyjä kansainvälisiä jätesiirtoja
joudutaan palauttamaan, eikä kaikkia kustannuksia aina
saada heti perityksi aiheuttajalta.
60. Siirto öljysuojarahastoon
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun
lain (894/1986) 7 §:n nojalla öljysuojarahastoon
tehtävän siirron maksamiseen.
63. Ympäristönsuojelun edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vesihuollon
tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten avustusten
maksamiseen yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviin
investointeihin.
Määrärahaa saa käyttää myös
luottolaitosten varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista
annetun lain (1015/1977) mukaisiin yhdyskuntien vesiensuojeluinvestointeihin
ennen vuotta 1995 myönnettyjen lainojen korkohyvitysten
maksamiseen.
Yhdyskuntien vesiensuojelulainoille maksettavan korkohyvityksen
määrä on kahdeksan ensimmäisen
lainavuoden aikana neljä prosenttiyksikköä ja
lainavuosina 9-16 kaksi prosenttiyksikköä.
Kuudennentoista lainavuoden jälkeen korkohyvitystä ei
makseta. Korkohyvitys on kaikissa lainoissa aina enintään
luottolaitoksen perimän koron suuruinen.
65. Öljyjätemaksulla rahoitettava öljyjätehuolto
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun
lain 7 §:n nojalla öljyjätteistä ja
niiden keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista
ja käsittelystä aiheutuvien menojen maksamiseen öljyjätemaksuina
kertyvien varojen käytöstä öljyjätehuoltoon
annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1191/1997)
tarkemmin säädetyin perustein.
67. Ympäristöyhteistyön edistäminen
Suomen lähialueen maissa
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 800 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Suomen
lähialueilla, erityisesti Luoteis-Venäjällä,
toteutettavien ympäristönsuojelun teknisen avun
yhteistyöhankkeiden tukemiseen. Lisäksi määrärahasta
voidaan maksaa avustuksia yrityksille ja yhteisöille suunnittelu-
ja toimeenpanokustannuksiin Luoteis-Venäjällä toteutettavissa
pienehköissä ympäristönsuojelun
investointihankkeissa.
Määrärahaa saa käyttää myös
enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen
ympäristöhallintoon lähialueyhteistyön
hankkeiden valmisteluun, toteuttamiseen ja valvontaan liittyviin
tehtäviin.
Määrärahan käyttöä säätelee
valtioneuvoston asetus avustusten myöntämisestä ympäristöhankkeisiin
Suomen lähialueilla Itä- ja Keski-Euroopassa (1197/2002).
70. Ympäristövahinkojen torjunta-aluksen
hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 10 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää öljy-
ja kemikaalivahinkojen torjuntaan varustetun monitoimialuksen
hankinnan aiheuttamiin menoihin.
77. Ympäristötyöt
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 11 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristötöiden suunnittelusta
ja rakentamisesta, peruskorjauksista ja rakentamisvelvoitteista
aiheutuvien menojen maksamiseen sekä vesihuollon tukemisesta
annetun lain (686/2004) mukaisten valtion vesihuoltotöiden
ja jätelaissa (1072/1993) säädettyjen
valtion jätehuoltotöiden toteuttamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Valmistunut työ saadaan sopia luovutettavaksi
kunnan tai muun yhteistyökumppanin omistukseen. Samalla
on sovittava niistä ehdoista, joita työn vastaanottajan
on luovutuksen jälkeen noudatettava. Uusia hankkeita koskevia
sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden
2007 jälkeen aiheutuva määrärahan
tarve on enintään 1 000 000
euroa.
20 Yhdyskunnat,
alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu
22. Eräät luonnonsuojelun menot
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 112 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää muiden
kuin Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonsuojelualueiden
hoidon ja opastustoiminnan menoihin. Määrärahaa
saa käyttää lisäksi näillä luonnonsuojelualueilla
uudisrakentamiseen sekä olemassa olevien rakennusten ja
rakennelmien, teiden ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito-
ja purkumenojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää lisäksi
yksityismaiden luonnonsuojelualueiden inventointiin, merkintään
ja hoitomenoihin, suurten petolintujen pesäpuiden merkitsemiseen,
uhanalaisten eliölajien ja maisema-alueiden hoitoon
sekä luonnonsuojelusuunnitteluun ja maa-aineslain soveltamiseen
liittyvän suunnittelun menoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös ennen maa-aineslain voimaantuloa
syntyneiden ainestenottopaikkojen kunnostamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten sekä EU:n CITES-asetuksen
edellyttämän eläinten hoidon järjestämiseen.
37. Avustukset kuntien kaavoitukseen ja maankäytön
ohjaukseen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 850 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen aluearkkitehtitoiminnan menoihin sekä yhdyskuntakehityksen,
luonnonsuojelun, maiseman, rakennetun kulttuuriympäristön
ja virkistyskäytön kannalta valtakunnallisesti
merkittävien alueiden yleiskaavojen laatimista varten. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen kunnille ja kuntien virkistysalueiden hankintaa varten
perustamille yhteisöille seudullisten virkistysalueiden
hankintaan.
52. Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 23 778 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön ohjauksessa
toteutettaviin Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin.
Määrärahaa saa käyttää Metsähallituksen
hallinnassa olevien kansallispuistojen, muiden luonnonsuojelualueiden
sekä erämaa-alueiden hoidon ja opastustoiminnan menoihin.
Määrärahaa saa käyttää lisäksi
luonnonsuojelualueilla niiden suojelutarkoitusta palvelevaan rakentamiseen
sekä olemassa olevien rakennusten, rakennelmien, teiden
ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito- ja
purkumenojen maksamiseen samoin kuin luonnonsuojelualueilla sijaitsevien
tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen.
Toiminnan tavoitteet ympäristöministeriön toimialan
osalta ovat:
-
Metsähallitus jatkaa
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO)
toteuttamista.
-
Metsähallitus huolehtii hallinnassaan olevien
Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden suojelutavoitteiden toteuttamisesta
hoidon, ennallistamisen ja käytön suunnittelussa
asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
-
Metsähallitus edistää sen
vastuulle osoitettujen uhanalaisten eläin- ja kasvilajien
valtakunnallista suojelua ja seurantaa.
-
Metsähallitus osallistuu Itämeren
suojeluohjelman mukaiseen vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelmaan.
-
Metsähallitus parantaa luontomatkailun ja
virkistyskäytön kannalta tärkeiden luonnonsuojelualueiden
palveluvarustusta, opastusta ja kulutuskestävyyttä.
63. Eräät luonnonsuojeluun liittyvät
korvaukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 16 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää korvausten
maksamiseen maanomistajille tai erityisen oikeuden haltijoille luonnonsuojelulain
24, 25, 29 ja 47 §:n mukaisten päätösten
tai sopimusten aiheuttamista taloudellisista menetyksistä.
Määrärahaa saa käyttää Natura
2000 -verkoston toteuttamisesta aiheutuviin luonnonsuojelulain 53 §:n,
maankäyttö- ja rakennuslain 197 §:n
sekä yksityistielain 7 a §:n
mukaan valtiolle määrättyjen korvausten
maksamiseen samoin kuin maa-aineslain 8 ja 26 §:n
mukaisten suojelusta aiheutuvien korvausten maksamiseen.
Tämän lisäksi määrärahaa
saa käyttää luonnonsuojelulain 55 §:n
2 momentin mukaisiin haitankorvauksiin sekä metsien suojeluun
liittyvään luonnonarvokaupan kokeiluhankkeen toteuttamiseen.
Mahdollisten korvaustoimitusten kulut katetaan myös määrärahasta.
Määrärahaa saa käyttää myös
alueellisten ympäristökeskusten maksamiin korvauksiin
rauhoitettujen harvinaisten eläinten aiheuttamista vahingoista
sekä vahinkojen estämisestä ja rauhoitettujen
harvinaisten eläinkantojen suojelemiseksi tarvittavista
toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää koron
maksamiseen jaksotetuille korvausten maksuerille. Koron
suuruus määräytyy kiinteän omaisuuden
ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n
1 momentin mukaisesti.
Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toteuttamiseksi
saa tehdä vuonna 2007 sopimuksia ja antaa sitoumuksia,
joista aiheutuu menoja vuoden 2007 jälkeisille
vuosille yhteensä enintään 16 000 000
euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään
7 000 000 euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään
12 000 000 euroa ja vuoden 2010 loppuun
mennessä yhteensä enintään 16 000 000
euroa.
64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 350 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rakennussuojelulain (60/1985)
11 ja 13 §:n nojalla suoritettavien korvausten
ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuvien menojen maksamiseen
sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999)
57 §:n 3 momentin mukaisten avustusten maksamiseen
kunnille.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää avustusten maksamiseen
yksityisille omistajille, rakennusperinnön hoitoa edistäville
yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille kulttuurihistoriallisesti
arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän
ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen sekä säilyttämisen
edellyttämiin selvityksiin ja tietopalveluun. Määrärahaa
saa käyttää myös avustusten
maksamiseen merkittäviin maisema-alueisiin ja kansallisiin
kaupunkipuistoihin kuuluvan rakennetun ympäristön
hoitoon ja kunnostukseen.
Kunnille ja kuntayhtymille voidaan myöntää avustusta
myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hankkimiseksi,
jos hankinnasta aiheutuvat kustannukset muodostuvat kunnan
tai kuntayhtymän taloudelliseen asemaan nähden kohtuuttomiksi.
Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään
50 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista. Erittäin arvokkaaseen,
rakennustavaltaan tyypilliseen tai ainutlaatuiseen kohteeseen, johon
uusi käyttötapa on vaikeasti sovitettavissa tai
jolla on valtakunnallista merkitystä, voidaan avustusta
myöntää tätä enemmän, kuitenkin
enintään 80 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista.
76. Luonnonsuojelualueiden hankkiminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 18 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja vesialueiden sekä rakennusten ostamiseen ja lunastamiseen luonnonsuojelutarkoituksia
varten sekä erämaa-alueisiin liitettävien
alueiden ostamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankittavien alueiden arvioinnista,
maanmittaustoimituksista ja hankintatehtävistä aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä ympäristöministeriön
hallinnassa olevien alueiden kiinteistönhoidon kustannuksiin.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron
maksamiseen jaksotetuille kauppahinnan maksuerille. Koron suuruus
määräytyy kiinteän omaisuuden
ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1
momentin mukaisesti.
Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toimeenpanoa
varten saa tehdä vuonna 2007 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista
aiheutuu menoja vuoden 2007 jälkeisille vuosille yhteensä enintään
15 800 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja
vuoden 2008 loppuun mennessä enintään
5 000 000 euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään 10 000 000
euroa sekä vuoden 2010 loppuun mennessä yhteensä enintään
15 800 000 euroa.
30 Asumisen
edistäminen
54. Asumistuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 440 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää asumistukilain (408/1975)
mukaisten asumistukien maksamiseen.
55. Avustukset korjaustoimintaan
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 50 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää asuntojen
korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain (1184/2005)
mukaisiin avustuksiin. Vuonna 2007 ei myönnetä avustuksia
kuntoarvioihin eikä huoltokirjan laatimiseen, ja energia-avustukset
keskitetään asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista
annetun asetuksen (128/2006) 7a luvun perusteella pientaloille
sekä asuinkiinteistöalan energiansäästösopimukseen liittyneiden
kiinteistöjen energiakatselmuksiin.
Ennen vuotta 2006 korjaus- ja energia-avustuksista annetun lain
(1021/2002) ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain
(1031/1998) nojalla myönnetyt avustukset maksetaan
valtion asuntorahaston varoista.
60. Siirto valtion asuntorahastoon
Momentille ei myönnetä määrärahaa.
Aravalainat, korkotukilainat ja valtiontakaukset
Vuonna 2007 saa valtion asuntorahaston varoista myöntää aravalain
(1189/1993) mukaisia lainoja sekä hyväksyä vuokra-asuntolainojen
ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001)
ja omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain (1204/1993)
mukaisia lainoja samoin kuin asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta
annetun lain (205/1996) mukaisia lainoja korkotukilainoiksi
yhteensä enintään 790 000 000
euroa. Tästä määrästä saa
aravalain mukaisia lainoja olla enintään 90 000 000 euroa. Vuonna
2007 ei myönnetä rakennusaikaisia lainoja, aravaperusparannuslainoja
eikä omistusaravalainoja.
Vuonna 2007 saa asumisoikeus- ja vuokratalotuotannon
valtion ja kuntien takauslainoista annetun lain (126/2003)
mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten,
että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden
määrä on yhteensä enintään
35 000 000 euroa.
Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain
(204/1996) mukaisten valtionvastuiden kokonaismäärä saa
vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään 2 600 000 000
euroa vuoden 2007 lopussa. Lisäksi vuokra-asuntolainojen
ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain sekä omistusasuntolainojen
korkotuesta annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lainojen hyväksymisvaltuuden
mukainen valtionvastuu.
Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään
riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien
lieventämiseksi voidaan vuonna 2007 aravalain 46 §:n
ja arava-asetuksen (1587/1993) 28 §:n
nojalla myöntää yhteensä enintään 300 000
euroa lykkäystä lainan korkojen, lyhennysten tai
molempien maksamisesta.
Valtiokonttorilla on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun
lain (57/1993) 78 §:ssä tarkoitetun
vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä luopua
osasta valtion asuntorahaston varoista myönnetyn
asuntorahastoon takaisin maksettavan henkilökohtaisen asuntolainan
pääomaa ja korkoa.
Purettaessa pysyvästi tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja
väestöltään vähenevillä alueilla saadaan
vuonna 2007 valtion vastuulle aravarajoituslain (1190/1993)
17 a §:n mukaisesti jättää enintään
3 500 000 euroa. Lisäksi saadaan, jos
se on välttämätöntä suurempien
luottotappioiden estämiseksi asuntotarpeeltaan
supistuvilla alueilla, valtion vastuulle aravarajoituslain 16 a §:n
nojalla jättää aravalainapääomia
yhteensä enintään 3 000 000
euroa vuonna 2007.
Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokra-asuntolainojen
ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen
korkotuesta annetun lain (867/1980), asumisoikeustalolainojen
korkotuesta annetun lain (1205/1993), omistusasuntolainojen
korkotuesta annetun lain, asunto-osakeyhtiötalolainojen
korkotuesta annetun lain ja oman asunnon hankintaan myönnettävien
lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) mukaiset korkotuet, korkohyvitykset
ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista
katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a §:ssä,
asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 §:ssä,
vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa,
asumisoikeus- ja vuokratalotuotannon valtion ja kuntien takauslainoista
annetussa laissa sekä omistusasuntolainojen valtiontakauksista
annetussa laissa tarkoitetut valtionvastuut. Asuntorahaston varoista
maksetaan myös asuntosäästöpalkkiolain
(862/1980) mukaiset asuntosäästöpalkkiot.
Avustukset
Vuonna 2007 saa valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksista
erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004)
mukaisia avustuksia yhteensä enintään
45 000 000 euroa.
Vuonna 2007 saa valtion asuntorahaston varoista myöntää vuokratalojen
ja asumisoikeustalojen tervehdyttämisavustuksista annetun
lain (657/2000) mukaisia avustuksia yhteensä enintään
2 600 000 euroa, josta Valtiokonttori saa käyttää enintään
110 000 euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen
talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua edistävistä selvityksistä
ja
toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin.
Vuonna 2007 saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain
nojalla (688/2001) myöntää asuntojen
purkuavustuksia yhteensä enintään 2 000 000
euroa siten kuin aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista
annetulla valtioneuvoston asetuksella (79/2006) on tarkemmin
säädetty.
Vuonna 2007 saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain
nojalla myöntää määräaikaisia
hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään
13 000 000 euroa siten kuin uusien asuntoalueiden
kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2005-2009 myönnettävistä valtionavustuksista
annetulla valtioneuvoston asetuksella (1279/2004) on tarkemmin
säädetty.
Vuonna 2007 saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain
nojalla myöntää pääkaupunkiseudun
kunnille (Helsinki, Espoo ja Vantaa) määräaikaisia
asuntoaluekohtaisia avustuksia lähiöiden kehittämiseen
erityisesti täydennysrakentamiseen liittyen yhteensä enintään
1 000 000 euroa. Avustettavan hankkeen kustannukset
hyväksyy ja avustuksen myöntää Valtion
asuntorahasto. Myöntämisen edellytyksenä on,
että asuntoalueen kehittämisestä laaditaan
kokonaisvaltainen suunnitelma. Avustusta voidaan myöntää asuinympäristön
viihtyisyyden ja laadun kehittämiseen sekä turvallisuuden parantamiseen.
Lisäksi avustusta voidaan myöntää edellä tarkoitettujen
hankkeiden suunnitteluun ja organisointiin sekä asukkaiden
yhteistilojen toteuttamiseen. Avustuksen määrä on enintään
10 prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää,
jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin
kustannuksiin.
Vuonna 2007 saa valtion asuntorahastosta myöntää valtionavustuslain
nojalla yhteensä enintään 600 000
euroa määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia
aravavuokra-asuntojen vähentyneestä kysynnästä kärsivien
kerrostalovaltaisten alueiden kehittämiseksi. Alueiden
tulee sijaita valtioneuvoston nimeämillä äkillisillä rakennemuutosalueilla
tai Käyttöaste-projektiin kuuluvissa kunnissa,
joissa on runsaasti ylitarjontaa aravavuokra-asunnoista. Valtion
asuntorahasto nimeää hankealueet ja myöntää avustukset.
Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että alueen
kehittämisestä laaditaan kokonaissuunnitelma,
joka kytkeytyy kunnan asunto-olojen kehittämiseen. Avustusta
voidaan myöntää kunnille kehittämis-
ja suunnittelukustannuksiin sekä niihin liittyviin hankekustannuksiin. Avustuksen
määrä on enintään 35
prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää,
jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin
kustannuksiin. Lisäksi saadaan tehdä ehdollisia
ennakkopäätöksiä vuosina 2008-2010
mainittuun tarkoitukseen myönnettävistä avustuksista
siten, että vuodesta 2006 lukien myönnettyjen
avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten
yhteismäärä on enintään 2 000 000
euroa.
Varainhankintavaltuudet
Asuntorahastolla saa olla kerrallaan lyhytaikaista
lainaa enintään 2 300 000 000
euroa.
40 Alueelliset
ympäristökeskukset
21. Alueellisten ympäristökeskusten
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 65 463 000 euroa.
50 Ympäristölupavirastot
21. Ympäristölupavirastojen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 679 000 euroa.
60 Suomen
ympäristökeskus
21. Suomen ympäristökeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 25 062 000 euroa.
70 Valtion
asuntorahasto
21. Asuntorahaston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 639 000 euroa.
99 Ympäristöministeriön
hallinnonalan muut menot
26. Eräät korvaukset
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 440 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää CE-merkittyjen
rakennustuotteiden markkinavalvonnasta ja sähkö-
ja elektroniikkalaitteissa käytettävien vaarallisten
aineiden käytön rajoittamisen valvonnasta Turvatekniikan
keskukselle aiheutuviin menoihin sekä Euroopan unionin
ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän
mukaisten tehtävien hoitamisesta Suomen Standardisoimisliitto
SFS ry:lle aiheutuviin menoihin.
29.
35.99.19Ympäristöministeriön
hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 9 000 000 euroa.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus ympäristöministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 039 000 euroa.
Mikäli vuoden 2006 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2007.
Määrärahaa saa käyttää ohjelmakauden 2000-2006
Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien tavoite
1- ja 2 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden ja
innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen sekä ohjelmien
toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien
kulutusmenojen maksamiseen yhdessä momentilla 26.98.61
olevien EU-osuuksien kanssa.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
63. EU:n ympäristörahaston osallistuminen ympäristö-
ja luonnonsuojeluhankkeisiin
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
komission hyväksymien LIFE-ympäristörahastosta
osarahoitettavien hankkeiden, muiden pilottihankkeiden EU-rahoitusosuuksien
maksamiseen sekä Life+ -rahoitusvälineen
hallintoa hoitavan kansallisen yksikön (National Agency)
henkilöstön palkkausmenoihin.
Määrärahaa saa käyttää noin
50 henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän
palkkaamiseen projektitehtäviin. Momentille nettoutetaan
työnantajalle maksettavat sairaus- ja äitiyspäivärahat.
65. Eräät avustukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen valtakunnallisille luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöille,
valtakunnallisille asunto- ja rakennusalan järjestöille
valistus- ja neuvontatoimintaan, saariston kehityksen edistämisestä annetun
lain (494/1981) 12 §:n mukaisten avustusten
maksamiseen saariston ympäristönhoitoa edistäviin
hankkeisiin sekä avustusten maksamiseen saaristoalueiden
ja tunturialueiden jätehuoltoa edistävään
toimintaan. Määrärahaa saa käyttää myös
kestävää kehitystä, kulttuuriympäristön
vaalimista sekä muuta ympäristökasvatusta
ja -valistusta edistävien valtakunnallisesti merkittävien
projektiluonteisten hankkeiden tukemiseen sekä luonnontieteellisille
seuroille luonnon monimuotoisuuden valtakunnallista seurantajärjestelmää tukevien
selvitysten ja raporttien laatimiseksi.
66. Kansainvälisen yhteistyön jäsenmaksut
ja rahoitusosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön toimialaan
liittyvien kansainvälisten järjestöjen ja
sopimusten jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien
maksamiseen sekä muihin kansainvälisten sitoumusten
aiheuttamiin maksuihin ulkomaille.