KIRJALLINEN KYSYMYS 959/2012 vp
KK 959/2012 vp - Arja Juvonen /ps
Tarkistettu versio 2.0
Saattohoidon järjestäminen lainsäädännöllä
Eduskunnan puhemiehelle
Oulun yliopistosairaalan anestesiologi Voitto Järvimäen
mukaan saatto- ja palliatiivisen hoidon tila on Suomessa Euroopan
kehnoimmin järjestetty. Julkisuudessa pitkään
jatkuneen saattohoitokeskustelun ja vanhuspalvelulain eduskuntakäsittelyn
yhteydessä on tullut selväksi, että saattohoidon
puutteet eivät ole vain potilaiden ja heidän omaistensa
esiintuoma kokemus. Myös lääkärikunnassa
tiedostetaan varsin yleisesti se, että saatto- ja palliatiiviselta
hoidolta puuttuu taustaorganisaatio ja hoito on hajanaista ja kirjavaa.
Saattohoitokodit eivät riitä tarpeeseen eikä julkinen
terveydenhuolto ole ottanut ministeriön suosituksia hoitovastuusta
tosissaan. Puolet sairaanhoitopiireistä ja suurista kaupungeista
on laiminlyönyt hoidon eikä kaikilla ole edes
alkusuunnitelmia. Sosiaali- ja terveysministeriön suositus
yhtenäisestä kolmiportaisesta järjestelmästä olisi
asiantuntijalääkäreiden mukaan hyvä,
mutta suositukset eivät ole johtaneet riittäviin
käytännön toimenpiteisiin. Saattohoitoon erikoistuneita
lääkäreitä on vasta kuutisenkymmentä ja
yksityiskohtainen saattohoitosuunnitelma on laadittu vain HYKSin
alueella. Koko maassa kipua ja kärsimystä lievittävän
palliatiivisen hoidon tarpeessa on noin 300 000 potilasta,
heistä saattohoitoa vaativia noin 15 000. Lääkärikunnassa
on laaja kannatus sille, että hyvän saatto- ja
palliatiivisen hoidon järjestäminen vaatii lainsäädäntöä.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Aikooko hallitus ryhtyä toimiin saattohoidon järjestämiseksi
lainsäädännöllä?
Helsingissä 5 päivänä joulukuuta
2012
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Arja Juvosen /ps näin kuuluvan
kirjallisen kysymyksen KK 959/2012 vp:
Aikooko hallitus ryhtyä toimiin saattohoidon järjestämiseksi
lainsäädännöllä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Saattohoito on vaikeasti sairaan ihmisen hoitoa tilanteessa,
jossa parantavasta hoidosta on luovuttu ja sairauden etenemiseen
ei enää kyetä vaikuttamaan. Hyvään
saattohoitoon pitää kuulua potilaan toiveiden
huomioon ottaminen, mahdollisimman hyvä oireiden hoito,
lähestyvään kuolemaan valmistaminen ja
potilaan läheisten huomioiminen ja tukeminen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut saattohoitosuosituksen
vuonna 2010. Valtakunnallisen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE)
on käsitellyt asiaa useasti ja julkaissut työryhmäraportin
sekä muun muassa vuonna 2012 selvityksen sairaanhoitopiirien
ja suurten kaupunkien saattohoitosuunnitelmista.
Terveydenhuoltolaissa säädetään,
että kunnan on järjestettävä alueensa
asukkaille sairaanhoitopalvelut. Sairauden hoitoon määritellään
kuuluvaksi sairauksien ehkäisemisen ja parantamisen lisäksi
kärsimyksen lievittäminen. Tämä sisältää lähtökohtaisesti
myös saattohoidon järjestämisen. Terveydenhuoltolaki
velvoittaa kunkin sairaanhoitopiirin kunnat laatimaan terveydenhuollon
järjestämissuunnitelman, jossa muun muassa sovitaan
yhteistyötä alueellisista hoitoketjuista. Lain
mukaisesti vastuu potilaan kokonaishoidosta on perusterveydenhuollolla.
Sen pitää osallistua koko hoitoprosessiin esimerkiksi
syöpähoidossa siten, että erikoissairaanhoidon
hoitokeinojen loputtua se tarjoaa kärsimyksiä lievittävän hoidon.
Sosiaali- ja terveysministeriö on siis nykyisellään
sisällyttänyt saattohoitoon liittyvää säädöspohjaa
olemassa olevaan lainsäädäntöön.
Myös saatto- ja palliatiivisen hoidon turvaaminen yksityiskohtaisemmalla
lainsäädännöllä on
yksi vaihtoehto lähestyä asiaa. Asia vaatii kuitenkin
lisäselvityksiä ennen kuin siinä voidaan
edetä.
Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
2012
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 959/2012 rd undertecknat
av riksdagsledamot Arja Juvonen /saf:
Ämnar regeringen vidta åtgärder
för att lagstifta om ordnande av terminalvård?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Terminalvård är vård av en svårt
sjuk människa i en situation då det inte finns
kurativ behandling och man inte längre kan påverka
sjukdomens framskridande. Till god terminalvård ska höra
att man beaktar patientens önskemål, ger en så god lindring
av symptomen som möjligt, förbereder inför
den annalkande döden och beaktar och stödjer patientens
anhöriga.
Social- och hälsovårdsministeriet har gett
en rekommendation för terminalvård år
2010. Den riksomfattande etiska delegationen inom social- och hälsovården
(ETENE) har behandlat frågan flera gånger och
publicerat en arbetsgruppsrapport samt bland annat år 2012
en utredning om sjukvårdsdistriktens och de stora städernas
terminalvårdsplaner.
I hälso- och sjukvårdslagen stadgas att kommunerna
ska ordna hälso- och sjukvårdstjänster för
invånarna. Till sjukvårdstjänsterna hör
att förebygga och bota sjukdomar men även att
lindra lidande. Detta innebär i princip också ordnande av
terminalvård. Hälso- och sjukvårdslagen ålägger
varje sjukvårdsdistrikt att lägga upp en plan för
ordnande av hälso- och sjukvården, där
man bland annat kommer överens om samarbete inom de lokala
vårdkedjorna. Enligt lagen ansvarar primärvården
för samordningen av den samlade vården av patienten.
Primärvården ska delta i hela vårdprocessen,
till exempel i cancervården, så att då behandlingsmetoderna
inom den specialiserade sjukvården är uttömda,
erbjuder primärvården vård för
att lindra lidande.
Social- och hälsovårdsministeriet har alltså för närvarande
sett till att författningsgrunden för terminalvård
ingår i den aktuella lagstiftningen. Säkerställandet
av terminalvård och palliativ vård med hjälp
av detaljerad lagstiftning är ett alternativ. Frågan
kräver dock vidare utredning innan man kan gå vidare
med detta.
Helsingfors den 20 december
2012
Omsorgsminister Maria Guzenina-Richardson