LAKIALOITE 54/2013
vp
LA 54/2013
vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki vuosilomalain 25 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Lakialoitteessa ehdotetaan, että työntekijän
oikeutta siirtää loma-aikaa sairauden vuoksi rajoitetaan
EU:n työaikaa koskevan direktiivin mukaiseen neljään
lomaviikkoon. Tämän ylittävältä osalta
työntekijällä on kuuden päivän
omavastuuaika.
Lokakuun alussa 2013 tuli voimaan lain muutos, jonka mukaan
työntekijällä ei ole omavastuuta lakisääteisellä vuosilomalla
olevista sairauspäivistä, vaan hän
voi pitää sairauden ajan lomapäivät
myöhemmin.
Taustalla on Euroopan unionin tuomioistuimen päätös.
Sen tuomion (C-78/11, Anged) mukaan työaikadirektiivin
7 artikla on esteenä sellaisille kansallisille säännöksille,
joiden mukaan työntekijä, joka on tullut tilapäisesti
työkyvyttömäksi palkallisen vuosilomansa
aikana, ei saa myöhemmin pitää sitä osaa
vuosilomastaan, joka osuu kyseiselle työkyvyttömyysjaksolle. Keskustan
eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä,
että kansallinen lainsäädäntö on
ajantasaista ja linjassa EU-tason päätösten
kanssa. Lainsäädäntömme on vastattava
muutoksilla tuomioistuimen päätökseen
ja siten sen tulkintaan työaikadirektiivin soveltamisesta.
Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että EY-tuomioistuminen
päätöksen velvoittama muutos suomalaiseen
lainsäädäntöön toteutuu
riittävällä tavalla siten, että nollakarenssi
loma-ajan sairastumisen osalta toteutuu vain työaikadirektiivin
todellisten vaatimusten mukaisesti. Työaikadirektiivissä säädetään
neljän viikon vähimmäisvuosilomasta.
Näin ollen keskusta esittää, että nollakarenssi
koskisi ainoastaan loma-ajan neljää viikkoa eli
24 päivää. Direktiivin puitteissa on
mahdollista asettaa tämän ajan ylimenevältä osalta
työntekijälle omavastuuaika, joka normaalin lakisääteisen
30 päivän loman kohdalla voisi olla kuusi päivää.
Aiemmin voimassa olleeseen seitsemän päivän
omavastuuosuuteen vuosiloman aikaisten sairaustapauksien
osalta ei ole kohdistunut laajaa yhteiskunnallista painetta tai
palkansaajien edustajien vahvaa kritiikkiä ja siitä johdettua tarvetta
muutokseen. Siitä ei ole sovittu kolmikantaneuvotteluissa,
vaan se johtui EU:n taholta tulleesta muutosvaatimuksesta, jonka
hallitus toteutti tarpeettoman laajana. Jyrki Kataisen hallitus
toteutti uudistuksen varsin puutteellisena vaikuttavuusarvioinnin
osalta. Asiantuntijalausuntojen perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että muutoksen
taloudelliset, toiminnalliset ja työllistävät
vaikutukset ovat varsin negatiivisia työnantajien kannalta
ja siten haitallisia Suomen työllisyyden ja kilpailukyvyn
kannalta. Hallitus on omassa esityksessään arvioinut,
että omavastuuajan poistaminen tulee aiheuttamaan työnantajille
noin 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
vuosilomalain 25 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään vuosilomalain
(162/2005) 25 §:ään,
sellaisena kuin se on laissa 276/2013,
uusi 2 ja 3 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 4 momentiksi,
seuraavasti:
25 §
Työkyvyttömyys lakisääteisen
vuosiloman alkaessa ja aikana
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos synnytyksestä, sairaudesta tai tapaturmasta johtuva
työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana,
kuusi päivää (työntekijän
omavastuuaika) ylittävää osaa ennen seuraavan
lomakauden alkua olevista työkyvyttömyyspäivistä ei
pidetä vuosilomana.
Edellä 2 momentissa tarkoitettua työntekijän omavastuuaikaa
ei kuitenkaan sovelleta siltä osin kuin se johtaisi siihen,
että työntekijä saisi pitää vähemmän
kuin 24 lomapäivää ennen seuraavan lomakauden
alkua.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 18 päivänä lokakuuta
2013
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Katri Komi /kesk
- Martti Korhonen /vas
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk