LAKIALOITE 55/2001
vp
LA 55/2001
vp - Matti Kangas /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki työttömyysturvalain 13 ja 16 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan, että työttömyysturvalaissa
säädettyjä palkansaajan työssäolo-
ja paluuehtoaikoja lyhennetään nykyisestä 43
viikosta 26 viikkoon. Uudistus helpottaisi peruspäivärahaa
tai työmarkkinatukea saavien, usein pätkätöitä tekevien
työttömien paluuta peruspäivärahan
tai ansiosidonnaisen päivärahan piiriin. Sama
vaikutus uudistuksella olisi ensi kertaa työmarkkinoille
tulevien osalta. Uudistus tulisi hyväksyä osaksi
valtiovallan toimia, joilla pyritään vähentämään
köyhyys- ja syrjäytymisriskiä.
PERUSTELUT
1 Nykytila
Työttömyysturvalain 13 ja 16 §
Työttömyysturvalain (602/1984)
eräs keskeisistä epäkohdista pitkäaikaistyöttömien
kannalta on se, että vuoden 1996 lainmuutos pidensi työssäoloehtoa
6 kuukaudesta 10 kuukauteen. Työssäoloehdon pituus
vaikuttaa nykyisessä työttömyysturvajärjestelmässä siihen,
miten pitkään henkilön on tullut olla
töissä viimeisen kahden vuoden tarkastelujakson
aikana, jotta hän voisi saada työttömyysturvan
peruspäivärahaa tai ansiosidonnaista päivärahaa,
siitä riippuen, onko hän jonkin työttömyyskassan
jäsen.
Työssäoloehdon pidentäminen on osoittautunut
monille ensi kertaa työmarkkinoille tuleville ja pitkäaikaistyöttömille
kohtuuttoman pitkäksi ajaksi luoda sellaisia työsuhteita
kahden vuoden tarkastelujakson puitteisiin, että pääsy
tarveharkinnasta vapaan työttömyysturvan peruspäivärahan
piiriin tai korkeamman ansiosidonnaisen päivärahan
piiriin olisi mahdollista. Nykyinen pitkä työssäoloehto
ei kannusta vaikeasti työllistyvien ihmisten
hakeutumista työelämään ja tämä järjestelmä luo
itsessään köyhyys- ja syrjäytymisongelmia.
Toimeentulotukiasiakkaista noin puolella on pääasiallisena
tulonlähteenä työttömyysturva.
Työmarkkinatukea sai kuluvan vuoden alusta 163 700
henkeä.
Sen lisäksi on syytä muistaa, että huonosti palkatut,
epäsäännölliset ja osa-aikaiset
työsuhteet ovat jatkuvasti lisääntyneet.
Erityisesti kaupan- ja ravintola-alan sekä muiden palvelualojen
piirissä pätkätyöläisten
tilanne on vaikein.
Voimassa olevan työttömyysturvalain 13 §:n mukaan
oikeus peruspäivärahaan edellyttää,
että työssäoloehto täyttyy.
Tämän mukaan, kun henkilö on 24 lähinnä edellisen
kuukauden aikana (tarkastelujakso) ollut 43 kalenteriviikkoa sellaisessa
työssä, jossa työaika kunakin kalenteriviikkona
on ollut vähintään 18 tuntia tai jonka työsopimuksen
mukainen säännöllinen työaika on
tasoittumisjakson aikana ollut keskimäärin vähintään
18 tuntia kalenteriviikossa ja palkka työehtosopimuksen
mukainen tai, jollei alalla ole työehtosopimusta, kokoaikatyön
palkka vastaa vähintään peruspäivärahan
40-kertaista määrää kuukaudessa.
Laissa on lisäksi erityisiä säännöksiä pätkätöiden
huomioon ottamisesta neljän peräkkäisen
kalenteriviikon työstä, jossa työn kokonaisaika
on vähintään 80 tuntia ja se on jakaantunut
edellä mainitun neljän viikon jaksolle. Samoin
työssäoloaikaan luetaan kolmannes työstä,
jonka palkkauskustannuksiin työnantaja on saanut työmarkkinatuesta
annetun lain 2 §:n 2 momentissa ja 2 a luvussa
tarkoitettua tukea, kuitenkin enintään 16 kalenteriviikkoa.
Vastaava työssäoloehto (10 kuukautta eli 43 viikkoa)
on myös edellytyksenä oikeudelle ansiosidonnaiseen
päivärahaan (työttömyysturvalain
16 §).
2 Työttömyysturvalain 13 ja 16 §:n
muuttaminen
Aloitteessa ehdotetaan säännöksissä olevan
43
viikon työssäoloehtoa koskevan aikarajan lyhentämistä 26
kalenteriviikkoon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
työttömyysturvalain 13 ja 16 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 24 päivänä elokuuta
1984 annetun työttömyysturvalain (602/1984)
13 §:n 2 momentti ja 16 §:n 2 momentti, sellaisina
kuin ne ovat laissa 1356/1997, seuraavasti:
13 §
Oikeus peruspäivärahaan
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on
24 lähinnä edellisen kuukauden aikana (tarkastelujakso)
ollut 26 kalenteriviikkoa sellaisessa työssä,
jossa työaika kunakin kalenteriviikkona on ollut vähintään
18 tuntia tai jonka työsopimuksen mukainen säännöllinen
työaika on tasoittumisjakson aikana ollut keskimäärin
vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa
ja palkka työehtosopimuksen mukainen tai, jollei alalla
ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkka vastaa
vähintään peruspäivärahan
40-kertaista määrää kuukaudessa.
Työssäoloehdon täyttymisessä voidaan
henkilön pyynnöstä ottaa huomioon myös sellainen
neljän peräkkäisen kalenteriviikon ajanjakso,
jossa työaika on yhteensä vähintään 80
tuntia jakaantuneena kullekin viikolle. Työ voidaan lukea
työssäoloehtoon vain kerran. Työssäoloehdon
täyttymisessä otetaan huomioon työ,
jota henkilö on tehnyt täytettyään
16
vuotta. Lisäksi työssäoloehtoon sovelletaan, mitä 16 §:n
3—5 momentissa säädetään.
Tässä momentissa tarkoitettuun työssäoloaikaan
luetaan kolmannes työstä, jonka palkkauskustannuksiin
työnantaja on saanut työmarkkinatuesta annetun
lain 2 §:n 2 momentissa ja 2 a
luvussa tarkoitettua tukea, kuitenkin enintään
16 kalenteriviikkoa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
16 §
Palkansaajan oikeus ansioon suhteutettuun päivärahaan
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on
24 lähinnä edellisen kuukauden aikana (tarkastelujakso)
ollut 26 kalenteriviikkoa sellaisessa työssä,
jossa työaika kunakin kalenteriviikkona on ollut vähintään
18 tuntia tai jonka työsopimuksen mukainen säännöllinen
työaika on tasoittumisjakson aikana ollut keskimäärin
vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa
ja palkka työehtosopimuksen mukainen tai, jollei alalla
ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkka vastaa
vähintään peruspäivärahan
40-kertaista määrää kuukaudessa.
Työssäoloehdon täyttymisessä voidaan
henkilön pyynnöstä ottaa huomioon myös sellainen
neljän peräkkäisen kalenteriviikon ajanjakso,
jossa työaika on yhteensä vähintään 80
tuntia jakaantuneena kullekin viikolle. Työ voidaan lukea
työssäoloehtoon vain kerran. Tässä momentissa
tarkoitettuun työssäoloaikaan luetaan kolmannes
työstä, jonka palkkauskustannuksiin työnantaja
on saanut työmarkkinatuesta annetun lain 2 §:n
2 momentissa ja 2 a luvussa tarkoitettua tukea,
kuitenkin enintään 16 kalenteriviikkoa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tule voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 29 päivänä toukokuuta
2001
- Matti Kangas /vas
- Pertti Turtiainen /vas
- Esa Lahtela /sd