Perustelut

Komission antamassa direktiiviehdotuksessa on kyse euron ja muiden valuuttojen suojaamisesta väärentämiseltä rikosoikeudellisin keinoin. Direktiiviehdotuksella on tarkoitus korvata rahanväärennyksen estämisestä vuonna 2000 hyväksytty puitepäätös. Puitepäätös on pantu Suomessa täytäntöön ottamalla sen velvoitteet huomioon rikoslain rahanväärennysrikoksia koskevissa säännöksissä (rikoslain 37 luku). Direktiiviehdotus vastaa pitkälti puitepäätöstä, mutta se sisältää myös uudistusehdotuksia. Keskeisimmät uudistusehdotukset koskevat seuraamuksia ja esitutkintamenetelmien käyttöä.

Ehdotuksen 5 artikla sisältää säännökset siitä, millaisia seuraamuksia jäsenvaltioiden tulisi säätää ehdotuksessa tarkoitetuista väärän rahan rikoksista. Seuraamukset on porrastettu tekoon liittyvän rahan arvon mukaan. Jos tekoon liittyvän rahan arvo on alle 5 000 euroa eikä tekoon liity erityisen vakavia seikkoja, jäsenvaltiot voivat säätää seuraamukseksi muun kuin vankeusrangaistuksen. Jos tekoon liittyvä rahan arvo on vähintään 5 000 euroa, teosta tulee säätää vankeusrangaistus, jonka enimmäispituus on vähintään kahdeksan vuotta. Jos taas tekoon liittyvän rahan arvo on vähintään 10 000 euroa tai siihen liittyy erityisen vakavia seikkoja, teosta tulee säätää vähimmäisrangaistus, joka on vähintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus ja enimmäisrangaistus, joka on vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistus. Seuraamusten porrastaminen tekoon liittyvän rahan arvon mukaan on Suomen rikoslainsäädännölle vierasta, minkä vuoksi ehdotuksen vaikutuksia kansalliseen lainsäädäntöön on vaikea arvioida. Valiokunta katsookin, että direktiiviehdotuksessa tulisi ottaa paremmin huomioon yksittäisten jäsenvaltioiden rangaistusasteikkokäytännöt. Yksityiskohtana valiokunta kiinnittää huomiota myös seuraamusten porrastamisessa olevaan epäloogisuuteen, sillä enimmäisrangaistus on ehdotuksen mukaan vähintään kahdeksan vuotta vankeutta kahdessa eri tilanteessa eli sekä silloin, kun tekoon liittyvän rahan arvo on vähintään 5 000 euroa, että silloin, kun tekoon liittyvän rahan arvo on vähintään 10 000 euroa. Edellä esitetyn vuoksi valiokunta katsoo, että euromääräisiä rangaistusrajoja on aiheellista tarkastella vielä huolellisesti. Sama koskee enimmäisrangaistuksia koskevia ehdotuksia. Valtioneuvoston kirjelmästä ilmenee, että ehdotus saattaa edellyttää tarkistuksia rangaistusasteikkoihin, kuten rahanväärennyksen enimmäisrangaistuksen korottamista nykyisestä neljästä vuodesta kahdeksaan vuoteen vankeutta.

Erityistä huomiota valiokunta kiinnittää komission ehdotukseen määritellä rangaistusten vähimmäistasot unionin tasolla. Valtioneuvosto suhtautuu rangaistusten vähimmäistasojen määrittelyyn varauksellisesti katsoen sen vaikuttavan voimakkaasti kansalliseen rikosoikeusjärjestelmään. Valiokunta pitää valtioneuvoston varauksellista suhtautumista aiheellisena. EU:lla on toimivalta säätää direktiiveillä muun muassa seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä. Tämän on vakiintuneesti katsottu tarkoittavan enimmäisrangaistusten vähimmäistason määrittelyä, ja aiemmin hyväksytyissä instrumenteissa kyse on ollut tämän tason määrittelystä. Kuten valtioneuvoston kirjelmästä ilmenee, kyseessä on toinen kerta, kun komissio ehdottaa rangaistusten vähimmäistasojen määrittelemistä unionin tasolla. Ensimmäisen kerran komissio on ehdottanut tätä vuonna 2012 antamassaan unionipetoksia koskevassa direktiiviehdotuksessa, jonka neuvottelut neuvoston työryhmässä ovat vielä kesken. Saadun tiedon mukaan puheenjohtajavaltio on poistanut rangaistusten vähimmäistasojen määrittelyä koskevat säännökset ehdotuksesta. Valiokunnan mielestä tämä on syytä ottaa huomioon nyt puheena olevan ehdotuksen jatkoneuvotteluissa.

Esitutkintamenetelmiä koskevan 9 artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulee toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tehokkaat tutkintamenetelmät, kuten sellaiset, joita käytetään järjestäytynyttä tai muuta vakavaa rikollisuutta tutkittaessa, ovat käytettävissä tutkittaessa ehdotuksessa määriteltyjä tekoja. Valiokunta suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti siihen, että ehdotuksessa säännellään tehokkaista tutkintamenetelmistä, mutta pitää säännösehdotuksen sanamuotoa liian yleisenä ja siksi tulkinnanvaraisena. Säännösehdotus vaikuttaa edellyttävän, että vakavan rikollisuuden tutkinnassa käytettävissä olevat pakkokeinot ovat käytettävissä kaikissa ehdotuksessa määritellyissä teoissa riippumatta niiden vakavuusasteesta. Vakavan rikollisuuden tutkinnassa käytettäviä menetelmiä ovat muun muassa telekuuntelu, peitetoiminta ja valvottu läpilasku. Valiokunta katsoo, ettei tällaisten pakkokeinojen käyttäminen ole perusteltua eikä tarpeellista kaikissa rahanväärennysrikoksissa. Tämän vuoksi on tärkeää, että ehdotusta arvioidaan tältä osin vielä huolellisesti ottaen huomioon, että pakkokeinojen käytön tulee olla oikeassa suhteessa teon vakavuuteen.