Perustelut

Yleistä

Hallituksen esityksessä ehdotetaan käyttöön otettavaksi uusi rikoksentekijöiltä perittävä maksu, rikosuhrimaksu. Maksuista koostuvalla tuotolla rahoitettaisiin rikoksen uhreille kohdennettuja tukipalveluja. Rikoksen uhrien tukipalvelujen kehittäminen sisältyy Kataisen hallituksen ohjelmaan ja liittyy Suomen kansainvälisiin sitoutumuksiin. EU:n uhridirektiivin (2012/29/EU) täytäntöönpanoa koskevaan suositukseen sisältyy yhtenä vaihtoehtona järjestelmä, jossa rikoksentekijöiltä kerättävillä maksuilla kerättyjä tuloja käytetään uhrien etuja edistävän toiminnan, kuten tukipalvelujen, rahoittamiseen. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus, niin sanottu Istanbulin sopimus, hyväksyttiin jo vuonna 2011, ja nyt myös eduskunta on sen hyväksynyt. Sekä direktiivi että yleissopimus edellyttävät uhrien tukipalvelujen järjestämistä.

Hallituksen esityksen tavoitteena on vahvistaa rikoksen uhreille annettavien tukipalvelujen valtionrahoitusta osallistamalla rikoksentekijöitä tukipalvelujen rahoittamiseen. Kriminaalipolitiikan perusajatuksiin kuuluu rikollisuudesta aiheutuvien haittojen ja kustannusten oikeudenmukainen jakaminen. Rikoksentekijän oikeusturvasta on huolehdittava, mutta myös uhria on suojattava ja taattava hänen oikeuksiensa toteutuminen. Rikosvastuu lähtee siitä, että rikoksentekijä vastaa tekonsa seurauksista. Perusvaatimuksena on, että uhrin fyysiset, henkiset ja aineelliset menetykset korjataan mahdollisimman hyvin ja että uhria autetaan erilaisin tukipalveluin. Lakivaliokunta katsoo, että rikoksen uhrien tukipalveluiden rahoituksen vahvistamiselle on painava yhteiskunnallinen tarve. Valiokunta on jo EU:n uhrirektiivistä antamassaan lausunnossa (LaVL 13/2011 vp) korostanut uusien käytännön toimintamallien kehittämistä sekä riittäviä taloudellisia voimavaroja uhrien tukipalveluille. Valiokunta toisti huolensa tukipalveluiden riittämättömästä rahoituksesta ja sen riippuvuudesta RAY:ltä saatavasta tuesta lausunnossaan (LaVL 6/2013 vp). Valiokunta katsoi, että tukipalvelutoiminta kuuluu vahvemmin valtion varoista rahoitettavaksi, ja edellytti, että rahoitus järjestetään kestävälle pohjalle mahdollisimman pian toiminnan pitkäjänteiseksi suunnittelemiseksi ja uhrin tukipalvelujen tasapuoliseksi turvaamiseksi kaikkialla maassa. Valiokunta pitää niin symbolisesti kuin myös taloudellisen vastuunjaon kannalta erittäin tärkeänä, että rikoksentekijät osallistetaan tukipalvelujen rahoittamiseen. Rikosuhrimaksu on keino vahvistaa rikoksentekijän sosiaalista vastuunottoa tehdyn rikoksen johdosta. Samalla valiokunta korostaa, että Suomen kansainvälisten sitoumusten mukaisesti päävastuu tukipalvelujen järjestämisestä on kuitenkin julkisella vallalla. Rikosuhrimaksu on yksi lisäkeino turvata tarpeellisten tukipalvelujen saatavuus ja maksuttomuus.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 61/2014 vp) todennut, että rangaistusluonteinen taloudellinen seuraamus voidaan asiallisesti rinnastaa rikosoikeudelliseen seuraamukseen (ks. myös PeVL 9/2012 vp, s. 2), vaikka perustuslain 8 §:n rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen täsmällisyysvaatimus ei sellaisenaan kohdistu hallinnollisten seuraamusten sääntelyyn. Tämä merkitsee, että sääntelyä on valtiosääntöoikeudellisesti arvioitava vastaavin perustein kuin rikosoikeudellista seuraamussääntelyä ja hallinnollisia sanktioita koskevaa sääntelyä ja että sääntelyn tulee olla täsmällistä sekä hyväksyttävää ja että seuraamuksen tulee olla oikeassa suhteessa tekoon. Perustuslakivaliokunta katsoo, että rikosuhrimaksujärjestelmä kokonaisuudessaan täyttää suhteellisuuden vaatimukset ja ehdotus pysyy rikosuhrimaksun määrän suhteen lainsäätäjän harkintavallan puitteissa. Rikosuhrimaksun rinnastaminen rikosoikeudellisiin lisäseuraamuksiin tarkoittaisi sitä, että sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain (754/2010) mukaisessa menettelyssä määrättävän rikosuhrimaksun osalta epäillyltä tulisi tiedustella hänen suostumustaan paitsi sakkoasiaan myös sen ohella määrättävään rikosuhrimaksuun, vaikkakaan rikosuhrimaksun määräämisessä ei käytetä lainkaan harkintavaltaa. Jollei epäilty antaisi suostumustaan asian tai rikosuhrimaksun käsittelemiseen sakkomenettelyssä, asia ohjautuisi esitutkintaan ja sitä kautta tuomioistuinkäsittelyyn. Perustuslakivaliokunta on arvioinnut tarkemmin epäillyn suostumusta sakkomenettelylaista antamassaan lausunnossa (PeVL 7/2010 vp).

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 61/2014 vp) todennut myös, että ehdotetun rikosuhrimaksulain 4 §:n mukainen sääntely siitä, että rikosuhrimaksu määrätään samassa menettelyssä kuin maksun perusteena olevasta rikoksesta määrätään rangaistus, ei ole ongelmallinen ne bis in idem -kiellon kannalta.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin muutosehdotuksin.

Rikosuhrimaksua koskeva järjestelmä

Esityksen lausuntokierroksella samoin kuin valiokunnan asiantuntijakuulemisessa osa lausujista suhtautui hyvin kriittisesti ehdotettuun järjestelmään. Rikosuhrimaksun olisi velvollinen maksamaan täysi-ikäinen henkilö, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Näin lievimmät ja nuorten tekemät rikokset rajautuisivat ulkopuolelle. Luonnollisten henkilöiden ohella maksuvelvollisuus koskisi oikeushenkilöitä, jotka tuomitaan yhteisösakkoon. Rikosuhrimaksu määräytyisi rikostyypistä tai uhrista riippumatta rangaistusasteikon perusteella. Maksu määrättäisiin viran puolesta, ja määräämiseen ei liittyisi mitään harkintaa. Tavoitteena olisi luoda järjestelmä, joka olisi riittävän yksinkertainen, oikeudenmukainen ja tasapuolinen sekä samalla kannattava. Tämä tarkoittaisi ensinnäkin, että maksu tuomittaisiin myös rikoksista, joissa ei ole uhria, ja toiseksi, että lukumääräisesti suurin osa maksuista liittyisi tieliikennerikoksiin. Valiokunta kannattaa ehdotettua mallia rikosuhrimaksuksi ja järjestelmän pitämiseksi riittävän yksinkertaisena. Samalla valiokunta muistuttaa, että vaikka rikoksella ei olisi aina konkreettista uhria, on vahingonvaara todellinen esimerkiksi tieliikennerikoksissa. Suomessa kuolee liikenneonnettomuuksissa vuosittain noin 250 henkilöä ja loukkaantuu tuhansia, mutta onnettomuuksien uhrit eivät useinkaan miellä olevansa rikoksen uhreja. Valiokunta katsoo, että uhrien tukipalveluita tulisi kohdentaa ja tarjota kaikille tukea tarvitseville myös liikennerikosten uhreille.

Kun ehdotettu malli tarkoittaa käytännössä sitä, että suuri osa rikosuhrimaksuista määrätään rangaistusmääräysmenettelyssä, on väistämätöntä, että ehdotetun rikosuhrimaksun käyttöönotto tulee lisäämään erityisesti poliisin ja syyttäjän työtä. Lakivaliokunta korostaakin, että järjestelmä tulisi toteuttaa niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän lisätyötä poliisille, syyttäjille tai tuomioistuimille. Järjestelmän vaikutukset tulisi erityisesti huomioida kehitettäessä poliisi- ja oikeushallinnon tietojärjestelmiä. Järjestelmän kannattavuuden vuoksi hallinto tulisi pitää mahdollisimman vähäisenä, jotta tuotto pysyisi riittävänä ja kohdistuisi todelliseen tarkoitukseensa: kansalaisten tukipalveluihin.

Maksun määrä ja määrääminen

Ehdotetun rikosuhrimaksulain 3 §:n mukaan rikosuhrimaksun suuruus määräytyy henkilön syyksi luetun rikoksen enimmäisrangaistuksen perusteella. Maksun määrä on 40 euroa, jos henkilön syyksi luetusta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enintään kuusi kuukautta. Maksun määrä on 80 euroa, jos henkilön syyksi luetusta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enemmän kuin kuusi kuukautta. Yhteisösakkoon tuomittujen oikeushenkilöiden osalta rikosuhrimaksu olisi 800 euroa. Rikosuhrimaksu on kiinteä, eikä sen määräämisessä käytetä lainkaan harkintavaltaa. Valiokunta katsoo, että samalla, kun järjestelmä on pyritty pitämään yksinkertaisena, on pyritty löytämään tasapaino maksujen kohtuullisuuden ja järjestelmän tarkoituksenmukaisuuden välillä. Porrastetut maksut korostavat järjestelmän kohtuullisuutta. Vaikka rikosuhrimaksu ei ole määrältään kohtuuttoman suuri, tekijän kannalta se ankaroittaa tuomittavaa kokonaisseuraamusta. Toisaalta pienempi maksu vähentäisi maksukertymää ja siten riittävää tuottoa rikosuhripalveluiden rahoittamiseksi ottaen huomioon järjestelmän käyttöönotosta ja ylläpitämisestä aiheutuvat kustannukset. Parhaillaan on liikenne- ja viestintäministeriössä vireillä tieliikennelainsäädännön kokonaisuudistus. Uudistuksen tavoitteena on muun muassa hallinnollisten sanktioiden käyttöalan laajentaminen tieliikennerikoksissa. Kyse ei ole rikoslakiperustaisten liikennerikosten seuraamusjärjestelmän uudistamisesta, mutta uudistuksella saattaisi olla joitakin vaikutuksia rikosuhrimaksun kertymään.

Perustuslakivaliokunta (PeVL 61/2014 vp) pitää oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta ongelmallisena sitä, että tietyissä tilanteissa rikosuhrimaksu voi olla suurempi kuin sakkorangaistus. Hallituksen esityksessä todetaan, että rikosuhrimaksun ei tulisi olla suurempi kuin sakkorangaistus. Siitä huolimatta esitykseen ei sisälly sääntelyä, mikä turvaisi tämän lähtökohdan toteutumisen. Perustuslakivaliokunnan mielestä rikosuhrimaksulakiin on lisättävä nimenomainen säännös siitä, että rikosuhrimaksua ei saa määrätä, jos sen rahamäärä on suurempi kuin sakon rahamäärä taikka rikosuhrimaksu määrätään näissä tilanteissa enintään sakon suuruisena. Edellä esitetyin perustein lakivaliokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 4 §:ään lisättäväksi uusi 2 momentti. Lisäksi valiokunta ehdottaa lakiteknistä tarkistusta 4 §:n 1 momenttiin.

Maksukyvyttömyyden huomioon ottaminen

Valiokunta pitää perusteltuna, että rikosoikeudellisiin lisäseuraamuksiin rinnastettavasta rikosuhrimaksusta ei tulisi periä ulosottomaksuista annetun lain 5 §:n mukaista ulosottomaksua, kuten ei peritä sakoistakaan. Tästä syystä valiokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 6 §:ään lisättäväksi uusi 2 momentti.

Maksun vanheneminen

Valiokunta katsoo, että kun rikosuhrimaksu on rikosperusteinen ja rangaistuksen tuomitsemiseen nähden liitännäinen, sen vanhenemiseen tulisi soveltaa sakon raukeamista koskevia rikoslain 8 luvun säännöksiä. Rikosuhrimaksuun ei kuitenkaan sovellettaisi muuntorangaistusta koskevia säännöksiä. Valiokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 6 §:ään lisättäväksi uusi 3 momentti.