Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana
seuraavin huomautuksin.
Uudistettu liite tuli kansainvälisesti voimaan 1.8.2005.
Suomi on ilmoittanut Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO:lle,
että muutokset tulevat Suomen osalta voimaan vasta nimenomaisen
suostumuksen antamisen jälkeen. Valiokunta toteaa, että hyväksymällä uudistetun
IV liitteen myös Suomi sitoutuu kansainvälisesti
jo voimassa oleviin määräyksiin ja voi
täysipainoisesti osallistua mm. liitteen kehittämistyöhön jatkossa.
Vaikka Suomessa voimassaoleva, alkuperäiseen Marpol 73/78
-yleissopimukseen perustuva lainsäädäntö on
joiltain osin tiukempi kuin muutettu liite, ei ero käytännössä ole
ympäristönsuojelullisesti merkittävä.
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan Suomessa
voimassa olevat käymäläjäteveden
jättöpakko ja ns. ei erityismaksua -järjestelmä kannustavat
jätteiden jättämiseen maihin.
Ympäristöministeriön mukaan Suomi
aikoo tehdä Itämeren suojelukomissio HELCOMille aloitteen
päästömääräysten
tiukentamisesta Itämerellä. HELCOM voisi tällöin
hyväksyä suosituksen, että sopimusosapuolet
kieltävät oman lippunsa alla kulkevia aluksia
laskemasta käymäläjätevesiä Itämereen,
mutta muiden lippuvaltioiden aluksiin määräykset
voidaan ulottaa vain IMO:n kautta. Ympäristöministeriön
mielestä on kuitenkin tärkeää hyväksyä MARPOLin IV
liite ensin, minkä jälkeen vasta voidaan tehdä aloite
liitteen tiukentamiseksi.
Ympäristövaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
valiokunnan huomiota siihen, että Marpol-yleissopimuksen
IV liitteen vaatimukset ovat HELCOMin piirissä sovitusta
lievennyskiellosta huolimatta Itämeren ja Suomenlahden tilaan
nähden aivan liian löysät. Ei erityismaksua
-järjestelmä ei vaikuta tilanteeseen millään tavoin
olennaisesti. Liitteessä IV tarkoitettujen laitteistojen
avulla voidaan ainoastaan desinfioida jätevesi eli poistaa
siitä lähinnä kolibakteerit sekä hienontaa
aines visuaalisen haitan vähentämiseksi. Keskeisiä rehevöitymisen
aiheuttajia eli fosforia ja typpeä laitteistot eivät
poista tai vähennä. Etäisyysvaatimuksilla
ei ole rehevöitymisongelman kannalta mitään
merkitystä, koska ravinteet jäävät
kuormittamaan merta niiden päästöpaikasta
riippumatta. Noin 2 000 matkustajan risteilyalus kuormittaa
siten käymäläjätevedet mereen
laskiessaan Itämerta suunnilleen vuosittain yhtä paljon
kuin 40 000 asukkaan kaupunki, jonka jätevedet puhdistetaan
asianmukaisessa jätevedenpuhdistamossa.
Ympäristövaliokunta pitää välttämättömänä, että käymäläjätevesiä koskevia
vaatimuksia Itämerellä tiukennetaan mahdollisimman
pian, ja katsoo, että liite IV tulee kuitenkin hyväksyä, vaikka
se ei ole ympäristönsuojelutavoitteiden kannalta
hyväksyttävä, koska vain liitteen hyväksymällä Suomi
voi osallistua liitteen kehittämistyöhön
jatkossa. Tämän lisäksi se pitää tärkeänä,
että valvontaa tehostetaan ja koulutusta ja neuvontaa sekä itse
järjestelmää kehitetään
toimivaksi. Edelleen se pitää välttämättömänä,
että Suomi on asiassa aloitteellinen ja pyrkii aktiivisesti
siihen, että HELCOM-sopimuksen jäsenmaat tekevät
IMO:lle aloitteen Itämeren nimeämiseksi Marpol-sopimuksen
liitteen IV alaiseksi erityisalueeksi, jolla käymäläjäteve-sien
kaikki mereen päästäminen on kielletty.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Itämeri
lukuunottamatta Venäjän aluevesiä on äskettäin
saanut IMO:n erittäin haavoittuvan merialueen statuksen.
Valiokunta toteaa, että Itämeren rehevöitymisen
torjumiseksi on tärkeää puuttua kaikkiin
rehevöittäviin päästölähteisiin
ja vaatia kaikilta toimia päästöjen vähentämiseksi.
Tämän vuoksi ja ympäristövaliokunnan
lausuntoon viitaten valiokunta pitää välttämättömänä,
että käymäläjätevesiä koskevia
vaatimuksia Itämerellä tiukennetaan mahdollisimman
pian ja että Suomi on asiassa aloitteellinen ja pyrkii
aktiivisesti siihen, että HELCOM-sopimuksen jäsenmaat
tekevät IMO:lle aloitteen Itämeren nimeämiseksi
Marpol-sopimuksen liitteen IV alaiseksi erityisalueeksi, jolla käymäläjätevesien
kaikki mereen päästäminen on kielletty.