Perustelut

Valiokunta viittaa EU:n Itämeren lohenhoitosuunnitelmasta antamaansa aikaisempaan lausuntoon (MmVL 13/2012 vp — U 53/2011 vp) ja toteaa, että viime vuosien aikana sekä EU:n että kansallisessa lohipolitiikassa on tapahtunut edistysaskeleita. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätökset kansallisen kalatiestrategian sekä lohi- ja meritaimenstrategian 2020 toteuttamisesta, joista kummassakin asiassa on löydetty kansallinen yhteisymmärrys. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että EU:n lohenhoitosuunnitelman ja kansallisten strategioiden tavoitteet ovat yhteneväiset.

Komission ehdotus Itämeren lohikantojen monivuotiseksi hoitosuunnitelmaksi koskee mm. Itämeren luonnonlohikantojen tilan tavoitetasoja, suurimman sallitun saaliin (TAC) tasojen määrittämistä luonnonlohijoissa ja merellä, kalastuskuolevuusarvojen määrittämistä, kalastusoppaiden lohisaaliiden laskemista osaksi kansallisia lohikiintiöitä, lohi-istutusten rajoittamista, lohen kalastuksen säätelyä sekä kalastuksen valvontaa. Euroopan parlamentti on esittänyt muutoksia komission ehdotukseen koskien mm. hoitosuunnitelman soveltamisalaa, kalastuksen valvontaa, lohen vaelluspoikastuotantotavoitteita ja lohen rasvaeväleikkausta.

Valiokunta toteaa, että Itämeren pohjoisosien lohikannat ovat vahvistuneet vuodesta 2012 lähtien, jolloin jokeen nousseiden emokalojen määrät alkoivat kasvaa Pohjanlahden lohijoissa. Tällä hetkellä arvio lohikantojen tilan kehityksestä on positiivinen ja ero on merkittävä verrattuna vuodenvaihteeseen 2011—2012, jolloin EU:n monivuotista lohenhoitosuunnitelmaa viimeksi käsiteltiin eduskunnassa. Valiokunta kuitenkin toteaa lisäksi, että eteläisellä Itämerellä on edelleen useita heikossa tilassa olevia lohikantoja, eikä ajosiimakalastuksen kieltäminen ole edistynyt riittävästi.

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES tarkasteli vuonna 2014 tekemässään selvityksessä niitä tekijöitä, jotka estävät tai hidastavat heikkojen lohikantojen vahvistumista. Tarkastelun kohteena olivat paikallinen lohenkalastus sekä jokien lisääntymisalueiden laatutekijät. Yksittäistä yhteistä selittävää tekijää ei löytynyt, vaan kantojen elpymisen esteet vaihtelivat riippuen merialueesta ja joesta. ICES onkin suositellut jokikohtaisten toimenpideohjelmien laatimista. Valiokunta pitää edellä todettuun viitaten tärkeänä, että monivuotisesta hoitosuunnitelmasta neuvoteltaessa luodaan kannustimia jäsenvaltioille käyttää olemassa olevia rahoitusinstrumentteja jokikohtaisten toimenpideohjelmien laatimiseksi ja toteuttamiseksi.

Komissio ehdottaa, että lohen nykyiset kaksi säätelyaluetta yhdistetään kattamaan koko Itämeri ja että suurin sallittu saalis (TAC) vahvistetaan kalastuskuolevuusarvon 0,1 perusteella. Tämä tarkoittaisi, että noin 10 prosenttia pyyntikokoisten lohien kokonaismäärästä voitaisiin kalastaa vuosittain. Valiokunta katsoo, että komission ehdotus ei riittävästi ota huomioon Itämeren noin 27 luonnonlohikannan erilaista tilaa ja sekakantakalastuksen vähentämistä koskevaa tavoitetta.

Valtioneuvoston tavoitteena on suunnitelman hyväksymiseen liittyen saada vähennettyä Itämeren pääaltaan sekakantakalastusta, kuten ajosiimakalastusta ja vetouistelua, kansallisen lohi- ja meritaimenstrategian mukaisesti. Jos tämä tavoite ei näyttäisi toteutuvan hoitosuunnitelmassa, valtioneuvoston toissijaisena tavoitteena on saada Itämeren pääaltaalla tapahtuva kalastus mitoitettua heikoimman lohikannan mukaan joko rajoittamalla Itämeren pääaltaalla sallittua kalastusaikaa tai rajaamalla mahdollisimman pieneksi sitä TAC:n osaa, joka olisi sallittua kalastaa Itämeren pääaltaalta. Valiokunta korostaa erityistä tarvetta tiukentaa avomerikalastuksena tapahtuvan ajosiimakalastuksen säätelyä Itämeren pääaltaalla välittömästi ja pitemmän tähtäimen tavoitetta lopettaa ajosiimakalastus. Valiokunta huomauttaa, että lohen ajosiimakalastuksen lopettaminen on myös Suomen ammattimaisen rannikkokalastuksen etujen turvaamisen mukaista.

Suomen kansalliset lohikiintiöt perustuvat EU:n noudattamaan ns. suhteellisen vakauden (stabiliteetin) periaatteeseen. Periaate tarkoittaa sitä, että kukin EU:n jäsenvaltio saa tietyn vakioidun vuodesta toiseen samana pysyvän prosenttiosuuden saaliskiintiöstä. Suhteellisen vakauden periaate on EU:n kalastuspolitiikan peruspilari, ja sitä sovelletaan kaikkiin kalakantoihin. Valtioneuvosto katsoo, ettei Suomen etu puolla lohenkalastuksessa suhteellisen vakauden muutosta perustuen vaelluspoikastuotantoon. Asialle ei ole valtioneuvoston mukaan kannatusta muissa maissa ja se voisi johtaa Suomen kiintiöosuuden pienenemiseen. Valtioneuvosto on myös todennut, että komissio suhtautuu kielteisesti suhteellisen vakauden muuttamiseen.

Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että Ruotsi ja Suomi tuottavat lähes 97 prosenttia Itämerellä pyydettävästä luonnonlohesta. Valiokunta toteaa, että lohikantojen säätelytarpeessa on viime vuosina ja vuosikymmeninä tapahtunut suuria muutoksia, joiden tulisi näkyä myös suhteellisen vakauden uudelleen tarkasteluna. Valiokunta pitääkin välttämättömänä etsiä edelleen aktiivisesti uusia ratkaisuja, joilla lohikantojen suhteellista vakautta voidaan ainakin pitemmällä aikavälillä muuttaa siihen suuntaan, että YK:n merioikeusyleissopimuksen V osan 66 artiklan säännösten edellyttämä tilanne saavutetaan. Tässä työssä tulee hyödyntää etenkin ICES:n tieteellistä neuvonantoa ja muuta tutkimustietoa.

Ajosiimapyynti on tyypillisesti valikoimaton lohen pyyntimuoto, joka mitan täyttävien, vahvoista lohikannoista peräisin olevien lohien lisäksi kohdistuu myös alamittaisiin lohiin ja uhanalaisiin lohikantoihin. EU:n lohikantojen hoitosuunnitelman osalta tulee painottaa EU:n kalastuspolitiikan poisheittokiellon keskeistä periaatetta. Poisheittokiellon tavoitteena on ei-toivotun saaliin, kuten alamittaisten kalojen tai väärää lajia taikka kantaa olevien kalojen, saaliiksi joutumisen välttäminen parantamalla pyydysten valikoivuutta ja luopumalla valikoimattomista pyyntitavoista. Valiokunta painottaa sitä, että eteläinen Itämeri on ilmeisesti viimeisiä merialueita, jossa harjoitetaan laajemmassa mittakaavassa lohen kaupallista avomerikalastusta ajosiimoilla. Muilla maailman merialueilla sekakantakalastuksena toteutettavasta kaupallisesta avomerikalastuksesta on pitkälti luovuttu. Valiokunta pitää tärkeänä, että EU:n lohipolitiikan tulevaisuuden tavoitteeksi asetetaan selkeästi kantakohtainen lohenkalastus.

Euroopan parlamentti esittää EU:n lohenhoitosuunnitelmaan liittyen velvoiteistutusten lopettamista, jolloin vain tuki-istutukset sallittaisiin. Valiokunta katsoo valtioneuvoston kannan mukaisesti, että velvoiteistutuksia ei tule lopettaa. Velvoiteistutusten poikasmääriä voidaan kuitenkin hallitusti tarkistaa kansallisen lohistrategian tavoitteiden mukaisesti. Osa kalastamatta jäävistä istutuslohista saattaa eksyä luonnonkantajokiin ja mahdollisesti haitata niissä luonnonvaraisten lohikantojen lisääntymistä ja aiheuttaa ongelmia monimuotoisuuden säilyttämiselle, kuten Ruotsissa on ilmeisesti paikoin tapahtunut. Lohi-istutusten hallitusta tarkistamisesta säästyneet varat voitaisiin käyttää luontaista lisääntymistä tukeviin toimenpiteisiin, kuten kalateiden rakentamiseen ja jokialuekunnostuksiin.

Valiokunta kannattaa valtioneuvoston kannan mukaisesti ehdotusta istutettujen lohien eväleikkausten pakollisuudesta. Tämä ei silti saisi mahdollistaa eväleikattujen lohien valikoivaa hyödyntämistä saaliista silloin, jos valtaosa saaliista on rasvaevällisiä luonnonkaloja ja vain pieni osa eväleikattuja.

Valiokunta on lausunnoissaan Itämeren kalakantojen vuosittaisista kalastuskiintiöistä (esim. MmVL 32/2014 vp — E 76/2014 vp ja MmVL 24/2013 vp — E 115/2013 vp ) kiinnittänyt toistuvasti huomiota eteläisen Itämeren kalastuksenvalvonnan puutteisiin. Valiokunta katsoo ICES:n tietojen osoittavan, että vaikka valvontaa on lisätty ja väärinraportointi on vähentynyt, niin sitä edelleen esiintyy. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että Suomi edellyttää tässäkin yhteydessä lohenkalastuksen valvontatoimien tehostamista eteläisellä Itämerellä ja tarvittaessa uusien menetelmien käyttöönottoa. Komission ja jäsenvaltioiden tulee jatkossa nykyistä aukottomammin valvoa, ettei eteläisellä Itämerellä harjoiteta laitonta lohenkalastusta eikä näitä salakalastettuja lohia tuoda markkinoille. Valvonnan tehostamiseksi tulee kehittää uusia kustannustehokkaita ratkaisuja, joilla lohen salakalastus estetään. Suomi on jo aiemmin kansallisesti säätänyt pienimuotoiselle rannikkokalastukselle tehokkaamman valvonnan kuin EU:ssa. Valiokunta pitää tärkeänä vastaavan säännöstön luomista myös EU:n tasolle koskemaan myös eteläisen Itämeren lohenkalastusta.

Valiokunta katsoo, että kotitarve- ja vapaa-ajankalastuksen lohisaaliita koskevat tiedot eivät ole tällä hetkellä riittäviä, vaikka esimerkiksi Itämeren vetouistelusaaliit eivät ole nykyarvioiden mukaan kovinkaan suuria. Lohen vetouistelun suosio on ollut kuitenkin kasvussa, joten on tarpeen seurata myös tämän kalastusmuodon saaliita. Monivuotisen hoitosuunnitelmaan tuleekin sisällyttää kotitarve- ja vapaa-ajankalastuksen seurannan yleiset tavoitteet, jotka asettavat minimivaatimukset yhtenäiselle kotitarve- ja vapaa-ajankalastuksen saaliin raportoinnille ja kalastuksen seurannalle. Valiokunta pitää tärkeänä, että raportointi tehdään kustannustehokkaasti ja ilman uutta byrokratiaa.

Valiokunta toteaa, että EU:n kalastuspolitiikan uudistus on lisännyt jäsenmaiden alueellisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia yhteisen kalastuspolitiikan toteuttamiseen ja alueellisen lainsäädännön laatimiseen. Itämeren jäsenmaiden yhteinen kalastusfoorumi BALTFISH voi laatia nykyisin yhteisiä suosituksia, joiden pohjalta komissio laatii lainsäädäntöehdotuksia. Valiokunta korostaa lisäksi alueellistamiseen liittyen avointa päätöksentekoa ja sidosryhmien mahdollisuutta osallistua BALTFISH:in työhön ja kansalliseen kannanmuodostukseen.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että Suomi toimii BALTFISH-foorumilla ennakoivasti ja aktiivisesti sekä edistää siellä tehokkaasti kansallisessa lohi- ja meritaimenstrategiassa esitettyjä tavoitteita. Suomen ja Ruotsin tulee jatkossa tehdä tiiviimpää yhteistyötä lohikantojen elvyttämisessä ja kalastuksen uudelleenjärjestämisessä. Yhteinen tavoitteenasettelu ja kaikilta osin läheisempi yhteistyö Ruotsin kanssa lisäävät kummankin valtion vaikutusmahdollisuuksia EU:n lohipolitiikassa. Valiokunta esittää edellä todettuun perustuen valtioneuvoston kannan täydentämistä siten, että lohikiintiöiden jakautumisen suhteellista vakautta tulee edelleen pyrkiä muuttamaan yhdessä Ruotsin kanssa etsimällä pitkäjänteisesti uusia ratkaisuja YK:n merioikeusyleissopimuksen anadromisia vaelluskalakantoja koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi.