Perustelut
         
         Ehdotettu sääntely
         
         Esityksessä ehdotetaan rikoksentekijöiltä perittävän
            uuden maksun, rikosuhrimaksun, käyttöön
            ottamista. Lain tarkoituksena on vahvistaa rikoksen uhreille suunnattujen
            tukipalveluiden valtionrahoitusta keräämällä tämä rahoitus
            rikosuhrimaksun muodossa kaikilta vankeusuhkaisiin rikoksiin
            syyllistyneiltä.
         
         
         Ehdotetun 2 §:n mukaan rikosuhrimaksun on velvollinen
            suorittamaan täysi-ikäisenä rikoksen
            tehnyt henkilö, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta,
            josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta.
            Lisäksi rikosuhrimaksun suorittamiseen velvollinen on oikeushenkilö,
            joka tuomitaan yhteisösakkoon. Rikosuhrimaksun määrä on
            40 euroa tai 80 euroa riippuen rangaistuksen säädetystä enimmäispituudesta.
            Oikeushenkilölle määrättävä rikosuhrimaksu
            on 800 euroa.
         
         
         Sääntelyn arviointi
         
         Rikosuhrimaksun oikeudellinen luonne. 
         
          Hallituksen esityksen perusteluissa (erit. s. 23) rikosuhrimaksu
            rinnastetaan oikeudelliselta luonteeltaan osittain rangaistuksenluonteisiin
            hallinnollisiin sanktiomaksuihin. Perustuslakivaliokunta on asiallisesti
            rinnastanut rangaistusluonteisen taloudellisen seuraamuksen rikosoikeudelliseen seuraamukseen
            (ks. esim. PeVL 9/2012 vp, s. 2), vaikka
            perustuslain 8 §:n rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen
            täsmällisyysvaatimus ei sellaisenaan kohdistu
            hallinnollisten seuraamusten sääntelyyn. 
         
         
         Valiokunnan mielestä se, että rikosuhrimaksu määrätään
            rikoksentekijälle rangaistuksen automaattisena lisänä rikosprosessuaalisessa
            järjestyksessä, puoltaa sen rinnastamista rikosoikeudellisiin
            lisäseuraamuksiin. Tämä merkitsee, että sääntelyä on
            valtiosääntöoikeudellisesti arvioitava
            vastaavin perustein kuin rikosoikeudellista seuraamussääntelyä ja
            hallinnollisia sanktioita koskevaa sääntelyä.
            Lisäksi arvioinnissa on syytä ottaa perustaksi
            muutkin rikosoikeudellista sääntelyä koskevat
            perustuslailliset näkökohdat. Sääntelyn
            tulee olla täsmällistä ja hyväksyttävää,
            ja seuraamuksen tulee olla oikeassa suhteessa tekoon. Lisäksi
            järjestelmän kokonaisuudessaan tulee täyttää suhteellisuuden
            vaatimukset (ks. PeVL 23/1997 vp,
            s. 2/II, PeVL 56/2014 vp, s.
            3).
         
         
         Ne bis in idem -periaate. 
         
          Ehdotetun 4 §:n mukaan rikosuhrimaksu määrätään
            tuomioistuimessa syyteasian yhteydessä. Lisäksi
            maksun voivat määrätä kevennetyssä rikosprosessuaalisessa
            menettelyssä ne viranomaiset, jotka ovat sakon ja rikesakon
            määräämisestä annetun
            lain mukaan oikeutettuja antamaan rangaistusmääräyksen
            tai sakkomääräyksen. Rikosuhrimaksu määrätään
            tällöinkin osana samaa menettelyä, jossa
            määrätään varallisuusrangaistus.
         
         
          Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan
            4 artiklassa määrätään
            ne bis in idem -kiellosta, jonka mukaan ketään
            ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista
            oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet
            on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen
            valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.
            Myös kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia
            koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kohdassa
            ja EU:n perusoikeuskirjan 50 artiklassa on määräykset
            kiellosta. Kiellon katsotaan sisältyvän myös
            perustuslain yksilön oikeusturvaa koskevan 21 §:n
            2 momentin säännökseen oikeudenmukaisen
            oikeudenkäynnin takeista, jotka on lailla turvattava (HE 309/1993 vp,
            s. 74/II ja PeVL 17/2013 vp,
            s. 3).
         
         
         Ne bis in idem -kielto estää asian uudelleen tutkimisen
            tai rankaisemisen, mutta se ei estä sitä, että samassa
            menettelystä määrätään
            useita seuraamuksia. Ehdotetun rikosuhrimaksulain 4 §:ssä säädetään,
            että rikosuhrimaksu määrätään
            samassa menettelyssä kuin maksun perusteena olevasta rikoksesta
            määrätään rangaistus. Sääntely
            ei siten ole ongelmallinen ne bis in idem -kiellon kannalta.
         
         
         Hyväksyttävyys ja oikeasuhtaisuus.
         
          Valiokunnan mielestä ehdotetulle sääntelylle
            on rikosten uhrien aseman parantamiseen liittyvä painava yhteiskunnallinen
            tarve. Hallituksen esityksen yleisperusteluissa esitetyt näkökohdat
            eivät kuitenkaan ole kaikilta osin ongelmattomia. Perusteluissa
            (s. 14) nimittäin todetaan, että jatkossa on huolehdittava
            siitä, että rikosuhrimaksujen tuotto pysyy niin
            suurena, että järjestelmä on kannattava
            ja että järjestelmän käyttöön
            ottamisen jälkeen rahamäärän
            kertymistä on seurattava. Perustuslakivaliokunta pitää kyseistä hallituksen
            esityksen kannanottoa erittäin ongelmallisena, koska fiskaaliset
            tavoitteet eivät ole hyväksyttäviä perusteita
            seuraamussääntelylle.
         
         
         Ehdotetun rikosuhrimaksulain 3 §:n mukaan rikosuhrimaksun
            suuruus määräytyy henkilön syyksi
            luetun rikoksen enimmäisrangaistuksen perusteella. Maksun
            määrä on 40 euroa, jos henkilön
            syyksi luetusta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus
            on vankeutta enintään kuusi kuukautta. Maksun
            määrä on 80 euroa, jos henkilön syyksi
            luetusta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus
            on vankeutta enemmän kuin kuusi kuukautta. Rikosuhrimaksu
            on kiinteä, eikä sen määräämisessä käytetä lainkaan
            harkintavaltaa. Tämä sääntelyratkaisu
            perustuu siihen, että järjestelmän on
            käytännöllisistä syistä oltava
            yksinkertainen.
         
         
         Valiokunta katsoo, että järjestelmä kokonaisuudessaan
            täyttää suhteellisuuden vaatimukset ja
            ehdotus pysyy rikosuhrimaksun määrän
            suhteen lainsäätäjän harkintavallan
            puitteissa. 
         
         
         Vaikka rikosuhrimaksu ei valiokunnan mielestä ole määrältään
            kohtuuttoman suuri, tekijän kannalta se kiistatta ankaroittaa
            tuomittavaa kokonaisseuraamusta. Tähän liittyen
            valiokunta pitää oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta
            ongelmallisena sitä, että tietyissä tilanteissa
            rikosuhrimaksu voi olla suurempi kuin sakkorangaistus. Hallituksen
            esityksessä (s. 14/I) todetaan, että "rikosuhrimaksun
            ei tulisi olla suurempi kuin sakkorangaistus". Tästä huolimatta
            esitykseen ei sisälly sääntelyä,
            mikä turvaisi tämän lähtökohdan
            toteutumisen. Perustuslakivaliokunnan mielestä 3 §:ään
            on lisättävä nimenomainen säännös siitä,
            että rikosuhrimaksua ei saa määrätä,
            jos sen rahamäärä on suurempi kuin sakon
            rahamäärä taikka rikosuhrimaksu määrätään
            näissä tilanteissa enintään
            sakon suuruisena.