Täysistunnon pöytäkirja 45/2000 vp

PTK 45/2000 vp

45. TIISTAINA 4. HUHTIKUUTA 2000 kello 14

1) Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lähetekeskustelu

Hallituksen esitys  HE 15/2000 vp

Ben Zyskowicz /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hetken jo luulin olevani valtioneuvoston istunnossa, mutta sitten heräsin todellisuuteen.

Ministeri Biaudet on todellakin hyvää tarkoittava ihminen, mutta hänen sinisilmäisyytensä tässä asiassa on uskomatonta ja edustaa mielestäni aika lailla naiivia suhtautumista ongelmiin, mitä nykyinen ulkomaalaislainsäädäntö on tuonut tullessaan. Kun ministeri Biaudet sanoi, että syntyneet ongelmat eivät ole nykyisen lainsäädännön vika, hän on siinä täysin väärässä. On nimenomaan edellisen hallituksen ja ministeri Enestamin aikana säädetyn ulkomaalaislainsäädännön vika, että meillä on nämä ilmeiset epäkohdat tänä päivänä käsillä.

Ilmeisillä epäkohdilla tarkoitan esimerkiksi albanialaista jalkopallojoukkuetta, joka koko joukkue keksi yhdessä vaiheessa hakea Suomesta turvapaikkaa ja on sitten ollut kohta kaksi vuotta Suomessa, vaikka joka asteessa on tullut bumerangina heidän turvapaikkahakemuksensa takaisin. Ilmeisillä epäkohdilla tarkoitan myös sitä, että Slovakiasta, Puolasta ja Tshekistä tulee Suomeen satoja turvapaikan hakijoita, joiden turvapaikkahakemusten kohdalla ei ole kyse aidosta vainon uhasta vaan sellaisesta ilmiöstä, jota voidaan nimittää esimerkiksi elintasopakolaisuudeksi, eli tullaan Suomeen leveämmän leivän ja paremman elämän toivossa.

On erittäin hyvä, että nyt on saatu aikaiseksi muutosesitykset, jotka hallitus on esittänyt, koska se huolestuttava suhtautuminen ulkomaalaisiin Suomessa, mistä ministeri Biaudet mainitsi, vain lisääntyy ja kärjistyy, jos säilytämme ulkomaalaislainsäädännössämme sellaisia epäkohtia, kuin siinä tällä hetkellä on. Hallituksen esityksen tarkoitus tietysti on se, että se omalta osaltaan toimii ennalta ehkäisevästi täysin perusteettomia turvapaikkahakemuksia silmälläpitäen.