Yleisperustelut

Yleisarvio hallituksen esityksestä

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Yli kolme vuosikymmentä vanha laki puolustusvoimista kaipaa päivittämistä. Lain tarkistamista puoltavat myös Suomen EU-jäsenyyden vaikutukset, vuoden 2000 perustuslaki sekä puolustusvoimien toiminnan voimakas kansainvälistyminen. Saadun selvityksen mukaan uudistus voidaan toteuttaa puolustusministeriön hallinnonalan nykyisten määrärahakehysten sekä valtioneuvoston vuosille 2007—2011 antamien valtiontalouden kehyspäätösten puitteissa.

Esitys sisältää merkittäviä uudistuksia. Keskeisimmät niistä liittyvät puolustusvoimien avun antamiseen toiselle valtiolle, sotilaskäskyasioiden päätöksentekomenettelyn muuttamiseen, toimivaltajärjestelyihin puolustusvoimien pysyvässä käytössä olevilla alueilla sekä puolustusvoimien henkilöstön oikeuksia ja velvollisuuksia koskeviin pykäliin. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Lain nimike ja rakenne

Esityksen 1. lakiehdotuksessa lain nimikkeeksi ehdotetaan puolustusvoimalakia, koska arkikielessä tätä nimeä laista käytetään jo nykyisin. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (PeVL 51/2006 vp), että puolustusvoimalaki on puolustusvoimista annettavaksi tarkoitetun lain nimikkeeksi varsin epäonnistunut. Oikeusministeriön lainvalmistelu- ja tarkastusosastot ovat kiinnittäneet samaan asiaan huomiota. Puolustusvaliokunta ehdottaa lain nimikkeen muuttamista laiksi puolustusvoimista.

Lakiehdotus jakaantuu kuuteen lukuun, joista ensimmäinen sisältää soveltamisalaa ja puolustusvoimien tehtäviä koskevat sääntelyt. Toiseen lukuun on koottu puolustusvoimien toimivaltaa koskevat pykälät. Kolmas luku sisältää puolustusvoimien organisaatiota ja hallintoa koskevat sääntelyt ja neljäs luku koskee henkilöstöä. Rangaistussäännökset on koottu viidenteen lukuun ja kuudes luku sisältää voimaantulo- ja siirtymäsäännökset.

Puolustusvoimien tehtävänä on ehdotuksen mukaan Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen ja osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Valiokunta toteaa tässä yhteydessä, että puolustusvoimien päätehtävänä tulee selkeästi olla Suomen sotilaallinen puolustaminen.

Puolustusvoimien toiminta ulkomailla sotilaallisten kriisinhallintatehtävien ulkopuolella

Lakiehdotuksen 2 ja 12 §:ssä ovat säännökset puolustusvoimien tuesta muille viranomaisille Suomessa, joukkojen käyttämisestä ulkomailla erilaisiin tehtäviin sekä kansallisesta päätöksentekomekanismista. Pykälien muotoilut ovat ulkomailla toimeenpantavien tehtävien monimuotoisuuden vuoksi verraten väljiä. Ehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvataan kuitenkin varsin tarkasti, millaisiin tehtäviin puolustusvoimat voi ulkomailla osallistua. Sotilaalliseen kriisinhallintatoimintaan osallistumisesta on olemassa oma lakinsa (211/2006). Kriisinhallintaulottuvuus on siksi rajattu pois tästä esityksestä (13 §).

Puolustusvoimien ulkomailla toteuttamien tehtävien suhteen uusi merkittävä linjaus on niin sanotun unionin solidaarisuuslausekkeen eli yhteisvastuulausekkeen mukainen toiminta. Puolustusvaliokunta on tarkastellut solidaarisuuslausekkeen merkitystä lausunnossaan valtioneuvoston selonteosta koskien Euroopan unionin perustuslakisopimusta (PuVL 2/2006 vp).

Ehdotuksen solidaarisuuslauseketta koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että avun antaminen toiselle valtiolle voisi tilanteen mukaan olla esimerkiksi ammattitaitoisen sotilashenkilöstön tai asevelvollisten joukkojen lähettämistä, lääkintämateriaalia ja kuljetuskalustoa. Toiminta saattaa edellyttää puolustusvoimilta myös joukkojen lähettämistä toisen unionimaan alueelle muun muassa tulvien torjumiseen, metsäpalojen sammuttamiseen ja evakuointien tukemiseen.

Saadun selvityksen mukaan ilmaisu "toiselle valtiolle" kattaa myös sen mahdollisuuden, että apua koskeva toisen valtion pyyntö kanavoidaan jonkin kansainvälisen järjestön kautta. Tämä on tavanomaista kansainvälisen toiminnan näkökulmasta. Yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan edelleen, että tulevaisuudessa saattaa tulla kyseeseen myös unionialueen ulkopuolelle annettava apu. Esimerkiksi luonnonmullistusten tai suuronnettomuuksien jälkihoitoon saatetaan tarvita puolustusvoimien henkilöstö- ja materiaalitukea.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotuksen hyväksyttävänä tarkoituksena on säätää lailla puolustusvoimien mahdollisuudesta auttaa lähinnä sisäasiain- tai ympäristöministeriön hallinnonalan viranomaisia antamaan apua toiselle valtiolle silloin, kun Suomi esimerkiksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden keskinäisen yhteisvastuun vuoksi taikka kansainvälisten sitoumustensa taikka toisen valtion tai kansainvälisen järjestön pyynnön perusteella on oikeutettu tai velvollinen apua antamaan.

Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että esityksen perusteluissa on tarkoitukseltaan epäselviä viittauksia Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen. Varautuminen yhteisvastuuseen mahdollisesti perustuvan voimakeinoavun antamiseen toiselle valtiolle edellyttää valiokunnan mielestä muun ohella lain tasolla annettavia säännöksiä esimerkiksi avunannon edellytyksistä samoin kuin apua antavista joukoista ja niiden oikeudellisesta asemasta sekä eduskunnan vaikutusmahdollisuudet huomioon ottavasta menettelystä päättää avun antamisesta. Valtioneuvoston piirissä on siksi aiheellista ryhtyä toimenpiteisiin yhteisvastuusta jäsenvaltiolle mahdollisesti johtuvien velvoitteiden selvittämiseksi ja tarvittaessa velvoitteiden täyttämisen mahdollistavan lainsäädännön aikaansaamiseksi.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan lisäksi, että voimakeinoapu on rajattava lakiin lisättävällä nimenomaisella maininnalla avunantosäännöksen soveltamisalan ulkopuolelle, jotta lakiehdotus voidaan näiltä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä, että puolustusvoimien osallistumiselle avun antamiseen toiselle valtiolle luodaan selkeä lainsäädännöllinen perusta. Puolustusvoimilla on monenlaisia resursseja ja osaamista, joita voidaan hyödyntää muille maille annettavassa avussa. Unionin solidaarisuuslausekkeen mukainen toiminta ei puolustusvaliokunnan mielestä lähtökohtaisesti käsitä voimakeinoavun antamista. Valiokunta pitää kuitenkin perustuslakivaliokunnan tavoin tärkeänä asian perusteellista selvittämistä.

Puolustusvaliokunta viittaa tässä yhteydessä myös ulkoasiainvaliokunnan mietintöön EU:n perustuslakisopimuksen hyväksymisestä (UaVM 13/2006 vp). Eduskunta hyväksyi sen pohjalta lausumat, joissa valtioneuvostolle annettiin toimeksianto selvittää EU:n yhteisvastuulausekkeen ja turvatakuulausekkeen merkitystä seuraavan vaalikauden alussa. Puolustusvaliokunta toteaa, että selvitystyössä on yhteisvastuulausekkeen osalta käytävä läpi muun muassa se, miten muut unionimaat suhtautuvat Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa 2004 poliittisesti hyväksytyn yhteisvastuulausekkeen velvoittavuuteen ja mihin konkreettisiin toimiin muut unionimaat varautuvat sotilaallisin keinoin tapahtuvassa avun antamisessa, jos unionimaassa tapahtuu luonnonkatastrofi, suuronnettomuus tai terrori-isku.

Puolustusvaliokunta toteaa, että avun antaminen edellyttää aina kohdevaltion pyyntöä. Apua voidaan antaa myös kansainvälisen järjestön kautta. Valiokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan kannanottoon puolustusvoimien annettavaksi tarkoitetun avun edellytyksistä samoin kuin muita suomalaisviranomaisia tukevasta roolista. Avun pyyntö ja muut vastaavat perustuslakivaliokunnan lausunnossa tarkoitetut avun antamisen edellytykset määräytyvät muita Suomen viranomaisia kuin puolustusvoimia koskevien säännösten ja määräysten perusteella. Siksi tällaisista edellytyksistä ei puolustusvaliokunnan mielestä ole tarpeen säätää puolustusvoimia koskevassa laissa.

Avun antamista koskevasta Suomen kansallisesta päätöksentekomekanismista säädetään 12 §:n 2 ja 3 momenteissa. Valiokunta toteaa, että päätöksenteon tulee yhtäältä mahdollistaa joustava ja oikea-aikainen vastaaminen avunpyyntöihin ja toisaalta varmistaa asianmukainen poliittinen harkinta. Pykälässä kuvattu päätöksentekomenettely olisi kolmiportainen avun antamisen muotojen, merkityksen ja laajuuden mukaisesti. Päätöksen avun antamisesta tekisi puolustusministeriö, valtioneuvosto tai tasavallan presidentti.

Henkilöstöjärjestöt ja puolustusministeriö ovat sopineet 8.1.2007 päivätyssä muistiossaan, että ensisijaisesti puolustusvoimalain 12 §:n mukaisissa tehtävissä tulee käyttää henkilöitä, jotka ovat ura- ja henkilöstösuunnittelua toteutettaessa ilmoittaneet halukkuutensa näihin tehtäviin. Kyseinen henkilöstö olisi edelleen virkasuhteessa puolustusvoimiin, ja palvelussuhteen ehdot määräytyisivät virkaehtosopimusjärjestelmässä sovitun mukaisesti. Selvityksen perusteella yhteisesti sovitut muutokset palvelussuhteen ehtoihin toteutetaan virkaehtosopimusjärjestelmän mukaisesti. Oikeudesta pidättäytyä työstä, josta aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän hengelle tai terveydelle, on voimassa, mitä siitä on työturvallisuuslain 23 §:ssä säädetty (738/2002).

Kiinteistöjen tilapäinen käyttöoikeus

Laissa ehdotetaan säädettäväksi aiempaa tarkemmin kiinteistöjen ja maa-alueiden tilapäisestä käyttöoikeudesta puolustusvoimien harjoituksissa tai puolustusvalmiuden kohottamisessa (14 §). Puolustusministeriön puolelta on tuotu esiin, että 14 §:ssä on kysymys tilanteista, jolloin kiinteistön tilapäinen käyttö on sotilaallisen harjoitustoiminnan tai puolustusvalmiuden kohottamisen kannalta välttämätöntä. Käyttöoikeus olisi siis sidottu määrättyyn tarkoitukseen, välttämättömyysperiaatteeseen ja tilapäisyyteen. Kiinteistöjen tilapäinen käyttöoikeus ei koske puolustusvoimien Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä tilaamaa koulutusta. Puolustusvaliokunta pitää tätä rajausta tärkeänä.

Lakiehdotuksen 14 §:n 4 momentissa on kyse sotilaallisten harjoitusten toimeenpanosta kiinteistöille aiheutuvien vahinkojen korvaamisesta. Puolustusvaliokunnan mielestä harjoitustoiminnasta aiheutuvat vahingot on korvattava paitsi täysimääräisesti myös viivytyksettä. Jos korvauksen määrään haetaan muutosta valitusteitse, voi suoritus viivästyä kohtuuttomasti. Riidaton osa korvauksesta on pantava välittömästi maksuun.

Oikeusasiamiehelle tehdyssä eräässä kanteluasiassa on valitettu siitä, ettei puolustusvoimien järjestämästä kaupunkiharjoituksesta ollut tiedotettu alueen asukkaille eikä harjoitusaluetta ollut merkitty. Ehdotuksen 14 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa harjoituskäyttöön otettujen kiinteistöjen tai maa-alueiden merkitsemisestä ei sanota mitään. Pykälän perusteluissa kuvataan sen sijaan laajasti sitä, miten kiinteistöjen ja maa-alueiden omistajien tai haltijoiden kanssa sovitaan harjoituskäytöstä ja miten lähiseudun asukkaita informoidaan harjoitustoiminnasta. Saadun selvityksen mukaan tästä vuoropuhelusta on vuosien aikana saatu hyviä kokemuksia. Omaksuttua toimintatapaa on tarkoitus jatkaa.

Valiokunta toteaa olevan käytännössä vaikea toteuttaa puolustusvoimien käyttämien tilapäisten harjoitusalueiden merkitseminen siten, että kaikille tahoille käy ilmi harjoitusalueen rajat. Siihen tulee kuitenkin pyrkiä kohteissa, joissa merkitseminen on toteutettavissa. Valiokunta painottaa, että kansalaisten informoimisessa puolustusvoimien tilapäisten harjoitusalueiden ja -kiinteistöjen käytöstä on pääpaino laitettava kiinteistöjen ja maa-alueiden omistajien ja haltijoiden kanssa käytävälle vuoropuhelulle sekä harjoitusalueen asukkaiden oikea-aikaiselle ja kattavalle informoimiselle. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää vartiointiin ja kulunohjaukseen harjoitusalueilla. Näillä toimenpiteillä minimoidaan se ongelma, että harjoitusalueella tai sen läheisyydessä olevat asukkaat ovat epätietoisia harjoituksen pitopaikasta tai -ajasta.

Kuvaamista ja tallentamista puolustusvoimien alueella koskevat kiellot

Lakiehdotuksen 49 §:ssä oleva rangaistussäännös on muotoiltu viittaamalla rangaistavan menettelyn olennaisten tunnusmerkkien osalta ehdotetun lain 16 §:ssä säädettyihin kuvaus- ja tallennuskieltoihin.

Asiantuntijat toivat esiin, että 16 §:ssä esitetty luettelo kielletyistä kuvaus- ja tallennuskohteista on epämääräinen ja tulkinnanvarainen, eikä tavallinen kansalainen voi välttämättä tunnistaa kaikkia kuvauskiellon tarkoittamia kohteita. Ehdotetussa luettelossa käytetyt ilmaisut voivat yleisluontoisuutensa ja tulkinnanvaraisuutensa vuoksi johtaa myös siihen, että kuvaus- ja tallennuskiellon katsottaisiin ulottuvan sellaisiinkin kohteisiin, joiden osalta rajoituksiin ei ole perusteita. Huomattavia tulkintavaikeuksia aiheuttaa myös 16 §:n 1 momentin johdanto, jonka mukaan kiellot koskisivat vain kuvaamista ja tallentamista "puolustusvoimien käytössä olevalla alueella". Kiellettyjen kohteiden kuvaaminen ja tallentaminen ulkopuolelta käsin jäisi näin ollen rangaistussäännöksen soveltamisalueen ulkopuolelle.

Valiokunta toteaa, että vastuu salassa pidettävien tietojen ja kohteiden suojaamisesta on ensisijaisesti puolustusvoimilla. Puolustusvoimien tulee rakenteellisilla järjestelyillä huolehtia siitä, etteivät maanpuolustuksen kannalta tärkeät kohteet ole ulkopuolisten havainnoitavissa.

Vartio- ja päivystystehtäviä suorittavien virkamiesten toimivaltuudet

Vartio- tai päivystystehtävää suorittaville virkamiehille ehdotetaan uusia toimivaltuuksia puolustusvoimien käytössä olevilla alueilla (18—22 §). Saadun selvityksen mukaan uudet turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämistä koskevat toimivaltuudet ovat sidoksissa puolustusvoimien käytössä olevien alueiden ja niillä tapahtuvan toiminnan turvaamiseen sekä ulkopuoliselle aiheutuvien turvallisuusuhkien minimointiin. Lakiehdotuksen 20—22 § vastaavat pitkälti rajavartiolain säännöksiä näistä asioista.

Edellä mainitut pykälät selkeyttävät nykytilannetta. Saadun selvityksen perusteella ehdotetut lisätoimivaltuudet vartio- tai päivystystehtävää suorittavalle virkamiehelle edellyttävät noin 500 henkilön vahvuisen vartiohenkilöstön kouluttamista uudelleen. Koulutuksesta aiheutuu puolustusvoimille noin 65 000 euron kertakustannus.

Merivoimien taholta tuotiin esiin, että edellä mainittujen pykälien toimivaltuuksia on voitava soveltaa sellaisilla vartiolinnakkeilla, joilla ei pysyvästi työskentele puolustusvoimien henkilöstöä, mutta jotka ovat puolustusvoimien käytössä pysyvästi ja joita aika ajoin käytetään koulutuksessa ja harjoituksissa. Saadun selvityksen perusteella puolustusvaliokunta toteaa, että myös linnakesaaret, joilla ei pysyvästi työskentele puolustusvoimien henkilöstöä, ovat 18 §:n tarkoittamia puolustusvoimien pysyvässä käytössä olevia alueita.

Puolustusvoimien henkilöstö

Lakiehdotuksen 4 luvussa on säännöksiä puolustusvoimien henkilöstön asemasta. Valiokunta toteaa, että Maanpuolustuskorkeakoulua koskeva sääntely on nykyään hajanaista. Apulaisoikeusasiamies on Maanpuolustuskorkeakoulussa 16.6.2006 suorittamansa tarkastuksen yhteydessä tuonut esiin koulua koskevan säännöstön muutostarpeet. Maanpuolustuskorkeakoulua koskevaa lainsäädännön uudistusta on puolustusvaliokunnan mielestä syytä kiirehtiä.

Asiantuntijakuulemisissa henkilöstöjärjestöt toivat esiin, että lakiehdotuksen 12 § (Apu toiselle valtiolle), 41 § (Virkamiehen siirtäminen toiseen virkaan tai tehtävään), 43 § (Ammattitaito ja kunto) ja 48 § (Ammattisotilaan määräaikainen virantoimituksesta erottaminen) on syytä ottaa uudestaan tarkasteluun puolustusministeriön ja henkilöstöjärjestöjen kesken. Puolustusvaliokunta kehotti joulukuun alussa 2006 puolustusministeriötä käymään edellä mainitut pykälät vielä kerran läpi henkilöstöjärjestöjen kanssa.

Neuvotteluprosessin tuloksena puolustusministeriö ja henkilöstöjärjestöt (JUKO, Pardia, JHL) allekirjoittivat 8.1.2007 muistion, jossa todetaan saadun 41 §:ää lukuun ottamatta aikaan puolustusvoimien henkilöstön asemaa koskevista pykälistä yhteisymmärrys. Puolustusvaliokunta pitää henkilöstöjärjestöjen ja puolustusministeriön välillä saavutettua neuvottelutulosta tervetulleena ja huomioi tämän neuvotteluprosessin tulokset tässä mietinnössään. Lakiehdotuksen 12 §:n osalta saavutettu yhteisymmärrys on huomioitu mietinnössä puolustusvoimien toimintaa ulkomailla käsittelevän luvun yhteydessä.

Lakiehdotuksen 41 § koskee puolustusvoimien virkamiehen siirtovelvollisuutta. Tarkoituksena on turvata puolustusvoimien mahdollisuudet henkilöstöresursseja tarkoituksenmukaisesti kohdentamalla huolehtia rauhanajan tehtävien tehokkaasta suorittamisesta ja sodanajan puolustusvalmiuden ylläpitämisestä. Puolustusvaliokunta viittaa tässä yhteydessä myös vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta antamaansa mietintöön (PuVM 1/2004 vp), jossa siirtymisvelvollisuuden säilyttämistä pidetään välttämättömänä maanpuolustuksellisista syistä. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että puolustusvoimien virkamiehen määräämisessä toiseen virkaan tai tehtävään on kysymys puolustusvoimien henkilöstöjärjestelmän tavanomaisesta ja hyväksyttävänä pidettävästä piirteestä, josta puolustusvoimien palvelukseen hakeutuvat ovat etukäteen tietoisia.

Saadun selvityksen mukaan siirtymävelvollisuuden haittoja pyritään lieventämään kehittämällä puolustusvoimien ura- ja henkilöstösuunnittelujärjestelmää siten, että tieto avoimista tehtävistä julkaistaisiin entistä useammin puolustusvoimien tietojärjestelmissä, jotta virkamiehet voisivat ilmoittaa halukkuudestaan siirtyä näihin tehtäviin. Pääesikunta selvittää mahdollisuuksia laajentaa avoimiin tehtäviin ilmoittautumisoikeutta puolustusvoimissa. Puolustusvaliokunta toteaa, että siirtojen tulee perustua ensisijaisesti siirrettävän henkilön vapaaehtoisuuteen eikä niistä saa koitua kohtuutonta haittaa siirtyjälle tai hänen perheelleen. Jos vapaaehtoisia ja sopivia hakijoita ei löydy, käytetään siirtymisvelvollisuutta.

Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä 41 §:n säännöstä siitä, että tieto siirrosta annetaan virkamiehelle vähintään kolme kuukautta aikaisemmin, jotta siirtymävelvollisilla on tosiasiallinen mahdollisuus valmistautua paikkakuntien välisiin siirtoihin. Erityisen tärkeää tämä on puolustusvoimien virkamiehen palatessa ulkomailta kotimaahan. Esimerkiksi tietyissä YK-johtoisissa operaatioissa yhteydenpitoa kotimaahan voi olla vaikea järjestää ja kolmen kuukauden minimiaikaa voidaan pitää riittämättömänä. Valiokunta toteaa, että siirroista tulee pyrkiä ilmoittamaan puolustusvoimien ura- ja henkilöstösuunnittelujärjestelmää hyväksikäyttäen huomattavasti aiemmin kuin kolmen kuukauden minimiajassa. Mielellään jopa kuusi kuukautta ennen siirtoa, kuten puolustusvaliokunta totesi aiemmin mietinnössään puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta (PuVM 4/1998 vp).

Luottamusmiesten siirtosuojasta ja palvelussuhdeturvasta on sovittu valtion yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa. Siirtymävelvollisten palkkausta sekä muutto- ja siirtokustannusten korvauksia voidaan kehittää sopimalla niistä virkaehtosopimusjärjestelmän mukaisesti.

Puolustusministeriö on tuonut esiin, että uudessa palkkausjärjestelmässä palkkaus reagoi tehtävien ja henkilökohtaisen työsuorituksen muutoksiin. Peruslähtökohtana on, että palkkaus määräytyy tehtävien vaativuuden perusteella. Puolustusvoimien uutta palkkausjärjestelmää koskevassa virkaehtosopimuksessa on taattu siirtymävelvollisille tietyin edellytyksin vähintään vuoden ajaksi entisen suuruinen tehtäväkohtainen palkanosa. Tämän jälkeen tehtäväkohtainen palkanosa voisi laskea yhdellä vaativuusluokalla. Mahdollisen tehtäväkohtaisen palkanosan laskua voisi pienentää henkilökohtaisen palkanosan nousu paremman työsuorituksen perusteella. Siirtymävelvollisten asemaa puolustusvoimissa voidaan virkaehtosopimuksen mukaisen palkkaturvan ohella kehittää käyttämällä hyväksi ura- ja henkilösuunnittelua.

Valiokunta pitää urasuunnittelunäkökulmaa puolustusvoimissa tärkeänä. Pitkäjänteisen ura- ja henkilöstösuunnittelun kautta voidaan varmistaa se, että puolustusvoimien henkilöstö siirtyy ensisijaisesti aina ylempään virkaan tai vähintään samantasoiseen tehtävään. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan vahvistanut tämän periaatteen ja todennut, että sitä on noudatettava myös valtion uuden palkkausjärjestelmän puitteissa. Puolustusvaliokunnan näkemyksen mukaan puolustusvoimien pitkäjänteisen urasuunnittelun kautta tulisi voida minimoida tilanteet, joissa henkilön peruspalkka alenisi siirron vuoksi. Viime kädessä 41 §:ään sisältyvä palkkatakuukysymys on valtion virkasopimuslain mukaisesti virkaehtosopimusneuvotteluissa ratkaistava asia. Valiokunta kehottaakin henkilöstöjärjestöjä ja puolustusministeriötä hakemaan keskinäisin neuvotteluin myös tähän ongelmaan molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.

Yhteistoimintamuistiossa todetaan 43 §:n osalta, että työnantajan tapaturmavakuutusturva kattaa osallistumisen työaikana:

• kuntotesteihin (esim. kestävyystesti, lihaskuntotesti, painoindeksi)
• kenttäkelpoisuustesteihin (esimerkiksi palvelusammunnat, suunnistus-, kartanluku- tai ampumahiihtoharjoitus; marssisuoritus joko jalka-, polkupyörä- tai hiihtomarssina)
• liikuntapäiviin
• johdettuun liikuntaan (viikkoliikunta) sekä
• taukoliikuntaan.

Työmatkaliikunta, silloin kun se tapahtuu työpaikan ja kodin välillä, kuuluu myös työnantajan tapaturmavakuutuksen piiriin.

Kuntotestin suorittaneilla ammattisotilailla on mahdollisuus osallistua yhteen kestoltaan kahden tunnin tai kahteen yhden tunnin viikottaiseen johdettuun liikuntaharjoitukseen, jollei palvelustehtävistä, esimerkiksi sotilaallisesta harjoituksesta, muuta johdu. Johdettu viikkoliikunta on aina ohjattua tai muutoin kontrolloitua liikuntaa. Jos ammattisotilaalla on ollut hyväksyttävä syy, esimerkiksi sairaus, olla suorittamatta kuntotestiä, esimies voi erikseen oikeuttaa hänet johdettuun viikkoliikuntaan.

Puolustusvoimissa selvitetään myös muita mahdollisuuksia edistää ja tukea ammattisotilaiden omaehtoista liikkumista vapaa-ajalla.

Määräaikaisesta virantoimituksesta erottamisesta (48 §) henkilöstöjärjestöt ja puolustusministeriö sopivat, että virantoimituksesta erottaminen määräaikaisesti edellyttää erityisen painavaa syytä, jota edellytetään myös irtisanomistapauksissa. Määräaikainen erottaminen olisi vaihtoehtoehto irtisanomiselle. Tarkoituksena ei ole kiristää nykyistä rangaistuskäytäntöä. Määräaikaista virantoimituksesta erottamista ei rajata pelkästään tekoihin, jotka ovat tapahtuneet virkamiehen vapaa-aikana.

Sotilaskäskyasiat

Sotilaskäskyasioiden parlamentaarista ulottuvuutta ehdotetaan vahvistettavaksi siirtämällä sotilaallisen puolustuksen keskeisiin perusteisiin kuuluvien sotilaskäskyasioiden esittely siltä osin kuin ne liittyvät puolustusministeriön strategiseen suunnitteluun puolustusvoimien komentajalta puolustusministerille.

Saadun selvityksen mukaan ehdotus vastaa puolustusvoimien ylipäällikön, puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan yhteistä näkemystä. Muutos ei tarkoita rahallisten tai henkilöstöresurssien siirtämistä pääesikunnasta puolustusministeriöön.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että tasavallan presidentin päätöksenteosta sotilaskäskyasioissa on perussäännös perustuslain 58 §:n 5 momentissa. Sen perusteella presidentti päättää näistä asioista ministerin myötävaikutuksella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Säännöksen sisältö muotoutui lopullisesti perustuslakivaliokunnan mietinnössä, jossa säännöstä perusteltiin perustuslain parlamentaaristen ainesten lisäämisellä (PeVM 10/1998 vp). Yhteenvetona sotilaskäskyasioista puolustusvoimalaissa perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotus presidentin päätöksenteon kytkemisestä sotilaskäskyasioissa puolustusministerin esittelyyn on hyvin sopusoinnussa perustuslakia säädettäessä omaksuttujen lähtökohtien kanssa.

Alue- ja paikallishallinto sekä maakuntajoukot

Puolustusvoimien asiantuntijat toivat kuulemisissa esiin, että 28 §:n 4 momentissa käytetty ilmaisu "muut vapaaehtoiset" tulee poistaa, koska puolustusvoimien sodan ajan joukkoihin sisältyviin maakuntajoukkoihin kuuluu vain vapaaehtoisia reserviläisiä. Saadun selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että viittaus muihin vapaaehtoisiin on linjassa sen kanssa, mitä hallituksen esityksessä vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta on todettu (HE 172/2006 vp).

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lakiehdotuksen 28 §:n 1 momentissa on säännös vapaaehtoisen sitoumuksen tekemisestä muun muassa maakuntajoukkojen virka-aputehtäviin. Sitoumuksen voi antaa 18—60-vuotias Suomen kansalainen. Sitoumuksen antaja voi siis olla muukin kuin puolustusvoimalakiehdotuksen 28 §:n 4 momentissa mainittu reserviin kuuluva vapaaehtoinen asevelvollinen, esimerkiksi varusmiespalvelusta suorittamaton mies tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittamaton nainen.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa tuodaan esiin, että maakuntajoukot muodostetaan puolustusvoimien muista joukoista eroavalla tavalla. Maakuntajoukot eivät koostu puolustusvoimien henkilöstöstä tai asevelvollisuuslainsäädännön nojalla puolustusvoimien joukkoihin kuuluvista. Valiokunta toteaa, ettei lakiin ole maakuntajoukkojen muodostamista koskevien säännösten lisäksi ehdotettu otettavaksi muita säännöksiä näistä joukoista. Tämän vuoksi uu-sien joukkojen asema ja käskynalaisuussuhteet puolustusvoimien organisaatiossa jäävät lain tasolla epäselviksi. Puolustusvoimien yleistä koostumusta koskevissa 24 §:n 2 momentin tai 27 §:n ja 28 §:n 1—3 momentin säännöksissä ei mainita maakuntajoukkoja. Vastakohtaispäätelmään perustuva tulkinta näyttäisi tämän puutteen takia johtavan siihen, etteivät maakuntajoukot ole puolustusvoimien osa ainakaan samassa mielessä kuin esimerkiksi säännöksissä nimenomaisesti mainitut joukko-osastot, sotilaslaitokset tai varuskunnat. Valiokunta toteaa lausunnossaan myös, että vapaaehtoisista koostuville joukoille suunniteltujen tehtävien monipuolisuus ja vaativuus eivät käy lakiehdotuksen säännöksistä ilmi.

Maakuntajoukkojen tehtävät.

Saadun selvityksen mukaan maakuntajoukot ovat tärkeä osa puolustusvoimien kokoonpanoa, ja joukot tullaan varustamaan uudenaikaisella puolustusmateriaalilla. Niitä voidaankin pitää eräänlaisina kotimaan nopean toiminnan joukkoina. Maakuntajoukot poikkeavat muista puolustusvoimien joukoista siinä, että valintamenettely perustuu reserviläisten vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoisuuteen liittyy sitoumusjärjestelmä, jolla kannustein tukemalla saadaan reserviläinen valitsemaan joukkonsa. Maakuntajoukkojen kehittäminen kuuluu puolustusvoimien strategiseen suunnitelmaan 2025. Maakuntajoukkokonseptin kehittämisessä saa tuleva Maavoimien esikunta vuodesta 2008 lähtien keskeisen roolin.

Saadun selvityksen mukaan maakuntajoukkojen kehittäminen käynnistettiin heti vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon hyväksymisen jälkeen. Vaikutteita maakuntajoukkojen kehittämiseen on haettu ennen kaikkea Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Vuosina 2005—2007 on käynnissä maakuntajoukkokonseptin pilottivaihe. Tämän vaiheen tavoitteena on etsiä vapaaehtoisten reserviläisten rekrytointimallia, laatia perusteita maakuntajoukkojen koulutukselle, selvittää toimintaan mukaan tulevien motivaatiota ja odotuksia, laatia kannustejärjestelmä ja käynnistää joukkojen varustaminen. Pilottivaiheen viisi maakuntayksikköä ovat Helsingin, Uudenmaan, Vaasan, Oulun ja Kuopion sotilaslääneissä. Mukana toiminnassa on tällä hetkellä noin 800 reservin sotilasta. Saadun selvityksen mukaan tyypillinen maakuntajoukkojen vapaaehtoinen on ammattikoulun käynyt reservin toimiupseeri.

Vuosina 2008—2011 kaikkiin maakuntiin rekrytoidaan vapaaehtoisista ensi sijassa erilaisten kohteiden suojaamiseen kykenevät joukot, jotka nimetään maakuntajoukoiksi. Lopullisena tavoitteena on saada luotua reserviläisistä yhteisvahvuudeltaan noin 12 000—16 000 hengen suuruinen maakuntajoukko eli noin 3—4 yksikköä maakuntaa kohden.

Maakuntajoukkojen kehittämisen lähtökohtana on sodan ajan tehtävien lisäksi myös osallistuminen puolustusvoimien antamiin virka-aputehtäviin. Maakuntajoukot saisivat erityiskoulutusta virka-aputehtäviin ja saavuttaisivat näissä tehtävissä vaadittavan osaamistason noin vuoden koulutuksen jälkeen. Maakuntajoukkoja kaavaillaan koulutettavan siten, että 10 % koulutuksesta annettaisiin kertausharjoitusten kautta, 30 % puolustusvoimien vapaaehtoisten harjoitusten kautta ja 60 % Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä tilattujen harjoitusten kautta. Tavoitteena on, että maakuntajoukkoja koulutettaisiin vuosittain noin 15 vuorokautta.

Virka- ja sotilaspuvun käyttäminen

Vapaaehtoisen maanpuolustustyön etujärjestöt toivat asiantuntijakuulemisissa esiin huolensa siitä, saavatko reserviläiset jatkossa käyttää sotilasarvonsa mukaista sotilaspukua. Nykyisin reserviläisten sotilaspuvun käyttöä on säännelty yksityiskohtaisesti sotilas- ja virkapuvuista annetussa asetuksessa. Reserviläisjärjestöt toivat esiin, että nykyinen asetus on ollut hyvä ja toimiva ja sillä on ollut yleistä maanpuolustustahtoa vahvistava merkitys. Reserviläiset ovat käyttäneet sotilaspukua muun muassa vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa, kunniavartioissa sankarihaudoilla sekä kansainvälisissä tapahtumissa.

Virka- ja sotilaspuvun käyttöä koskevan 45 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tarkoituksena ei ole muuttaa nykyistä käytäntöä, jonka mukaan muuan muassa puolustusvoimien tai maanpuolustusjärjestöjen juhla-, edustus-, kilpailu- ja vastaavissa tapahtumissa on voitu käyttää sotilasarvon mukaista sotilaspukua. Vastaavasti puolustusvoimien sotilasvirasta eläkkeelle siirtyneet voisivat edelleen käyttää sotilaspukua edellä mainittujen tilaisuuksien lisäksi myös muissa tilaisuuksissa, joissa siviilihenkilöt käyttävät juhlapukua.

Puolustusvaliokunta huomauttaa, että 45 §:n yksityiskohtaiset perustelut on kirjoitettu tavalla, jonka voidaan nähdä johtavan ahtaampaan tulkintaan reserviläisten oikeudesta käyttää sotilaspukua kuin mitä vuoden 1997 asetuksessa on määritelty. Puolustusvaliokunta toteaakin, että pääesikunnan määrätessä tarkemmin sotilas- ja virkapukujen käyttämisestä (45 §:n 4 momentti) ei vallitsevaa käytäntöä reserviläisten oikeudesta käyttää sotilaspukua tule kaventaa.