SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2013 vp

StVM 2/2013 vp - HE 199/2012 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuoden 2009 lääkevahinkokorvausten osittaisesta rahoittamisesta valtion varoista

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 12 päivänä helmikuuta 2013 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi vuoden 2009 lääkevahinkokorvausten osittaisesta rahoittamisesta valtion varoista (HE 199/2012 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

osastopäällikkö Outi Antila ja hallitussihteeri Riitta Kokko-Herrala, sosiaali- ja terveysministeriö

budjettineuvos Jouko Narikka, valtiovarainministeriö

osaston johtaja Terhi Kilpi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

pääjohtaja Timo Laitinen, Valtiokonttori

johtaja Asko Nio, Lääkevahinkovakuutuspooli

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vuoden 2009 lääkevahinkokorvausten osittaisesta rahoittamisesta valtion varoista. Valtion varoista rahoitettaisiin vuodelle 2009 kohdistuvat sikainfluenssaepidemian estämiseksi annetun Pandemrix-rokotteen aiheuttamat lääkevahingot. Lääkevahingot korvataan yleensä yksityisestä Lääkevahinkovakuutuspoolin kautta järjestetystä lääkevahinkovakuutuksesta. Vahinkojen poikkeuksellisuuden vuoksi vuoden 2009 vakuutusmäärä ei arvion mukaan riitä korvausten maksamiseen täysimääräisinä. Ehdotetun lain tavoitteena on turvata täysimääräiset korvaukset kaikille lääkevahinkovakuutuksen ehtojen mukaisiin korvauksiin oikeutetuille siitä riippumatta, onko kyse Pandemrix-rokotteen aiheuttamasta vai muusta vuodelle 2009 kohdistuvasta lääkevahingosta.

Valtio rahoittaisi Pandemrix-rokotteen aiheuttamien vahinkojen korvauksia sen jälkeen, kun lääkevahinkovakuutuksen vakuutusmäärä on ylittynyt. Valtion rahoitusosuus alkaisi nykyisen arvion mukaan 2030-luvun vaihteessa ja jatkuisi korvaukseen oikeutettujen eliniän. Vakuutuskorvausten maksaminen korvauksiin oikeutetuille on aloitettu Lääkevahinkovakuutuspoolin tekemien yksilöllisten korvauspäätösten nojalla. Lääkevahinkovakuutuksen ehtojen mukaan, jos on odotettavissa, että enimmäiskorvausmäärä ei tule riittämään täysimääräisten korvausten maksamiseen, maksetaan vakuutuskorvaukset samassa suhteessa alennettuina. Jotta ehtojen mukaisten täysimääräisten korvausten maksaminen ei keskeytyisi, valtio sitoutuisi tällä lailla rahoittamaan lääkevahinkovakuutuksen vuoden 2009 vakuutusmäärän ylittävät korvaukset. Ehdotetulla lailla ei oteta kantaa valtion vahingonkorvausvastuuseen, eikä kyse ole korvausten rahoittamisesta valtion vahingonkorvausvastuun johdosta.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valiokunta pitää tärkeänä, että sikainfluenssaepidemian estämiseksi annetun Pandemrix-rokotteen aiheuttamien lääkevahinkokorvausten maksaminen täysimääräisinä kaikille lääkevahinkovakuutuksen ehtojen mukaisiin korvauksiin oikeutetuille turvataan lailla. Rokotuksesta aiheutuneet vahingot korvataan lähtökohtaisesti lääkevahinkovakuutuksesta, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) rokotteen hankkijana on myös vakuutuksenottajana lääkevahinkovakuutuksessa. Maksettavien korvausten yhteismäärä tulee tämän hetkisen arvion mukaan nousemaan noin 90 miljoonaan euroon. Kun lääkevahinkovakuutuksesta maksettavien korvausten määrä on vakuutuskautta kohden enintään 30 miljoonaa euroa, turvataan valtion rahoitusosuudella korvausten maksaminen vahingon kärsineille senkin jälkeen, kun lääkevahinkovakuutuksen 30 miljoonan euron vakuutusmäärä on käytetty. Valtion rahoitusosuuden korvauksista arvioidaan alkavan vuonna 2030.

Tiedot vuonna 2009—2010 todetuista ja varmistetuista narkolepsiatapauksista ovat osoittaneet selvästi, että Pandemrix-rokotus lisäsi 4—19-vuotiaiden riskiä sairastua narkolepsiaan. Sen sijaan aikuisilla vastaavaa rokotukseen liittyvää lisääntynyttä riskiä ei tuolloin voitu havaita. Rokotusten haittavaikutusrekisteriin on tähän mennessä ilmoitettu 152 rokotuksen jälkeen todettua narkolepsiatapausta, joista 132 oli rokotushetkellä 4—19-vuotiaita.

THL on jatkanut narkolepsiaselvitystä keräämällä tiedot myös vuonna 2011 todetuista narkolepsitapauksista ja tulee jatkamaan tiedonkeruuta tämänkin jälkeen. Uusia lasten narkolepsiatapauksia todettiin vuonna 2011 vielä viitisenkymmentä. Viime vuonna uusia tapauksia on tiettävästi todettu lapsissa ja nuorissa hiukan yli 10, mikä vastaa pandemiaa edeltänyttä tasoa. Aikuisväestön rokotustietojen tarkistukset ovat parhaillaan meneillään, ja THL julkistaa kuluvana keväänä tulokset aikuisten osalta.

Valiokunta toteaa, että korvausmenettelystä on tarpeen tehdä korvaukseen oikeutetuille mahdollisimman joustava. Kun valtion rahoitusosuus vahingonkorvauksista on merkittävä, valiokunta katsoo, että vahingonkorvausten käsittelyn ja maksatuksen siirtäminen Valtiokonttoriin osaksi valtion vahingonkorvaustoimintaa olisi perusteltua. Valiokunta huomauttaa kuitenkin, että ehdotetussa laissa ei ole kyse korvausten rahoittamisesta valtion vahingonkorvausvastuun johdosta vaan lailla varmistetaan korvausvarojen riittävyys niin, ettei maksussa olevia tai tulevia korvauksia leikattaisi.

Valiokunta toteaa vielä, että päätös rokotteen hankkimisesta oli tehtävä viivytyksettä pandemian puhjettua, jolloin ei mitään rokotetta vielä ollut valmiina. Euroopan komissio myönsi Pandemrix-rokotteelle unionin laajuisen myyntiluvan syyskuussa 2009 Euroopan Lääkeviraston suosituksen mukaisesti. Riskiryhmien rokottaminen aloitettiin Suomessa lokakuussa 2009. Lääkevahinkoihin on varauduttu THL:n ottamalla lääkevahinkovakuutuksella. Rokotteen hankintasopimuksessa lääkeyhtiön vastuu on rajoitettu. Vahingonkärsijän asemaan tällä ei ole vaikutusta, koska lääkevahinkovakuutuksen ehtojen mukaisten korvausten määrä perustuu Suomen vahingonkorvauslakiin.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 26 päivänä helmikuuta 2013

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Juha Rehula /kesk
  • vpj. Anneli Kiljunen /sd
  • jäs. Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Sanni Grahn-Laasonen /kok
  • Johanna Jurva /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Merja Kuusisto /sd
  • Sanna Lauslahti /kok
  • Merja Mäkisalo-Ropponen /sd
  • Lasse Männistö /kok
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Annika Saarikko /kesk
  • Hanna Tainio /sd
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Erkki Virtanen /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Eila  Mäkipää