Yleisperustelut

Hallituksen esitys liittyy kiinteästi pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelman tärkeimpiin työllisyystavoitteisiin ja pyrkimyksiin luoda edellytyksiä sille, että vuoteen 2011 mennessä voidaan saavuttaa 75 prosentin työllisyysaste. Väestörakenteen muuttuessa on työurien pidentämisen lisäksi tärkeää vähentää työttömyyttä huolehtimalla työttömien osaamisesta ja työkyvystä niin, että luodaan edellytyksiä työttömien työnhakijoiden työllistymiselle avautuviin työpaikkoihin.

Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehostaa, selkeyttää ja aktivoida julkisen sektorin tukitoimia työllistymisen edistämiseksi sekä työllisyysasteen nostamiseksi. Erityinen huomio kiinnitetään pitkäaikaistyöttömien, vajaakuntoisten ja vammaisten sekä nuorten työllistymismahdollisuuksien parantamiseen sekä toimeentuloturvan kannustavan kokonaisuuden luomiseen.

Työmarkkinatuen painopistettä ehdotetaan hallitusohjelman mukaisesti muutettavaksi passiivisesta tuesta aktiiviseen. Uudistus on perusteltu pitkäaikaisen työttömyyden ja toimeentulotukiriippuvuuden katkaisemiseksi. Uudistuksella pyritään aktivointiasteen nostamiseen erityisesti vaikeasti työllistyvien työttömien ryhmässä. Aktivointiaste on Suomessa EU-maihin verrattuna varsin alhainen. Merkittävä joukko työttömistä on ajautunut työmarkkinatuelle ilman, että he juurikaan olisivat osallistuneet aktiivitoimiin. Tuen piirissä on noin 20 000 henkilöä, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 alkaen, ja heistä vain 7 prosenttia on ollut missään aktiivitoimissa.

Lähtökohdiltaan uudistus vastaa Euroopan unionin työllisyysstrategiaa, jonka keskeisiä tavoitteita ovat pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisy, työttömien aktivointi ja etuusjärjestelmien painopisteen muuttaminen. Valiokunta toteaa, että kokonaisuutena uudistuksella tuetaan aktiivista työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa. Hallituksen esitykseen sisältyvät ehdotukset ovat eri toimijatahojen yhteistyötä tukevia ja syrjäytymisuhan alla olevan väestönosan elinoloja ja osallisuutta edistäviä.

Uudistuksen rahoitus

Uudistus toteutetaan yksittäisen kunnan kannalta kustannusneutraalisti lähtötilaan verrattuna. Kunnan menolisäyksen kompensaatio toteutetaan valtionosuusjärjestelmän kautta korottamalla sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusprosenttia, nostamalla verotulotasauksen tasausrajaa ja lisäämällä yleiseen valtionosuuteen kuntakohtaisesti laskettu korjauserä. Rahoitusmalli tulee palkitsemaan niitä kuntia, jotka edistävät työllistymistä ja joilla työttömien aktivointiaste nousee keskimääräistä tavoitetta enemmän. Valtion rahoitusta toimenpiteiden tukemiseen lisätään kolmen vuoden siirtymäkauden jälkeen 100 miljoonalla eurolla, josta uutta rahaa on 36 miljoonaa euroa.

Valiokuntakäsittelyssä on käynyt selväksi, että valtaosassa kunnista ei ole valmistauduttu uudistuksen nopeaan voimaantuloon. Vaikeinta lain tavoitteiden toteuttaminen on kunnissa, joissa työttömiä ja vaikeasti työllistettäviä on paljon. On kuitenkin arvioitavissa, ettei kunnille ongelmia tuota niinkään rahoitusvastuiden muutos, vaan niiden sosiaali- ja terveyspalvelujen, kuntoutustoimien sekä kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen, joilla kunnan tulisi vastata työttömien uuden aktiivikauden täytäntöönpanoon.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää perusteltuna, että uudistuksesta kunnille aiheutuvat kustannukset korvataan täysimääräisenä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että uudistuksen vaikutuksia kuntien menoihin seurataan erityisesti sen osalta, toteutuuko uudistus sillä tavoin kustannusneutraalisti kuin esityksessä on tarkoitettu. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Vähimmäisturvan rahoitusvastuun jako

Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena työmarkkinatuen ja toimeentulotuen rahoituksen uudistamista. Nykyinen rahoitusjärjestelmä ei kannusta kuntia aktiivisuuteen työttömyyden torjunnassa, kun kunnat eivät osallistu työmarkkinatuen rahoitukseen. Aktiivinen toimenpiteiden tarjoaminen mahdollisissa kieltäytymistapauksissa päinvastoin aikaansaa kunnan toimeentulotukimenojen kasvua. Toisaalta aktiivitoimien vähäinen tarjonta pitää passiivisen työttömyysturvan piirissä myös henkilöitä, jotka eivät tosiasiassa ole työmarkkinoiden käytettävissä. Esitetty uudistus vähentää rahoitus- ja etuusjärjestelmiin sisältyviä vääriä ohjausvaikutuksia.

Kun kunta joutuu jatkossa rahoittamaan puolet vähintään 500 työttömyyspäivältä työmarkkinatukea saaneiden tuesta, liittyy uuteenkin järjestelmään vaara, että paikallisten toimijoiden intressi kohdistaa toimenpiteitä lyhyemmän aikaa työttöminä olleisiin tulee edelleen olemaan vähäinen. Valiokunta korostaa, että kaikkien toimijoiden tulee määrätietoisesti pyrkiä katkaisemaan työttömyys mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tarjota aktiivitoimia jo paljon ennen 500 työttömyyspäivän täyttymistä. Työttömyyden pitkittyminen heikentää suhteellisen lyhyelläkin ajalla oleellisesti henkilön työnsaantimahdollisuuksia ja siten nostaa myös työllistymisen edistämiseen tarvittavien toimenpiteiden kustannuksia.

Rahoitusuudistus merkitsee perustoimeentulotuen rahoittamista sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusjärjestelmästä ja paluuta kustannusperusteiseen menojen korvaamiseen. Rahoitusjärjestelmä monimutkaistuu ja vaatii monen toimijan — kunnan, Kansaneläkelaitoksen ja lääninhallitusten — tietojen vaihtoa. Valtionosuusselvitysten ja ennakoiden käsittely vaatii lääninhallituksissa lisäresursseja, joista hallituksen esityksellä huolehditaan varaamalla lisää henkilöstöresursseja lääninhallituksille. Valiokunta pitää tärkeänä, että lääninhallitusten riittävästä resursoinnista huolehditaan myös jatkossa mahdollista lisätyötä vastaavasti.

Toimeentulotuen rahoitusuudistus merkitsee, että kuntien tulee kirjanpidossaan ja tilastoinnissaan luoda uudet järjestelmät erotellakseen perustoimeentulotuen ja täydentävän toimeentulotuen kustannukset. Tehtävä on uusi kunnan sosiaalitoimelle ja käytännössä se tulee verottamaan myös kuntien sosiaalityöntekijöiden työaikaa. Valiokuntakäsittelyssä on esitetty erityinen huoli siitä, etteivät kuntien atk-järjestelmät tule olemaan uudistuksen edellyttämässä kunnossa lain voimaantullessa. Valiokunta pitää huolta aiheellisena, koska järjestelmien keskeneräisyys näkyy pidentyvinä käsittelyaikoina ja viivästyttää toimeentulotukea hakevien tuen saantia. Monilla paikkakunnilla jonot sosiaalityöntekijän vastaanotolle ovat jo nyt liian pitkiä ja viiveet tuen saannissa asiakkaiden kannalta täysin kohtuuttomia. Valiokunta korostaa, että kunnissa tulee pikaisesti valmistautua lain voimaantuloon ja sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ohjeistaa kuntia uudesta järjestelmästä selkeästi.

Toimeentulotuen kehittäminen

Hallituksen esitykseen sisältyvä ehdotus toimeentulotuen rakenteen uudistamiseksi yhtenäistää toimeentulotuen myöntämisperusteita valtakunnallisesti. Uudistuksella ei muuteta toimeentulotuen saamisen edellytyksiä eikä tuen määräytymisperusteita. Valiokunta korostaa, että toimeentulotuen kehittämisessä on nyt ehdotetun rakennemuutoksen ja rahoitusuudistuksen ohella kiinnitettävä huomiota tarveharkintaisen toimeentulotuen ja ehkäisevän toimeentulotuen käytön lisäämiseen sosiaalityön välineenä. Ensisijaisten etuuksien alhainen taso sekä eri etuuksien yhteensovitus ja maksatuksen viiveet näkyvät keskeisinä ongelmina toimeentulotuessa ja kuntien sosiaalitoimessa. Etuusjärjestelmä tuottaa moninkertaista asiakkuutta, aiheuttaa päällekkäistä työtä ja lisää etuuksien hallinnointia sosiaalitoimessa.

Valiokunta pitää tärkeänä toimeentulotuen uudistamista siten, että se voidaan palauttaa sosiaalityön työvälineeksi. Toimeentulotuen käyttöä sosiaalityön ammatillista harkintaa edellyttävänä tukimuotona tulee lisätä, koska siten voidaan ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä ja tukea myös pitkäaikaistyöttömien aktivointia.

Toimeentulotuen rakenteen ja rahoituksen uudistaminen sekä etuuskäsittelyn laajeneminen entisestään voi johtaa tilanteeseen, jossa toimeentulotukiasiakkaat eivät saa tarvettaan vastaavasti sosiaalityön palveluita edes nykyisessä laajuudessa. Koulutuksen saaneiden sosiaalityöntekijöiden puute lisää vaaraa, että tarveharkintaisen ja ehkäisevän toimeentulotuen käyttö kunnissa entisestään laskee.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että sosiaalityön asiakkaille säädetään palvelujen saatavuuskriteerit. Toimeentulotuki viimesijaisena turvan muotona tulee lain mukaan saada viivytyksettä. Sekä säännöksen perusteluissa että eduskunnan oikeusasiamiehen antamissa ratkaisuissa on pidetty vaatimuksena toimeentulotukiasian käsittelyä yhden viikon määräajassa.

Valiokunta pitää tärkeänä, että toimeentulotukiasian käsittelyn määräajasta säädetään laissa, ja edellyttää, että sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee asiasta esityksen eduskunnalle. Samalla on syytä selvittää mahdollisuudet säätää lain tasolla sosiaalihuollon asiakkaan oikeudesta päästä palvelujen tarpeen arviointiin sekä saada tarvitsemansa palvelut määräajassa.

Työmarkkinatuen tason korjaaminen

Toimeentulotukea saavista kotitalouksista suurimmalla osalla on pääasiallisena tulonlähteenä työmarkkinatuki. Toimeentulotuen tarvetta voitaisiin ratkaisevasti vähentää korottamalla työmarkkinatukea tai lieventämällä sen verotusta. Työmarkkinatuen alhainen taso on johtanut siihen, että viimesijaisen turvan ollessa korkeampi työttömät joutuvat enenevästi hakemaan toimeentulonsa kahdesta eri järjestelmästä. Näin työmarkkinatuesta on kehittynyt pysyvä osa viimesijaista toimeentuloturvaa toisin kuin järjestelmää luotaessa oli tarkoitus.

Työmarkkinatukeen sisältyvä puolison tuloihin kohdistuva tarveharkinta on erityisen ongelmallinen, koska pienetkin puolison tulot vähentävät työmarkkinatukea, mikä siten saattaa kannustaa myös puolisoa jäämään työttömäksi. Perustuslakivaliokunta on aiemmassa lausunnossaan katsonut (PeVL 46/2002 vp), ettei tällainen tarveharkinta ole vaivatta sopusoinnussa perusoikeuksien yksilöllisen luonteen kanssa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta toistaa aiemman kantansa puolison tuloihin kohdistuvan tarveharkinnan poistamisen tarpeellisuudesta.

Valiokunnan näkemyksen mukaan työmarkkinatuen tasoa suhteessa toimeentulotukeen tulee korjata. Valiokunta toistaa usein esiintuomansa kannan, että työmarkkinatuen tasoa tulee nostaa. Samalla on kuitenkin tarpeen huolehtia perustoimeentulotuen tasosta. Kun hyväksyttävä uudistus merkitsee näiden kahden etuuden rahoituksen yhtenäistymistä, on entistä epätarkoituksenmukaisempaa sekä asiakkaiden että järjestelmää hoitavien viranomaisten kannalta ylläpitää järjestelmää, joka aiheuttaa päällekkäisiä asiakkuuksia ja moninkertaista työtä. Työmarkkinatuen nostaminen poistaa toimeentulotuen piiristä huomattavan osan asiakkuuksista ja vapauttaa siten sosiaalityöntekijät lain vaatimaan varsinaiseen sosiaalityöhön ja aktiivitoimenpiteiden toteuttamiseen.

Valiokunta toteaa, että eri etuusjärjestelmät — asumistuki, työmarkkinatuki, toimeentulotuki sekä työmarkkinatuen verotus — muodostavat nykyisellään kokonaisuuden, jonka hallinnointi usean eri hallinnonalan kautta aiheuttaa tehottomuutta ja koordinaatio-ongelmia sekä asiakkaalle ennakoimattomuutta toimeentulon tasossa. Valiokunnan näkemyksen mukaan vähimmäisturvan järjestämisessä kokonaisuutena tulee päästä tehokkaampaan ja hallinnointikustannuksia vähentävään järjestelmään.

Työmarkkinatuen karenssi

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää hyvänä ehdotettua erityistä uutta aktiivikautta, jonka aikana työnhakijalle tarjotaan palveluja ja toimenpiteitä tehostetusti. Aktiivikauden avulla voidaan osalle työttömistä tarjota paluumahdollisuus avoimille työmarkkinoille.

Työmarkkinatuen vastikkeellisuus lisääntyy käytännössä uuden aktiivikauden johdosta. Pitkään työmarkkinatukea saanut henkilö menettää oikeutensa työttömyysaikaiseen työmarkkinatukeen kieltäytyessään, erotessaan tai joutuessaan erotetuksi työstä tai sellaisesta työvoimapoliittisesta toimenpiteestä, johon osallistuvalla on oikeus saada työmarkkinatukea ja ylläpitokorvausta. Työttömän oikeus työttömyysaikaiseen työmarkkinatukeen jatkuisi 500 työttömyyspäivän jälkeenkin siihen saakka, kunnes aktiivikauteen kuuluva tarjous on tehty. Työmarkkinatukioikeuden menettäminen merkitsee työttömän jäämistä toimeentulotuen varaan, ja riski pitkittyvään toimeentulotukiriippuvuuteen on ilmeinen.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että viiden kuukauden korvaukseton ajanjakso on verraten pitkä. Sen vuoksi perustuslakivaliokunnan mielestä lakiin on asianmukaista lisätä säännös työvoimaviranomaisten velvollisuudesta huolehtia siitä, että karenssijakson aikana on tosiasiallisesti saatavana työtä, koulutusta tai työvoimapoliittisia toimenpiteitä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 5 luvun 1 §:ään lisättäväksi työvoimatoimistolle velvollisuuden toteuttaa yksilöidyn työnhakusuunnitelman sisältämiä toimenpiteitä tehostetusti työmarkkinatukioikeutensa menettäneen työttömän työllistämiseksi. Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan tavoin, että aktiivitoimia tarjottaessa tulee ottaa huomioon työmarkkinatuen saajan tosiasiallinen työkyky eikä tarjouksia tule tehdä sellaisista toimenpiteistä, joihin henkilöllä ei ole edellytyksiä osallistua.

Esityksen valmistelun yhteydessä on sovittu, että Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus tekee seurantatutkimuksen lain toteutumisesta. Valiokunta pitää välttämättömänä, että seurannassa selvitetään uudistuksen vaikutukset asiakkaan asemaan. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Työvoimapalvelujen parantaminen

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on lausunnossaan käsitellyt uudistuksen edellyttämiä muutoksia työvoimatoimistojen toimintakulttuurissa. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta toteaa, että heti työttömyyden alkuvaiheessa tehtävä nykyistä olennaisesti tarkempi arvio työttömän työmarkkinatilanteesta on tärkeä. Valiokunta toteaa kuitenkin, että kyseessä on erittäin haastava tehtävä ja sen kunnollinen toteuttaminen edellyttää paitsi työvoimatoimistojen henkilöstön perusteellista kouluttamista myös riittäviä resursseja, jotta työvoimatoimiston virkailijalla on riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia profiloinnin oikea-aikaiseen suorittamiseen. Edelleen valiokunta toteaa, että uudistus edellyttää toimivaa yhteistyötä työvoimatoimiston ja kunnan sosiaali- ja terveystoimen työntekijöiden kesken. Valiokunta korostaa toimivien yhteistyösuhteiden ja hyvien käytäntöjen sekä henkilöstön koulutuksen merkitystä uudistuksen tavoitteiden toteuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että työttömällä työnhakijalla tulee olla oikeus saada työvoimatoimistolta yksilöllistä palvelua. Ehdotettu profilointijärjestelmä, joka tuottaa entistä parempaa tietoa työnhakijan valmiuksista ja mahdollistaa paremmin yksilöllisten osoitusten käytön, on työttömän kannalta hyvä asia. Tiedottavaan työnvälitykseen siirtyminen on merkinnyt työttömälle usein vain kutsuja joukkotilaisuuksiin, jotka eivät välttämättä ole vastanneet työnhakusuunnitelmassa sovittua.

Laadukkailla ja hyvin saatavilla olevilla työvoimapalveluilla on monilla paikkakunnilla saatu aikaan hyviä tuloksia työllistämisessä. Tutkimukset osoittavat, että yksilöidyn työhönosoituksen tekemisellä on merkittäviä etuja vaihtoehtoisiin menetelmiin nähden. Työhönosoituksen käyttö lisää työpaikan täytön todennäköisyyttä työvoimatoimiston työnhakijalla ja lyhentää rekrytointiprosessia. Tehokkaimpien menetelmien käyttö johtaa siihen, että virta pitkäkestoisempaan työttömyyteen ja siten työmarkkinatuen varassa elämistä merkitsevään pitkäaikaistyöttömyyteen tyrehtyy aiemmin.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan tavoin eri toimijoiden yhteistyön merkitystä. Vastuunjakoa työvoimaviranomaisten sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten välillä on myös syytä kehittää. Niihin pitkäaikaistyöttömiin, jotka hyötyisivät tehokkaammasta työkyvyn sosiaalisesta ja psyykkisestä arvioinnista, kuntoutuksesta ja psykososiaalisesta työstä aktivoinnin ohella tai sen sijasta, tulee kiinnittää huomiota nykyistä enemmän.

Työvoiman palvelukeskuksissa on saatu hyviä kokemuksia eri viranomaisten yhteistyöstä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että työvoiman palvelukeskuksissa kehitetään toimintamalleja, joilla varmistetaan psykososiaalisten palvelujen, kuten päihdehuollon palvelujen ja mielenterveyspalvelujen, järjestäminen asiakkaille aktivoinnin ohella tai sen sijaan. Valiokunta korostaa myös kunnan sosiaalitoimen toimintamallien kehittämistä uudistuksen toimeenpanon onnistumiseksi. Asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin sekä aktivointi- ja palvelusuunnitelmien tekoon tarvitaan lisää sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen osaamista ja henkilöstöresursseja.

Sosiaalisten yritysten ja kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksien edistäminen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää sosiaalista yritystoimintaa keskeisenä välineenä pyrittäessä vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Hallituksen esityksessä ei sosiaaliselle yritykselle myönnettäviin palkkatukiin esitetä muutoksia. Sosiaaliset yritykset saavat tukiuudistuksen jälkeenkin muita yrityksiä korkeampia ja pitkäkestoisempia tukia palkatessaan vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Vajaakuntoiselle tuki voidaan myöntää uudelleen enimmäisajan jälkeen ilman tukijaksojen väliin jäävää työttömyyttä. Edelleensijoittamismahdollisuutta ehdotetaan laajennettavaksi siten, että sosiaalinen yritys voi vajaakuntoisen ja pitkäaikaistyöttömän lisäksi edelleen sijoittaa myös tuella palkkaamansa vaikeasti työllistyvän.

Työministeriön pitämässä sosiaalisten yritysten rekisterissä on tällä hetkellä 31 yritystä, joihin on palkattu työllistämistuella 150 ja yhdistelmätuella 110 henkilöä. Valiokunta pitää tärkeänä, että työministeriö edistää sosiaalisten yritysten käynnistymistä yhteistyössä kolmannen sektorin, kuntien ja yritysten kanssa. Edelleen valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaalisiin yrityksiin palkattaville vajaakuntoisille voitaisiin palkkatuki myöntää määräaikaisuuden sijasta toistaiseksi jatkuvana.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on lausunnossaan käsitellyt kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksien parantamista. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää tärkeänä, että uudistusta toimeenpantaessa hyödynnetään täysimääräisesti mahdollisuus ottaa työnhaku- tai aktivointisuunnitelmaan sisältyvien toimenpiteiden joukkoon kansalaisjärjestöissä tehtävä vapaaehtoistyö, esimerkiksi kuntouttavana työtoimintana tai työharjoitteluna. Edelleen työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus selvittää mahdollisuudet lieventää palkkatuen kestoon ja toistuvasti samalle henkilölle maksamiseen liittyviä ehtoja silloin, kun työnantajana toimii voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen palveluja tuottava yhteisö, kuten yhdistys tai urheiluseurat. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan esittämiä toimenpiteitä kannatettavina.

Palkkatuen räätälöinti

Palkkatuen osalta esityksessä on monia keskeisiä parannuksia, kuten tukien yksinkertaistaminen, perustuen tason sitominen peruspäivärahan tasoon, pysyvän tuen mahdollisuus vajaakuntoiselle sekä palkkatuen lisäosan myöntämisen mahdollisuus määräaikaisiin työsuhteisiin myös yrityksille. Lisäksi palkkatuen saamisen edellytyksenä oleva työmarkkinavalmiuksia parantavan koulutuksen nivominen lisäosan perusteeksi on selkeä parannus ja oikea suunta palkkatuen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Vajaakuntoisen osalta tuen myöntäminen edellyttää tuottavuuden aleneman suhteuttamista tarjolla olevaan työtehtävään.

Säännökset mahdollistavat yksilöllisesti räätälöidyn tuottavuuden alenemaa kompensoivan palkkatuen. Palkkatuen räätälöinti voi koostua sekä tuen kestosta että tuen tasosta. Tuen kesto voi vaihdella väleillä 0—10 kuukautta tai 0—24 kuukautta tai 24 kuukauden jakson jälkeen myönnetyistä 0—24 kuukauden pituisista jaksoista. Tukitaso voi vaihdella perustuessa 0—23,52 euroon, lisäosassa 0—60 prosenttiin ja korkeimman korotetun palkkatuen lisäosassa 60—90 prosenttiin liukuvasti. Vaikka säännökset antavat sinänsä mahdollisuuden joustavuuteen, työvoimaviranomaiset käytännössä myöntävät melko kaavamaisesti kaikille saman tasoista ja -kestoista tukea huomioimatta yksilöllistä tuottavuuden alenemaa. Valiokunta korostaa, että tuen myöntämisessä tulee nykyistä enemmän käyttää mahdollisuutta tuen räätälöintiin yksilöllisesti ja ottaa huomioon yksilölliset tuottavuuden alenemat.

Työkyvyttömyyden määrittely

Pitkäaikaistyöttömien joukossa on henkilöitä, joiden työmarkkinakelpoisuuden ylläpitämisessä ei pitkän työttömyyden aikana ole onnistuttu. Työvoimahallinnon pitkäaikaistyöttömiin kohdistuvista toimenpiteistä huolimatta näitä henkilöitä on ollut mahdoton työllistää, vaikka työttömyys yleisesti on selvästi vähentynyt. Tutkimusten mukaan työttömänä olo vähentää nopeasti henkilön työkykyä. Osa pitkään työttöminä olleista henkilöistä on tullut työeläkelainsäädännön mukaisilla edellytyksillä oikeutetuksi työkyvyttömyyseläkkeeseen, osa vuonna 2001 aloitettujen tehostettujen työkunnon selvitysten perusteella (ELMA-hanke). Lisäksi kertaratkaisuna on turvattu työttömyyseläkkeen suuruinen pysyvä toimeentulo oikeuttamalla vuosina 1941—1947 syntyneet erityisen pitkään työttöminä olleet henkilöt eläketukeen.

Työttömien joukossa on kuitenkin edelleen paljon niitä, jotka eivät työeläkelainsäädännön lääketieteellisesti painottuneen työkyvyttömyyskäsitteen mukaisesti ole työkyvyttömiä, mutta jotka myöskään eivät tosiasiallisesti ole työkykyisiä. Näitä työttömiä on runsaasti myös nuoremmissa ikäluokissa. Työkyvyttömyyseläkkeen saamisen edellytyksenä kuitenkin aina on, että työkyvyttömyys aiheutuu sairaudesta, viasta tai vammasta.

Eläkelainsäädännön työkyvyttömyysmääritelmää tulisi valiokunnan näkemyksen mukaan pyrkiä laajentamaan siten, että määrittelyssä voitaisiin ottaa huomioon tosiasialliseen työkykyyn vaikuttavat sosiaalipsykologiset tekijät. Tällaisten henkilöiden toimeentulon järjestäminen muun kuin työttömyysturvajärjestelmän kautta vapauttaisi heidät työnhakijoina olemisesta ja samalla vähentäisi työvoimahallinnon resurssien tarpeetonta käyttöä.

Työssäoloehdon karttuminen

Voimassaolevan lain mukaan henkilölle, joka työskentelee yhdistelmätuella, karttuu työssäoloehtoon luettavaa työtä puolet työskentelyviikkojen lukumäärästä. Vastaava säännös tulisi jatkossa koskemaan työtä, johon työnantaja on saanut korkeinta korotettua palkkatukea. Palkkatuella tuettu työ kartuttaa kokonaisuudessaan työssäoloehtoa kuten nykyisinkin. Tukityössä olevan henkilön kannalta sinänsä on epäoikeudenmukaista, että saman työnantajan palveluksessa samaa työtä tekevä ja samaa palkkaa saava henkilö kartuttaa erilaisilla ehdoilla oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tai peruspäivärahaan. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että korkein korotettu palkkatuki rahoitetaan edelleen henkilön omasta sosiaaliturvasta ja työllisyysmäärärahoista, kuten yhdistelmätuki nykyäänkin. Työmarkkinatuesta voidaan rahoittaa työllistämistukia vain silloin, kun henkilö olisi työttömänä ollessaan oikeutettu työmarkkinatukeen. Näin työssäoloehdon muutos merkitsisi tukityöllistämisen keston lyhentymistä.

Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että korkein korotettu palkkatuki ei edellytä, että työaika olisi vähintään 85 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Näin työssäoloehdon lieventämisellä saattaisi olla vaikutusta myös siihen, että vajaa-aikaista tukityötä kunnassa käytettäisiin keinona työttömän palauttamiseksi valtion rahoitusvastuulla olevan tuen piiriin ilman tarkoitustakaan edistää pysyvää työllistymistä. Työssäoloehdon lieventäminen lisäisi myös työnantajien, palkansaajien ja työttömyyskassojen maksurasitusta.

Valiokunta pitää työssäoloehdon lieventämistä perusteltuna, mutta katsoo, että sen toteuttamiseksi tulee selvittää, miten pitkäkestoisia tukia jatkossa voitaisiin rahoittaa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että hallitus yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa selvittää mahdollisuudet työttömyysturvalain työssäoloehtoa koskevien säännösten muuttamiseksi. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 2).