TALOUSARVIOALOITE 468/2002
vp
TAA 468/2002
vp - Christina Gestrin /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen Karjaan
läntisen ohitustien rakentamiseen
Eduskunnalle
Alueellinen kuorma-autoliikenne Karjaan keskustan läpi
Pohjan teollisuuslaitoksiin ja Helsingissä ja Tampereella
sijaitseviin yrityksiin sekä Hangon satamaan kasvaa koko
ajan. Kyse on 180 000—200 000 tonnista vuodessa,
ja kuorma-autot tulevat yhä raskaammiksi, mikä rasittaa
katuja, Maasillan siltaa ja liikenneväylien yhteydessä olevia
kiinteistöjä ja kunnallistekniikkaa. Liikenne
aiheuttaa suurta turvattomuutta erityisesti lapsille ja vanhuksille
kaupungin keskustassa.
Ongelmien ratkaisemiseksi kaupunki on yhdessä Uudenmaan
tiepiirin kanssa laatinut suunnitelmia Karjaan läntisen
ohitustien rakentamiseksi. Ohitustien kokonaislinjauksesta kolme neljästä osuudesta
on rakennettu. Neljäs ja viimeisin 3,2 kilometriä pitkä osuus,
joka yhdistää ohitustien valtatie 25:een, on kuitenkin
vielä rakentamatta. Tämä osuus estää myös
aikaisempien tieinvestointien tehokkaan käytön,
mikä on kansallisten resurssien tuhlausta.
Asian korjaamiseksi viimeinen osuus tulisi rakentaa kiireellisesti.
Rakentamisesta aiheutuvat kustannukset on arvioitu 7 miljoonaksi
euroksi. Seurauksena olisi aikaisempien investointien tehokkaan
käytön lisäksi liikenneturvallisuuden
lisääntyminen Karjaan keskustassa, infrastruktuurin
paraneminen elinkeinoelämän kehittämistä ajatellen
ja turvallisuuden lisääntyminen Karjaan ja Hangon
välisen rautatien ylittämisessä.
On syytä mainita, että Länsi-Uudenmaan
kunnat — Hanko, Tammisaari, Karjaa, Pohja, Inkoo ja Siuntio — ovat
yksimielisesti asettaneet Karjaan läntisen ohitustien alueen
tärkeimmäksi tieinvestoinniksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 31.24.79 lisäyksenä 7 000 000
euroa Karjaan läntisen ohitustien rakentamiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Christina Gestrin /r
- Ola Rosendahl /r