Perustelut

Valiokunta kannattaa komission pyrkimystä yksinkertaistaa ja järkeistää alennettujen arvonlisäverokantojen nykyistä rakennetta. Valiokunta pitää perusteltuna ehdotetunkaltaista sääntelyä, jossa luovuttaisiin yksittäisiä jäsenvaltioita koskevista lukuisista erityispoikkeuksista ja siirryttäisiin yhtenäiseen, kaikkia jäsenvaltioita samoin perustein sitovaan säännöstöön. Ehdotettu menettely on avoin, ja se saattaa eri jäsenvaltiot tasavertaiseen asemaan keskenään. Valiokunta pitää perusteltuna myös sitä, että ehdotus jättää jäsenvaltioille edelleen oikeuden valita, miltä osin ne haluavat soveltaa alennettuja arvonlisäverokantoja sisäisessä lainsäädännössään. Myös verokannat on jätetty direktiivin sallimissa rajoissa aiheellisesti kansalliseen päätösvaltaan.

Valiokunnan mielestä on tärkeää, että komission ehdotus johtaa lainsäädäntötoimiin ja että direktiiviehdotukseen sisältyvä, alennettuja arvonlisäverokantoja koskeva H-liite saadaan aikaan. Valiokunta on ottanut jäljempänä tarkemmin kantaa H-liitteeseen.

Komission työvaltaisia palvelualoja koskeva kokeilu

Arvonlisäverokannan alentamista koskevaa kokeilua sääntelevässä direktiivissä (1999/85/EY) edellytettiin, että verokannan alentamisesta aiheutuvan hinnanalennuksen ja kysynnän kasvun välillä on kiinteä yhteys. Koska tällaista suoraa yhteyttä ei ole, sen syntyminen edellyttää moninaisen vaikutusketjun toteutumista: Arvonlisäveron alennuksen olisi ensinnäkin alennettava palvelun kuluttajahintaa. Hinnanalennuksen tulisi olla riittävän suuri, jotta se lisäisi palvelun kysyntää. Kysynnän lisäyksen olisi puolestaan lisättävä tuotannon kasvua, ja tästä olisi seurattava uusien työntekijöiden palkkaaminen eikä esimerkiksi tuottavuuden tai ylitöiden kasvu. Yhteys katkeaa myös silloin, kun myyjä käyttää veronalennuksen oman voittonsa lisäämiseen.

Komission johtopäätökset aluksi kolmivuotiseksi tarkoitetusta ja sittemmin nelivuotiseksi jatketusta kokeilusta ovat varsin jyrkät: Yksikään kokeiluun osallistuneista yhdeksästä maasta ei voinut komission mukaan osoittaa uskottavasti, että verokannan alennuksella olisi ollut myönteinen vaikutus työpaikkojen synnyttäjänä tai tehokkuuden lisääjänä. Verokantojen alennus ei välittynyt juuri lainkaan hintoihin, ja todetut hinnanmuutoksetkin olivat tilapäisiä. Komission päätelmä on se, ettei verokantojen alentamisella voida vaikuttaa merkittävästi kysyntään. Lisäksi arvonlisäverokannan alentaminen on työvoimakustannuksiin suoraan kohdistuviin toimenpiteisiin verrattuna huomattavasti kalliimpi keino luoda uusia työpaikkoja. Komission mukaan samansuuruisin vaikutuksin talousarvioon työvoimakustannusten alentamisella luodaan 52 prosenttia enemmän työpaikkoja kuin hintoihin täysimääräisesti siirretyillä arvonlisäverokannan alennuksilla.

Komission johtopäätökset kokeilusta harmaan talouden torjumiseksi olivat nekin varsin tiukat: Arvonlisäverokannan alentaminen ei kannustanut laittomasti perustettuja ja kokonaan virallisen talouden ulkopuolella toimivia yrityksiä irrottautumaan harmaasta taloudesta. Tämä johtui komission päätelmien mukaan siitä, että arvonlisävero ei ole tärkein syy yritysten hakeutumiselle harmaan talouden piiriin vaan halu jättää verot ja pakolliset sosiaalimaksut kokonaan maksamatta.

Osa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista piti komission johtopäätöksiä hätäisinä, asenteellisina tai epäluotettavina lähinnä sen vuoksi, että kokeilun piirissä olleet alat olivat hyvin pieniä lukuun ottamatta asuntojen uudistamis- ja korjaustoimintaa tai parturi- ja kampaamotoimintaa. Lisäksi kokeiluun osallistuneiden maiden raportointi perustui vaihtelevasti tehtyihin tutkimuksiin, joissa kokeilun vaikutuksia ei ollut yleensä eristetty muun talouden kehityksestä. Kokeilun kestoa pidettiin myös liian lyhyenä. Koko suhdannekierron kestävä tarkastelu olisi asiantuntijoiden mukaan antanut luotettavamman pohjan johtopäätöksille. Useimpien asiantuntijoiden mielestä johtopäätös, jonka mukaan arvonlisäveron alennus ei tuota yhtä tehokasta työllisyysvaikutusta kuin tuloverojen tai sosiaalimaksujen alennus, on kuitenkin oikeutettu.

Valiokunta pitää tutkimuksen toteuttamistavasta esitettyä kritiikkiä huomionarvoisena ja katsoo, että arvonlisäverokannan vaikutusta kysyntään ja työllisyyteen olisi syytä tutkia edelleen. Työllisyyden hoito edellyttää valiokunnan mielestä useiden erilaisten keinojen hyödyntämistä, eikä erityyppisiä keinoja ole syytä pitää automaattisesti toisiaan poissulkevina. Valiokunta huomauttaa lisäksi, etteivät suorat tukimuodot ole nekään täysin ongelmattomia. Vaikka arvonlisäverokannan alentamista ei voida pitää yleisesti kustannustehokkaana tapana edistää työllisyyttä, voi se olla kuitenkin käyttökelpoinen joillakin erityisaloilla, kuten esimerkiksi ravintolatoiminnassa. Valiokunta on käsitellyt tätä kysymystä tarkemmin jäljempänä.

Arvonlisäverojärjestelmää pidettiin asiantuntijakuulemisessa kokeiluun kohdistetusta kritiikistä huolimatta kuitenkin yleisesti huonona välineenä erilaisten sosiaalisten, työvoima- tai ympäristöpoliittisten tai muiden vastaavien yhteiskuntapoliittisten tarkoitusten toteuttamiseksi. Asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi valmisteverojärjestelmän kautta suunnattava ohjaus toimii joustavammin ja tehokkaammin kuin arvonlisäverojärjestelmä. Silloin voidaan myös luotettavammin todeta, kenen tai minkä hyväksi verotuki tulee. Verokantojen alentaminen vain valikoiduilla toimialoilla vähentää myös mahdollisuuksia yleisen verokannan laskuun. Asiantuntijat huomauttivat myös siitä, että pienimmille työvaltaisille aloille on tulossa vuoden 2004 alusta uusi verovelvollisuuden alarajahuojennus, joka kompensoi arvonlisäveron suhteellista rasitusta pienimmissä palveluyrityksissä.

Valiokunta yhtyy näihin näkemyksiin ja korostaa, että arvonlisävero on nimenomaan fiskaalinen veromuoto, jonka pääasiallinen tarkoitus on kerryttää valtiolle verotuottoja. Niitä voidaan käyttää sitten edelleen esimerkiksi työn verotuksen rakenteelliseen keventämiseen.

Kokonaan erikseen pohdittava kysymys on esimerkiksi se, olisiko tavaroiden ja palveluiden verokantoja perusteltua eriyttää vaikkapa niiden ympäristövaikutusten perusteella. Tällaiseen mahdollisuuteen on viitattu mm. ympäristöministeriön monisteessa 116, "Ympäristöperusteinen verotus ja kestävän kehityksen edellytykset, visio vuoteen 2020", (Ympäristöministeriö 2003).

Direktiiviehdotuksen H-liite

Direktiiviehdotukseen sisältyvä H-liite rajaa siis tarkasti ja tyhjentävästi ne tavarat ja palvelut, joihin jäsenvaltiot voivat halutessaan soveltaa alennettuja, poikkeuksellisen alhaisia arvonlisäverokantoja tai nollaverokantoja. Direktiiviehdotus ei käytännössä juurikaan laajenna nykyisen H-liitteen soveltamisalaa, minkä taustalla on komission näkemys siitä, ettei arvonlisäverokantojen alentaminen ole paras tapa edistää tiettyjen tavaroiden tai palveluiden kulutusta ja ettei arvonlisäverotuksen tavoitteena ole muuttaa kuluttajien käyttäytymistä.

Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat pidättyvästä lähestysmistavastaan huolimatta yleisesti kannattaneet ravintolapalveluiden hyväksymistä H-liitteeseen. Tätä on tuettu voimakkaasti mm. sillä perusteella, että ruokatarjoilun arvonlisäveron alentaminen on todettu kotimaisissa selvityksissä tehokkaaksi keinoksi kohentaa alan työllisyyttä. Lisäksi verotuksen dynaamisten vaikutusten on arvioitu tuovan ruokatarjoilussa takaisin lähes 60 prosenttia kaavamaisesti lasketuista verotulojen menetyksistä. Verokannan alentaminen saattaisi myös ruokatarjoilun samaan asemaan muun elintarvikemyynnin kanssa.

Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella tärkeänä sitä, että ravintolapalvelut hyväksytään komission esityksen mukaisesti osaksi H-liitettä. Tätä edellyttää myös hallitusohjelmaan sisältyvä aie alentaa ruokapalvelun arvonlisäveroa. Kansalliseen päätösvaltaan jäisi sitten tarkemmin sen rajaaminen, koskisiko alennettu verokanta yksinomaan ruokatarjoilua vai myös alkoholia. Valinta ei ole tältä osin nyt ajankohtainen.

Vaikka komissio ei ehdota alennetun verokannan soveltamisalan laajentamista koskemaan työvaltaisia palvelualoja, osa kokeiluun kuuluvista palveluista sisällytettäisiin kuitenkin H-liitteeseen osana sen järkeistämistä. Tällaisia palveluja ovat yksityisasuntojen kunnostus ja siivous sekä kotihoitopalvelut. Osa näihin kuuluvista palveluista on jo vapautettu tietyin edellytyksin verosta kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä ja myös kansallisessa lainsäädännössämme. Kansallisessa käytössä on lisäksi tuoreita suoria tukimuotoja, kuten kotitalousvähennys ja hallitusohjelmaan sisältyvä vähäisen liiketoiminnan arvonlisäveron alarajan huojennus, joka on tarkoitus saattaa voimaan ensi vuoden alusta. Tällaiset suorat tuet voidaan kohdentaa tarkemmin haluttuihin kohteisiin ilman, että samalla heikennetään arvonlisäverotuksen neutraalisuutta tai harmonisointitavoitteita. Valiokunta pitää sen vuoksi valtioneuvoston yleistä varauksellista suhtautumista H-liitteen kohteiden laajentamiseen perusteltuna.

Yleishyödyllisten yhteisöjen asema

Ehdotettuun uuteen H-liitteeseen ei ole sisällytetty yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien painotyötä. Komission ehdotus merkitsisi siten muutosta Suomen nykyiseen nollaverokantaan ja nykyisten, noin 2 000 jäsenlehden painamisen säätämistä yleisen verokannan alaiseksi. Tämän muutoksen vaikutukseksi verotuottoihin ja toisaalta yleishyödyllisten yhteisöjen painokuluihin on arvioitu valtioneuvoston kirjelmässä noin 5 miljoonaa euroa vuodessa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa vaikutuksen on arvioitu olevan tätäkin suurempi.

Muutos heijastuisi merkittävällä tavalla myös yksittäisiin järjestöihin. Se merkitsisi valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi Suomen suurimman nuorisojärjestön Suomen Partiolaisten keskusjärjestön kulujen kasvua määrällä, joka vastaa noin viidennestä vuosittaisesta valtionavusta. Järjestön edustajien mukaan koko toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä jäsenmaksuja ole käytännössä mahdollista nostaa. Painokustannusten nousu merkitsisi siten nykyisten painotuotteiden määrän vähentämistä. Painettu sana on kuitenkin järjestöjen toiminnassa merkittävä tai jopa ainoa yhdysside. Muutos merkitsisi siten huomattavaa heikennystä yleishyödyllisten yhteisöjen yleisiin toimintaedellytyksiin.

Valiokunta puoltaa valtioneuvoston kantaa ja katsoo, että yleishyödyllisten yhteisöjen verotusasema tulee turvata myös H-liitteestä päätettäessä. Nykyinen nollaverokanta on säädetty aikanaan, jotta yleishyödylliset yhteisöt voitaisiin saattaa samaan asemaan kuin liiketoimintaa harjoittavat julkaisijat. Samalla verotuki on tunnustus yhteiskunnallisesti arvokkaasta työstä. Tämä peruste on edelleen olennainen ja hyväksyttävä.