Perustelut

Suomen Natura-verkosto on luonnonolosuhteista johtuen laaja, erityisesti kun se suhteutetaan väestömäärään ja bruttokansantuloon. Natura-alueita on noin hehtaari jokaista suomalaista kohden. Natura-verkostoa on rahoitettu tähän asti pääsääntöisesti kansallisin varoin. Verkoston vuosittaisiksi kustannuksiksi on arvioitu noin 50 miljoonaa euroa. Suurimmat kustannukset aiheutuvat valtiolle hankittavista alueista ja maanomistajille maksettavista luonnonsuojelulain mukaisista korvauksista. Tulevaisuudessa muun muassa alueiden hoitoon, käyttöön ja seurantaan liittyvien kustannusten arvioidaan kasvavan tuntuvasti.

Komissio ehdottaa, että pääosa Natura 2000 -verkoston yhteisörahoituksesta tulisi maaseudun kehittämisrahoituksen ja aluekehitysrahoituksen kautta. Valiokunta on maaseudun kehittämisasetuksesta antamassaan lausunnossa VaVL 27/2004 vp pitänyt hyvänä sitä, että maaseudun kehittämistoimien rahoitus kootaan yhteen rahastoon. Useiden pienten rahoitusinstrumenttien yhdistäminen helpottaisi hallinnointia ja parantaisi tehokkuutta. Varojen jakaminen olisi myös joustavampaa ja hallintokustannukset pienentyisivät, kun samanlaisia toimia ei enää rahoitettaisi eri ohjelmista. Myös politiikan tavoitteenasettelu olisi yhtenäisempää.

Naturan rahoituksen integroiminen muihin politiikkoihin saattaa myös parantaa yhteisörahoituksen saatavuutta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan komission ehdottama rahoitusmalli ei kuitenkaan antaisi mahdollisuutta rahoittaa Natura-verkostoa tasapuolisesti eri puolilla Suomea eikä eri puolilla yhteisöä. Tämä johtuu siitä, että edellä mainittua kahta rahoitusmuotoa ei ole suunniteltu käytettäväksi luontodirektiivin velvoitteiden mukaan laaditun Natura 2000 -verkoston toteuttamiseen ja ylläpitämiseen. Maaseudun kehittämisrahoitus mahdollistaisi vain käytössä olevien maatalousmaiden ja metsäisten Natura-alueiden rahoittamista. Aluekehitysrahoitus rajoittuu infrastruktuurin rahoittamiseen. Erityisen ongelmallisina alueina rahoituksen suhteen ovat esimerkiksi puuttomat suot ja kosteikkoalueet sekä merellä ja järvillä sijaitsevat Natura-alueet, jotka muodostavat huomattavan osan Suomen Natura 2000 -verkostosta.

Komissio on luontodirektiivin 8 artiklan perusteella velvollinen järjestämään yhteisörahoitusta Natura 2000 -verkostoon luontodirektiivin perusteella sisällytetyille alueille. Yhteisörahoitus on tarkoitettu erityisesti tasoittamaan niiden jäsenvaltioiden kustannustaakkaa, joiden alueella on luonnonolosuhteista johtuen paljon Natura-alueita.

Suomen Natura-verkon rahoitus voi edellä mainituista syistä osoittautua ongelmalliseksi maaseudun kehittämisrahoituksen tai aluekehitysrahoituksen kautta. Vaarana on, että keskeinen osa Suomen Natura 2000 -verkoston rahoitustarpeista voi jäädä yhteisörahoituksen ulkopuolelle. Valiokunnan mielestä Natura-alueiden rahoitus ei myöskään saa heikentää sitä rahoitusta, jota tarvitaan maatilatalouden säilyttämisessä ja maaseudun elinvoimaisuuden edistämisessä.

Valiokunnan mielestä keskeisintä on saada Suomen Natura 2000 -verkon aiheuttamiin kustannuksiin rahoitus, joka on riittävä verkoston laajuuteen nähden. Mikäli komission ehdottamaan rahoitusmalliin ei tehdä sellaisia muutoksia, jotka varmistavat riittävän rahoituksen Suomen Natura-verkolle, on vielä selvitettävä mahdollisuudet erillisen Natura 2000 -verkostoa varten tarkoitetun rahaston perustamiseen. Valiokunnan mielestä on myös joka tapauksessa pyrittävä vahvistamaan ja kehittämään Life+-rahoitusvälinettä niin, että sitä voidaan käyttää myös Natura 2000 -verkoston perustamiseen, hoitoon ja käyttöön liittyvien toimien rahoitukseen.