Perustelut
Julkisten palvelujen tuottavuus
Kertomuksessa todetaan, että julkisen palvelutuotannon
tuottavuus parantui viime vuosikymmenen loppupuolelle saakka, joskin
melko hitaasti. Sen sijaan 1990-luvun viimeisinä vuosina
ja 2000-luvun alkuvuosina on tuottavuus Suomessa heikentynyt. Kuntien
ja kuntayhtymien tuotokset ovat tilastojen mukaan viime
vuosina heikentyneet erityisesti koulutus- ja sosiaalipalveluissa.
Kuten kertomuksestakin käy ilmi, valtion yksiköiden
tuottavuusmuutokset voivat olla suuriakin verrattuna edelliseen
vuoteen ja yleensäkin lyhyemmällä aikavälillä.
Suurtenkin muutosten taustalla on yleensä jokin looginen
selitys, kuten esimerkiksi se, että toiminnan tuotokset
ja panokset eivät aina kohdistu samalle vuodelle.
Julkisten palvelujen tuottavuuden mittaaminen on ylipäätänsäkin
todettu ongelmalliseksi. Esimerkiksi vanhuspalvelujen tuottavuuden
lasku saattaa johtua ainakin osittain siitä, että palvelulaitoksiin
on tullut entistä huonokuntoisempia asiakkaita. Myöskään
ennalta ehkäisevien toimenpiteiden lisääntyminen
ei näy samalla tavalla tuottavuustilastoissa. Valiokunta
pitää mahdollisena, että myös
eräille sektoreille laman jälkeen suunnatut
lisäresurssit saattavat näkyä tuottavuuden
heikkenemisenä. Makrotason tuottavuuslaskelmiin
täytyy ylipäätänsäkin
suhtautua kriittisesti.
Valiokunta katsoo, että tuottavuus saattaa antaa
väärän kuvan kehityksestä, ellei
samanaikaisesti mitata palvelujen laatua ja vaikuttavuutta.
Kun laatuindikaattorit eivät ole laskelmissa mukana, parantuva
laatu voi jopa heikentää laskennallista tuottavuutta.
Toisaalta valiokunta tiedostaa laadun mittaamiseen liittyvät vaikeudet.
Tilastokeskuksessa on saadun selvityksen mukaan vuodesta 1996
kehitetty julkisten palvelujen tuottavuuden mittaamista. Jo pelkkä kattavuus
tilastoinnissa on parantunut 1990-luvun puolivälin alle
40 prosentista vuoden 2003 laskelmien 69,5 prosenttiin. Myös
Tilastokeskus on todennut, että palvelujen tuotosten määrittäminen
on vaikeaa eikä tuotosta sellaisenaan voi mitata fyysisin
määrämitoin.
Kertomusvuonna hallitus käynnisti tuottavuusohjelman,
jonka kautta tehostetaan koko julkisen sektorin toimintaa. Julkisen
hallinnon ja palvelujen saatavuuden, laadun, tuottavuuden ja tehokkuuden
lisääminen sisältyy myös nykyisen hallituksen
hallitusohjelmaan. Ministeriöt sisällyttävät
hallinnonalan tuottavuusohjelmissa todettavat keskeiset
tuottavuuden kehittämistavoitteet ja -toimenpiteet
toiminta- ja taloussuunnitelmiin ja kehysehdotuksiin vuosille 2006—2009.
Myös valtiontalouden kehyspäätökseen
ja peruspalveluohjelmaan on sisällytetty valtionosuuksin
rahoitettavien peruspalvelujen tuottavuuden parantamiseen tähtääviä periaatteita
ja toimenpiteitä. Tuottavuushyödyn kohdentamisesta
on tarkoitus sopia osana kehys- ja budjettiprosessia.
Valtiovarainvaliokunta pitää julkisten palvelujen
tuottavuuden kehittämiseen tähtääviä pyrkimyksiä kannatettavina.
Valtion ja kuntien henkilöstön lisääntyvä eläkkeelle
siirtyminen osaltaan suorastaan edellyttää tätä.
Toisaalta se tekee myös mahdolliseksi toteuttaa laajojakin tuottavuutta
lisääviä toiminnallisia uudistuksia. Hyvät
työolosuhteet ovat osa toimenpidekokonaisuutta,
jolla parannetaan työmotivaatiota ja tätä kautta
myös tuottavuutta. Eri hallinnonalojen tuottavuusohjelmiin
on välttämätöntä sisällyttää erillinen
henkilöstövoimavarojen kehittämissuunnitelma.
Suunnitelman laadinnassa mahdollisimman laaja ja avoin yhteistoiminta henkilöstön
kanssa on edellytys toimenpiteiden onnistumiselle.
Tämän ohella valiokunta näkee tarpeelliseksi kehittää edelleen
tuottavuustilastointia ja tuottavuusindikaattoreita siten,
että ne tähänastista paremmin mittaavat
todellista tuottavuuden kehitystä. Tilinpäätösuudistus
tarjoaa tälle työlle sopivan viitekehyksen. Tuottavuusindikaattoreiden
on nykyistä paremmin otettava huomioon myös palveluiden
laatu ja toimenpiteiden vaikuttavuus. Tuottavuustilastoja tulkittaessa
päähuomio on syytä kiinnittää pitkän
aikavälin muutoksiin satunnaisten heilahtelujen asemesta.
Määräaikaiset palvelussuhteet
Valtiovarainvaliokunta on tilakertomusten yhteydessä jo
aiemminkin kiinnittänyt huomiota valtion henkilöstön
tilaan ja palvelussuhteiden laatuun. Erityisesti vuoden 2002 tilakertomuksesta
antamassaan mietinnössä VaVM 22/2003
vp valiokunta käsitteli ongelmaa, joka aiheutuu
määräaikaisten palvelussuhteiden huomattavasta
osuudesta henkilöstössä.
Erityisen huomion kiinnittäminen valtion henkilöstöpolitiikkaan
on tärkeää jo pelkästään sen
vuoksi, että henkilöstön ikääntyminen
ja ns. luonnollinen poistuma kiihtyy lähivuosina. Valtiotyönantajan
on kyettävä paitsi huolehtimaan ikääntyvästä henkilöstöstään
myös rekrytoimaan yhä kiristyviltä työmarkkinoilta
pätevää henkilöstöä eläkkeelle
siirtyvien tilalle.
Tämänkertaisen tilakertomuksen mukaan varsinaisia
määräaikaisia eli henkilöitä,
joilla ei ole valtiolla taustavirkaa tai -tehtävää,
oli vuonna 2003 henkilöstöstä 24,5 prosenttia
eli saman verran kuin edellisenä vuonna. Naisista määräaikaisina
työskenteli 26,4 prosenttia eli hieman enemmän
kuin miehistä (22,7 %).
Valiokunta toteaa, että vertailua edelliseen vuoteen
vaikeuttaa jossakin määrin se, että esittämistapa
kertomuksessa on muuttunut. Tämänkertaisen kertomuksen
liitteestä kuitenkin ilmenee, että varsinaisten
määräaikaisten, joilla ei ole taustavirkaa
tai -tehtävää, osuus valtion henkilöstöstä on
koko ajan hiljalleen kasvanut vuodesta 1999 lähtien.
Erityisen huomattava määräaikaisten
palvelussuhteiden osuus on yliopistosektorilla, jolla
se on lähes 60 prosenttia. Valiokunnalle annettujen
selvitysten mukaan tämä johtuu ennen muuta ulkopuolisten
rahoituslähteiden käytöstä.
Ulkopuolinen rahoitus liittyy usein projektiluonteiseen työskentelyyn.
Jotkut yliopistot perustelevat määräaikaisten
suurta määrää suuntautumisellaan
voimakkaasti tohtorikoulutukseen. Joissakin yliopistoissa myös
perusopiskelijoiden työllistyminen opiskelua tukevissa
tehtävissä kasvattaa määräaikaisten
palvelussuhteiden määrää.
Valtiovarainministeriön asettama työryhmä antoi
valtion määräaikaisia palvelussuhteita
koskevan raporttinsa vuoden 2003 keväällä.
Sen perusteella valtiovarainministeriö lähetti
lokakuussa 2003 virastoille kirjeen, jossa selkeytettiin määräaikaisten
palvelussuhteiden tulkintaa ja esitettiin tiettyjä toimenpiteitä.
Tavoitteena oli määräaikaisten määrän
vähentäminen. Virastojen tuli laatia
virasto- ja/tai hallinnonalakohtainen toimenpidesuunnitelma
määräaikaisten palvelussuhteiden vähentämiseksi
vuoden 2003 loppuun mennessä. Kaikkien määräaikaisten
palvelussuhteiden osalta tarkastelu tuli tehdä viraston
toiminnan suunnitteluun liittyen kuluvan vuoden huhtikuun loppuun
mennessä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuoden 2004 huhtikuun
loppuun mennessä oli virastoissa vakinaistettu yli 1 500
tehtävää, mistä yliopistojen
osuus oli alle 500. Lisäksi tässä yhteydessä selvitettiin
sitä, miltä osin oli jo olemassa päätöksiä vakinaistaa
tehtäviä lähitulevaisuudessa. Nämä mukaan
lukien vakinaistettavien määrä näyttää tässä vaiheessa
nousevan hieman yli 2 000 palvelussuhteen. Vuoden 2003 tilakertomuksen
laskutavalla tämä tarkoittaisi määräaikaisten
osuuden laskemista koko valtion työntekijämäärästä 17—18
prosenttiin.
Valtiovarainvaliokunnan mielestä tilannetta ei voida
pitää tämän jälkeenkään
mitenkään tyydyttävänä.
Määräaikaista henkilöstöä palkataan edelleen
pysyväisluonteisiin tehtäviin. Virastotasolla
tämä viestii lyhytjänteisestä toiminnasta ja
huonosta johtamisesta. Pahimmassa tapauksessa henkilöstön
laajamittainen palkkaaminen määräaikaisiin
palvelussuhteisiin vie työrauhan ja estää osaamisen
kumuloitumista. Yksilötasolla kyse on ihmisten henkilökohtaisen
elämän suunnittelusta ja perusturvasta.
Edellä todettu, valtion määräaikaisia
palvelussuhteita selvittänyt työryhmä totesi
mietinnössään, että rahoitus
yksinään ei ole virkamies- tai työsopimuslain
mukainen riittävä peruste määräaikaiselle
palvelussuhteelle. Myöskään toiminnan
organisoiminen projektiluonteiseksi ei ole peruste määräaikaisille
palvelussuhteille.
Vuodentakaisessa mietinnössään tilakertomuksesta
valtiovarainvaliokunta yhtyi työryhmän näkemykseen,
että nimittäminen on syytä tehdä koko
projektin tms. työn luonteen perusteen ajaksi eikä sitä tule
jaksottaa ainoastaan esimerkiksi vuodeksi kerrallaan tarkoitukseen saatavan
rahoituksen mukaisesti. Ulkopuolinen rahoitus ei valiokunnan mielestä oikeuta
käyttämään määräaikaista
virka- tai työsuhdetta, jos kysymys on pysyväisluonteisesta
tehtävästä. Myöskään
toiminnan organisointi projektimuotoiseksi ei sinällään
oikeuta määräaikaisten käyttöön.
Valiokunta katsoo, että hallituksen tulee edelleen
tehostaa toimenpiteitä määräaikaisten
palvelussuhteiden osuuden vähentämiseksi valtionhallinnossa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esimerkiksi
eräissä tutkimuslaitoksissa toteutetut uudet käytänteet
ovat jo laskeneet määräaikaisten
palvelussuhteiden määrää. Näissä uudet
toimihenkilöt otetaan toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen,
ellei määräaikaiselle virka- tai työsuhteelle
ole perusteltua syytä. Tehokkaalla henkilöstösuunnittelulla
tavoitellaan tilannetta, jossa määräaikaisten
palvelussuhteiden tarve olisi mahdollisimman vähäistä ja vain
perustellusta syystä johtuvaa. Näitä parhaita
käytäntöjä hyödyntämällä ja
välittämällä niistä tietoa
voidaan virastoja ohjata parempaan henkilöstöpolitiikkaan
myös tällä osa-alueella. Yliopistosektorilla
tilanteen selkeä parantaminen edellyttänee rahoitusrakenteen
muuttamista perusrahoituksen lisäämisen suuntaan.
Tuloksellisuusraportointi eduskunnalle
Valtiovarainvaliokunta on tilakertomusten yhteydessä jo
useina vuosina tarkastellut hallituksen tuloksellisuusraportointia
eduskunnalle. Tulosohjauksen keskeisin asiakirja on valtion talousarvio.
Talousarvioesityksen pääluokkaperusteluissa
esitetään hallitusohjelmasta johdetut hallinnonaloittaiset
tulostavoitteet ja lukuperusteluissa virasto- ja laitoskohtaiset
tulostavoitteet budjetointivuodelle. Virastot raportoivat
budjettivuoden tavoitteiden toteutumisesta tiliviraston toimintakertomuksessa
ja ministeriöt hallinnonalansa toimintakertomuksessa sekä hallituksen
kertomuksessa valtiovarain hoidosta ja tilasta.
Vuodentakaisessa mietinnössään VaVM 22/2003
vp valtiovarainvaliokunta totesi tuloksellisuuden raportoinnin
tilakertomuksessa selvästi kehittyneen aikaisempaan verrattuna,
mutta olevan edelleen epäyhtenäistä.
Myös raportoinnin syvyys vaihtelee hallinnonaloittain.
Valiokunta toteaa, että vuoden 2003 tilakertomuksessa entistä useammat
hallinnonalat ovat ottaneet esitetyn kritiikin huomioon
ja selvästi parantaneet tuloksellisuusraportointiaan.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on arvioinut erillisissä tarkastuskertomuksissaan
oikeusministeriön
ja sosiaali- ja terveysministeriön tuloksellisuusraportointia
eduskunnalle vuodelta 2003. Juuri valmistuneessa tarkastuskertomuksessa
VTV on vielä kuvannut valtion liikelaitoksia koskevaa tuloksellisuusraportointia.
Näissä tarkastuksissa tehdyt havainnot ovat hyvin
samansuuntaisia ja tukevat myös valtiovarainvaliokunnan
aiemmissa yhteyksissä esittämiä kannanottoja.
Yleisesti ottaen kertomus valtiovarain hoidosta ja tilasta ei
anna lukijalle kovinkaan selkeää kuvaa
siitä, miten tuloksellisesti — vaikuttavasti,
taloudellisesti ja tehokkaasti — ministeriöt ovat
toimineet. Tuloksellisuuden osatekijöistä indikaattoreita
on esitetty useimmiten vain taloudellisuudelle. Myöskään
alustavan ja lopullisen tavoitteen mahdollisesta eroavuudesta ei ole
raportoitu. Useimmilla hallinnonaloilla ei edelleenkään
toimenpiteitä ole priorisoitu strategisten painotusten
tai hallituksen hankesalkun painotusten mukaisesti. Valtiovarainvaliokunta pitää aikaisempaakin
tarpeellisempana, että saavutettuja tuloksia jatkossa verrattaisiin
systemaattisemmin sekä hallitusohjelmaan että ministeriöiden
tavoitteisiin.
Valiokunta pitää positiivisena, että entistä useamman
hallinnonalan tuloksellisuusraportoinnissa on esitetty vastaavat
tavoitteet aiempaa selkeämmin, jolloin niitä ei
tarvitse hakea talousarviosta erikseen. Siten VTV:n havainto, että liikelaitosten
taloudellisten tietojen esittäminen on parantunut
sekä talousarvioesityksessä että kertomuksessa
valtiovarain hoidosta ja tilasta, pätee yleisemminkin.
Tunnusluvut esitetään useammalta vuodelta, mikä mahdollistaa kehityksen
seurannan pidemmällä aikavälillä. Ongelmana
valiokunta pitää sitä, että useille vaikuttavuustavoitteille
vuosittainen raportointiväli on liian lyhyt. Valiokunta
yhtyykin VTV:n (oikeusministeriön tuloksellisuusraportoinnin tarkastelun
yhteydessä esittämään) kantaan,
että tärkeimpien uusien lakien vaikutuksia
tulisi selvittää tilakertomuksessa esimerkiksi
3—5 vuoden kuluttua lain voimaantulosta.
Valiokunta panee myönteisenä myös
merkille jo tehdyn kehitystyön talousarvioesityksen sisällössä.
Tavoiteasetanta esityksessä on selkeästi
parantunut. Silti esimerkiksi talousarvioesityksen päätösosaan
kirjatut liikelaitosten palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet
eivät vielä nykyisellään täytä riittävästi
keskeisyyden, konkreettisuuden, mitattavuuden eivätkä seurannan
vaatimuksia, kuten Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut.
Valtiovarainvaliokunta odottaakin myönteisen
kehityksen edelleen jatkuvan sekä talousarvioesityksen
että jälkikäteisten kertomusten osalta
siirryttäessä jatkossa tilinpäätösraportointiin.
Kertomus valtiovarain hoidosta ja tilasta vuonna 2003 on jo askel
tilinpäätösraportoinnin suuntaan.
Tilimuistutuskertomus
Valtiovarainvaliokunnalla ei ole tässä vaiheessa huomautettavaa
tilimuistutuskertomuksessa esitettyjen toimenpiteiden johdosta.
Valiokunta käyttää tässä kertomuksessa
esitettyjä tietoja taustana ennen muuta budjettimietintöä laatiessaan.
Talousarviolausumat
Hallituksen vastaukset eduskunnan talousarviolausumiin on valtiovarainvaliokunnan
vuoden 2003 talousarvioesityksestä HE 132/2002
vp antaman mietinnön osalta esitetty ensimmäistä kertaa
tilakertomuksessa.
Valiokunta katsoo, että seuraavien lausumien johdosta
suoritetut, kertomuksessa selostetut toimenpiteet ovat riittäviä tai
lausumat ovat muutoin käyneet tarpeettomiksi:
-
Neuvottelukunnan perustaminen
-
Sairaalakoulujen toimintaedellytysten ja rahoituksellisen
aseman selvittäminen
-
Kansalaisopistojen valtionosuusjärjestelmän
uudistaminen
-
Eräät tiehankkeet
-
Eräiden rataosuuksien kunnostaminen
-
Säännöllisen lentoliikenteen
turvaaminen
-
Pohjanmaan säätutka
-
VTT:n lisärahoitus
-
Kuljetustuen määräytymisperuste
-
Partisaani-iskujen aiheuttamien vammojen korvaaminen
-
Työllistämistukimäärärahojen
käytön tehostaminen ja alueellisen päätäntävallan lisääminen
-
Yksirunkoiset öljytankkerit