Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Asumisoikeusjärjestelmä säädettiin lailla asumisoikeusasunnoista (650/1990), joka tuli voimaan 1.8.1990. Järjestelmä tuli siten käyttöön aikana, jolloin asuntovuokramarkkinoiden kehittymättömyyden vuoksi oli erityinen tarve kohtuuhintaisille asunnoille nuorille ja lapsiperheille. Asumisoikeusasuntotuotanto lähti hyvin käyntiin jo vuonna 1991. Tuolloin asuntolainojen korkotaso oli noin 13 %, mutta asumisoikeustalojen pääomakulut määräytyivät aravalainan silloisen vuosimaksun mukaan, joka oli 4,5 %. Eroa markkinakorkoon oli lähes 9 %. Asumisoikeusasuntoja on rakennettu tähän mennessä n. 31 000. Viime vuosina asumisoikeusasuntojen rakentaminen on hidastunut samoista syistä kuin aravavuokra-asuntojenkin. Korkotaso on alentunut niin, että uusien asuntoluottojen keskikorko on matalampi kuin aravalainojen vuosimaksuprosentti, ja tonttien hintataso on korkea.

Asumisoikeusasuntojen kysyntä on kuitenkin edelleen suuri, ja järjestelmä on lähtökohtaisesti edelleen tarkoituksenmukainen, vaikka asuntomarkkinatilanne on nyt ratkaisevasti toisenlainen kuin 1990-luvun alussa. Asumisoikeusjärjestelmällä on edelleen oma asemansa vuokra- ja omistusasumisen välimuotona. Asumisoikeusasunnoissa ei ole tulorajoja, ja sen vuoksi asukasrakenne on monipuolinen ja asukkaat edustavat kaikkia tulo-, ikä- ja ammattiryhmiä. Järjestelmä ehkäisee siten osaltaan sosiaalista segregaatiota ja edistää myös työvoiman liikkuvuutta, koska se mahdollistaa joustavan siirtymisen asumisoikeusasunnosta toiseen paikkakunnalta toiselle. Valiokunta painottaa, että järjestelmän säilyttäminen ja kehittäminen yhtenä asumismuotona on tämän vuoksi tärkeää.

Valiokunta tukee hallituksen esityksen tavoitetta parantaa asumisoikeusjärjestelmän kilpailukykyä muiden asumismuotojen joukossa. Ehdotuksilla pyritään nostamaan asuntojen käyttöastetta, parantamaan toiminnan kannattavuutta ja torjumaan taloudellisia riskejä. Asumisoikeustalojen ja -asuntojen rahoitus muodostuu yleensä valtion lainasta ja asumisoikeuden haltijoilta perittävistä asumisoikeusmaksuista, joina valtion lainoin tai korkotuin tuetussa kohteessa saa periä enintään 15 % hankinta-arvosta. Asumisoikeustalot toimivat omakustannusperiaatteella ja saavat menojensa katteen ensisijaisesti asukkailta joko käyttövastikkeina tai vuokrina sekä talon hankintainvestointeihin myös asumisoikeusmaksuina. Kun mitään muita rahoituslähteitä ei ole, on ensisijaisen tärkeää estää asuntojen tyhjäkäyttöä. Huoneistojen tyhjäkäyttö nostaa asukkaiden käyttövastikkeita, ja pahimmillaan voi syntyä kierre, jossa asukkaat muuttavat muihin asumismuotoihin korkeiden käyttövastikkeiden vuoksi ja talo ajautuu vaikeuksiin. Tällainen kehitys voi vaarantaa myös lainojen takaisinmaksun ja asumisoikeuksien lunastuskyvyn.

Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 4 a § koskee asumisoikeuden haltijaksi hyväksyttävän valintaa ja edellytyksiä. Pykäläehdotuksen mukaan asumisoikeusasunnon tarve-ehdon täyttämistä ei enää vaadita asumisoikeusasunnosta toiseen vaihtavalta eikä 50 vuotta täyttäneiltä tai sitä vanhemmilta hakijoilta. Ehdotettua 50 vuoden ikärajaa ei ole hallituksen esityksessä mitenkään perusteltu, mutta valiokunnan saaman selvityksen mukaan tarkoituksena on lähinnä ollut ottaa huomioon ikääntyvän väestön asumistarpeet. Perusteeksi on esitetty esimerkiksi se, että eläkeläisen tulot eivät usein riitä vanhassa asunnossa eteen tuleviin suuriin peruskorjauksiin ja siksi asumismuodon muutos voi olla tarpeen. Toisaalta halutaan vapauttaa pääomia joko ennakkoperintönä perillisille tai omaan käyttöön mukavampaan elämiseen tai hoito- ja hoivapalvelujen hankintaan, ja siksi asumiskustannuksia halutaan leikata. Lisäksi asuntolainojen ottamista korkeassa iässä vieroksutaan yleisesti. Valiokunta pitää näitä perusteita sinänsä ymmärrettävinä ja perusteltuina, mutta katsoo, että 50 vuoden ikä ei vastaa esitettyjä perusteluja. Kun työssäpysymistä pyritään monin tavoin kannustamaan, on eläkeikä 50-vuotiaan kohdalla vielä kaukana. Eläkeläisen tuloihin sidottu perustelu on siten epätarkoituksenmukainen. Päinvastoin on niin, että keski-ikäinen, parhaassa työiässä oleva väestö on myös taloudelliselta asemaltaan vakaimmassa elämänvaiheessa. Perusteita sille, miksi juuri tätä väestönosaa tulisi asumisoikeuslainsäädännössä erityisesti tukea, ei ole esitetty.

Edellä mainituilla perusteilla valiokunta katsoo, että ehdotettu 50 vuoden ikäraja on liian alhainen, ja ehdottaa sen nostamista 55 vuoteen. Koska asumisoikeusasunnoista on pääsääntöisesti suuri kysyntä, ei ole perusteita laskea ikärajaa epätarkoituksenmukaisen alas, vaan tavoitteena tulee olla järjestelmän kohdistaminen niihin, jotka ovat eniten tämän asumisvaihtoehdon tarpeessa. Muussa tapauksessa minkäänlainen ikäraja ei välttämättä ole perusteltu. Samalla valiokunta katsoo, että muutoksen vaikutuksia tulee seurata ja arvioida tilannetta seurannan perusteella uudelleen.

Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 45 §:n mukaan asumisoikeustalon asuinhuoneistoja voidaan käyttää paitsi asumisoikeuden haltijoiden, myös vuokralaisten vakinaisina asuntoina. Voimassaolevan pykälän mukaan asumisoikeusasuntoja voidaan jo nykyisin käyttää vuokra-asuntoina tilapäisesti. Asumisoikeusasuntojen käyttöasteen pitämiseksi korkeana ehdotetaan, että myös vakinainen vuokra-asuntokäyttö on mahdollista. Muutos on myönteinen vuokralaisen aseman kannalta, kun pitkäaikainen vuokra-asuminen, joka vuokralaisen näkökulmasta on vakinaista, voi saada vakinaisen asunnon suojan. Tästä näkökulmasta valiokunta tukee muutosta, mutta korostaa, että tavoitteena on asumisoikeusasukkaiden aseman parantaminen eikä muutos saa johtaa asumisoikeustalojen muuttumiseen vuokrataloiksi ja järjestelmän vähittäiseen murenemiseen. Tätäkin kehitystä on tarpeen seurata.

Valiokunta tukee myös ehdotusta käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamiseksi siten kuin 1. lakiehdotuksen 50 b §:ssä ehdotetaan. Muutos on tarpeen, vaikka asuntojen käyttöaste on yleisesti ottaen hyvä ja asuntojen kysyntä suuri. Tulevaisuudessa voi kuitenkin erityisesti muuttotappiopaikkakunnilla olla tarpeen harkita käyttö- ja luovutusrajoituksista vapautumista silloin, kun kohteessa on niin paljon tyhjäkäyttöä, että se korottaa merkittävästi muiden asukkaiden vastiketasoa. Valiokunta painottaa, että vapautuksen edellytyksenä pykälässä on, että asuntoja ei enää hallita asumisoikeuden nojalla. Jos yksikin asumisoikeuden haltija vastustaa muutosta, siihen ei ole edellytyksiä. Tämän oikeus halutessaan säilyttää asumisoikeusasunto on siten kiistaton. Toisaalta on myös todettava, että säännös on tarkoitettu äärimmäisen vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneiden aseman helpottamiseksi, eikä yleisesti sovellettavaksi. Valiokunta pitää säännöksen käyttämisen seurantaa olennaisen tärkeänä sen varmistamiseksi, että mahdollisuus ei johda keinotteluun.

Valiokunta kiinnittää lopuksi huomiota tarpeeseen edelleen kehittää asumisoikeusasukkaiden vaikutusmahdollisuuksia omaa asumistaan koskevaan päätöksentekoon. Asumisoikeusasumista varten on säädetty asumisoikeusyhdistys-yhteisömuodosta lailla 1072/1994, joka tuli voimaan 1.3.1995. Näissä asumisoikeuden haltijoilla on päätösvalta kaikissa asioissa. Valtaosa asumisoikeusasunnoista on kuitenkin osakeyhtiöiden, säätiöiden tai kuntien omistuksessa. Näissä asumisoikeuden haltijoilla on osallistumisoikeus asumisoikeustaloja koskevaan päätöksentekoon. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan asumisoikeusyhteisöjen välillä on kuitenkin suuria eroja sen suhteen, miten asukkaat ovat niiden hallinnossa edustettuna. Valiokunta pitää asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kehittämistä erityisen tarpeellisena siksi, että vanheneva asuntokanta vaatii enemmän korjauksia ja tulevaisuudessa myös peruskorjaustoimintaa, joiden kustannuksiin tulee pystyä varautumaan asumiskustannusten pitämiseksi tasaisina. Myös perusvastikkeiden tasausjärjestelmä edistää asumiskustannusten tasaista ja ennakoitavaa kehitystä. Asukkaiden todellinen mahdollisuus osallistua talonsa hallintoon edistää ratkaisuja, joilla talon hallinnoinnin kustannukset pidetään kohtuullisina.

Edellä esitettyyn viitaten valiokunta katsoo, että hallituksen esitykseen sisältyvät muutokset ovat asumisoikeusjärjestelmän kehityksen kannalta myönteisiä ja parantavat asumisoikeuskiinteistöjen menestymismahdollisuuksia muuttuvilla asuntomarkkinoilla. Jatkossakin on tärkeää, että asumisoikeus säilyy realistisena vaihtoehtona omistusasumiselle ja vuokra-asumiselle. Hallituksen esitykseen sisältyvien muutosten vaikutusta käytännössä tulee huolellisesti seurata ja suunnitelmallisesti edelleen kehittää järjestelmän toimivuuden turvaamiseksi ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi.

Valiokunta on lisäksi tehnyt 50 c §:n 1 momenttiin teknisen muutoksen pykälän selventämiseksi siten, että asetuksenantovaltuudesta säädetään erillisessä virkkeessä erikseen.