Arvoisa rouva puhemies! Puhun täältä edelleen harvenevalle mutta sitäkin älykkäämmälle joukolle.
No, vakavuus päälle. Nimittäin täytyy itsekin myöntää, että tässä hallituksessa me olemme joutuneet tekemään raskaitakin linjauksia. Ja me kaikki varmasti tiedämme, mistä tilanteesta me lähdemme. Minä uskon, että meillä on tilannekuva aika pitkälle sama: Vienti on ollut laskussa. Velka on ollut mittava. Työttömyys, erityisesti pitkäaikaistyöttömyys, on kasvanut valtavasti viime vuosina, viime laman jäljiltä ja kasvaa edelleen, ja siihen on ollut vaikea löytää mitään lääkkeitä.
Hallitus otti yhdeksi kärkihankkeekseen hallitusohjelmaansa työttömyys- ja sosiaaliturvan muuttamisen kannustavampaan suuntaan, ja siinä on, miten kukakin haluaa ottaa jonkun asian, keppiä ja porkkanaa. Kun on nyt esimerkiksi ollut tämä, että työttömiä tulee tavata ja haastatella ja ottaa heistä koppi kolmen kuukauden välein, niin toiset ovat kokeneet sen vähän piiskaamisena ja toiset taas kokevat sen niin, että se on erittäin hyvä. Esimerkiksi työ- ja tasa-arvovaliokunnassa kuulimme työvoimatoimiston psykologeja, ja he kertoivat siitä, kuinka nuoret mielellään haluavat henkilökohtaista palvelua, jos sen saavat valita, mikä oli minulle oikeastaan yllätys, kun ajattelen, että he ovat semmoisia nettikansalaisia, että he mielellään netissä asioisivat.
Mutta palatakseni tarkemmin tähän, joka on siis osa tätä kärkihanketta ja jolla tavoitellaan 200 miljoonan euron vuosittaista säästöä: Kyllä täällä silti ihan hyviäkin motivaatioita löytyy. Täällä on kuitenkin käyty läpi tätä tutkimusnäyttöä. Täällä todetaan esimerkiksi siitä, että työttömyysturvan keston muutos joidenkin tutkimusten mukaan osoittaa, että ansio-sidonnaisen työttömyysturvan päättymisen lähestyessä, siis kun päättyminen lähestyy, myös työllisyyden todennäköisyys kasvaa. Se tietysti voi olla monestakin seikasta kiinni, mutta tuskin välttämättä sattumasta.
Edelleen täällä tuodaan esille, että työttömyysturvan enimmäiskestoon esitetty lyhentäminen saa aikaan työttömyysjaksojen lyhentymisen kahdella viikolla ja lisää työllisyyttä tuossa tapauksessa noin 7 500 henkilötyövuotta. Täällä on myös arvioitu, että keston lyhentämisen ja ansioturvan tason yhteisvaikutus työllisyyteen olisi 9 000 henkilötyövuotta. Kaikki nämä tietysti ovat arvioita. Mitään varmasti ei tässä maailmassa voi eksaktisti ennustaa. En kuitenkaan pidä sitä ihan vähäpätöisenä. Jos ajatellaan, että meillä on viime vuosina tullut, jos ajatellaan viime hallituskautta, 100 000 uutta työtöntä lisää, niin 10 000 on paljon, yksikin työpaikka on paljon.
Työ- ja tasa-arvovaliokunnassa, johon kuulun, me olemme taas lausunnossamme todenneet saatujen selvitysten perusteella, että uudistuksen työllisyysvaikutukset voisivat olla, jos me olisimme noususuhdanteessa, vielä paremmat, mutta ne vaikuttavat myös laskusuhdanteessa, joskin nämä vaikutukset tulevat hieman jälkijunassa, vuonna 2018.
Katsoin vielä tuota... Edustaja Rehn-Kivi onkin lähtenyt täältä. Hän oli tuonut esille omissa perusteluissaan Tanskan mallia, ja hän toteaa, että työttömyysturvaa tulisi kehittää kannustavampaan suuntaan nostamalla päivärahan määrää ja samalla lyhentämällä tuen enimmäisaikaa. Hän ainakin tavallaan osittain hyväksyy tämän ajatuksen, hänhän ei esittänyt tätä hylättäväksi, ja toteaa, että Tanskassa on tällaisesta mallista hyviä kokemuksia ja että Suomessa tehdyt tutkimukset osoittavat, että suurin osa uudelleentyöllistyneistä saa työpaikan päivärahan ansainta-ajan alussa, niin että heillä on heti siinä työllisyysmahdollisuus, tai lopussa. Tällainenkin eriävä mielipide, vastalause, täältä löytyy, että tässä hyväksytään se ajatusmalli. Kukaan ei välttämättä näistä ole aina iloinen, kun joudutaan tasoihin puuttumaan. Kyllä minustakin olisi mukavaa, jos voisimme kaikkea lisätä, mutta meidän on pakko saada tätä tilannetta kääntymään. Toivon mukaan — ja onkin jo ilmapiirissä sitä — tämä kurssi on kääntynyt, niin että päästään pikaisesti sinne kasvun ja vauhdin tielle ja voidaan joskus tuoda tänne semmoisia iloisiakin — iloisempia, sanotaan näin — uudistuksia. Toivon mukaan oppositiokin on sitten niihin tyytyväinen.