Viimeksi julkaistu 5.6.2021 20.49

Pöytäkirjan asiakohta PTK 127/2018 vp Täysistunto Maanantai 10.12.2018 klo 14.01—20.08

26. Hallituksen esitys  eduskunnalle  laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 125/2018 vp
Valiokunnan mietintöHaVM 18/2018 vp
Toinen käsittely
Toinen varapuhemies Tuula Haatainen
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 26. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotus, jonka sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 

Keskustelu
20.03 
Sirpa Paatero sd :

Arvoisa rouva puhemies! Todellakin pykälistä äänestettiin jo, mutta sanon silti muutaman sanan, sillä tämä on se, mistä monet meistä kuntapäättäjinä ovat vielä tälläkin viikolla kärsimässä tuolla omissa valtuuston kokouksissaan — meilläkin Kotkassa vielä tämän päivän aikana valtuuston budjetista ensi vuodelle päätetään. Siitä syystä on surullista todeta, että ensi vuoden valtionosuuksien leikkaukset ovat yli 250 miljoonaa euroa, jotka koostuvat siis valtionosuuksien indeksijäädytyksistä, niiden lomarahaleikkauksien kiky-vaikutuksista, jotka on kerran otettu ja otetaan nyt toiseen kertaan, ja sitten näistä erilaisista ennakollisesti otetuista leikkauksista, muun muassa erikoissairaanhoidon keskittämisestä, omais- ja perhehoidon leikkauksista ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen suurentamisesta ynnä muista.  

Erityisesti näiden ennakollisesti otettujen leikkausten osalta hankalaa on se, että muun muassa Kuntaliitto on kysellyt kaikilta kunnilta ja kuntayhtymiltä, kuinka paljon säästetään esimerkiksi tässä erikoissairaanhoidon keskittämisessä. Kun oli ajatus, että säästöä tulee lähes 300 miljoonaa euroa, niin todellisuus on ehkä 30 miljoonaa euroa. Siitäkin huolimatta nämä on jo otettu ennakollisesti sieltä pois. Tässä samaan aikaan sain juuri äsken viestiä, että sote- ja maku-uudistukseen liittyen kunnat ovat jo tällä hetkellä maksamassa satoja miljoonia euroja antaessaan erityisesti työpanosta näitten hallintojen valmisteluun, josta ei tule minkäänlaista kompensaatiota kunnille, valitettavasti.  

Tässä muutama pieni yksityiskohta vielä siitä, miten nämä kohdennukset kohdistuvat kuntiin: Muun muassa tämä digitalisaation edistäminen, joka on erittäin kannatettava asia, tässä hallituksen esityksessä tehdään niin, että se 30 miljoonaa — aikaisemmin se oli vielä 40 miljoonaa — ei todellakaan jakaudu kaikille vaan se otetaan yleisistä valtionosuuksista pois ja jaetaan hakemuksen perusteella joillekin. Sama tehdään tulevaisuudessa myös yhdistymisavustuksiin: aikaisemmin se oli erillinen rahoitus, ja nyt se 10 miljoonaa otetaan muista valtionosuuksista pois, ja sitten arvio on, että se menisi ehkä kahteen tai kolmeen yhdistymiseen näitten heikosti taloudellisesti menestyvien kuntien osalta. Siitä syystä olemme tehneet esityksen, että kuntien valtionosuus olisi 25,37 prosentin sijasta 26,8, jolloinka omavastuu kunnille olisi 73,2 prosenttia eikä 74,6, niin kuin hallituksen esityksessä on. 

20.06 
Jani Mäkelä ps :

Arvoisa puhemies! Tämän edellä lausutun voin erinomaisesti omalta osaltani vahvistaa juuri maakunnasta, Lappeenrannan kaupunginvaltuuston budjettikokouksesta, tulleena. Jos kiky säästikin kunnan kustannuksia, niin kyllä se sitten myös leikkaa verotulojen menetyksen myötä, ja tämän keskittämisasetuksen etupainoinen toteuttaminen on aiheuttanut myös meidän sairaanhoitopiiriimme merkittäviä lisälaskuja. Silloin vielä, kun perussuomalaiset olivat hallituksessa, periaatteena oli se, ettei kunnilta leikata tai että jos niille annetaan lisää velvoitteita, niin niille velvoitteille osoitetaan rahat. Tämä oli mielestäni erittäin hyvä periaate, ja ihmettelenkin, mihin tämä periaate nyt on kadonnut, koska jollei suoraan leikata, niin sitten ainakin epäsuorasti ja ehdollistaen, kuten aiemmin mainittiin. 

Keskustelu päättyi.  

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 125/2018 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.