1
Lakiehdotuksen perustelut
35 §. Veroperustemuutoksien huomioon ottaminen valtionosuudessa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuoden 2019 verotuksessa toteutettavista nettomäärältään 224 miljoonan euron veroperustemuutoksista johtuvia verotulovähennyksiä vastaavasti kuntien valtionosuutta lisätään 40,85 euroa asukasta kohden.
36 §. Määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja lisäykset. Pykälän 1 momentissa säädetään vuosina 2016—2019 valtionosuudesta vähennettävästä indeksikorotusta vastaavasta määrästä. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuonna 2019 indeksikorotusta vastaava määrä on 16,68 euroa asukasta kohden.
Pykälän 2 momentissa säädetään kilpailukykysopimuksen toteuttamiseen liittyvästä valtionosuuden vähennyksestä. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuonna 2019 peruspalvelujen valtionosuuden vähennys olisi 90,69 euroa asukasta kohden.
Pykälän 3 momentissa säädetään pitkäaikaistyöttömien eläketuen menojen vähennyksen perusteella tehtävästä valtionosuuden vähennyksestä. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuonna 2019 peruspalvelujen valtionosuuden vähennys olisi 3,81 euroa asukasta kohden.
Pykälän 4 momentissa säädetään opiskelijavalintajärjestelmän rahoittamiseksi tehtävästä valtionosuuden vähennyksestä. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuonna 2019 peruspalvelujen valtionosuuden vähennys olisi 0,28 euroa asukasta kohden.
Pykälän 5 momentissa säädetään lääkintä- ja lääkärihelikopteritoiminnan rahoittamiseksi tehtävästä vähennyksestä. Vuodelle 2019 ehdotettavan vähennyksen määrä on 4,10 euroa asukasta kohden.
Pykälän 6 momentissa säädetään opetushallituksen oppilas-, opiskelija- ja tutkintotietojen sähköisen käsittelynjärjestelmän rahoittamiseksi tehtävästä vähennyksestä. Vuonna 2019 peruspalvelujen valtionosuuden vähennys olisi 0,05 euroa asukasta kohti.
Pykälän 7 momentissa ehdotetaan säädettäväksi kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmän toteuttamiseen liittyvästä valtionosuuden vähennyksestä. Vuonna 2019 peruspalvelujen valtionosuuden vähennys olisi 5,47 euroa asukasta kohti.
Pykälän 8 momentissa ehdotetaan säädettäväksi kilpailukykysopimuksen toteuttamisesta aiheutuvan valtionosuuden kaksinkertaisen leikkauksen huomioon ottamisesta, joka toteutettaisiin yhdellä kertaa vuonna 2020. Peruspalvelujen valtionosuuden lisäys vuonna 2020 olisi 43,22 euroa asukasta kohti.
55 §. Valtionosuusprosentti ja kunnan omarahoitusosuus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuonna 2019 kuntien valtionosuusprosentti olisi 25,37 prosenttia ja kuntien omarahoitusosuus olisi 74,63 prosenttia. Vuoteen 2018 verrattuna valtionosuusprosentti nousisi 0,03 prosenttiyksiköllä.
Valtionosuusprosentin ja kunnan omarahoitusosuuden jakautumisessa otetaan huomioon lisäyksenä 0,03 prosenttiyksikköä liittyen uusien ja laajenevien tehtävien toteuttamiseen siten, että valtionosuusprosentti on 100.
3
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Esityksessä ehdotetaan nostettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosenttia 0,03 prosenttiyksiköllä. Kuntien valtionosuudet kuitenkin vähenevät euromääräisesti noin 86 miljoonaa euroa. Valtionosuuden määrään vaikuttavat monet tekijät lisäävästi ja vähentävästi. Merkittävimmät vähentävät tekijät vuonna 2019 ovat valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus sekä siirto kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmään.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden euromääräinen vähennys toteutuu kuntatalouden kannalta pääosin kustannusneutraalisti. Vähennys ei aseta kuntia eriarvoiseen asemaan siten, että se vaarantaisi rahoitusperiaatteen toteutumista. Esityksellä on vaikutuksia kuntatalouteen, mutta se ei kuitenkaan vaaranna perustuslain 121 §:ssä suojattua kunnan verotusoikeutta ja oikeutta päättää omasta taloudestaan.
Edellä olevan perusteella hallitus katsoo, että lakiesitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.