Viimeksi julkaistu 15.2.2022 15.42

Pöytäkirjan asiakohta PTK 95/2020 vp Täysistunto Tiistai 16.6.2020 klo 17.04—18.44

2. Hallituksen   esitys  eduskunnalle  laiksi  kotoutumisen  edistämisestä  annetun  lain 27 ja 49 §:n muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 79/2020 vp
Valiokunnan mietintöHaVM 11/2020 vp
Ensimmäinen käsittely
Puhemies Anu Vehviläinen
:

Ensimmäiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 2. asia. Käsittelyn pohjana on hallintovaliokunnan mietintö HaVM 11/2020 vp. Nyt päätetään lakiehdotuksen sisällöstä. 

Keskustelu
17.04 
Päivi Räsänen kd :

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä on siis hallintovaliokunnan mietintö laiksi kotouttamisen edistämisestä. Tässähän laajennetaan tätä kotoutumisen edistämisestä annettua lakia niin, että ilman huoltajaa oleva lapsi tai nuori, jolle on myönnetty oleskelulupa hänen haettuaan Suomessa alaikäisenä kansainvälistä suojelua tai joka on otettu Suomeen pakolaiskiintiössä, voi olla tukitoimenpiteiden piirissä nykyisen 21 vuoden yläikärajan sijaan siihen asti, kunnes hän täyttää 25 vuotta. 

Itse periaatteessa tätä tehtyä muutosta kannatan. On todettu monissa tutkimuksissa ja selvityksissä, että ylipäänsä kotouttamisella on erityisen myönteiset vaikutukset, ja kun puhutaan nimenomaan nuoresta, niin nämä vaikutukset ovat vielä myönteisemmät. On myös johdonmukaista, että kun lastensuojelulaissa on aiemmin tullut voimaan tämän vuoden alussa muutos, jossa lastensuojelun jälkihuollon yläikäraja on nostettu 25 vuoteen, niin myös tähän kotoutumislakiin ehdotetulla muutoksella asetettaisiin maahanmuuttajataustaiset nuoret samaan asemaan. 

Perussuomalaiset ovat tähän jättäneet vastalauseen, josta ymmärrän sen osan, jossa he arvostelevat sitä, että hallituksen esitys tästä kotoutumisen edistämisestä ei liity koronaan. Poikkeusoloissa on periaatteessa lähdetty siitä, että nyt käsitellään vain koronaan liittyviä ja välttämättömiä esityksiä, ja tämän esityksen käsittely nyt tältä osin kyllä tästä poikkeaa. Mutta näiltä muilta osin en tätä perussuomalaisten kritiikkiä allekirjoita. Erityisesti he ovat arvostelleet sitä, että Suomesta tulisi houkuttelevampi kohde hakea kansainvälistä suojelua ja se johtaisi jopa jonkinlaiseen turvapaikkashoppailuun, mitä itse pidän epätodennäköisenä. Tässähän on kysymys lähinnä palveluista. Ei ole kysymys siis siitä, että kotoutumislain mukaiseen jälkihuoltoon sisältyisi säännöksiä etuuksista. 

17.08 
Sari Essayah kd :

Arvoisa puhemies! Niin kuin lähetekeskustelussa jo totesin, tämä hallituksen esitys on kannatettava, ja siinä mielessä, niin kuin tuossa edustaja Räsänenkin viittasi, että lastensuojelulaissa jälkihoidon yläikärajaa nostettiin sinne 25 vuoteen, tämähän on siinä mielessä looginen myöskin tältä osin. Ja tietysti tässä on hyvä huomioida se, että alaikäisenä tulleet turvapaikanhakijat eivät tietenkään sinällänsä ole välttämättä aina lastensuojelutoimenpiteitten piirissä, mutta niin kuin on pystytty osoittamaan, niin totta kai on äärimmäisen tärkeää, että kotoutuminen onnistuu ja että heillä on mahdollisuus näihin palveluihin. 

Muistan, että tuossa lähetekeskustelussa myöskin kysyin, että onkohan valiokunnassa tarkoitus kuulla tästä niin sanotusta ankkurilapsiasiasta, eli kun siitä oli jonkun verran keskustelua, että onko mahdollista, että tässä voisi olla sitten jotakin kiihoketta siihen suuntaan, mutta ilmeisesti tässä valiokunnan lyhyessä mietinnössä ja lyhyessä kuulemisessa ei tähän asiaan ole todennäköisesti otettu mitään kantaa. Täällä ei taida olla hallintovaliokunnan ihmisiä paikalla, että olisivat voineet vähän valottaa, minkälaisia asioita on noussut esille tuossa kuulemisessa. 

Mutta, arvoisa puhemies, varmasti näillä saatesanoilla hallituksen esitys on erittäin hyvä ja eteenpäin vietävä. 

Yleiskeskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 79/2020 vp sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotuksen ensimmäinen käsittely päättyi.