EDUSKUNNAN VASTAUS 168/2002 vp

EV 168/2002 vp - HE 201/2002 vp

Hallituksen esitys laiksi tuloverolain 76 §:n muuttamisesta

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi tuloverolain 76 §:n muuttamisesta (HE 201/2002 vp).

Valiokuntakäsittely

Valtiovarainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (VaVM 22/2002 vp).

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

tuloverolain 76 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 76 §:n 1 momentin 4 a kohta, sellaisena kuin se on laissa 227/1999, seuraavasti:

76 §

Eräät ulkomailla työskentelyyn liittyvät verovapaat korvaukset

Veronalaista tuloa ei ole:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

4 a) korvaus, jonka Euroopan yhteisöjen komissio maksaa palvelukseensa määrätyn kansallisen asiantuntijan tehtävän tai komission hyväksymän muun, Euroopan unionin laajentumisprosessiin taikka Euroopan unionin nykyisten ja tulevien raja-alueiden kehittämiseen liittyvän asiantuntijatehtävän hoitamisesta aiheutuneiden erityisten kustannusten ja elantokustannusten lisäyksen kattamiseksi; tällaisena korvauksena pidetään toimeentulomäärärahaa, kiinteää lisämäärärahaa sekä korvausta matkakustannuksista, muuttokustannuksista ja erityisestä tehtävästä johtuvista kustannuksista tai muuta niihin rinnastettavaa komission maksamaa korvausta;

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan   päivänä      kuuta 200 .

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2002 toimitettavassa verotuksessa.

_______________

Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2002