1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Öljysuojarahaston tarkoitus
Öljysuojarahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen
rahasto, joka on ympäristöministeriön
hoidossa.
Öljysuojarahastosta maksetaan korvauksia öljyvahingoista
ja niiden torjumisesta sekä ympäristön
ennallistamisesta aiheutuneista kustannuksista siten kuin jäljempänä säädetään.
Lisäksi rahastosta maksetaan korvauksia ja myönnetään
avustuksia torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta
aiheutuneisiin kustannuksiin.
2 §
Valtionavustuslain soveltaminen
Tämän lain nojalla öljysuojarahastosta
myönnettäviin harkinnanvaraisiin korvauksiin ja avustuksiin
sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001), jollei tästä laista
muuta johdu. Öljysuojarahasto toimii kyseisessä laissa
tarkoitettuna valtionapuviranomaisena.Valtionavustuslain 4—6
lukua sovelletaan soveltuvin osin myös niihin öljysuojarahastosta
maksettaviin korvauksiin, joiden saamiseen korvauksen hakijalla
on tämän lain mukaan oikeus.
3 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) öljyllä
a) raakaöljyä ja siitä saatuja öljytuotteita;
b) öljypitoista seosta;
c) jäteöljyä; sekä
d) öljyistä jätettä;
2) öljysuojamaksullisella öljyllä tullitariffin nimikkeisiin
27.07, 27.09 ja 27.10 kuuluvia nestemäisiä tuotteita.
4 §
Öljysuojarahaston hallitus ja henkilöstö
Öljysuojarahastolla on hallitus, jonka valtioneuvosto
asettaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja valtion palveluksessa olevaa
henkilöstöä.
Hallituksessa tulee olla edustettuina öljyvahinkojen
torjunnan kannalta keskeiset valtion viranomaiset, kunnat, öljyala
sekä ympäristönsuojelujärjestöt.
Hallituksella voi olla asioiden valmistelua ja käsittelyä varten
työjaosto.
Hallituksen ja sen työjaoston tarkemmasta kokoonpanosta
säädetään valtioneuvoston asetuksella.
2 luku
Öljysuojamaksu
5 §
Öljysuojamaksun suuruus
Öljysuojarahastoon peritään maahantuodusta ja
Suomen kautta kuljetetusta öljysuojamaksullisesta öljystä öljysuojamaksua
0,50 euroa jokaiselta täydeltä tonnilta. Maksu
peritään kaksinkertaisena, jos öljy kuljetetaan
säiliöaluksella, jota ei ole varustettu koko lastisäiliöosan
alueelta kaksoispohjalla. Jos on epäselvyyttä siitä, onko öljysuojamaksu
perittävä korotettuna, tulliviranomaisen on hankittava
ennen asian ratkaisemista lausunto asianomaiselta merenkulkupiiriltä.
Merenkulkulaitos antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset
siitä, milloin säiliöaluksella on katsottava
olevan kaksoispohja.
6 §
Maksuvelvolliset
Euroopan yhteisön jäsenvaltiosta Suomeen tuotavasta
tai Suomen kautta kuljetettavasta öljystä on velvollinen
suorittamaan öljysuojamaksua se, joka vastaanottaa öljyn
Suomessa.
Euroopan yhteisön ulkopuolelta Suomeen tuotavasta tai
Suomen kautta kuljetettavasta öljystä on velvollinen
suorittamaan öljysuojamaksua se, joka osoittaa öljylle
tulliselvitysmuodon.
7 §
Maksun kantaminen
Öljysuojamaksun kantamisesta ja valvonnasta vastaa
tullilaitos. Tullihallitus voi antaa tarkempia määräyksiä menettelystä öljysuojamaksua
kannettaessa.
Maksu määräytyy 6 §:n 1
momentissa tarkoitetuissa tapauksissa sinä päivänä voimassa
olevien säännösten mukaan, kun öljy
on vastaanotettu. Maksun määräämisestä,
suorittamisesta, muutoksenhausta ja muutoinkin on soveltuvin osin
voimassa, mitä valmisteverotuslaissa (1469/1994)
säädetään rekisteröidystä elinkeinonharjoittajasta.
Maksu määräytyy 6 §:n 2
momentissa tarkoitetuissa tapauksissa sinä päivänä voimassa
olevien säännösten mukaan, jolloin öljylle
on osoitettu ensimmäisen kerran tulliselvitysmuoto. Maksun
määräämisestä, suorittamisesta,
muutoksenhausta ja muutoinkin on tällöin soveltuvin
osin voimassa, mitä tullilaissa (1466/1994) säädetään.
8 §
Pääomarajat
Öljysuojamaksun periminen lopetetaan sitä seuraavan
kalenterikuukauden lopussa, jona öljysuojarahaston pääoma
on noussut 10 miljoonaan euroon. Periminen aloitetaan uudelleen
sitä seuraavan kalenterikuukauden päätyttyä,
jona rahaston pääoma on pienentynyt alle 5 miljoonan
euron.
Ympäristöministeriön on viipymättä ilmoitettava
Tullihallitukselle, jos rahaston pääomassa tapahtuu
1 momentissa tarkoitettu muutos.
9 §
Maksua koskevien tietojen antaminen
Sen estämättä, mitä valmisteverotuslaissa
tai tullilaissa säädetään salassapitovelvollisuudesta,
tulliviranomainen voi antaa ympäristöministeriölle
ja öljysuojarahaston hallitukselle näille laissa
säädettyjen tehtävien hoitamiseksi välttämättömiä öljysuojamaksua
koskevia tietoja.
3 luku
Korvaukset ja avustukset
10 §
Korvaus öljyvahingosta sekä torjunta- ja ennallistamiskustannuksista
Öljysuojarahastosta maksetaan korvaus öljyvahingosta
kärsimään joutuneelle sekä korvataan öljyvahinkojen
torjuntaviranomaisille ja muille torjuntaan ja ympäristön
ennallistamiseen osallistuneille torjunnasta ja öljyn pilaaman
ympäristön ennallistamisesta aiheutuneet kustannukset,
jos korvauksen hakija esittää selvityksen siitä,
että:
1) korvausta ei ole täysimääräisesti
saatu perityksi siltä, joka on muun lain mukaan velvollinen
maksamaan korvauksen vahingosta (korvausvelvollinen),
ja korvausta ei saada korvausvelvollisen vastuuvakuutuksesta; tai
2) korvausvelvollista ei ole saatu selvitetyksi.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
koskee myös Ahvenanmaan maakunnan alueella tapahtunutta öljyvahinkoa.
11 §
Ennakkokorvaus
Öljysuojarahastosta voidaan myöntää ennakkokorvausta
10 §:ssä tarkoitetuista vahingoista sekä torjunta-
ja ennallistamiskustannuksista ilman pykälässä tarkoitetun
selvityksen esittämistäkin, jos selvitystä ei
vahingon tai kustannusten suuruuden taikka vastuukysymysten epäselvyyden
vuoksi voida kohtuudella edellyttää.
Ennakkokorvauksen maksamiseksi hakijan on esitettävä selvitys öljyvahingosta
ja sen syistä sekä syistä, joiden perusteella
10 §:ssä tarkoitettuun perintään
tai korvausvelvollisen selvittämiseen ei ole ryhdytty.
Lopullinen korvaus myönnetään sen jälkeen,
kun hakija on esittänyt selvityksen aiheutuneista lopullisista
kustannuksista.
12 §
Korvattava vahinko
Öljyvahingosta kärsimään
joutuneelle maksettava korvaus määrätään
soveltaen tapauksesta riippuen joko ympäristövahinkojen
korvaamisesta annettua lakia (737/1994) tai merilain (674/1994)
10 lukua. Vahinkoa kärsineelle ei kuitenkaan makseta ympäristövahinkojen
korvaamisesta annetun lain 9 §:ssä tarkoitettua
etukäteiskorvausta eikä öljysuojarahastolla
ole mainitun lain 10 §:ssä tarkoitettua lunastamisvelvollisuutta.
13 §
Torjunta- ja ennallistamiskustannukset
Edellä 10 §:ssä tarkoitettuja
korvauksen saantiin oikeuttavia öljyvahingon torjunta-
ja ennallistamiskustannuksia ovat:
1) kustannukset niistä tarpeellisista toimenpiteistä,
joihin joku on ryhtynyt itseään koskevan öljyvahingon
uhan torjumiseksi;
2) aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun
lain (300/1979) tai maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen
torjumisesta annetun lain (378/1974) mukaisesti suoritetuista
torjuntatoimenpiteistä aiheutuneet kustannukset ja vahingot;
3) öljyn pilaaman ympäristön
ennalleen palauttamisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset;
sekä
4) kustannukset niistä selvityksistä,
jotka ovat olleet välttämättömiä 2
ja 3 kohdassa tarkoitetun torjuntatoimenpiteen tai ennallistamisen
suorittamiseksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina torjuntakustannuksina
pidetään torjuntatoimiin tilapäisesti
otettujen henkilöiden ja vakinaisen torjuntahenkilöstön
palkkoja, torjuntatyössä tarpeellisten tarvikkeiden
hankinta-, käyttö- ja kuljetuskustannuksia ja
muita vastaavia torjunnasta aiheutuneita ylimääräisiä kustannuksia
sekä torjuntatyössä kulutettujen tai
turmeltuneiden tarvikkeiden, laitteiden, varusteiden ja muiden vastaavien
käyttöesineiden arvoa tai arvon vähennystä.
14 §
Korvauksen saajaa koskeva rajoitus
Edellä 12 ja 13 §:ssä tarkoitettua
korvausta ei suoriteta korvausvelvolliselle eikä sille,
jonka hallussa vahingon tai sen vaaran aiheuttanut öljy on
vahinkohetkellä ollut taikka jonka toimeksiannosta öljyä on
vahingon sattuessa kuljetettu.
15 §
Harkinnanvarainen korvaus öljyn pilaaman maaperän
ja pohjaveden puhdistamisesta
Öljysuojarahastosta voidaan korvata kokonaan tai osittain
kustannukset, jotka aiheutuvat tai ovat aiheutuneet öljyn
pilaaman maaperän tai pohjaveden puhdistamisesta, puhdistamistarpeen
selvittämisestä ja puhdistustöiden suunnittelusta.
Korvauksen myöntämisen edellytyksenä on, että pilaantumisen
aiheuttajaa ei saada selville tai tavoiteta taikka tämä ei
kykene vastaamaan puhdistamisen kustannuksista eikä pilaantuneen alueen
haltijaa voida kohtuudella velvoittaa puhdistamaan aluetta.
Korvausta koskevaan hakemukseen on liitettävä kiinteistön
omistajan kirjallinen vakuutus siitä, että hän
sitoutuu palauttamaan öljysuojarahastolle rahaston niin
vaatiessa pilaantuneen maa-alueen puhdistamiskustannuksiin myönnetyn
korvauksen korkoineen, jos kiinteistö myydään
kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun puhdistaminen on suoritettu.
16 §
Takautumisoikeus
Öljysuojarahastosta korvausta saaneen oikeus
saada korvausta korvausvelvolliselta siirtyy öljysuojarahastolle
siltä osin kuin korvausta on maksettu. Erityisestä syystä on öljysuojarahaston
hallituksella oikeus jättää korvaus kokonaan
tai osittain perimättä takaisin rahastoon.
17 §
Korvaus torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden
ylläpidosta
Öljysuojarahastosta korvataan alueen pelastustoimelle
aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetussa
laissa tai maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta
annetussa laissa tarkoitetun vahvistetun öljyvahinkojen
torjuntasuunnitelman mukaisesti:
1) torjuntakaluston hankkimisesta aiheutuneet kustannukset;
kustannuksiltaan 85 000 euroa ylittävän yksittäisen
kalustohankinnan korvaamisen edellytyksenä on, että öljysuojarahaston
hallitus on etukäteen hyväksynyt kyseisen hankinnan;
2) torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuneet kustannukset.
Jos öljyvahinkojen torjuntakalustoa ei ole vahvistetun
torjuntasuunnitelman mukaan tarkoitettu käytettäväksi
yksinomaan öljyvahinkojen torjuntaan, korvataan kaluston
hankinta- ja käyttökustannukset vain siltä osin,
mikä on torjuntasuunnitelman mukaan öljyvahinkojen
torjunnan osuus kyseisen kaluston käytöstä. Öljysuojarahastosta
voidaan kuitenkin korvata öljyvahinkojen torjunnan käyttöastetta
suurempi osuus hankintakustannuksista, jos se on perusteltua riittävän
torjuntavalmiuden saavuttamiseksi.
Öljysuojarahastosta voidaan rahaston varojen käyttösuunnitelman
puitteissa myöntää ennakkoon korvausta
torjuntavalmiuden ylläpidosta kalenterivuoden aikana aiheutuvien
kustannusten korvaamiseksi. Lopullinen korvaus myönnetään
sen jälkeen, kun on esitetty selvitys aiheutuneista lopullisista
kustannuksista.
18 §
Harkinnanvarainen korvaus torjuntakaluston hankkimisesta ja
torjuntavalmiuden ylläpidosta
Öljysuojarahastosta voidaan korvata valtiolle aluksista
aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetussa
laissa tarkoitettuja alusöljyvahinkojen torjuntakaluston
hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuneita kustannuksia.
Öljysuojarahastosta voidaan lisäksi korvata Ahvenanmaan
maakunnalle alusöljyvahinkojen torjuntakaluston hankkimisesta
aiheutuneita kustannuksia.
19 §
Harkinnanvaraiset avustukset
Öljysuojarahastosta voidaan myöntää avustuksia:
1) alueen pelastustoimelle tai kunnalle öljyntorjuntakaluston
säilyttämiseen tarkoitetun varaston rakentamiseen
tai vuokraamiseen;
2) aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun
lain 14 §:ssä tarkoitetulle sataman, laitoksen
tai telakan omistajalle öljyvahinkojen torjuntakaluston
hankkimiseen;
3) muuhun öljyvahinkojen torjunnan tai torjuntavalmiuden
ylläpidon kannalta tarpeelliseen toimintaan.
20 §
Korvauksen ja avustuksen hakeminen
Tässä laissa tarkoitetun korvauksen ja avustuksen
myöntämistä koskevasta hakemuksesta ja hakemuksen
käsittelemiseksi vaadittavista selvityksistä sekä muusta
hakemusmenettelystä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
21 §
Korvauksesta ja avustuksesta päättäminen
Öljysuojarahastosta maksettavista korvauksista ja avustuksista
päättää rahaston hallitus. Hallitus
voi siirtää enintään 10 000
euron määräisestä korvauksesta
päättämisen työjaostolle.
Asioiden käsittelystä hallituksessa ja työjaostossa
sekä niiden päätösvaltaisuudesta
säädetään valtioneuvoston asetuksella.
4 luku
Öljysuojarahaston hallinto
22 §
Hallituksen tehtävät
Öljysuojarahaston hallituksen tehtävänä on päättää rahaston
toiminnan ja talouden kannalta merkityksellisistä ja laajakantoisista
asioista sekä huolehtia kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan
asianmukaisesta järjestämisestä. Valtioneuvoston
asetuksella säädetään tarkemmin
hallituksen tehtävistä rahaston hallinnossa.
Hallituksen ja rahaston henkilöstön palkkaus-
ja muut hallintomenot suoritetaan öljysuojarahastosta.
23 §
Kirjanpito, maksuliike ja tilinpäätös
Öljysuojarahaston kirjanpitoon, maksuliikkeeseen, muuhun
laskentatoimeen ja tilinpäätökseen sovelletaan
valtion talousarviosta annettua lakia (423/1988) ja sen
nojalla annettuja säädöksiä.
Ympäristöministeriö hoitaa rahaston
kirjanpidon ja vahvistaa rahaston tilinpäätöksen
vuosittain huhtikuun loppuun mennessä sekä päättää toimenpiteistä,
joihin tilinpäätös antaa aihetta.
24 §
Tilintarkastus
Valtiontalouden tarkastusvirasto suorittaa vuosittain öljysuojarahaston
tilintarkastuksen.
Tilintarkastajien on tarkastettava rahaston hallinto,
kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien
on annettava kultakin tilikaudelta tilintarkastuskertomus, jossa
on erityisesti lausuttava:
1) siitä, onko tilinpäätös
laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien
säännösten ja määräysten
mukaisesti;
2) siitä, antaako tilinpäätös
oikeat ja riittävät tiedot rahaston toiminnan
tuloksesta ja tuloksellisuudesta sekä sen taloudellisesta
asemasta;
3) siitä, onko rahaston hallintoa ja toimintaa hoidettu
sitä koskevien säännösten ja
määräysten mukaisesti;
4) tilinpäätöksen vahvistamisesta;
sekä
5) rahaston tuloksen käsittelystä rahaston
hallituksen ehdottamalla tavalla; kun tilintarkastus on tehty, tilintarkastajien
on tehtävä siitä tilinpäätökseen
merkintä, jossa viitataan tilintarkastuskertomukseen sekä lausutaan
siitä, onko tilinpäätös laadittu
hyvän kirjanpitotavan mukaisesti.
Jos tilintarkastaja kesken tilikauden havaitsee merkittävää huomauttamista
rahaston hallinnosta ja taloudesta, on asiasta viipymättä ilmoitettava
rahaston hallitukselle ja ympäristöministeriölle.
Rahaston hallitus ja henkilöstö ovat velvolliset
avustamaan tarvittaessa tilintarkastajaa tarkastuksen suorittamisessa.
5 luku
Erinäiset säännökset
25 §
Varojen siirto valtion talousarviosta
Jos öljysuojarahaston varat eivät riitä sellaisten
rahastosta maksettavien korvausten suorittamiseen, joihin korvauksen
saajalla on oikeus, voidaan tarvittavat varat siirtää valtion
talousarviosta öljysuojarahastoon. Kun rahastoon on kertynyt
riittävästi varoja, tuloutetaan valtiolta saadut
varat takaisin valtion talousarvioon.
Ympäristöministeriön tulee tehdä esitys
varojen siirtämiseksi valtion talousarviosta öljysuojarahastoon,
jos siihen on 1 momentin nojalla tarvetta. Ministeriö huolehtii
myös valtiolta saatujen varojen tulouttamisesta takaisin
valtion talousarvioon.
Osa öljyjätemaksusta kertyvistä varoista
voidaan valtion talousarviossa siirtää öljysuojarahastoon
siten kuin öljyjätemaksusta annetun lain (894/1986)
7 §:ssä tarkemmin säädetään.
26 §
Katselmuslautakunta
Alueellisen ympäristökeskuksen tulee asettaa sattuneen öljyvahingon
korvauskysymysten ja muuta valmistavaa selvittelyä varten
katselmuslautakunta, jos vahinkojen tai torjuntakustannusten voidaan
arvioida nousevan yli 20 000 euron ja vahingon selvittäminen
sitä edellyttää. Katselmuslautakunta
on asetettava myös, jos öljysuojarahaston hallitus
sitä pyytää. Katselmuslautakunnan kustannukset
suoritetaan öljysuojarahastosta.
Katselmuslautakunnan tehtävistä ja kokoonpanosta
säädetään valtioneuvoston asetuksella.
27 §
Muutoksenhaku
Öljysuojarahaston hallituksen päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen
saa siihen tyytymätön asianosainen hakea oikaisua 30
päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen
saa hakea valittamalla muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
28 §
Virkavastuu ja yleishallintoa koskevien säännösten
soveltaminen
Öljysuojarahaston hallituksen puheenjohtajaan, jäseneen
ja varajäseneen sovelletaan heidän hoitaessaan
tämän lain mukaisia tehtäviä rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä.
Öljysuojarahaston ja sen hallituksen toimintaan sovelletaan,
mitä hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003)
ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään.
29 §
Rangaistussäännös
Rangaistus öljysuojamaksun lainvastaisesta välttämisestä ja
sen yrittämisestä säädetään
rikoslain (39/1889) 29 luvun 1—3 §:ssä.
30 §
Tarkemmat täytäntöönpanosäännökset
Tarkempia säännöksiä tämän
lain täytäntöönpanosta voidaan
antaa valtioneuvoston asetuksella.
6 luku
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
31 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä
kuuta 200
.
Tällä lailla kumotaan öljysuojarahastosta
24 päivänä toukokuuta 1974 annettu laki (379/1974)
siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
32 §
Siirtymäsäännökset
Ennen tämän lain voimaantuloa myönnettyyn korvaukseen
noudatetaan myöntämisajankohtana voimassa olleita
säännöksiä.
Jos korvaushakemuksen käsittely on kesken tämän
lain voimaan tullessa, sovelletaan käsittelyyn hakemuksen
vireilletuloajankohtana voimassa olleita säännöksiä.
Ennen tämän lain voimaantuloa asetettu öljysuojarahaston
johtokunta jatkaa toimikautensa loppuun 4 §:ssä tarkoitettuna öljysuojarahaston hallituksena.