1 luku
Yleisiä säännöksiä
1 §
Soveltamisala
Toimintaa, jossa yleisölle tarjotaan mahdollisuus osallistua
yhteisiin kiinteistösijoituksiin, voidaan harjoittaa tämän
lain mukaisesti siten, että yleisö osallistuu
sijoittamiseen julkisen osakeyhtiön osakkeita tai kommandiittiyhtiön osuuksia
merkitsemällä, ostamalla tai muutoin hankkimalla,
ja yhtiö sijoittaa yleisöltä hankkimansa
varat edelleen pääasiallisesti kiinteistöihin
sekä kiinteistöarvopapereihin muussa kuin rakentamisen
tai kiinteistönjalostustoiminnan tarkoituksessa (kiinteistörahastotoiminta).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pääasiallisesti kiinteistöihin ja
kiinteistöarvopapereihin varojaan sijoittavasta erikoissijoitusrahastosta
säädetään sijoitusrahastolaissa (48/1999).
2 §
Kiinteistörahasto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kommandiittiyhtiö, jonka osuudet ovat arvopaperimarkkinalaissa
(495/1989) tarkoitettuja arvopapereita, ja joka tarjoaa
yleisölle mahdollisuuden osallistua yhteisiin kiinteistösijoituksiin 1 §:n
1 momentissa säädetyllä tavalla, rinnastetaan
kiinteistörahastoon 11 §:ää lukuun
ottamatta. Mitä tässä laissa säädetään
kiinteistörahastosta, sen osakepääomasta,
perustamiskirjasta, osakkeesta, omistajasta ja yhtiöjärjestyksestä, koskee
lain 11 §:ssä säädettyä lukuun
ottamatta kommandiittiyhtiötä, sen osuuksien yhteismäärää,
osuutta, yhtiömiestä ja yhtiösopimusta.
3 §
Muut määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) kiinteistöllä kiinteistörekisterilain (392/1985)
2 §:n 1 momentin mukaista kiinteistöä;
2) kiinteistöarvopaperilla osaketta tai muuta arvopaperia,
joka yksin tai yhdessä muiden arvopapereiden kanssa tuottaa
oikeuden hallita määrättyä huoneistoa,
muuta tilaa tai kiinteistöä taikka kiinteistön
osaa;
3) arvopaperilla arvopaperimarkkinalain 1 luvun
2 §:n 1 momentissa määriteltyä todistetta;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä tässä laissa säädetään
kiinteistöstä, sovelletaan myös kiinteistörekisterilain
2 §:n 2 momentin mukaiseen muuhun rekisteriyksikköön,
ja sellaiseen vuokra- ja käyttöoikeuteen, jonka
haltija on maakaaren (540/1995) 14 luvun 2 §:n
mukaan velvollinen hakemaan oikeutensa kirjaamista, sekä kiinteistön
käyttöä pysyvästi palvelevaan
rakennukseen tai rakennelmaan.
4 §
Muun lainsäädännön soveltaminen
Osakeyhtiömuotoiseen kiinteistörahastoon ja sen
osakkeenomistajaan sovelletaan osakeyhtiölakia (624/2006),
arvopaperimarkkinalakia, kirjanpitolakia (1336/1997) sekä tilintarkastuslakia
(936/1994), jollei tässä laissa toisin
säädetä. Kiinteistörahastotoimintaa
harjoittavaan kommandiittiyhtiöön ja sen yhtiömieheen
sovelletaan osakeyhtiölain sijaan avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annettua
lakia (389/1988).
6 §
Valvonta
Rahoitustarkastus valvoo tämän lain 13, 14
ja 19—23 §:n ja niiden nojalla annettujen säännösten,
määräysten ja ohjeiden noudattamista
sekä 15—18 §:ssä säädettyjen
tiedonantovelvollisuuksien noudattamista.
6 a §
Varautuminen
Kiinteistörahaston tulee varmistaa tehtäviensä mahdollisimman
häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa
osallistumalla rahoitusmarkkinoiden valmiussuunnitteluun ja valmistelemalla etukäteen
poikkeusoloissa tapahtuvaa toimintaa sekä muin toimenpitein
(varautuminen).
Jos 1 momentista aiheutuvat tehtävät edellyttävät
sellaisia toimenpiteitä, jotka selvästi poikkeavat
tavanomaisena pidettävästä kiinteistörahaston
toiminnasta ja joista aiheutuu olennaisia lisäkustannuksia,
tällaiset kustannukset voidaan korvata huoltovarmuuden
turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992) tarkoitetusta
huoltovarmuusrahastosta.
Rahoitustarkastus voi antaa määräyksiä 1
momentin soveltamisesta.
7 §
Liiketoiminta
Kiinteistörahaston on harjoitettava kiinteistörahastotoimintaa
huolellisesti ja asiantuntevasti omistajien yhteiseksi eduksi. Kiinteistörahaston
on
toiminnassaan kohdeltava omistajia yhdenvertaisesti.
8 §
Muu sallittu toiminta
Kiinteistörahasto saa harjoittaa vain kiinteistörahastotoimintaa
ja kiinteistörahastotoimintaan olennaisesti liittyvää toimintaa,
jos tällainen toiminta on omiaan edistämään
kaikkien omistajien etua, sekä 15 §:n 5 momentissa
säädetyin rajoituksin rakentamista ja kiinteistönjalostustoimintaa.
9 §
Osakepääoma
Kiinteistörahaston osakepääoman on
oltava vähintään viisi miljoonaa euroa,
kokonaan maksettu sekä kiinteistörahaston hallinnassa
ennen kuin kiinteistörahasto ilmoitetaan rekisteröitäväksi
ja ennen kuin se aloittaa toimintansa.
Kiinteistörahaston on saavutettava edellä 1 momentissa
tarkoitettu osakepääoman määrä 18
kuukauden kuluessa kiinteistörahaston perustamisesta, jollei
Rahoitustarkastus erityisestä syystä myönnä tästä vaatimuksesta
poikkeusta.
Kiinteistörahaston osakepääoma on
maksettava rahassa kiinteistörahaston Suomessa olevalle,
luottolaitostoiminnasta
annetussa
laissa (121/2007)
tarkoitetun talletuspankin tai talletusten vastaanottamiseen oikeutetun,
ulkomaisen luotto- ja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetussa
laissa (1608/1993) tarkoitetun ulkomaisen luottolaitoksen
sivukonttorin tilille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Perustaminen
Kiinteistörahastolla on perustettaessa oltava ainakin
viisi osakkeenomistajaa, jollei Rahoitustarkastus erityisestä syystä myönnä tästä
vaatimuksesta
poikkeusta. Osakkeenomistajien lukumäärää laskettaessa
yhtenä kokonaisuutena on pidettävä kirjanpitovelvollisia,
joilla yksin tai yhdessä on kirjanpitolain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu
määräysvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa
tai siihen verrattavassa ulkomaisessa yrityksessä.
11 §
Kaupankäynti kiinteistörahaston osakkeilla
Kiinteistörahaston on haettava osakkeittensa ottamista
arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun julkisen kaupankäynnin
kohteeksi yhden vuoden kuluessa kiinteistörahastotoiminnan
aloittamisesta, jollei Rahoitustarkastus erityisestä syystä myönnä tästä vaatimuksesta
poikkeusta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 §
Yhtiöjärjestys
Kiinteistörahaston yhtiöjärjestyksen
muutoksesta on viipymättä tehtävä osakeyhtiölain
5 luvun 30 §:n 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus rekisteröimistä varten
siten kuin siitä kaupparekisterilaissa (129/1979)
säädetään.
Kiinteistörahaston on ilmoitettava rekisteröity
yhtiöjärjestys ja sen muutos välittömästi
Rahoitustarkastukselle.
13 §
Kiinteistösijoitustoiminnan säännöt
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
kiinteistösijoitustoiminnan sääntöjen
sisältöä koskevista vähimmäisvaatimuksista.
14 §
Sääntöjen vahvistaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiinteistösijoitustoiminnan säännöt
ja niiden muutokset tulevat voimaan kuukauden kuluttua siitä,
kun Rahoitustarkastus on hyväksynyt ne ja muutos on saatettu
kiinteistörahaston osakkeenomistajien tietoon kiinteistösijoitustoiminnan säännöissä
määrätyllä tavalla,
jollei Rahoitustarkastus toisin määrää.
Kiinteistörahaston osakkeiden markkinointia yleisölle
ei saa aloittaa eikä kiinteistörahastoon saa ottaa
varoja yleisöltä ennen kuin Rahoitustarkastus
on hyväksynyt kiinteistösijoitustoiminnan säännöt.
Kiinteistörahaston on ilmoitettava Rahoitustarkastukselle,
milloin se aloittaa toimintansa.
15 §
Varojen sijoittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiinteistörahaston varat on sijoitettava
ilman aiheetonta viivytystä kiinteistösijoitustoiminnan
säännöissä tarkemmin määrättävällä tavalla seuraaviin
kohteisiin:
1) Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sijaitseviin
kiinteistöihin;
2) Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sijaitsevia
kiinteistöjä koskeviin kiinteistöarvopapereihin;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) arvopapereihin, jotka ovat kaupankäynnin kohteena
muussa valtiossa sijaitsevassa tai toimivassa, edellä 3
kohdassa tarkoitettuun julkiseen kaupankäyntiin rinnastuvassa
vaihdantajärjestelmässä;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8) johdannaissopimuksiin, jolloin on noudatettava soveltuvin
osin, mitä sijoitusrahastolain 80 §:ssä säädetään;
sekä
9) arvopapereiden lainaus- ja takaisinostosopimuksiin,
jolloin on noudatettava soveltuvin osin, mitä sijoitusrahastolain
81 §:ssä säädetään.
Kiinteistörahasto voi kiinteistösijoitustoiminnan
säännöissä mainitusta erityisestä syystä poiketa
edellä 2 momentissa säädetyistä vaatimuksista.
Kiinteistörahaston on julkistettava tällainen
poikkeus osavuosikatsauksessa, toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä.
Kiinteistörahaston on kuitenkin aina sijoitettava vähintään kolme
viidesosaa varoistaan Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa
sijaitseviin kiinteistöihin tai tällaisia kiinteistöjä koskeviin
kiinteistöarvopapereihin. Tästä vaatimuksesta
kiinteistörahasto voi tilapäisesti poiketa kiinteistörahastoa
perustettaessa ja sen osakkeita liikkeeseen laskettaessa sekä myydessään
tai hankkiessaan kiinteistöjä tai kiinteistöarvopapereita.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
16 §
Luotonotto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
luotonotosta ja kiinteistörahaston varojen käyttämisestä luoton
vakuutena.
17 §
Omaisuuden arvostaminen ja arviointi
Kiinteistörahaston on osavuosikatsauksessa, toimintakertomuksessa,
tilinpäätöksessä sekä kiinteistösijoitustoiminnan
säännöissä selvitettävä kiinteistöjen
ja kiinteistöarvopapereiden arvostamis- ja arviointiperusteet.
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
edellä 1 momentissa tarkoitetuista arvostamis- ja arviointiperusteista.
Asetuksessa tarkoitetut kiinteistörahaston arvostamis-
ja arviointiperusteet sisältävät tiedot
ainakin:
1) kiinteistöjen ja kiinteistöarvopapereiden arvostamis-
ja arviointimenettelystä;
2) kiinteistörahaston tunnusluvuista ja niiden laskentamenetelmistä;
3) kiinteistöjen ja kiinteistöarvopapereiden erittelytiedot kiinteistötyyppikohtaisesti
asunto-, varasto-, liike- ja toimisto- sekä tuotantotilakohteista;
4) kiinteistöjen käyttöasteista;
5) kiinteistöjen vuokrasopimusten rakenteesta;
6) kiinteistörahaston merkittävimmistä hankkeista;
sekä
7) kiinteistörahaston veloista, takauksista, panttauksista
ja kiinnityksistä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiinteistörahasto voi kiinteistösijoitustoiminnan
säännöissä mainitusta erityisestä syystä julkistaa
tiedot harvemmin kuin edellä 3 momentissa on säädetty,
jos tällainen menettely ei olennaisesti vaaranna kiinteistörahaston
osakkeenomistajien etua. Kiinteistörahaston on julkistettava
tällainen poikkeus osavuosikatsauksessa, toimintakertomuksessa
ja tilinpäätöksessä.
18 §
Kiinteistönarvioitsija ja kiinteistönarviointi
Kiinteistörahaston on hankittava omistamistaan kiinteistöistä ja
muista kuin julkisen kaupankäynnin kohteena olevista kiinteistöarvopapereista
riippumattoman ja ulkopuolisen arvioitsijan arvio. Kiinteistörahaston
on osavuosikatsauksessa, toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä nimettävä ja
julkistettava kiinteistörahaston käyttämät
riippumattomat ja ulkopuoliset arvioitsijat (kiinteistönarvioitsija).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
kiinteistönarviointimenetelmää koskevista vaatimuksista.
Asetuksessa on edellytettävä tiedot ainakin kiinteistönarvioitsijan
lausunnon vähimmäisvaatimuksista.
19 §
Arvopaperimarkkinalain soveltaminen
Kiinteistörahastoa ja sen osakkeenomistajaa koskee,
mitä arvopaperimarkkinalain 2 luvussa säädetään,
jollei jäljempänä tässä luvussa
toisin säädetä tai jollei siitä,
mitä 2 §:ssä edellä säädetään,
muuta johdu.
20 §
Osavuosikatsaus, toimintakertomus ja tilinpäätös
Osakeyhtiömuotoisen kiinteistörahaston ja kommandiittiyhtiömuotoisen
kiinteistörahaston osavuosikatsauksessa, toimintakertomuksessa
ja tilinpäätöksessä on esitettävä kiinteistörahaston omistamat
kiinteistöt ja kiinteistöarvopaperit kiinteistötyyppikohtaisesti
asunto-, varasto-, liike- ja toimisto- sekä tuotantotilakohteittain, paitsi
jos kyseisen toimialan mukaisia kiinteistöjä on
vain yksi. Osavuosikatsaukseen, toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen
on liitettävä kiinteistösijoitustoiminnan
säännöt sekä mainittava, mitä muutoksia
niihin on tehty viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana.
Kommandiittiyhtiömuotoisen kiinteistörahaston,
jonka osuus ei ole julkisen kaupankäynnin kohteena, on
laadittava ja julkistettava osavuosikatsaus ja tilinpäätös
siten kuin arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 ja 6 §:ssä säädetään.
Osavuosikatsaus on laadittava tilikauden kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta
ja siinä on selvitettävä kommandiittiyhtiön
yhtiösopimukseen otetut sijoittajan asemaan vaikuttavat
määräykset.
22 §
Tarkemmat säännökset
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
kiinteistörahaston tiedonantovelvollisuutta koskevista
erityispiirteistä, kuten sijoitustoiminnan ja sijoitusmenetelmien
perusteista, sijoitustoiminnan rajoituksista ja lainanottovaltuuksista,
omaisuuden arvostamisperusteista sekä kiinteistörahaston
tärkeimmistä ominaisuuksista noudattaen soveltuvin
osin, mitä arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3, 3 a—3
d, 4, 4 a—4 f, 5, 5 a, 6 ja 6 a §:ssä säädetään,
ja ottaen huomioon, että kyseiset tiedot voidaan esittää myös
kiinteistösijoitustoiminnan säännöissä.
23 §
Poikkeusten myöntäminen
Rahoitustarkastus voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen
tämän luvun mukaisista velvollisuuksista, jos
se ei vaaranna sijoittajien asemaa.
26 §
Kiinteistörahastorikkomus
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta
1) rikkoo 14 §:n 4 momentissa taikka 16 §:ssä säädettyä kieltoa,
2) laiminlyö kiinteistörahastolle
5 tai 7—15 §:ssä säädettyjä velvollisuuksia
tai
3) hankkii tai luovuttaa kiinteistöjä tai
kiinteistöarvopapereita 17 §:n vastaisesti
on tuomittava, jollei teko ole vähäinen
tai siitä ole muualla laissa säädetty
ankarampaa rangaistusta, kiinteistörahastorikkomuksesta sakkoon.