12 §
Opetuksen maksuttomuus ja muuta toimintaa koskevat maksut
Ammattikorkeakoulututkintoon ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon
johtava opetus ja opiskelijoiden valintaan liittyvät valintakokeet ovat
opiskelijalle maksuttomia. Opetuksen maksuttomuus ei estä ammattikorkeakoulua
järjestämästä sellaista yhteis-
tai kaksoistutkintoon johtavaa opetusta, johon liittyvästä omasta
osuudestaan ulkomaalainen korkeakoulu perii maksun.
Opetushallitus perii muun kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan
valtion tai Sveitsin koulutusjärjestelmän mukaisen
koulutuksen perusteella hakevilta lukukausikohtaisen hakemuksen
käsittelymaksun. Maksun suorittaminen on hakemuksen käsittelemisen
edellytys.
Muuhun kuin suomen- tai ruotsinkieliseen koulutukseen hakevilta
voidaan edellyttää kansainvälisten maksullisten
testien suorittamista.
Muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta toiminnasta ammattikorkeakoulu
saa periä maksuja. Ammattikorkeakoulujen julkisoikeudellisten suoritteiden
maksuista säädetään tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa
(150/1992) säädetään julkisoikeudellisten
suoritteiden omakustannusarvosta. Jos opiskelijalta perittävää julkisoikeudellista
maksua ei ole suoritettu eräpäivänä,
saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien
noudattaen, mitä korkolaissa (633/1982) säädetään.
Maksu on suoraan ulosottokelpoinen. Sen perimisestä säädetään
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007).
28 §
Opiskelijavalinta
Opiskelijat ottaa ammattikorkeakoulu. Opiskelijat otetaan suorittamaan
ammattikorkeakoulututkintoa, ylempää ammattikorkeakoulututkintoa
tai erikoistumiskoulutusta.
Ammattikorkeakoulu ottaa siirto-opiskelijoita. Siirto-opiskelijalla tarkoitetaan
korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin otettua opiskelijaa,
jonka opiskeluoikeus siirtyy korkeakoulusta toiseen tai korkeakoulun
sisällä koulutuksesta toiseen siten, että tavoitetutkintoon
liitettävä tutkintonimike vaihtuu.
Ammattikorkeakoulu päättää opiskelijavalinnan
perusteista. Hakijat voidaan erilaisen koulutustaustan perusteella
jakaa valinnoissa erillisiin ryhmiin. Samaan ryhmään
kuuluviin hakijoihin on sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita.
28 a §
Yhteishaku ja erillisvalinnat
Opiskelijoiden valinta ammattikorkeakoulututkintoon ja ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin järjestetään
korkeakoulujen yhteishaussa.
Ammattikorkeakoulu voi käyttää yhteishaun asemesta
erillisvalintaa ottaessaan:
1) opiskelijoita sellaiseen rajatulle kohderyhmälle
suunnattuun koulutukseen, johon hakevien kelpoisuuden ammattikorkeakoulu
on määritellyt erikseen ja jonka hakua ei voida
järjestää yhteishaun aikataulussa;
2) opiskelijoita vieraskieliseen koulutukseen;
3) opiskelijoita suomen- tai ruotsinkieliseen ylempään
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen, jonka haku
järjestetään samassa yhteydessä vastaavan
vieraskielisen koulutuksen haun kanssa;
4) siirto-opiskelijoita;
5) opiskelijoita avoimessa korkeakouluopetuksessa suoritettujen
opintojen perusteella.
Yhteishaussa käytetään opiskelijavalintarekisteristä,
korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä
annetussa
laissa (1058/1998) tarkoitettua opiskelijavalintarekisteriä.
Yhteishaun toimittamisesta ja siihen liittyvistä menettelyistä annetaan
tarkempia säännöksiä valtioneuvoston
asetuksella.
28 b §
Opiskelupaikkojen varaaminen
Ammattikorkeakoulun on yhteishaussa varattava osa ammattikorkeakoulututkintoon
johtavista opiskelupaikoista niille, jotka eivät ole aikaisemmin
suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista
korkeakoulututkintoa eivätkä vastaanottaneet korkeakoulututkintoon
johtavaa opiskelupaikkaa tai ovat ottaneet opiskelupaikan vastaan
kevätlukukaudella 2014 tai sitä ennen alkaneesta
koulutuksesta, mutta eivät ole suorittaneet korkeakoulututkintoa.
Opiskelupaikkoja ei kuitenkaan tarvitse varata 1 momentissa
tarkoitetulla tavalla valittaessa opiskelijoita vieraskieliseen
koulutukseen tai sellaiseen rajatulle kohderyhmälle suunnattuun koulutukseen,
johon hakevien kelpoisuuden ammattikorkeakoulu on määritellyt
erikseen taikka koulutukseen, johon ammattikorkeakoulu valitsee
niin pienen määrän opiskelijoita, että paikkojen
varaaminen asettaisi hakijat kohtuuttomasti eriarvoiseen asemaan.
Ammattikorkeakoulu voi varata osan opiskelupaikoista 1 momentissa
tarkoitetuille hakijoille myös erillisvalinnoissa.
Ammattikorkeakoulun tulee turvata asianmukainen mahdollisuus
päästä koulutukseen myös korkeakoulututkinnon
suorittaneille ja opiskelupaikan vastaanottaneille. Ammattikorkeakoulun tulee
huolehtia siitä, että eri hakijaryhmiin kuuluvien
mahdollisuudet opiskelupaikan saamiseen eivät muodostu
hakijoiden yhdenvertaisuuden kannalta kohtuuttoman erilaisiksi.
Kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon eri hakijaryhmiin
kuuluvien osuus hakijoista, mahdollisuus siirtyä opintoihin
muutoin kuin yhteishaun kautta sekä muut näihin
rinnastettavat seikat.
28 c §
Opiskelupaikan vastaanottaminen
Hakija saa ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan
opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta. Säännös
ei koske siirto-opiskelupaikan vastaanottamista.
Opiskelijaksi hyväksytyn on ammattikorkeakoulun hyväksymisilmoituksessa
mainittavan määräajan kuluessa ilmoitettava
ammattikorkeakoululle opiskelupaikan vastaanottamisesta tai hän
menettää opiskelupaikkansa. Ammattikorkeakoulun
on viipymättä merkittävä tieto
opiskelupaikan vastaanottamisesta opiskelijavalintarekisteristä,
korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä
annetun
lain 1 §:ssä tarkoitettuun korkeakoulujen
hakurekisteriin.
29 §
Lukuvuosi ja lukukaudet sekä opiskelijaksi ilmoittautuminen
Ammattikorkeakoulun lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta
ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Syyslukukausi
alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy
31 päivänä joulukuuta. Kevätlukukausi
alkaa 1 päivänä tammikuuta ja päättyy
31 päivänä heinäkuuta. Opetusta
annetaan ammattikorkeakoulun määrääminä ajanjaksoina.
Opiskelijaksi hyväksytyn, joka on ilmoittanut ottavansa
vastaan opiskelupaikan, tulee ammattikorkeakoulun määräämällä tavalla
ilmoittautua ammattikorkeakouluun, minkä jälkeen hänet
merkitään opiskelijaksi. Opiskelijan on joka lukuvuosi
ammattikorkeakoulun määräämällä tavalla
ilmoittauduttava läsnä olevaksi tai poissa olevaksi.
Opiskelija voi perustellusta syystä muuttaa ilmoitustaan
lukuvuoden aikana.
30 §
Opiskeluoikeus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Siirto-opiskelijan oikeus suorittaa tutkinto määräytyy
siirrossa saadun opiskeluoikeuden mukaisen tutkinnon perusteella.
Tutkinnon suorittamisaikaan lasketaan myös se läsnä-
ja poissaoloaika, jonka opiskelija on käyttänyt
siirron perusteena olevan opiskeluoikeuden mukaiseen opiskeluun.
32 §
Opiskeluoikeuden menettäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun siirto-opiskelija ottaa vastaan uuden opiskeluoikeuden,
hän menettää samalla siirron perusteena
olevan opiskeluoikeutensa.
57 §
Oikaisumenettely
Opiskelijaksi hakenut saa vaatia ammattikorkeakoulun toimielimeltä oikaisua
opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen
14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta.
Opiskelijavalinnan tuloksia julkistettaessa on ilmoitettava, miten
hakija voi saada tiedon valinnassa noudatettujen perusteiden soveltamisesta
häneen ja miten valintaan voi vaatia oikaisua. Opiskelijavalinnan
tulosta ei saa oikaisuvaatimuksen johdosta muuttaa kenenkään
opiskelemaan valitun vahingoksi.
Opiskelija saa vaatia ammattikorkeakoulun määräämältä toimielimeltä oikaisua
32 §:n mukaisesti annettuun opiskeluoikeuden menettämistä koskevaan
päätökseen 14 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Opintosuorituksensa arvosteluun tai muualla suoritettujen opintojen
tai muulla tavoin osoitetun osaamisen hyväksilukemiseen
tyytymätön opiskelija saa pyytää siihen
suullisesti tai kirjallisesti oikaisua, arvostelusta sen suorittaneelta opettajalta
ja opintojen hyväksilukemisesta siitä päätöksen
tehneeltä. Opintosuorituksen arvostelua koskeva oikaisupyyntö on
tehtävä 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta,
josta opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvostelun tulokset
sekä arvosteluperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan
tietoonsa. Hyväksilukemista koskeva oikaisupyyntö on
tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista. Tässä momentissa tarkoitetun
oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen
tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua tutkintolautakunnalta
tai muulta siihen tehtävään määrätyltä toimielimeltä 14
päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimusmenettelystä säädetään
hallintolaissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Lain 28 §:n 2 momentti sekä 30 ja 32 § tulevat
kuitenkin voimaan 1 päivänä elokuuta 2015.
Lain 12 §:n 2 momenttia sovelletaan ensimmäisen
kerran otettaessa opiskelijoita syyslukukaudella 2016 alkavaan koulutukseen.
Lain 28 a §:n 1 ja 2 momenttia, 28 b §:n
1 ja 2 momenttia sekä 28 c §:n 1 momenttia
sovelletaan ensimmäisen kerran otettaessa opiskelijoita syyslukukaudella
2016 alkavaan koulutukseen, mihin asti sovelletaan tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.