Viimeksi julkaistu 10.5.2021 19.22

Eduskunnan vastaus EV 41/2016 vp HE 122/2015 vp  Hallituksen esitys eduskunnalle alusten painolastivesien käsittelyä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta, merenkulun ympäristönsuojelulain sekä alusturvallisuuslain muuttamisesta

HE 122/2015 vp
LiVM 6/2016 vp

Asia

Hallituksen esitys eduskunnalle alusten painolastivesien käsittelyä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta, merenkulun ympäristönsuojelulain sekä alusturvallisuuslain muuttamisesta (HE 122/2015 vp). 

Valiokuntakäsittely

Valiokunnan mietintö: Liikenne- ja viestintävaliokunta (LiVM 6/2016 vp). 

Päätös

Eduskunta on 

hyväksynyt hallituksen esityksessä tarkoitetun yleissopimuksen. 

Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait: 

Laki alusten painolastivesien ja sedimenttien valvonnasta ja käsittelystä tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 
1 § 
Alusten painolastivesien ja sedimenttien valvonnasta ja käsittelystä Lontoossa 13 päivänä helmikuuta 2004 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. 
2 § 
Yleissopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. 
 Lakiehdotus päättyy 

Laki merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) 8 luvun 3 §:n otsikko, 9 luvun 2 §, 12 luvun 2 §:n 1 momentin 9 kohta, 4 §:n 1 momentin 2 kohta, 6 §:n 2 momentti, 8 §:n 2 momentti, 11 §:n 1 ja 2 momentti ja 12 §:n 1 momentti sekä 13 luvun 7 §:n 1 momentin johdantokappale ja 1 kohta, sellaisina kuin niistä ovat 12 luvun 6 §:n 2 momentti, 8 §:n 2 momentti ja 11 §:n 1 ja 2 momentti laissa 998/2014, sekä 
lisätään 1 luvun 2 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 998/2014, uusi 4 a, 46 a—46 c ja 47 a kohta, 8 lukuun uusi 4—16 §, 12 luvun 2 §:n 1 momenttiin uusi 10 kohta sekä 13 lukuun uusi 2 a § ja luvun 3 §:n 2 momenttiin uusi 10 a kohta seuraavasti: 
1 luku 
Yleiset säännökset 
2 § 
Määritelmät 
Tässä laissa tarkoitetaan: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
4 a) painolastivesiyleissopimuksella alusten painolastivesien ja sedimenttien valvonnasta ja käsittelystä Lontoossa 13 päivänä helmikuuta 2004 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia; 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
46 a) painolastivedellä vettä ja siihen sisältyviä kiintoaineita, jota kuljetetaan aluksella, jotta pystytään hallitsemaan aluksen viippausta, kallistumista, syväystä, vakavuutta tai rasitusta; 
46 b) painolastiveden käsittelyllä sellaisia mekaanisia, fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia prosesseja joko erikseen tai yhdessä, joiden avulla painolastivedessä ja sedimenteissä olevat haitalliset vesieliöt ja taudinaiheuttajat poistetaan tai muutetaan vaarattomiksi taikka joiden avulla vältetään niiden ottaminen alukseen tai niiden päästäminen aluksesta; 
46 c) sedimenteillä aluksessa painolastivedestä saostunutta ainesta; 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
47 a) hyväksytyllä luokituslaitoksella aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009) 2 §:n 42 kohdassa tarkoitettua laitosta;  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
8 luku 
Aluksen tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevat muut Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet 
3 § 
AFS-yleissopimuksen mukaisten tietojen toimittaminen 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
4 § 
Painolastivesiyleissopimuksen ja painolastivesiä koskevien säännösten soveltaminen 
Painolastivesiyleissopimusta ja painolastivesiä koskevia tämän luvun säännöksiä ei sovelleta: 
1) huviveneisiin, joiden kokonaispituus on alle 50 metriä ja painolastiveden enimmäistilavuus kahdeksan kuutiometriä; 
2) aluksiin, joita käytetään etupäässä meripelastukseen ja joiden kokonaispituus on alle 50 metriä ja painolastiveden enimmäistilavuus kahdeksan kuutiometriä; 
3) rajavartiolaitoksen aluksiin; 
4) aluksiin, jotka liikennöivät ainoastaan Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä. 
5 § 
Käsittelemättömien painolastivesien ja sedimenttien päästökielto 
Käsittelemättömien painolastivesien ja sedimenttien veteen päästäminen on kielletty painolastivesiyleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalta alukselta Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisesta aluksesta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella siten kuin painolastivesiyleissopimuksessa määrätään ja tässä laissa säädetään. 
6 § 
Käsittelemättömien painolastivesien ja sedimenttien päästäminen poikkeustilanteissa 
Mitä 5 §:ssä säädetään, ei koske käsittelemättömien painolastivesien ja sedimenttien päästämistä veteen, jos: 
1) päästäminen on välttämätöntä aluksen turvallisuuden takaamiseksi hätätilanteissa tai ihmishengen pelastamiseksi merellä; 
2) päästäminen johtuu alukselle tai sen varusteille aiheutuneesta vauriosta edellyttäen, että kaikki kohtuulliset varotoimet painolastiveden veteen pääsemisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi on toteutettu ennen ja jälkeen vaurion syntymisen tai sen havaitsemisen, ja ettei laivanisäntä, aluksen päällikkö tai hänen sijaisensa ole aiheuttanut vauriota tahallisesti tai huolimattomuudesta; 
3) päästämisen tarkoituksena on välttää tai rajoittaa aluksen aiheuttamaa saastumista; 
4) painolastivesi ja sedimentit otetaan ja päästetään myöhemmin takaisin veteen aavalla merellä; tai 
5) painolastivesi ja sedimentit päästetään aluksesta samassa paikassa, josta ne ovat peräisin edellyttäen, että mukaan ei ole sekoittunut muilta alueilta peräisin olevia käsittelemättömiä painolastivesiä ja sedimenttejä; jos sekoittumista on tapahtunut, muilta alueilta otetut painolastivedet on käsiteltävä painolastivesiyleissopimuksen mukaisesti. 
7 § 
Painolastiveden ottamista koskevat varoitukset 
Liikennevirasto välittää merenkulkijoille ja asianomaisille rannikkovaltioille painolastivesiyleissopimuksen liitteen C-2 säännön mukaisesti laaditut varoitukset alueista, joilla alusten ei tulisi ottaa painolastivettä. 
Mitä 6 §:n 1—3 kohdassa säädetään käsittelemättömien painolastivesien ja sedimenttien päästämisestä poikkeustilanteissa, koskee myös painolastiveden ottamista alueilla, joista on annettu 1 momentissa tarkoitettu varoitus. 
8 § 
Painolastivesien käsittely ja vaihto 
Painolastivesiyleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvan aluksen painolastivedet tulee käsitellä ja vaihtaa painolastivesiyleissopimuksen mukaisesti. 
9 § 
Painolastiveden käsittelyjärjestelmiä koskevat vaatimukset 
Aluksen painolastiveden käsittelyjärjestelmien on oltava Euroopan unionin säädösten ja painolastivesiyleissopimuksen vaatimusten mukaiset. 
Liikenteen turvallisuusvirasto tai sen valtuuttama hyväksytty luokituslaitos hyväksyy kirjallisesta hakemuksesta suomalaisen aluksen painolastiveden käsittelyjärjestelmät edellyttäen, että ne täyttävät Euroopan unionin säädösten ja painolastivesiyleissopimuksen vaatimukset. 
Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä tietyn laitteen, aineen, välineen tai kojeen tehokkuuteen perustuvista samanarvoisuuksista siten kuin Euroopan unionin säädöksissä säädetään ja painolastivesiyleissopimuksessa määrätään. 
10 § 
Uuden painolastiveden käsittelytekniikan koekäyttö 
Uuden painolastiveden käsittelytekniikan koekäytön tulee täyttää painolastivesiyleissopimuksen ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön asiasta antamien ohjeiden mukaiset vaatimukset. 
Liikenteen turvallisuusvirasto  myöntää kirjallisesta hakemuksesta luvan koekäytölle edellyttäen, että 1 momentissa tarkoitetut vaatimukset täyttyvät. Alukseen, joka osallistuu Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymään lupaavia painolastiveden käsittelytekniikoita testaavaan ja arvioivaan ohjelmaan ennen kuin painolastivesiyleissopimuksen liitteen D-2 säännössä tarkoitettu painolastiveden käsittelystandardi tulee voimaan aluksen osalta, sovelletaan D-2 säännön standardia vasta viiden vuoden kuluttua siitä, kun aluksen olisi muutoin edellytetty noudattavan kyseistä standardia. 
Alukseen, jonka osalta painolastivesiyleissopimuksen liitteen D-2 säännössä tarkoitettu painolastiveden käsittelystandardi on jo tullut voimaan ja joka osallistuu Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymään lupaavia painolastiveden käsittelytekniikoita testaavaan ja arvioivaan ohjelmaan, jossa on edellytykset saavuttaa D-2 sääntöä korkeammat standardit, ei sovelleta D-2 säännön standardia viiteen vuoteen siitä, kun alukseen on asennettu tällaista tekniikkaa. 
11 § 
Painolastivesisuunnitelma 
Painolastivesiyleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla aluksella on oltava painolastivesiyleissopimuksen mukainen painolastivesisuunnitelma. 
Suomalaisen aluksen osalta painolastivesisuunnitelman hyväksyy Liikenteen turvallisuusvirasto tai hyväksytty luokituslaitos. 
12 § 
Painolastivesipäiväkirja 
Painolastivesiyleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla aluksella on oltava painolastivesiyleissopimuksen mukainen painolastivesipäiväkirja. 
Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus tarkastaa painolastivesipäiväkirja ja saada siitä pyynnöstä aluksen päällikön oikeaksi todistama ote. Toimenpiteet, joihin Liikenteen turvallisuusvirasto tämän momentin nojalla ryhtyy, on suoritettava niin nopeasti kuin mahdollista aiheuttamatta alukselle tarpeetonta viivytystä. 
13 § 
Painolastivesitodistuskirja 
Kansainvälisessä liikenteessä olevalla aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400 ja joka kuuluu painolastivesiyleissopimuksen soveltamisalaan, lukuun ottamatta kelluvia lauttoja sekä muita painolastivesiyleissopimuksen liitteen E-1 säännössä tarkoitettuja kelluvia yksiköitä, on oltava painolastiyleissopimuksen mukainen todistuskirja. 
Liikenteen turvallisuusvirasto tai hyväksytty luokituslaitos antaa suomalaiselle alukselle kirjallisesta hakemuksesta painolastivesitodistuskirjan edellyttäen, että alus täyttää painolastivesiyleissopimuksen vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa todistuskirjan myös ulkomaiselle alukselle sen lippuvaltion pyynnöstä.  
Todistuskirja annetaan määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. 
14 § 
Vapautuksen myöntäminen painolastiveden käsittely- ja vaihtovelvoitteesta 
Liikenteen turvallisuusvirasto voi kirjallisesta hakemuksesta myöntää aluskohtaisen vapautuksen 8 §:ssä tarkoitetusta painolastiveden käsittely- ja vaihtovelvoitteesta Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä, jos vapautus ei huononna tai vahingoita ympäristöä, ihmisten terveyttä, omaisuutta tai luonnonvaroja.  
Vapautus voidaan myöntää alukselle, joka liikkuu tiettyjen satamien tai paikkojen välillä. Vapautuksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että alus ei sekoita painolastivesiä tai sedimenttejä muutoin kuin vapautuksessa määritettyjen satamien tai paikkojen välillä. 
Hakemukseen on liitettävä riittävä arviointi riskeistä, joita vapautus voisi aiheuttaa ympäristölle, ihmisten terveydelle, omaisuudelle ja luonnonvaroille. Riskiarvioinnin laadinnassa on noudatettava Kansainvälisen merenkulkujärjestön ja Itämeren suojelukomission asiassa antamia ohjeita. Liikenteen turvallisuusvirasto voi pyytää riskiarvioinnista lausunnon Suomen ympäristökeskukselta. 
Liikenteen turvallisuusviraston on kuultava valtiota, johon vapautus saattaa vaikuttaa haitallisesti, jotta mahdollisesti todettavat ongelmat voidaan ratkaista. 
Vapautus on voimassa enintään viisi vuotta. Liikenteen turvallisuusvirastolla on vapautuksen voimassaoloaikana oikeus suorittaa välitarkistus, jossa varmistutaan siitä, että edellytykset vapautuksen myöntämiselle ovat edelleen olemassa. Mikäli välitarkistuksessa tai muutoin todetaan, etteivät vapautuksen myöntämisedellytykset enää täyty, Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa vapautuksen. 
Vapautus tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun Liikenteen turvallisuusvirasto on antanut vapautuksen tiedoksi Kansainväliselle merenkulkujärjestölle ja asiaankuuluvat tiedot on jaettu painolastivesiyleissopimuksen osapuolille. 
Vapautuksesta on tehtävä merkintä 11 §:ssä tarkoitettuun painolastivesisuunnitelmaan ja 12 §:ssä tarkoitettuun painolastivesipäiväkirjaan. 
15 § 
Painolastivesiyleissopimuksen mukaisten tietojen toimittaminen 
Painolastivesiyleissopimuksen edellyttämien tietojen toimittamisesta Kansainväliselle merenkulkujärjestölle vastaa Liikenteen turvallisuusvirasto. 
16 § 
Tarkemmat säännökset ja määräykset 
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa painolastivesiyleissopimuksen täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella: 
1) 5 §:ssä tarkoitetusta päästökiellosta; 
2) 6 §:ssä tarkoitetusta käsittelemättömien painolastivesien ja sedimenttien päästämisestä poikkeustilanteissa; 
3) 7 §:ssä tarkoitetuista painolastiveden ottamista koskevista varoituksista; 
4) 8 §:ssä tarkoitetusta painolastivesien käsittelystä ja vaihdosta; 
5) 9 §:ssä tarkoitetuista painolastiveden käsittelyjärjestelmiä koskevista vaatimuksista; 
6) 10 §:ssä tarkoitetusta uuden painolastiveden käsittelytekniikan koekäytöstä; sekä 
7) 14 §:ssä tarkoitetun vapautuksesta myöntämisestä. 
Liikenteen turvallisuusvirasto voi painolastivesiyleissopimuksen täytäntöön panemiseksi antaa teknisiä määräyksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella: 
1) 9 §:ssä tarkoitetuista painolastiveden käsittelyjärjestelmiä koskevista vaatimuksista; 
2) 10 §:ssä tarkoitetusta uuden painolastiveden käsittelytekniikan koekäytöstä; 
3) 11 §:ssä tarkoitetun painolastivesisuunnitelman sisällöstä ja rakenteesta; 
4) 12 §:ssä tarkoitetun painolastivesipäiväkirjan kaavasta; 
5) 13 §:ssä tarkoitetun painolastivesitodistuskirjan kaavasta; sekä 
6) 14 §:n 3 momentissa tarkoitetun riskiarvioinnin laadintatavasta ja sisällöstä. 
9 luku 
Jätteiden vastaanotto satamassa 
2 § 
Jätteiden vastaanottojärjestelyt korjaussatamassa 
Sataman pitäjän on huolehdittava siitä, että satamassa, jossa aluksia korjataan (korjaussatama), on 1 §:ssä säädettyjen vastaanottolaitteiden lisäksi riittävät vastaanottolaitteet: 
1) satamaa käyttäviltä aluksilta tulevia otsonikerrosta heikentäviä aineita ja tällaisia aineita sisältäviä varusteita varten, kun niitä poistetaan alukselta; 
2) satamaa käyttäviltä säiliöaluksilta tulevia öljyisiä painolasti- ja säiliönpesuvesiä varten; 
3) korjattaviksi tulevia kemikaalisäiliöaluksia varten; sekä 
4) alusten painolastivesisäiliöiden sedimenttejä varten. 
12 luku 
Valvonta ja hallintopakko 
2 § 
Liikenteen turvallisuusviraston valvontatehtävät 
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista siltä osin kuin säännökset tai määräykset koskevat: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
9) velvollisuutta jättää alusjätteet satamaan; 
10) aluksen painolastivesien ja sedimenttien käsittelyä ja vaihtoa. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
4 § 
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatehtävät 
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo toimialueellaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista siltä osin kuin säännökset ja määräykset koskevat: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
2) aluksesta peräisin olevien jätteiden ja sedimenttien vastaanottolaitteita satamassa; ja 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
6 § 
Rajavartiolaitoksen valvontatehtävät 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Rajavartiolaitos osallistuu  aluksesta ilmaan  menevien  päästöjen ja  haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien sekä aluksesta veteen päästettyjen painolastivesien ja sedimenttien valvontaan Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä siten kuin 11 ja 12 §:ssä säädetään.  
8 § 
Poliisin valvontatehtävät 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Poliisi osallistuu aluksesta ilmaan menevien päästöjen ja haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien sekä aluksesta veteen päästettyjen painolastivesien ja sedimenttien valvontaan sisävesillä sekä Suomen aluevesillä siten kuin 11 ja 12 §:ssä säädetään. 
11 §  
Tapahtuneiden päästöjen selvittäminen sekä toiminta välittömän vesien pilaantumisen vaaran ollessa käsillä 
Liikenteen turvallisuusvirastolla sekä rajavartiolaitoksella ja poliisilla on oikeus tapahtuneiden päästöjen, haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien sekä painolastivesiyleissopimuksen tai tämän lain vastaisesti veteen päästettyjen painolastivesien ja sedimenttien selvittämiseksi suorittaa suomalaisella aluksella tarkastuksia ja ottaa näytteitä vedessä havaitun öljyn, muun haitallisen aineen tai painolastivesien ja sedimenttien alkuperän ja koostumuksen sekä aluksella käytettävän polttoaineen laadun ja muiden aluksesta ilmaan menevien päästöjen lähteen selvittämiseksi. Sama koskee ulkomaista alusta sen ollessa satamassa tai ankkurissa Suomen vesialueella tai sen purjehtiessa Suomen vesialueella. Suomen aluemerellä purjehtivaan ulkomaiseen alukseen kohdistuvista toimenpiteistä säädetään 12 §:ssä. 
Jos tapahtuneiden päästöjen, haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien tai painolastivesiyleissopimuksen tai tämän lain vastaisesti veteen päästettyjen painolastivesien ja sedimenttien selvittäminen sitä vaatii tai on perusteltua syytä epäillä, että aluksen matkaan jostakin muusta kuin aluksen rakenteisiin, varusteisiin, laitteisiin, toimintoihin ja järjestelyihin liittyvästä syystä liittyy välitön ympäristön pilaantumisen tai haitallisten vieraslajien leviämisen vaara, Liikenteen turvallisuusvirasto sekä rajavartiolaitos ja poliisi voivat pysäyttää aluksen sen ollessa satamassa tai ankkurissa Suomen vesialueella. Sama koskee suomalaista alusta sen purjehtiessa Suomen vesialueella tai sen ulkopuolella ja ulkomaista alusta sen purjehtiessa Suomen vesialueella. Suomen aluemerellä purjehtivaan ulkomaiseen alukseen kohdistuvista toimenpiteistä säädetään 12 §:ssä. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
12 §  
Oikeus suorittaa tarkastuksia, saada tietoja ja pysäyttää alus Suomen aluemerellä tai talousvyöhykkeellä 
Kun on perusteltua syytä epäillä, että Suomen aluemerellä kulkeva ulkomainen alus on ollessaan Suomen aluemerellä aiheuttanut päästöjä, käyttänyt haitallista kiinnittymisenestojärjestelmää tai päästänyt veteen painolastivesiä tai sedimenttejä painolastivesiyleissopimuksen tai tämän lain vastaisesti, Liikenteen turvallisuusvirasto sekä rajavartiolaitos ja poliisi voivat ryhtyä kaikkiin 11 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
13 luku 
Erinäiset säännökset 
2 a § 
Luokituslaitoksen työntekijän virkavastuu 
Rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä sovelletaan hyväksytyn luokituslaitoksen työntekijään tämän suorittaessa tässä laissa tarkoitettua julkista hallintotehtävää. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa. 
3 § 
Rangaistussäännökset 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Joka muulla tavoin kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudesta toimii vastoin 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
10 a) 8 luvun 5 §:n mukaista käsittelemättömien painolastivesien ja sedimenttien päästökieltoa, 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, merenkulun ympäristönsuojelurikkomuksesta sakkoon. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
7 § 
Oikaisuvaatimus 
Asianosainen saa hakea oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta siten kuin hallintolaissa säädetään, jos päätös koskee: 
1) Liikenteen turvallisuusviraston tekemää aluksen tarkastusta tai alusta koskevaa muuta tämän lain nojalla annettua asiakirjaa taikka hyväksytyn luokituslaitoksen tai Liikenteen turvallisuusviraston nimeämän tarkastajan aluksen tarkastuksen johdosta antamaa päätöstä; tai 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. 
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. 
 Lakiehdotus päättyy 

Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009) 37 §:n 1 momentti ja 53 §:n 1 momentti sekä 
lisätään 2 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 910/2011 ja 879/2014, uusi 4 a kohta seuraavasti: 
2 §  
Määritelmät 
Tässä laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä tarkoitetaan: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
4 a) painolastivesiyleissopimuksella alusten painolastivesien ja sedimenttien valvonnasta ja käsittelystä vuonna 2004 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia; 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
37 §  
Toisen valtion viranomaisen suorittama katsastus 
Liikenteen turvallisuusvirasto voi pyytää SOLAS-yleissopimuksen, MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, lastiviivayleissopimuksen tai painolastivesiyleissopimuksen sopimuspuolen viranomaista suorittamaan muun katsastuksen kuin peruskatsastuksen. Tällainen katsastus tunnustetaan samanarvoiseksi tässä luvussa tarkoitetun katsastuksen kanssa. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
53 § 
Ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi suoritettavat katsastukset 
Alus on katsastettava ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ennen aluksen asettamista liikenteeseen suomalaisena aluksena sen varmistamiseksi, että alus täyttää merenkulun ympäristönsuojelulain vaatimukset. Ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi suoritettaviin katsastuksiin sovelletaan, mitä MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa, Helsingin sopimuksessa, Euroopan unionin säädöksissä ja Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. 
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 20.4.2016 

Eduskunnan puolesta

puhemies   
pääsihteeri