1.1  Merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevaan yleissopimukseen liittyvä vuoden 2005 pöytäkirja

Johdanto-osa 

Pöytäkirjan johdanto-osassa korostetaan tietoisuutta siitä, että terroriteot uhkaavat kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, ja huomioidaan terrorisminvastaiset IMO:n sekä YK:n yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, mukaan lukien YK:n turvallisuusneuvoston joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä koskeva päätöslauselma 1540 (2004). Lisäksi mainitaan aikaisemmat YK:n puitteissa tehdyt terrorisminvastaiset sopimukset. Lisäksi johdannossa mainitaan YK:n merioikeusyleissopimus ja kansainvälisen tapaoikeuden merkitys sekä korostetaan vuonna 2002 hyväksyttyjen IMO:ssa vuonna 1974 tehdyn ihmishengen turvallisuutta merellä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 11/1981) muutosten sekä kansainvälisten alusten ja satamarakenteiden turvasäännöstön keskeistä merkitystä. 

1 artikla. Pöytäkirjan 1 artiklassa määritellään pöytäkirjassa käytetyt termit yleissopimus, järjestö ja pääsihteeri. Järjestöllä tarkoitetaan Kansainvälistä merenkulkujärjestö IMO:a ja pääsihteerillä IMO:n pääsihteeriä. Nämä määräykset eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

2 artikla. Pöytäkirjan 2 artiklalla lisätään yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleeseen uusia määritelmiä, kuten kuljettaminen (b kohta), vakava vamma tai vahinko (c kohta), biologiset, kemialliset ja ydinaseet (d kohta), myrkyllinen kemikaali (e kohta), lähtöaine (f kohta), järjestö (g kohta) ja pääsihteeri (h kohta). 

Kuljettaminen tarkoittaa henkilön tai esineen siirtymisen käynnistämistä, järjestämistä tai siihen kohdistuvan tosiasiallisen määräysvallan harjoittamista, mukaan lukien sitä koskeva päätösvalta. Tämän määritelmän tarkoituksena on kattaa koko kuljetusketju lastinantajasta ja huolitsijasta rahdinottajaan ja toisaalta jättää ulkopuolelle ne miehistön jäsenet, jotka lähinnä vain tottelevat määräyksiä. Rikosmääritelmiin sisältyvät vaatimukset tahallisuudesta ja tietoisuudesta suojaavat lähtökohtaisesti laillisesti toimivaa rahdinkuljettajaa rikosoikeudelliselta vastuulta. 

Vakavalla vammalla tai vahingolla tarkoitetaan vakavaa ruumiinvammaa tai merkittäviin taloudellisiin menetyksiin johtavaa julkisen paikan, valtion laitoksen, julkisia palveluja tuottavan laitoksen tai julkisten liikennevälineiden laajaa tuhoamista tai huomattavaa vahinkoa ympäristölle, mukaan lukien ilma, maaperä, vesi, eläimistö ja kasvisto. 

Kappaleeseen sisältyvä biologisten aseiden määritelmä vastaa vuoden 1972 bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 14–15/1975) mukaista määritelmää. Suomi on hyväksynyt yleissopimuksen ja se on tullut Suomen osalta voimaan vuonna 1975. 

Kemiallisia aseita koskeva määritelmä vastaa kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen (SopS 17-19/1997) mukaisia määritelmiä. Sopimus on Suomen osalta tullut voimaan 1997 ja sen täytäntöönpanoa koskee laki kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja sen soveltamisesta annetun lain muuttamisesta (346/1997) sekä sitä koskeva asetus (348/1997). 

Ydinaseilla tarkoitetaan ydinaineita ja muita ydinräjähteitä vuoden 1968 ydinaseiden leviämisen estämisestä tehtyä sopimusta (SopS 10–11/1970) vastaavalla tavalla. Vuoden 1968 sopimus on tullut Suomen osalta voimaan vuonna 1970. 

Kappaleen e kohdassa määritellään myrkyllinen kemikaali, jolla tarkoitetaan kemikaalia, jonka kemiallinen vaikutus elintoimintoihin voi aiheuttaa kuoleman, tilapäisen toimintakyvyttömyyden tai pysyvää vahinkoa ihmisille tai eläimille. Myrkyllisiä kemikaaleja ovat kaikki mainitunlaiset kemikaalit riippumatta niiden alkuperästä tai tuotantomenetelmästä ja riippumatta siitä, tuotetaanko niitä laitoksissa, ammuksissa tai muutoin. Määritelmä vastaa kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen sisältämää myrkyllisten kemikaalien määritelmää. 

Kappaleen f kohdassa määritellään lähtöaine, jolla tarkoitetaan kemiallista reaktanttia, joka osallistuu johonkin myrkyllisen kemikaalin valmistuksen vaiheeseen tuotantomenetelmästä riippumatta. Tämä käsittää kahdesta tai useammasta komponentista koostuvan kemiallisen järjestelmän avainkomponentit. Määritelmä vastaa kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen sisältämää lähtöaineiden määritelmää. 

Yleissopimuksen 1 artiklaan lisätään myös 2 kappale, jonka mukaan käsitteillä julkinen paikka, valtion laitos, julkisia palveluja tuottava laitos ja julkiset liikennevälineet on sama merkitys kuin niillä on terrorististen pommi-iskujen torjumista koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 59–60/2002) (a kohta). Käsitteillä raaka-aine ja erityinen halkeamiskelpoinen aine on sama merkitys kuin niillä on Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) perussäännössä (SopS 2/1958) (b kohta). Yleissopimus on tullut Suomen osalta voimaan vuonna 2002 ja perussääntö vuonna 1958. 

Pöytäkirjan 2 artiklan sisältämien määritelmien johdosta ei ole tarpeen muuttaa lainsäädäntöä. 

3 artikla. Pöytäkirjan 3 artiklalla lisätään yleissopimukseen uusi 2 a artikla, joka sisältää uudemmissa terrorisminvastaisissa yleissopimuksissa yleistyneen suojalausekkeen, jossa vedetään rajaa muun muassa valtion asevoimien toimintaan. Artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta muihin oikeuksiin, velvoitteisiin ja vastuisiin, joita valtioilla ja yksityisillä henkilöillä on kansainvälisen oikeuden nojalla, erityisesti YK:n peruskirjan päämäärien ja periaatteiden sekä ihmisoikeuksia ja pakolaisia koskevan kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden nojalla. Rajaus korostaa yleissopimuksen rikosoikeudellista luonnetta. 

Uuden 2 a artiklan 2 kappaleen alkuosan mukaan yleissopimus ei koske kansainvälisen humanitaarisen oikeuden säätelemää asevoimien toimintaa aseellisen selkkauksen aikana näiden käsitteiden humanitaarisen oikeuden mukaisessa merkityksessä. Ensimmäinen viittaus humanitaariseen oikeuteen on tarpeellinen, jotta yleissopimuksen tarkoittamat teot eivät missään olosuhteissa jäisi rankaisematta. Säännöksen muotoilu takaa sen, ettei yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jää rikoksia, jotka on tehty aseellisen konfliktin aikana mutta joihin humanitaarisen oikeuden säännöt eivät sovellu. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi siksi, että kyseisillä teoilla ei ole yhteyttä konfliktiin. Mahdollisia määritelmäerimielisyyksiä varten artiklassa todetaan, että käsitteille ”asevoimien toiminta” ja ”aseellinen selkkaus” on annettava niille humanitaarisessa oikeudessa vakiintuneet merkitykset. 

Saman kappaleen mukaan yleissopimus ei koske myöskään valtion asevoimien toimintaa niiden hoitaessa virallisia tehtäviään, siltä osin kuin sitä säätelevät muut kansainvälisen oikeuden määräykset. Virallisia tehtäviä koskeva rajaus sulkee yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle valtion asevoimien toiminnan myös muuten kuin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tunnustaman aseellisen selkkauksen oloissa edellyttäen, että se tällöin kuuluu muun kansainvälisen oikeuden sääntelyn piiriin. 

Artiklan 3 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta niihin oikeuksiin, velvoitteisiin ja vastuisiin, joista sopimuksessa ydinaseiden leviämisen estämisestä, yleissopimuksessa bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi tai kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevassa yleissopimuksessa määrätään. 

Pöytäkirjan 3 artikla ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen. 

4 artikla. Pöytäkirjan 4 artiklan 1–2 kappaleella tehdään yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleeseen teknisluontoisia muutoksia. Yleissopimuksen 3 artikla sisältää luettelon rikoksiksi määritellyistä teoista, joka pääsääntöisesti jätetään ennalleen. 

Pöytäkirjan 4 artiklan 3 kappaleella poistetaan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen sisältämästä tekomuotojen listauksesta g kohta, jonka mukaan muiden kyseisen kappaleen a–f kohdassa mainittujen rikosten yhteydessä tehty toisen henkilön vahingoittaminen tai surmaaminen myös katsotaan rikokseksi. Vastaava kriminalisointi sisältyy jatkossa yleissopimuksen uuden 3 c artiklan a kohtaan. 

Yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleessa alun perin luetellut teot tulevat jatkossa aikaisempaan tapaan rangaistavaksi rikoslain 34 luvun säännösten nojalla siten kuin yleissopimuksen hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 106/1998 vp) on selostettu. Kappaleen a kohdan mukainen teko on rangaistava rikoslain 34 luvun 11 §:n mukaisena aluksen kaappauksena ja b, c, e ja f kohdan mukaiset teot 2 §:n mukaisena liikennetuhotyönä ja 3 §:n mukaisena törkeänä tuhotyönä. Artiklan 1 kappaleen d kohdassa tarkoitetut teot ovat rangaistavia liikennetuhotyön tai törkeän liikennetuhotyön yrityksenä tai yleisvaarallisen rikoksen valmistelua koskevan rikoslain 34 luvun 9 §:n nojalla. 

Pöytäkirjan 4 artiklan 4 kappaleella poistetaan yleissopimuksen 3 artiklan 2 kappaleesta rikoksen yritystä koskeva a kohta, joka lisätään uuden 3 c artiklan b kohdaksi. Yleissopimuksen 3 artiklan 2 kappaleesta poistetaan myös sen b kohdan toinen osio, jonka mukaan henkilö syyllistyy rikokseen myös, jos hän avustaa muulla tavoin tällaiseen rikokseen syyllistyvää henkilöä. Muutospöytäkirjan 4 artiklan 7 kappaleella vastaava kriminalisointi lisätään yleissopimuksen uuteen 3 c artiklaan. Yleissopimuksen alkuperäiseen 3 artiklan 2 kappaleeseen sisältyvä rikokseen yllyttäminen puolestaan siirretään uuden 3 c artiklan d kohdaksi. 

Muutospöytäkirjalla muutetun yleissopimuksen 3 artiklan 2 kappaleen mukainen uhkaus ja pakottaminen tulevat jatkossakin rangaistaviksi laitonta uhkausta ja pakottamista koskevien rikoslain 25 luvun 7 ja 8 §:n säännösten mukaan. 

Muutospöytäkirjan sisältämät keskeisimmät uudet kriminalisoinnit sisältyvän sen 4 artiklan 5–7 kappaleeseen. 

Pöytäkirjan 4 artiklan 5 kappaleella lisätään yleissopimukseen uusi 3 a artikla, jolla yleissopimukseen sisällytetään kahdeksan uutta kriminalisointia. Uuden 3 a artiklan 1 kappaleen johdantolause asettaa näiden kaikkien osalta rangaistavuuden edellytykseksi teon laittomuuden ja tahallisuuden. 

Uudet terrorismirikokset 

Uuden 3 a artiklan 1 kappaleen a kohdassa asetetaan sen neljän alakohdan mukaisen tekomuodon osalta teon rangaistavuuden edellytykseksi teon laittomuuden ja tahallisuuden lisäksi sen terroristinen tarkoitus. Tämä tarkoittaa, että teon tarkoituksena on sen luonteen tai yhteyden perusteella pelotella väestöä tai pakottaa hallitus tai kansainvälinen järjestö johonkin tekoon tai pidättäytymään jostakin teosta. Lisäksi jokaisessa alakohdassa edellytetään, että teko aiheuttaa tai on omiaan aiheuttamaan kuoleman tai vakavan vamman tai vahingon. 

Kansallisessa lainsäädännössä teon terroristinen tarkoitus määritellään rikoslain 34 a luvun 6 §:ssä, jonka mukaisesti rikoksentekijällä on terroristinen tarkoitus, jos hänen tarkoituksenaan on aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa, pakottaa oikeudettomasti jonkin valtion hallitus tai muu viranomainen taikka kansainvälinen järjestö tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, oikeudettomasti kumota jonkin valtion valtiosääntö tai muuttaa sitä tai horjuttaa vakavasti valtion oikeusjärjestystä taikka aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle tai valtion yhteiskunnallisille perusrakenteille tai aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa kansainvälisen järjestön taloudelle tai sellaisen järjestön muille perusrakenteille. 

Uuden 3 a artiklan 1 kappaleen a kohdassa tarkoitettuja uusia ns. terrorismirikoksia ovat räjähteiden, radioaktiivisen aineen tai joukkotuhoaseiden käyttäminen alusta vastaan tai aluksessa tai niiden laukaiseminen aluksesta, öljyn, nestekaasun tai muun vaarallisen tai haitallisen aineen päästäminen alukselta, aluksen käyttäminen aseena sekä uhkaus toteuttaa jokin edellä mainituista teoista. 

Kohdassa tarkoitetut teot ovat rikoslain mukaan terroristisessa tarkoituksessa tehtynä rangaistavia 34 a luvun säännösten nojalla. Rikoslain 34 a luvun 1 § määrittelee terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset. Tällaisia muutospöytäkirjan kannalta olennaisia kriminalisointeja ovat laiton uhkaus ja perätön vaarailmoitus, ydinenergian käyttörikos, tahallinen vaaran aiheuttaminen, liikennetuhotyö, terveyden vaarantaminen, törkeä vahingonteko, kemiallisen aseen kiellon rikkominen, biologisen aseen kiellon rikkominen, tahallinen törkeä ympäristön turmeleminen, törkeä pahoinpitely, törkeä tuhotyö, törkeä terveyden vaarantaminen, ydinräjähderikos, surma, tappo ja murha. 

Pöytäkirjan kriminalisointivelvoitteita täyttävät myös sellaiset edellä mainittujen rikosten tekomuodot, jotka eivät sisälly 34 a luvun 1 §:ään ja joiden rangaistavuudelta Suomen lainsäädäntö ei siis edellytä terroristista tarkoitusta. Kyseiset kriminalisoinnit ovat näin ollen muutospöytäkirjan velvoitteita laajemmin Suomessa rangaistavia. 

Lisäksi rikoslain 34 a luvun 1 a §:ssä säädetään rangaistavaksi terroristisessa tarkoituksessa tehty radiologista asetta koskeva rikos. Pykälän mukaan rangaistavaa on ydinterrorismin torjumisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 6/2009) 1 artiklan 4 kappaleen b kohdassa tarkoitetun laitteen valmistaminen, hankkiminen, kuljettaminen, toimittaminen tai kehittäminen tai sellaisen hallussapito tai sen valmistamista varten tapahtuva tutkimustoiminta. Pykälä lisättiin rikoslakiin terrorismin torjumisesta sekä neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS korvaamisesta sekä neuvoston päätöksen 2005/671/YOS muuttamisesta tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/541 (EUVL, N:o L 88, 31.3.2017, s. 6–21; jäljempänä ”terrorismirikosdirektiivi”) täytäntöönpanon yhteydessä. Terrorismirikosdirektiivin edellyttämät lainsäädäntömuutokset ovat tulleet voimaan 15 päivänä marraskuuta 2018. Hallituksen esitykseen (HE 30/2018 vp) sisältyvien yksityiskohtaisten perusteluiden (s. 23) mukaisesti radiologiseksi aseeksi voidaan yleisesti ottaen katsoa laite, joka on suunniteltu levittämään radioaktiivista ainetta ympäristöön sekä sitä kautta saastuttamaan ympäristöä ja aiheuttamaan vahinkoa ja vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle. Radiologinen ase poikkeaa ydinaseesta siinä, että ensiksi mainitussa ei ole riittävästi materiaalia kriittisen massan saavuttamiseen, ketjureaktioon ja ydinräjähdykseen. Tarkka määritelmä on pykälässä viitatussa yleissopimuksen kohdassa. 

Uuden 3 a artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaiset tekomuodot eivät edellytä lainsäädännön muuttamista. 

Uudet kuljetusrikokset 

Yleissopimuksen uuden 3 a artiklan 1 kappaleen b kohdassa luetellaan rangaistavaksi määriteltävät kuljetusrikokset. Myös näiden tekotapojen osalta rangaistavuus edellyttää kappaleen johdantokappaleen mukaisesti teon laittomuutta ja tahallisuutta. Kohdassa luetellut neljä kuljetusrikosten tekomuotoa ovat räjähteen tai radioaktiivisen aineen kuljetus, biologisten, kemiallisten tai ydinaseiden kuljetus, ydinsulkusopimuksen vastainen ydinaineiden kuljetus sekä biologisen, kemiallisen tai ydinaseen suunnitteluun, valmistamiseen tai toimittamiseen tarvittavan välineistön, materiaalin, ohjelmiston tai näihin liittyvän teknologian (ns. kaksikäyttötuotteet) kuljetus. 

Kuljetusrikoksista ensimmäinen tekomuoto, räjähteen tai radioaktiivisen aineen aluksella kuljettamisen rangaistavuus edellyttää kuljettajalta tietoisuutta siitä, että räjähdettä tai ainetta aiotaan käyttää kuoleman tai vakavan vamman tai vahingon aiheuttamiseen tai näiden aiheuttamisella uhkaamiseen, samoin kuin lisäksi terroristista tarkoitusta. 

Edellä selostetut rikoslain 34 a luvun 1 ja 1 a §:n säännökset kattavat myös tämän uuden kriminalisoinnin, jos tekijällä on terroristinen tarkoitus. 

Kuljetusrikosten toisena tekomuotona uuden 3 a artiklan 1 kappaleen b kohdassa mainitaan biologisen, kemiallisen tai ydinaseen kuljettaminen. Teot edellyttävät rikoksentekijältä tietoisuutta siitä, että kyseessä on yleissopimuksen 1 artiklassa määritelty biologinen, kemiallinen tai ydinase. 

Rikoslain 11 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan biologisen aseen kiellon rikkomisesta tuomitaan se, joka laittomasti valmistaa, kuljettaa tai toimittaa biologisen aseen tai toksiiniaseen. 

Rikoslain 11 luvun 8 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kemiallisen aseen kiellon rikkomiseen syyllistyy se, joka kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen vastaisesti kehittää, tuottaa, muutoin hankkii, varastoi, pitää hallussaan tai kuljettaa kemiallisen aseen. 

Rikoslain säännökset kattavat näin ollen myös uuden 3 a artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaisen toisen tekomuodon kriminalisoinnin. 

Artiklan 1 kappaleen b kohdan kolmantena tekomuotona on kuljettaa aluksella raaka-ainetta, erityistä halkeamiskelpoista ainetta tai välineitä tai materiaalia, joka on nimenomaisesti suunniteltu tai valmistettu erityisen halkeamiskelpoisen aineen käsittelyyn, käyttämiseen tai tuottamiseen, tietoisena siitä, että sitä aiotaan käyttää ydinräjähdetoiminnassa tai muussa ydintoiminnassa, johon ei sovelleta jonkin IAEA:n kattavia turvajärjestelyjä koskevan sopimuksen mukaisia järjestelyjä. 

Rikoslain yleisvaarallisia rikoksia koskevan 34 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan ydinräjähderikokseen syyllistyy se, joka tuo Suomeen taikka hankkii, valmistaa, kuljettaa, toimittaa, pitää hallussaan, kehittää tai räjäyttää ydinräjähteen tai harjoittaa tutkimustoimintaa sen valmistamista varten. Rikoslaki näin ollen kattaa tämänkin kriminalisoinnin. 

Artiklan 1 kappaleen b kohdan viimeisenä, neljäntenä tekotapana on kuljettaa aluksella välineistöä, materiaalia tai ohjelmistoa tai näihin liittyvää teknologiaa, joka myötävaikuttaa merkittävästi biologisen, kemiallisen tai ydinaseen suunnitteluun, valmistukseen tai toimittamiseen, tarkoituksena saattaa ne käytettäviksi tällaiseen tarkoitukseen. Tämä kaksikäyttötuotteiden kuljettamista koskeva kriminalisointi oli sopimusneuvotteluissa yksi haasteellisimmista kysymyksistä. Kaksikäyttötuotteiden kuljetuksessa kysymys on tavanomaisemmasta toiminnasta kuin muiden kuljetusrikosten osalta. Kaksikäyttötuotteiden osalta ei myöskään ollut olemassa muita kuljetusrikoksia vastaavalla tavalla jo hyväksyttyä yleismaailmallista määritelmää. Lisäksi neuvotteluissa haasteelliseksi osoittautui rikosoikeudellisen vastuun kohdentaminen tämän tekomuodon osalta. 

Neuvotteluiden lopputuloksena päädyttiin edellyttämään, että kuljetuksen kohteena olevat kaksikäyttötuotteet merkittävästi myötävaikuttavat joukkotuhoaseiden suunnitteluun, valmistamiseen tai toimittamiseen. Tämän edellytyksen tarkoituksena oli jättää sopimuksen ulkopuolelle tilanteet, joilla lastin määrän tai luonteen vuoksi olisi vain vähäinen merkitys joukkotuhoaseiden valmistukselle. Syyksiluettavuuden osalta edellytetään lisäksi kuljettajalta tahallisuutta pelkän tietoisuuden sijaan. Syyksiluettavuuskynnyksen ylittyminen edellyttää, että kuljettajan tarkoituksena on saattaa kyseiset tuotteet käytettäviksi tällaiseen tarkoitukseen. Osana saavutettua kompromissia myös edellä pöytäkirjan 2 artiklaan sisältyvä kuljetuksen määritelmä pyrkii kohdentamaan vastuuta niihin tahoihin, jotka käynnistävät kuljetustapahtuman, järjestävät sitä tai harjoittavat tehokasta valvontaa sen suhteen. 

Kaksikäyttötuotteiden kuljettaminen voi Suomen lainsäädännön nojalla tulla rangaistavaksi esimerkiksi avunantona kemiallisen aseen kiellon rikkomiseen, biologisen aseen kiellon rikkomiseen, ydinräjähderikokseen tai rikoslain 34 a luvun 1 §:n mukaiseen terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn rikokseen tai terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluun (rikoslain 34 a luvun 2 §). 

Edellä selostettujen rikoslain määräysten lisäksi kaikkien kuljetusrikosten tekomuotojen osalta merkitystä voi olla myös rikoslain 44 luvun 13 §:ssä rangaistavaksi säädetyllä vaarallisten aineiden kuljetusrikoksella. Nimenomaisten kuljetussäännösten piiriin kuulumaton kuljettaminen voi lisäksi olla rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaista avunantoa alakohdissa tarkoitettuihin tekoihin. Kysymys voi olla myös törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta (rikoslain 21 luvun 6 a §). Joissakin tapauksissa saattaa olla mahdollista katsoa, että kuljetuksesta huolehtivan osuus on siinä määrin oleellinen, että hänet on katsottava rikoskumppaniksi (rikoslain 5 luvun 3 §). 

Edellä selostetulla tavalla rikoslain säännökset kattavat uuden 3 a artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaisten kuljetusrikosten kriminalisoinnille asetetut edellytykset, joten lainsäädännön muuttamiselle ei ole tarvetta. 

Muutospöytäkirjan 4 artiklalla yleissopimukseen lisätyn uuden 3 a artiklan 2 kappaleen mukaan yleissopimuksessa tarkoitetuksi rikokseksi ei katsota edellä selostetun 1 kappaleen b kohdan iii alakohdassa tarkoitetun materiaalin tai välineistön kuljettamista eikä ydinaseeseen tai muuhun ydinräjähteeseen liittyvän iv alakohdassa tarkoitetun materiaalin tai välineistön kuljettamista silloin, kun tämä materiaali tai välineistö kuljetetaan ydinaseiden leviämisen estämisestä tehdyn sopimuksen osapuolen alueelle tai alueelta tai kuljetetaan muutoin sen valvonnassa. Edellytyksenä on ensinnäkin, että kuljettamisesta seuraava materiaalin tai välineistön siirto tai vastaanottaminen, mukaan lukien valtion sisäinen siirto tai vastaanottaminen, ei ole ristiriidassa niiden velvoitteiden kanssa, jotka tälle osapuolelle on määrätty ydinaseiden leviämisen estämisestä tehdyssä sopimuksessa. Lisäksi edellytetään, että aineisto tai välineistö on tarkoitettu ydinaseiden leviämisen estämisestä tehdyn sopimuksen osapuolen ydinaseen tai muun ydinräjähteen maaliinsaattamisjärjestelmään, eikä tällaisen aseen tai laitteen hallussapito ole ristiriidassa niiden velvoitteiden kanssa, jotka osapuolelle on määrätty kyseisessä sopimuksessa. 

Myöskään tämä uuden 3 a artiklan 2 kappale ei edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

Muut uudet rikokset 

Pöytäkirjan 4 artiklan 6 kappaleella lisätään yleissopimukseen uusi 3 b artikla. Sen mukaan henkilö syyllistyy yleissopimuksessa tarkoitettuun rikokseen, jos hän laittomasti ja tahallaan kuljettaa toisen henkilön aluksella tietoisena siitä, että tämä henkilö on syyllistynyt tekoon, joka on 3, 3 a tai 3 c artiklassa tarkoitettu rikos tai jossakin yleissopimuksen liitteessä mainitussa sopimuksessa tarkoitettu rikos, ja aikoen auttaa tätä henkilöä välttelemään syytettä. Pakomatkan avustaminen tulisi Suomessa rangaistavaksi rikoslain 15 luvun 11 §:n (rikoksentekijän suojeleminen) perusteella. Uuden 3 b artiklan määräykset eivät edellytä muutoksia lainsäädäntöön. 

Jäljempänä selostettavalla tavalla pöytäkirjan 21 artiklan 3 kappale mahdollistaa kuitenkin sen, että sopimuspuoli voi antaa selityksen, jonka mukaan se soveltaa 3 b artiklan määräyksiä perhevastuuvapauksia koskevia rikosoikeutensa periaatteita noudattaen. Rikoslain 15 luvun 11 §:n 2 momentissa säädetään rikoksentekijän suojelemista koskevista rangaistavuuden rajauksista. Mainitun säännöksen mukaan 1 momentissa säädetty ei koske rikolliseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta. Viitatussa rikoslain 15 luvun 10 §:n 2 momentissa määritetään tietty rikoksentekijän lähipiiri (muiden ohessa aviopuoliso sekä sukulaiset ylenevässä ja alenevassa polvessa). 

Suomen osalta esitetään annettavaksi 21 artiklan 3 kappaleen mukainen selitys rikoslain 15 luvun 11 §:n 2 momentin sisältö huomioiden. Selityksen antamismahdollisuus ei koske rikoslain 15 luvun 11 §:n 2 momentin rangaistavuuden rajauksia, jotka liittyvät rikokseen osallisen asemaan ja rikoksesta säädettyyn rangaistukseen. Artiklatekstistä ei ole suoraan pääteltävissä, mahdollistaako se rikokseen osallisen jättämisen rangaistusvastuun ulkopuolelle. Mainitun momentin säätämisen yhteydessä sellaista rangaistusvastuun rajausta on pidetty itsestään selvänä (HE 6/1997 vp. S46/I). On myös oletettavaa, että tällainen käytännön näkökohtiin perustuva ja periaatteellinen rangaistavuuden rajaus tosiasiallisesti liittyy myös 3 b artiklan soveltamiseen, vaikka se ei artiklan sanamuodosta suoraan ilmenekään. Tämän vuoksi osallisuutta koskevaa rangaistavuuden rajausta ei voida pitää ongelmallisena pöytäkirjaan liittymisen kannalta. 

Yleissopimuksen ja pöytäkirjan mukaiset rikokset ovat rangaistusasteikkojensa perusteella vakavuustasoltaan sellaisia, että niiden tekijän suojelemista ei koske rikoslain 15 luvun 11 §:n 2 momentissa säädetty rangaistavuuden rajaus, jonka mukaan suojelemisesta seuraava rangaistusvastuu edellyttää suojeltavan tekemästä rikoksesta säädettyä yli kuuden kuukauden enimmäisvankeusrangaistusta. 

Muutospöytäkirjan 4 artiklan 7 kappaleella lisätään yleissopimukseen uusi 3 c artikla, jonka mukaan rangaistavaa on myös yleissopimuksen mukaisten rikosten yhteydessä tehty toisen henkilön surmaaminen ja vahingoittaminen, rikoksen yritys, osallistuminen rikoksen tekemiseen rikoskumppanina tai avunantajana, toisten henkilöiden organisoiminen tai johtaminen sellaisen rikoksen tekemiseen ja myötävaikuttaminen ryhmän jäsenenä sellaisen rikoksen tekemiseen. 

Suomen lainsäädännön nojalla 3 c artiklan a kohdan mukainen henkilön surmaaminen ja vahingoittaminen voivat tulla rangaistaviksi rikoslain 21 luvun henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia koskevien säännösten nojalla. Sikäli kun kyseessä on terroristisessa tarkoituksessa tehty teko, sovellettavaksi voivat tulla myös rikoslain 34 a luvun 1 §:n säännökset terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä pahoinpitelystä, surmasta, taposta ja murhasta. 

Artiklan b kohdassa tarkoitetusta rikoksen yrityksestä säädetään rikoslain 5 luvun 1 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan rikoksen yrityksestä rangaistaan vain, jos yritys on tahallista rikosta koskevassa säännöksessä säädetty rangaistavaksi. Terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten (rikoslain 34 a luvun 1 §) sekä pahoinpitelyn, törkeän pahoinpitelyn, surman, tapon ja murhan yritys ovat rangaistavia. 

Uuden 3 c artiklan c kohdassa kriminalisoitu osallisuus rikokseen tulee rangaistavaksi rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaisena rikoskumppanuutena. Kysymys on tekijäntoimesta. 

Artiklan d kohdan mukainen yllytys on rangaistavaa rikoslain 5 luvun 5 §:n yllytystä koskevan säännöksen mukaisesti tai 6 §:n mukaisena avunantona. Sikäli kun yllytyksessä on kysymys terroristisessa tarkoituksessa tehdystä rikoksesta, kysymys voi olla myös terroristiryhmän johtamisesta (rikoslain 34 a luvun 3 §). 

Artiklan e kohdan mukainen teko puolestaan voi tapauksesta ja tekijöiden tarkoituksesta riippuen olla rikoskumppanuutta (rikoslain 5 luvun 3 §), avunantoa (rikoslain 5 luvun 6 §), järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista (rikoslain 17 luvun 1 a §) taikka terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä tai terroristiryhmän toiminnan edistämistä (rikoslain 34 a luvun 1 tai 4 §). Myös muita rikoslain 34 a luvun mukaisia terrorismirikoksia, jotka ovat pöytäkirjan mukaisia terrorismirikoksia edistäviä rikoksia, voidaan tehdä ryhmän toiminnassa. 

Uusi 3 c artikla ei edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

5 artikla. Pöytäkirjan 5 artiklan 1 kappaleella muutetaan yleissopimuksen 5 artiklaa siten, että yleissopimuksen sopimuspuolten on säädettävä myös pöytäkirjalla lisätyistä uusista rikoksista rangaistukset, joissa näiden rikosten vakavuus on otettu huomioon. Suomen rikoslainsäädännössä kysymyksessä olevista rikoksista on säädetty rangaistusasteikot rikoksen ja siitä määrättävän rangaistusseuraamuksen oikeasuhtaisuutta edellyttävän suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Pöytäkirjalla lisätyt rikokset ovat pääosin siinä määrin vakavia, että niistä säädetyt enimmäisrangaistukset ovat ankaria. Enimmäisrangaistus on kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta ja biologisen aseen kiellon rikkomisesta (rikoslain 11 luvun 8 ja 9 §) kuusi vuotta vankeutta, rikoksentekijän suojelemisesta (rikoslain 15 luvun 11 §) yksi vuosi vankeutta, järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta (rikoslain 17 luvun 1 a §) kaksi vuotta vankeutta, taposta (rikoslain 21 luvun 1 §) kaksitoista vuotta vankeutta, murhasta (rikoslain 21 luvun 2 §) elinkautinen vankeusrangaistus, surmasta (rikoslain 21 luvun 3 §) kymmenen vuotta vankeutta, pahoinpitelystä (rikoslain 21 luvun 5 §) kaksi vuotta vankeutta, törkeästä pahoinpitelystä (rikoslain 21 luvun 6 §) kymmenen vuotta vankeutta, törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta (rikoslain 21 luvun 6 a §) neljä vuotta vankeutta, ydinräjähderikoksesta (rikoslain 34 luvun 6 §) kymmenen vuotta vankeutta, terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä merkityksellisistä rikoksista (rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentti) kolme, neljä, kuusi, kahdeksan tai kaksitoista vuotta vankeutta tai elinkautinen vankeusrangaistus, terroristisessa tarkoituksessa tehdystä radiologista asetta koskevasta rikoksesta (rikoslain 34 a luvun 1 a §) kahdeksan vuotta vankeutta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta (rikoslain 34 a luvun 2 §) kolme vuotta vankeutta, terroristiryhmän johtamisesta (rikoslain 34 a luvun 3 §) kaksitoista vuotta vankeutta, terroristiryhmän toiminnan edistämisestä (rikoslain 34 a luvun 4 §) kahdeksan vuotta vankeutta ja vaarallisten aineiden kuljetusrikoksesta (rikoslain 44 luvun 13 §) kaksi vuotta vankeutta. Rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaan rikoskumppaneita rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Rikoslain 5 luvun 5 §:n mukaan rikokseen yllyttäjä tuomitaan tekijän tavoin. Rikoslain 6 luvun 8 §:n mukaan avunantajalle tuomitaan enintään kolme neljäsosaa kysymyksessä olevan rikoksen enimmäisrangaistuksesta. 

Pöytäkirjan 5 artiklan 2 kappaleella lisätään yleissopimukseen uusi 5 a artikla, jossa edellytetään, että jokainen sopimuspuoli toteuttaa valtionsisäisten oikeusperiaatteidensa mukaisesti tarvittavat toimenpiteet, jotta sen alueella oleva tai sen lainsäädännön mukaisesti perustettu oikeushenkilö voidaan saattaa vastuuseen, kun tämän oikeushenkilön johtamisesta tai valvonnasta vastaava henkilö on kyseisessä ominaisuudessa syyllistynyt yleissopimuksessa tarkoitettuun rikokseen. Oikeushenkilön vastuu voi olla rikosoikeudellista, siviilioikeudellista tai hallinnollista. Oikeushenkilön vastuu ei vaikuta rikoksentekijöiden rikosoikeudelliseen vastuuseen. Eri vastuulajeihin liittyvien seuraamusten tulee olla tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia ja niihin voi sisältyä myös rahallisia seuraamuksia. 

Uusi 5 a artikla sallii oikeushenkilön vastuun järjestämisen kansallisten oikeusperiaatteiden mukaisesti. Osa yleissopimuksen mukaisista rikoksista on sellaisia, että niiden kohdalla tulee kysymykseen rikoslain mukainen oikeushenkilön rangaistusvastuu. Säännökset oikeushenkilön rangaistusvastuusta sisältyvät rikoslain 9 lukuun. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö, jonka toiminnassa on tehty rikos, on syyttäjän vaatimuksesta tuomittava rikoksen johdosta yhteisösakkoon, jos se on rikoslaissa säädetty rikoksen seuraamukseksi. 

Rikoslain 9 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, jos sen lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva taikka oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen taikka jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. 

Rikoslain 9 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikos katsotaan oikeushenkilön toiminnassa tehdyksi, jos sen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta tai hyväksi ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon tai on virka- tai työsuhteessa oikeushenkilöön taikka on toiminut oikeushenkilön edustajalta saamansa toimeksiannon perusteella. 

Suomen rikoslainsäädännössä ei nimenomaisesti säädetä oikeushenkilön ja rikokseen syyllistyneen luonnollisen henkilön erillisestä rikosoikeudellisesta vastuusta. Vastuiden erillisyys on selvää ilman nimenomaista säännöstäkin. Lisäksi se ilmenee välillisesti eräistä säännöksistä. Rikoslain 5 luvun 8 §:ssä säädetään eräiden henkilöiden tuomitsemisesta rangaistukseen oikeushenkilön toiminnassa tehdystä rikoksesta siitä huolimatta, etteivät he täytä rikoksen tunnusmerkistössä tekijälle asetettuja erityisehtoja, jos oikeushenkilö täyttää nuo ehdot. Oikeushenkilön ja sen toiminnassa rikokseen syyllistyneiden rangaistusvastuun erillisyyttä osoittaa myös rikoslain 9 luvun 2 §:n 2 momentti, jonka mukaan yhteisösakkoon tuomitaan, vaikkei rikoksentekijää saada selville tai muusta syystä tuomita rangaistukseen. 

Rikoslain 17 luvun 24 §:n nojalla oikeushenkilön rangaistusvastuu ulottuu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumiseen. Rikoslain 34 luvun 13 §:n nojalla oikeushenkilön rangaistusvastuu ulottuu ydinräjähderikokseen ja luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuun yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun. Rikoslain 34 a luvun 8 §:n 1 momentin nojalla oikeushenkilön rangaistusvastuu ulottuu terrorismirikoksiin ja rikoslain 48 luvun 9 §:n nojalla ympäristörikoksiin. 

Rikoslain 9 luvun 5 §:n mukaan alin yhteisösakon määrä on 850 ja ylin 850 000 euroa. Kysymyksessä olevat rikokset ovat yleensä siinä määrin vakavia, että niistä todennäköisesti mitattaisiin ankara rangaistus rikoslain 9 luvun (oikeushenkilön rangaistusvastuusta) mukaan. Rangaistusvastuun lisäksi ja myös siitä riippumatta oikeushenkilöä voi kohdata siviilioikeudellisena rikoksen seurauksena vahingonkorvausvastuu. 

Uusi oikeushenkilön vastuuta koskeva 5 a artikla ei näin ollen edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

6 artikla. Muutospöytäkirjan 6 artiklan 1 kappaleella muutetaan yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen johdantokappaletta siten, että sopimuspuolen velvollisuus ulottaa lainkäyttövaltansa laajennetaan koskemaan myös pöytäkirjalla lisättyjä uusia rikoksia, kun a) rikos on tehty sellaista alusta vastaan tai sellaisella aluksella, joka purjehtii rikoksentekohetkellä kyseisen valtion lipun alla, tai b) rikos on tehty kyseisen valtion alueella, sen aluemeri mukaan lukien, tai c) rikoksentekijä on kyseisen valtion kansalainen. 

Yleissopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen muutoksella velvoitetaan sopimuspuolia ilmoittamaan lainkäyttövallan ulottamisesta tai myöhemmästä kumoamisesta IMO:n pääsihteerille. 

Rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. 

Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan suomalaisessa aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty aluksen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella taikka aluksen ollessa vieraan valtion alueella ja rikoksen on tehnyt aluksen päällikkö tai sen miehistön jäsen taikka sen matkustaja tai matkalla muutoin mukana oleva henkilö. 

Rikoslain 1 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan Suomen lakia sovelletaan myös suomalaisen aluksen päällikön tai sen miehistön jäsenen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen, jos tekijä on teollaan rikkonut hänelle aluksen päällikkönä tai miehistön jäsenenä lain mukaan kuuluvaa erityistä velvollisuutta. 

Rikoslain 1 luvun 5 §:n mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomen kansalaiseen, suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön taikka Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen, sovelletaan Suomen lakia, jos teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. 

Rikoslain 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. 

Kuten rikoslain 1 luvun 2 §:stä ilmenee, kaikki suomalaisessa aluksessa tehdyt rikokset eivät ole Suomen lainkäyttövallan alaisia. Pykälän mukaan suomalaisessa aluksessa tehtyyn rikokseen ei aina sovelleta Suomen lakia, kun rikos on tehty ulkomailla. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa ulkomailla satamahenkilökuntaan kuuluva henkilö tekee rikoksen suomalaisessa aluksessa. Rikoslain 1 luvun 2 §:ssä säädetyt rajoitukset ovat kuitenkin käytännössä erittäin vähämerkityksisiä. Vastaava kansainvälisen velvoitteen ja kansallisen lainsäädännön poikkeavuus on todettu useiden velvoitteiden täytäntöönpanon yhteydessä (esimerkiksi HE 32/2003 vp, HE 34/2004 vp, HE 282/2010 vp ja HE 122/2011 vp) ilman, että lainsäädännön muuttamiseen on tältä osin katsottu aiheelliseksi ryhtyä. 

Rikoslain 1 luvussa ei erityisesti säädetä Suomen rikosoikeuden soveltamisalaan kuuluvasta suomalaista alusta vastaan tehdystä rikoksesta. Toisaalta suomalaiseen alukseen kohdistunut rikos voi kohdistua rikoslain 1 luvun 5 §:n tarkoittamalla tavalla suomalaiseen toimijaan, minkä vuoksi se saattaa tulla Suomen lainkäyttövallan piiriin. Pykälän sisältämää lisäedellytystä, jonka mukaan Suomen lain soveltaminen edellyttää sitä, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus, ei voida pitää ongelmana, koska edellä kriminalisointivelvoitteiden yhteydessä mainitut rikoslain mukaiset rikokset täyttävät kysymyksessä olevien tekojen osalta edellytykset niin vakavuuteen kuin rangaistustasoonkin liittyen. 

Rikoslain 1 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen (kansainvälinen rikos), sovelletaan Suomen lakia. Tarkemmat säännökset pykälän soveltamisesta on annettu asetuksella (627/1996). Asetuksen 1 §:ssä mainitaan myös ne yleissopimukset ja pöytäkirjat, joilla on merkitystä nyt käsiteltävien yleissopimuksen kriminalisointivelvoitteiden muutosten kannalta, kuten vuoden 1988 merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskeva yleissopimus sekä siihen liittyvä mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskeva pöytäkirja, ydinaineiden turvajärjestelyjä koskevista toimista tehty yleissopimus, kemiallisten aseiden kehittämistä, tuotantoa, varastointia ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskeva yleissopimus, bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja hävittämiseksi tehty yleissopimus. Kansainvälisenä rikoksena pidetään myös näihin 1 §:ssä lueteltuihin sopimuksiin sisältyvien rikosten rangaistavaa yritystä sekä rangaistavaa osallisuutta sellaiseen rikokseen. 

Edellä selostetun lisäksi rikoslain 1 luvun 7 §:n 2 ja 3 momentin mukaisesti Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös sellaiseen Suomen ulkopuolella tehtyyn ydinräjähderikokseen tai yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun, jota on pidettävä täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyssä sopimuksessa (SopS 15/2001) tarkoitettuna rikoksena, sekä Suomen ulkopuolella tehtyyn rikoslain 34 a luvussa tarkoitettuun rikokseen. 

Nyt kysymyksessä olevien, edellä mainitun rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annetun asetuksen 1 §:ssä mainittujen yleissopimusten ja pöytäkirjojen sekä niiden velvoitteiden suhdetta Suomen rikoslainsäädäntöön on käsitelty terrorismirikoksia koskevan hallituksen esityksen (HE 188/2002 vp) yleisperustelujen kansainvälistä kehitystä ja ulkomaiden lainsäädäntöä koskevassa jaksossa. Hallituksen esityksessä suoritettu vertailu ja edellä kriminalisointivelvoitteiden yhteydessä mainitut rikoslain mukaiset rikokset huomioon ottaen on ilmeistä, että yleissopimuksen 6 artiklan uuden 1 kappaleen edellyttämällä tavalla Suomen lainkäyttövaltaan kansainvälisinä rikoksina kuuluvat myös ne harvinaiset rikokset, jotka eivät muuten kuuluisi lainkäyttövaltaan. Näin ollen yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen muutos ei edellytä muutoksia Suomen lainsäädäntöön. 

Pöytäkirjan 6 artiklan 3 kappaleella muutetaan yleissopimuksen 6 artiklan 4 kappaletta ja ulotetaan ”luovuta tai syytä” -velvoite (aut dedere aut judicare) myös pöytäkirjalla lisättyihin uusiin rikoksiin. 

Suomen lainsäädäntö mahdollistaa laajasti rikoksentekijöiden luovuttamisen nyt kysymyksessä olevien rikosten vakavuuden takia, koska luovuttaminen on merkittävältä osin sidottu siihen, että rikoksesta on säädetty vähintään vuoden vankeusrangaistus. Luovuttamisen edellytyksistä ja ehdoista säädetään rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain (1383/2007) 2–7 §:ssä, rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (1286/2003) 2–10 §:ssä ja rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (456/1970) 2–12 §:ssä. Kysymyksessä olevien rikosten vakavuuden vuoksi esitutkintaviranomaisten ja syyttäjäviranomaisten osalta eivät käytännössä täyty toimenpiteistä luopumisen edellytykset. Yleissopimuksen 6 artiklan muutetun 4 kappaleen johdosta ei ole tarvetta muuttaa Suomen lainsäädäntöä. 

7 artikla. Pöytäkirjan 7 artiklalla lisätään yleissopimukseen liite, jossa luetellaan eräitä terrorismintorjunnan kannalta merkittäviä YK:n yleissopimuksia ja pöytäkirjoja. Liitteeseen viitataan yleissopimuksen pöytäkirjalla muutetuissa ja lisätyissä määräyksissä ainoastaan siltä osin kuin on kyse terroritekoon syyllistyneen henkilön kuljetuksesta. Yleissopimuksen uuden 3 b artiklan mukaan henkilö syyllistyy yleissopimuksessa tarkoitettuun rikokseen, jos hän laittomasti ja tahallisesti kuljettaa toisen henkilön aluksella tietoisena siitä, että tämä henkilö on syyllistynyt tekoon, joka on 3, 3 a tai 3 c artiklassa tarkoitettu rikos tai jossakin liitteessä mainitussa sopimuksessa tarkoitettu rikos, ja aikoen auttaa tätä henkilöä välttelemään rikossyytettä. On huomattava, että vastaavaa viittausta liitteeseen ei sisälly yleissopimuksen uuden 3 a artiklan 1 kappaleen b kohdan määräyksiin, jotka koskevat muita kuljetusrikoksia, kuten räjähteiden laittomia kuljetuksia. 

Mahdolliset muutokset yleissopimuksen kannalta merkittävien muiden sopimusten luettelossa, kuten uudet sopimukset, on mahdollista ottaa huomioon muuttamalla pelkästään liitettä. Suomi on ratifioinut kaikki liitteessä mainitut yleissopimukset ja pöytäkirjat, ja niissä tarkoitetut rikokset on jo kriminalisoitu lainsäädännössä. 

8 artikla. Pöytäkirjan 8 artiklan 1 kappaleella muutetaan yleissopimuksen 8 artiklan 1 kappaletta siten, että aluksen päällikkö voi myös toimittaa toisen sopimuspuolen viranomaisille henkilön, jos on perusteltua syytä uskoa, että tämä henkilö on syyllistynyt johonkin pöytäkirjalla yleissopimukseen lisättyyn rikokseen. 

Pöytäkirjan 8 artiklan 2 kappaleella lisätään yleissopimukseen uusi 8 a artikla, joka sisältää muun muassa alukselle nousua ja sen tarkastamista koskevat uudet määräykset. 

Uuden 8 a artiklan 1 kappaleessa määrätään sopimuspuolten yhteistyövelvoitteesta. Sen mukaan sopimusvaltioiden on tehtävä mahdollisimman laajaa yhteistyötä yleissopimuksen kattamien laittomien tekojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi kansainvälisen oikeuden mukaisesti, ja vastattava tämän artiklan mukaisiin pyyntöihin mahdollisimman nopeasti. 

Uuden artiklan 2 kappaleessa täsmennetään, mitä tietoja pyynnöissä on mainittava. Pyyntö voidaan esittää suullisesti, mutta pyytävän sopimuspuolen on vahvistettava pyyntö kirjallisesti mahdollisimman pian. Pyynnön saaneen sopimuspuolen on vahvistettava kirjallisen tai suullisen pyynnön vastaanottaminen välittömästi. 

Yleissopimuksen uuden 8 a artiklan 3 kappaleessa asetetaan sopimuspuolille velvoite ottaa huomioon merellä tapahtuvaan alukselle nousuun ja lastin tutkimiseen liittyvät vaarat ja vaikeudet sekä harkita, voitaisiinko kyseessä olevien sopimuspuolten sopimuksesta ryhtyä turvallisemmin muihin toimenpiteisiin aluksen seuraavassa pysähdyssatamassa tai muualla. 

Uuden artiklan 4 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi pyytää muiden sopimuspuolten apua rikoksen estämiseksi tai torjumiseksi, jos sillä on perusteltua syytä epäillä, että on tehty 3, 3 a, 3 b tai 3 c artiklassa tarkoitettu rikos, joka liittyy sen lipun alla purjehtivaan alukseen, tai että tällainen rikos on meneillään tai suunnitteilla. Pyynnön saaneet sopimuspuolet pyrkivät kaikin keinoin antamaan tätä apua käytettävissään olevilla keinoilla. Kappaleen tarkoittamissa pyynnöissä kysymys on lippuvaltion avunpyynnöistä. Näiden pyyntöjen osalta muutospöytäkirjassa ei aseta uusia menettelyllisiä velvoitteita sopimuspuolille. 

Uuden 8 a artiklan 4 kappaleessa tarkoitetun lippuvaltion avunpyynnön lisäksi uuden 8 a artiklan 5 kappaleessa määrätään uudesta menettelystä koskien toiselta sopimuspuolelta lippuvaltiolle esitettävien alukselle nousua ja sen tarkastamista koskevien pyyntöjen käsittelemiseksi. Näissä tilanteissa kyse voi olla joko Suomen viranomaisten toimesta muille sopimuspuolille lähtevistä tai Suomen lippuvaltiona vastaanottamista muiden sopimusvaltioiden viranomaisten pyynnöistä. Jos sopimuspuolen toimivaltaiset viranomaiset havaitsevat aluemeren ulkopuolisella merenpuoleisella alueella toisen sopimuspuolen lipun alla purjehtivan aluksen ja pyynnön esittävällä sopimuspuolella on perusteltua syytä epäillä, että alus tai aluksessa oleva henkilö on ollut osallisena, osallistuu parhaillaan osallisena tai tulee olemaan osallisena 3, 3 a, 3 b tai 3 c artiklassa tarkoitetun rikoksen tekemiseen, sekä aikomus nousta alukselle, se pyytää lippuvaltiota vahvistamaan aluksen väitetyn kansallisuuden (a kohta). Jos lippuvaltio vahvistaa kansallisuuden, lippuvaltiolta pyydetään lupaa alukselle nousuun ja tarvittaviin toimenpiteisiin aluksen suhteen. Näihin voi kuulua aluksen pysäyttäminen, alukseen nouseminen sekä aluksen, sen lastin ja aluksessa olevien henkilöiden tutkiminen sekä aluksessa olevien henkilöiden kuulusteleminen sen selvittämiseksi, onko jossakin edellä mainitussa artiklassa tarkoitettu rikos tehty tai onko rikos meneillään tai suunnitteilla (b kohta). Lippuvaltio voi joko antaa luvan näihin toimenpiteisiin, mahdollisin ehdoin, tai nousta alukselle ja suorittaa ne itse tai yhdessä pyynnön esittäneen sopimuspuolen kanssa, tai se voi evätä pyynnön. Alukseen nouseminen ja sitä koskevat toimenpiteet edellyttävät lippuvaltion nimenomaista lupaa (c kohta). 

Artiklan 5 kappaleen d ja e kohdan nojalla sopimuspuoli voi tallettaessaan tai talletettuaan sitoutumiskirjansa ilmoittaa pääsihteerille, että sen lipun alla purjehtivien tai sen rekisteritunnusta käyttävien alusten osalta pyytävälle sopimuspuolelle annetaan lupa nousta alukseen ja tutkia alus, sen lasti ja aluksessa olevat henkilöt sekä kuulustella aluksessa olevia henkilöitä paikantaakseen ja tutkiakseen aluksen kansallisuuden osoittavat asiakirjat sekä selvittääkseen, onko 3, 3 a, 3 b tai 3 c artiklassa tarkoitettu rikos tehty, meneillään tai suunnitteilla, jollei se ole vastannut aluksen kansallisuuden vahvistamista koskevaan pyyntöön neljän tunnin kuluessa siitä, kun se on vahvistanut vastaanottaneensa pyynnön. Sopimuspuoli voi vaihtoehtoisesti myös antaa pääsihteerille yleisluontoisen ilmoituksen, jonka mukaan pyytävällä sopimuspuolella on lupa nousta sen lipun alla purjehtivalle alukselle ja ryhtyä em. toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, onko 3, 3 a, 3 b tai 3 c artiklassa tarkoitettu rikos tehty tai onko sellainen rikos meneillään tai suunnitteilla (e kohta). Artiklan 5 kappaleen mukaisesti tehdyt ilmoitukset voidaan perua milloin tahansa. 

Jos 3, 3 a, 3 b tai 3 c artiklassa tarkoitetusta toiminnasta saadaan alukseen nousun johdosta todisteita, lippuvaltio voi artiklan 6 kappaleen mukaan antaa pyynnön esittäneelle sopimuspuolelle luvan aluksen, sen lastin tai aluksessa olevien henkilöiden pidättämiseen, kunnes lippuvaltio antaa ohjeet jatkotoimenpiteistä. Pyynnön esittäneen sopimuspuolen on viipymättä ilmoitettava lippuvaltiolle 8 a artiklan mukaisesti toteutettujen toimenpiteiden tuloksista sekä mahdollisista todisteista muusta laittomasta toiminnasta, joka ei kuulu SUA-yleissopimuksen soveltamisalaan. 

Lippuvaltio voi uuden 8 a artiklan 7 kappaleen mukaisesti asettaa muita yleissopimuksen määräyksiä noudattaen ehtoja suostumukselleen. Ilman lippuvaltion lupaa ei voida ryhtyä muihin toimiin, jos ne eivät ole välttämättömiä ihmishenkeen kohdistuvan välittömän vaaran poistamiseksi tai jos ne eivät perustu muihin sopimuksiin. 

Uuden 8 a artiklan 8 kappaleen mukaan lippuvaltiolla on aina oikeus käyttää lainkäyttövaltaansa pidätetyn aluksen, sen lastin tai muiden aluksella olevien tavaroiden sekä aluksella olevien henkilöiden osalta, mukaan lukien takavarikko, menetetyksi tuomitseminen, pidättäminen ja syytetoimet. Lippuvaltio voi kuitenkin antaa suostumuksensa sille, että toinen yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti toimivaltainen valtio käyttää lainkäyttövaltaansa. 

Uuden 8 a artiklan 9 kappaleen mukaan artiklan mukaisissa toimenpiteissä on vältettävä voimankäyttöä paitsi silloin, kun se on välttämätöntä aluksessa olevien virkamiesten ja henkilöiden turvallisuuden varmistamiseksi tai kun virkamiehiä estetään suorittamasta sallittuja toimenpiteitä. Voimankäyttö ei saa ylittää sitä, mikä on olosuhteisiin nähden välttämätöntä ja kohtuullista. 

Uuden 8 a artiklan 10 kappaleessa määrätään suojalausekkeista, joita noudattaen alukseen kohdistettavat toimenpiteet on toteutettava. Suojalausekkeiden mukaisesti sopimuspuolen tulee ottaa asianmukaisesti huomioon tarve olla vaarantamatta ihmishengen turvallisuutta merellä, varmistaa aluksessa olevien ihmisarvon sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen kansainvälisen oikeuden mukaisesti, varmistaa, että kansainvälistä oikeutta noudatetaan myös alukseen nousussa ja aluksen tutkimisessa, ottaa asianmukaisesti huomioon aluksen ja sen lastin turvallisuus, sekä lippuvaltion kaupallisten ja oikeudellisten etujen turvaaminen, varmistaa, että alukseen tai sen lastiin liittyvät toimenpiteet ovat olosuhteisiin nähden ympäristöä säästäviä, varmistaa yleissopimuksessa tarkoitetusta rikoksesta epäiltyjen oikeudenmukainen kohtelu, sekä alukseen nousua koskevan etukäteisilmoituksen antaminen aluksen päällikölle ja tämän mahdollisuus ottaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteyttä aluksen omistajaan ja lippuvaltioon sekä välttää aiheeton viivästys alukselle (a kohta). 

Lisäksi 10 kappaleessa määrätään sopimuspuolten vahingonkorvausvelvollisuudesta siinä tapauksessa, että toimenpiteet osoittautuvat perusteettomiksi tai ne ovat laittomia tai ylittävät sen, mikä on artiklan määräysten täytäntöönpanemiseksi kohtuullista (b kohta). Sopimusvaltion on myös pyrittävä välttämään puuttumista kansainvälisen oikeuden mukaisiin rantavaltion oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja toimivallan käyttöön sekä lippuvaltion valtuuksiin käyttää lainkäyttövaltaa ja määräysvaltaa alusta koskevissa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa asioissa (c kohta). Edelleen 10 kappaleen d kohdassa määrätään, että artiklan mukaisia toimenpiteitä toteuttavien viranomaisten on käytettävä sota-aluksia tai lainvalvontatehtäviin käytettäviä aluksia tai ilma-aluksia, jotka on selkeästi merkitty ja tunnistettavissa valtion aluksiksi. Kappaleen e kohdassa todetaan lisäksi, että termillä lainvalvontaviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tarkoitetaan virka-asuun pukeutuneita tai muutoin selvästi tunnistettavia lainvalvonta- tai muiden viranomaisten edustajia, joilla on asianmukaiset valtuudet. Näiden on myös alukseen noustessaan annettava aluksen päällikölle nähtäväksi asianmukaiset valtion myöntämät tunnistusasiakirjat. 

Uuden 8 a artiklan 11 kappaleen mukaan artiklan määräyksiä ei sovelleta alukseen nousuun, johon sopimuspuolella on oikeus muun kansainvälisen oikeuden nojalla aluemeren ulkopuolisilla merenpuoleisilla alueilla, eivätkä ne rajoita tällaista alukseen nousua. 

Uuden 8 a artiklan 12 kappaleessa sopimuspuolia kannustetaan laatimaan toimintaohjeita yhteisiä operaatioita varten tai neuvottelemaan muiden sopimuspuolten kanssa toimintatapojensa yhtenäistämiseksi. Artiklan 13 kappaleen nojalla sopimuspuolet voivat myös tehdä keskenään sopimuksia tai järjestelyjä, jotka helpottavat tämän artiklan mukaisesti toteutettavia lainvalvontaoperaatioita. 

Uuden 8 a artiklan 14 kappaleen nojalla kullakin sopimuspuolella on velvollisuus ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin varmistaakseen, että sen lainvalvontaviranomaisilla tai muilla toimivaltaisilla viranomaisilla sekä niiden puolesta toimivien muiden sopimuspuolten lainvalvontaviranomaisilla tai muilla toimivaltaisilla viranomaisilla on valtuudet toimia tämän artiklan mukaisesti. 

Uuden 8 a artiklan 15 kappaleen mukaisesti sopimuspuolten tulee sitoutumiskirjaansa tallettaessaan nimetä yksi tai useampi viranomainen ottamaan vastaan yleissopimuksen mukaisia pyyntöjä sekä vastaamaan niihin. Tieto viranomaisesta tulee kuukauden kuluessa sopimuspuoleksi tulosta ilmoittaa IMO:n pääsihteerille, joka välittää tiedon eteenpäin muille sopimuspuolille. Sopimuspuoli vastaa myös myöhemmin näihin tietoihin tulevien muutosten ilmoittamisesta. 

YK:n merioikeusyleissopimus 

Vuoden 2005 pöytäkirjan 8 artiklan 2 kappaleella yleissopimukseen lisätyn uuden 8 a artiklan sisältämät alukseen nousua ja tarkastamista koskevat määräykset tulee nähdä kansainvälistä merioikeutta koskevan sääntelyn valossa. Kun kyseessä olevien valtioiden kesken ei ole toisin sovittu, alukseen nousun ja sen tarkastamisen tulee tapahtua YK:n merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS, SopS 49 ja 50/1996) määräysten mukaisesti. UNCLOSin määräysten mukaisesti merkitystä on erityisesti sillä, missä alukseen kohdistuvia toimenpiteitä toteutetaan. Rantavaltion suvereniteetin piiriin kuuluvalla aluemerellä sen viranomaisilla on laajemmat oikeudet kohdistaa toimenpiteitä myös ulkomaisiin aluksiin, kun taas talousvyöhykkeellä ja sen ulkopuolisella aavalla merellä oikeudet ovat rajoitetumpia. 

Aluemeri kuuluu rantavaltion alueeseen, joten lähtökohtana on, että toisen valtion lipunkin alla purjehtivat alukset noudattavat rantavaltion lainsäädäntöä ja rantavaltion viranomaisilla on toimivaltuudet puuttua lainsäädännön vastaiseen toimintaan. Kaikilla aluksilla kuitenkin on aluemerellä oikeus viattomaan kauttakulkuun, jonka sisältö määritellään tarkemmin UNCLOSissa. 

Vuoden 2005 muutospöytäkirjan alukseen nousua ja tarkastamista koskevien määräysten näkökulmasta erityisen olennaista on aluemeren jatkeena olevaa talousvyöhykettä koskeva sääntely. Yleissopimuksen uuden 8 a artiklan 5 kappaleen mukaisesti sen määräyksiä sovelletaan sopimuspuolena olevien valtioiden lipun alla purjehtiviin aluksiin, jotka ovat valtion aluemeren ulkopuolisella merenpuoleisella alueella. Englanninkielisen ilmaisun (located seaward of any State’s territorial sea) on katsottu käsittävän sekä aavan meren että talousvyöhykkeen. 

Talousvyöhyke ja sen ulkopuolinen ns. aava meri eivät kuulu rantavaltion suvereniteetin piiriin, vaan lähtökohtana näillä merialueilla on lippuvaltion yksinomainen lainkäyttövalta ja voimassa ovat ns. aavan meren vapaudet eli kaikkien valtioiden oikeus merenkulkuun ja ylilennon vapaus, vapaus merenalaisten kaapeleiden ja putkistojen laskemiseen sekä vapaus kaikkeen muuhun näihin vapauksiin liittyvään kansainvälisessä oikeudessa hyväksyttyyn meren käyttöön. Rantavaltiolla on talousvyöhykkeellään oikeus käyttää UNCLOSin mukaisesti suvereeneja oikeuksia tai lainkäyttövaltaa tietyissä kysymyksissä. Rantavaltio ei voi puuttua vieraan aluksen kulkuun talousvyöhykkeellään tai aavalla merellä ilman erityistä kansainväliseen oikeuteen pohjautuvaa perustetta. 

Talousvyöhykkeellä ja aavalla merellä sovelletaan UNCLOSin 110 artiklaa, jonka nojalla sota-alus, tai muu asianmukaisesti valtuutettu ja merkitty valtion alus, joka kohtaa muun kuin täydellistä koskemattomuutta nauttivan ulkomaisen aluksen (sota-aluksen tai muun ei-kaupallisiin tehtäviin käytettävän valtionaluksen), voi pysäyttää sen joko kansainväliseen sopimukseen sisältyvän määräyksen nojalla tai kun on pätevää aihetta epäillä, että alus harjoittaa merirosvoutta tai orjakauppaa, on vailla kansallisuutta tai tosiasiallisesti samaa kansallisuutta kuin pysäyttävä alus taikka se lähettää luvattomia radiolähetyksiä. Näissä tapauksissa voidaan tarkastaa, onko aluksella oikeus siihen lippuun, jota se käyttää. Jos epäilykset jatkuvat asiakirjojen tarkastuksen jälkeen, tarkastusta voidaan jatkaa itse aluksessa. Tarkastus on toimitettava mahdollisimman suurella harkinnalla. Jos epäilykset osoittautuvat perusteettomiksi, kaikki tarkastetun aluksen kärsimät menetykset ja vahingot on korvattava. Merirosvousta harjoittava alus voidaan myös ottaa haltuun 105 artiklan nojalla. Merirosvous puolestaan määritellään UNCLOSin 101 artiklassa, jonka mukaan merirosvoudeksi katsotaan artiklassa luetellut teot, silloin kun ne tehdään alukselta toista alusta tai ilma-alusta tai tällaisessa aluksessa olevaa henkilöä tai omaisuutta vastaan. 

Myös UNCLOSin 111 artiklan mukainen ns. välittömän takaa-ajon oikeus antaa rantavaltion viranomaisille oikeuden artiklassa selostettujen edellytysten täyttyessä jatkaa rantavaltion aluemerellä tai talousvyöhykkeellä sovellettavia lakeja ja määräyksiä rikkoneen aluksen takaa-ajoa myös aluemeren tai talousvyöhykkeen ulkopuolelle. Oikeus välittömään takaa-ajoon sisältää oikeuden pysäyttää ja tarvittaessa pidättää alus sekä viedä se satamaan tarkempia tutkimuksia varten. 

Talousvyöhykelaki 

Talousvyöhykkeen luonnonvarojen hyödyntämistä, meriympäristön suojelua ja meritieteellistä tutkimusta koskevat merioikeusyleissopimuksen määräykset on Suomessa pantu täytäntöön lailla Suomen talousvyöhykkeestä (1058/2004, jäljempänä talousvyöhykelaki). Sen mukaisesti Suomen valtiolle kuuluu talousvyöhykkeellä oikeus elollisten ja elottomien luonnonvarojen tutkimiseen, hyödyntämiseen, säilyttämiseen, hoitamiseen sekä muuhun toimintaan, jonka tarkoituksena on vyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen ja tutkiminen. Suomella on myös lainkäyttövalta tekosaarten, laitteiden ja muiden rakennelmien rakentamisessa ja käytössä sekä meriympäristön suojelussa ja meritieteellisessä tutkimuksessa. Lain 10 §:ssä säädetään Suomen rikosoikeuden soveltamisesta talousvyöhykkeellä tehtyyn rikokseen. Sen nojalla talousvyöhykkeellä olevalla tekosaarella, laitteella tai muulla rakennelmalla tehty tai niihin kohdistuva rikos ja sen rangaistava yritys katsotaan rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaisesti Suomessa tehdyksi. Määräyksellä on merkitystä erityisesti hyväksyttävänä olevan mannerjalustalla sijaitsevia kiinteitä lauttoja koskevan vuoden 2005 muutospöytäkirjan osalta. Muualla talousvyöhykkeellä tehty, talousvyöhykelain 11–16 §:ssä mainittu rikos katsotaan rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaisesti Suomessa tehdyksi. Mainitut pykälät koskevat ympäristörikoksia, vesilain luparikkomusta sekä kalastusta ja metsästystä koskevan sääntelyn vastaista toimintaa, kaivossäännösten rikkomista sekä muuta talousvyöhykelain nojalla luvatonta toimintaa talousvyöhykkeellä. Lain 21 §:n nojalla laissa tarkoitettujen talousvyöhykkeellä tehtyjen rikosten perusteella saadaan käyttää pakkokeinoja sen mukaan kuin pakkokeinolaissa (806/2011) säädetään. 

Viranomaisten yhteistyö rikosten torjuntaa koskevissa kansainvälisen avun tilanteissa 

Poliisilain (872/2011) 1 §:n mukaisesti poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Pääasiallinen vastuu myös merellä tapahtuvien rikosten torjunnasta ja niihin liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä on poliisilla. Rikosten esitutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011) ja rikosten esitutkinnassa käytettävistä pakkokeinoista pakkokeinolaissa. 

Poliisin toimivalta kuitenkin pääsääntöisesti rajoittuu Suomen valtion alueelle, eikä näin merellisten rajat ylittävien rikosten osalta kata aluemeren ulkopuolista aluetta, kuten talousvyöhykettä ja aavaa merta. Poliisin toimivaltuuksia osallistua kansainväliseen yhteistyöhön myös Suomen valtion ulkopuolisilla alueilla, merialueet mukaan lukien, on kuitenkin laajennettu sisäministeriön hallinnonalan kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi annetun hallituksen esityksen (HE 107/2016 vp) johdosta poliisilakiin tehdyillä lakimuutoksilla (419/2017). 

Poliisilain 9 luvun 9 §:ssä säädetään poliisin kansainvälisestä yhteistoiminnasta. Pykälän ensimmäisen momentin mukaisesti poliisin antamasta oikeus- ja virka-avusta vieraan valtion poliisille ja poliisin siltä saamasta avusta on voimassa mitä siitä erikseen säädetään tai Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa sovitaan. Lain 9 a §:ssä säädetään päätöksenteosta Prüm ja Atlas-yhteistyössä. Lain 9 a §:n säännökset eivät kuitenkaan sovellu SUA-yleissopimuksessa tarkoitettuihin tilanteisiin, sillä kyseessä olevien säännösten soveltamisala on rajattu valtion alueeseen. 

Poliisilain 9 luvun 9 b §:ssä todetaan, että poliisi on vastuuviranomainen poliisin toimialaan kuuluvassa kansainvälisen avun antamisessa ja vastaanottamisessa. Pykälän mukaan sisäministeriö voi vieraan valtion pyynnöstä päättää muusta kuin 9 a §:ssä säädetystä poliisin toimialaan kuuluvasta avun antamisesta. Sisäministeriö voi vastaavasti pyytää poliisin toimialaan kuuluvaa apua vieraalta valtiolta. Poliisilain 9 luvun 9 b §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa päätöksentekoon sovelletaan kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annettua lakia, jos sen soveltamiskynnys ylittyy. Avun antamista tai pyytämistä koskevassa päätöksessä on määriteltävä avun sisältö, virkamiesten toimivaltuudet sekä virkamiehille sallitut aseet, ammukset, voimankäyttövälineet ja muut varusteet. Poliisilain 9 luvun 9 b §:n 3 momentin mukaan 2 momentissa tarkoitettua apua voidaan antaa tai pyytää, jos siinä on kyse yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä, rikosten torjumisesta, terrorismin uhan torjumisesta tai ihmisen henkeen taikka terveyteen kohdistuvan välittömän vaaran torjumisesta taikka jos avun antaminen tai pyytäminen on Suomen, apua pyytävän valtion tai EU:n sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvan uhan vuoksi perusteltua. 

Muutospöytäkirjalla yleissopimukseen lisätyn uuden 8 a artiklan 10 kappaleen d kohdan mukaan alukseen nouseminen on toteutettava käyttäen sota-aluksia tai sotilasilma-aluksia taikka muita sellaisia aluksia tai ilma-aluksia, jotka on selvästi merkitty ja tunnistettavissa hallitusten käytössä oleviksi ja tähän tarkoitukseen sallituiksi aluksiksi. Suomessa poliisi tarvitsee todennäköisesti virka-avun tyyppistä toisen viranomaisen tukea alukselle menemiseksi, koska poliisilla ei itsellään ole riittävää kalustoa. 

Poliisilain 9 luvun 2 a §:ssä on säännökset toisen viranomaisen tuesta poliisille kansainvälistä apua annettaessa. Pykälän mukaan viranomainen voi antaa sisäministeriön pyynnöstä ja apua pyytävän valtion suostumuksella poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi kansainvälistä apua annettaessa poliisille sellaista tukea, johon asianomainen viranomainen on toimivaltainen. Tukea voidaan pyytää vain, jos poliisin voimavarat ovat riittämättömät kansainvälisen avunantotehtävän suorittamiseen tai jos siihen tarvitaan poliisilta puuttuvaa erityishenkilöstöä tai -välineistöä. Käytännössä tukea voisivat antaa esimerkiksi Rajavartiolaitos tai Puolustusvoimat. 

Toisen viranomaisen tukea koskevan 2 a §:n 2 momentissa määritellään tukea antavan ja vastaanottavan henkilöstön väliset johtosuhteet ja annettavan tuen sisältö. Toisen viranomaisen antama tuki poliisitehtävien suorittamiseksi voi sisältää ns. terrorismirikosten torjumiseksi myös virkamiehen henkilökohtaisen aseen käyttöä voimakkaampaa, sotavarustein tapahtuvaa ja poliisitehtävän suorittamiseen soveltuvaa asevoiman käyttöä tai Rajavartiolaitoksen vastaavaa voimakeinojen käyttöä. Tällaisia voimakeinoja voidaan käyttää vain rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2–7 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetun rikoksen estämiseksi tai keskeyttämiseksi, jos se on välttämätöntä suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä välittömästi uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi eikä vaaraa ole mahdollista torjua lievemmillä keinoilla. 

Sisäministeriö päättää tuen pyytämisestä toiselta viranomaiselta. Tuen antamista koskevasta päätöksenteosta säädetään erikseen. 

Rajavartiolaitoksen tuesta poliisille säädetään rajavartiolain (578/2005) 77 §:n 2 momentissa sekä 77 a §:n 2 momentissa. Rajavartiolain 77 §:n 2 momentin mukaan Rajavartiolaitos voi antaa pelastusviranomaiselle, poliisille ja Tullille sisällöltään virka-apua vastaavaa tukea Suomen alueen ulkopuolella niiden toimialaan kuuluvassa tehtävässä. Pykälän 3 momentin mukaan Suomen alueen ulkopuolella annettavasta tuesta päättää Rajavartiolaitoksen päällikkö. Jos kyse on sisäisen turvallisuuden kannalta erityisen merkittävästä tuesta Suomen alueen ulkopuolella, asiasta päättää sisäministeriö. Päätöksenteosta kansainvälisen avun antamisessa ja pyytämisessä säädetään lisäksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetussa laissa. 

Rajavartiolain 77 a §:n 2 momentissa säädetään Rajavartiolaitoksen antamasta tuesta poliisille EU:n jäsenvaltion merialueella ja talousvyöhykkeellä. Tuki vastaa sisällöltään pykälän 1 momentissa tarkoitettua virka-apua poliisille terrorismirikoksen torjunnassa. Pykälän mukaisesti poliisilla on oikeus saada Rajavartiolaitokselta sotavarusteeksi hankitulla aseistuksella tapahtuvaa voimakeinojen käyttöä edellyttävää tukea rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2, 3 ja 5–8 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen estämiseksi tai keskeyttämiseksi, jos se on välttämätöntä suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä välittömästi uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi eikä vaaraa ole mahdollista torjua lievemmillä keinoilla. Tuen antamisesta päätetään rajavartiolain 77 b §:n mukaisessa menettelyssä eli valtioneuvoston yleisistunnossa taikka sisäministeriössä, jos kyse on yhteiskunnan erittäin tärkeää toimintoa välittömästi ja vakavasti vaarantavasta kiireellisestä tapauksesta. 

Puolustusvoimien tehtävistä säädetään puolustusvoimista (551/2007) annetun lain 2 §:ssä. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on muiden viranomaisten tukeminen, johon kuuluu muun muassa osallistuminen kansainvälisen avun antamiseen. Puolustusvoimista annetun lain 12 §:ssä säädetään Puolustusvoimien osallistumisesta kansainvälisen avun antamiseen. Pykälän 2 momentin mukaan Puolustusvoimat voi osallistua kansainvälisen avun antamiseen myös toista Suomen viranomaista tukeakseen toimivaltaisen ministeriön tai viranomaisen pyynnöstä. Jollei kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetussa laissa muuta säädetä, puolustusvoimien osallistumisesta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun toimintaan päättää pykälän 3 momentin mukaan puolustusministeriö ulkoministeriötä kuultuaan. 

Tullilain (304/2016) 13 §:n nojalla alus voidaan Suomen viranomaisten toimesta pysäyttää ja tarkistaa myös Suomen tullialueen ulkopuolella, ts. siis myös talousvyöhykkeellä, jos on todennäköistä, että suomalaisella, kansallisuutta vailla olevalla tai väärää lippua käyttävällä aluksella harjoitetaan salakuljetusta Suomeen tai Suomesta. Suomen tullialue ulottuu lain 2 §:n mukaisesti kaksi meripeninkulmaa aluemeren ulkorajaa ulommaksi. Tullilain 100 §:n nojalla tulli voi myös toimivaltuuksiensa rajoissa antaa pyynnöstä virka-apua toiselle viranomaiselle sen laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi. 

Hyväksyttävänä olevien vuoden 2005 muutospöytäkirjojen määräysten nojalla Suomen viranomaiset saisivat uuden kansainväliseen sopimukseen perustuvan oikeusperustan sopimuspuolena olevan lippuvaltion pyynnöstä nousta tämän lipun alla purjehtivaan alukseen ja kohdistaa siihen toimenpiteitä sopimuksessa tarkoitetun rikosepäilyn tilanteissa. Alukselle nousu voi luvan nojalla tapahtua Suomen aluemeren ulkopuolella pyynnössä tarkemmin kuvatulla tavalla. 

Vastaavia määräyksiä sisältyy myös kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen YK:n yleissopimukseen liittyvään lisäpöytäkirjaan maitse, meritse ja ilmateitse tapahtuvan maahanmuuttajien salakuljetuksen kieltämisestä (SopS 73/2006) sekä YK:n yleissopimukseen huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan (SopS 44/1994). 

Toisen sopimuspuolen viranomaisille annettavaa suomalaiselle alukselle nousua ja sen tarkastamista koskevaa lupaa ei Suomen lainsäädännössä nimenomaisesti säännellä. Kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen YK:n yleissopimukseen liittyvän lisäpöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä kansallisen lainsäädännön muuttamista ei vastaavassa tilanteessa pidetty tarpeellisena (HE 221/2005 vp). Määräystä ei tuolloin katsottu niin sitovaksi, että lainmuutos olisi ollut tarpeen. Myös SUA-yleissopimukseen muutospöytäkirjalla lisättävä määräys suostumuksen antamisesta jättää asiassa harkintavaltaa kansallisille viranomaisille yleissopimuksen uuden 8 a artiklan mukaisesti. Toisen sopimuspuolen esittämien pyyntöjen osalta Suomen viranomaiset voivat myöntyä pyyntöön, asettaa suostumukselle ehtoja tai evätä pyynnön. 

Suomen lipun alla purjehtivalle alukselle nousua koskeva toisen sopimuspuolen pyyntö edellyttäisi uuden 8 a artiklan 5 kappaleen mukaisesti ensi vaiheessa, että Suomen toimivaltainen viranomainen vahvistaisi aluksen kansallisuuden. Aluksen kansallisuutta ja rekisteröintiä koskevat kansalliset säännökset sisältyvät merilakiin (674/1994), liikenteen palveluista annettuun lakiin (320/2017) sekä alusrekisterilakiin (512/1993). Liikenteen palveluista annetun lain mukaan Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) ylläpitää liikenneasioiden rekisteriä, johon suomalaiset alukset merkitään. Merilain nojalla Liikenne- ja viestintävirasto on myös aluksen kansallisuuden osalta toimivaltainen viranomainen Suomessa. Näin ollen Liikenne- ja viestintävirasto olisi toimivaltainen vahvistamaan Suomen lipun alla purjehtivan aluksen kansallisuuden. 

Viranomaisten vahingonkorvausvelvollisuutta koskevan 8 a artiklan 10 kappaleen osalta vahingonkorvauslain (412/1974) 3 luvun 2 §:ssä säädetään julkisyhteisön velvollisuudesta korvata julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutunut vahinko. 

Edellä selostetut lainsäädäntöön sisältyvät säännökset viranomaisten toimivaltuuksista ja kansainvälisestä yhteistyöstä ovat riittäviä 8 a artiklan täytäntöönpanemiseksi, joten lainsäädännön muuttamiselle ei ole tarvetta. Poliisilain 9 b §:n sanamuoto avun antamisesta vieraan valtion pyynnöstä ei aivan yksiselitteisesti vastaa yleissopimuksen uudessa 8 a artiklan 5 kohdassa tarkoitettua tilannetta ja menettelyä, jossa sopimusvaltio (pyytäjävaltio) voi oman harkintansa perusteella tehdä aluksen lippuvaltiolle pyynnön saada lupa alukseen nousemiseksi ja toimenpiteiden toteuttamiseksi aluksella. Talousvyöhykkeellä tai aavalla merellä oleva alus on lippuvaltion lainkäyttövallan alainen ja tilanteessa Suomi ikään kuin oma-aloitteisesti tarjoaisi apuaan lippuvaltiolle. Voidaan kuitenkin katsoa, että lippuvaltion antama lupa merkitsisi tosiasiallisesti Suomelle osoitettua avunpyyntöä esimerkiksi maansa lipun alla purjehtivalla aluksella meneillään olevan vakavan rikoksen keskeyttämiseksi. Vastaavasti voidaan katsoa, että Suomen lippuvaltiona antama lupa toisen sopimuspuolen viranomaisille suomalaiselle alukselle nousemiseksi kyseisen sopimuspuolen pyynnöstä voitaisiin tulkita poliisilain 9 luvun 9 b §:ssä tarkoitetuksi Suomen pyynnöksi kansainvälisen avun vastaanottamisesta. Jotta poliisilain 9 luvun sääntelyn soveltuvuudesta ei syntyisi epäselvyyttä, ehdotetaan voimaansaattamislaissa säädettäväksi nimenomainen aineellisoikeudellinen viittaussäännös. 

Muutospöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä tulee IMO:n pääsihteerille ilmoittaa uuden 8 a artiklan 15 kappaleen mukaisesti viranomaisesta, joka Suomen puolesta vastaanottaa pöytäkirjan mukaisia pyyntöjä. 8 a artiklan 15 kappaleen mukaiseksi viranomaiseksi esitetään nimettäväksi Rajavartiolaitoksen alainen Länsi-Suomen merivartioston johtokeskus (Meripelastuskeskus Turku, MRCC). Tätä koskeva maininta lisättäisiin voimaansaattamislakiin. Johtokeskuksesta pyynnöt ohjattaisiin edelleen poliisille. Kansallisuuden vahvistamista koskevat pyynnöt puolestaan ohjattaisiin edelleen Liikenne- ja viestintävirastolle. 

Artiklan 5 kappaleen d ja e kohdan nojalla on mahdollista hyväksymisasiakirjan tallettamisen yhteydessä ilmoittaa, että ulkomaiset viranomaiset voivat ryhtyä suomalaista alusta koskeviin toimenpiteisiin, mikäli Suomen viranomaiset eivät ole vastanneet aluksen kansallisuuden vahvistamista koskevaan pyyntöön neljän tunnin kuluessa siitä, kun ne ovat vahvistaneet vastaanottaneensa pyynnön. Toisena mahdollisuutena on jättää yleisluontoinen ilmoitus siitä, että ulkomaisilla viranomaisilla on oikeus toimenpiteisiin suoraan 8 a artiklan nojalla. Suomen osalta esitetään, että edellä selostettuja ilmoituksia ei ole tarpeen tehdä. 

9 artikla. Pöytäkirjan 9 artiklalla muutetaan yleissopimuksen 10 artiklan 2 kappaletta. Muutoksella säilöön otetun tai muiden toimenpiteiden kohteeksi joutuneen henkilön kohtelussa otetaan kansallisen lainsäädännön lisäksi huomioon kansainvälisen oikeuden määräykset ihmisoikeuksia koskevat määräykset mukaan lukien. Määräys on Suomen olemassa olevien kansallisten säännösten ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukainen eikä edellytä muutoksia lainsäädäntöön. 

10 artikla. Pöytäkirjan 10 artiklan 1 kappaleella muutetaan yleissopimuksen luovuttamista koskevaa 11 artiklaa siten, että siinä jatkossa viitataan myös muutospöytäkirjalla lisättyihin uusiin kriminalisointeihin. Nämä eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia. Kuten edellä 6 artiklan yhteydessä on todettu, kysymyksessä olevat rikokset ovat vakavuutensa perusteella rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen perusteita. 

Muutospöytäkirjan 10 artiklan 2 kappaleen nojalla yleissopimukseen lisätään uusi 11 a artikla. Artikla sisältää velvoitteen olla pitämättä yleissopimuksen mukaisia rikoksia poliittisena rikoksena, poliittiseen rikokseen liittyvänä rikoksena tai poliittisista vaikuttimista tehtynä rikoksena päätettäessä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta tai oikeusavusta. Vastaavat määräykset sisältyvät myös viimeisimpiin terrorisminvastaisiin kansainvälisiin sopimuksiin, mukaan lukien esimerkiksi terrorismin ennaltaehkäisyä koskevaan Euroopan neuvoston yleissopimukseen (SopS 49/2008, 20 artiklan 1 kappale). 

Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 6 §:ssä ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 32/1971) 3 artiklassa on kielto luovuttaa poliittisesta rikoksesta. Kiellosta on Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä luovuttu. Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain (4/1994) 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa rikoksen poliittisuus mainitaan harkinnanvaraisena kieltäytymisperusteena. Säännöksen estämättä oikeusapua kuitenkin annetaan siten kuin siitä on erikseen sovittu (30 § 2 momentti). SUA-yleissopimuksen mukaiset rikokset eivät kuitenkaan tunnusmerkistön täyttyessä ole Suomessa katsottavissa poliittisiksi rikoksi uuden 11 a artiklan tarkoittamissa luovuttamista tai oikeusapua koskevissa tai muissakaan päätöksentekotilanteissa. Uusi 11 a artikla ei edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

Pöytäkirjan 10 artiklan 3 kappaleella lisätään yleissopimukseen uusi 11 b artikla. Artikla koskee niin sanottua syrjintäkieltoa. Sen mukaan yleissopimus ei velvoita luovuttamaan henkilöä tai antamaan oikeusapua tilanteessa, jossa pyynnön vastaanottaneella valtiolla on perusteltua syytä epäillä, että pyyntö on esitetty henkilön saattamiseksi syytteeseen tai rangaistavaksi hänen rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, etnisen alkuperänsä, poliittisen mielipiteensä tai sukupuolensa perusteella tai että pyynnön noudattaminen mainituista syistä heikentäisi kyseisen henkilön asemaa. 

Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 7 § sisältää vastaavan syrjintäkieltoa koskevan määräyksen. Muutospöytäkirjan mukainen uusi 11 b artikla ei siten edellytä Suomen lainsäädännön muuttamista. 

11 artikla. Pöytäkirjan 11 artiklan 1 kappaleella muutetaan yleissopimuksen rikosoikeudellisiin menettelyihin liittyvää yhteistyötä koskevan 12 artiklan 1 kappaletta siten, että siinä huomioidaan myös pöytäkirjalla lisätyt kriminalisoinnit. 

Pöytäkirjan 11 artiklan 2 kappaleen perusteella lisätään yleissopimukseen uusi 12 a artikla, joka koskee vapautensa menettäneen henkilön väliaikaista siirtämistä todistelutarkoituksessa. Ehdotettu säännös vastaa sanamuodoltaan kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (SopS 20/2004) 18 artiklan 10–12 kappaletta. 

Vapautensa menettäneen henkilön väliaikaisesta siirtämisestä todistelutarkoituksessa rikosasioissa annettu laki (150/2004) on soveltamisalaltaan yleinen ja vastaa 12 a artiklan mukaisia velvoitteita. Näin ollen uusi 12 a artikla ei edellytä lainsäädännön muuttamista. 

12 artikla. Pöytäkirjan 12 artiklalla muutetaan yleissopimuksen rikosten ehkäisyä koskevaa 13 artiklaa siten, että siinä huomioidaan myös pöytäkirjalla lisätyt uudet kriminalisoinnit. 

13 artikla. Pöytäkirjan 13 artiklalla muutetaan yleissopimuksen tietojenvaihtoa koskevaa 14 artiklaa siten, että siinä huomioidaan myös pöytäkirjalla lisätyt uudet kriminalisoinnit. 

14 artikla. Pöytäkirjan 14 artiklalla muutetaan yleissopimuksen 15 artiklan 3 kappaletta. Kyseisessä kappaleessa luetellaan ne tahot, joille IMO:n pääsihteeri välittää sille yleissopimuksen nojalla annettuja tietoja. 

15 artikla. Pöytäkirjan 15 artiklassa määritellään, että yleissopimus ja sen muutospöytäkirja katsotaan pöytäkirjan sopimuspuolten kesken yhtenäiseksi asiakirjaksi, josta käytetään nimeä vuoden 2005 yleissopimus. 

16 artikla. Pöytäkirjan 16 artiklalla lisätään yleissopimukseen uusi 16 a artikla. Siinä määrätään, että vuoden 2005 muutospöytäkirjan 17–24 artikla muodostavat yleissopimuksen loppumääräykset. Yleissopimuksen sisältämiä viittauksia sopimuspuoliin pidetään viittauksina pöytäkirjan sopimuspuoliin. 

Muutospöytäkirjan 12–16 artiklat eivät edellytä lainsäädännön muutoksia. 

17–24 artikla. Pöytäkirjan 17–24 artikla sisältävät tavanomaiset loppumääräykset, jotka koskevat pöytäkirjan allekirjoittamista, ratifioimista, hyväksymistä ja siihen liittymistä (17 artikla), voimaantuloa (18 artikla), irtisanomista (19 artikla), tarkistamista ja muuttamista (20 artikla), liitteen muuttamista (22 artikla), tallettajaa (23 artikla) ja kieliä (24 artikla). 

Pöytäkirjan 21 artiklassa määrätään niistä selityksistä, joita valtiot voivat antaa vuoden 2005 muutospöytäkirjaa koskevan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa tallettaessaan. Artiklan 1 kappaleen nojalla sopimuspuoli, joka ei ole jonkin liitteessä luetellun sopimuksen osapuoli, voi antaa selityksen, jonka mukaan mainitun sopimuksen ei katsota kuuluvan 3 b artiklan soveltamisalaan, kun pöytäkirjaa sovelletaan kyseiseen sopimuspuoleen. Artiklan 2 kappaleen mukaisesti edellä mainitun selityksen voi antaa myös silloin, kun sopimuspuoli lakkaa olemasta jonkin liitteessä luetellun sopimuksen osapuoli. 

Suomi on osapuolena kaikissa liitteessä mainituissa sopimuksissa, joten niitä koskevien selitysten antaminen ei ole tarpeen. 

Artiklan 3 kappaleen nojalla, sopimuspuoli voi ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa tallettaessaan antaa selityksen, jonka mukaan se soveltaa 3 b artiklan määräyksiä perhevastuuvapauksia koskevia rikosoikeutensa periaatteita noudattaen. 

Pöytäkirjan 4 artiklan 6 kappaleella yleissopimukseen lisätyn uuden 3 b artiklan mukaan henkilö syyllistyy yleissopimuksessa tarkoitettuun rikokseen, jos hän laittomasti ja tahallaan kuljettaa toisen henkilön tietoisena siitä, että tämä henkilö on syyllistynyt tekoon, joka on 3, 3 a tai 3 c artiklassa tarkoitettu rikos tai jossakin liitteessä mainitussa sopimuksessa tarkoitettu rikos, ja aikoen auttaa tätä henkilöä välttämään syytettä. 

Rikoslain 15 luvun 11 §:ssä säädetään rangaistavaksi rikoksentekijän suojeleminen. Pykälän 1 momentin mukaan mainittuun rikokseen syyllistyy se, joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta. Pykälän 2 momentissa säädetään rikoksentekijän suojelemista koskevista rangaistavuuden rajauksista, joita on tarkemmin selostettu edellä pöytäkirjan 4 artiklan 6 kappaletta koskevien yksityiskohtaisten perusteluiden yhteydessä. 

Rikoslain 15 luvun 11 §:n 2 momentin sisältö huomioiden Suomen osalta esitetään annettavaksi 21 artiklan 3 kappaleen mukainen selitys. Vastaavan selityksen ovat sopimusta koskevaa hyväksymisasiakirjaa tallettaessaan antaneet myös Ranska, Saksa, Alankomaat ja Ruotsi. 

1.2  Mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevaan pöytäkirjaan liittyvä vuoden 2005 pöytäkirja

1 artikla. Artiklassa määritellään vuoden 2005 pöytäkirjassa käytettävät termit vuoden 1988 pöytäkirja, järjestö ja pääsihteeri. Määritelmät eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

2 artikla. Pöytäkirjan 2 artiklalla muutetaan vuoden 1988 pöytäkirjan 1 artiklan 1 kappaletta siten, että viittaus yleissopimukseen kattaisi myös sitä koskevan 2005 muutospöytäkirjan sisältämät muutokset ja uudet kriminalisoinnit soveltuvin osin. 

Muutettu 1 artikla laajentaa eräät yleissopimukseen sitä koskevalla vuoden 2005 pöytäkirjalla lisätyt määräykset koskemaan myös mannerjalustalla sijaitsevia kiinteitä lauttoja koskevassa pöytäkirjassa tarkoitettuja rikoksia. Artiklassa viitataan yleissopimuksen 1 artiklan sisältämiin kiinteiden lauttojen osalta olennaisiin määritelmiin, 2 a artiklan määräyksiin yleissopimuksen suhteesta muuhun kansainväliseen oikeuteen, 5 artiklan määräyksiin koskien velvollisuutta säätää yleissopimuksessa tarkoitettuja rikoksia koskevista asianmukaisista rangaistuksista ja 5 a artiklan määräyksiin oikeushenkilön vastuusta, 7 artiklan mukaiseen listaukseen kansainvälisistä sopimuksista, 10 artiklan määräyksiin rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn luovuttamisesta tai syyttämisestä ja oikeudenmukaisen kohtelun takaamisesta, 11 artiklan määräyksiin luovuttamisesta, 11 a artiklan määräyksiin siitä, ettei yleissopimuksessa tarkoitettuja rikoksia voida katsoa poliittiseksi rikokseksi, 11 b artiklan määräyksiin syrjintäepäilystä luovuttamisen esteenä, 12 artiklan määräyksiin oikeusavun antamisesta, 12 a artiklan määräyksiin vapautensa menettäneen siirtämisestä toiseen sopimuspuolena olevaan valtioon tunnistamista tai todistajanlausuntoa tai muuta tarkoitusta varten, 13 artiklan määräyksiin yhteistyöstä rikosten ehkäisemiseksi, 14 artiklan määräyksiin tietojen luovuttamisesta, 15 artiklan määräyksiin tietojen toimittamisesta IMO:n pääsihteerille sekä 16 artiklan määräyksiin välimiesmenettelystä. Viittaukset 5, 7, 10, 11, 12, 13–16 artiklan määräyksiin sisältyivät jo alkuperäisen 1 artiklan 1 kappaleeseen. Lisätyt viittaukset eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

3 artikla. Pöytäkirjan 3 artiklalla tehdään kiinteitä lauttoja koskevan vuoden 1988 pöytäkirjan rikosmääritelmät sisältävään 2 artiklaan yleissopimusta vastaavat muutokset, jotka ovat luonteeltaan teknisiä. Artiklan 2 kappaleella poistetaan 1988 pöytäkirjan 2 artiklan 1 kappaleen e kohta koskien henkilön vahingoittamista tai surmaamista pöytäkirjassa tarkoitetun rikoksen tai sen yrityksen yhteydessä. Tätä vastaava määräys sisällytetään pöytäkirjan uuteen 2 b artiklaan. 

Artiklan 3 kappaleella korvataan vuoden 1988 pöytäkirjan 2 artiklan 2 kappale. Kappaleesta poistettavat rikoksen yritystä ja yllytystä koskevat kohdat korvataan uuden 2 b artiklan määräyksillä, jotka koskevat rikoksen yritystä ja rikokseen osallisuutta sekä muuta rikokseen myötävaikuttamista. Vuoden 1988 pöytäkirjan 2 artiklan muutokset eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

4 artikla. Pöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleella lisätään vuoden 1988 pöytäkirjaan uusi 2 a artikla, jolla kriminalisoidaan kiinteitä lauttoja koskien yleissopimuksen uutta 3 a artiklaa vastaavalla tavalla terroristisessa tarkoituksessa tehdyt teot, joilta lisäksi edellytetään, että teko aiheuttaa tai on omiaan aiheuttamaan kuoleman tai vakavan vamman tai vahingon. Uuden 2 a artiklan kriminalisoinnit koskevat räjähteen, radioaktiivisen aineen tai biologisen tai kemialliseen aseen tai ydinaseen käyttämistä lauttaa vastaan tai lautalla tai niiden laukaisemista lautalta sekä öljyn, nestekaasun tai muun vaarallisen tai haitallisen aineen päästämistä lautalta sekä uhkausta toteuttaa jokin edellä mainituista teoista. 

Pöytäkirjan 4 artiklan 2 kappaleella lisätään vuoden 1988 pöytäkirjaan uusi 2 b artikla, jonka mukaan rangaistavaa on myös kiinteitä lauttoja koskevassa pöytäkirjassa tarkoitettujen rikosten yhteydessä tapahtuva toisen henkilön laiton ja tahallinen surmaaminen ja vahingoittaminen sekä pöytäkirjassa tarkoitetun rikoksen yritys, osallistuminen pöytäkirjan mukaisen rikoksen tekemiseen rikoskumppanina tai avunantajana, toisten henkilöiden organisoiminen tai johtaminen sellaisen rikoksen tekemiseen ja myötävaikuttaminen ryhmän jäsenenä sellaisen rikoksen tekemiseen. Määräykset ovat identtiset SUA-yleissopimukseen vuoden 2005 muutospöytäkirjalla lisätyn uuden 3 c artiklan määräysten kanssa. 

Uuden 2 a ja 2 b artiklan mukaiset teot ovat terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä rangaistavia rikoslain 34 a luvun säännösten nojalla. Rikoksen yritys ja siihen osallisuus on kriminalisoitu rikoslain 5 luvun säännöksissä ja 17 luvun 1 a §:ssä (järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen). Uuden 2 b artiklan mukaiset toisen henkilön surmaaminen ja vahingoittaminen puolestaan voivat tulla rangaistaviksi myös rikoslain 21 luvun mukaisina henkeen ja terveyteen kohdistuvina rikoksina. Lisäksi laiton uhkaus tulee rangaistavaksi rikoslain 25 luvun 7 §:n mukaisesti. Uudet kriminalisoinnit eivät näin ollen edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

5 artikla. Artiklalla tehdään vuoden 1988 pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleeseen tarvittavat muutokset, jotta velvollisuus ulottaa lainkäyttövalta koskee jatkossa myös muutospöytäkirjan mukaisia uusia 2 a ja 2 b artiklan kriminalisointeja. Kappaleen mukaan velvollisuus ulottaa lainkäyttövalta koskee jatkossakin tilanteita, joissa rikos on tehty sellaista kiinteää lauttaa vastaan tai sellaisella kiinteällä lautalla, joka sijaitsee kyseisen sopimuspuolen mannerjalustalla tai kun rikoksentekijä on kyseisen sopimuspuolen kansalainen. 

Suomen rikoslain soveltamisalan osalta on voimassa mitä siitä edellä on yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen osalta selostettu. Rikoslain 1 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös rikoslain 34 a luvun mukaisiin terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin rikoksiin. 

Rikoslain 1 luvun 6 §:n mukaisesti Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. 

Kiinteiden lauttojen osalta merkityksellinen on myös YK:n merioikeusyleissopimuksen 56 artiklaan perustuva rantavaltion lainkäyttövalta talousvyöhykkeellään sijaitsevien tekosaarten, laitteiden ja muiden rakennelmien rakentamisen ja käytön osalta. Artiklan 3 kappaleen mukaan merenpohjaa ja sen sisustaa koskevia oikeuksia käytetään merioikeusyleissopimuksen mannerjalustaa koskevan VI osan mukaisesti. Nämä merioikeusyleissopimuksen määräykset on pantu täytäntöön talousvyöhykelailla. Talousvyöhykelain 10 §:n mukaisesti Suomen talousvyöhykkeellä sijaitsevalla tekosaarella, laitteella tai muulla rakennelmalla tehty tai niihin kohdistuva rikos ja sen rangaistava yritys katsotaan rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaisesti Suomessa tehdyksi. Säännös kattaa myös pöytäkirjassa tarkoitetut mannerjalustalla sijaitsevat kiinteät lautat. 

Artiklan 1 kappaletta vastaavalla tavalla viittaus pöytäkirjaan lisättyihin uusiin rikoksiin lisätään myös vuoden 1988 pöytäkirjan 3 artiklan 4 kappaleeseen, joka koskee velvollisuutta ulottaa lainkäyttövalta pöytäkirjan mukaisiin rikoksiin, kun rikoksesta epäilty oleskelee sopimuspuolen alueella eikä kyseinen valtio luovuta häntä muulle sopimuspuolelle. Kansallista luovuttamista koskevaa lainsäädäntöä on myös selostettu edellä yleissopimuksen muutospöytäkirjan 6 artiklan kohdalla. 

Lisäksi vuoden 1988 pöytäkirjan 3 artiklan 3 kappaleeseen sisältyy jatkossakin velvollisuus ilmoittaa lainkäyttövallan ulottamisesta IMO:n pääsihteerille. 

Artiklalla vuoden 1988 pöytäkirjaan tehdyt muutokset eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia. 

6 artikla. Muutospöytäkirjan 6 artiklan mukaisesti vuoden 1988 pöytäkirja ja sen vuoden 2005 pöytäkirja tulee tulkinnan ja soveltamisen osalta lukea yhtenä asiakirjana. Vuoden 1988 pöytäkirjan 1–4 artikla, sellaisina kuin ne ovat muutettuina vuoden 2005 pöytäkirjalla, sekä jälkimmäisen pöytäkirjan 8–13 artikla muodostavat yhdessä mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan vuoden 2005 pöytäkirjan. 

7 artikla. Muutospöytäkirjan 7 artiklan mukaisesti vuoden 1988 pöytäkirjaan lisätään uusi 4 a artikla, jossa todetaan, että mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan vuoden 2005 pöytäkirjan 8–13 artikla muodostavat mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan pöytäkirjan loppumääräykset. Pöytäkirjassa olevat viittaukset sopimuspuoliin katsotaan viittauksiksi vuoden 2005 pöytäkirjan sopimuspuoliin. 

8 - 13 artikla. Näihin artikloihin sisältyvät loppumääräykset koskevat allekirjoittamista, ratifioimista, hyväksymistä ja liittymistä (8 artikla), voimaantuloa (9 artikla), irtisanomista (10 artikla), tarkistamista ja muuttamista (11 artikla), tallettajaa (artikla 12) sekä kieliä (artikla 13). 

2.1  Laki merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevaan yleissopimukseen liittyvästä vuoden 2005 pöytäkirjasta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan tarkemmin jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa. 

2 §. Pykälä sisältää säännöksen merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevaan yleissopimukseen liittyvällä vuoden 2005 pöytäkirjalla lisätyn uuden 8 a artiklan 15 kappaleen mukaisesta toimivaltaisesta viranomaisesta, joka Suomessa ottaa vastaan pyyntöjä koskien avunantoa, kansallisuuden vahvistamista, lupaa muihin asianmukaisiin toimenpiteisiin sekä vastaa näihin pyyntöihin. Toimivaltainen viranomainen on Rajavartiolaitoksen alainen Länsi-Suomen merivartioston johtokeskus (Meripelastuskeskus Turku, MRCC). 

Lisäksi pykälä sisältää aineellisoikeudellisen viittauksen poliisilain 9 luvun kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevien säännösten soveltamisesta yleissopimuksen uudessa 8 a artiklassa tarkoitettuun avunpyyntöjä koskevaan menettelyyn. Säännös on tarpeen sen varmistamiseksi, että poliisilain 9 luvussa säädettyä päätöksentekomenettelyä ja toimivaltuussäännöksiä voitaisiin soveltaa myös 8 a artiklan 5 kappaleessa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa sopimusvaltio (pyytäjävaltio) voi oman harkintansa perusteella tehdä aluksen lippuvaltiona olevalle toiselle sopimuspuolelle pyynnön alukselle nousemiseksi ja toimenpiteiden toteuttamiseksi aluksella. Poliisilain 9 luvun säännöksistä sovellettaviksi tulisivat 2 a § (toisen viranomaisen tuki poliisille kansainvälistä apua annettaessa), 9 § (kansainvälinen virka-apu), 9 b § (kansainvälisen avun antaminen tai vastaanottaminen muissa tilanteissa), 9 d § (vieraan valtion virkamiehen asema muissa tilanteissa Suomen alueella), 9 e § (poliisimiehen toimivaltuudet kansainvälistä apua annettaessa), 9 f § (poliisimiehen siviili- ja rikosoikeudellinen vastuu kansainvälistä apua annettaessa), 9 g § (poliisimiehen oikeudellinen asema kansainvälistä apua annettaessa) ja 9 h § (valtuuskirja). 

3 §. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan pöytäkirjan muiden kuin lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. 

4 §. Pykälä sisältää voimaantuloa koskevan säännöksen, jonka mukaan lain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. 

2.2  Laki mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevaan pöytäkirjaan liittyvästä vuoden 2005 pöytäkirjasta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan tarkemmin jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa. 

2 §. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan pöytäkirjan muiden kuin lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. 

3 §. Pykälä sisältää voimaantuloa koskevan säännöksen, jonka mukaan lain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. 

4.1  Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

EU:n ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako 

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 2–6 artiklassa määrätään unionin ja jäsenvaltioiden välisestä toimivallanjaosta. SEUT 4 artiklan mukaan unionilla on jäsenvaltioiden kanssa jaettu toimivalta, kun unionille annetaan perussopimuksessa toimivaltaa, joka ei koske 3 ja 6 artiklassa tarkoitettuja aloja. SEUT 3 artiklassa luetellaan alat, joilla unionilla on yksinomainen toimivalta ja 6 artiklassa alat, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa toimia jäsenvaltioiden toimien tukemiseksi, yhteensovittamiseksi tai tukemiseksi. SEUT 2 artiklan 2 kohdan mukaan, kun perussopimuksissa annetaan unionille jäsenvaltioiden kanssa jaettu toimivalta tietyllä alalla, unioni ja jäsenvaltiot voivat toimia lainsäätäjänä ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä kyseisellä alalla. Jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa siltä osin kuin unioni ei ole käyttänyt omaansa. 

Unionin sisäisestä toimivallasta rikosoikeuden alalla on määräyksiä unionin perussopimuksissa. Esimerkiksi SEUT 83 artiklan 1 kohdassa määrätään, että "Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla direktiiveillä säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä erityisen vakavan rikollisuuden alalla, joka on rajatylittävää joko rikosten luonteen tai vaikutusten johdosta tai sen vuoksi, että niiden torjuminen yhteisin perustein on erityisesti tarpeen". Tyhjentävästi luetellut vakavan rikollisuuden alat ovat terrorismi, ihmiskauppa sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa, rahanpesu, lahjonta, maksuvälineiden väärentäminen, tietokonerikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus. SEUT 82 artiklan 2 kohdan nojalla unionilla on toimivaltaa myös poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajat ylittävissä rikosasioissa. Kohdan nojalla voidaan säätää esimerkiksi yksilön oikeuksista rikosasioiden käsittelyssä. Näistä perussopimuksen määräyksistä seuraa, että unionin sisäinen toimivalta on pöytäkirjojen kriminalisointien alalla lähtökohtaisesti luonteeltaan jaettua. 

Unionin sisäisen toimivallan suhteesta sen ulkopuoliseen sopimuksentekotoimivaltaan on määräyksiä SEUT 3 artiklassa. Unionilla on SEUT 3 artiklan 2 kohdan mukaan yksinomainen toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus siltä osin kuin se voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. 

SEUT 3 artiklan 2 kohdan määräykset unionin yksinomaisesta sopimustoimivallasta perustuvat unionin tuomioistuimen unionin ulkoista toimivaltaa koskevaan oikeuskäytäntöön (HE 23/2008 vp). Unioni saavuttaa ulkoisen toimivallan sen vuoksi, että se on käyttänyt sisäistä toimivaltaansa silloin, kun kansainväliset sitoumukset kuuluvat yhteisten sääntöjen soveltamisalaan tai joka tapauksessa alaan, jota tällaiset säännöt jo suurelta osin kattavat (asia C-469/98, komissio v. Suomi). 

SEUT 3 artiklan 2 kohdan mukainen yksinomainen toimivalta edellyttää, että kansainvälisen sopimuksen tekeminen voi vaikuttaa unionin yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Unionin toimivallan arvioinnissa unionin sääntöjen ja suunnitellun sopimuksen kattamien alojen tarkastelu ja vertailu voi tietyissä tapauksissa olla riittävää. Huomioon on kuitenkin myös otettava kyseessä olevien sääntöjen luonne ja sisältö. Se, että yhteisön säännöt ja kansainvälisen sopimuksen määräykset ovat luonteeltaan vähimmäissääntelyä, voi nimittäin johtaa päätelmään siitä, että SEUT 3 artiklan 2 kohdan mukaista vaikutusta ei ole, vaikka yhteisön säännöt ja sopimuksen määräykset kattavatkin saman alan. 

EU-tuomioistuin on katsonut, että unionilla ei ole yksinomaista toimivaltaa silloin, kun sekä unionin oikeuden säännökset ja määräykset, että kyseisen kansainvälisen yleissopimuksen määräykset ovat vähimmäissääntelyä (lausunto 2/91). Vähimmäissääntelyn tilanteissa jäsenvaltioilla on toimivalta tehdä sopimus, koska jos kansainvälisessä sopimuksessa asetetaan lievempiä vähimmäisvaatimuksia kuin unionin oikeudessa, se, että jäsenvaltiot tekevät tämän sopimuksen, ei unionin oikeuden ensisijaisuuden vuoksi heikentäisi unionin oikeuden soveltamista. Unionin oikeutta ei heikennä myöskään se, jos kansainvälisessä sopimuksessa asetetaan tiukempi vähimmäisvaatimus, edellyttäen, että unionin oikeudessa annetaan jäsenvaltioille oikeus soveltaa tällaista tiukempaa vaatimusta. 

Pöytäkirjojen kattamalla alalla unioni on käyttänyt sisäistä toimivaltaansa antamalla terrorismirikosdirektiivin, joka sisältää hyväksyttäväksi esitettyjen muutospöytäkirjojen määräyksiä vastaavia säännöksiä. Terrorismirikosdirektiivin oikeusperustana on SEUT 83 artiklan 1 kohta, joka antaa unionille toimivallan säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä. Terrorismirikosdirektiivin 1 artiklan mukaan siinä vahvistetaan vähimmäissäännöt rikosten määritelmistä ja seuraamuksista. Terrorismirikosdirektiivin 3 artiklassa luetellaan terrorismirikoksiksi määriteltävät teot. Myös muutospöytäkirjoissa asetetaan vastaavasti rikosten määritelmiä koskevia vähimmäisvaatimuksia. 

Muutospöytäkirjojen määräykset ovat joiltain osin laajempia kuin direktiivin edellyttämät kriminalisoinnit. Vuoden 2005 muutospöytäkirjat sisältävät rikosmääritelmiä, jotka eivät edellytä terroristista tarkoitusta. Tällaisia ovat kemiallisten ja biologisten sekä ydinaseiden kuljettamista sekä ns. kaksikäyttötuotteiden kuljettamista koskevat yleissopimukseen liittyvän vuoden 2005 pöytäkirjan määräykset (4 artikla). SUA-yleissopimukseen liittyvällä pöytäkirjalla lisäksi määrätään viranomaisten oikeudesta lippuvaltion luvalla nousta ja tarkastaa vieraan lipun alla kulkevia aluksia, mitä koskevat määräykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. 

Koska sekä unionin sääntely, että muutospöytäkirjat ovat vähimmäissääntelyä, valtioneuvoston käsityksen mukaan EU:lla ei ole yksinomaista toimivaltaa muutospöytäkirjojen osalta. 

Edellä selostetun perusteella Suomella on toimivalta liittyä muutospöytäkirjoihin. 

Lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset 

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, jos 1) määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun oikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 4) määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä, tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomen lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp). 

Vuoden 2005 muutospöytäkirjan 2 artiklalla muutetaan yleissopimuksen määritelmiä sisältävää 1 artiklaa muun muassa määrittämällä, mitä tarkoitetaan kuljettamisella, vakavalla vammalla tai vahingolla sekä biologisilla ja kemiallisilla aseilla ja ydinaseilla ja räjähteillä. Tällaiset määräykset, jotka välillisesti vaikuttavat aineellisten, lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan ja soveltamiseen, kuuluvat myös lainsäädännön alaan. 

Vuoden 2005 muutospöytäkirjan 4–6 artiklalla lisätään SUA-yleissopimukseen yhdeksän uutta rikostyyppiä (uudet 3 a–3 c artiklat), velvoite säätää kyseisistä rikoksista asianmukaiset rangaistukset, joissa näiden rikosten vakavuus on otettu huomioon, sekä velvoite ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin lainkäyttövallan ulottamiseksi yleissopimukseen lisättyihin uusiin rikoksiin. Soveltuvin osin vastaavat määräykset lisätään myös kiinteitä lauttoja koskevaan pöytäkirjaan. Suomen perustuslain 8 §:n mukaan rikoksesta ja rangaistuksesta on säädettävä lailla. Näin ollen kyseiset määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. 

Vuoden 2005 muutospöytäkirjan 5 artiklalla yleissopimukseen lisättävä 5 a artikla määrää oikeushenkilön vastuusta, joka voi olla rikosoikeudellista, siviilioikeudellista tai hallinnollista. Määräys lisätään myös muutettuun kiinteitä lauttoja koskevan pöytäkirjaan. Myös tämä määräys kuuluu perustuslain 8 §:n mukaan lailla säädettäviin asioihin. Näin ollen se kuuluu lainsäädännön alaan. Oikeushenkilön vastuusta säädetään jo nykyisellään rikoslaissa. 

Vuoden 2005 muutospöytäkirjan 7 artiklalla lisätään yleissopimukseen liite, jossa luetellaan uuden 3 b artiklan sisältämän kriminalisoinnin osalta merkityksellisiä YK:n yleissopimuksia ja pöytäkirjoja. Koska liitteen sisältämät sopimukset osaltaan määrittävät 3 b artiklan mukaisen rikosmääritelmän sisältöä, myös 7 artikla välillisesti vaikuttaa kyseessä olevan kriminalisoinnin laajuuteen. Näin ollen myös 7 artikla Suomen toimivaltaan kuuluvilta osin kuuluu myös perustuslain 8 §:n mukaan lailla säädettäviin asioihin ja siten lainsäädännön alaan. 

Yleissopimukseen muutospöytäkirjan 8 artiklalla lisättävässä uudessa 8 a artiklassa määrätään uudesta alukseen nousua ja sen tarkastamista koskevasta menettelytavasta. Sopimuspuolen lainvalvontaviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset voivat aluksen lippuvaltion luvalla nousta alukseen ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, ml. aluksen pysäyttäminen, alukseen nouseminen sekä aluksen, sen lastin ja aluksessa olevien henkilöiden tutkiminen sekä aluksessa olevien henkilöiden kuulusteleminen sen selvittämiseksi, onko muutospöytäkirjassa tarkoitettu rikos tehty, meneillään tai suunnitteilla. Toimivaltaiset viranomaiset voivat lisäksi ryhtyä lippuvaltion luvalla tarkastuksen jälkeisiin toimenpiteisiin, kuten aluksen pidättämiseen. Sopimuksessa tarkemmin kuvatulla tavalla lippuvaltio voi lisäksi antaa suostumuksensa siihen, että toinen toimivaltainen valtio käyttää ensisijaisesti lippuvaltiolle kuuluvaa lainkäyttövaltaa suhteessa tarkastettuun alukseen. Määräykset koskevat sekä Suomen viranomaisten toimia sekä muiden sopimuspuolten toimia koskien Suomen lipun alla purjehtivia aluksia. Määräykset ovat yhdenmukaisia YK:n merioikeusyleissopimuksen kanssa. Merioikeusyleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat voimassa Suomessa lain tasolla (laki Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen ja sen XI osan soveltamiseen liittyvän sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä, 524/1996). Kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy myös säännöksiä viranomaisten toimivaltuuksista sekä yhteistyöstä. Lisäksi merkityksellinen on perustuslain 2 §, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Vieraan valtion viranomaisten Suomen lipun alla purjehtivia aluksia koskeva toimivalta riippuu Suomen viranomaisten myötävaikutuksesta ja harkinnasta, joten siltä osin määräys ei ole ristiriidassa Suomen perustuslain 1 §:n 1 momentin kanssa. 

Voimaansaattamislakiin esitetään lisättäväksi aineellisoikeudellinen viittaus poliisilain 9 luvun kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevien säännösten soveltamisesta yleissopimuksen 8 a artiklassa tarkoitettuun avunpyyntöjä koskevaan menettelyyn sen varmistamiseksi, että poliisilain 9 luvussa säädettyä päätöksentekomenettelyä ja toimivaltuussäännöksiä voitaisiin soveltaa myös yleissopimuksen 8 a artiklan 5 kappaleessa tarkoitetuissa tilanteissa. Uuden 8 a artiklan 15 kappale edellyttää lisäksi toimivaltaisen viranomaisen ilmoittamista IMO:n pääsihteerille pyyntöjen vastaanottamista ja niihin vastaamista varten. Voimaansaattamislakiin esitetään otettavaksi myös toimivaltaista viranomaista koskeva säännös. 

Edellä mainituista syistä uuden 8 a artiklan sisältämät asiat kuuluvat lainsäädännön alaan. 

Muutospöytäkirjan 10 artiklalla muutettu yleissopimuksen 11 artikla koskee rikoksentekijän luovuttamista, josta säädetään lailla. Lisäksi uusi 11 a artikla täydentää luovuttamista koskevaa artiklaa määräämällä, että mitään yleissopimuksessa tarkoitetuista rikoksista ei pidetä rikoksentekijän luovuttamisen tai keskinäisen oikeusavun yhteydessä poliittisina rikoksina. Tällainen määräys vaikuttaa välillisesti aineellisten, lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan ja soveltamiseen. Näin ollen 10 artikla kuuluu lainsäädännön alaan. 

Muutospöytäkirjan 11 artiklalla lisätään yleissopimuksen 12 artiklaan määräys koskien yleissopimuksessa tarkoitettuja rikoksia koskevasta keskinäisestä oikeusavusta. Artiklan mukaan sopimuspuolet hoitavat tätä koskevat velvoitteensa joko olemassa olevan oikeusapua koskevan sopimuksen tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Muutoksella laajennetaan alkuperäisen yleissopimuksen tarkoittama oikeusapu koskemaan myös uusia rikoksia. Oikeusavun antaminen toiselle valtiolle kuuluu lainsäädännön alaan. 

Pöytäkirjan 12 artiklalla muutetussa yleissopimuksen 13 artiklassa määrätään sopimuspuolten välisestä yhteistyöstä rikoksentorjunnassa, johon sisältyy mm. tietojen vaihtoa. Näistä on Suomessa kansallista lainsäädäntöä, joten määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. 

Pöytäkirjan 21 artiklan mukaisesti sopimuspuolella on pöytäkirjaa koskevaa hyväksymiskirjaansa tallettaessaan mahdollisuus antaa tiettyjä artiklassa määrättyjä selityksiä. Suomen puolesta esitetään hyväksymisasiakirjan tallettamisen yhteydessä annettavaksi artiklan 3 kappaleen mukainen selitys, jonka mukaan uuden 3 b artiklan kriminalisointia rikoksentekijän kuljettamisesta häntä koskevien yleissopimuksessa määriteltyjä rikoksia koskevien syytteiden välttämiseksi sovelletaan Suomen perhevastuuvapauksia koskevia Suomen rikosoikeuden periaatteita noudattaen. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on lähdetty siitä, että eduskunta antaa nimenomaisella päätöksellä suostumuksen sellaisten sopimusmääräyksiä koskevien varaumien, selitysten ja julistusten antamiseen, jotka vaikuttavat Suomen kansainvälisten velvoitteiden sisältöön tai laajuuteen itse sopimuksiin verrattuna. Esityksessä annettavaksi ehdotettu selitys koskee lainsäädännön alaan kuuluvien sopimusmääräysten sisältöä tai laajuutta, minkä vuoksi eduskunnan suostumus on tarpeen myös sen tekemiselle (ks. PeVL 29/2001vp; ja myös PeVL 16/2005vp). 

Vastaavalla tavalla vuoden 2005 mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan pöytäkirjan määritelmiä koskeva 1 artikla, rikosmääritelmiä koskevat 3–4 artiklat sekä lainkäyttövallan ulottamista koskeva 5 artikla kuuluvat lainsäädännön alaan. 

Vuoden 2005 muutospöytäkirjat sisältävät siis useita määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan ja vaativat siten eduskunnan hyväksynnän. 

4.2  Käsittelyjärjestys

Pöytäkirjat eivät sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Pöytäkirjat voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotukset voimaansaattamislaeiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että