1.1  Tausta

Terveydenhuollon ehkäiseviin palveluihin, niiden kohdentamiseen sekä asiakkaan palvelutarpeen ennakointiin ja sairauksien varhaiseen tunnistamiseen tarvitaan tietoa. Tiedon käsittely ja hyödyntäminen taas edellyttävät entistä enemmän digitaalisia ratkaisuja tukemaan terveydenhuollon palveluja ja potilaan hoitoa. Teknologialla ja data-analyysimenetelmillä voidaan analysoida hyvinvointialueen rekisterissä olevia potilastietoja esimerkiksi ennaltaehkäisyn tarpeiden, hoitovajeiden, hoitoepätasapainon ja oikea-aikaisen hoidontarpeen tunnistamiseksi.  

Terveydenhuoltolaki velvoittaa hyvinvointialueita järjestämään ennaltaehkäiseviä sekä varhaisen tunnistamisen ja hoitoon ohjaamiseen liittyviä terveydenhuollon palveluita, joiden voidaan katsoa kuuluvan niin kutsutun ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuuteen. Nykyisessä oikeustilassa on ollut kuitenkin epäselvää, miltä osin potilastietojen käsittely on mahdollista näiden terveydenhuollon palvelujen yhteydessä, sillä potilastietojen käyttöoikeussääntely edellyttää lähtökohtaisesti voimassa olevaa hoitosuhdetta. Hoitosuhteen käsite taas on epäselvä ja tulkintaongelmia voi syntyä esimerkiksi tilanteissa, joissa kyseessä on pitkäaikaissairaanhoito tai potilaan yleisempi terveyden seurantaan liittyvä tehtävä. Potilastiedot ovat valtiosääntöoikeudellisesti arkaluonteisia tietoja ja niiden käsittely edellyttää, että se on sidottu täsmälliseen ja tarkkarajaiseen lakisääteiseen tehtävään.  

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman Vahva ja välittävä Suomi (16.6.2023) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollossa on palvelureformin aika (s. 42–43). Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulainsäädäntöä sekä siihen liittyvä ohjausta on tarkoitus uudistaa vastaamaan uusia sote-rakenteita ja valtakunnallisia sote-tavoitteita. Kansallisesti painotetaan vaikuttavia palveluja ja menetelmiä, vähentäen vähähyötyisiä hoitoja ja tutkimuksia perustuen kansalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien ja lääkkeiden arviointityöhön. 

Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on painopisteen siirto korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä. Oikea-aikainen hoitoon ja palveluihin pääsy varmistetaan ja palveluihin syntyneitä jonoja puretaan. Sote-tietojen käytetään asiakkaiden palvelutarpeen ennakointiin ja varhaiseen puuttumiseen. Hoitoon ja palveluihin pääsyä ja palvelujärjestelmän kustannusvaikuttavuutta parannetaan painottamalla perustason palveluita. Painopisteen siirtoa perustasolle tuetaan lainsäädännöllä. 

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Sosiaali- ja terveysministeriö toteutti helmi- ja maaliskuun 2024 aikana kyselyn yksilön palvelutarpeen ennakointiin liittyvistä toimintamalleista ja niissä hyödynnettävistä teknologioista sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lisäksi marraskuussa 2024 toteutettiin hyvinvointialueille suunnattu keskustelutilaisuus teknologian hyödyntämisestä yksilön palvelutarpeen ennakoinnissa. Sekä kyselyn että keskustelutilaisuuden tuloksista kerrotaan tarkemmin seuraavissa kappaleissa. Kyselyn ja keskustelutilaisuudessa kerätyllä tiedolla on haluttu kartoittaa hyvinvointialueiden tarpeita tämän lainsäädäntöhankkeen osalta. Tavoitteena on ollut valmistella lainsäädäntöön sellaisia muutoksia, joilla voidaan tukea hyvinvointialueiden palvelujen painopisteen siirtoa varhaisempaan tukeen ja ennaltaehkäisyyn. Samalla tuetaan teknologian käyttöönottoa selventämällä potilastietojen käsittelyyn liittyvää lainsäädäntöä.  

1.2  Sosiaali- ja terveysministeriön kysely ja keskustelutilaisuus yksilön palvelutarpeen ennakointiin liittyvistä toimintamalleista ja niissä hyödynnettävistä teknologioista sosiaali- ja terveydenhuollossa

Sosiaali- ja terveysministeriö selvitti osana hallitusohjelman toimeenpanoa yksilön palvelutarpeen ennakointiin liittyviä toimintamalleja ja niissä hyödynnettäviä teknologioita sosiaali- ja terveydenhuollossa ja toteutti sitä varten kyselyn eri toimijoille. Kysely lähetettiin hyvinvointialueille ja useille muille sosiaali- ja terveysalan toimijoille, kuten Sitralle, Fimealle, Hammaslääkäriliitolle ja Duodecimille. Vastauksia tuli yhteensä 33, joista 14 oli hyvinvointialueita. Yksilön palvelutarvetta ennakoivia teknologialla tuettuja toimintamalleja halusi ottaa käyttöön 26 vastaajaa 30:stä kyseiseen kysymykseen vastanneesta.  

Edellä mainitun toimeenpanon tavoitteena on kehittää palvelutarpeen ennakoinnin mahdollistavaa lainsäädäntöä sekä mahdollistaa tekoälyn käyttö sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kyselyssä yksilön palvelutarpeen ennakoinnilla sosiaali- ja terveydenhuollossa tarkoitettiin toimintaa, jossa teknologian avulla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietoja hyödynnetään esimerkiksi niiden henkilöiden löytämiseen, joiden hoito tai palvelu ei ole suositusten mukainen. Toiminnalla pyritään ennakoimaan ja ennaltaehkäisemään ihmisten sairastumista ja hyvinvoinnin heikkenemistä ja sitä kautta tehostamaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja säästämään kustannuksia. 

Yksilön palvelutarvetta ennakoivaa toimintaa, joka perustuu teknologiaan, oli terveydenhuollossa käytössä 12 vastaajalla yhteensä 29:stä vastaajasta. Tällä hetkellä terveydenhuollossa oli käytössä esimerkiksi erilaisia hyvinvointi- ja riskimittareita, etäseurantalaitteita, Omaolon terveys- ja hyvinvointitarkastus, digiherätteitä sekä terveyshyötyarvio tietojohtamiskäytössä. Sosiaalihuollossa teknologisten ennakoivien toimintamallien käyttö oli vähäisempää. Yhteensä viisi vastaajaa 28:stä vastanneesta ilmaisi, että heillä on käytössä palvelutarvetta ennakoivia teknologisia toimintamalleja sosiaalihuollossa. Kyselyn mukaan sosiaalihuollossa oli käytössä niin ikään erilaisia hyvinvointi- ja riskimittareita ja digisairaanhoitaja palveluntarpeen arvioinnissa. Näissä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon teknologioissa ei vastausten mukaan juurikaan käytetä tekoälyä. Toisaalta kyselystä ilmeni myös toimintamalleja, joiden käyttöönottoa on ehdotettu tai suunnitellaan.  

Kyselyn vastauksissa ilmenneitä ongelmia voidaan tarkastella lainsäädännöllisestä, teknisluonteisesta ja asiakaslähtöisyyden näkökulmasta. Kyselystä ilmeni, ettei joitakin jo tiedossa olevia palvelutarvetta ennakoivia toimintamalleja ole voitu ottaa käyttöön useista eri syistä, joihin osaan liittyi lainsäädännön ja oikeustilan epäselvyys. Laintulkinta ja soveltaminen koettiin kyselyvastausten perusteella haastavaksi ja tulkinnoissa vaikuttaa olevan vaihtelua. Terveydenhuollon toimijoista lähes puolet ilmaisivat, etteivät he ole voineet ottaa käyttöön jo tiedossa olevia ennakoivia toimintamalleja.  

Syyksi sille, ettei toimintamalleja ole voitu ottaa käyttöön, mainittiin esimerkiksi tietosuojalainsäädännön asettamat haasteet. Useampi vastaajista nosti esiin apulaistietosuojavaltuutetun päätöksen (6482/186/2020). Vastaajat kokivat, että annettu ratkaisu estää Terveyshyötyarvio-nimisen työkalun käytön. Kyselyssä esille nousseista lainsäädännöllisistä haasteista mainittakoon myös hoitosuhteeseen liittyvät ongelmat. Ennakoivien toimintamallien käyttö edellyttää terveystietojen käsittelyä ja yhteydenottoa potilaaseen ilman voimassa olevaa hoitosuhdetta. Lainsäädännöllisten esteiden lisäksi vastaajat mainitsivat erilaisia teknisluonteisia haasteita ennakoivien toimintamallien käyttöönotolle. Kyselystä ilmeni, että useiden rinnakkaisten tietojärjestelmien käyttö rajoittaa ennakoivien toimintamallien edellyttämää terveystietojen yhdistämistä. Potilaan terveystietoja on usein sekä hyvinvointialueiden potilastietojärjestelmissä, että yksityisen toimijan käyttämissä tietojärjestelmissä. Haasteena erityisesti ennakointiin perustuvien lääkinnällisten laitteiden osalta taas koettiin hyväksymisprosessien hitaus, työläys ja korkeat kustannukset. Teknologisten ennakoivien toimintamallien käyttöönotossa tulee kyselyyn vastanneiden mukaan myös huomioida sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan näkökulma. Käyttöönoton yhteydessä tulisi esimerkiksi arvioida, miten taataan teknologioiden helppokäyttöisyys ja kognitiivinen saatavuus. Kyselyssä korostui osallistaminen palvelujen suunnitteluun, mikä myös helpottaisi myöhemmin asiakkaan sitouttamista teknologisiin toimintamalleihin. Yhtenä haasteena kyselyssä nostettiin automaattisen päätöksen aiheuttama reaktio asiakkaassa, jos päätöksestä ilmenee asiakkaan olevan riskissä sairastua tiettyyn sairauteen ja tällaisten reaktioiden aiheuttama palveluiden kuormitus.  

Käyttöönoton ongelmien lisäksi kyselyssä tiedusteltiin myös teknologioihin ja tekoälyyn liittyviä riskejä. Kyselyn vastaajat nostivat esiin esimerkiksi sen, kuinka tekoälyn riskit ilmenevät erityisesti avoimuuden kohdalla. Kyselyssä tiedusteltiin myös, millaisia hyötyjä ennakoivilla teknologisilla toimintamalleilla saattaisi olla. Kyselyn vastauksissa korostui ennen kaikkea se, kuinka teknologisten ennakoivien toimintamallien kautta pystyttäisiin siirtämään sosiaali- ja terveydenhuollon painopistettä enemmän ennaltaehkäisyyn ja terveysriskien tunnistamiseen. Toimintamallien käyttöönotolle olisi siis suora positiivinen vaikutus palveluiden oikea-aikaisuuteen. Oikea-aikaisuuden lisäksi vastauksissa nousi esiin ennakoivien toimintamallien käyttöönoton mahdollinen vaikutus terveyserojen kaventamisessa. Osa vastaajista arvioi ennakoivien teknologisten toimintamallien vastaavan palvelutarpeen kasvuun ja erityisesti koronan jälkeiseen vajeeseen pitkäaikaissairauksien diagnostiikassa. Ennakoivista teknologisista toimintamalleista nähtiin olevan erityisesti hyötyä nykytilanteessa, jossa palveluntarve kasvaa ja ammattilaisten määrä vähenee.  

Valmistelun yhteydessä järjestettiin myös hyvinvointialueille suunnattu, etäyhteydellä toteutettu keskustelutilaisuus 26.11.2024. Keskustelutilaisuudessa esiteltiin hankkeen valmistelua. Lisäksi esiteltiin ennakoivan terveydenhuollon toimintaa hyvinvointialueiden toimijoiden toimesta. Keskustelutilaisuuden perusteella säädöshanke koettiin hyödylliseksi ja toivotuksi. Alueilla on halukkuutta ja valmiuksia ennakoivan terveydenhuollon toteuttamiseen. Ehdotettujen lainsäädäntömuutosten koettiin olevan tarpeellisia ja nykyistä oikeustilaa selkeyttäviä.  

Esityksestä järjestettiin julkinen lausuntokierros 12.05.2025-23.06.2025. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa https://stm.fi/hanke?tunnus=STM020:00/2024 .  

1.3  Valmistelun perusteella toteutetut rajaukset

Terveydenhuollossa toteutettavaa varhaista tunnistamista tai yksilön palvelutarpeen ennakointia voidaan jäsennellä lääketieteen terminologian avulla. Primaaripreventio (primaarinen ehkäisy) tarkoittaa väestöön, väestöryhmiin tai yksilöihin kohdistettavia sairauksien torjuntatoimia ennen taudin ilmenemistä tai terveyden lisäämiseen tähtääviä toimia. Primaariprevention piiriin kuuluvat esimerkiksi riskitekijöiden vähentäminen, terveystarkastukset ja rokotukset. Sekundaaripreventiosta (sekundaarinen ehkäisy) taas on kyse silloin, kun ehkäiseviä toimia kohdistetaan yksilöihin taudin varhaisessa, usein oireettomassa vaiheessa.  

Valmistelun yhteydessä hanke rajattiin koskemaan terveydenhuoltolain 14 §:n tarkoittamia seulontoja, terveydenhuoltolain 13 §:n tarkoittamia terveystarkastuksia sekä terveydenhuoltolain 24 §:n 1 momentin 1 ja 4 kohdan tarkoittamia sairaanhoidon varhaisen tuen ja hoidon seurannan kokonaisuuksia. Siten hanke rajautuu ennen kaikkea kansanterveystyöhön ja muuhun ennaltaehkäisevään ja terveyttä edistävään terveydenhuollon työhön siltä osin kuin niistä säädetään jo voimassa olevassa terveydenhuoltolaissa. Tässä esityksessä kokonaisuutta kuvataan termillä ennakoivan terveydenhuollon palvelut. Kyseinen termi ei ole tulossa lakiin, eikä termille luoda tässä yhteydessä sellaista oikeudellista sisältöä, joka laajentaisi hyvinvointialueen tällä hetkellä järjestämisvelvollisuuteen kuuluvia tehtäviä. Hyvinvointialueille ei myöskään muodosteta tällä esityksellä uusia tehtäviä tai velvoitteita.  

Esityksessä tarkoitetun ennakoivan terveydenhuollon palvelut kohdistuvat erityisesti niihin potilaisiin, jotka kuuluvat johonkin riskiryhmään tai joilla jo on havaittuja riskitekijöitä, alkanut sairaus, muutoin tunnistettu hoidon tarve tai pitkäaikaisen sairauden seuranta. Ennakoivan terveydenhuollon palveluksi voidaan tässä yhteydessä katsoa esimerkiksi tiettyjen sairauksien tunnistettujen riskiryhmien tunnistaminen ja tarpeen mukainen tavoittaminen esimerkiksi yhteydenotolla. Toimilla voidaan esimerkiksi tarpeen mukaan tehostaa potilaan hoitoa, korjata hoidossa ilmenevä epätasapaino, korjata lääkitystä tai hoitomenetelmiä taikka ohjata potilas tarpeen mukaiseen jatkohoitoon, jolla voidaan estää sairauden eteneminen tai jopa puhkeaminen. Tässä esityksessä tarkoitetun ennakoivan terveydenhuollon toteuttaminen edellyttää potilastietojen käsittelyä tietojen ensisijaisessa käyttötarkoituksessa. Potilastietojen ensiökäytöllä tarkoitetaan tietojen käsittelyä siinä tarkoituksessa, johon ne on alun perin kerätty, esimerkiksi potilaan tutkimisessa tai hoidon toteuttamisessa. Ehdotettava sääntely koskee vain terveydenhuollon potilastietojen ensiökäyttöä, eikä tällä esityksellä ehdoteta muutoksia potilastietojen toisiokäyttöön koskevaan lainsäädäntöön.  

Valmistelun aikana kartoitettiin myös sitä, miten ehdotuksessa tarkoitetut ennakoivan terveydenhuollon toimet ja niiden edellyttämä potilastietojen käsittely suhteutuvat potilastietojen toisiokäyttöön. Toissijaisessa käyttötarkoituksessa potilastietojen käsittely tarkoittaa käsittelyä, jossa tietoja käytetään muissa kuin niiden ensisijaisissa käyttötarkoituksissa. Muut käyttötarkoitukset on määritelty sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetussa laissa ( toisiolaki , 552/2019). Sellaisia ovat esimerkiksi tieteellinen tutkimus ja tietojohtaminen.  

Ennakoivan terveydenhuollon toimet liittyvät kyllä välillisesti myös sellaiseen tietojen hyödyntämiseen, jossa on kyse potilastietojen toisiokäytöstä. Toissijaiseen käyttöön liittyviä kysymyksiä liittyy esimerkiksi siihen, miten potilastietoja voidaan hyödyntää tutkimuksessa, joka taas on edellytys tutkimustiedon olemassaololle. Luotettavaa tutkimustietoa taas tarvitaan tehokkaan ja oikea-aikaisen sekä onnistuvan ennakoivan terveydenhuollon toimenpiteiden onnistumiseksi. Ilman luotettavaa tutkimustietoa tai muuta näyttöä tällaisten toimenpiteiden ja menetelmien kehittäminen ei ole mahdollista. Toisiokäyttöön liittyvät kysymykset ratkaistaan kuitenkin muiden lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä. Tällä lakiesityksellä ehdotetaan muutettavaksi vain sellaista sääntelyä, joka soveltuu tilanteisiin, joissa potilastietoja käsitellään ensisijaisessa käyttötarkoituksessa esimerkiksi potilaan hoidon yhteydessä. Näin ollen toisiokäyttöön liittyvät kysymykset ja siten esimerkiksi potilastietojen laajempaan hyödyntämiseen liittyvät kysymykset on rajattu tämän säädöshankkeen ulkopuolelle.  

2.1  Yleistä

Ennakoivaa terveydenhuoltoa ei ole määritelty sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä. Myöskään esimerkiksi ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja nimenomaisesti vain siihen kuuluvia terveydenhuollon palveluja ei ole lain tasolla määritelty. Terveydenhuollon lainsäädännön perusteella hyvinvointialueiden vastuulle kuuluu sellaisia terveydenhuollon palveluja ja tehtäviä, joiden voidaan katsoa olevan ennakoivia ja ennaltaehkäiseviä terveydenhuollon palveluja. Tällaisia ovat esimerkiksi terveydenhuoltolain 13 §:n ja 24 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiset tehtävät. Ennakoivissa terveydenhuollon palveluissa on kyse perusoikeuksien toteutumisen, erityisesti riittävien terveyspalvelujen, turvaamisesta. Samalla on huomioitava julkisen vallan velvoite edistää väestön terveyttä kuten myös terveyspalvelujen luonne; terveydenhuollossa on viime kädessä kyse yksilön oikeudesta elämään sekä ihmisarvoisen elämän edellytyksiin.  

Tässä esityksessä ennakoivalla terveydenhuollolla tarkoitetaan toimenpiteitä ja palveluja, joilla on mahdollista varhaisessa vaiheessa tunnistaa potilaan alkavia tai jo alkaneita terveysongelmia sekä potilaita, joiden hoito ei vastaa suosituksia tai potilaan tarvetta. Kyse on niistä terveydenhuollon palveluista, joilla pyritään ennaltaehkäisemään korjaavien palvelujen tarvetta ja edistämään väestön terveyttä. Kokonaisuus liittyy ennen kaikkea terveydenhuoltolain tarkoittamiin terveyden edistämiseen sekä perusterveydenhuoltoon eli kansanterveystyöhön. Osa ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuudesta erityisesti yksilön tarpeen tasolla kuuluu myös sairaanhoitopalvelujen kokonaisuuteen. Sairaanhoitopalveluja toteutetaan yleislääketieteen tasolla myös perusterveydenhuollon yksiköissä. Myös erikoissairaanhoidossa voi olla tarve tarkastella kokonaisuutena potilaan palvelutarvetta myös entistä ennakoivammin. 

Tämän esityksen yhteydessä kyse on erityisesti terveydenhuoltolain 13 ja 24 §:n mukaisista tehtävistä, joihin kuuluvat terveystarkastukset ja terveysneuvonta sekä sairauksien ehkäiseminen ja terveysongelmien varhainen tunnistaminen ja hoito sekä jatkohoitoon ohjaaminen. Lisäksi kyse on terveydenhuoltolain 14 §:n mukaisesta seulonnasta. Tähän kokonaisuuteen liittyviä tehtävien vaikuttavuutta ja kohdentamista on mahdollista tukea ja tehostaa teknologialla ja potilastietojen analyysilla. Tällöin kyse on esimerkiksi hoitovajeiden tunnistamisesta, yksilön palvelutarpeen ennakoinnista ja hoitoepätasapainon korjaamisesta. Ennakoivan terveydenhuollon menetelmillä voitaisiin näin ollen esimerkiksi toteuttaa potilaan yksilöllisen palvelutarpeen ennakointia teknologiaa hyödyntäen. Näin voitaisiin järjestää entistä vaikuttavampia palveluja ja terveydenhuollon rajalliset resurssit huomioiden myös kohdentaa niitä vaikuttavammin niille ryhmille ja yksilöille, jotka ovat palvelujen tarpeessa. Teknologian ja potilastiedon hyödyntäminen ennakoivassa terveydenhuollossa voi oikea-aikaisesti toteutettuna onnistuessaan edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia, ehkäistä kalliita erikoissairaanhoidon kuluja, tukea terveydenhuollon resurssien kohdentamista vaikuttavammin sekä lisätä yksilön hyvinvointia sekä elinvuosia ja niiden laatua. Kyse on myös resurssien tehokkaammasta ja vaikuttavammasta kohdentamisesta, kun potilaan palvelutarvetta pystytään ennakoimaan. Yksilön kannalta kyse on esimerkiksi hoidon jatkuvuuden, oikea-aikaisuuden ja vaikuttavuuden turvaamisesta. 

​Potilaiden terveysongelmien varhainen tunnistaminen ja yksilön palvelutarpeen ennakointi edellyttävät potilastietojen käsittelyä. Nykyinen oikeustila potilastietojen käsittelystä on epäselvä. Nykylainsäädännön perusteella hyvinvointialueella ei ole selkeää oikeutta käsitellä terveydenhuollon potilastietoja tässä tarkoitetun varhaisen tunnistamisen ja yksilön palvelutarpeen ennakoinnin tarkoituksessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon käsittelystä annetun lain ( asiakastietolaki , 703/2023) säädetään asiakastietojen käsittelystä sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa sekä sosiaali- ja terveyspalveluita järjestettäessä ja toteutettaessa. Lain 9 §:n 1 momentin mukaan oikeuden käyttää asiakastietoja on perustuttava sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön ja muun asiakastietoja käsittelevän henkilön työtehtävään ja annettavaan palveluun siten, että henkilöllä on oikeus käyttää vain työtehtävissään tarvitsemiansa välttämättömiä asiakastietoja. Asiakastietojen käsittelyn perusteena on oltava tietoteknisesti varmistettu asiakas- tai hoitosuhde tai muu asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelun järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvä tehtävä. Kun potilastietoja käsiteltäisiin hoidon seurannan tai terveysongelmien varhaisen tunnistamisen yhteydessä, ei asiakas- tai hoitosuhde välttämättä ole voimassa tai sen voimassaolo on epäselvä, jolloin potilastietoja ei olisi oikeus asiakastietolain 9 §:n 1 momentin mukaan käsitellä. Myöskään säännöksen tarkoittama muu palvelun järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvä tehtävä ei selkeästi kata tässä ehdotuksessa tarkoitettuja tehtäviä. Muu tehtävä voi liittyä esimerkiksi asiakkaan kantelu- tai muistutusasiaan taikka jos tietojärjestelmän pääkäyttäjä joutuu käsittelemään asiakastietoja tietojärjestelmän ylläpitoon liittyvän tehtävän vuoksi.    

Hyvinvointialueilla olisi mahdollista potilastietoja analysoimalla havaita asukkaidensa varhaisia terveysongelmia ja tunnistaa potilaita, joiden hoito ei vastaa suosituksia. Näin julkisen terveydenhuollon painopistettä voidaan siirtää nykyistä enemmän ennaltaehkäiseviin ja varhaisen tuen palveluihin. Potilastietoja analysoimalla olisi esimerkiksi mahdollista tunnistaa potilaita, joiden hoito on jäänyt jostain syystä, esimerkiksi koronapandemian takia, kesken. Koronapandemian ja siitä johtuvien rajoitustoimien vaikutukset ovat kohdistuneet sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon ja myös laajasti sosiaalipalveluihin. Koronapandemian aikana syntynyttä hoitovajetta voisikin ainakin osittain korjata siten, että hyvinvointialueilla olisi oikeus potilastietoja analysoimalla tunnistaa asukkaitaan, joilla potilastiedoista ilmenevien seikkojen perusteella on hoitovaje eli joiden hoito ei ole toteutunut suositusten mukaisesti.  

Samalla tietojen analysoinnilla olisi mahdollista myös havaita potilaiden hoitotasapainoon liittyviä asioita ja tunnistaa esimerkiksi vielä hoitamattomien sairauksien oireita ja riskitekijöitä. Terveydenhuollon ammattilainen päättäisi niistä toimenpiteistä, joita mahdollisten havaintojen perusteella tehtäisiin. Potilastietojen analysoinnilla ja teknologialla olisi näin ollen mahdollista tukea ammattihenkilöiden työtä ja saavuttaa entistä vaikuttavampia hoitotuloksia. Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseviin palveluihin muodostaisi pitkällä aika välillä positiivisia vaikutuksia väestön hyvinvoinnille ja terveydelle sekä kustannussäästöjä. Yksilön kannalta kyse olisi oikea-aikaisen hoidon ja hoidon jatkuvuuden turvaamisesta ja näin ollen oikeuden riittäviin terveyspalveluihin edistämisestä ja turvaamisesta. Yleisemmällä tasolla hoidon tehokkaampi ja vaikuttavampi kohdentaminen turvaa myös resurssien riittävyyttä, mikä myös osaltaan turvaa terveydenhuollon palvelujen riittävyyttä ja muun muassa palvelujen yhdenvertaisuutta.  

2.2  Ennakoiva terveydenhuolto ja perustuslain säännökset

Ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuus kiinnittyy ennen kaikkea perustuslain 19 §:n 3 momentissa turvattuihin riittäviin terveyspalveluihin, julkisen vallan velvollisuuteen edistää väestön terveyttä sekä perustuslain 22 §:n mukaiseen velvoitteeseen turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslain mukainen sääntely edellyttää, että myös terveydenhuoltoon liittyviä oikeuksia toteutetaan ja edistetään aktiivisesti. Yksilön näkökulmasta tämä voi konkretisoitua esimerkiksi ennakoivimmissa palveluissa, hoidon oikea-aikaisuuden ja jatkuvuuden tukemisessa, ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa.  

Perustuslain 19 §:n 3 momentissa asetetaan julkiselle vallalle velvoite turvata, siten kuin laissa tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja velvollisuuden edistää väestön terveyttä. Säännös ei määrittele palvelujen järjestämistapaa, eikä velvoita julkista valtaa esimerkiksi itse vastaamaan palvelujen tuottamisesta. Olennaista on sen sijaan palvelujen riittävän saatavuuden turvaaminen. Perustuslain turvaamia riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja ei ole myöskään sidottu mihinkään tiettyyn tapaan tai instituutioon palvelujen toteuttamiseksi (PeVL 17/2021 vp, s. 17, PeVL 26/2017 vp, s. 32). Perustuslain säännös ei ole siten sidottu esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskevaa perusoikeusuudistuksen aikaiseen lainsäädäntöön (ks. HE 309/1993 vp, s. 71/II, ks. myös esim.PeVL 63/2024 vp, s. 2, PeVL 26/2017 vp, s. 32 ja siinä mainitut lausunnot). Muut perusoikeudet, erityisesti perustuslain 6 §:ssä turvattu yhdenvertaisuus sekä perustuslain 22 §:n mukainen turvaamisvelvoite, vaikuttavat osaltaan riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen tulkintaan. Terveydenhuollon palvelut toteuttavat ja turvaavat viime kädessä oikeutta elämään (PeVL 65/2018 vp, s. 32, PeVL 26/2017 vp, s. 37-38). Riittävien palvelujen arvioinnin lähtökohdaksi tulee ottaa sellainen palvelujen taso, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä (PeVL 30/2013 vp, s. 3, HE 309/1993 vp).  

Riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva perusoikeussäännös sisältää toimeksiannon nimenomaan lainsäätäjälle. Tavallinen lainsäädäntö yhdessä perusoikeussäännöksen kanssa määrittää ja täsmentää kulloisenkin palvelujen riittävän tason. Julkisen vallan on huolehdittava velvoitteesta säätää oikeutta konkretisoivaa lainsäädäntöä. Näin ollen esimerkiksi perusoikeuksien toteuttamisen edellyttämien taloudellisten voimavarojen määrä ja niihin liittyvät kysymykset on ratkaistava siinä yhteydessä, kun lakia säädetään (HE 309/1993 vp, s. 35). Nykyinen kansallinen lainsäädäntökokonaisuus lähtee tarveperustaisuudesta. Perustuslain 19 §:n 3 momenttiin ja erityisesti potilaslain 3 §:ään kiinnittyvä tarveperiaate ohjaa terveyspalvelujen järjestämistä ja osaltaan määrittää myös perusoikeussäännöksen sisältöä.  

Perustuslain 19 §:n 3 momentissa asetettu velvollisuus edistää väestön terveyttä viittaa erityisesti terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen yleisesti väestön terveyttä edistävään suuntaan. Säännöksen tarkoittama terveys-sana on ymmärrettävä laajasti; sen perustana on viitattu Maailman terveysjärjestön määritelmään: ”Terveys on täydellisen ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila; se ei ole ainoastaan sairauden puuttumista” (StVL 5/1994 vp, s. 4). Tälle edistämisvelvollisuudelle ei ole vakiintunut kovin tarkkarajaista sisältöä. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan säännös viittaa yhtäältä sosiaali- ja terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja toisaalta yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen julkisen vallan eri toimintalohkoilla yleisesti väestön terveyttä edistävään suuntaan. Säännöksellä on lisäksi katsottu olevan läheinen yhteys erityisesti niihin perusoikeuksiin, jotka turvaavat oikeutta elämään, työvoiman suojaan ja oikeutta terveelliseen ympäristöön (HE 309/1993 vp). 

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Säädettäessä henkilötietojen suojasta tarkemmin lailla, tulee perustuslakivaliokunnan käytännön mukaisesti kiinnittää huomiota yksityiselämän suojan piiriin ja turvata oikeus tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden näkökulmasta. Tärkeinä sääntelykohteina on pidetty muun muassa henkilötietojen rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä ja niiden sallittuja käyttötarkoituksia.  

Laintasoisen sääntelyn lisäksi on edellytetty sääntelyn olevan kattavaa ja yksityiskohtaista (PeVL 14/2018 vp, PeVL 1/2018 vp, PeVL 13/2016 vp). Valtiosääntöoikeudellisesti terveydentilatiedot arvioidaan arkaluontoisiksi henkilötiedoiksi (PeVL 15/2018 vp). Arkaluonteisten tietojen on katsottu sisältyvän yksityiselämään kuuluvan henkilötietojen suojan ytimeen (PeVL 37/2013 vp). Arkaluonteisten tietojen käsittelyn onkin oltava valiokunnan käytännön mukaan välttämätöntä ja sääntelyn täsmällistä ja tarkkarajaista. Samalla valiokunta on painottanut tiedollista itsemääräämisoikeutta, jonka on katsottu kiinnittyvän useisiin perusoikeuksiin, erityisesti perustuslain 7 §:n säännöksiin henkilökohtaisesta vapaudesta ja koskemattomuudesta sekä perustuslain 10 §:n säännöksiin yksityiselämän suojasta (PeVL 23/2020 vp, s. 9, PeVL 48/2014 vp, s. 2/II). Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota järjestelmiin kohdistuvasta tietomurrosta, tietovuodosta tai väärinkäytöstä mahdollisesti seuraaviin merkittäviin perusoikeusloukkauksiin. Valiokunta onkin painottanut tietoteknisesti varmistetun hoitosuhteen tai asiayhteydestä säädettäväksi ehdotetun merkitystä tällaisessa sääntely-ympäristössä (PeVL 3/2024 vp, PeVL 4/2021 vp, k. 23, PeVL 712018 vp, s. 4).  

2.3  Terveydenhuollon järjestäminen ja ennakoiva terveydenhuolto

Hyvinvointialueiden vastuulla olevan terveydenhuollon järjestämisestä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa laissa ( järjestämislaki , 612/2021). Lain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä varmistaa yhdenvertaiset, yhteen toimivat ja kustannusvaikuttavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut koko maassa. Järjestämislaissa tarkoitettua sosiaali- ja terveydenhuoltoa järjestettäessä ja tuotettaessa on lisäksi noudatettava, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännössä säädetään. Lisäksi asiakkaan asemasta ja oikeuksista on voimassa, mitä niistä muualla lainsäädännössä säädetään. Erityisesti tulee ottaa huomioon potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain ( potilaslaki , 785/1992) mukaiset säännökset esimerkiksi potilaan itsemääräämisoikeudesta.  

Terveydenhuoltolaki (1326/2010) on terveydenhuoltoa koskeva yleislaki, jota sovelletaan terveydenhuollon toteuttamiseen ja sisältöön. Terveydenhuoltolaissa säädetään hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän järjestämisvastuuseen kuuluvan terveydenhuollon toteuttamisesta ja sisällöstä. Terveydenhuoltoon sisältyvät terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Perusterveydenhuollolla viitataan yleensä niihin palveluihin, joita järjestetään terveyskeskuksissa. Perusterveydenhuoltoon kuuluu myös avosairaanhoidon yleislääketieteen tasoinen vastaanottotoiminta. Erikoissairaanhoidon palvelut taas ovat yleensä sairaalassa tai muun erikoissairaanhoidon yksikössä järjestettyjä palveluita.  

Terveydenhuoltolakia säädettäessä tavoiteltiin hallituksen esityksen mukaan esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisten raja-aitojen madaltamista, yhteistyön edellytysten parantamista sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja palvelujen kehittämisen mahdollistamista (HE 90/2010 vp). Lain tavoitteissa nostettiin esille myös terveydenhuollon keskeisiä kysymyksiä, kuten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja perusterveydenhuollon toimintaedellytysten parantaminen. Hallituksen esityksessä katsottiin, että mitä paremmin terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja perusterveydenhuolto toimivat, sitä vähemmän jouduttaisiin sijoittamaan voimavaroja erikoissairaanhoitoon. Samalla korostettiin, että terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tulisi sisällyttää osaksi kaikkea kunnan päätöksentekoa ja osaksi kaikkia hoitoprosesseja (HE 90/2010 vp). 

Terveydenhuoltolain tarkoituksena on lain 2 §:n mukaan: 1) edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta; 2) kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja; 3) toteuttaa väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta; 4) vahvistaa terveydenhuollon palvelujen asiakaskeskeisyyttä; sekä 5) vahvistaa perusterveydenhuollon toimintaedellytyksiä ja parantaa terveydenhuollon toimijoiden välistä yhteistyötä, hyvinvointialueen eri toimialojen välistä yhteistyötä ja hyvinvointialueen ja kunnan välistä yhteistyötä sekä muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä.  

Terveydenhuoltolaissa terveyden edistämisellä tarkoitetaan yksilöön, väestöön, yhteisöihin ja elinympäristöön kohdistuvaa toimintaa, jonka tavoitteena on terveyden, työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen sekä terveyden taustatekijöihin vaikuttaminen, sairauksien, tapaturmien ja muiden terveysongelmien ehkäiseminen ja mielenterveyden vahvistaminen sekä väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen sekä suunnitelmallista voimavarojen kohdentamista terveyttä edistävällä tavalla. Kansanterveystyössä eli perusterveydenhuollossa terveyden edistämistä toteutetaan keinoin, jotka ovat terveydenhuollon käytettävissä eli esimerkiksi terveysneuvonta, terveystarkastukset, lääketieteelliset ehkäisytoimet, elinympäristön vaaratekijöiden tunnistaminen ja poistaminen tai niiden vaikutusten minimoiminen. Hallituksen esityksen mukaan terveyden edistämiseen kuuluu myös sairauksien ja tapaturmien ehkäisy (HE 90/2010 vp).  

Terveydenhuoltolain kokonaisuus sisältää palveluja, jotka voidaan lukea tässä esityksessä tarkoitettuun ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuuteen. Tällaisia ovat erityisesti lain 13 §:n mukaiset tarpeen mukaiset terveystarkastukset ja terveysneuvonta, lain 14 §:n mukainen seulonta sekä lain 24 §:n mukainen terveysongelmien varhainen tunnistaminen, hoito ja jatkohoitoon ohjaaminen. Laissa määritellään palvelujen järjestämisen velvollisuuden ja sisällön perusta. Samalla terveydenhuollon lainsäädännönkokonaisuus jättää tarkoituksenmukaista liikkumavaraa hyvinvointialueille esimerkiksi palvelujen tarkemman sisällön ja toteuttamisen määrittämiseen, jotta voidaan huomioida alueen omat tarpeet, soveltuvat menetelmät ja hyvinvointialueen omat voimavarat ja esimerkiksi käytössä olevat henkilöstöresurssit ja teknologia.  

Terveydenhuoltolain 13 §:n mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä alueensa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä tukevaa terveysneuvontaa. Terveysneuvonta on sisällytettävä terveydenhuollon palveluihin. Pykälän 2 momentin mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä tarpeelliset terveystarkastukset alueensa asukkaille heidän terveytensä ja hyvinvointinsa seuraamiseksi ja edistämiseksi. Terveysneuvonnan ja terveystarkastusten on tuettava työ- ja toimintakykyä ja sairauksien ehkäisyä sekä edistettävä mielenterveyttä ja elämänhallintaa. Terveysneuvonta ja terveystarkastukset on järjestettävä myös opiskelu- tai työterveyshuollon ulkopuolelle jääville nuorille ja työikäisille. Hyvinvointialueen on järjestettävä alueensa asukkaille myös ehkäisyneuvontaa ja muita seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistäviä palveluja. Pykälän 3 momentissa säädetään, että terveysneuvonnan ja terveystarkastusten on muodostettava toiminnallinen kokonaisuus muiden hyvinvointialueen järjestämien palvelujen kanssa.  

Terveydenhuoltolakia koskevan hallituksen esityksen mukaan terveystarkastuksella tarkoitetaan kliinisillä tutkimuksilla tai muilla tarkoituksenmukaisilla ja luotettavilla menetelmillä suoritettua terveydentilan ja työ- ja toimintakyvyn tarkastusta sekä terveyden edistämiseen liittyvää terveydentilan selvittämistä. Terveystarkastuksia voidaan suunnata muiden palvelujen yhteyteen erityisille kohderyhmille, joiden terveystilanne ja sairausriskit ilman tehostettua neuvontaa ja seurantaa todennäköisesti pahenevat aiheuttaen merkittävää kuormitusta sekä yksilöille itselleen että palvelujärjestelmälle. (HE 90/2010 vp, s. 101). Hallituksen esityksessä kiinnitetään huomiota siihen, että väestön ikääntyminen ja useat elintapasairaudet lisäävät tarvetta tehostaa terveyden edistämistoimia. Tyypin 2 diabetes, sepelvaltimotaudit ja aivoverenkieroon häiriöt ovat esimerkkejä kansantaudeista, joita olisi mahdollista ehkäistä ja estää riskiryhmille kohdennetuilla elintapamuutosten motivoinnilla. (HE 90/2010 vp, s. 101). Terveydenhuoltolakia säädettäessä yli 15 vuotta sitten on jo havaittu tarve kohdentaa terveysneuvontaa ja terveystarkastuksia riskiryhmille. Tämänhetkinen lainsäädäntö ei kuitenkaan täysin mahdollista potilastietojen ja teknologian hyödyntämistä tässä kohdentamistehtävässä. Vaikuttavammalla kohdentamisella olisi mahdollista edistää väestön terveyttä, hillitä hoidon tarpeen kasvua ja vähentää kustannuksia.  

Terveydenhuoltolain 14 §:ssä säädetään seulonnoista. Pykälän mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä alueellaan valtakunnallisen seulontaohjelman mukaiset seulonnat. Hyvinvointialue voi lisäksi järjestää seulontoja ja terveystarkastuksia tietyn taudin tai sen esiasteen toteamiseksi tai taudin aiheuttajan löytämiseksi. Pykälässä asetetaan yhtäläiset perusteet kaikille perusterveydenhuollossa järjestettäville seulontatutkimuksille riippumatta siitä, onko kyseessä valtakunnalliseen seulontaohjelman piiriin kuuluva seulonta vai muu seulonta. (HE 90/2010 vp, s. 104).  

Seulonnoista on annettu valtioneuvoston asetus (339/2011), jonka 1 §:n 2 momentissa säädetään, että seulontaan kuuluu seulonnan kohderyhmän määrittäminen. Kohderyhmän määrittämiseksi hyvinvointialueen on käsiteltävä henkilötietoja. Henkilötietojen käsittelyyn liittyvän sääntelyn olisi oltava lain tasolla. Potilastietojen käsittely on merkityksellistä yhtäältä valtakunnallisen seulontaohjelman seulontojen järjestämiseksi ja toisaalta myös muiden mahdollisten seulontaohjelmien toteuttamiseksi alueilla. Seulonnat toteutetaan usein osittain tai kokonaan ostopalveluna (HE 90/2010 vp, s. 104). Tämä korostaa entisestään tarvetta selkeyttää sääntelyä myös potilastietojen käsittelyn kannalta. Arkaluonteisten potilastietojen käsittelylle tulee olla selkeä peruste ja lakisääteisen tehtävän täsmällinen ja tarkkarajainen. 

Lisäksi Suomessa ei voida tällä hetkellä toteuttaa suolistosyövän seulonnan asiantuntijaryhmän vuonna 2022 määrittelemää seulontaprotokollaa tai HPV-rokotusstatukseen perustuvaa kohdunkaulasyövän seulonnan protokollaa. Protokollat perustuvat laajoihin tieteellisiin tutkimuksiin ja ovat käytössä monissa Euroopan maissa. Sääntelyä olisikin selkeytettävä.  

Terveydenhuoltolain 3 luvussa säädetään sairaanhoidosta. Lain 24 §:n mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä alueensa asiakkaiden sairaanhoitopalvelut, joihin sisältyvät 1) sairauksien tutkimus, lääketieteellinen tai hammaslääketieteellinen taudinmääritys, hoito, hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet sekä tarpeellinen lääkinnällinen kuntoutus; 2) sairauksien ehkäiseminen, parantaminen ja kärsimysten lievittäminen; 3) ohjaus, jolla tuetaan potilaan hoitoon sitoutumista ja omahoitoa; 4) erityistä tukea, tutkimusta ja hoitoa tarvitsevan potilaan terveysongelmien varhainen tunnistaminen, hoito ja jatkohoitoon ohjaaminen. Säännöksen perusteella erityinen tuki, tutkimus ja hoitoa tarvitsevien potilaan terveysongelmien tunnistaminen kuuluu hyvinvointialueen järjestämisvastuun mukaisiin sairaanhoitopalveluihin. 

Hallituksen esityksessä terveydenhuoltolain 24 §:n 1 momentin 4 kohtaa koskevassa perustelutekstissä todetaan, että ”sairaanhoitopalveluja ovat myös erityistä tukea, tutkimusta tai hoitoa tarvitsevan potilaan terveysongelmien varhainen tunnistaminen ja hoitoon ohjaus. Ajoissa hoidon piirin pääsy voi viivästyttää tai ehkäistä pitkään kehittyvien sairauksien puhkeamista. Käytännössä sähköisen potilastietojärjestelmän avulla on mahdollista tunnistaa ne terveyskeskuksen potilaat, joilla on esimerkiksi korkea sydän- ja verisuonitautien kokonaisriski ja kutsua heidät vastaanotolle”. Jo vuonna 2010 hallituksen esitystä laadittaessa on siis havaittu, että potilastietoja analysoimalla voitaisiin tunnistaa hoidon tarpeessa olevia potilaita. Hallituksen esityksessä viitataan potilaisiin, eli kyseessä on henkilöt, jotka ovat tai ainakin ovat olleet potilaina terveyskeskuksessa. Terveydenhuoltolaki velvoittaa jo nykymuodossaan varhaiseen tunnistamiseen, hoitoon ja jatkohoitoon ohjaamiseen. Näiden tehtävien voidaan katsoa kuuluvan ennakoivan terveydenhuollon tehtävien kokonaisuuteen. Lisäksi terveydenhuoltolain 24 §:ssä tarkoitettu varhainen tunnistaminen, hoito ja jatkohoitoon ohjaaminen liittyvät joko suoraan tai välillisesti terveydenhuoltolaissa säädettyihin muihin tehtäviin.  

Terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen vaikuttaa myös potilaan oikeuksia koskeva lainsäädäntö. Potilaslaki sisältää säännökset potilaan hoitoon ja kohteluun liittyvistä keskeisistä periaatteista. Laki korostaa potilaan aktiivista osallistumista, potilaan itsemääräämisoikeutta sekä hänen oikeuttaan hoitoon ja tiedonsaantiin. Potilaslain lähtökohtana on asiakaskeskeisyys, sillä terveyden- ja sairaanhoito on potilaslaissa määritelty yksilön terveydentilan määrittämiseksi taikka hänen terveytensä palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtäviksi toimenpiteiksi. Lain 3 §:n yleissäännöksessä säädetään, että jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Säännös turvaa oikeuden terveydentilan edellyttämään ja samalla terveydentilan rajaamaan hoitoon. Samalla hoidon toteutuminen riippuu terveydenhuollon kulloisistakin voimavaroista. Potilaalla ei ole säännöksen nojalla oikeutta saada haluamaansa hoitoa, vaan hoidon tarpeen arvioinnin tulee potilaslain lähtökohtien mukaan perustua lääketieteellisesti hyväksyttäviin kriteereihin (HE 185/1991 vp, s. 14). 

Samalla potilaslain 3 § ilmaisee niin kutsutun tarveperiaatteen, joka on terveydenhuollossa yksilöllisenkin päätöksenteon lähtökohta. Kaarlo Tuori ja Toomas Kotkas, Sosiaalioikeus, 6., uudistettu painos (Helsinki: Alma Talent, 2023), s. 216. Nykyisessä lainsäädäntökokonaisuudessa tarveperiaate ohjaa ja määrittää potilaan oikeutta terveydenhuollon palveluihin. Tarveperiaatteen mukaisesti hoitoon pääsyä ja esimerkiksi hoitotoimenpiteiden valintaa ohjaa potilaan tarve, joka tulee potilaslain esitöiden mukaisesti määrittää ensi sijassa lääketieteellisin kriteerein. Tarveperiaatteen ilmaiseman lähtökohdan mukaan terveydenhuollon palvelut ovatkin lähtökohtaisesti tarveperustaisia. Tarve taas on viime kädessä määritettävä yksilöllisesti. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain 19 §:n perusoikeussäännöksen viittaus ”jokaiseen” ilmentää vaatimusta yksilöllisestä arvioinnista. Myös potilaslain 3 §:n 3 momentti nimenomaan korostaa yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista (HE 185/1991 vp, s. 14).  

Potilaslain 6 §:ssä säädetään potilaan itsemääräämisoikeudesta. Säännöksen mukaan potilasta hoidetaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaan itsemääräämisoikeuteen liittyvä sääntely osaltaan konkretisoi perustuslaissa turvattua itsemääräämisoikeutta, johon kytkeytyy esimerkiksi oikeus määrätä omasta ruumistaan. Potilaslain mukainen itsemääräämisoikeus konkretisoituu muun muassa lähtökohdassa, jonka mukaan terveydenhuollon palvelut ovat vapaaehtoisia. Näin ollen esimerkiksi terveydenhuoltolain nojalla järjestettäviin terveystarkastuksiin tai seulontoihin ei ole velvollisuutta osallistua, eikä osallistumatta jättäminen vaikuta potilaan oikeuteen saada palveluja.  

Terveydentilan arviointi on terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävä. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 22 §:n mukaan laillistettu lääkäri päättää potilaan tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Päätöksissään lääkärin tulee ottaa huomioon potilaslain 6 §:n mukaisesti potilaan itsemääräämisoikeus. 

Terveydenhuollon järjestämiseen sekä palvelujen toteutukseen ja sisältöön vaikuttaa myös hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö. Hyvinvointialueiden velvollisuudesta järjestää terveydenhuoltoa säädetään hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 7 §:ssä ja järjestämislaissa. Järjestämislain 4 §:n mukaan hyvinvointialueen on suunniteltava ja toteutettava sosiaali- ja terveydenhuolto sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaisena kuin asiakkaiden tarve edellyttää. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarpeen määrittely perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon erityislainsäädäntöön. Arvioinnissa on huomioitava väestötasoinen ja yksilötasoinen tarve (HE 241/2020 vp, s. 655). Lain 4 §:n 1 momentin mukaan yksilöllisestä palvelu- ja hoidontarpeen arvioinnista säädetään erikseen. Palvelut tulee toteuttaa yhdenvertaisesti. 

Terveydenhuollon palvelujen kokonaisuuteen sisältyy näin ollen laintasoisia velvoitteita, jotka edellyttävät järjestämään myös sellaisia palveluja, joissa on kyse ennakoivasta terveydenhuollosta. Potilastietojen ja teknologian hyödyntämisen mahdollistaminen sekä oikeustilan selkeyttäminen edellyttävät nykyisen sääntelyn ja tehtävien täsmentämistä. Voimassa olevan terveydenhuoltolain 13 §:n, 14 §:n ja 24 §:n mukaisten tehtävien järjestämisessä tulisi voida hyödyntää potilastietoja ja teknologiaa. Terveystarkastuksia olisi ikäryhmien ja muiden riskiryhmien lisäksi mahdollista kohdentaa potilastietojen analyysin pohjalta selkeämmin esimerkiksi diabetesriskissä oleville potilaille. Potilastietojen analyysi ja sen avulla tehtävä riskiryhmien havaitseminen tukisi näin ollen hyvinvointialueiden velvoitetta järjestää terveystarkastuksia, seulontoja ja muita ennakoivan terveydenhuollon palveluja. Tämä mahdollistaisi resurssien kohdentamisen sinne, missä tarvetta on eniten. Seulontoja olisi myös mahdollista kohdentaa entistä tehokkaammin, kun potilasrekisterissä olevaa dataa voitaisiin hyödyntää kohderyhmä määrittelyssä. Samoin terveydenhuoltolain 24 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittama varhainen terveysongelmien tunnistaminen, hoito ja jatkohoitoon ohjaaminen ovat osa tehtäväkokonaisuutta, jossa olisi tärkeää hyödyntää teknologiaa, jolla voidaan tuottaa ammattilaiselle ajantasaista pohjatietoa tehtävän hoitamiseksi.  

Potilastietojen käsittelyn edellyttämä lakisääteisen tehtävän täsmällisyysvaatimus huomioiden näitä terveydenhuoltolain mukaisia tehtäviä on syytä täsmentää. Samalla on huolehdittava siitä, että asiakastietolain sääntely potilastietojen käyttöoikeudesta on yhdenmukainen näiden tehtävien kanssa. Tällä selkeytetään nykyistä oikeustilaa, tuetaan hyvinvointialueiden mahdollisuutta toteuttaa näitä tehtäviä ja mahdollistetaan potilastietojen hyödyntämisen ennakoivassa terveydenhuollossa. 

2.4  Potilastietojen käsittely ja ennakoiva terveydenhuolto

2.5  Terveydenhuollon teknologian sääntely

Terveydenhuollon teknologian hyödyntämisen kannalta nykytilaan ja sen arviointiin vaikuttaa myös teknologian ja teknisten laitteiden sääntely.  

Euroopan unionin tekoälyasetus EU/2024/1689 tuli voimaan 2.8.2024 ja sen soveltaminen alkaa vaiheittain. Tekoälyasetuksen tarkoituksena on parantaa unionin sisämarkkinoiden toimintaa luomalla yhteiset säännöt tekoälyn kehittämiselle, markkinoille saattamiselle ja käytölle. Tekoälyasetuksen nojalla tietyt tekoälyn käyttötarkoitukset kielletään kokonaan ja tiettyihin suuririskisiin käyttötarkoituksiin sovelletaan lukuisia vaatimuksia. Tekoälyasetus on horisontaalisääntelyä ja soveltuu siis hyvin laajasti koko yhteiskunnan alaan. Toimivalta tekoälyn sääntelyssä on Euroopan unionilla, eivätkä jäsenvaltiot voi jatkossa säätää sellaisesta, mistä säädetään asetuksessa, jollei asetus jätä nimenomaista kansallista liikkumavaraa. Tekoälyasetusta sovelletaan tekoälyjärjestelmien ja -mallien kehittäjiin ja käyttäjiin. Tekoälyasetuksessa ei kuitenkaan säädetä siitä, miten esimerkiksi viranomainen voi käyttää tekoälyä. Sosiaali- ja terveydenhuollon tekoälyjärjestelmien voidaan lähtökohtaisesti sanoa olevan suuririskisiä. Tekoälyjärjestelmän suuririskisyydestä säädetään asetuksen 6 artiklassa ja sen lisäksi asetuksen liitteissä. Asetuksen liitteessä I määritellään EU-lainsäädäntö, jonka alaan kuuluvat tuotteet kuuluvat tekoälyasetuksen soveltamisalaan. Liitteessä I luetellaan esimerkiksi lääkinnällisiä laitteita ja in vitro-lääkinnällisiä laitteita koskeva lainsäädäntö. Nämä järjestelmät ovat suuririskisiä, mutta vain jos niille tehdään kolmannen osapuolen arviointi. Liitteessä III luetellaan lisäksi käyttötarkoituksia, jolloin tekoälyjärjestelmä on suuririskinen. Euroopan tietosuojaneuvosto (EDPB) on antanut lausunnon henkilötietojen käyttämisestä tekoälymallien kehittämisessä ja käytössä. Neuvosto korostaa, että tekoälyteknologioiden vastuullisessa kehittämisessä on huomioitava myös henkilötietojen suoja ja tietosuojalainsäädäntö. Lausunnolla varmistetaan, että eri EU-maiden viranomaiset tulkitsevat samalla tavalla tietosuoja-asetusta, kun ne arvioivat tekoälyratkaisuja. Tietosuojaneuvosto laatii myös parhaillaan tekoälyä koskevaa ohjeistusta. 

Lääkinnällisistä laitteista ja in vitro-diagnostiikkaan tarkoitetuista lääkinnällisistä laitteista säädetään EU-asetuksessa ja kansallisessa lainsäädännössä. Lääkinnällisten laitteiden valmistusta, markkinoille saattamista ja markkinoille saatettujen laitteiden valvontaa säädellään pääosin lääkinnällisten laitteiden asetuksessa (EU) 2017/7454 (MD-asetus) ja In vitro -diagnostiikkaan tarkoitettujen laitteiden asetuksessa (EU) 2017/7465 (IVD-asetus). Sääntelyä on täydennetty lääkinnällisistä laitteista annetulla lailla (719/2021). Lääkinnällisellä laitteella tarkoitetaan instrumenttia, laitteistoa, välinettä, ohjelmistoa, implanttia, reagenssia, materiaalia tai muuta tarviketta, jonka valmistaja on tarkoittanut käytettäväksi ihmisillä tiettyihin lääketieteellisiin tarkoituksiin. Tällainen tarkoitus voi esimerkiksi olla sairauden tai toimintarajoitteen diagnosointi, ehkäisy, tarkkailu tai hoito. Suomessa ja EU-alueella saa tuoda markkinoille ja ottaa käyttöön vain vaatimukset täyttäviä lääkinnällisiä laitteita. Ennen laitteen markkinoille saattamista valmistajan on todennettava lait-teen turvallisuus, käyttötarkoitukseen sopivuus ja suorituskyky. CE-merkintä on osoitus siitä, että laite täyttää sitä koskevat vaatimukset. Laitteen valmistajan kuuluu määritellä, onko kyse lääkinnällisestä laitteesta.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että terveydenhuoltolakia ja asiakastietolakia muutettaisiin. Ehdotetulla sääntelyllä on tarkoitus mahdollistaa terveydenhuollon potilastietojen hyödyntäminen terveysongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja yksilön palvelutarpeen ennakoinnissa. Tavoitteena on tukea terveydenhuollon palvelujen painopisteen siirtymää ennaltaehkäiseviin ja ennakoiviin palveluihin tekemällä potilastietojen käsittelystä mahdollista näiden tehtävien yhteydessä. Muutosten myötä hyvinvointialueilla olisi oikeus käsitellä terveydenhuollon potilastietoja ennakoivan terveydenhuollon tehtävissä.  

Ehdotettavilla muutoksilla mahdollistetaan potilastietojen hyödyntäminen terveydenhuoltolain mukaisissa ennakoivan terveydenhuollon palveluissa ja tehtävissä. Hyvinvointialueet voivat ehdotettavan sääntelyn myötä potilastietoja analysoimalla havaita varhaisia terveysongelmia sekä tunnistaa ja tavoittaa potilaita, joiden hoito ei vastaa suosituksia, ja jotka ovat palvelujen ja hoidon tarpeen piirissä. Lisäksi potilastietojen analysoinnilla olisi mahdollista myös havaita potilaiden hoitotasapainoon liittyviä asioita ja tunnistaa esimerkiksi vielä hoitamattomien sairauksien oireita ja riskitekijöitä. Terveydenhuollon ammattilainen päättäisi niistä toimenpiteistä, joita mahdollisten havaintojen perusteella tehtäisiin. Potilastietojen analysoinnilla ja siihen käytettävällä järjestelmällä olisi näin ollen mahdollista tukea ammattihenkilöiden työtä ja saavuttaa entistä parempia hoitotuloksia. Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseviin palveluihin muodostaisi pitkällä aika välillä positiivisia tuloksia väestön hyvinvoinnille ja terveydelle sekä säästöjä. 

Terveydenhuoltolakiin ehdotettavilla muutoksilla täsmennetään hyvinvointialueen terveystarkastuksiin, seulontoihin ja sairaanhoitoon liittyviä tehtäviä, jotta hyvinvointialueella olisi oikeus käsitellä potilastietoja näissä tehtävissä. Kyse on siis terveydenhuoltolain mukaisten tehtävien täsmentämisestä. Tehtävästä täsmällisemmin säätäminen on perusteltua erityisesti potilastietojen arkaluonteisuuden vuoksi, jotta sääntely täyttäisi potilastietojen käsittelystä säätämiselle asetetut vaatimukset täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Samalla tehtävä kytketään asiakastietolain käyttöoikeussääntelyyn potilastietojen käsittelyn mahdollistamiseksi. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Hallituksen esityksen taustalla on lainsäädännön muutostarve, joka on havaittu ennen kaikkea palvelujen järjestämisen ja toteuttamisen yhteydessä. Taustalla ovat jo nykyisen lainsäädännön mukaiset, hyvinvointialueen järjestämisvelvollisuuteen kuuluvat tehtävät, joiden entistä vaikuttavampi toteuttaminen edellyttää potilastietojen käsittelyyn liittyviä lainsäädäntömuutoksia. Sääntelyn tavoite on voitu näin ollen saavuttaa hyvin konkreettisesti havaitulla muutostarpeella. 

Yhtenä vaihtoehtona nyt ehdotettavalle sääntelylle olisi ollut se, että ei ryhdytä lainkaan muuttamaan lainsäädäntöä. Tämä vaihtoehto olisi jättänyt oikeustilan ennalleen ja saattanut johtaa siihen, ettei potilastietoja ja teknologiaa hyödynnettäisi ennakoivien terveydenhuollon palvelujen yhteydessä, eikä hoidon ja palvelujen tarpeen piirissä olevien henkilöiden havaitsemista ja yhteydenottoa päästäisi helpottamaan datan hyödyntämisellä. Näin ollen proaktiivisempia palveluja ei mahdollisesti toteutettaisi, eikä niistä pääsisi hyötymään kukaan. Tämä heikentäisi sekä lyhyellä että pitkällä aika välillä painopisteen siirtoa ennaltaehkäiseviin palveluihin, eikä pitkän aika välin vaikutuksia erikoissairaanhoidon kulujen laskemiseksi saavutettaisi. Yksilöt eivät myöskään pääsisi hyötymään yksilöllisemmistä ja vaikuttavammista palveluista, joilla voidaan edistää ja turvata yksilön hyvinvointia, elinvuosia ja oikeutta riittäviin terveyspalveluihin.  

Valmistelun yhteydessä arvioitiin myös vaihtoehtoa säätää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 22 artiklan 2 kohdan b) alakohdan tarkoittama jäsenvaltion lainsäädäntöön perustuva oikeusperusta automaattiselle päätöksenteolle. Näin ollen kansalliseen lainsäädäntöön perustuen olisi ollut mahdollista toteuttaa ennakoivan terveydenhuollon palveluissa tietosuoja-asetuksen 22 artiklan tarkoittamia automaattisia päätöksiä. Automaattisen päätöksenteon mahdollistaminen saattaisi merkittävästi laajentaa potilastietojen käyttöpotentiaalia terveydenhuollon palvelujen vaikuttavammassa ja ennakoivammassa kohdentamisessa. Lisäksi lausuntopalautteen perusteella automaattinen päätöksenteko ja sen jonkinasteinen mahdollistaminen katsottiin perustelluksi.  

Valmistelussa arvioitiin, että terveydenhuollon automaattisen päätöksenteon mahdollistaminen kansallisella lailla säädettävällä oikeusperustalla olisi hyvin merkittävä muutos. Erityisen merkityksellinen se olisi yksilön oikeuksien kannalta. Esimerkiksi kansallista automaattista päätöksentekoa koskevassa säädöshankkeessa tosiasiallinen hallintotoiminta, johon myös terveydenhuollon ratkaisut kuuluvat, rajattiin hankkeesta pois, sillä sen katsottiin vaativan erillistä arviointia. Näin ollen valmistelussa arvioitiin tarkoituksenmukaiseksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon automaattista päätöksentekoa arvioidaan osana tulevaa jatkohanketta, jotta voidaan turvata tarpeeksi laaja ja kattava juridinen ja eettinen selvittäminen.  

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

7.1  Terveydenhuoltolaki

13 § Terveysneuvonta ja terveystarkastukset. Esityksessä ehdotetaan, että 13 §:ään lisätään uusi 4 momentti.  

Terveydenhuoltolain 13 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan tarpeellisten terveystarkastuksen järjestämiseksi on määritettävä järjestettävien terveystarkastusten kohderyhmät. Tämä lakiin ehdotettava täsmennys terveystarkastusten järjestämiseen mahdollistaa yhdessä ehdotettavan asiakastietolain muutoksen kanssa sen, että teknologiaa ja hyvinvointialueen rekisterissä olevia potilastietoja voidaan jatkossa hyödyntää terveystarkastusten kohderyhmän määrittämisessä. Hyvinvointialue voisi terveystarkastusta suunnitellessaan analysoida potilastiedon perusteella tarkemmin, mille kohderyhmälle terveystarkastuksia olisi vaikuttavaa ja tarkoituksenmukaista hyvinvointialueen voimavarojen rajoissa kohdentaa.  

Lisäksi potilastietoja analysoimalla saataisiin tieto siitä henkilöjoukosta, jotka olemassa olevien tietojen perusteella kuuluvat tähän ryhmään esimerkiksi jonkun tunnetun tiedon (iän, sukupuoli) tai potilastiedon perusteella. Tarkoituksena on mahdollistaa se, että analyysin perusteella havaitulle riskiryhmälle voidaan toimittaa kutsu tai muu heräte tulla terveystarkastukseen sen jälkeen, kun tarkastuksen kohderyhmä on määritetty. Hyvinvointialueella olisi siis oikeus ottaa yhteyttä potilaaseen. Kyseessä ei välttämättä tarvitse olla suora kutsu tulla tarkastukseen, vaan kyse voi olla myös muunlaisesta herätteestä, joka lähetetään potilaalle. Yhteydenottokanava voidaan valita tarkoituksenmukaisuus huomioiden. Potilastietojen hyödyntäminen tässä tehtävässä jää järjestämisvastuussa olevan hyvinvointialueen harkintaan.  

Lopullisen päätöksen yhteydenotosta tekisi aina terveydenhuollon ammattihenkilö. Näin ollen potilastietojen analysointi ja siihen käytettävä järjestelmä ei tekisi yhteydenottoa automaattisesti. Terveydenhuollon ammattihenkilön tulisi arvioida yhteydenoton tarpeellisuus, jolloin viimekätinen harkinta terveystarkastuksen tarpeesta ja muu lääketieteellinen arvio olisi aina ammattihenkilön vastuulla. Potilas voisi täysin vapaasti jättää yhteydenoton myös huomiotta, eikä siihen olisi mitään velvollisuutta reagoida. Potilaan vastaus tällaiseen yhteydenottoon on aina potilaan oman harkinnan varassa, eikä kyse ole koskaan velvoitteesta. 

14 § Seulonnat. Esityksessä ehdotetaan, että 14 §:ää muutettaisiin. Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että seulontojen järjestämiseksi on määritettävä niiden kohderyhmät ottaen huomioon valtakunnallisen seulontaohjelman mukaiset seulonnat. Seulontoihin liittyvä kohderyhmän määrittäminen on jo aiemmin ollut seulonta-asetuksen 1 §:n mukaan seulontaan kuuluva tehtävä. Kohderyhmän määrittämisen tehtävä ehdotetaan siirrettäväksi terveydenhuoltolakiin seulontatehtävän täsmentämiseksi erityisesti potilastietojen käsittelyn edellyttämän täsmällisen ja tarkkarajaisen sääntelyn takia. Kohderyhmän määrittämisessä voidaan hyödyntää siten myös potilastietoja. Kohderyhmän määrittämisessä voi olla tarve tarkentaa seulonnan kohderyhmää yksilötasolla. Yksilötasolla kyse voi olla esimerkiksi siitä, että henkilö, joka on juuri käynyt seulonnan tarkoittamassa tutkimuksessa, ei välttämättä tarvitsisi esimerkiksi omalle ikäryhmälleen välitettävää kutsua seulontaan. Hyvinvointialue voi päättää, miten se hyödyntää potilastietoja seulonnan järjestämisessä.  

Seulontakutsun saanut henkilö voi, kuten tähänkin saakka, jättää yhteydenoton tai kutsun huomioimatta. Seulontaan osallistuminen ei ole potilaan velvollisuus ja seulontojen toteuttamisessa tulee huomioida muun muassa potilaan itsemääräämisoikeus. 

24 § Sairaanhoito. Esityksessä ehdotetaan, että 24 §:n 1 momenttia muutettaisiin.  

Esityksessä ehdotetaan, että 24 §:n 1 momenttia muutettaisiin siten, että sen 1 ja 4 kohtaan lisätään sairaanhoitopalveluihin sisältyväksi myös hoidon seuranta. Kyse on hyvinvointialueen tehtävän täsmennyksestä eikä uudesta tehtävästä. Tarkoituksena on, yhdessä asiakastietolain muutoksen kanssa, selventää lain tasolla, että hoidon seuranta on tehtävä, jonka hoitamisessa on myös välttämätöntä käsitellä potilastietoja. Kyseessä olisi terveydenhuollon ammattilaisen tehtävä, jossa tarkoituksena olisi nimenomaisesti potilastietojen avulla tunnistaa potilaita, joilla on tarve esimerkiksi hoidon tehostamiselle, hoidon jatkuvuuden varmistamiselle, lääkityksen korjaamiselle tai jollekin muulle ennakoivalle toimenpiteelle. Tällainen potilas voisi saada esimerkiksi yhteydenoton tai muun herätteen terveydenhuollosta, mikäli ennakoivaa terveydenhuoltoa toteutettaisiin yksilötasolla. Hyvinvointialue voisi halutessaan tehdä toimia myös ryhmä- ja laajemmin väestötasolla toisiolain nojalla, eikä ehdotettu sääntely aseta tällaiselle mitään estettä. Ehdotettavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa hyvinvointialueille sen arviointi, olisiko potilaalla mahdollisesti tarve esimerkiksi hoidon tehostamiselle tai hoitoepätasapainon korjaamiselle.  

Terveydenhuollon ammattilainen päättäisi niistä toimenpiteistä, joita mahdollisten havaintojen perusteella tehtäisiin. Potilastietojen analysoinnilla ja siihen käytettävällä järjestelmällä olisi näin ollen mahdollista tukea ammattihenkilöiden työtä ja saavuttaa entistä parempia hoitotuloksia. Potilas voisi saada esimerkiksi yhteydenoton tai muun herätteen terveydenhuollosta, mikäli ennakoivaa terveydenhuoltoa toteutettaisiin yksilötasolla. 

​Ennakoivan terveydenhuollon käyttötapauksia ovat esimerkiksi hoitovajeiden tunnistaminen, hoidon tehostamista vaativien asiakkaiden tunnistaminen yhteydenottojen yhteydessä tai ilman asiakkaan yhteydenottoa, sairauden tai hoidon etäseuranta (esimerkiksi jonkun tietyn mittarin seuranta potilaan itsekirjaamana) ja muut vastaavat ennakoivaksi terveydenhuolloksi katsottavat toimet. Kyseessä olisi terveydenhuollon ammattilaisen tehtävä terveydenhuoltolain mukaisesti. Terveydenhuollon ammattilainen päättäisi niistä toimenpiteistä, joita mahdollisten havaintojen perusteella tehtäisiin. Potilastietojen analysoinnilla ja siihen käytettävällä järjestelmällä olisi näin ollen mahdollista tukea ammattihenkilöiden työtä ja saavuttaa entistä parempia hoitotuloksia. Potilas voisi saada esimerkiksi yhteydenoton tai muun herätteen terveydenhuollosta, mikäli ennakoivaa terveydenhuoltoa toteutettaisiin yksilötasolla. 

​Ehdotuksilla on tarkoitus mahdollistaa myös se, että terveydenhuollon palvelujen toteuttamisen yhteydessä hyvinvointialueella olisi oikeus ottaa myös yksittäisiin potilaisiin yhteyttä terveydenhuollon potilastietojen analysoinnin perusteella. Näin ollen kyse ei olisi pelkästään väestötason palvelutarpeen arvioinnista tai tietojohtamisesta, jolloin yksilötason yhteydenotto ei ole tarpeen. Tässä lakiehdotuksessa tarkoitus on nimenomaan mahdollistaa myös yksittäisten potilaiden tavoittaminen. Potilaan tavoittaminen ja yhteydenotto voi olla tarpeen esimerkiksi vastaanotolle kutsumista varten. Yhteydenotto voi olla myös muu heräte potilaalle, kuten esimerkiksi kehotus varata aika potilaan itse niin halutessa tai kehotus käydä laboratoriokokeissa potilaan itse niin halutessa. Potilas voisi täysin vapaasti jättää yhteydenoton myös huomiotta, eikä siihen olisi mitään velvollisuutta reagoida. Potilaan vastaus tällaiseen yhteydenottoon on aina potilaan oman harkinnan varassa, eikä kyse ole koskaan velvoitteesta.  

​Lopullisen päätöksen mahdollisesta yhteydenotosta tekisi aina terveydenhuollon ammattihenkilö. Näin ollen potilastietojen analysointi ja siihen käytettävä järjestelmä ei tekisi yhteydenottoa automaattisesti. Terveydenhuollon ammattihenkilön tulisi arvioida yhteydenoton tarpeellisuus, jolloin viimekätinen harkinta hoidon tarpeesta ja muu lääketieteellinen arvio olisi aina ammattihenkilön vastuulla. Samoin yhteydenotossa huomioidaan esimerkiksi potilaan oikeudet ja potilaan itsemääräämisoikeuden turvaaminen. Potilaan oikeuksien ja aseman kannalta yksilötason yhteydenotto tai muu terveydenhuollosta tuleva heräte ei ole ratkaisu hoidon tarpeesta tai muukaan sellainen ratkaisu, jolla olisi yksilölle merkittäviä oikeusvaikutuksia tai muita vastaavia vaikutuksia.   

7.2  Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä

9 § Käyttöoikeus asiakastietoon. Esityksessä ehdotetaan, että 9 §:ään lisätään uusi 2 momentti.  

Asiakastietolain 9 §:n käyttöoikeutta koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti. Ehdotettavan momentin mukaan terveydenhuoltolain mukaisten tehtävien järjestäjän omassa rekisterinpidossa olevia potilastietoja saa lisäksi käsitellä terveydenhuoltolain 13 §:n tarkoittamien terveystarkastusten kohdentamisen tehtävissä, 14 §:n mukaisessa seulonnan kohderyhmän määrittämisen tehtävässä ja lain 24 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun hoidon seurannan ja 4 kohdassa tarkoitetun terveysongelmien varhaisen tunnistamisen ja hoidon seurannan tehtävässä. Näiden terveydenhuoltolain mukaisten tehtävien osalta oikeus käyttää asiakastietoja perustuu edelleen asiakastietolain 9 §:n 1 momentin mukaisesti ammattihenkilön tehtävään ja annettavaan palveluun. Kuitenkaan käsittely ei perustuisi jatkossa asiakastietolain 9 §:n 1 momentin mukaiseen hoitosuhteeseen. Sen sijaan ehdotettu säännös edellyttää, että käyttöoikeus sidotaan siinä mainittujen tehtävien hoitamiseen.  

Ehdotettu sääntely noudattaa käyttöoikeussääntelyn peruslähtökohtaa, jonka mukaan oikeuden käyttää tietoja tulee perustua ammattihenkilön tehtävään ja annettavaan palveluun. Käyttöoikeussääntelyn perusratkaisuja ei ole tarkoitus muuttaa nyt ehdotettavalla momentilla ja aiempi käyttöoikeussääntely jää voimaan. Ammattihenkilön potilastietojen käsittelyn on perustuttava joko 1 momentin tarkoittamaan tietoteknisesti varmennettavaan hoitosuhteeseen tai vaihtoehtoisesti nyt ehdotettavan 2 momentin mukaisia ennakoivia tehtäviä hoitavien ammattihenkilöiden osalta säännöksessä mainittujen tehtävien hoitamiseen. Nyt ehdotettava sääntely ei muuta voimassa olevan asiakastietolain perusratkaisuja eikä siten edellytä esimerkiksi muutoksia potilastietojärjestelmiin tältä osin. Mahdolliset muutokset potilastietojärjestelmiin seuraavat näin ollen vain siltä osin, kun mahdollisesti otetaan käyttöön tehtäviä ja tehtävien edellyttämiä ammattilaisten käyttäjäprofiileja, joilla on oikeus käsitellä potilastietoja nyt ehdotettavan sääntelyn nojalla terveydenhuoltolain 13 §:n, 14 §:n ja 24 §:n mukaisissa tehtävissä.  

Käyttöoikeuden sitominen tehtäviin voidaan varmistaa esimerkiksi siten, että hyvinvointialueen on ennen potilastietojen käsittelyä tässä tarkoitetussa tehtävässä määriteltävä tehtävät, joita hoitavilla ammattihenkilöillä on oikeus näitä tehtäviä hoitaessaan käsitellä potilastietoja. Ehdotettavan säännöksen nojalla potilastietojen käsittely on rajattava vain niille terveydenhuollon ammattihenkilöille, jotka hoitavat tätä tehtävää ja heillä on muun muassa tehtävien hoitamiseen tarvittava osaaminen. Käyttöoikeuteen oikeutettu ammattihenkilöjoukko ei voi olla määrittämätön, vaan kyse on käyttöoikeudesta, joka voidaan antaa vain niille ammattihenkilöille, jotka tosiasiallisesti hoitavat säännöksessä nimenomaisesti tarkoitettuja tehtäviä ja tehtävä ja siihen kuuluva käsittely on myös etukäteen määritelty. Tällaiseen määrittelyyn voi sisältyä tarve tehdä esimerkiksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittama tietosuojavaikutustenarviointi. Samalla on huomioitava asiakastietolain 9 §:n edellytys, jonka mukaan palvelunantajan on määriteltävä, mitä välttämättömiä asiakastietoja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä ja muulla asiakastietoja käsittelevällä henkilöllä on oikeus käyttää ja pidettävä rekisteriä asiakastietojen käsittelyssä käytettävien tietojärjestelmiensä ja asiakasrekisteriensä käyttäjistä sekä näiden oikeuksista käyttää asiakastietoja. 

Tehtävätasolla ehdotettavan sääntelyn mukainen käyttöoikeus määrittyy ja rajautuu siten, että palvelujen järjestäjän tulee ennalta määritellä täsmällisesti ja tarkkarajaisesti tehtävä ja tavoite, jota hoitaessa ammattihenkilö käsittelee potilastietoja. Tässä esityksessä tarkoitettu potilastietojen käyttöoikeus tulee antaa vain niille ammattihenkilöille, jotka tosiasiallisesti hoitavat ehdotetussa pykälässä tarkoitettuja terveydenhuoltolain mukaisia tehtäviä, jotta kyse on rajatusta joukosta ammattihenkilöitä. Potilastietoja käsitellään niiden ensisijaisessa käyttötarkoituksessa potilaan hoidon yhteydessä ja taustalla on aina joko voimassa oleva hoitosuhde, lain tarkoittama aiempi hoitokontakti tai muulla tavalla alkaneeksi katsottu hoito taikka hoidon tarve. Käyttöoikeussääntely turvaa sitä, että tietoteknisesti varmistetaan, ettei potilastiedot ole määrittämättömän henkilöjoukon saatavilla. Siten myös nyt ehdotettavan sääntelyn mukaisissa tehtävissä käyttöoikeus tulee rajata ammattihenkilöön, joka hoitaa laissa nimenomaisesti tarkoitettuja terveydenhuoltolain 13 §:n, 14 §:n ja 24 §:n mukaisia tehtäviä. Tällöin kuka tahansa ammattihenkilö ei voi saada pääsyä ennakoivan terveydenhuollon palvelujen hoitamisen edellyttämiin potilastietoihin ja niiden käsittelyyn. 

Käyttöoikeussääntelyn mukaan oikeus käyttää asiakastietoja on perustuttava sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön ja muun asiakastietoja käsittelevän henkilön työtehtävään ja annettavaan palveluun siten, että henkilöllä on oikeus käyttää vain työtehtävissään tarvitsemiansa välttämättömiä asiakastietoja. Tämä välttämättömyyteen rajaaminen on siten edellytys myös silloin, kun tietoja käsitellään hoitosuhteeseen perustuen. Myös nyt ehdotettavaan sääntelyyn sisältyy välttämättömyyskriteeri. Ehdotetun säännöksen mukaan säännöksen tarkoittamia tehtävissä saa käsitellä vain tehtävissä välttämättömiä potilastietoja. Tämä rajaa käyttöoikeutta siten, että tehtäviä hoitava ammattihenkilö ei voi käsitellä sellaisia potilastietoja, joiden käsittely ei ole tehtävän hoitamiseksi välttämätöntä. Potilastietojen käsittely tunnisteellisesti yksilötasolla tulee rajata vain välttämättömään siten, että yksilötason tietoihin on pääsy vain silloin, kun ammattilaiselle on hänen työtehtävänsä puitteissa tarve arvioida yksilön tilannetta ja sitä, tarvitseeko häneen olla yhteydessä tai muulla tavoilla vaikuttaa hänen nykyiseen hoitoonsa. Lisäksi ehdotettavassa sääntelyssä käyttöoikeus on rajattu 2 momentin mukaisissa tehtävissä vain hyvinvointialueen omassa rekisterissä oleviin tietoihin.  

Hyvinvointialue on rekisterinpitäjänä vastuussa siitä, että esityksessä ehdotettavan terveydenhuoltolain 13 §:n, 14 §:n tai 24 §:n nojalla toteutettava tehtävä ja sitä hoitavat ammattihenkilöt on määritelty tarkkarajaisesti, huolehtien muun muassa siitä, että potilastietojen käsittely on tässäkin yhteydessä rajattu vain välttämättömään. Potilastietojen käsittelyn rajaaminen ja käyttöoikeuden tietotekninen varmistaminen tarkoittaa tässä yhteydessä ensinäkin sitä, että potilastietoja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla käsittelevät vain ne henkilöt, jotka nimenomaisesti hoitavat terveydenhuoltolain 13 §:n, 14 §:n tai 24 §:n 1 momentin mukaisia tehtäviä. Lisäksi käsittelyn rajaaminen välttämättömään tarkoittaa sitä, että ammattihenkilön tulee käsitellä tunnisteellisia tietoja vain silloin, kun se on esimerkiksi potilaan yhteydenoton vuoksi välttämätöntä. Potilaan potilastietoja ei saa käsitellä siltä osin, kuin se ei liity tehtävän hoitamiseen tai ei ole välttämätöntä tehtävän hoitamisen kannalta. Hyvinvointialueen tulee noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettu asetusta ( käyttöoikeusasetus , 457/2024). Lisäksi hyvinvointialue vastaa edelleen myös EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen asettamista rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja esimerkiksi asetuksen edellyttämästä tietosuojavaikutustenarvioinnin tekemisestä ennen käsittelytoimien aloittamista.  

Lisäksi hyvinvointialueen tulee huolehtia siitä, että ammattihenkilöille tehtävä on etukäteen määritelty esimerkiksi määrittämällä etukäteen ne perusteet, joilla kohderyhmään kuuluvat henkilöt tunnistetaan. Käytännössä kyse voisi olla esimerkiksi diabetesriskissä oleville henkilöille kohdennetusta terveystarkastuksesta, jolloin potilastietojen käsittely tulisi olla rajattu diabeteksen puhkeamiseen liittyviin riski- ja raja-arvoihin. Potilaan yhteydenottoa varten tarvittavia tietoja käsitellään siinä laajuudessa, kuin mitä yhteydenotto terveystarkastuksen kohdentamiseksi edellyttää. Muita, tähän liittymättömiä potilastietoja, ei tulisi tehtävän yhteydessä käsitellä, vaan käsittely tulee rajata tehtävän hoidon kannalta välttämättömään. 

Palveluja järjestettäessä on huomioitava potilaan oikeuksia koskeva lainsäädäntö ja esimerkiksi potilaslain 6 § potilaan itsemääräämisoikeudesta. Säännös edellyttää, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja esimerkiksi potilaan mahdollinen kieltäytyminen tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä on huomioitava hänen hoidossaan. Myös asiakastietolain 36 §:n 3 momentti edellyttää, että mikäli potilas kieltäytyy tutkimuksesta tai hoidosta, kieltäytymisestä tulee tehdä merkintä potilasasiakirjoihin. Nyt ehdotettavassa sääntelyssä on kyse terveydenhuollon yksikön proaktiivisesta ja oma-aloitteisesta yhteydenotosta, joten potilaan itsemääräämisoikeuteen kiinnittää erityistä huomiota.  

Ehdotettavien terveydenhuoltolain muutosten myötä ammattihenkilöillä voi olla tehtävää hoitaessaan tarve ottaa potilaisiin yhteyttä tai muutoin tavoittaa palvelujen ja hoidon piirissä olevia potilaita myös silloin, kun potilas ei ole esimerkiksi itse ollut yhteydessä oma-aloitteisesti. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi terveystarkastukseen kutsuttaessa. Tällainen yhteydenotto voi tapahtua esimerkiksi kirjeitse, digitaalisen palvelukanavan kautta, puhelimitse tai muun kanavan kautta. Yhteydenottoa varten käsiteltäviä potilastietoja tulee käsitellä vain siltä osin kuin se on välttämätöntä potilaaseen yhteyden saamiseksi. Yhteydenotoissa potilaisiin tulee huomioida erityisesti potilaslaissa määritellyt potilaan oikeudet. Erityisesti potilaslain 6 §:n mukainen itsemääräämisoikeus on välttämätöntä huomioida silloin, kun potilaisiin ollaan yhteydessä. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilön tulee voida halutessaan kirjauttaa tietoihinsa, ettei hän halua vastaanottaa yhteydenottoja esimerkiksi terveystarkastuksista tai muista hänen terveystietojensa perusteella kohdennetuista palveluista tai hoidon seurantaan liittyvistä asioista. Potilaan hoito tulee tässäkin yhteydessä järjestää yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja siten yhteydenottoihin liittyvät toiveet tulee huomioida ja tarvittaessa esimerkiksi kirjata potilastietoihin. Potilaalle tulee tarvittaessa turvata mahdollisuus jättäytyä tällaisten yhteydenottojen ulkopuolelle hänen omasta toiveestaan, ellei jostain muusta laista tai perusteesta johdu muuta. 

Ehdotetussa momentissa mahdollistetaan Uudenmaan alueen kunkin hyvinvointialueen ja Helsingin kaupungin mahdollisuus käsitellä HUS-yhtymän rekisterinpidossa olevia alueensa henkilöiden potilastietoja. Tällä turvataan se, että säännöksessä tarkoitettuja terveydenhuoltolain mukaisia tehtäviä toteuttava hyvinvointialue saa riittävän ja kattavan kuvan omien asukkaidensa potilastiedoista.  

9.1  Oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin

Suomen perustuslain 19 §:n 1 momentissa säädetään oikeudesta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Säännöksen mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Momentti sisältää myös oikeuden kiireelliseen sairaanhoitoon. (HE 309/1993 vp, s. 69). Säännöksen tarkoittama huolenpito tarkoittaa muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Pykälän 1 momentin mukainen säännös kattaa niin sanotun vähimmäisturvan, joka on turvattu jokaiselle subjektiivisena oikeutena. Muut 19 §:n mukaiset oikeudet sen sijaan on kirjoitettu julkista valtaa velvoittamaan muotoon turvaamis- ja edistämisvelvoitteiksi. 

Perustuslain 19 §:n 3 momentissa asetetaan julkiselle vallalle velvoite turvata, siten kuin laissa tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja velvollisuus edistää väestön terveyttä. Säännös ei määrittele palvelujen järjestämistapaa, eikä velvoita julkista valtaa esimerkiksi itse vastaamaan palvelujen tuottamisesta. Olennaista on sen sijaan palvelujen riittävän saatavuuden turvaaminen. Perustuslain turvaamia riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja ei ole myöskään sidottu mihinkään tiettyyn tapaan tai instituutioon palvelujen toteuttamiseksi (PeVL 17/2021 vp, s. 17, PeVL 26/2017 vp, s. 32, PeVL 12/2015 vp, s. 3). Perustuslain säännös ei ole siten sidottu esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskevaa perusoikeusuudistuksen aikaiseen lainsäädäntöön (ks. HE 309/1993 vp, s. 71/II, ks. myös esim.PeVL 63/2024 vp, s. 2, PeVL 26/2017 vp, s. 32 ja siinä mainitut lausunnot). Oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin tulee tulkita yhdessä muun perustuslain kokonaisuuden kanssa. Muut perusoikeudet, erityisesti perustuslain 6 §:ssä turvattu yhdenvertaisuus sekä perustuslain 22 §:n mukainen turvaamisvelvoite, vaikuttavat osaltaan riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen tulkintaan. Lisäksi erityisesti terveydenhuollon palvelujen kohdalla on huomionarvoista, että terveydenhuollon palvelut toteuttavat ja turvaavat viime kädessä oikeutta elämään (PeVL 65/2018 vp, s. 32, PeVL 26/2017 vp, s. 37-38).  

Riittävien palvelujen arvioinnin lähtökohdaksi tulee ottaa sellainen palvelujen taso, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä (PeVL 30/2013 vp, s. 3, HE 309/1993 vp). Lisäksi 19 §:n 3 momentin tarkoittamien riittävien palvelujen katsotaan ylittävän 19 §:n 1 momentin mukaisen vähimmäisturvan eli kyse on vähimmäisturvaa pidemmälle menevien palvelujen riittävyydestä ja niiden turvaamisesta. Näin ollen riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen on jo lähtökohdiltaan ylitettävä perustuslain 19 §:n 1 momentin mukainen vähimmäisturvan taso. Palvelujen riittävyyden arviointi edellyttää viime kädessä yksilökohtaista arviointia palvelujen riittävyydestä (PeVL 30/2013 vp, s. 3).  

Riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva perusoikeussäännös sisältää toimeksiannon nimenomaan lainsäätäjälle. Tavallinen lainsäädäntö yhdessä perusoikeussäännöksen kanssa määrittää ja täsmentää kulloisenkin palvelujen riittävän tason. Julkisen vallan on huolehdittava velvoitteesta säätää oikeutta konkretisoivaa lainsäädäntöä. Näin ollen esimerkiksi perusoikeuksien toteuttamisen edellyttämien taloudellisten voimavarojen määrä ja niihin liittyvät kysymykset on ratkaistava siinä yhteydessä, kun lakia säädetään (HE 309/1993 vp, s. 35). Perustuslain 22 §:n asettaman perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisvelvoitteen keskeisiin turvaamiskeinoihin kuuluu perusoikeuden käyttöä turvaavan ja täsmentävän lainsäädännön säätäminen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on katsonut aiemmin esimerkiksi sosiaalihuollon palvelujen painopisteen siirron korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen olevan perusoikeuksien ja niihin liittyvän turvaamisvelvoitteen kannalta asianmukaista ja vahvistanut lainsäädännön yhteyttä perustuslain 19 §:ssä turvattujen oikeuksien tosiasialliseen toteutumiseen (PeVL36/2014 vp, s. 2).  

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistapaan ja palvelujen saatavuuteen vaikuttavat välillisesti muut perusoikeudet kuten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (6 §), oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (7 §), oikeus kieleen ja kulttuuriin (17 §), oikeus sosiaaliturvaan (19 §) sekä julkisen vallan velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen (22 §). Perusoikeussäännöksillä määrätään osaltaan tapaa, jolla sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisvelvollisuus on täytettävä. 

Esityksessä ehdotettavalla sääntelyllä mahdollistetaan terveydenhuollon palvelujen kehittäminen suuntaan, jossa painopiste siirtyy korjaavista palveluista ennakoiviin ja ennaltaehkäisevämpiin palveluihin ja toimiin. Painopisteen siirto ennakoivaan ja ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon osaltaan vaikuttaa riittävien terveyspalvelujen riittävyyteen ja laatuun positiivisesti. Pitkällä aikavälillä terveydenhuollon palvelujen painopisteen siirto voi tuottaa väestön terveyden ja hyvinvoinnille positiivisia vaikutuksia. Lisäksi ennakoiva ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto tuottaa säästöjä ja tukee esimerkiksi rajallisten henkilöstöresurssien kohdentamista palveluihin, joissa ihmisiä eniten tarvitaan. Taloudellisia säästöjä voi syntyä esimerkiksi silloin, kun varhaisella puuttumisella saadaan vähennettyä niiden potilaiden määrää, jotka tarvitsevat kallista sairaanhoitoa tai erikoissairaanhoitoa.  

Terveydenhuollon palvelut ovat lähtökohtaisesti tarveperustaisia. Tarveperiaate ohjaa niin resurssien kohdentamista kuin yksilöllisiä hoitopäätöksiä. Tämä lähtökohta on kytketty nykyiseen terveydenhuollon lainsäädäntöön ja perusoikeussäännöksen yhdessä muodostamaan kokonaisuuteen. Tarveperiaate ilmaistaan esimerkiksi potilaslain 3 §:ssä. Viime kädessä kyse on aina yksilöllisestä tarpeesta ja sen arvioinnista, joka tulee perustaa ensisijaisesti lääketieteellisiin kriteereihin. Myös ennakoivat palvelut ohjautuvat tarveperiaatteen mukaisesti. Terveydenhuollon rajalliset resurssit tulee kohdentaa mahdollisimman vaikuttavasti perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta huolehtien. Esimerkiksi terveystarkastusten, seulontojen ja muiden ennakoivampien palvelujen kohdentaminen potilastietojen avulla tukee resurssien vaikuttavaa kohdentamista, josta viime kädessä hyötyvät ennen kaikkea palveluita tarvitsevat yksilöt. Optimaalisessa tilanteessa potilastietojen analyysillä on mahdollisuus karsia vaikuttamattomia palveluja ja sen sijaan kohdentaa palveluja sellaisille ryhmille, jotka eivät syystä tai toisesta ole muutoin tarpeesta huolimatta ennakoivien ja ennaltaehkäisevien palvelujen piirissä. Tällaisista proaktiivisista terveydenhuollon palveluista hyötyvät erityisesti sellaiset haavoittuvat ryhmät, joilla ei välttämättä ole voimavaroja tai muusta syystä mahdollisuutta itse selvittää, miten he pääsisivät palvelujen piiriin tai edes arvioimaan tarvettaan palvelulle ja hoidolle.  

Yksilön kannalta kyse on entistä laadukkaampien, oikea-aikaisempien ja yksilöllisempien terveydenhuollon palvelujen mahdollistamisesta. Potilaiden voidaan katsoa hyötyvän esimerkiksi määritetyille riskiryhmille kohdennetuista terveystarkastuksista, joilla voidaan entistä vaikuttavammin ja varhaisemmassa vaiheessa puuttua mahdollisesti puhkeavaan sairauteen tai sen riskeihin. Potilaan kokonaistilanne voidaan huomioida palvelujen piirissä entistä laadukkaammin ja tehokkaammin, kun potilastietoja pystytään analysoimaan yksilön palvelutarpeen ennakoinnin tarkoituksessa seurattaessa potilaan terveydentilaa sairauden hoidon yhteydessä. Potilas myös hyötyy varhaisesta puuttumisesta ja palvelutarpeen ennakoinnista esimerkiksi silloin, kun vältetään sairauden puhkeaminen, eteneminen tai lievittämällä jo alkaneen sairauden kulkua tai oireita.  

Nyt ehdotettava sääntely on osa sitä kokonaisuutta, jolla terveydenhuollon palvelujen painopistettä siirretään korjaavista palveluista ennakoivampiin palveluihin, varhaisempaan tukeen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Huomioiden perusoikeuksien kokonaisuus eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännön mukaisesti ehdotettavaa sääntelyä on siten pidettävä sellaisena, että se on perusoikeuksien ja perusoikeuksien turvaamisvelvoitteen kannalta asianmukaista, minkä lisäksi sen voidaan katsoa vahvistavan terveydenhuollon lainsäädäntöä sellaiseen suuntaan, jolla turvataan perustuslain 19 §:ssä turvattujen oikeuksien tosiasiallista toteutumista. Valmistelussa katsottiin, että nyt ehdotettavat keinot perusoikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi ovat perusoikeuskokonaisuuden kannalta asianmukaisia, oikeasuhtaisia ja välttämättömiä.  

Terveydenhuollossa voitaisiin ehdotettavan sääntelyn myötä entistä paremmin ja oikea-aikaisemmin tavoittaa ne potilaat, jotka ovat palvelujen ja hoidon tarpeen piirissä. Terveydenhuollon rajalliset resurssit edellyttävät palvelujärjestelmän uudistamista myös siten, että resursseja voidaan kohdentaa aiempaa vaikuttavammin ja tehokkaammin samalla noudattaen nykyisen lainsäädäntökokonaisuuden mukaista tarveperustaista lähtökohtaa. Terveydenhuollon palveluissa on viime kädessä kyse myös perustuslain 7 §:ssä turvatusta oikeudesta elämään ja sen turvaamisesta. Samalla toteutetaan julkiselle vallalle osoitettua velvollisuutta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Toteutumista tulee arvioida huomioiden perusoikeuksien kokonaisuus. Ennakoivan terveydenhuollon mahdollistamisella toteutetaan yksilön oikeuksien turvaamisen ja edistämisen lisäksi myös julkisen vallan velvollisuutta edistää väestön terveyttä. Potilastietojen käsittelyn mahdollistaminen ja vahvistaminen ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuudessa olisi näin ollen välttämätöntä ennen kaikkea riittävien terveyspalvelujen tosiasialliseksi turvaamiseksi, toteuttamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi sekä viime kädessä oikeuden elämään turvaamiseksi. 

9.2  Julkisen vallan velvollisuus edistää väestön terveyttä

Perustuslain 19 §:n 3 momentissa asetettu velvollisuus edistää väestön terveyttä viittaa erityisesti terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen yleisesti väestön terveyttä edistävään suuntaan. Säännöksen tarkoittama terveys-sana on ymmärrettävä laajasti; sen perustana on viitattu Maailman terveysjärjestön määritelmään: ”Terveys on täydellisen ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila; se ei ole ainoastaan sairauden puuttumista” (StVL 5/1994 vp, s. 4). Tälle edistämisvelvollisuudelle ei ole vakiintunut kovin tarkkarajaista sisältöä, mutta siihen on viitattu joissain yhteyksissä esimerkiksi hyväksyttävänä perusteena rajoittaa joitain muita perusoikeussäännöksiä (PeVL 40/2020 vp, PeVL 17/2011 vp, rokotukset PeVL 26/2006 vp, PeVL 6/2003 vp). 

Nyt ehdotettavan sääntelyn voidaan katsoa kiinnittyvän kokonaisuuteen, joka muodostuu yhdessä oikeudesta riittäviin terveyspalveluihin, velvollisuudesta edistää väestön terveyttä ja perustuslain 22 §:n mukaiseen velvollisuuteen turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämän perusoikeuspohjan voidaan katsoa edellyttävän julkiselta vallalta myös sellaisia aktiivisia toimia, jotka edellyttävät painopisteen siirtoa korjaavista palveluista ennakoivampiin ja varhaisen tunnistamisen palveluihin. Yksilön kannalta kyse on siitä, että palvelujen ja hoidon tarpeen piiriin kuuluvat henkilöt tavoitetaan entistä tehokkaammin ja oikea-aikaisemmin, millä voi yksilön kannalta olla merkittäviä vaikutuksia hänen terveydelleen ja hyvinvoinnilleen. Pitkällä aika välillä näiden yksilötason vaikutusten voidaan arvioida näkyvän myös väestötasolla, jolloin kyse on terveyserojen vähentämisestä ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kaltaisista tavoitteista.  

9.3  Terveydenhuollon yhdenvertaisuus

Perustuslain 6 §:ään sisältyvät yleinen yhdenvertaisuussäännös, syrjintäkielto, lasten tasa-arvoinen kohtelu ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Yhdenvertaisuussäännös ilmaisee vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta sekä ajatuksen tosiasiallisesta yhdenvertaisuudesta. Oikeudellisella, eli muodollisella, yhdenvertaisuudella viitataan vaatimukseen kohdella samanlaisia tapauksia samalla tavalla. Tämä liittyy kiinteästi välittömän syrjinnän käsitteeseen. Sen sijaan tosiasiallinen yhdenvertaisuus saattaa toisinaan edellyttää muodollisesta yhdenvertaisuudesta poikkeamista silloin, kun tavoitellaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistämistä ja eriarvoisuuden vähentämistä. Tämä kytkeytyy erityisesti välillisen syrjinnän käsitteeseen. Perustuslain yhdenvertaisuussääntelyn ei ole katsottu myöskään estävän positiivista erityiskohtelua, eli jonkin ryhmän asemaa ja olosuhteita parantavia toimia (PeVL 41/2010 vp, s. 4; PeVL 34/2005 vp, s. 2/).  

Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden tavoitteen näkökulmasta on tärkeää mahdollistaa se, että terveydenhuollossa voidaan kohdentaa palveluja niitä eniten tarvitseville ja esimerkiksi tiettyjen sairauksien puhkeamisen merkittäville riskiryhmille. Oikea-aikainen ja onnistunut kohdentaminen ja esimerkiksi yksilön palvelutarpeen ennakointia ovat myös edellytyksiä onnistuneelle siirtymälle kohti ehkäisevämpää ja ennakoivampaa terveydenhuoltoa. Ennakoinnin ja ennaltaehkäisyn tulee olla mahdollisimman oikein kohdennettua ja oikea-aikaista, jotta saavutetaan mahdollinen säästöpotentiaali, joka seuraa erikoissairaanhoidonkulujen vähentämisestä.  

Ehdotettavan sääntelyn myötä esimerkiksi terveystarkastusten kohdentamisessa on selkeämpi perusta sille, että huomioidaan erityisesti sellaisia haavoittuvia ryhmiä, joilla on syystä tai toisesta korkeampi riski esimerkiksi sairastua tai haasteita hoitoon hakeutumisessa. Tämä on oleellista terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden kannalta silloin, kun tavoitellaan terveyserojen pienentämistä ja tosiasiallista yhdenvertaisuutta. Esityksessä ehdotettavien muutosten voidaan näin ollen katsoa tukevan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden tavoitetta, mikä korostuu erityisesti terveydenhuollon rajallisten resurssien kohdentamisen tehtävissä.  

Kaikkien henkilöiden tietoja ei välttämättä löydy rekisteristä, jonka avulla kohdentamista tehdään. Yhdenvertaisten palvelujen järjestämine edellyttää, että terveystarkastuksia, seulontoja ja muita ennakoivan terveydenhuollon tehtäviä järjestetään edelleen myös muilla tavoin kohdentamalla. Nyt ehdotettava sääntely ei poista velvoitetta huolehtia siitä, että palveluja on saatavilla kaikille yhdenvertaisesti. Konkreettisesti tämä voi tarkoittaa sitä, että terveystarkastuksen mahdollisuudesta ilmoitetaan myös sellaisille kohderyhmille, joita ei tavoiteta potilastietoanalyysin pohjalta. Ylipäätään nyt ehdotettavalla sääntelyllä voidaan toteuttaa palveluja tavalla, joka tukee jo olemassa olevia palveluja ja palvelujen kohdentamista tarveperiaatteen mukaisesti. Sääntelykokonaisuudesta seuraa, että ennakoivien palvelujen piiriin on ohjattava ihmisiä jatkossakin myös muita reittejä kuin potilasanalyysin avulla tehtävällä yhteydenotolla. 

9.4  Itsemääräämisoikeus

Perustuslain 1 §:ssä ilmaistaan valtiosäännön arvoperusta. Suomen valtiosäännössä turvataan ihmisarvon loukkaamattomuus ja yksilön vapaus ja oikeudet sekä edistetään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Yksilön oikeuksien ja vapauksien asema valtiosäännön arvoperustassa viittaa samalla yksilön itsemääräämisoikeuteen perustavanlaatuisena lähtökohtana ja oikeuksien perustana. Itsemääräämisoikeutta katsotaan ilmentävän myös perustuslain 7 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan lähtökohta on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisen tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä, johon kuuluu esimerkiksi oikeus määrätä itsestään ja ruumistaan (HE 309/1993 vp, s. 52–53).  

Ehdotettavassa sääntelyssä ei katsota rajoitettavan itsemääräämisoikeutta. Terveydenhuollon palvelut ovat lähtökohtaisesti vapaaehtoisia, eikä henkilön tarvitse osallistua esimerkiksi järjestettäviin seulontoihin tai terveystarkastuksiin. Henkilön osallistumattomuus tarjottaviin palveluihin ei myöskään vaikuta siihen, etteikö hän itse voisi halutessaan hakeutua hoidon tarpeen arviointiin ja hoitoon. Potilaan itsemääräämisoikeus konkretisoituu lainsäädännössä erityisesti potilaslain 6 §:n sääntelyssä. Säännöksen mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy hoidosta tai toimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Hyvinvointialueen tulee järjestää ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuuteen liittyvät palvelut ja toimet siten, että potilaan itsemääräämisoikeus huomioidaan kuten muissakin terveydenhuollon palveluissa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että potilaan toiveet ja mielipiteet koskien ennakoivan terveydenhuollon palvelujen tarjoamista ja kohdentamista tulee ottaa huomioon.  

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lisäksi käytännössään korostanut tiedollista itsemääräämisoikeutta (ks. esim. PeVL 4/2021 vp, PeVL 23/2020 vp, s. 8), joka tässä yhteydessä kiinnittyy erityisesti perustuslain 7 §:n mukaiseen henkilökohtaiseen vapauteen ja perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän suojaan ja henkilötietojen suojaan. Potilaiden yksityiselämän suojaa ja siihen liittyvää tiedollista itsemääräämisoikeutta suojataan erityisesti asiakastietolain sääntelyllä potilastietojen salassapidosta ja siihen liittyvällä vaitiolovelvollisuudella. Tiedollinen itsemääräämisoikeus on huomioitu asiakastietolain sääntelyssä myös tietojen luovutuksissa, käsittelyn asianmukaisuuden varmistamisella sekä asiakkaan tiedonsaantioikeuksilla. Asiakastietolain sääntelyä tulee noudattaa myös tämän ehdotuksen mukaisissa potilastietojen käsittelytoimissa ja sen katsotaan turvaavan nyt ehdotettavaan sääntelyyn liittyvää potilaan tiedollista itsemääräämisoikeutta. Lisäksi tämän sääntelyn osalta tiedollinen itsemääräämisoikeus ja potilaan muu itsemääräämisoikeus on huomioitava kokonaisuutena.  

9.5  Yksityiselämän suoja ja henkilötietojen suoja

Perustuslaissa säädetään oikeudesta yksityiselämän suojaan. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Yksityiselämän suoja merkitsee erityisesti sitä, että henkilöillä on oikeus elää elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä (HE 309/1993 vp). Henkilötietojen suoja turvataan osana yksityiselämän suojaa perustuslain 10 §:ssä. Yksityiselämän suoja ja henkilötietojen suoja on turvattu myös Suomea velvoittavissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa sekä EU:n perussopimuksissa ja EU:n perusoikeuskirjassa. 

Perustuslain 10 §:n 1 momentti sisältää henkilötietojen suojaa koskevan säännöksen, joka viittaa tarpeeseen turvata lailla yksilön oikeusturva ja yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä. Säädettäessä tarkemmin henkilötietojen suojasta tulee sääntelyä tarkastella perustuslain 10 §:n yksityiselämän suojan kannalta. Tärkeinä sääntelykohteina on pidetty eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia, henkilötietojen säilytysaika ja rekisteröidyn oikeusturvaan liittyvät asiat (PeVL 14/2018 vp, s. 2). Laintasoisen sääntelyn lisäksi on edellytetty sääntelyn olevan kattavaa ja yksityiskohtaista (PeVL 14/2018 vp, PeVL 1/2018 vp, PeVL 13/2016 vp). Arkaluonteisten tietojen on katsottu koskevan yksityiselämään kuuluvan henkilötietojen suojan ydintä (PeVL 101/2022 vp, PeVL 37/2013 vp, s. 2/I).  

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tultua voimaan perustuslakivaliokunta on pitänyt lähtökohtaisesti riittävänä perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että sääntely täyttää EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset. Valiokunta on katsonut, että henkilötietojen suoja tulee turvata ensisijaisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislainsäädännön nojalla. Näin ollen erityislainsäädännön säätämiseen tulee suhtautua pidättyvästi (PeVL 14/2018 vp, s. 4-5). Erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin. Yksityiskohtainen sääntely on perustellumpaa silloin, kun luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille aiheutuu suuri riski (PeVL 10/2022 vp, PeVL 14/2018 vp, s. 5). Erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti erityisesti arkaluonteisten tietojen käsittelyn osalta. (PeVL 4/2021 vp, s. 2, PeVL 14/2018 vp, s. 5). Sääntelyssä on huomioitava myös arkaluontoisten henkilötietojen edellyttämä suoja, sillä arkaluontoisten henkilötietojen käsittelyn salliminen on katsottu koskevan yksityiselämän suojan ydintä (PeVL 4/2021 vp, s. 3, PeVL 37/2013 vp, s. 2). Ehdotusta on siten arvioitava myös perusoikeuksien rajoitusedellytysten kannalta.  

Perustuslain 10 §:n mukaista suojaa täydentävät myös Euroopan unionin perusoikeuskirja ja Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Yksityiselämän suoja ja henkilötietojen suoja on turvattu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (7 ja 8 artiklat). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on vahvistettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kattavan myös henkilötietojen suojan. Henkilötietojen suojan kannalta merkityksellinen on myös yleissopimus yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä (SopS 35-36/1992, jäljempänä tietosuojayleissopimus). Tietosuojayleissopimus uudistettiin vuonna 2018 hyväksytyllä muutospöytäkirjalla. Uudistetun tietosuojayleissopimuksen tarkoituksena on suojata yksilöitä silloin, kun on kyse henkilötietojen käsittelystä, ja siten edistää ihmisoikeuksien ja perusvapauksien ja erityisesti yksityiselämän suojan kunnioittamista (HE 30/2020 vp, s. 5) 

Terveydentilatiedot ovat valtiosääntöisesti arkaluonteisiksi arvioitavia henkilötietoja (PeVL 3/2024 vp, PeVL 15/2018 vp). Perustuslakivaliokunta on hyvin vakiintuneesti painottanut arkaluonteisten tietojen käsittelyn aiheuttamia uhkia. Esimerkiksi arkaluonteisten tietojen rekisteröinnin on katsottu merkitsevän erityistä tarvetta huolehtia järjestelmään talletettavien henkilötietojen suojaamisesta väärinkäytön vaaroilta ja kaikenlaiselta tietojen laittomalta saannilta ja käytöltä (ks. PeVL 13/2016 vp, s. 4, PeVL 14/2009 vp, s. 3/I). Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota myös siihen, että kun terveydenhuollossa on kansallisesti siirrytty käyttämään valtakunnallisia sähköisiä tietojärjestelmäpalveluja, voi tällaisiin järjestelmiin kohdistuvasta tietomurrosta, tietovuodosta tai väärinkäytöstä seurata hyvin merkittävä perusoikeusloukkaus. Merkityksellistä tässä suhteessa on ollut myös tietojen mahdollinen käsittely muussa kuin alkuperäisessä keräämistarkoituksessaan. Valiokunta on tällaisessa sääntely-ympäristössä painottanut myös tietoteknisesti varmistetun hoitosuhteen tai asiayhteydestä säädettäväksi ehdotetun merkitystä (PeVL 3/2024 vp, PeVL 4/2021 vp, k. 23, PeVL 71/2018 vp, s. 4). 

Perustuslakivaliokunnan käytännössä on painotettu, että arkaluonteisten tietojen käsittely on rajattava täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään (PeVL 101/2022 vp, PeVL 3/2017 vp, s. 5). Esimerkiksi tiedonsaantioikeudet tulee sitoa välttämättömyyteen (PeVL 15/2018 vp). Asiakastietolain käyttöoikeussääntelyllä turvataan muun muassa sitä, ettei henkilötietoja oletusarvoisesti saateta rajoittamattoman henkilömäärän saataville ilman luonnollisen henkilön myötävaikutusta. Näin käyttöoikeussääntely edellyttää, että välttämättömyyttä turvataan jo järjestelmätasolla tietoteknisesti, rajoittaen ammattihenkilöiden pääsyä arkaluontoisiin tietoihin silloin, kun heillä ei ole tietoihin käyttöoikeutta.  

Ennakoivien terveydenhuollon palvelujen toteuttamisen on arvioitu kattavan sellaisia tehtäviä, joissa on perusteltua poiketa nykyisestä käyttöoikeussääntelyn edellyttämästä hoitosuhdekriteeristä. Nyt ehdotettavalla sääntelyllä oikeus käyttää asiakastietoja perustuu edelleen asiakastietolain 9 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla ammattihenkilön työtehtävään ja annettaan palveluun. Käsittelyn perusteena taas on hoitosuhteen sijaan laissa erikseen määritellyt tehtävät ja niiden hoitaminen. Ehdotetussa pykälässä mainittuja tehtäviä hoitavalla ammattihenkilöllä on oikeus käsitellä potilastietoja siltä osin kuin se on tehtävän järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämätöntä. Sääntelystä siis ilmenee tahot, jotka ovat oikeutettuja potilastietoja käsittelemään ja se, missä tehtävissä tietoja käsitellään. Siten nyt ehdotettavan sääntelyn ei katsota merkittävästi erkaantuvan asiakastietolain käyttöoikeussääntelyn kokonaisuudesta. 

Ehdotuksessa potilastietojen käyttöoikeus ennakoivan terveydenhuollon palvelujen hoitamisessa (terveydenhuoltolain 13, 14 ja 24 §:n tarkoittamat tehtävät) rajataan edellyttämällä sitä, että tietoja tällä perusteella käsittelemään oikeutettu ammattihenkilö hoitaa näitä laissa määriteltyjä terveydenhuoltolain mukaisia tehtäviä ja käsittelee niissä potilastietoja vain välttämättömin osin. Siten potilastietojen arkaluontoisuuden edellyttämä välttämättömiin tietoihin rajaaminen säilyy, sillä ehdotettavan uuden momentin mukainen käyttöoikeus edellyttää potilastietojen käsittelyn rajaamista säännöksen mukaisten terveydenhuoltolain tehtävien hoitamisen kannalta välttämättömään.  

Käyttöoikeussääntely kytkeytyy myös järjestelmän tietoteknisiin ratkaisuihin, joilla voidaan vaikuttaa siihen, mihin tietoihin ammattihenkilöillä on pääsy. Käyttöoikeussääntelyn kannalta on siten huomionarvoista, että rajaus tapahtuu sitomalla se pykälän mukaisten tehtävien hoitamiseen. Näin ollen tietoteknisesti käyttöoikeutta voidaan rajata rajatulle joukolle ammattihenkilöitä ja siitä tarkemmin heidän tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Kytkemällä tämä käyttöoikeussääntelyyn, turvataan samalla se, että tietoihin pääsyä voidaan rajata myös tietoteknisesti, kun järjestelmä esimerkiksi varmentaa ammattihenkilön työtehtävät. Tämä on merkityksellistä muun muassa tietojen väärinkäytön estämiseksi. Kokonaisuus näin ollen sopii yhteen käyttöoikeussääntelyn kokonaisuuteen, jossa asiakastietolain 9 §:n 1 momentissa edellytetään oikeuden käyttää asiakastietoja perustuvan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön työtehtävään ja annettavaan palveluun. Edelleen pykälän 3 momentissa edellytetään palvelunantajan määrittelevän, mitä välttämättömiä asiakastietoja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä on oikeus käyttää. Käyttäjistä ja näiden oikeuksista tietojärjestelmässä on saman momentin mukaan pidettävä myös rekisteriä. 

Arvioitaessa yksityiselämän suojan ja siihen kuuluvan henkilötietojen suojan suhdetta muihin perusoikeuksiin on huomioitava se, että perustuslakivaliokunta on painottanut, että yksityiselämän ja henkilötietojen suojalla ei ole etusijaa muihin perusoikeuksiin nähden (PeVL 101/2022 vp, PeVL 73/2018 vp, s. 3). Terveydenhuollon palvelut ovat tarveperustaisia. Tarveperiaate ohjaa palvelujen järjestämistä sekä yksilötasoisia hoitopäätöksiä. Tässä ehdotuksessa kyse on erityisesti ennakoivista ja ennaltaehkäisevistä terveydenhuollon palveluista. Myös tällaisia palveluja voidaan kohdentaa tarveperiaatteen edellyttämällä tavalla siten, että palvelut kohdistuvat sinne, missä tarvetta on eniten. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalla ei ole aiempaa nimenomaista lausuntokäytäntöä potilastietojen käyttämisestä osana ennakoivaa ja siten myös proaktiivisempaa julkista terveydenhuoltoa. Kyse on samalla potilastietojen profiloinnin hyödyntämisestä julkisten terveydenhuollon palvelujen kohdentamisessa. Valmistelussa arvioitiin, että kyse on yksityiselämän suojan tasapainottamisesta suhteessa oikeuteen riittäviin terveyspalveluihin ja velvollisuuteen edistää väestön terveyttä. 

Ennakoivan terveydenhuollon palvelujen kokonaisuus tulee suunnata tarveperiaatteen ohjaamalla tavalla. Tarve määrittää myös sitä, mihin terveydenhuollon palveluihin yksilöllä on oikeus. Nykyinen lainsäädäntökokonaisuus lähtee siitä, että tämä tarve määritellään ensi sijassa lääketieteellisin kriteerein. Yksi vaikuttava keino tämän tarpeen määrittämiseen on potilastietojen hyödyntäminen. Näin palveluja saadaan kohdennettua siten, että pohjalla on jonkunlaista tietoa palvelujen mahdollisesta tarpeesta. Tämä on tärkeää erityisesti terveydenhuollon rajallisten resurssien maailmassa; esimerkiksi yksilöllisiä ja räätälöityjä terveystarkastuksia ei olisi mahdollista järjestää vuosittain jokaiselle yksilölle. Myöskään kaikkia mahdollisia sairauksia tai niiden riskejä ei ole mahdollista seuloa ja ennakoida. Näin ollen palvelujen järjestäminen ja toteuttaminen – ollakseen vaikuttavaa myös yksilön elämän ja hyvinvoinnin kannalta – edellyttävät palvelujen kohdentamista.  

Terveyspalvelujen rajallisten resurssien vaikuttava kohdentaminen on yksilötason oikeuksien toteutumisen ohella voimakas yhteiskunnallinen intressi, joka vaikuttaa viime kädessä myös yksilöön. Terveydenhuollon kestävyys ja kantokyky ovat pitkällä aika välillä riippuvaisia niistä toimenpiteistä, joita tehdään terveyspalvelujen voimavarojen riittävyyden turvaamiseksi. Nyt ehdotettava sääntely tukee ja turvaa resurssien vaikuttavaa ja oikea-aikaista kohdentamista, jolla on selkeitä väestö- ja yksilötason vaikutuksia niin hyvinvointiin, elinvuosien pituuteen kuin terveyspalvelujen riittävyyteen.  

Perustuslakivaliokunta on myös painottanut, että yksityiselämän ja henkilötietojen suojalla ei ole etusijaa muihin perusoikeuksiin nähden. Lisäksi valiokunnan kannan mukaan henkilötietojen suojan turvaaminen on toteutettava koko perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Tämä lähtökohta on huomioitu valmistelussa. Samalla on huomioitu terveydenhuollon potilastietojen arkaluontoisuus ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen edellytykset erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelylle. Tämä huomioiden katsottiin perustelluksi, että ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuuteen liittyviä lakisääteisiä tehtäviä täsmennetään, jotta voidaan huomioida potilastietojen käsittelyn edellyttämä sääntelyn täsmällisyys ja tarkkarajaisuus, sillä kyse on henkilötietojen suojan ydinalueesta. Tätä tukee myös ehdotettava muutos käyttöoikeussääntelyyn, joka osaltaan turvaa täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden tavoitetta. 

Ehdotettavassa sääntelyssä on kyse kokonaisuudesta, joka on keskeinen usean perusoikeussäännöksen turvaamisen kannalta. Ehdotuksessa on kiinnitetty huomiota koko perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen ja haettu tasapainoa yhtäältä yksityiselämän suojan ja henkilötietojen suojan ja toisaalta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin kytkeytyvän perusoikeuskokonaisuuden välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on viime kädessä kyse myös oikeudesta elämään. Ehdotettavaa sääntelyä on arvioitu riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen kannalta yllä kappaleessa 9.1. Ehdotettavan sääntelyn katsottiin valmistelussa olevan välttämätöntä ja oikeasuhtaista ennen kaikkea riittävien terveyspalvelujen tosiasialliseksi turvaamiseksi, toteuttamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi sekä viime kädessä oikeuden elämään turvaamiseksi. Ehdotettavalla sääntelyllä vahvistetaan terveydenhuollon lainsäädännön kokonaisuuden yhteyttä perustuslain 19 §:ssä turvattujen oikeuksien tosiasialliseen toteutumiseen ja perustuslain 22 §:n velvoitteen mukaiseen perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamiseen.  

9.6  Julkisen vallan velvoite turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen

Perustuslain 22 §:n asettama perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoite kohdistuu julkiseen valtaan käsitteen laajassa merkityksessä. Näin ollen säännös ei velvoita pelkästään lainsäätäjää, vaan esimerkiksi hyvinvointialueita ja yksittäisiä virastoja sekä yksittäisiä terveydenhuollon toimintayksiköitä. Keskeisiin turvaamiskeinoihin kuuluvat perusoikeuden käyttöä turvaavan ja täsmentävän lainsäädännön säätämisen lisäksi taloudellisten voimavarojen kohdentaminen.  

Terveydenhuollossa on kyse sellaisista sosiaalisista oikeuksista, kuten oikeus terveyteen, että niiden toteutuminen on vahvasti sidoksissa käytössä oleviin resursseihin. Terveydenhuoltoon liittyvien oikeuksien kannalta on merkitystä sillä, että palvelujärjestelmää pystytään kehittämään suuntaan, joka mahdollistaa rajallisten resurssien entistä vaikuttavamman ja tehokkaamman kohdentamisen. Resurssien tehokkaampi ja vaikuttavampi kohdentaminen on näin ollen osa kokonaisuutta, jolla turvataan perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista rajallisten resurssien todellisuudessa. Samalla on huomioitava, että perustuslain 19 §:n 3 momentin sääntelyvaraus tarkoittaa, että perusoikeussäännöksen sisältö muodostuu perustuslainsääntelyn ja tavallisen lainsäädännön muodostamasta kokonaisuudesta, mikä entisestään korostaa lainsäätäjän velvoitetta säätää tarkemmin ja täsmällisemmin oikeuden käyttämisestä.  

9.7  Hyvinvointialueiden itsehallinto

Perustuslain 121 §:n mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään. 

Nyt ehdotettavalla sääntelyllä ei luoda hyvinvointialueille uusia tehtäviä. Sääntelyllä ainoastaan täsmennetään jo olemassa olevia tehtäviä. Täsmentäminen on tarpeen yhtäältä siksi, että oikeus potilastietojen käsittelyyn näissä tehtävissä olisi selkeä. Toisaalta kyse on myös potilastietojen käsittelyn edellyttämästä täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksesta.  

Hyvinvointialueiden itsehallinnon tarkoituksena on mahdollistaa se, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteet toteutuvat alueen asukkaiden tarpeiden ja olosuhteiden mukaisesti (HE 241/2020 vp, s. 189). Tällä esityksellä mahdollistetaan hyvinvointialueiden mahdollisuus huomioida omien asukkaidensa tarpeita entistä vaikuttavammin ja yksilöllisemmin järjestäessään ja toteuttaessaan ennakoivan terveydenhuollon kokonaisuuden palveluita. Ehdotuksella ei velvoiteta hyödyntämään potilastietoja ja teknologiaa näissä tehtävissä. Esimerkiksi terveystarkastuksen kohderyhmän määrittäminen voi tapahtua myös muilla keinoin. Hyvinvointialueet voivat näin ollen itse päättää näiden menetelmien käytöstä ja esimerkiksi mahdollisista teknologiainvestoinneista. Sekä voimassa oleva että nyt ehdotettava terveydenhuollon lainsäädäntö jättää hyvinvointialueille tarkoituksenmukaista liikkumavaraa esimerkiksi palvelujen sisällön, menetelmän ja laadun määrittelemiseen.  

Hallitus katsoo edellä esitetyillä perusteilla, että esitys on sopusoinnussa perustuslain kanssa, minkä vuoksi lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon, koska ehdotettu sääntely on merkityksellistä useiden perustuslaissa turvattujen oikeuksien kannalta, mutta erityisesti 10 §:n 1 momentin sekä 19 §:n 3 momentin kannalta. Perustuslakivaliokunnan lausunto olisi tarpeen erityisesti sen arvioimiseksi, ovatko julkisen vallan esityksessä ehdotetut terveydenhuollon ennakoivat tehtävät sekä esityksessä ehdotettu henkilötietojen käsittely sopusoinnussa edellä mainittujen perusoikeuksien kanssa.