1.1  Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta

1 luku Yleiset säännökset

Luvussa säädettäisiin lain soveltamisalasta, soveltamisalan rajauksesta ja määritelmistä. 

1 §.Soveltamisala. Ammattipätevyysdirektiivin 1 artiklan mukaisesti direktiivin lähtökohtana on yhdessä tai useammassa muussa EU:n jäsenvaltiossa hankittu ammattipätevyys. Yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa hankitulla ammattipätevyydellä tarkoitetaan sitä, että jos ammattipätevyys koostuu useammasta osatekijästä, kaikkien kelpoisuuden osatekijöiden tulee olla suoritettu yhdessä tai useammassa muussa jäsenmaassa. 

Voimassa olevan ammattipätevyyslain 1 §:n 2 momentin mukaan lakia sovelletaan EU:n jäsenvaltion kansalaisen pääosin toisessa jäsenvaltiossa hankkiman ammattipätevyyden tunnustamiseen. Säännöksen sanamuodolla on haluttu viitata siihen, että osa ammattipätevyydestä on voinut karttua myös EU:n jäsenvaltioiden ulkopuolella. Sillä ei sen sijaan ole tarkoitettu tilanteita, joissa osa ammattipätevyydestä on hankittu Suomessa ja osa muualla EU:ssa. Koska säännös on tältä osin tulkinnanvarainen, siitä ehdotetaan poistettavaksi sana ”pääosin”. 

Ammattipätevyysdirektiivin johdanto-osan kappaleen 11 mukaisesti direktiivin tavoitteena ei ole puuttua jäsenvaltioiden perusteltuun oikeuteen estää kansalaisiaan kiertämästä eri ammatteja koskevaa kansallista lainsäädäntöä. Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain soveltamispykälän sisältämä vaatimus siitä, että ammattipätevyyden tulee olla toisessa jäsenvaltiossa hankittu, estää osaltaan eri ammatteja koskevan kansallisen lainsäädännön kiertämisen. Esimerkiksi jos jäsenmaan kansalainen suorittaa Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon ja hakeutuu suorittamaan opettajan pedagogiset opinnot toisessa jäsenvaltiossa saaden kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa aineenopettajan pätevyyden, ei ammattipätevyyttä voida katsoa yhdessä tai useammassa muussa jäsenmaassa hankituksi. 

Pykälän 2 momentin viittaus kolmansien maiden kansalaisten asemaa koskevaan unionin lainsäädäntöön tarkoittaa erityisesti direktiiveihin 2004/38/EY, 2003/109/EY, 2004/83/EC, 2009/50/EY, 2005/71/EY ja 2011/98/EU sisältyvien velvoitteiden ottamista huomioon ammattipätevyyden tunnustamisessa. Kolmansien maiden kansalaisten asemaa määrittävien säädösten sovellettavuutta tässä laissa tarkoitettuun ammattipätevyyden tunnustamismenettelyyn rajaa kuitenkin ammattipätevyysdirektiivin 1 artikla, jonka perusteella tunnustamissäännökset tulevat sovellettavaksi näissä tapauksissa vain silloin, kun ammattipätevyys on hankittu pääosin jossakin unionin jäsenvaltiossa. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä kolmansien maiden kansalaisten asema voi tulla tarkasteltavaksi myös ammattipätevyysdirektiivin 3 artiklan 3 kohdan mukaisissa tilanteissa eli kun jokin jäsenmaa on tunnustanut henkilön kolmannessa maassa myönnettyyn asiakirjaan perustuvan ammattipätevyyden ja todistaa, että henkilöllä on kyseisen jäsenvaltion alueella hankittu kolmen vuoden ammattikokemus. 

Voimassa olevan ammattipätevyyslain 1 §:n 3 momenttia esitetään täsmennettäväksi siten, että kolmen vuoden ammattikokemuksen edellytetään olevan asiakirjan tunnustaneesta jäsenvaltiosta. Muotoilu vastaisi ammattipätevyysdirektiivin 3 artiklan 3 kohtaa. Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 1 §:ää. 

2 §.Soveltamisalan rajaus. EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolella suoritettujen korkeakoulututkintojen rinnastamisessa sovelletaan jatkossakin hakijan kansalaisuudesta riippumatta ulkomaanopintolakia ja –asetusta. Myös jäsenvaltion kansalaisen toisesta jäsenvaltiosta hankitun tutkintotodistuksen tason määrittämiseen sovelletaan ulkomaanopintolakia, koska näissä Opetushallituksen päätöksissä ei ole kysymys ammattipätevyysdirektiivissä tarkoitetusta ammattipätevyyden tunnustamisesta. 

Ammattipätevyysdirektiivin ja vastaavan kansallisen lainsäädännön lähtökohtana on, että tunnustamissäännöksiä sovelletaan ammattihenkilöihin, jotka haluavat harjoittaa samaa ammattia toisessa jäsenvaltiossa. Toisaalta direktiivin mukainen säännellyn ammatin käsite ei ulotu kaikkeen ammattitoimintaan, sillä Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus (SEUT) mahdollistaa tietyin osin säännellyn ammatin määritelmän rajaamisen kansallisesti. SEUT 53 artiklan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat direktiivejä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtymistä ja toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta. Muun muassa tähän artiklaan perustuen on annettu ammattipätevyysdirektiivi. SEUT 51 artiklan mukaan sijoittautumisoikeutta koskevan luvun, mukaan lukien 53 artikla, määräyksiä ei sovelleta jäsenvaltiossa toimintaan, joka jatkuvasti tai tilapäisesti liittyy julkisen vallan käyttöön kyseisessä jäsenvaltiossa. Näin ollen SEUT ei velvoita jäsenvaltioita soveltamaan ammattipätevyysdirektiiviä ja sitä vastaavaa kansallista lainsäädäntöä niihin ammatteihin, johon liittyy julkisen vallan käyttöä. Tämän vuoksi uudessa 2 pykälässä säädettäisiin siitä, että ammattipätevyyden tunnustamista koskevaa lakia ei sovellettaisi sellaisten ammattien osalta, joihin sisältyy merkittävää julkisen vallan käyttöä. Tämän perusteella ammattipätevyyden tunnustamislakia ei ole tarkoitus soveltaa esimerkiksi poliisin, rajavartijan ja merivartijan ammatteihin. 

Ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia sovelletaan nykyisin muun muassa kelpoisuuden antamiseksi virkoihin, joihin on kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteen maisterin tutkinto tai oikeusnotaarin tutkinto. Oikeustieteellistä tutkintoa edellytetään esimerkiksi tuomarin ja syyttäjän virkoihin ja joihinkin ministeriöiden virkoihin. Oikeustieteen maisterin tutkinto edellytetään myös esimerkiksi haettaessa oikeudenkäyntiavustajalautakunnalta lupaa toimia oikeudenkäyntiavustajana. 

Oikeustieteen alan tutkintojen tunnustamisessa annettavien päätösten muotoilu poikkeaa muista ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain nojalla annettavista päätöksistä, sillä kelpoisuutta ei näissä tapauksissa anneta tiettyyn tehtävään vaan mihin tahansa tehtävään, johon edellytetään oikeustieteen maisterin tai oikeusnotaarin tutkinto. 

Ammattipätevyysdirektiivin uudistamisen yhteydessä on EU:n komission ohjauksessa toteutettu direktiivin 59 artiklaan perustuva laaja kartoitus ammattien sääntelystä EU:n jäsenmaissa. Tässä yhteydessä on kartoitettu uudelleen myös Suomen säännellyt ammatit. Toteutetun kartoituksen ja EU:n komissiosta sen yhteydessä saatujen linjausten sekä SEUT 51 artiklan perusteella on lainmuutosten yhteydessä tarkoitus luopua tulkinnasta, jonka mukaan oikeustieteellistä tutkintoa edellyttävät julkisen sektorin virat ja tehtävät ovat säänneltyjä ammatteja, joihin tulisi soveltaa ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia. Myös tästä säädettäisiin lain 2 pykälässä. 

Jos ulkomailla oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö haluaa kelpoisuuden julkisen sektorin virkaan, johon on säädöspohjaisena kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteellisen alan tutkinto, hän voisi tutkinnon suoritusmaasta riippumatta hakea jatkossa päätöstä tutkintonsa rinnastamisesta ulkomaanopintolain nojalla. 

3 §.Määritelmät. Pykälän 6 kohdan mukaista kelpoisuuskokeen määritelmää täydennettäisiin direktiivimuutoksen mukaisesti. Kelpoisuuskokeella tarkoitettaisiin ammatillista tietämystä, taitoja ja pätevyyttä mittaavaa koetta, jonka tarkoituksena on arvioida hakijan kykyä harjoittaa säänneltyä ammattia Suomessa. 

Direktiivin mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten on kelpoisuuskokeen suorittamista varten laadittava luettelo aiheista, jotka Suomessa edellytettävän koulutuksen ja hakijan saaman koulutuksen vertailun perusteella eivät sisälly hakijan tutkintotodistukseen tai muuhun muodollista pätevyyttä osoittavaan asiakirjaan. 

Kelpoisuuskokeessa on otettava huomioon, että hakija on pätevä ammatinharjoittaja jäsenvaltiossa, josta hän tulee. Kokeen tulee sisältää aiheet, joiden tuntemusta pidetään olennaisen tärkeänä, jotta hakija voi harjoittaa kyseistä ammattia Suomessa. Kokeessa voidaan myös selvittää kyseiseen toimintaan Suomessa sovellettavien ammatillisten sääntöjen tuntemusta. 

Pykälän 9 kohtaa täydennettäisiin siten, että unionin tunnustamissäännöksillä tarkoitetaan sekä ammattipätevyysdirektiivin säännöksiä että sen nojalla annettuja komission delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanosäädöksiä. 

Lisäksi pykälää täydennettäisiin määrittelemällä toimivaltainen viranomainen ja eurooppalainen ammattikortti. Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 2 §:ää. 

2 luku Tunnustamisjärjestelmiin liittyvät säännökset

Luvussa säädettäisiin ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavista tahoista ja toimivaltaisten viranomaisten tehtävistä, yleisestä tunnustamisjärjestelmästä ja siihen liittyvistä menettelyistä, osittaisesta ammatinharjoittamisoikeudesta, yhteisiin koulutusperiaatteisiin perustuvasta ammattipätevyyden tunnustamisesta, ammattikokemusjärjestelmästä, tunnustamishakemusten liitteistä ja käsittelyn määräajoista. 

4 §.Ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava taho ja toimivaltaisten viranomaisten tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavasta tahosta nykyistä vastaavasti. Lähtökohtana tulee jatkossakin olla, että ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavaksi viranomaiseksi säädetään tiettyä ammattia koskevassa erityislainsäädännössä se ammatin sääntelystä vastaavan hallinnonalan viranomainen, jolla on riittävä asiantuntemus ammattitoiminnan sisällöstä. 

Voimassa olevan pykälän 2 momentin mukaan ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava taho voi tarvittaessa pyytää yliopistolta, korkeakoululta tai muulta oppilaitokselta lausunnon hakijan suorittamien opintojen vastaavuudesta ja puuttuvista aihealueista verrattuna Suomessa suoritettaviin opintoihin sekä hakijalle mahdollisesti määrättävän sopeutumisajan pituudesta ja siihen sisällytettävistä tehtävistä sekä kelpoisuuskokeen sisällöstä. Toimivaltaisella viranomaisella voi olla myös tarve saada oppilaitoksen lausuntoon sisältyvä arvio esimerkiksi hakijan ammattikokemuksen sisällöstä ja sen vaikutuksesta korvaaviin toimenpiteisiin. Säännöstä ehdotetaan näin ollen muutettavaksi siten, ettei lausuntopyynnön sisältöä määritettäisi laissa tarpeettoman yksityiskohtaisesti. 

Pykälän 3 momentin mukaan ammattipätevyyden tunnustamiseen liittyvien kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi toimittava tiiviissä yhteistyössä sen maan toimivaltaisten viranomaisten kanssa, josta ammatinharjoittaja siirtyy ja huolehdittava keskinäisestä avunannosta. Säännös perustuu ammattipätevyysdirektiivin 56 artiklaan. Säännös avunannosta unionin tunnustamissäännöksissä asetettujen määräaikojen puitteissa liittyy erityisesti ammattipätevyysdirektiivin 4 d artiklan 2 ja 3 kohtaan, jossa toimivaltaisten viranomaisten edellytetään vastaavan toisen jäsenvaltion tietopyyntöihin kahden viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. 

Eurooppalaisen ammattikortin käyttöönotto lisää tarvetta eri maiden toimivaltaisten viranomaisten yhteistyöhön. Tietojen vaihto jäsenvaltioiden välillä tapahtuu jatkossa kuten nykyisinkin pääsääntöisesti komission ylläpitämän IMI-järjestelmän kautta. IMI-järjestelmässä eri maiden viranomaiset voivat asioida toistensa kanssa omalla kielellään standardoituja kysymys- ja vastausvaihtoehtoja sekä vapaita tekstikenttiä käyttäen. Järjestelmän kautta tietopyynnöt ohjautuvat kyseisen jäsenvaltion asiassa toimivaltaiselle viranomaiselle. IMI-järjestelmän käyttö jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisessä hallinnollisessa yhteistyössä perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1024/2012 (jäljempänä IMI-asetus). IMI-asetuksessa vahvistetaan säännöt, jotka koskevat IMI-järjestelmän käyttöä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisessä sekä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja komission välisessä hallinnollisessa yhteistyössä henkilötietojen käsittely mukaan lukien. IMI-järjestelmää käytetään IMI-asetuksen perusteella jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisessä sekä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja komission välisessä hallinnollisessa yhteistyössä, joka liittyy ammattipätevyysdirektiivin 4 a–4 e, 8, 21 a, 50, 56 ja 56 a artiklaan eli ammattikorttia, hallinnollista yhteistyötä, tietojenvaihtoa ja hälytysmekanismia koskeviin säännöksiin. 

Tietoja vaihdettaessa toimivaltaisten viranomaisten on noudatettava henkilötietodirektiivissä ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivissä säädettyjä henkilötietojen suojaa koskevia sääntöjä. Mainitut direktiivit on pantu Suomessa täytäntöön henkilötietolain (523/1999) ja sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) säännöksillä. 

Henkilötietojen käsittely Suomessa perustuu toimivaltaiselle viranomaiselle erityislaissa säädettyyn tehtävään. Esimerkiksi Opetushallitukselle säädettäisiin tässä laissa ammattipätevyyden tunnustamista koskeva päätöksenteko ja siihen linkittyviä tehtäviä. 

Ammattipätevyysdirektiivin 57 artiklassa säädetään tietojen keskitetystä saatavuudesta internetissä palveludirektiivin 6 artiklassa tarkoitettujen keskitettyjen asiointipisteiden kautta. Suomessa keskitetyn asiointipisteen kansallisen organisoinnin lähtökohtana on palveludirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä ollut olemassa olevien tai valmisteilla olevien yrityksille tarkoitettujen neuvontapalveluiden ja sähköisen asioinnin hankkeiden hyödyntäminen. Käytännön toteutus on kytketty Yritys-Suomen tarjoamiin neuvontapalveluihin. Yritys-Suomen englanninkielisten sivustojen sisään on rakennettu oma osio palvelualojen keskitetyksi asiointipisteeksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto toimii palvelujen tarjoamisesta annetun lain (1166/2009) 16 §:n mukaisesti palveludirektiivissä tarkoitettuna hallinnollisena yhteyspisteenä Suomessa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto toimii myös keskitettyyn asiointipisteeseen sisältyvien viranomaismenettelyjä koskevien tietojen ja toimintojen koordinoijana. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtävistä ei ole tarpeen säätää ammattipätevyysdirektiivin muutosten täytäntöönpanon yhteydessä. 

5 §.Yleisen tunnustamisjärjestelmän pätevyystasot. Pykälässä säädetään yleisen tunnustamisjärjestelmän pätevyystasoista. Ammattipätevyysdirektiivin 11 artiklan mukaisessa pätevyystasojaottelussa keskeisiä kriteereitä ovat koulutuksen taso, luonne ja kesto. Tasojaottelu on luotu pelkästään yleisen järjestelmän toimivuutta varten, eikä sillä ole vaikutusta esimerkiksi kansallisiin koulutusrakenteisiin tai muihin jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluviin koulutuskysymyksiin. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tehtävänä on selvittää se, mille säännöksen 1—5 kohdan eli ammattipätevyysdirektiivin a–e mukaiselle tasolle hakijan koulutus asettuu. 

Kun toimivaltainen viranomainen perustelee päätöstään, sen on annettava hakijalle muun muassa tieto siitä, mitä tasoa ammatin harjoittamiseen vastaanottavassa jäsenvaltiossa vaaditaan ja mille tasolle hakijan koulutus asettuu. Vastaanottavien maiden viranomaiset tarvitsevat päätöksentekonsa pohjaksi tiedon siitä, mille tasolle lähtömaa sijoittaa omat tutkintonsa. 

Opetusministeriö on elokuussa 2008 antanut Opetushallitukselle ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle ohjeen suomalaisten tutkintojen sijoittamisesta ammattipätevyysdirektiivin mukaisille tasoille. Ohjeessa on suositeltu tehtäväksi tutkintojen sijoittelu seuraavasti: tasolle a) peruskoulun ja lukion päättötodistus sekä sellaiset pätevyystodistukset, jotka vaaditaan tiettyjen tehtävien hoitamiseksi (esimerkiksi hygieniapassi, vartijakortti), tasolle b) ammatilliset perustutkinnot ja ammattitutkinnot, tasolle c) erikoisammattitutkinnot, opistoasteen ja ammatillisen korkea-asteen tutkinnot, tasolle d) alemmat korkeakoulututkinnot, ammattikorkeakoulututkinnot ja tasolle e) ylemmät korkeakoulututkinnot, ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot, jatkotutkintona suoritettavat lisensiaatin tutkinnot ja tohtorin tutkinnot. 

Pykälän 1 momentin tasoa 3 koskevat määrittelyt muutettaisiin vastaamaan muutettua direktiiviä. Muilta osin pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan lain 6 §:ää. 

Muutosdirektiivin johdanto-osan kappaleessa 11 kuvataan Bolognan prosessia, jonka puitteissa korkeakoulut ovat mukauttaneet opinto-ohjelmansa kaksivaiheiseksi tutkintojärjestelmäksi, jossa suoritetaan ensimmäisen vaiheen (Bachelor) ja toisen vaiheen (Master) korkeakoulututkinto. Jotta direktiivissä 2005/36 esitetyt viisi tasoa vastaisivat tätä tutkintorakennetta, ensimmäisen vaiheen korkeakoulututkinto olisi jatkossakin luokiteltava säännöksen 1 momentin mukaiselle tasolle 4 ja toisen vaiheen korkeakoulututkinto tasolle 5. 

6 §.Tunnustamisen edellytykset yleisessä tunnustamisjärjestelmässä. Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen on sijoituttava tasolle, joka vastaa 5 §:n mukaisessa jaottelussa vähintään välittömästi edeltävää tasoa kuin se, joka vaaditaan samaan ammattipätevyyteen kansallisesti. Tämä säännös on direktiivimuutoksen yhteydessä poistettu ammattipätevyysdirektiivin 13 artiklan 1 kohdasta, joten se ehdotetaan poistettavaksi myös kansallisesta lainsäädännöstä. 

Tunnustaminen yleisessä tunnustamisjärjestelmässä perustuu jatkossakin hakijan kotijäsenvaltiossa hankkiman ammattipätevyyden ja vastaanottavan jäsenvaltion kyseiseen säänneltyyn ammattiin vaadittavan ammattipätevyyden ja koulutuksen vertailuun. Pätevyystodistusten ja muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen on oltava jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen antamia. 

Tunnustamisen lähtökohtana on, että hakijalla on toisen jäsenvaltion saman ammatin harjoittamiseksi edellyttämä pätevyyttä osoittava asiakirja ja että henkilöllä on kotijäsenvaltiossaan oikeus työskennellä ammatissa, jonka harjoittamiseksi hän hakee ammattipätevyyden tunnustamista. Joissakin jäsenmaissa esimerkiksi opettaja-ammatin harjoittaminen edellyttää legitimointia tai rekisteröintiä. Tällöin ammattipätevyyden tunnustamisen perusteena oleviin asiakirjoihin kuuluu erillinen rekisteröinnin osoittava todistus. Esimerkiksi Ruotsissa on otettu 1 päivästä heinäkuuta 2011 alkaen vaiheittain käyttöön opettajalegitimointi. Lainsäädännön (skollag SFS 2010:800) mukaisesti opettajilla tulee tiettyjä erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta olla legitimointi voidakseen toimia vakituisessa opetustehtävässä ja voidakseen päättää itsenäisesti arvosanoista. Legitimoinnin myöntää Statens skolverk, ja legitimoinnin osoittavassa todistuksessa määritellään ne koulumuodot, luokka-asteet ja opetettavat aineet tai aihealueet, joiden opettamiseen henkilö on kelpoinen. Iso-Britanniassa on puolestaan käytössä kaksivaiheinen opettajarekisteröinti, jossa soveltuvan korkea-asteen koulutuksen saaneelle henkilölle myönnetään hakemuksesta ensin alustava opettajarekisteröinti (Qualified Teacher Status, provisional registration), jonka jälkeen henkilön tulee suorittaa lakisääteinen harjoittelujakso (Induction period). Opettajarekisteröinti on täydellinen ja lopullinen vasta kun edellä mainittu harjoittelu on suoritettu. Toimivaltainen viranomainen (Englannissa The Teaching Agency) myöntää muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat eli Qualified Teacher Status -todistuksen sekä sen lisäksi edellytettävän todistuksen harjoittelujakson suorittamisesta. 

Pykälän 2 momentti olisi uusi säännös ja koskisi niitä tilanteita, joissa ammatti ei ole hakijan lähtömaassa säännelty. Tunnustamispäätöksen edellytyksenä on tällöin, että hakijalla on yksi tai useampi pätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, jotka ovat toimivaltaisen viranomaisen antamia ja jotka osoittavat haltijansa valmiuden kyseisen ammatin harjoittamiseen. Ammatin harjoittaminen tulee näissä tilanteissa mahdollistaa henkilöille, jotka ovat kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana harjoittaneet ammattiaan täysipäiväisesti vähintään vuoden ajan tai osa-aikaisesti vastaavan ajan toisessa jäsenvaltiossa, jossa kyseinen ammatti ei ole säännelty. Vuoden ammattikokemusta ei kuitenkaan vaadita, jos hakijan muodollista pätevyyttä osoittavissa asiakirjoissa vahvistetaan säännelty ammatillinen koulutus. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan säännellyllä ammatillisella koulutuksella tarkoitetaan koulutusta, joka on erityisesti suunnattu tietyn ammatin harjoittamiseen ja käsittää koulutuksen, jota tarvittaessa täydennetään ammattiin perehdyttävällä koulutuksella tai työharjoittelulla tai työjaksolla. Säännellyn ammatillisen koulutuksen rakenne ja taso määritellään tällöin asianomaisen jäsenvaltion laeissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä, tai niitä valvoo tai ne hyväksyy kyseistä tehtävää varten nimetty viranomainen. 

Pykälän uusi 3 momentti vastaisi direktiivin 13 artiklan 4 kohtaa. Säännöksen mukaan toimivaltainen viranomainen voisi tehdä kielteisen tunnustamispäätöksen, jos hakijan ammattipätevyys sijoittuu 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle tasolle ja kansallinen lainsäädäntö edellyttää ammatin harjoittamiseen 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista tasoa. Säännöksen tarkoitus on toimia turvaavana elementtinä sellaisissa tilanteissa, joissa hakijan ammattipätevyys sijoittuisi ammattipätevyysdirektiivin pätevyystasoluokituksen alimmalle tasolle ja tehtävään edellytettäisiin Suomessa ylempää korkeakoulututkintoa. 

Pykälän 4 ja 5 momentti vastaisivat voimassa olevan 7 §:n 2 ja 3 momenttia. 

7 §.Korvaavat toimenpiteet. Korvaavia toimenpiteitä koskevan voimassa olevan 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hakijalle voidaan asettaa vaatimus korvaavista toimenpiteistä, jos hakijan suorittaman koulutuksen kesto on vähintään vuoden lyhyempi kuin mitä kansallisesti on edellytetty. Tämä säännös on poistettu direktiivin 14 artiklan 1 kohdasta ja tämän vuoksi se ehdotetaan poistettavaksi myös kansallisesta lainsäädännöstä. 

Hakijalle asetettu vaatimus korvaavan toimenpiteen suorittamisesta perustuu jatkossa olennaisiin eroihin ulkomaisen ja kansallisen koulutuksen välillä. Eroja tarkasteltaessa hakijan saamaa ammatin harjoittamisen kannalta keskeisten tietojen, taitojen ja pätevyyden muodostamaa kokonaisuutta verrataan siihen, mitä ammattiin pääsemiseksi Suomessa edellytetään. Erot ovat olennaisia, jos sisällöt eroavat toisistaan merkittävässä määrin. 

Pykälän 2 momentin mukaan korvaavia toimenpiteitä määriteltäessä ja niiden asettamisen tarvetta arvioitaessa toimivaltaisen viranomaisen olisi tutkittava, voivatko hakijan ammattikokemuksen tai elinikäisen oppimisen kautta saavuttamat tiedot, taidot ja pätevyydet korvata kokonaan tai osittain olennaisen eron, jonka perusteella korvaava toimenpide tulisi edellyttää. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan l alakohdan määritelmän mukaan elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan kaikkea sellaista ihmisen koko elinikänsä aikana hankkimaa yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella annettavaa epävirallista koulutusta ja arkioppimista, joka lisää hänen tietojaan, taitojaan ja pätevyyttään ja johon voi sisältyä ammattietiikka. Mikäli hakija ammattipätevyyden hankkimisen ja muodollisen pätevyyttä osoittavien asiakirjojen myöntämisen jälkeen hankkii ammattikokemusta EU-alueen ulkopuolisesta maasta, tulee tämä ammattikokemus huomioida korvaavia toimenpiteitä määriteltäessä. Samoin unionin ulkopuolella hankittu elinikäinen oppiminen tulee ottaa huomioon. 

Sekä ammattikokemuksesta että elinikäisen oppimisen kautta saavutetusta osaamisesta tulee esittää asiaankuuluvan elimen vahvistama todistus. Ammattikokemuksen osalta asiaankuuluva elin on ensisijaisesti työnantaja. Elinikäisestä oppimisesta todistavan asiakirjan tulee olla sellaisen tahon myöntämä, joka voi arvioida näin saavutettuja tietoja, taitoja ja pätevyyksiä. Ansioluetteloa tai muuta hakijan tai yksityishenkilön laatimaa asiakirjaa ei näin ollen voida pitää asiaankuuluvan elimen vahvistamana todistuksena. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyistä 8 §:n 3 momenttia vastaavasti tilanteista, joissa hakija ei saa valita sitä, suorittaako hän korvaavana toimenpiteenä kelpoisuuskokeen vai sopeutumisajan. Säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi uusilla 4 ja 5 kohdilla 14 artiklan 3 kohdan muutosta vastaavasti. Mainitun direktiivimuutoksen perusteella pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettävien edellytysten täyttyessä hakijalle voitaisiin määrätä sekä sopeutumisaika että kelpoisuuskoe. 

Korvaavan toimenpiteen asettaminen tulee direktiivin 14 artiklan 6 kohdan mukaan perustella päätöksessä. Päätöksen perustelemisen vaatimus sisältyy hallintolain (434/2003) 44 ja 45 §:ään, joten asiasta ei tarvitse säätää tässä yhteydessä erikseen. Tunnustamispäätöksen perusteluista tulee käydä ilmi, mikä on se ammattipätevyyslain 5 §:n mukainen taso, mitä vastaanottavassa maassa edellytetään kelpoisuuden saavuttamiseksi ja mikä on hakijan ammattipätevyyslain 5 §:n mukainen taso. Perusteluista pitää käydä ilmi myös olennaiset erot hakijan suorittaman ja Suomessa vaaditun koulutuksen välillä tai olennaiset erot ammattitoiminnan sisällössä sekä syyt, joiden vuoksi eroja ei voi korvata hakijan ammattikokemuksen tai elinikäisen oppimisen kautta saavuttamilla tiedoilla, taidoilla ja pätevyydellä. 

Voimassa olevan 8 §:n 4 momentissa säädetään korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten velvollisuudesta järjestää kelpoisuuskokeita. Säännös sisältyisi täsmennettynä ehdotetun lain 7 §:n 5 momenttiin. Kelpoisuuskokeiden järjestämisvelvollisuus koskee paitsi Suomen virallisen koulutusjärjestelmän mukaisia tutkintoja myöntäviä tahoja eli yliopistoja, ammattikorkeakouluja, ammatillisen koulutuksen järjestäjiä ja muita oppilaitoksia, myös näyttötutkinnon järjestäjiä. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 631/1998) 8 §:n 4 momentin mukaan näyttötutkinnon tai sen osan suorittamismahdollisuuksia on järjestettävä henkilöille, joille ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava viranomainen on antanut tunnustamispäätöksen, jossa hakijalta on edellytetty korvaavia toimenpiteitä. Säännöksen täsmentämisen lisäksi 5 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi direktiivin 14 artiklan 7 kohdan mukaisella säännöksellä, jonka perusteella hakijalla tulee olla mahdollisuus suorittaa kelpoisuuskoe kuuden kuukauden kuluessa sen päätöksen tekemisestä, jossa hakijalle on määrätty kelpoisuuskoe. 

Lähtökohtaisesti korkeakoulu tai muu taho järjestää kelpoisuuskokeet opetus- ja tutkintokielellään. Jos kyseisen ammattipätevyyden voi Suomessa hankkia myös vieraalla kielellä, voidaan katsoa perustelluksi tarjota mahdollisuus suorittaa kelpoisuuskoe kyseisellä vieraalla kielellä. Tällöin kelpoisuuskokeen järjestää taho, joka tarjoaa pätevyyteen johtavaa koulutusta tai tutkintoa vieraalla kielellä. 

Pykälän 6 momenttiin sisältyisi korvaavia toimenpiteitä koskeva valtuussäännös nykyisen lain 8 §:n 5 momenttia vastaavasti. 

8 §.Osittainen ammatinharjoittamisoikeus. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi uusi osittaista ammatinharjoittamisoikeutta koskeva pykälä, joka liittyy direktiiviin lisättyyn 4 f artiklaan. Säännöksen sisällyttäminen ammattipätevyysdirektiiviin perustuu EU:n tuomioistuinratkaisuihin. 

Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen tapauskohtaiseen harkintaan perustuvasta päätöksestä harjoittaa toisessa jäsenvaltiossa hankittua ammattia, joka vastaa vain osittain jotain Suomessa säänneltyä ammattia. Osittainen ammatinharjoittamisoikeus tarkoittaa, että henkilö ei saa oikeutta harjoittaa kaikkea kyseiseen ammattiin liittyvää toimintaa, vaan hän saa rajoitetun oikeuden toimia tietyissä tehtävissä. 

Päätös osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisestä edellyttäisi, että kaikki pykälän 1 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Säännöksen 1 kohdan mukaan hakijan tulee olla täysin pätevä harjoittamaan kotijäsenvaltiossaan sitä ammatillista toimintaa, jota varten osittaista ammatinharjoittamisoikeutta haetaan. Säännöksen 2 kohta edellyttää kotijäsenvaltiossa harjoitetun ammatillisen toiminnan ja Suomessa säännellyn ammatin sisältämän ammatillisen toiminnan vertailua. Nämä erot voivat olla niin suuret, että hakijalta tulisi tunnustamispäätöksessä edellyttää 8 §:n mukaisena kelpoisuuskokeena Suomessa edellytettävän koulutuksen suorittamista kokonaisuudessaan, jotta hakija saisi oikeuden harjoittaa säänneltyä ammattia kaikilta osin. Tällöin toimivaltaisen viranomaisen on harkittava mahdollisuutta myöntää hakijalle osittainen ammatinharjoittamisoikeus. Olennaista on, että ammatillinen toiminta voidaan 3 kohdan mukaisesti tosiasiallisesti erottaa kyseisen suomalaisen säännellyn ammatin piiriin kuuluvasta muusta toiminnasta. Tällöin toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon, voidaanko kyseistä ammatillista toimintaa harjoittaa kotijäsenvaltiossa itsenäisesti. 

Pykälän 2 momentin mukaan osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden mahdollisuutta ei sovellettaisi ammattihenkilöihin, joiden ammattipätevyys tunnustetaan automaattisesti eli joiden tunnustamismenettelyssä sovelletaan direktiivin III osaston II luvun mukaista ammattikokemusjärjestelmää, III luvun mukaista koulutuksen vähimmäisvaatimusten yhdenmukaistamiseen perustuvaa automaattisen tunnustamisen järjestelmä tai III a luvun mukaista yhteisten koulutusperiaatteiden järjestelmää. Osittaista ammatinharjoittamisoikeutta koskeva säännös tulee kuitenkin sovellettavaksi automaattisen tunnustamien piiriin kuuluvien ammattien osalta niissä tapauksissa, joissa hakijan koulutus ei täytä automaattisen tunnustamisen edellytyksiä. 

Toimivaltaisen viranomaisen tulee 1 momentin mukaisesti harkita, voidaanko yksittäisen säännellyn ammatin osalta määrittää sellaisia erillisiä tehtäväkokonaisuuksia, jotka voidaan selkeästi määritellä toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä ja joihin perustuen henkilölle voitaisiin myöntää rajattu oikeus ammatin harjoittamiseen. Jos tällainen tehtävien yksilöinti ei ole mahdollista, toimivaltainen viranomainen tekee kielteisen päätöksen pykälän 1 momentin nojalla sen vuoksi, etteivät osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen yleiset edellytykset täyty. Jos taas toimivaltainen viranomainen päätyy harkinnassaan siihen, että osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämiseen liittyvät 1 ja 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät, sen tulee vielä arvioida osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen vaikutuksia yleisen turvallisuuden, potilasturvallisuuden ja asiakasturvallisuuden näkökulmasta. Pykälän 3 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi tehdä kielteisen päätöksen, jos se olisi yleiseen turvallisuuteen taikka asiakas- tai potilasturvallisuuteen liittyvien seikkojen vuoksi välttämätöntä. Säännöstä vastaavan direktiivin 4 f artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan osittainen ammatinharjoittamisoikeus voidaan evätä, jos se on perusteltua yleiseen etuun liittyvistä pakottavista syistä, omiaan takaamaan tavoitellun tavoitteen saavuttamisen eikä ylitä sitä, mikä on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi. Säännöksen soveltaminen edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa. Kielteisen päätöksen tekeminen edellyttäisi sitä, että osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen katsottaisiin olennaisesti vaarantavan yleistä turvallisuutta, asiakasturvallisuutta tai potilasturvallisuutta. Toimivaltaisen viranomaisen tulisi päätöksenteossaan harkita, voidaanko osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisellä aiheutettava turvallisuusriski mahdollisesti poistaa muilla keinoin vai onko kielteisen päätöksen tekeminen turvallisuusnäkökohtien perusteella välttämätöntä. Tällöin harkinnassa on otettava huomioon myös esimerkiksi pykälän 5 momentin säännös siitä, että osittaista ammatinharjoittamisoikeutta koskevan päätöksen saaneiden olisi ilmoitettava ammatillisen toimintansa laajuus selvästi palvelun vastaanottajille. Kielteisen päätöksen perusteena ei voi olla esimerkiksi se, että toimivaltainen viranomainen arvioi osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden saaneen henkilön työllistymismahdollisuuksien olevan vaikeaa tai mahdotonta. 

Käytännössä henkilö voi hakea ammattipätevyytensä tunnustamista tai osittaista ammatinharjoittamisoikeutta. Mikäli rajoittamaton ammattipätevyyden tunnustaminen ei ole mahdollista, toimivaltaisen viranomaisen tulee oma-aloitteisesti tutkia, täyttyvätkö osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden edellytykset. Päätöksenteko perustuisi 4 momentin mukaisesti yleisen tunnustamisjärjestelmän säännöksiin. 

Pykälän 5 momentti sisältäisi myös viittaussäännöksen lain 25 §:ään, jossa säädettäisiin ammattinimikkeen käytöstä. Säännöksen mukaan ammatillista toimintaa olisi harjoitettava kotijäsenvaltiossa annetulla ammattinimikkeellä, kun henkilölle on myönnetty osittainen ammatinharjoittamisoikeus. Toimivaltainen viranomainen voisi kuitenkin vaatia, että ammattinimikettä käytetään suomen tai ruotsin kielellä. 

Suurin osa Suomen säännellyistä ammateista kuuluu terveydenhuollon sektorille ja osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämiseen liittyvä harkinta koskee myös terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Säännöksen soveltaminen voisi tulla harkittavaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa puheterapeutti antaa puheterapiaa muulla kuin Suomen kansalliskielillä tai jossa psykologi toimii kotijäsenvaltiossaan työ- tai organisaatiopsykologina. 

9 §.Yhteiset koulutuspuitteet. Ammattipätevyysdirektiiviin on lisätty uusi 49 a artikla, joka koskee yhteisiä koulutuspuitteita. Niillä tarkoitetaan tietyn ammatin harjoittamiseksi vähintään tarvittavaa yhteistä tieto-, taito- ja pätevyyskokonaisuutta. Direktiivi edellyttää, että koulutuspuitteiden perusteella saatua ammattipätevyyttä osoittavat asiakirjat antavat jäsenvaltion alueella samat oikeudet kuin sen itse myöntämät muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat. Näin ollen toimivaltainen viranomainen tunnustaa yhteisten koulutuspuitteiden perusteella saadut ammattipätevyyttä osoittavat asiakirjat automaattisesti eikä hakijalle voi tällöin asettaa 7 §:ssä tarkoitettuja korvaavia toimenpiteitä. 

Yhteiset koulutuspuitteet eivät 2 momentin mukaisesti korvaa kansallisia koulutusohjelmia, jollei asiasta erikseen toisin säädetä. 

Komissiolla on 49 a artiklan 4 kohdan mukaisesti valta antaa delegoituja säädöksiä, jotka koskevat yhteisten koulutuspuitteiden perustamista tiettyä ammattia varten. Delegoitujen säädösten antaminen edellyttää, että yhteiset koulutuspuitteet täyttävät direktiivin 49 a artiklan 2 kohdan mukaiset edellytykset. Jäsenvaltio voidaan 49 a artiklan 5 kohdan mukaisesti myös vapauttaa yhteisten koulutuspuitteiden käyttöönotosta sekä velvollisuudesta tunnustaa yhteisten koulutuspuitteiden perusteella saatu ammattipätevyys automaattisesti. Komission täytäntöönpanosäädöksessä on tarkoitus luetella yhteisiin koulutuspuitteisiin kuuluvat kansalliset ammattipätevyydet ja kansalliset ammattinimikkeet. Koska yhteisten koulutuspuitteiden käyttöönotto edellyttää käytännössä sekä komission delegoitujen säädösten että täytäntöönpanosäädösten antamista ja koska näiden säädösten sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa, pykälän 3 momenttiin ehdotetaan sisällytettäväksi koulutuspuitteita koskeva asetuksenantovaltuus. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin näin ollen säätää yhteisten koulutuspuitteiden yksityiskohdista, jos komission tulevaisuudessa antamat säädökset sitä edellyttävät. 

10 §.Yhteiset koulutustestit. Ammattipätevyysdirektiiviin on lisätty uusi 49 b artikla, joka koskee yhteisiä koulutustestejä. Niillä tarkoitetaan yhdenmukaistettua kelpoisuuskoetta, joka voidaan suorittaa kaikissa osallistuvissa jäsenvaltiossa ja joka on varattu tietyn ammattipätevyyden haltijoille. Direktiivi edellyttää, että tällaisen testin suorittaminen hyväksytysti jossakin jäsenvaltiossa antaa ammattipätevyyden haltijalle oikeuden harjoittaa kyseistä ammattia missä tahansa vastaanottavassa jäsenvaltiossa samoin edellytyksin kuin kyseisessä jäsenvaltiossa hankitun ammattipätevyyden haltijat. Näin ollen toimivaltainen viranomainen tunnustaa yhteisten koulutustestien perusteella saadut ammattipätevyyttä osoittavat asiakirjat automaattisesti eikä hakijalle voi tällöin asettaa 7 §:ssä tarkoitettuja korvaavia toimenpiteitä. 

Komissiolla on 49 b artiklan 4 kohdan mukaisesti valta antaa delegoituja säädöksiä, jotka koskevat yhteisen koulutustestin sisällön vahvistamista ja testiin osallistumiselle ja sen hyväksytylle suorittamiselle asetettavia edellytyksiä. Delegoitujen säädösten antaminen edellyttää, että yhteinen koulutustesti täyttää direktiivin 49 b artiklan 2 kohdan mukaiset edellytykset. Jäsenvaltio voidaan 49 b artiklan 5 kohdan mukaisesti myös vapauttaa velvollisuudesta järjestää yhteinen koulutustesti sen alueella sekä velvollisuudesta tunnustaa automaattisesti yhteisen koulutustestin suorittaneen ammattihenkilön ammattipätevyys. Komission täytäntöönpanosäädöksessä on tarkoitus luetella jäsenvaltio, joissa yhteisiä koulutustestejä järjestetään, sekä määrittää testien järjestämistiheys kalenterivuoden aikana ja muut tarvittavat järjestelyt yhteisten koulutustestien järjestämiseksi eri jäsenvaltioissa. Koska yhteisten koulutustestien käyttöönotto edellyttää käytännössä sekä komission delegoitujen säädösten että täytäntöönpanosäädösten antamista ja koska näiden säädösten sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa, pykälän 2 momenttiin ehdotetaan sisällytettäväksi koulutustestejä koskeva asetuksenantovaltuus. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin näin ollen säätää yhteisten koulutustestien yksityiskohdista, jos komission tulevaisuudessa antamat säädökset sitä edellyttävät. 

11 §.Ammattikokemus ammatinharjoittamisen edellytyksenä. Voimassa olevan lain 10 §:n 2 momentin mukaan kauppakamarilaissa tarkoitetun kauppakamarin tehtävänä on hakemuksesta antaa todistuksia Suomessa harjoitetun ammattitoiminnan lajista ja kestosta. Jatkossa tällaiset todistukset laadittaisiin Opetushallituksessa. Käytännössä todistukset laadittaisiin esimerkiksi hakijan esittämien työtodistusten tai muiden työnantajan antamien todistusten perusteella. Jos hakijana on itsenäinen ammatinharjoittaja, toiminnasta voitaisiin esittää esimerkiksi kaupparekisteriote ja kirjanpitäjän todistus. Laadittava asiakirja ei ole päätös, johon voisi hakea muutosta ehdotettavan lain 24 §:n nojalla. 

12 §.Hakemuksen liitteet. Pykälässä säädetään ammattipätevyyden tunnustamishakemuksen liitteistä yleisesti, ja yksityiskohtaiset säännökset liiteasiakirjoista sisällytettäisiin ammattipätevyyden tunnustamisesta annettavaan valtioneuvoston asetukseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava viranomainen voisi tarvittaessa vaatia hakemuksen liitteeksi Suomessa auktorisoidun kääntäjän laatimat suomen- tai ruotsinkieliset käännökset muista kuin suomen tai ruotsin kielellä kirjoitetuista asiakirjoista. Sopimus Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä Pohjoismaiden kansalaisten oikeudesta käyttää omaa kieltään muussa pohjoismaassa (SopS 11/1987) edellyttää, että pohjoismaan kansalainen on oikeutettu käyttämään suomen, ruotsin, islannin, norjan ja tanskan kieltä asioidessaan toisen pohjoismaan viranomaisen tai julkisen laitoksen kanssa ja että viranomaisen tulee tällöin huolehtia tarvittavan tulkki- ja käännöspalvelun järjestämisestä. 

Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi mahdollisuus vaatia säännönmukaisesti liiteasiakirjat virallisesti oikeaksi todistettuina jäljennöksinä. Pykälän uuden 3 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi jatkossa vaatia virallisesti oikeaksi todistetut jäljennökset liiteasiakirjoista silloin, kun jäljennösten aitoudesta on perusteltuja epäilyksiä eikä asiasta muutoin saada varmuutta. Säännös perustuu direktiivin 57 a artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää asiakirjoista virallisesti oikeaksi todistettuja jäljennöksiä, jos niillä on perusteltuja epäilyksiä ja kun se on välttämätöntä. Oikeaksi todistettujen jäljennösten sijaan toimivaltainen viranomainen voi monissa tilanteissa pyytää hakijan kotijäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta tietoja asiakirjojen oikeellisuudesta sähköisen tietojenvaihtojärjestelmän IMIn kautta. 

Pykälän 4 momenttiin sisällytettäisiin valtuussäännös voimassa olevan 12 §:n 4 momenttia vastaavasti. 

13 §.Ammattipätevyyden tunnustamispäätös. Ammattipätevyyden tunnustaminen vastaanottavassa jäsenvaltiossa antaa direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan etua saavalle henkilölle oikeuden ryhtyä harjoittamaan kyseisessä jäsenvaltiossa sitä ammattia, johon kyseisellä henkilöllä on pätevyys kotijäsenvaltiossaan, sekä harjoittaa sitä vastaanottavassa jäsenvaltiossa samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion omat kansalaiset. 

Voimassa olevan lain tunnustamispäätöstä koskevaa 13 §:ää täsmennettäisiin hakemuksen käsittelyä koskevien määräaikojen osalta. Pykälän 1 momentin mukaan yleiseen tunnustamisjärjestelmään ja ammattikokemusjärjestelmään perustuva hakemus tulisi jatkossakin ratkaista neljän kuukauden kuluessa kaikkien vaadittavien asiakirjojen esittämisestä. Koulutuksen vähimmäisvaatimusten yhteensovittamiseen perustuvaan automaattiseen tunnustamiseen liittyvät hakemukset tulisi ratkaista kolmen kuukauden kuluessa kaikkien vaadittavien asiakirjojen esittämisestä kuten nykyisinkin. Lisäksi sama kolmen kuukauden takaraja koskisi jatkossa myös mahdollista yhteisten koulutusperiaatteiden perusteella tapahtuvaa automaattista tunnustamista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ehdollisesta ja lopullisesta tunnustamispäätöksestä voimassa olevaa säännöstä selkeämmin. 

3 luku Palvelujen tarjoamisen vapaus

Luvussa säädettäisiin palvelun tarjoamisen vapauden periaatteesta ja palvelun tarjoajan ammattinimikkeestä. 

14 §.Palvelun tarjoamisen vapauden periaate. Pykälän 1 momentissa huomioitaisiin ammattipätevyysdirektiivin 5 artiklan 1 kohdan b alakohtaan tehdyt muutokset. Säännöksen mukaan väliaikainen ja satunnainen palvelun tarjoaminen on sallittava, jos ammatti ei ole säännelty sijoittautumisjäsenvaltiossa ja palvelun tarjoaja on harjoittanut asianomaista ammattia vähintään vuoden ajan viimeisten kymmenen vuoden aikana yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa. Vuoden ammattikokemusta koskevaa ehtoa ei kuitenkaan sovellettaisi, jos ammattiin johtava koulutus on säännelty. Muilta osin voimassa olevan lain 16 §:ään sisältyvä säännös säilyisi ennallaan. 

15 §.Palvelun tarjoajan ammattinimike. Voimassa olevan lain 17 § sisällytettäisiin uuden lain 15 §:ksi sellaisenaan. 

4 luku Eurooppalainen ammattikortti

Lakiin sisällytettäisiin uusi eurooppalaista ammattikorttia koskeva luku, jossa säädettäisiin ammattikortin hakumenettelystä yleisesti sekä toimivaltaisten viranomaisten velvollisuuksista erilaisissa ammattikortin myöntämiseen liittyvissä tilanteissa. Lisäksi luvussa säädettäisiin ammattikorttiin liittyvien tietojen käsittelystä. Ammattikortin myöntämisen eri vaiheisiin liittyy toimivaltaisen viranomaisen kannalta kolme erilaista tilannetta. Lain 18 §:ssä säädettäisiin ammattikortin myöntämisestä Suomessa ammattipätevyyden hankkineelle toisessa EU-maassa tapahtuvaa palveluiden väliaikaista ja satunnaista tarjoamista varten, 20 §:ssä säädettäisiin ammattikortin esivalmistelusta Suomessa ammattipätevyyden hankkineelle toisessa EU-maassa työskentelyä varten ja 21 §:ssä säädettäisiin ammattikortin myöntämisestä muualla kuin Suomessa ammattipätevyyden hankkineelle Suomessa työskentelyä varten. 

Kansallisen lainsäädännön lisäksi eurooppalaisesta ammattikortista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY mukaisista eurooppalaisen ammattikortin myöntämismenettelystä ja hälytysmekanismin soveltamisesta annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/983. Asetus sisältää eurooppalaisen ammattikortin osalta artiklat seuraavista aiheista: menettelyyn osallistuvat toimivaltaiset viranomaiset, sähköisten hakemusten tekeminen, hakemuksiin liitettävät tiedot, hakemuksen sisältämät tiedot, hakemusten siirtäminen kotijäsenvaltion asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle, hakemuksia eteenpäin toimittavien toimivaltaisten viranomaisten rooli, kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten suorittama kirjallisten hakemusten käsittely, maksumenettelyt, ammattikortin myöntämisen edellyttämät asiakirjat, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen myöntämien asiakirjojen käsittely, sellaisten asiakirjojen käsittely joita kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei ole myöntänyt, kielitaitoa osoittavat asiakirjat, ammattikortin myöntämisen edellyttämien asiakirjojen aitouden ja voimassaolon tarkistaminen, edellytykset oikeaksi todistettujen jäljennösten pyytämiselle, oikeaksi todistettujen jäljennösten käsittely, kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen esittämät käännöspyynnöt, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten suorittama virallisten käännösten käsittely, ammattikorttia koskeva päätös, ammattikorttia koskevan menettelyn tulos ja asianomaisten kolmansien osapuolien suorittama eurooppalaisen ammattikortin tarkistaminen. Täytäntöönpanoasetuksen liitteessä I säädetään ammatit, joita varten ammattikortti voidaan myöntää. Lisäksi asetuksen liitteessä II luetellaan asiakirjat, jotka vaaditaan ammattikortin myöntämiseksi. 

16 §.Eurooppalaisen ammattikortin hakeminen. Komission täytäntöönpanoasetuksen lähtökohta on, että ammattikorttihakemus toimitetaan sen maan toimivaltaiselle viranomaiselle, johon hakija on sijoittautunut harjoittamaan ammattiaan. Toisaalta ammattipätevyysdirektiivin 4 b artiklan 1 kohdan mukaan kotijäsenvaltion on tarjottava ammattipätevyyden haltijalle mahdollisuus hakea eurooppalaista ammattikorttia. Kotijäsenvaltiolla tarkoitetaan direktiivin 1 artiklan mukaan jäsenvaltiota, jossa ammattipätevyys on hankittu. 

Käytännössä sijoittautumisvaltio ja valtio, jossa ammattipätevyys on hankittu, ovat useimmiten samat. Toisaalta on myös tilanteita, joissa henkilö on opiskellut tutkintonsa toisessa EU-maassa ja sen jälkeen hakenut ammattipätevyytensä tunnustamista Suomesta. Jos tällainen henkilö hakee myöhemmin ammattikorttia siirtyäkseen muuhun EU-valtioon, hänen hakemuksensa ohjautuisi siihen valtioon, jonne hän on ammatillisesti sijoittunut. Jos taas hakija ei ole ammattipätevyyden hankkimisen jälkeen sijoittautunut ammatinharjoittajaksi vielä mihinkään jäsenvaltioon, ammattikorttia koskeva hakemus ohjattaisiin siihen jäsenvaltioon, jossa ammattipätevyys on hankittu. Jos ammattipätevyys on hankittu useammasta EU-valtiosta, hakija päättäisi siitä, mihin näistä valtioista ammattikorttihakemus toimitetaan. 

Edellä todetun perusteella pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että eurooppalaista ammattikorttia haetaan Suomen toimivaltaiselta viranomaiselta, kun hakija on sijoittautunut ammatinharjoittajaksi Suomeen tai kun ammattipätevyys on hankittu Suomessa. Toimivaltainen viranomainen olisi sama taho, joka 4 §:n mukaan vastaa ammattipätevyyden tunnustamisesta. Jos ammattikorttihakemus sen sijaan koskisi ammattia, joka ei Suomessa ole säännelty, ammattikortin myöntämiseen liittyvät toimivaltaisen viranomaisen tehtävät hoitaisi säännöksen perusteella Opetushallitus. 

Eurooppalaisen ammattikortin hakemisen edellytyksenä on 2 momentin mukaisesti, että Euroopan unionin komissio on antanut tarvittavat asiaan liittyvät täytäntöönpanosäädökset. Ammattikortin käyttöönotto EU-alueella edellyttää direktiivin 4 a artiklan 7 kohdan toisen alakohdan mukaan, että liikkuvuus on tai voisi olla suurta kyseisessä ammatissa, että asiaankuuluvat sidosryhmät ovat ilmaisseet riittävää kiinnostusta ja että ammatti tai ammattiin valmistava koulutus ovat säänneltyjä merkittävässä määrässä jäsenvaltioita. 

Täytäntöönpanoasetuksessa luetellaan ammatit, joita ammattikortin hakeminen koskee. Komission suunnitelmissa on ottaa eurooppalainen ammattikortti käyttöön vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa kortti otetaan käyttöön sairaanhoitajille, proviisoreille, fysioterapeuteille, vuoristo-oppaille ja kiinteistönvälittäjille. Toisessa vaiheessa ammattikortti otettaisiin käyttöön mahdollisesti lääkäreille ja insinööreille. 

Direktiivimuutoksen johdanto-osan kappaleessa 4 on todettu, että eurooppalaista ammattikorttia ei ole tarpeen ottaa käyttöön oikeusalan ammateissa, joita varten on jo otettu käyttöön ammattikortti ja josta säädetään asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta annetussa neuvoston direktiivissä 77/249/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 98/5/EY asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu. 

Komission täytäntöönpanosäädöksillä on tarkoitus varmistaa eurooppalaista ammattikorttia koskevien säännösten yhdenmukainen soveltaminen. Direktiivin 4 a artiklan 7 kohdan mukaan komission täytäntöönpanosäädös sisältää muun muassa säännökset, jotka koskevat ammattikortin muotoa, hakemusten käsittelyä, hakemuksen liitteiden käännöksiä ja virallisesti oikeaksi todistettuja jäljennöksiä sekä eurooppalaiseen ammattikorttiin liittyvien maksujen maksu- ja käsittelytapoja. Direktiivin 4 a artiklan 8 kohdan mukaan eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseen liittyvien hakijoilta veloitettavien maksujen on oltava kohtuullisia, suhteellisia ja oikeassa suhteessa kotijäsenvaltiolle ja vastaanottavalle jäsenvaltiolle aiheutuviin kustannuksiin, eivätkä ne saa toimia esteenä eurooppalaisen ammattikortin hakemiselle. Maksujen suuruuden määrittäminen kuuluu direktiivissä säädettyjen puitteiden rajoissa jäsenvaltion toimivaltaan. 

Pykälän 3 momentissa säädetään siitä, että ammattikortin hakeminen on vaihtoehto sille, että henkilö hyödyntää jo nykyisin voimassa olevia menettelytapoja ammattipätevyyden tunnustamisen osalta. Ammattipätevyyden haltija voi näin ollen valita, hakeeko hän eurooppalaista ammattikorttia vai 13 §:ssä tarkoitettua toimivaltaisen viranomaisen kirjallista päätöstä ammattipätevyyden tunnustamisesta. Jos henkilö on sijoittautunut ammatillisesti Suomeen, mutta haluaa siirtyä työskentelemään toiseen EU-valtioon, ammattikorttia koskeva hakemus tulisi ensin Suomen viranomaisten käsiteltäväksi. Jos henkilö näissä tilanteissa haluaa ammattikortin sijaan hakea perinteistä tunnustamispäätöstä tai tehdä direktiivin 7 artiklassa tarkoitetun ennakkoilmoituksen, hänen tulee osoittaa hakemuksensa tai toimittaa ennakkoilmoituksensa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. 

Kun muualla kuin Suomessa ammattipätevyyden hankkinut ja muualle kuin Suomeen ammatillisesti sijoittautunut henkilö haluaa tarjota palveluja väliaikaisesti ja satunnaisesti Suomessa, eurooppalainen ammattikortti korvaa direktiivin 7 artiklassa tarkoitetun ennakkoilmoituksen. Henkilö voi näissäkin tilanteissa valita, hakeeko hän ammattikorttia vai tekeekö kirjallisen ennakkoilmoituksen. Suomessa ennakkoilmoitusta edellytetään tällä hetkellä ainoastaan terveydenhuollon ammateissa. 

Ammattipätevyyden haltija voisi hakea eurooppalaista ammattikorttia pykälän 4 momentin mukaan ainoastaan sähköisesti komission tarjoaman verkkosovelluksen avulla. Käytännössä ammattikorttia tullaan hakemaan IMI-järjestelmään linkittyvän sovelluksen kautta. Komission täytäntöönpanoasetuksen mukaan eurooppalaista ammattikorttia koskevan sähköisen hakemuksen tekemiseksi hakijan on luotava suojattu henkilökohtainen tili direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa verkkosovelluksessa. Verkkosovellus tarjoaa tietoja tietojenkäsittelyn tarkoituksesta, laajuudesta ja luonteesta, mukaan luettuina tiedot hakijoiden oikeuksista rekisteröityinä henkilöinä. Verkkosovelluksessa on pyydettävä hakijoiden nimenomaista suostumusta heidän henkilötietojensa käsittelyyn IMIssä. 

Verkkosovellus tulee luomaan hakijalle oman IMI-tiedoston, johon talletetaan hakemuksen liitteenä toimitettavat asiakirjat. Tarvittavat liiteasiakirjat on määritetty yksityiskohtaisesti komission täytäntöönpanoasetuksessa. Kun kyse on ammattipätevyyden automaattisesta eli direktiivin III osaston III luvun tunnustamisesta sijoittautumista varten, hakijalta vaaditaan seuraavat liiteasiakirjat: hakijan kansalaisuuden todistava asiakirja ja kolmannen maan kansalaisen aseman todistava asiakirja, muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat ja tarvittaessa muodollista pätevyyttä osoittaviin asiakirjoihin liitettävä todistus sekä vastaavuustodistus tai muu todistus, joka osoittaa automaattisen tunnustamisen edellytysten täyttyvän. Lisäksi toimivaltainen viranomainen voi vaatia hakemuksen liitteeksi ammattipätevyysdirektiivin VII liitteen 1 kohdan d–g alakohdassa tarkoitetut asiakirjat eli esimerkiksi todistusta hakijan nuhteettomuudesta, terveydestä, vakavaraisuudesta ja siitä, ettei hakija ole kielletty harjoittamasta ammattia vakavan ammatillisen väärinkäytöksen tai rikoksen vuoksi, jos se edellyttää vastaavia asiakirjoja myös Suomessa ammattipätevyyden hankkineilta. Kun kyse on ammattipätevyyden tunnustamisesta sijoittautumista varten yleisen tunnustamisjärjestelmän eli direktiivin III osaston I luvun mukaisesti, hakijalta vaaditaan seuraavat liiteasiakirjat: hakijan kansalaisuuden todistava asiakirja ja kolmannen maan kansalaisen aseman todistava asiakirja, ammattipätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, koulutusta koskevia lisätietoja sisältävät asiakirjat, ammattikokemuksen todistavat asiakirjat sekä asiakirjat, joihin sisältyvillä tiedoilla on merkitystä korvaavien toimenpiteiden asettamista harkitessa. Lisäksi toimivaltainen viranomainen voi vaatia hakemuksen liitteeksi ammattipätevyysdirektiivin VII liitteen 1 kohdan d–g alakohdassa tarkoitetut asiakirjat eli esimerkiksi todistusta hakijan nuhteettomuudesta, terveydestä, vakavaraisuudesta ja siitä, ettei hakija ole kielletty harjoittamasta ammattia vakavan ammatillisen väärinkäytöksen tai rikoksen vuoksi, jos se edellyttää vastaavia asiakirjoja myös Suomessa ammattipätevyyden hankkineilta. 

Täytäntöönpanoasetuksessa säädettyjen liiteasiakirjojen lisäksi toimivaltainen viranomainen voi pykälän 4 momentin nojalla edellyttää, että ammattikorttia koskevan hakemuksen liitteenä toimitetaan myös todiste ammattikortin myöntämiseen liittyvän maksun suorittamisesta. Komission täytäntöönpanoasetuksessa säädetään maksumenettelyistä seuraavasti: ”1. Jos kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen veloittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevien hakemusten käsittelystä, sen on ilmoitettava hakijalle maksettava määrä, maksutapa, mahdolliset viitteet, jotka on mainittava, sekä vaadittava todistus maksusta direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen välityksellä yhden viikon kuluessa eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen vastaanottamisesta ja asetettava kohtuullinen määräaika maksamiselle. 2. Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen veloittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevien hakemusten käsittelystä, sen on toimitettava tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen välityksellä hakijalle heti, kun kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on toimittanut sille eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen, ja asetettava kohtuullinen määräaika maksamiselle.” 

17 §.Ammattikortin hakemiseen liittyvät toimivaltaisen viranomaisen velvollisuudet. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen velvoitteista direktiivin 4 b artiklan 3 kohtaa vastaavasti. Pykälän säännöksiä ammattikortin hakemiseen liittyvistä menettelyistä sovellettaisiin sekä palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista että sijoittautumista koskevien hakemusten osalta. 

Toimivaltaisen viranomaisen olisi 1 momentin mukaan ilmoitettava vastaanottaneensa hakemuksen ja tiedotettava hakijalle mahdollisista puuttuvista asiakirjoista viikon kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että toimivaltaisen viranomaisen olisi annettava ammattikorttihakemuksen tueksi unionin tunnustamissäännösten perusteella vaadittavat tarvittavat todistukset. 

Pykälän 3 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi tarkistettava, onko hakija sijoittautunut laillisesti ammatinharjoittajaksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sen tarkistamista, että henkilöllä on ammatinharjoittamisoikeutta koskevan rekisterin mukaan oikeus harjoittaa ammattia Suomessa tai että henkilö on tutkintoon perustuvan kelpoisuuden perusteella työskennellyt Suomessa. Lisäksi toimivaltaisen viranomaisen olisi tarkistettava, ovatko kaikki tarvittavat asiakirjat voimassa ja aitoja. Jos toimivaltaisella viranomaisella on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä asiakirjan voimassaolosta tai aitoudesta, sen on kuultava asiaankuuluvaa elintä ja se voi pyytää hakijalta virallisesti oikeaksi todistetut jäljennökset asiakirjoista. Jos sama hakija jättää myöhemmin uusia ammattikorttihakemuksia, toimivaltaiset viranomaiset eivät voi kuitenkaan pyytää toimittamaan uudelleen asiakirjoja, jotka jo entuudestaan sisältyvät komission IMI-tietojenvaihtojärjestelmän tiedostoon ja ovat edelleen voimassa. 

18 §.Suomessa ammattipätevyyden hankkineen ja Suomeen ammatillisesti sijoittautuneen eurooppalainen ammattikortti palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista varten toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa. Pykälässä säädettäisiin ammattikortin myöntämisestä palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista varten direktiivin 4 c artiklaa vastaavasti. 

Toimivaltaisen viranomaisen olisi 1 momentin mukaan tarkastettava hakemus ja hakemuksen tueksi esitetyt asiakirjat ja päätettävä eurooppalaisen ammattikortin myöntämisestä palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista varten kolmen viikon kuluessa. Kolmen viikon määräaika alkaisi puuttuvien asiakirjojen vastaanottamisesta tai, jos täydentäviä asiakirjoja ei ole pyydetty, viikon kuluttua hakemuksen vastaanottamisesta. Toimivaltaisen viranomaisen olisi ammattikortin myöntämisen jälkeen toimitettava ammattikortti viipymättä niiden jäsenvaltioiden toimivaltaiselle viranomaiselle, johon hakija on ilmoittanut siirtyvänsä. Toimivaltaisen viranomaisen olisi samalla ilmoitettava asian käsittelyvaiheesta myös hakijalle. Lisäksi hakijalle olisi 23 §:n 2 momentin mukaisesti ilmoitettava eurooppalaisen ammattikortin myöntämisen yhteydessä siitä, että ammattikortin haltijalla on milloin tahansa ja veloituksetta oikeus pyytää virheellisten tai puutteellisten tietojen oikaisemista tai asianomaisen IMI-tiedoston poistamista tai estämistä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ammattikorttia koskevien tietojen muutoksista. Eurooppalaisen ammattikortin haltija voi myöhemmin haluta tarjota palvelua muissa kuin alkuperäisessä hakemuksessa ilmoitetussa jäsenvaltioissa. Näissä tapauksissa hän voi hakea ammattikortin laajentamista. Lisäksi jos ammattikortin haltija haluaa jatkaa palvelujen tarjoamista 18 kuukauden ajanjaksoa pitempään, hänen on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle. Kummassakin tapauksessa ammattikortin haltijan on toimitettava kaikki tiedot IMI-tiedostoon sisältyvien tietojen merkittävistä muutoksista siltä osin kuin toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia tietoja komission täytäntöönpanosäädösten nojalla. Toimivaltaisen viranomaisen olisi välitettävä ajantasaistettu eurooppalainen ammattikortti asianomaisille jäsenvaltioille. 

Sekä ammattikortin myöntämistä että sen laajentamista koskevaan päätökseen olisi pykälän 3 momentin mukaan mahdollista hakea muutosta 24 §:n mukaisesti. 

Kun ammattikorttihakemus koskee palveluja, joiden väliaikaisella ja satunnaisella tarjoamisella on vaikutusta kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen, toimivaltaisen viranomaisen menettelyyn sovellettaisiin 4 momentin mukaan sijoittautumista koskevaa 20 §:ää. Näissä tilanteissa toimivaltainen viranomainen vastaanottaa hakemuksen ja tekee hakemuksen tietojen tarkastuksen, mutta lopullisen päätöksen kortin myöntämisestä tekee vastaanottavan valtion toimivaltainen viranomainen. 

19 §.Muualla kuin Suomessa ammattipätevyyden hankkineen ja muualle kuin Suomeen ammatillisesti sijoittautuneen eurooppalainen ammattikortti palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista varten Suomessa. Pykälän 1 momentissa vahvistettaisiin Suomen näkökulmasta ammattipätevyysdirektiivin 4 c artiklan 4 kohdan mukainen periaate siitä, että eurooppalainen ammattikortti on voimassa palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista varten kaikkien asianomaisten vastaanottavien jäsenvaltioiden koko alueella niin kauan kuin sen haltijalla on oikeus harjoittaa ammattia IMI-tiedostoon sisältyvien asiakirjojen ja tietojen perusteella. Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin ammattipätevyysdirektiivin 4 a artiklan 4 kohdan mukaisesti siitä, että eurooppalainen ammattikortti olisi vaihtoehto direktiivin 7 artiklassa tarkoitetulle ennakkoilmoitukselle. Direktiivin 4 c artiklan 1 kohdan mukaisesti ammattikortin haltijalta ei olisi mahdollista edellyttää muuta ennakkoilmoitusta seuraavien 18 kuukauden aikana. 

Kun ammattikorttihakemus koskee palveluja, joiden väliaikaisella ja satunnaisella tarjoamisella on vaikutusta kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen ja joihin ei sovelleta mitään automaattiseen tunnustamiseen perustuvaa järjestelmää, toimivaltaisen viranomaisen menettelyyn sovellettaisiin 2 momentin mukaan sijoittautumista koskevaa 21 §:ää. 

20 §.Suomessa ammattipätevyyden hankkineen ja Suomeen ammatillisesti sijoittautuneen eurooppalainen ammattikortti toiseen Euroopan unionin jäsenmaahan sijoittautumista varten. Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa henkilö haluaa siirtyä työskentelemään Suomesta toiseen EU-valtioon muutoin kuin palveluja väliaikaisesti tarjoten. Lisäksi pykälää sovellettaisiin 18 §:n viittaussäännöksen perusteella tilanteissa, joissa ammattikorttihakemus koskee sellaista palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista, jolla on vaikutusta kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen. Viimeksi mainituissa tilanteissa pykälän soveltaminen edellyttää kuitenkin, että kyseiseen ammattiin ei sovelleta mitään automaattiseen tunnustamiseen perustuvaa järjestelmää. 

Hakemuksen vastaanottaneen Suomen toimivaltaisen viranomaisen olisi kuukauden kuluessa tarkistettava IMI-tiedostoon sisältyvien, hakemuksen tueksi esitettyjen asiakirjojen aitous ja voimassaolo eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseksi sijoittautumista varten. Määräaika alkaisi puuttuvien asiakirjojen vastaanottamisesta, tai jos täydentäviä asiakirjoja ei ole pyydetty, viikon kuluttua hakemuksen vastaanottamisesta. Suomen toimivaltaisen viranomaisen olisi sen jälkeen toimitettava hakemus viipymättä vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja ilmoitettava samalla hakijalle hakemuksen käsittelyvaiheesta. Pykälässä tarkoitetut toimet ovat ammattikortin myöntämiseen liittyvää alustavaa valmistelua. Näin ollen toiseen EU-maahan hakemuksen kanssa toimitettavat tiedot asiakirjojen aitouden ja voimassaolon vahvistamisesta eivät muodostu sellaiseksi toimivaltaisen viranomaisen päätökseksi, johon voisi hakea muutosta Suomen lainsäädännön perusteella. Muutoksenhakumahdollisuus turvataan näissä tilanteissa vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ja siinä vaiheessa, kun vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen päättää ammattikortin myöntämisestä. 

21 §.Muualla kuin Suomessa ammattipätevyyden hankkineen ja muualle kuin Suomeen ammatillisesti sijoittautuneen eurooppalainen ammattikortti Suomeen sijoittautumista varten. Pykälän säännökset perustuvat ammattipätevyysdirektiivin 4 d artiklaan. Pykälässä säädettäisiin ammattikortin myöntämisestä Suomessa työskentelyä varten muutoin kuin palveluja väliaikaisesti tarjoten. Lisäksi pykälää sovellettaisiin 19 §:n viittaussäännöksen perusteella tilanteissa, joissa ammattikorttihakemus koskee sellaista palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista, jolla on vaikutusta kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen. Viimeksi mainituissa tilanteissa pykälän soveltaminen edellyttää kuitenkin, että kyseiseen ammattiin ei sovelleta mitään automaattiseen tunnustamiseen perustuvaa järjestelmää. 

Pykälän nojalla myönnettävä eurooppalainen ammattikortti vastaa oikeusvaikutuksiltaan 13 §:n mukaista lopullista tunnustamispäätöstä. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi automaattiseen tunnustamiseen perustuviin järjestelmiin kuuluvissa tapauksissa päätettävä kuukauden kuluessa kotijäsenvaltion lähettämän hakemuksen vastaanottamisesta, myöntääkö se eurooppalaisen ammattikortin. Yhden kuukauden määräaikaa sovellettaisiin näin ollen ammattikokemusjärjestelmään, koulutuksen vähimmäisvaatimusten yhdenmukaistamiseen liittyvään järjestelmään ja yhteisten koulutusperiaatteiden järjestelmään perustuvassa päätöksenteossa. Sen sijaan yleiseen tunnustamisjärjestelmään kuuluvissa sekä 19 §:n 2 momentin mukaisissa tapauksissa toimivaltaisen viranomaisen tulisi kahden kuukauden kuluessa kotijäsenvaltion toimittaman hakemuksen vastaanottamisesta päättää, myöntääkö se eurooppalaisen ammattikortin vai määrätäänkö ammattipätevyyden haltijalle korvaavia toimenpiteitä. Hakijalle olisi 23 §:n 2 momentin mukaisesti ilmoitettava eurooppalaisen ammattikortin myöntämisen yhteydessä siitä, että ammattikortin haltijalla on milloin tahansa ja veloituksetta oikeus pyytää virheellisten tai puutteellisten tietojen oikaisemista tai asianomaisen IMI-tiedoston poistamista tai estämistä. 

Jos toimivaltaisella viranomaisella on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä esimerkiksi asiakirjojen oikeellisuudesta tai aitoudesta, se voisi 2 momentin mukaan pyytää kotijäsenvaltiolta lisätietoja tai virallisesti oikeaksi todistetun jäljennöksen epäilyksenalaisesta asiakirjasta. Kotijäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella on ammattipätevyysdirektiivin 4 d artiklan 2 ja 3 kohdan perusteella tällöin velvollisuus toimittaa pyydetyt tiedot kahden viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. Mahdollisesta lisätietoja ja täydennyksiä koskevasta pyynnöstä huolimatta toimivaltainen viranomainen olisi velvollinen tekemään päätöksen 1 momentissa säädettyjen määräaikojen puitteissa. Määräaikaa olisi kuitenkin toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä mahdollista jatkaa kahdella viikolla. Määräajan jatkaminen olisi perusteltava ja siitä tulisi ilmoittaa hakijalle. Jatkettua määräaikaa voisi lisäksi jatkaa uudestaan kahdella viikolla, jos se katsotaan välttämättömäksi etenkin kansanterveyteen tai palvelun vastaanottajien turvallisuuteen liittyvistä syistä. Määräajan jatkaminen olisi aina perusteltava ja siitä olisi myös ilmoitettava hakijalle. 

Pykälän 3 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi kieltäytyä myöntämästä eurooppalaista ammattikorttia, jos se ei saa kotijäsenvaltiolta tai hakijalta tarvittavia tietoja, joita sillä on oikeus pyytää unionin tunnustamissäännösten mukaisesti. Kielteinen päätös olisi perusteltava asianmukaisesti hallintolain edellyttämällä tavalla. 

Pykälän 4 momentti sisältäisi säännöksen niin sanotusta hiljaisesta tunnustamisesta. Jos toimivaltainen viranomainen ei jostain syystä tekisi päätöstä säädetyissä määräajoissa, eurooppalainen ammattikortti lähetettäisiin ammattipätevyyden haltijalle automaattisesti IMI-järjestelmän välityksellä. Pykälän 5 momentin mukaisesti ammattikortin myöntäminen ei kuitenkaan antaisi kortin haltijalle automaattisesti oikeutta tietyn ammatin harjoittamiseen, jos kyseistä ammattia varten on käytössä rekisteröitymisvaatimuksia tai muita valvontamenettelyjä. Näin ollen esimerkiksi terveydenhuollon ammattien osalta henkilön ammatinharjoittamisoikeus olisi jatkossakin riippuvainen Valviran ylläpitämään terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin tehdystä ammatinharjoittamisoikeutta koskevasta merkinnästä. 

22 §.Eurooppalaiseen ammattikorttiin liittyvien tietojen käsittely. Voimassa olevassa IMI-asetuksessa 1024/2012 vahvistetaan säännöt, jotka koskevat IMI-järjestelmän käyttöä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisessä sekä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja komission välisessä hallinnollisessa yhteistyössä. Näitä säännöksiä on täydennetty tarvittavin osin ammattipätevyyden tunnustamista koskevassa direktiivissä ja komission täytäntöönpanoasetuksessa. Täytäntöönpanoasetuksessa on säädetty muun muassa siitä, että ammattikortin hakuvaiheessa pyydetään hakijoiden nimenomaista suostumusta heidän henkilötietojensa käsittelyyn IMIssä. 

Pykälän säännökset perustuvat ammattipätevyysdirektiivin 4 e artiklaan. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisten viranomaisten olisi viipymättä päivitettävä henkilöä koskevaan IMI-tiedostoon tiedot ammatinharjoittamisoikeutta koskevista rajoituksista ja kielloista. Direktiivissä viitataan henkilötietojen suojaa koskevien sääntöjen osalta henkilötietodirektiiviin 95/46/EY ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviin 2002/58/EY. Mainitut direktiivit on Suomessa pantu täytäntöön säätämällä henkilötietolaki ja sähköisen viestinnän tietosuojalaki. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös IMI-tiedoston päivityksistä siten, että niiden yhteydessä olisi poistettava tiedot, joita ei enää tarvita. Kaikista päivityksistä olisi myös ilmoitettava välittömästi eurooppalaisen ammattikortin haltijalle ja niille toimivaltaisille viranomaisille, joilla on pääsy vastaavaan IMI-tiedostoon. Pykälän 2 momentissa lueteltaisiin tiedot, joita IMI-tiedoston päivitys voi koskea. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että eurooppalaiseen ammattikorttiin sisällytettävät tiedot olisi rajoitettava tietoihin, jotka ovat tarpeen varmistamaan kortin haltijan oikeus harjoittaa ammattia, jota varten kortti on myönnetty. Näitä tietoja olisivat direktiivin 4 e artiklan 4 kohdan mukaisesti haltijan etu- ja sukunimi, syntymäaika ja -paikka, ammatti, muodollinen pätevyys ja sovellettava tunnustamisjärjestelmä, asiaan liittyvät toimivaltaiset viranomaiset, kortin numero, turvaominaisuudet ja viittaus voimassa olevaan henkilötodistukseen. IMI-tiedostoon sisällytettäisiin lisäksi tiedot ammattikortin haltijan ammattikokemuksesta ja tiedot suoritetuista korvaavista toimenpiteistä. 

Pykälän 4 momentin mukaan IMI-tiedostoon sisältyviä henkilötietoja olisi mahdollista käsitellä niin kauan kuin se on tarpeen joko tunnustamismenettelyä varten tai osoituksena tunnustamisesta tai palvelujen väliaikaiseen tarjoamiseen liittyvän ennakkoilmoituksen toimittamisesta. 

Direktiivin 4 e artiklan 6 kohdan mukaan eurooppalaisen ammattikortin ja kaikkien IMI-tiedostojen sisältämien henkilötietojen käsittelyssä asiaankuuluvat toimivaltaiset viranomaiset katsotaan henkilötietodirektiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetuiksi rekisterinpitäjiksi. Pykälän 5 momentissa viitattaisiin asianomaiseen kansalliseen lainsäädäntöön eli henkilötietolakiin. Henkilötietolain 3 §:n 4 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä tarkoitetaan kyseisessä laissa yhtä tai useampaa henkilöä, yhteisöä, laitosta tai säätiötä, jonka käyttöä varten henkilörekisteri perustetaan ja jolla on oikeus määrätä henkilörekisterin käytöstä tai jonka tehtäväksi rekisterinpito on lailla säädetty. 

23 §.Eurooppalaiseen ammattikorttiin liittyvien tietojen tarkastelu. IMI-järjestelmän käyttöön velvoittava IMI-asetus 1024/2012 sisältää muun muassa säännökset henkilötietojen käsittelystä ja tietoturvasta sekä rekisteröityjen oikeuksista ja valvonnasta. Lisäksi direktiivin 4 e artiklan 3 kohdassa säädetään, että IMI-tiedostoon sisältyvien tietojen tarkastelu on sallittua vain kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille henkilötietodirektiivin mukaisesti ja että toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava eurooppalaisen ammattikortin haltijalle IMI-tiedoston sisältö, jos tämä sitä pyytää. Direktiivin 4 e artiklan 7 kohdan mukaan vastaanottavien jäsenvaltioiden on myös säädettävä, että työnantajat, asiakkaat, potilaat, viranomaiset ja muut asianomaiset voivat tarkistaa kortinhaltijan niille esittämän eurooppalaisen ammattikortin aitouden ja voimassaolon, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 kohdan soveltamista. Nämä direktiivin säännökset sisältyisivät pykälän 1 momenttiin. 

Komission täytäntöönpanoasetuksessa säädetään eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn tuloksesta muun muassa seuraavasti: ”Jos eurooppalainen ammattikortti myönnetään, sähköisessä asiakirjassa on oltava direktiivin 2005/36/EY 4 e artiklan 4 kohdassa säädetyt tiedot ja, jos on kyse sijoittautumista koskevasta eurooppalaisesta ammattikortista, vastuuvapauslauseke, jonka mukaan eurooppalainen ammattikortti ei merkitse lupaa harjoittaa ammattia vastaanottavassa jäsenvaltiossa.” Pykälän 1 momentissa mainitut kolmannet tahot eli työnantajat, asiakkaat, potilaat, viranomaiset ja muut asianomaiset voivat tarkistaa kortinhaltijan niille esittämän eurooppalaisen ammattikortin aitouden ja voimassaolon komission verkkosovelluksen kautta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että ammattikortin haltijalla olisi milloin tahansa ja veloituksetta oikeus pyytää virheellisten tai puutteellisten tietojen oikaisemista tai asianomaisen IMI-tiedoston poistamista tai estämistä. Haltijalle olisi ilmoitettava tästä oikeudesta eurooppalaisen ammattikortin myöntämisen yhteydessä. Direktiivin 4 e artiklan 5 kohdan mukaan ammattikortin haltijaa olisi lisäksi kahden vuoden välein muistutettava oikeudesta pyytää IMI-tiedoston tietojen oikaisemista, poistamista tai estämistä. Direktiivin mukaan muistutus lähetetään kuitenkin automaattisesti IMI-järjestelmän välityksellä, kun eurooppalaista ammattikorttia koskeva alkuperäinen hakemus on jätetty sähköisenä, joten toimivaltaisen viranomaisen aktiivisia toimia ei muistutusten osalta tarvita. Jos ammattikortin haltija pyytää sellaisen IMI-tiedoston poistamista, joka liittyy Suomen toimivaltaisen viranomaisen myöntämään ammattikorttiin, toimivaltaisten viranomaisten olisi 3 momentin nojalla annettava ammattipätevyyden haltijalle todiste hänen ammattipätevyytensä tunnustamisesta. 

5 luku Erinäiset säännökset

Luvussa säädettäisiin muutoksenhausta, ammatti- ja tutkintonimikkeen käytöstä, hälytysmekanismista, viranomaistoiminnan yhteensovittamisesta ja kansalaisten neuvonnasta sekä tietojen luovuttamisesta ja toimivaltaisen viranomaisen salassapitovelvollisuudesta. 

24 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta ammattipätevyyden tunnustamista koskeviin päätöksiin nykyisin voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti. Ammattipätevyyden tunnustamispäätös on 13 §:n mukaisesti kaksivaiheinen menettely niissä tapauksissa, joissa hakijalle asetetaan korvaavia toimenpiteitä. Tällöin sekä ehdollinen että lopullinen tunnustamispäätös ovat jatkossakin valituskelpoisia päätöksiä. Muutoksenhaku on nykylainsäädäntöä vastaavasti 2 momentin mukaan mahdollista myös silloin, kun ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava viranomainen ei tee päätöstä laissa säädetyssä määräajassa. Tämä valitusmahdollisuus ei vaikuta viranomaisen velvollisuuteen ratkaista asia määräajassa. 

Muutoksenhakusäännöstä valmisteltaessa on otettu huomioon oikeusministeriössä valmisteltu hallituksen esitys hallintoasioiden muutoksenhakusäännösten tarkistamisesta (HE 230/2014 vp). Pykälässä ei ehdotettaisi otettavaksi käyttöön oikaisuvaatimusta muutoksenhaun ensi vaiheena, koska oikaisuvaatimuksen käsittelisi sama taho kuin alkuperäisen hakemuksen ja koska ammattipätevyyden tunnustamista koskevissa päätöksissä on kyse sellaisesta asiaryhmästä, jossa asia selvitetään perusteellisesti jo ensi vaiheen hallintomenettelyssä. Sen sijaan pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että hallinto-oikeuden valituksen johdosta antamaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

25 §.Ammattinimikkeen ja tutkintonimikkeen käyttö. Pykälän 1 ja 3 momentti perustuvat ammattipätevyysdirektiivin 52 ja 54 artiklaan. Ehdotetut säännökset vastaisivat voimassa olevaa kansallista lainsäädäntöä. Pykälän uusi 2 momentti liittyy direktiivin 4 f artiklan mukaiseen osittaiseen ammatinharjoittamisoikeuteen ja kyseisen artiklan 5 kohtaan. Säännöksen mukaan ammatillista toimintaa olisi harjoitettava kotijäsenvaltiossa eli lähtöjäsenvaltiossa annetulla ammattinimikkeellä, kun henkilölle on myönnetty 8 §:ssä tarkoitettu osittainen ammatinharjoittamisoikeus. Toimivaltainen viranomainen voisi kuitenkin vaatia, että ammattinimikettä käytetään suomen tai ruotsin kielellä. 

26 §.Hälytysmekanismi. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 56 a artiklan 3 kohdan mukaisista tilanteista, jotka liittyvät tunnustamisprosessin yhteydessä väärennettyjä asiakirjoja käyttäneitä henkilöitä koskeviin hälytyksiin. Sen sijaan kyseisen artiklan 1 kohdan mukaisista tilanteista eli ammatillisen toiminnan rajoituksia ja kieltoja koskevista hälytyksistä on tarkoitus säätää eläinlääkäreitä ja terveydenhuollon ammatteja koskevassa erityislainsäädännössä. 

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisten viranomaisten olisi annettava tieto kaikkien muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille sellaisen ammattihenkilön henkilöllisyydestä, joka on hakenut ammattipätevyyden tunnustamista ja jonka on sen jälkeen tuomioistuimessa vahvistettu käyttäneen väärennettyjä asiakirjoja osoituksena ammattipätevyydestä. Hälytys tulisi antaa IMI-järjestelmän kautta kolmen päivän kuluessa tuomioistuimen päätöksen antamisesta. Käsitellessään henkilötietoja toimivaltaisen viranomaisen tulee noudattaa henkilötietolain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain säännöksiä. 

Pykälän 2 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen tulisi ilmoittaa hälytyksen kohteena olevalle henkilölle kirjallisesti hälytystä koskevista päätöksistä samaan aikaan kun se antaa hälytyksen muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. Hälytystä koskevaan päätökseen olisi mahdollista hakea muutosta 24 §:n mukaisesti. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin hälytyksen vastaanottamista koskevista tilanteista. Käytännössä säännös tulisi sovellettavaksi direktiivin 56 a artiklan 1 kohdan l alakohdan mukaisissa tilanteissa eli liittyisi hälytyksiin, jotka koskevat alaikäisten koulutukseen liittyviä ammattihenkilöitä. Jos Opetushallitus vastaanottaisi tunnustamishakemuksen vireille pannutta tai tunnustamispäätöksen saanutta henkilöä koskevan hälytyksen, sen tulisi pyytää hälytyksen lähettäneen jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta tarkempi selvitys hälytykseen johtaneista syistä. Saadun selvityksen perusteella Opetushallituksen tulisi arvioida tarve mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin. 

Direktiivin 56 a artiklan 7 kohdan mukaisesti pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että väärennettyjä asiakirjoja koskevien hälytysten tietoja voidaan käsitellä IMI-järjestelmässä niin kauan kuin ne ovat voimassa. Toimivaltaisen viranomaisen olisi poistettava lähettämänsä hälytys IMI-järjestelmästä kolmen vuorokauden kuluessa siitä, kun hälytyksen voimassaoloon ei ole enää perusteita. Käytännössä hälytys voitaisiin poistaa niissä tilanteissa, kun muutoksenhakutuomioistuin muuttaisi alemman tuomioistuimen ratkaisua ja päätyisi siihen, ettei henkilön esittämiä asiakirjoja voida pitää väärennettyinä. 

Hälytysmenettelyllä ei ole muutosdirektiivin johdanto-osan 29 kappaleen mukaisesti tarkoitus korvata tai muuttaa jäsenvaltioiden keskinäisiä järjestelyjä, jotka koskevat yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa. Ammattipätevyysdirektiivin nojalla toimivaltaiset viranomaiset eivät myöskään osallistu tällaiseen yhteistyöhön ammattipätevyysdirektiivissä säädettyjen hälytysten välityksellä. 

27 §.Viranomaistoiminnan yhteensovittaminen ja kansalaisten neuvonta. Pykälän 1 momentin mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriö vastaisi jatkossakin ammattipätevyyden tunnustamismenettelyihin liittyvästä kansallisesta koordinaatiosta. Pykälän 2 momentin terminologiaa muutettaisiin vastaamaan ammattipätevyysdirektiivin muutosta, joten Opetushallitus toimisi ammattipätevyysdirektiivin mukaisena tukikeskuksena. Tukikeskuksista säädetään ammattipätevyysdirektiivin 57 b artiklassa. Tukikeskuksen tehtävänä on muun muassa antaa toisten jäsenvaltioiden kansalaisille ja tukikeskuksille tietoja ammatteja ja niiden harjoittamista koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä. Vastaanottavan jäsenvaltion tukikeskusten on avustettava kansalaisia tarvittaessa yhteistyössä kotijäsenvaltion tukikeskuksen ja toimivaltaisten viranomaisten sekä vastaanottavan jäsenvaltion keskitettyjen asiointipisteiden kanssa. Ammattipätevyysdirektiivin 4 a artiklan 6 kohta edellyttää, että tukikeskukset tiedottavat kansalaisille ja mahdollisille hakijoille eurooppalaisen ammattikortin toiminnasta ja lisäarvosta ammateissa, joita varten sellainen on saatavissa. Tukikeskus voi myös toimia toimivaltaisena viranomaisena. 

28 §.Tietojen luovuttaminen ja toimivaltaisen viranomaisen salassapitovelvollisuus. Tietojen luovuttamisesta ja toimivaltaisen viranomaisen salassapitovelvollisuudesta säädetään nykyisin ammattipätevyyden tunnustamislain 4 §:ssä. Pykälän sisältöä ei esitetä muutettavaksi nykyisestä. 

6 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

29 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. Lain voimaantulon yhteydessä ehdotetaan kumottavaksi voimassa oleva ammattipätevyyden tunnustamisesta annettu laki. 

30 §.Siirtymäsäännökset. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa vireille tulleisiin hakemuksiin sovellettaisiin uuden lain säännöksiä, kun päätös tehdään lain voimaantulon jälkeen. Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhaussa sovellettaisiin kumottavan ammattipätevyyslain säännöksiä, kun valitus koskee ennen ehdotettavan lain voimaantuloa annettua hallintopäätöstä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toisessa EU/ETA-maassa oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneen asemasta tilanteessa, jossa henkilölle on asetettu vanhan ammattipätevyyslain nojalla korvaavana toimenpiteenä kelpoisuuskoe, jota hän ei ole vielä suorittanut. Edellä 2 §:n perusteluissa on kuvattu Suomen säänneltyjen ammattien kartoittamista koskevaa prosessia ja todettu, että toteutetun kartoituksen perusteella oikeustieteellistä tutkintoa edellyttäviä julkisen sektorin virkoja ja tehtäviä ei uuden lain voimaantulon jälkeen lueta kuuluvaksi säänneltyihin ammatteihin, joihin tulisi soveltaa ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia. Ehdotettavan siirtymäsäännöksen mukaan oikeustieteellisiä tutkintoja myöntävän yliopiston velvollisuutena olisi kuitenkin järjestää kumottavan lain nojalla määrätty kelpoisuuskoe 31 päivään joulukuuta 2018 saakka. Tällöin Opetushallitus tekisi tällaisen kelpoisuuskokeen hyväksytyn suorittamisen jälkeen hakemuksen perusteella lopullisen ammattipätevyyden tunnustamispäätöksen vanhan ammattipätevyyslain 13 §:n nojalla. 

Pykälän 4 momentin mukaan muualla lainsäädännössä oleva viittaus vanhaan ammattipätevyyslakiin katsottaisiin lain voimaantulon jälkeen viittaukseksi uuteen tunnustamislakiin. 

1.2  Laki ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta

1 §.Soveltamisala. Kun virkaan tai tehtävään edellytetään kelpoisuusvaatimuksena tietyn tasoista tutkintoa, kuten alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa, lisensiaatin tutkintoa tai tohtorin tutkintoa, kyse ei ole ammattikokemuksen tunnustamista koskevassa laissa tarkoitetusta säännellystä ammatista. Toisaalta vakiintunut kansallinen tulkinta on, että julkiseen virkaan ja tehtävään kelpoisuusvaatimuksiksi säädetyt tutkinnot tarkoittavat vain Suomessa suoritettuja tutkintoja, jollei ulkomaisen tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta ole erikseen säädetty. Viran hakijalta edellytetään tällöin Opetushallituksen tekemää päätöstä, jossa määritetään ulkomailla suoritetun tutkinnon tason vastaavuus Suomen tutkintojärjestelmään verrattuna. 

Soveltamisalaa koskevan pykälän 1 momentin mukaan laissa säädettäisiin ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan ja tehtävään, kun niiden kelpoisuusvaatimukseksi on lainsäädännössä määritelty tietyn tasoinen tutkinto taikka tietty korkeakoulututkinto tai korkeakoulun opintosuoritus. Ulkomailla suoritetuilla korkeakouluopinnoilla tarkoitettaisiin sellaista korkeakoulututkintoa ja opintosuoritusta, jotka kuuluvat jonkin toisen maan kuin Suomen viralliseen korkeakoulututkintojen järjestelmään. Virkakelpoisuutta koskevan päätöksen tekeminen edellyttää, että ulkomailla suoritettu tutkinto on sen myöntämishetkellä kuulunut toisen maan virallisen tutkintojärjestelmään. 

Lain soveltamissäännöksen mukaan Opetushallitus ei ole velvollinen tekemään ulkomaanopintolain mukaista päätöstä, jos viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimukset eivät perustu lainsäädäntöön vaan esimerkiksi kunnan omaan päätökseen. Tällöin virkaan tai tehtävään nimittäjä päättää itse ulkomaisen tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta. Opetushallitus voi kuitenkin näissäkin tilanteissa antaa hakijalle päätöksen korkeakoulututkinnon tason rinnastamisesta. 

Jos ulkomailla suoritetut korkeakouluopinnot ovat osa sellaista useamman korkeakoulun yhdessä kehittämää ja järjestämää koulutusohjelmaa, joka on yhden tai useamman ulkomaisen korkeakoulututkinnon lisäksi johtanut Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmään kuuluvaan tutkintoon, virkakelpoisuutta koskevaa päätöstä ei tehtäisi ehdotettavan lain nojalla. Henkilö voisi tällöin osoittaa kelpoisuutensa julkiseen virkaan tai tehtävään Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmään kuuluvasta tutkinnosta annetulla tutkintotodistuksella. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain toissijaisuudesta. Jos muualla lainsäädännössä on säädetty ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, niitä sovellettaisiin ulkomaanopintolain sijaan. Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa laissa säädetään ammattipätevyysdirektiivin mukaisesta ammattipätevyyden tunnustamisesta. Sen sijaan EU- ja ETA-valtion kansalaisen toisesta jäsenvaltiosta hankitun tutkintotodistuksen tason määrittämiseen sovellettaisiin jatkossakin ulkomaanopintolakia, koska näissä Opetushallituksen päätöksissä ei ole kysymys ammattipätevyysdirektiivissä tarkoitetusta ammattipätevyyden tunnustamisesta. EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolella suoritettujen tutkintojen osalta päätökset virkakelpoisuudesta tehtäisiin hakijan kansalaisuudesta riippumatta jatkossakin ulkomaanopintolain nojalla, ellei erityislainsäädäntöön sisälly säännöksiä ulkomaisia tutkintoja koskevasta virkakelpoisuudesta. 

Oikeustieteellisen tutkinnon toisessa EU/ETA-maassa suorittaneisiin ei jatkossa sovellettaisi ammattipätevyysdirektiiviin pohjautuvaa tunnustamislainsäädäntöä. Jos ulkomailla oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö haluaa kelpoisuuden julkisen sektorin virkaan, johon on säädöspohjaisena kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteellisen alan tutkinto, hän voisi tutkinnon suoritusmaasta riippumatta hakea jatkossa päätöstä tutkintonsa rinnastamisesta ulkomaanopintolain nojalla. 

2 §.Rinnastaminen. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 4 §:ää. Ulkomailla suoritetut korkeakouluopinnot rinnastetaan jatkossakin rinnastamispäätöstä tehtäessä voimassa olevien säännösten ja määräysten mukaisiin Suomessa suoritettaviin korkeakouluopintoihin. 

3 §.Tutkintojen rinnastamisen perusteet. Pykälässä säädettäisiin tutkintojen rinnastamisen perusteista ja sen 1 ja 2 momentti vastaisivat voimassa olevan lain 5 §:n 1 ja 2 momenttia. Tutkinnon tason määrittelyssä tutkinnon sijoittuminen lähtömaan tutkintojärjestelmään määrittää pääsääntöisesti rinnastettavan tason. Pykälän 2 momentissa tarkoitettu tutkintojen alojen vastaavuus arvioidaan tutkintoihin johtaneiden koulutuskokonaisuuksien sisällön samankaltaisuuden perusteella. Tutkintojen aloja ei pääsääntöisesti voida katsoa vastaaviksi, jos kaksiportaisen korkeakoulututkintojen järjestelmän mukaisesti suoritetun koulutuskokonaisuuden ensimmäisen vaiheen tutkinto on eri alalta kuin toisen vaiheen tutkinto. Pykälän 3 momentissa tutkinnon laajuudella tarkoitetaan tutkintoon johtavan koulutuskokonaisuuden tosiasiallisesti edellyttämää työmäärää ja aikaa. Tutkinnon vaativuudella tarkoitetaan sitä, kuinka monipuolinen ja syvällinen tutkintoon johtava koulutuskokonaisuus on ja millaiset teoreettiset ja menetelmälliset valmiudet se antaa. Jos tutkinnon tuottamat oppimistulokset on määritelty, ne voidaan ottaa huomioon määriteltäessä tutkinnon laajuutta ja vaativuutta. 

Koulutuskokonaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä tutkintoon johtaneiden opintojen kokonaisuutta. Jos rinnastamishakemus koskee esimerkiksi kaksiportaisen korkeakoulututkintojen järjestelmän mukaisesti suoritettua toisen vaiheen tutkintoa, tutkinnon laajuutta, vaativuutta ja sisältöä arvioitaessa otetaan huomioon myös toisen vaiheen tutkintoa edeltäneet korkeakouluopinnot. 

Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi säännös siitä, että tutkintojen tasojen vastaavuutta arvioidaan niiden laajuuden ja vaativuuden lisäksi myös suuntautumisen perusteella. Tutkinnon suuntautumisella tarkoitetaan sitä, onko tutkinto akateemisesti vai ammatillisesti suuntautunut eli katsotaanko sen rinnastuvan yliopistoissa vai ammattikorkeakouluissa suoritettaviin tutkintoihin. 

4 §.Opintosuoritusten rinnastamisen perusteet. Voimassa olevan opintosuoritusten rinnastamisen perusteita koskevan pykälän mukaan rinnastettavan opintosuorituksen vähimmäislaajuudesta säädetään asetuksella. Tällaisesta vähimmäislaajuudesta ei ole kuitenkaan käytännössä säädetty, eikä sitä pidetä jatkossakaan tarpeellisena. Näin ollen valtuussäännös ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi. Muilta osin pykälässä säädettäisiin korkeakoulun opintosuoritusten rinnastamisen perusteista nykyistä vastaavasti. ja se vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain voimassa olevan lain 6 §:ää. Pykälää sovellettaisiin esimerkiksi opetettavan aineen opintojen ja opettajan pedagogisten opintojen rinnastamiseen. 

Rinnastettaessa ulkomaisia opintoja opintosuoritukseen edellytetään pääsääntöisesti, että opinnot ovat tutkinnon suoritusmaassa valmistaneet samoihin tehtäviin, joihin päätös täydentävien opintojen suorittamisen jälkeen tuottaa kelpoisuuden. Esimerkiksi rinnastettaessa opintoja Suomessa aineenopettajan kelpoisuuden tuottaviin opintosuorituksiin edellytetään, että hakija on lähtömaassa suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tasoisen opettajankoulutuksen, joka suoritusmaassa antaa koulutuksen osalta kelpoisuuden hakeutua aineenopettajan tehtäviä vastaaviin tehtäviin. Ylempään korkeakoulututkintoon rinnastettavaan koulutuskokonaisuuteen sisältyviä Suomessa opetettavan aineen pää- tai sivuaineopintoja voidaan kuitenkin rinnastaa aineenopettajan koulutukseen kuuluviin opetettavan aineen opintoihin, vaikka niitä ei olisi suoritettu opettajankoulutuksen yhteydessä, jos hakija tarvitsee tällaisen päätöksen hakeutuakseen Suomessa suorittamaan opettajan pedagogisia opintoja. 

5 §.Täydentävät korkeakouluopinnot rinnastamisen edellytyksenä. Pykälässä säädettäisiin täydentävistä korkeakouluopinnoista voimassa olevan lain 7 §:ää vastaavasti. Näin ollen täydentäviä korkeakouluopintoja voitaisiin edelleen edellyttää, jos kyse on ulkomaisen tutkinnon rinnastamisesta tiettyyn tutkintoon tai tiettyihin opintoihin. Ulkomaisen tutkinnon tasoa ei sen sijaan voisi jatkossakaan korottaa täydentäviä opintoja suorittamalla. Täydentävistä opinnoista säädettäisiin valtuussäännöksen perusteella tarkemmin valtioneuvoston asetuksella kuten nykyisinkin. 

6 §.Rinnastamishakemus ja -päätös. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että ehdotettavan lain mukaiset rinnastamispäätökset tehtäisiin Opetushallituksessa kuten nykyisinkin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hakemuksen liitteistä. Opetushallitus voisi tarvittaessa vaatia hakemuksen liitteet virallisesti oikeaksi todistettuina jäljennöksinä. Käytännössä virallisesti oikeaksi todistetut jäljennökset ovat tarpeen EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolella suoritettujen tutkintotodistusten ja siellä laadittujen muiden asiakirjojen osalta, koska EU- ja ETA-maissa myönnettyjen asiakirjojen aitous on helpommin varmistettavissa asiakirjan myöntäjältä. Opetushallitus voisi vaatia esittämään myös alkuperäisen asiakirjan, jos se katsottaisiin välttämättömäksi. Tällaisia tilanteita voisivat olla esimerkiksi asiakirjan poikkeava ulkoasu tai sisältö taikka epäily esitettyjen asiakirjojen aitoudesta. 

Opetushallitus voisi 2 momentin mukaisesti lisäksi tarvittaessa vaatia hakemuksen liitteeksi käännökset muista kuin suomen tai ruotsin kielellä annetuista asiakirjoista. Tarvittaessa voitaisiin myös vaatia, että käännökset ovat suomen- tai ruotsinkielisiä ja että ne ovat auktorisoidun kääntäjän laatimia. Sopimus Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä Pohjoismaiden kansalaisten oikeudesta käyttää omaa kieltään muussa pohjoismaassa (SopS 11/1987) edellyttää, että pohjoismaan kansalainen on oikeutettu käyttämään suomen, ruotsin, islannin, norjan ja tanskan kieltä asioidessaan toisen pohjoismaan viranomaisen tai julkisen laitoksen kanssa ja että viranomaisen tulee tällöin huolehtia tarvittavan tulkki- ja käännöspalvelun järjestämisestä. 

Pykälän 3 momentin mukaan Opetushallitus voisi ennen päätöksentekoa tarvittaessa pyytää yliopistolta tai korkeakoululta lausunnon hakijan ulkomailla suorittamien opintojen vastaavuudesta Suomessa suoritettaviin opintoihin sekä hakijalle mahdollisesti määrättävistä täydentävistä opinnoista. Lausunnon pyytäminen perustuisi Opetushallituksen tarveharkintaan. 

Voimassa olevan säännöksen mukaan Opetushallituksen rinnastamispäätös ja täydentävien opintojen suorittamista koskeva todistus antavat yhdessä kelpoisuuden virkaan tai tehtävään. Opetushallituksen päätöksentekoprosessi ehdotetaan näiden tilanteiden osalta muutettavaksi kaksivaiheiseksi ammattipätevyyden tunnustamismenettelyä vastaavasti. Pykälän 4 momentin mukaan Opetushallitus tekisi näin ollen ehdollisen rinnastamispäätöksen, jos hakijalle asetetaan vaatimus täydentävien korkeakouluopintojen suorittamisesta. Kun vaaditut täydentävät opinnot on myöhemmin suoritettu hyväksytysti ja korkeakoulu on antanut täydentävien korkeakouluopintojen suorittamisesta todistuksen, Opetushallitus tekisi hakemuksesta lopullisen rinnastamispäätöksen. Lain siirtymäsäännöksen mukaan myös nykyisen ulkomaanopintolain nojalla rinnastamispäätöksen saanut voisi niin halutessaan hakea tämän lain 6 §:n 4 momentissa tarkoitettua lopullista rinnastamispäätöstä. 

7 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamista koskeviin päätöksiin nykyisin voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti. Muutoksenhakusäännöstä valmisteltaessa on otettu huomioon oikeusministeriössä valmisteltu hallituksen esitys (HE 230/2014 vp) hallintoasioiden muutoksenhakusäännösten tarkistamisesta. Pykälässä ei ehdotettaisi otettavaksi käyttöön oikaisuvaatimusta muutoksenhaun ensi vaiheena, koska oikaisuvaatimuksen käsittelisi sama taho kuin alkuperäisen hakemuksen ja koska ammattipätevyyden tunnustamista koskevissa päätöksissä on kyse sellaisesta asiaryhmästä, jossa asia selvitetään perusteellisesti jo ensi vaiheen hallintomenettelyssä. Sen sijaan pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että hallinto-oikeuden valituksen johdosta antamaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

8 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. Lain voimaantulon yhteydessä ehdotetaan kumottavaksi voimassa oleva ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annettu laki. 

9 §.Siirtymäsäännökset. Ehdotetun siirtymäsäännöspykälän 1 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa vireille tulleisiin hakemuksiin sovellettaisiin uuden lain säännöksiä, kun päätös tehdään lain voimaantulon jälkeen. Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin siitä, että nykyisin voimassa olevan ulkomaanopintolain nojalla Opetushallituksen rinnastamispäätöksen saanut voisi hakea ehdotetun lain 6 §:n 4 momentissa tarkoitettua lopullista rinnastamispäätöstä. Mitään velvoitetta lopullisen päätöksen hakemiseen ei näissä tilanteissa kuitenkaan ole, vaan henkilö voi esittää todisteena kelpoisuudestaan nykyisin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti myös kaksi erillistä asiakirjaa eli Opetushallituksen rinnastamispäätöksen ja täydentävien opintojen suorittamista koskevan todistuksen. 

Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhaussa sovellettaisiin kumottavan ulkomaanopintolain säännöksiä, kun valitus koskee ennen ehdotettavan lain voimaantuloa annettua hallintopäätöstä. Pykälän 3 momentin mukaan muualla lainsäädännössä oleva viittaus vanhaan ulkomaanopintolakiin katsottaisiin lain voimaantulon jälkeen viittaukseksi uuteen lakiin. 

1.3  Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lain 7 b §:n 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tunnustamispäätöksessä edellytettynä kelpoisuuskokeena voidaan käyttää näyttötutkinnon osia. Säännös kattaisi myös tilanteet, joissa kelpoisuuskoe on ainoastaan osa näyttötutkinnon osasta. Lisäksi säännöksessä muutettaisiin ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia koskeva viittaussäännös. 

1.4  Laki ajoneuvojen katsastustoiminnasta

Suomen säänneltyjä ammatteja koskevan kartoituksen yhteydessä on pyritty varmistumaan siitä, että ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavaksi viranomaiseksi säädetään tiettyä ammattia koskevassa erityislainsäädännössä se ammatin sääntelystä vastaavan hallinnonalan viranomainen, jolla on riittävä asiantuntemus ammattitoiminnan sisällöstä. Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan säädöksiin tehtyjen muutosten perusteella autokoulun opetustoiminnasta vastaavan johtajan, liikenneopettajan ja ajokokeen vastaanottajan ammattipätevyyden tunnustamista koskevat päätökset tehdään 1 päivästä maaliskuuta 2015 lukien Liikenteen turvallisuusvirastossa. 

Ajoneuvojen katsastustoimintaa koskevaan lakiin ehdotetaan lisättäväksi ulkomailla hankitun ammattipätevyyden tunnustamista koskeva 21 a §. Ehdotetun säännöksen perusteella myös katsastajan ja katsastustoiminnasta vastaavan henkilön ammattipätevyyden tunnustamista koskevat päätökset tehtäisiin jatkossa Liikenteen turvallisuusvirastossa. 

Tämän hallituksen esityksen mukaisessa ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 7 §:n 5 momentissa säädettäisiin siitä, että korkeakoulujen, koulutuksen järjestäjien ja muiden oppilaitosten sekä näyttötutkinnon järjestäjien tulee järjestää kelpoisuuskokeet ammattipätevyyden tunnustamispäätöksessä edellytetyn mukaisesti ja että hakijalla tulee olla mahdollisuus suorittaa kelpoisuuskoe kuuden kuukauden kuluessa ehdollisen tunnustamispäätöksen tekemisestä. Ajoneuvojen katsastustoimintaa koskevan lain uuteen 21 a §:ään sisällytettäisiin myös säännös, jonka mukaan kelpoisuuskokeen voisi järjestää 33 §:n 1 momenttia vastaavasti jatkokoulutusluvan saanut koulutuksen antaja tai Liikenteen turvallisuusvirasto. Säännös on tarpeen, koska kaikki jatkokoulutusluvan saaneet eivät ole ammattipätevyyden tunnustamislaissa tarkoitettuja oppilaitoksia. Liikenteen turvallisuusviraston roolista kelpoisuuskokeen järjestäjänä on puolestaan tarpeen säätää siksi, että se järjestää kevyen ja raskaan kaluston kokeita myös Suomessa kouluttautuville katsastusalan ammattilaisille. 

1.5  Laki ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämisestä

Suomen säänneltyjä ammatteja koskevan kartoituksen yhteydessä on pyritty varmistumaan siitä, että ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavaksi viranomaiseksi säädetään tiettyä ammattia koskevassa erityislainsäädännössä se ammatin sääntelystä vastaavan hallinnonalan viranomainen, jolla on riittävä asiantuntemus ammattitoiminnan sisällöstä. Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan säädöksiin tehtyjen muutosten perusteella autokoulun opetustoiminnasta vastaavan johtajan, liikenneopettajan ja ajokokeen vastaanottajan ammattipätevyyden tunnustamista koskevat päätökset tehdään 1 päivästä maaliskuuta 2015 lukien Liikenteen turvallisuusvirastossa. 

Ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämistä koskevaan lakiin ehdotetaan lisättäväksi ulkomailla hankitun ammattipätevyyden tunnustamista koskeva 15 a §. Ehdotetun säännöksen perusteella myös yksittäishyväksyjän ja yksittäishyväksyntöjen myöntämisestä vastaavan henkilön ammattipätevyyden tunnustamista koskevat päätökset tehtäisiin jatkossa Liikenteen turvallisuusvirastossa. 

Tämän hallituksen esityksen mukaisessa ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 7 §:n 5 momentissa säädettäisiin siitä, että korkeakoulujen, koulutuksen järjestäjien ja muiden oppilaitosten sekä näyttötutkinnon järjestäjien tulee järjestää kelpoisuuskokeet ammattipätevyyden tunnustamispäätöksessä edellytetyn mukaisesti ja että hakijalla tulee olla mahdollisuus suorittaa kelpoisuuskoe kuuden kuukauden kuluessa ehdollisen tunnustamispäätöksen tekemisestä. Ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämistä koskevan lain uuteen 15 a §:ään sisällytettäisiin myös säännös, jonka mukaan kelpoisuuskokeen voisi järjestää 14 §:n 2 momenttia vastaavasti Liikenteen turvallisuusvirasto. Säännös on tarpeen siksi, että Liikenteen turvallisuusvirasto järjestää yksittäishyväksyntään liittyvät kokeet myös Suomessa kouluttautuville yksittäishyväksynnän ammattilaisille. 

1.6  Eläinsuojelulaki

Suomen säänneltyjä ammatteja koskevan kartoituksen yhteydessä on pyritty varmistumaan siitä, että ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavaksi viranomaiseksi säädetään tiettyä ammattia koskevassa erityislainsäädännössä se ammatin sääntelystä vastaavan hallinnonalan viranomainen, jolla on riittävä asiantuntemus ammattitoiminnan sisällöstä. Broilereiden pitäjän pätevyyttä ja broilereita käsittelevien henkilöiden ohjausta koskevaan eläinsuojelulain 26 b §:n 2 momenttiin ehdotetaan tämän vuoksi sisällytettäväksi säännös, jonka mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto päättäisi lähinnä toisessa EU/ETA-maassa hankitun ammattipätevyyden tuottamasta oikeudesta toimia broilereiden pitäjänä Suomessa. Päätöksenteossa sovellettaisiin tähän hallituksen esitykseen sisältyvää ammattipätevyyden tunnustamista koskevaa lakia. Lisäksi eläinsuojelulakiin ehdotetaan lisättäväksi aiemmin lailla 1430/2006 kumotun 30 §:n tilalle pykälä, jossa säädettäisiin eläinten keinollista lisäämistä koskevan ulkomailla hankitun ammattipätevyyden tunnustamisesta. Ehdotetun säännöksen mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto päättäisi lähinnä toisessa EU/ETA-maassa hankitun ammattipätevyyden tuottamasta oikeudesta toimia eläinten keinosiementämiseen tai alkionsiirtoon liittyvissä tehtävissä Suomessa. Päätöksenteossa sovellettaisiin tähän hallituksen esitykseen sisältyvää ammattipätevyyden tunnustamista koskevaa lakia. 

1.7  Kauppakamarilaki

Voimassa olevan kauppakamarilain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kauppakamarin tehtävänä on antaa todistuksia ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY mukaista ammattikokemuksen tunnustamista koskevasta toiminnan harjoittamisesta. Mainittu säännös ehdotetaan poistettavaksi kauppakamarilaista, koska ammattitoiminnan lajia ja kestoa koskeva todistuksenantovelvoite ehdotetaan siirrettäväksi Opetushallitukselle. 

1.8  Laki asianajajista

Voimassa olevan asianajajista annetun lain (496/1958) 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan asianajajaksi voidaan hyväksyä muun muassa henkilö, joka on suorittanut oikeustieteen tutkinnon muualla kuin Suomessa ja saanut ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1093/2007) tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun lain (531/1986) mukaisen Opetushallituksen päätöksen kelpoisuudesta oikeustieteen muuta ylempää korkeakoulututkintoa kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään ja suorittanut mahdolliset päätöksessä edellytetyt lisävaatimukset. 

Tämän hallituksen esityksen mukaisessa ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 2 §:ssä säädettäisiin siitä, että mainittua lakia ei jatkossa sovellettaisi ammattipätevyyden tunnustamiseen silloin, kun virkaan tai tehtävään on säädetty kelpoisuusvaatimukseksi oikeustieteellisen alan koulutus. Jos ulkomailla oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö haluaa kelpoisuuden julkisen sektorin virkaan, johon on säädöspohjaisena kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteellisen alan tutkinto, hän voi jatkossa hakea päätöstä tutkintonsa rinnastamisesta ulkomaanopintolain nojalla. Näin ollen asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 2 kohdasta on tarpeen poistaa viittaus ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun lakiin. Lain siirtymäsäännöksessä turvattaisiin niiden henkilöiden asema, jotka ovat suorittaneet Opetushallituksen päätöksessä edellytetyt korvaavat toimenpiteet tai tulevat suorittamaan ne 31 päivään joulukuuta 2018 mennessä. Lisäksi siirtymäsäännöksessä turvattaisiin niiden henkilöiden asema, jotka ovat saaneet ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun lain (531/1986) mukaisen Opetushallituksen päätöksen korkeakoulututkinnon rinnastamisesta Suomessa suoritettavaan oikeustieteen maisterin tutkintoon ja suorittaneet mahdolliset päätöksessä edellytetyt täydentävät korkeakouluopinnot. Viimeksi mainittujen henkilöiden asemasta säätäminen on tarpeen siksi, että nykyisin voimassa olevan ulkomaanopintolain nojalla rinnastamispäätöksen saaneella ei ole velvollisuutta hakea ehdotetun uuden ulkomaanopintolain 6 §:n 4 momentissa tarkoitettua lopullista rinnastamispäätöstä. 

1.9  Laki tuomareiden nimittämisestä

Tuomareiden nimittämisestä annetun lain (205/2000)11 §:ssä säädetään tuomareiden yleisistä kelpoisuusvaatimuksista ja nimitysperusteista. Voimassa olevan säännöksen 1 momentin mukaan tuomariksi nimittämisen edellytyksenä on muun muassa, että henkilö on suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon. Voimassa olevan ulkomaanopintolain 2 §:n 3 momentin mukaan ulkomaanopintolaki ei koske virkaa, jonka kelpoisuusvaatimuksiin ja nimittämisperusteisiin sovelletaan tuomareiden nimittämisestä annettua lakia. Voimassa olevaan ammattipätevyyden tunnustamista koskevaan lakiin ei sisälly vastaavaa poikkeussäännöstä. Selvyyden vuoksi tuomareiden nimittämistä koskevaan lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännös, jonka perusteella kelpoisuuden tuomarin virkaan tuottaisi ainoastaan Suomessa suoritettu ylempi oikeustieteellinen tutkinto. Sen sijaan Opetushallituksen tekemä ammattipätevyyden tunnustamispäätös tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamispäätös ei tuottaisi kelpoisuutta tuomarin virkaan.