1.1.1  1.1.1 Suoraan omistettujen sijoituskohteiden tuoton tuloverotus

Tuloverolain (1535/1992) 45 §:n mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa. Tuloverolain 46 §:n mukaan omaisuuden luovutuksesta saadun voiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään omaisuuden hankintamenon poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä. Muun verovelvollisen kuin yhteisön tai avoimen yhtiön taikka kommandiittiyhtiön saamasta luovutushinnasta vähennettävä määrä on kuitenkin aina vähintään 20 prosenttia ja, jos luovutettu omaisuus on ollut luovuttajalla vähintään 10 vuoden ajan, vähintään 40 prosenttia luovutushinnasta. 

Vastaavasti tuloverolain 50 §:n mukaan omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja viitenä sitä seuraavana vuotena sitä mukaa kuin voittoa kertyy. Luonnollisen henkilön ja kotimaisen kuolinpesän verotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio, joka jää vähentämättä omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta, vähennetään puhtaasta pääomatulosta ennen muita pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä. Omaisuuden luovutuksesta syntynyttä tappiota ei oteta huomioon pääomatulojen alijäämää vahvistettaessa. 

Tuloverolain 33 a §:n mukaan julkisesti noteeratusta yhtiöstä saadusta osingosta 85 prosenttia on pääomatuloa ja 15 prosenttia verovapaata tuloa. Julkisesti noteeratusta yhtiöstä saadulla osingolla tarkoitetaan sellaisesta yhtiöstä saatua osinkoa, jonka osakkeet ovat osingonjaosta päätettäessä kaupankäynnin kohteena: 

1) kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (748/2012) tarkoitetulla säännellyllä markkinalla; 

2) muulla säännellyllä ja viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla Euroopan talousalueen ulkopuolella; tai 

3) kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetussa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä edellyttäen, että osake on otettu kaupankäynnin kohteeksi yhtiön hakemuksesta tai sen suostumuksella. 

1.1.2  1.1.2 Sijoitusrahastosäästäminen

Sijoitusrahaston käsitettä ei ole määritelty verolainsäädännössä. Sijoitusrahasto on määritelty sijoitusrahastolain (48/1999) 2 §:ssä, mutta tuloverolaissa ei ole viittausta sijoitusrahastolakiin. Sijoitusrahasto on verotuksessa yhteisö, joka on erityissäännöksellä vapautettu tuloverosta. Rahastosijoittamisessa tuloverotus ei siten kohdistu rahastoon, vaan sen osuudenomistajaan. Sijoitusrahaston jakamat voitto-osuudet ovat osuudenomistajalle pääomatulona verotettavaa tuloa. Rahasto-osuuksien lunastuksissa sovelletaan luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä. 

Sijoitusrahaston sijoituskohteistaan saama tulo, kuten korko, osinko tai luovutusvoitto, on sijoitusrahastolle verovapaata ja muuntuu rahaston läpi kulkiessaan osuudenomistajan tulona verotettavaksi voitto-osuudeksi (tuotto-osuus) tai luovutusvoitoksi (kasvuosuus). Näin ollen eri tulotyyppien verotukseen liittyvät erityiset piirteet eivät välity lopulliselle tulonsaajalle eli sijoitusrahaston osuudenomistajalle. 

1.1.3  1.1.3 Säästöhenkivakuutukset

Henkivakuutuksen perusteella saatu vakuutussuoritus on tuloverolain 34 §:n nojalla veronalaista pääomatuloa. Henkivakuutuksena pidetään lainkohdan mukaan vain sellaista vakuutussopimusta, jossa on sovittu vakuutetusta ja edunsaajasta ja joka kuuluu vakuutusluokista annetussa laissa (526/2008) tarkoitettuihin henkivakuutusluokkiin 1—3. Henkivakuutuksena ei kuitenkaan pidetä eläkevakuutusta.  

Pykälän 3 momentin mukaan henkivakuutukseen perustuvasta vakuutussuorituksesta on veronalaista vain vakuutuksen tuotto, jos  

1) vakuutussuoritus vakuutussopimuksen mukaan maksetaan säästösummana eli kertasuorituksena tai useampana eränä lyhyempänä kuin kahden vuoden aikana vakuutetun saavutettua määräiän; ja 

2) vakuutussuoritus tulee vakuutussopimuksen mukaan vakuutuksenottajalle itselleen tämän ollessa vakuutettuna tai vakuutuksenottajan puolisolle, vakuutuksenottajan suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa olevalle perilliselle, ottolapselle tai tämän rintaperilliselle, kasvattilapselle taikka puolison lapselle. 

Tuloverolain 35 §:n mukaan henkivakuutuksen tuotto lasketaan siten, että vakuutussuorituksesta vähennetään maksettujen vakuutusmaksujen yhteismäärä. Vakuutuksen tuottoa laskettaessa tähän määrään luetaan vain samaan vakuutussopimukseen sisältyvästä säästöhenkivakuutuksesta ja siihen liittyvästä kuolemanvaravakuutuksesta maksetut maksut. 

Termiä säästöhenkivakuutus, jota käytetään tuloverolain 35 §:n lisäksi lain 68 §:n 1 momentissa, jossa säädetään työnantajan maksamien työntekijän säästöhenkivakuutuksen ja vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen maksujen lukemisesta vakuutetun veronalaiseksi tuloksi, ei ole tuloverolaissa tai muuallakaan lainsäädännössä tai esitöissä määritelty. Vakuutussopimuslakiin (543/1994) termi otettiin vuonna 2005, kun lakiin lisättiin eläkevakuutuksia ja säästöhenkivakuutuksia koskeva peruuttamissäännös, joka perustuu henkivakuutusdirektiiviin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/83/EY henkivakuutuksesta. ja rahoituspalvelujen etämyyntidirektiiviin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/65/EY kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY sekä direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta.. Termiä ei määritelty laissa tai sen perusteluissa. 

Lakiin vakuutusten tarjoamisesta (234/2018) sisältyvä sijoitusvakuutuksen määritelmä on huomattavan laaja ja kattaa säästöhenkivakuutusten lisäksi kaikki vakuutusluokista annetussa laissa tarkoitetut henkivakuutukset riskihenkivakuutuksia ja ryhmäeläkevakuutuksia lukuun ottamatta. Sääntelyn tavoitteena on kuluttajansuojan parantaminen, mistä näkökulmasta sijoitusvakuutuksen laaja määritelmä siihen liittyvine vakuutuksen tarjoajan velvoitteineen on paikallaan.  

Asiallisesti säästöhenkivakuutuksessa on kyse sellaisesta 34 §:n 2 momentissa mainittuihin henkivakuutusluokkiin kuuluvasta muusta kuin eläkevakuutuksesta, johon on kertynyt säästöä vakuutuksenottajan suorittamista vauutusmaksuista vakuutussopimuslain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus keskeyttää maksujen suoritus ja saada säästöosuutta vastaava vakuutus eli vapaakirja tai vakuutuksen säästöosuus eli takaisinostoarvo. Saman lainkohdan nojalla on mahdollista tehdä myös osittaisia takaisinostoja. 

Säästöhenkivakuutukseen, joka siis on elämän varalta otettu vakuutus, liitetään säännönmukaisesti kuolemanvaraturva samaan vakuutussopimukseen sisältyvällä riskihenkivakuutuksella, jonka perusteella voidaan kuolemantapauksessa maksaa säästöjä vastaava korvaus vakuutetun omaisille tai muulle edunsaajalle. Tuloverolain 36 §:ssä säädetään kuolemanvaravakuutuksen perusteella lainkohdassa mainituille lähiomaisille maksetun vakuutuskorvauksen verovapaudesta. 

Tuloverolain 35 § lähtee siitä, että veronalaista on vain tuotto, jos vakuutussuoritus maksetaan kahden vuoden aikana. Laissa ei ole säännöksiä menettelystä silloin, kun vakuutetulle maksetaan ennen määräiän saavuttamista suorituksia vakuutussopimuslain 13 §:ssä tarkoitettuna takaisinostona, kun se tapahtuu osittaisena.  

Verohallinto on tulkintakannanotoissaan pitänyt mahdollisena kahta vaihtoehtoista menettelytapaa takaisinostojen verokohtelussa. Verohallinnon 1 päivänä helmikuuta 2000 antamassa ohjeessa 3124/31/99 on todettu, että vakuutusalalla on sovellettu säästövakuutuksen osittaiseen takaisinostoon kahta käytäntöä:  

1) Vakuutussuoritus katsotaan kokonaan verovapaaksi, jos takaisinosto ei ylitä maksettujen vakuutusmaksujen määrää. Tuotto verotetaan vasta, kun säästösumma vakuutusehtojen mukaan maksetaan.  

2) Jokaisessa takaisinostossa suhteellinen osuus katsotaan tuotoksi ja verotetaan takaisinostovuonna.  

Ohjeessa todetaan, että tuloverolain 35 § ei määrittele yksiselitteisesti, mikä on oikea menettely eikä kumpikaan tapa ole säännöksen vastainen. 

Määräikää koskevan säännöksen merkitys on saatettu kokonaan poistaa asettamalla määräikä epärealistisen korkeaksi. Markkinoilla on ollut tuotteita, joissa määräikä on ollut jopa lähes 120 vuotta Ks. esim. Kuluttajien vakuutustoimiston (1 päivästä tammikuuta 2009 alkaen Vakuutus- ja rahoitusneuvonta) julkaisussa Säästö- ja sijoitusvakuutusten valintaopas 1.7.2008, s 11 kuvatut tuotteet, joiden mukaan vakuutettu ei saa olla 120-vuotias vakuutuksen erääntyessä..  

Perinteisesti säästöhenkivakuutukset olivat aiemmin laskuperustekoroisia, jolloin tuotto määräytyi vakuutusyhtiön lupaaman tuottoprosentin ja mahdollisesti vakuutusyhtiön toiminnan menestyksellisyyden perusteella maksettavien asiakashyvitysten perusteella. 

Nykyisin säästöhenkivakuutukset ovat kuitenkin lähes yksinomaan sijoitussidonnaisia. Vakuutussäästön määrä on tällöin sidottu tiettyjen sijoituskohteiden, kuten sijoitusrahastojen tai erilaisten sijoituskorien, arvon kehitykseen. Sijoituskohteita ei ole rajattu tai erikseen määritelty vakuutus- tai verolainsäädännössä.  

Sijoitussidonnaisessa vakuutuksessa vakuutuksenottaja itse ei tule sijoituskohteiden omistajaksi, vaan vakuutusyhtiö hankkii omistukseensa ne sijoituskohteet, joihin vakuutuksenottajan vakuutus on laskennallisesti sidottu. Sopimusehdoissa voidaan sopia, että vakuutuksenottajalla on oikeus päättää sijoituskohteista ja niiden vaihtamisesta sopimuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksenottaja kantaa riskin sijoituskohteiden tuotosta ja arvon kehityksestä. Sijoituskohteiden vaihtaminen ei realisoi vakuutuksenottajalle veronalaista tuloa, koska sijoituskohteet eivät ole vakuutuksenottajan omistuksessa (KVL 2011/34). 

Sijoitussidonnaisia henkivakuutuksia tarjoavat myös monet ulkomaiset henkivakuutusyhtiöt. Verotuksen toimittamisen ja verovalvonnan yhteydessä Verohallinnon saamien tietojen mukaan ulkomaisten vakuutustuotteiden ehdot vaihtelevat maittain ja osin tuotteesta ja vakuutusyhtiöstä riippuen. Osin vakuutukset ovat ehdoiltaan vastaavia kuin suomalaiset säästöhenkivakuutukset ja kuukausittainen sijoitusmäärä saattaa olla varsin pieni. Toisaalta eräiden ulkomaisten vakuutustuotteiden ehdot ja ominaisuudet eroavat suomalaisten vakuutusyhtiöiden tarjoamista säästöhenkivakuutuksista osin olennaisesti. Säästöjen määrät saattavat olla erittäin merkittäviä. Markkinoilla esiintyy myös voimakkaasti räätälöityjä tuotteita, joiden kehittelyssä verosuunnittelulla on suuri merkitys. Lisäksi on tuotteita, joita voidaan käyttää muihinkin tarkoituksiin kuin perinteiseen sijoittamiseen tai säästämiseen. Tällaisiin järjestelyihin voi liittyä keinotekois-luonteisia piirteitä, kuten tilanteessa, jossa osakeomistuksia siirretään vakuutuksen maksuksi ja vakuutuksen ottaja samalla säilyttää itsellään esimerkiksi osakeomistukseen liittyviä hallinnoimisoikeuksia. 

1.1.4  1.1.4 Kapitalisaatiosopimukset

Vakuutusluokista annetun lain 18 §:ssä kapitalisaatiosopimukset luetaan henkivakuutuksiin henkivakuutusluokassa 6. Henkivakuutusdirektiivissä kapitalisaatiosopimukset sen sijaan luokitellaan vakuutusluokkaan VI ja henkivakuutus vakuutusluokkaan I. Vakuutusluokista annetun lain kapitalisaatiosopimustoiminnan määritelmä vastaa asiasisällöltään direktiivin 2 artiklan 2 kohdan b) alakohdan määritelmää, jonka englanninkielisessä kieliversiossa vastaava ilmaus on ”capital redemption operations”. Lainkohdan mukaan kapitalisaatiosopimustoiminta käsittää vakuutusteknisiin laskelmiin perustuvat kertyneen pääoman takaisinmaksua tarkoittavat sopimukset, joilla vakuutusyhtiö ottaa vastuulleen tietyn ajan kestäviä ja tietyn määräisiä sitoumuksia sovittua kertamaksua tai etukäteen sovittuja jatkuvia maksuja vastaan. Vakuutussopimuslain 4 a §:ssä kapitalisaatiosopimus määritellään sijoitusvakuutukseksi, jossa ei ole vakuutettua. 

Kapitalisaatiosopimus poikkeaa siten muista henkivakuutusyhtiön tarjoamista tuotteista siinä, että kapitalisaatiosopimuksen perusteella ei vakuuteta ketään. Kapitalisaatiosopimuksessa ei myöskään ole edunsaajaa, jolla olisi vakuutetun henkilön sijaan oikeus korvaukseen. 

Kapitalisaatiosopimusten tuloverotuksesta ei ole säädetty tuloverolaissa, ja niiden tuoton verotus pohjautuu säästöhenkivakuutuksiin sovelletun verotustavan analogiseen soveltamiseen. 

Kapitalisaatiosopimusten tarjoaminen tuli suomalaisille henkivakuutusyhtiöille mahdolliseksi vuodesta 1995 lähtien EU-jäsenyyden seurauksena. Aiemmin niitä markkinoitiin lähinnä yrityksille ja yhteisöille, mutta viime vuosina kasvavasti myös yksityishenkilöille. Vuonna 2016 uusista kapitalisaatiosopimuksista 85 prosenttia oli yksityishenkilöiden tekemiä.  

Kapitalisaatiosopimus on aina määräaikainen, koska siinä ei ole vakuutustapahtumaa, joka muutoin päättäisi sopimuksen. Tyypillisesti kapitalisaatiosopimus tehdään vähintään viideksi vuodeksi. Sopimus voidaan kuitenkin tehdä myös huomattavan pitkäksi ajaksi, esimerkiksi 30 tai 50 vuodeksi.  

Yleensä säästö maksetaan kertasuorituksena sopimuksen eräännyttyä. On myös mahdollista, että säästö sovitaan maksettavaksi sijoittajalle osasuorituksina määrättyinä ajankohtina. 

Kapitalisaatiosopimus voi säästöhenkivakuutusten tapaan olla laskuperustekorkoinen, sijoitussidonnainen tai näiden yhdistelmä. Yleistä on, että kapitalisaatiosopimukseen on tarjolla laaja joukko sijoitusvaihtoehtoja. Tyypillisesti sijoituskohteina tarjotaan erilaisia sijoitusrahastoja ja sijoituskoreja. Asiakkaalla voi olla oikeus päättää sijoituskohteista ja niiden vaihtamisesta sopimuksen voimassaoloaikana. 

Kapitalisaatiosopimusten tarjoaminen yksityishenkilöille on eurooppalaisittain harvinaista. Ulkomaisten henkivakuutusyhtiöiden suomalaisille sijoittajille tarjoamat tuotteet ovat esitettyjen arvioiden mukaan pääasiassa edellä käsiteltyjä sijoitussidonnaisia henkivakuutustuotteita. 

Kapitalisaatiosopimuksen luovutuksen verotus ja perintönä saadun kapitalisaatiosopimuksen tuotto 

Kapitalisaatiosopimus on mahdollista luovuttaa vastiketta vastaan. Kapitalisaatiosopimuksen tuoton verotuksen tapaan myöskään kapitalisaatiosopimuksen luovutuksen tuloverotuksesta ei ole erikseen säädetty. Verohallinnon ohjeen Kapitalisaatiosopimuksen verotus (A2/200/2018) mukaan kyse on saamisoikeuden luovutuksesta, johon ei sovelleta luovutusvoittoverotusta koskevaa sääntelyä. Luovutukseen ei myöskään sovelleta perintö- ja lahjaverolain (378/1940) niin sanottuja lahjanluonteisia kauppoja koskevaa 18 §:n 3 momenttia, jonka mukaan, jos vastike on enintään kolme neljännestä käyvästä hinnasta, katsotaan käyvän hinnan ja vastikkeen välinen ero lahjaksi. Jos maksettu vastike on suurempi kuin sijoittajan kapitalisaatiosopimukseen sijoittamat määrät, sijoittajalle syntyy luovutuksesta veronalaista pääomatuloa. Luonnollisen henkilön saaman tulon määrä lasketaan tällöin vähentämällä luovutushinnasta luovuttajan kapitalisaatiosopimukseen sijoittamat määrät (maksetut maksut vähennettynä mahdollisella aikaisemmin palautetulla pääomalla). Jos luovutus on tappiollinen, aiheutuva tappio on luonteeltaan saamisen menetys, jollainen ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen. 

Kapitalisaatiosopimus kuuluu sen tehneen vainajan jäämistöön. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2017:195 mukaan kapitalisaatiosopimuksen käypänä arvona on perintöverotuksessa pidettävä sopimuksen takaisinostoarvoa perinnönjättäjän kuolinhetkellä. Sopimuksen mukaisille sijoituksille laskettavissa olevan tuoton perusteella määriteltävissä olevaa tuloverovelkaa ei vähennetty sopimuksen takaisinostoarvosta. Perinnönsaajan tai kuolinpesän kapitalisaatiosopimuksesta saamaa veronalaista tuottoa laskettaessa verovelvollisen sijoittamana pääomana pidetään perintöverotuksessa vahvistettua sijoitussidonnaisen kapitalisaatiosopimuksen käypää arvoa, jos kuolinpesä tai perillinen ostaa kapitalisaatiosopimuksen takaisin. Veronalaisena pääomatulona on pidettävä tämän arvon ylittävää osaa sopimuksen perusteella hänelle maksettavasta määrästä. 

Kapitalisaatiosopimusten ja säästöhenkivakuutusten verotus elinkeinotoiminnan tulolähteessä 

Elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa (360/1968), jäljempänä elinkeinoverolaki, ei ole erityisiä säännöksiä kapitalisaatiosopimuksista, joten tulolähde ja omaisuuslaji ratkaistaan yleisten säännösten nojalla. Luonnollisten henkilöiden lisäksi myös yhteisöillä voi olla kapitalisaatiosopimuksia, jotka voivat olla laskuperusteisia tai sijoitussidonnaisia tai niiden yhdistelmiä. Yhteisöillä kapitalisaatiosopimuksen tuloverokohtelun kannalta keskeinen kysymys on, mihin tulolähteeseen ja omaisuuslajiin kapitalisaatiosopimus kuuluu. Seuraavassa on kuvattu yhteisöjen omistamien kapitalisaatiosopimusten verotusta, kun sopimus kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen. Samoja periaatteita sovelletaan myös muiden kuin yhteisöjen kapitalisaatiosopimuksiin, jos sopimus kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen.  

Elinkeinoverolain 53 §:n mukaan omaisuuserä kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen, jos sitä käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoimintaa välittömästi tai välillisesti edistäviin tarkoituksiin. Yhteisö voi tehdä kapitalisaatiosopimuksen yksinomaan tai pääasiallisesti varojen sijoittamistarkoituksessa. Tulolähde ratkaistaan tapauskohtaisesti. Jos kapitalisaatiosopimuksen katsotaan kuuluvan elinkeinotoiminnan tulolähteeseen, sitä pidetään tyypillisesti yhteisön rahoitusomaisuutena. 

Kapitalisaatiosopimuksen maksut ovat yhteisöjen tuloverotuksessa lähtökohtaisesti vähennyskelvottomia. Jos kapitalisaatiosopimusta käytetään kannustin- tai sitouttamisjärjestelynä, josta syntyy palkkamenoja, näitä menoja voidaan pitää vähennyskelpoisina elinkeinoverolain 8 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla. Elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluvan kapitalisaatiosopimuksen tuottoa pidetään veronalaisena elinkeinotuloa. Myös muun toiminnan tulolähteeseen kuuluvat kapitalisaatiosopimuksen tuotot ovat veronalaista tuloa yhteisölle.  

Tuloverolain 116 §:n 1 momentin mukaan tulo, joka on saatu toiminnasta, josta verovelvollinen on kirjanpitovelvollinen, jaksotetaan elinkeinoverolain mukaan. Näin ollen osakeyhtiön ja muun kirjanpitovelvollisen kapitalisaatiosopimuksesta saadun tuoton jaksotukseen sovelletaan elinkeinoverolain säännöksiä. 

Elinkeinoverolaissa ei ole erityissäännöksiä kapitalisaatiosopimukseen perustuvan tulon jaksottamisesta, joten tulo jaksotetaan elinkeinoverolain 19 §:n yleissäännöksen mukaisesti suoriteperusteisesti.  

Laskuperustekorkoiselle kapitalisaatiosopimukselle maksetaan vuosittain ennalta sovittu tuotto, joka muodostuu laskuperustekorosta ja mahdollisesta asiakashyvityksestä. Vuotuinen tuotto pääomitetaan tyypillisesti osaksi kapitalisaatiosopimuksen varoja. Verotuskäytännössä on katsottu, että laskuperustekorkoisen kapitalisaatiosopimuksen laskuperustekorko ja mahdollinen asiakashyvitys ovat elinkeinoverolain 19 §:ssä tarkoitetulla tavalla suoriteperusteisesti sen vuoden tuloa, jolta ne kertyvät. 

Sijoitussidonnaisen kapitalisaatiosopimuksen tulon on verotuskäytännössä katsottu realisoituvan siinä vaiheessa, kun vakuutusyhtiö maksaa sijoittajalle kapitalisaatiosopimukseen perustuvan suorituksen tai sijoittajalle syntyy sitova saamisoikeus vakuutusyhtiötä kohtaan. Tyypillisesti tämä tapahtuu sopimuksen erääntyessä tai takaisinoston yhteydessä. Esimerkiksi keskusverolautakunnan ratkaisussa 27/2006 (julkaisematon) oli kyse sijoitussidonnaisesta kapitalisaatiosopimuksesta, jonka katsottiin kuuluvan yhtiön rahoitusomaisuuteen. Kapitalisaatiosopimuksen tuotto eli säästösumman ja tehdyn sijoituksen välinen erotus oli veronalaista vasta sinä verovuonna, jolloin säästösumma nostetaan. Sijoitetun pääoman nostaminen ei ennakkoratkaisun mukaan johtanut veroseuraamuksiin alkuperäiseen sijoitussummaan asti. 

Sijoitussidonnaisen kapitalisaatiosopimuksen osittaisen takaisinoston yhteydessä osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen verotuksessa on sovellettu vastaavaa tulkintaa kuin luonnollisten henkilöiden tuloverotuksessa. Vakuutusyhtiön sijoittajalle maksama suoritus on siten voitu katsoa sijoitetun pääoman takaisinmaksuksi vakuutusmaksujen yhteenlaskettuun määrään saakka ja tuotoksi siltä osin kuin maksettu määrä ylittää maksujen määrän.  

Yhteisön kapitalisaatiosopimuksen luovutuksesta saaman tulon määrä lasketaan lähtökohtaisesti vähentämällä luovutushinnasta luovuttajan kapitalisaatiosopimukseen sijoittama määrä. Jos yhteisön tulona on kuitenkin aiemmin verotettu laskuperusteisen kapitalisaatiosopimuksen tuottoja edellä kuvatulla tavalla, nämä tuotot tulee kapitalisaatiosopimusta luovutettaessa vähentää luovutushinnasta. 

Kapitalisaatiosopimukseen perustuvaa menetystä on pidetty elinkeinoverolain 17 §:ssä tarkoitettuna muun rahoitusomaisuuden lopulliseksi todettuna arvonalentumisena. Arvonalentuminen on lopullinen siinä vaiheessa, kun sopimus erääntyy tai takaisinostetaan kokonaisuudessaan. Verotuksessa vähennyskelpoinen menetys syntyy siten joko sopimuksen erääntyessä tai tätä ennen tapahtuvassa koko sopimuksen takaisinostossa. 

Kapitalisaatiosopimusta voidaan hyödyntää myös palkansaajan kannustin- tai sitouttamisjärjestelyn taikka eläkejärjestelyn toteuttamisessa. Järjestelyn verokohteluun vaikuttaa se, onko kapitalisaatiosopimuksen omistusoikeus työnantajalla vai palkansaajalla. Työnantajana olevalle yhteisölle kannustin- tai sitouttamisjärjestelystä syntyneet palkkamenot ovat vähennyskelpoisia.  

Säästöhenkivakuutuksen edunsaajana voi olla myös yhteisö, vaikka vakuutetun on aina oltava luonnollinen henkilö, kuten palkansaaja. Edunsaajana olevalle yhteisölle maksettavan säästösumman verotukseen sovelletaan samoja periaatteita kuin kapitalisaatiosopimuksesta saatavien suoritusten verotukseen. 

Vuoden 2016 lopussa suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden yritysten sijoitussidonnaisten säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten säästömäärä oli Finanssiala ry:n tilastojen mukaan noin 3,1 miljardia euroa. Laskuperustekorkoisten tuotteiden säästömäärä oli noin 117 miljoonaa euroa. 

1.1.5  1.1.5 Kertamaksulliset eläkevakuutukset

Tuloverolain 81 §:ssä kertamaksullisella eläkkeellä tarkoitetaan eläkettä, joka perustuu verovelvollisen kerralla maksamaan vakuutukseen taikka jonka hän on muutoin saanut ostamalla, vaihtamalla tai muuta vastiketta kuin kiinteistöä vastaan tai muulla näihin verrattavalla vastikkeellisella saannolla. 

Kertamaksullisen eläkevakuutuksen perusteella maksetusta eläkkeestä on ansiotuloa säännökseen sisältyvän taulukon mukainen, iän kasvaessa aleneva osuus. Veronalaisen ansiotulon osuus on enimmillään 60 prosenttia, jos eläkkeensaajan ikä on vähemmän kuin 44 vuotta, ja vähimmillään, jos ikä on 92 vuotta tai enemmän, 10 prosenttia.  

Pykälän 2 momentin mukaan verovelvollisen itsensä ottaman kertamaksullisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksujen palautuksesta, takaisinostoarvosta tai muutosarvosta on veronalaista tuloa vakuutuksen tuotto. 

Tuloverolain 54 d §:n 3 momentin mukaan kertamaksullisen eläkevakuutuksen maksut eivät ole vähennyskelpoisia. Säännöksiä sovelletaan sekä määräaikaisiin että elinikäisiin eläkevakuutuksiin. 

Kertamaksullisen eläkkeen verotusta koskevat säännökset ovat peräisin vuodelta 1958. Alkuperäisten säännösten mukaan eläke oli veronalaista tuloa erillisen taulukon perusteella. Eläkevakuutusmaksut olivat periaatteessa kokonaisuudessaan vähennyskelpoisia, mutta vähennysoikeus oli rajoitettu enintään 12 prosenttiin ansiotulosta. Samoja säännöksiä sovellettiin alun perin useammanlaisiin eläkkeisiin.  

Vuoden 1975 alusta kertamaksullisen eläkevakuutuksen maksun vähennyskelpoisuus poistui, kun taas muiden eläkevakuutusmaksujen vähennyskelpoisuutta nostettiin 15 prosenttiin ansiotuloista. Muutosta perusteltiin sillä, että kertamaksujen vähennysoikeus saattaisi johtaa liian suuriin vähennyksiin. Vähennyskelpoisuuden poistamisen vuoksi eläke säädettiin osittain verovapaaksi. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että teoreettisesti ajatellen eläkesuoritus on verovapaa pääomapalautuksen sisältävältä osaltaan mutta veronalainen sikäli kuin se sisältää vakuutusyhtiön kertamaksulle tuottamaa korkoa. Andersson Edward, Tuloverotus ja varallisuusverotus, 1995, s. 290. 

1.2.1  1.2.1 Yleistä

Kotitalouksien rahoitusvarallisuus on pitkään kasvanut melko tasaisesti, lukuun ottamatta muutamaa vuonna 2007 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin jälkeistä vuotta. Kattavaa tilastotietoa sijoituksista ulkomaille ei ole saatavilla. Finanssiala ry:n tilastojen mukaan kotitalouksien rahoitusvarat olivat vuoden 2017 kolmannen neljänneksen lopulla vajaat 190 miljardia euroa. Alhaisesta korkotasosta huolimatta talletukset ovat edelleen selkeästi suurin säästämiskohde. Kotitalouksien rahoitusvarojen määrä vuodesta 2001 on kehittynyt alla olevan kuvion mukaisesti. 

Kotitalouksien vakuutusmuotoinen säästäminen on puolestaan kehittynyt alla olevan kuvion mukaisesti:  

Vuoden 2017 lopussa suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden yksityishenkilöiden sijoitussidonnaisten säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten säästömääräksi voidaan Finanssiala ry:n ja Finanssivalvonnan tietojen perusteella arvioida Finanssiala ei ole julkaisut vuotta 2016 tuoreempia tietoja ja Finanssivalvonnan tilastot perustuvat vakuutusmaksuvastuuseen, eikä tilastossa ole eritelty yksityishenkilöiden ja yritysten ottamia vakuutuksia. noin 29,5 miljardia euroa. 

Sijoitussidonnaisten säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten säästö on vuodesta 2009 vuoden 2017 loppuun noussut noin 5 miljardista eurosta kuusinkertaiseksi. Samana ajanjaksona suorien osakesijoitusten ja joukkovelkakirjalainojen osuus on kasvanut runsaat kaksinkertaisesti. Uutta arvopaperisäästämistä on siten enenevästi tapahtunut suorien sijoitusten sijasta sijoitussidonnaisen vakuutusmuotoisen säästämisen muodossa. 

Luonnollisten henkilöiden pääomatulojen ja luovutustappioiden määrä vuonna 2016 ilmenee taulukosta alla: 

Verohallinnon tietokannasta ei ole nykyisin ole saatavissa tietoja säästöhenkivakuutusten verotettavasta tuotosta. Vuonna 2016 henkivakuutuksen pääomatuloa maksettiin vajaat 110 000 suoritusta, yhteismäärältään runsaat 570 miljoonaa euroa. Säästöhenkivakuutuksen tuotot sisältyvät erään, johon liittyviä suorituksia oli runsaat 55 000, yhteismäärältään vajaat 400 miljoonaa euroa. Kapitalisaatiosopimuksen voitto –suorituslajia oli vajaat 4 000 kappaletta, yhteismäärältään noin 27 miljoona euroa. 

Jos oletetaan, että säästöhenkivakuutusten tuottoa on suhteessa niiden säästömäärään sama osuus kuin kapitalisaatiosopimuksissa, säästöhenkivakuutusten vuotuisen tuoton määrä vuonna 2016 olisi ollut 87 miljoonaa euroa. Kummistakaan sopimuksista ei ole käytettävissä tietoja niiden maturiteeteista tai takaisinostojen ajoittumisesta. Lisäksi, koska takana on kansainvälistä finanssikriisiä seuranneen finanssivarallisuuden arvonalenemisen jälkeen tapahtunut historiallisen voimakas kurssinousujen aika, mainituista määristä ei voida tehdä pitkälle menevää johtopäätöstä vuotuisista verotuloista pidemmällä aikavälillä. 

Kertamaksullisia eläkevakuutuksia koskevia sopimuksia on käytettävissä olevien arvioiden mukaan viimeisen runsaan 50 vuoden aikana tehty ilmeisesti vain noin sata.  

2.2.1  2.2.1 Yleistä

Eräissä maissa on käytössä erityisiin tilirakenteisiin perustuvia järjestelmiä, joissa yhdistyy suoran sijoittamisen ja välillisen sijoittamisen piirteitä. Näille on yhteistä, että sijoittaja – tilinhaltija tai tilin omistaja - omistaa sijoituskohteet itse, mutta niiden tuottoja ei, edellä käsiteltyjen välillisten sijoitustoiminnan tuottojen tapaan, veroteta normaaliin tapaan kertymisvuonna, jos sijoituskohteet ovat palveluntarjoajan, kuten liikepankin, ylläpitämän tilijärjestelmän sisällä.  

Tilijärjestelmät ja niiden verokohtelut eroavat maittain. Sekä säästämisaikaiset tuotot että nostetut määrät saattavat olla kokonaan verovapaita, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan ISA-järjestelmässä, joka on varsinainen verotuetun säästämisen muoto. Säästämisaikaiset tuotot ovat kokonaan verovapaita Ruotsissa, mutta tilillä olevien varojen arvon perusteella määrätään vuosittain kaavamainen vero. Varojen nostamisesta ei aiheudu veroseuraamuksia. Norjassa luovutusvoittoja ei veroteta tilin sisällä, ja varoja nostettaessa katsotaan ensiksi nostetuksi tilille sijoitettu pääoma, ja vasta tämän jälkeen nostetut määrät ovat veronalaisia. Vuoden 2019 alussa käyttöön otettavaksi suunnitellulla tilillä Tanskassa sekä realisoituneita että realisoitumattomia tuottoja verotetaan vuosittain erityisellä verokannalla. 

Tilillä sallittuja sijoituskohteita on Pohjoismaista eniten Ruotsissa, jossa sallittuja ovat listatut osakkeet, rahasto-osuudet ja muut arvopaperit. Norjassa ja Tanskassa sallittuja ovat listatut osakkeet ja osakkeisiin sijoittavat sijoitusrahastot. Osingot otetaan verotuksessa huomioon osana tilin tuottoa Ruotsissa ja Tanskassa, mutta Norjassa tilillä olevien osakkeiden perusteella saadut osingot verotetaan kuten muutkin osingot. 

2.2.2  2.2.2 Ruotsin investeringssparkonto

Ruotsissa on ollut vuodesta 2012 alkaen käytössä yhtenä sijoitus- tai säästämismuotona investeringssparkonto-tili, jäljempänä ISK-tili. ISK-tilin haltijana voi olla ainoastaan luonnollinen henkilö tai kuolinpesä. 

ISK-tilillä voidaan säilyttää käteistä, osakkeita, rahasto-osuuksia ja muita arvopapereita. Säilytettävien varojen on täytettävä tietyt tarkemmin säädetyt edellytykset ja esimerkiksi osakkeiden on oltava kaupankäynnin kohteina arvopaperipörssissä tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Sijoittaja voi periaatteessa tehdä sijoituspäätökset vapaasti. Laki sallii sijoitusinstrumenttien käyttämisen laajasti. Palveluntarjoaja voi kuitenkin rajata instrumentteja eli sen ei ole pakko tarjota kaikkia sallittuja vaihtoehtoja, esimerkiksi kaikki palveluntarjoajat eivät tarjoa kaikkia johdannaisia.  

Arvopaperien siirtäminen ISK-tilille katsotaan verotuksessa luovutukseksi, jolloin tilinhaltijalle voi syntyä veronalaista luovutusvoittoa. 

Muutoin tilinhaltijaan kohdistuu vuotuinen kaavamainen verotus. ISK-tilin verotus seuraa ennalta määrättyä kaavaa (schablonbeskattning) eikä perustu todellisiin luovutustapahtumiin. Tilinhaltijaa ei näin ollen veroteta esimerkiksi tilillä säilytettyjen arvopaperien luovutuksesta tai osakkeiden perusteella saaduista osingoista. Sen sijaan tilinhaltijaa verotetaan vuosittain perustuen laskennalliseen tuottoon. Laskennallinen tuotto luetaan henkilön veronalaisiin pääomatuloihin ja verotetaan 30 prosentin verokannalla. 

Laskennallisen tuoton määrittäminen perustuu tarkemmin säänneltyyn kaavamaiseen laskelmaan, jossa otetaan käytännössä huomioon säilytettyjen varojen arvo kunkin vuosineljänneksen alussa, tilille vuoden aikana maksetut summat ja siirretyt sijoitukset. Yksi neljäsosa näiden yhteenlasketusta määrästä muodostaa laskennallisen tuoton veropohjan (kapitalunderlag), joka kerrotaan erikseen vahvistettavalla valtionlainan korolla, johon on lisätty yksi prosenttiyksikkö. Korkokannan on kuitenkin aina oltava vähintään 1,25 prosenttia. Vuoden 2018 alusta korkokanta on ollut 1,49 prosenttia, jolloin 30 prosentin pääomatuloverokannalla veron määrä on 0,447 prosenttia veropohjasta. 

ISK-tilillä säilytettäviä omaisuuseriä, kuten osakkeita, ei voida siirtää takaisin tilinhaltijalle, vaan ne täytyy realisoida ISK-tilin sisällä, minkä jälkeen tilinhaltija voi nostaa saadut varat itselleen.  

Siltä osin kuin ISK-tilillä säilytetään ulkomaisia arvopapereita, sijoittaja voi omassa verotuksessaan saada hyvityksen ulkomaille maksetuista lähdeveroista. Hyvitys myönnetään ISK-tilin perusteella maksettavasta vuotuisesta verosta joko samana tai myöhempänä vuonna. Käytännössä ulkomailla peritty lähdevero on usein korkeampi kuin ISK-tilin perusteella maksettava vero, jolloin osa ulkomaisesta verosta jää usein hyvittämättä, vaikka se voidaankin siirtää hyvitettäväksi seuraaville verovuosille.  

Mikäli ISK-tilin haltija on Ruotsissa rajoitetusti verovelvollinen, tilinhaltijaan ei kohdisteta Ruotsissa edellä kuvattua kaavamaista verotusta. ISK-tilillä säilytettävistä ruotsalaisten yhtiöiden osingoista peritään tällöin lähdevero yleisten säännösten mukaan. Muutosta koskevissa esitöissä on todettu, että ISK-tilillä ei ole vaikutusta esimerkiksi verosopimusten tulkintaan. 

Nostettaessa varoja ISK-tililtä tai lopetettaessa tili ei tapahdu erillistä verotusta. 

2.2.3  2.2.3 Norjan aksjesparkonto

Norjassa on syyskuusta 2017 alkaen ollut mahdollista tehdä sijoitus aksjesparekonto-tilin, jäljempänä ASK-tili, kautta. 

ASK-tilillä voidaan säilyttää osakkeita ja osakerahastojen osuuksia ja niiden luovutuksista syntyvät voitot ovat tilin sisällä verovapaita. Tilillä säilytettävien osakkeiden on oltava pörssinoteerattuja. Vastaavasti luovutustappiot ovat vähennyskelpoisia ainoastaan tilin sisällä tapahtuneista luovutusvoitoista. Norjassa on myös erityinen siirtymäsäännös, jonka nojalla tilille voi tietyn määräajan myös siirtää jo omistamiaan osakkeita ja rahasto-osuuksia ilman, että siirrosta verotetaan luovutusvoittona. 

Sijoittajaa verotetaan, kun hän nostaa tililtä varoja ja nostetut varat ylittävät tilille sijoitetut varat. Mikäli sijoittaja on esimerkiksi sijoittanut tilille 1 000 kruunua, ensimmäiset 1 000 kruunua, jotka sijoittaja nostaa, ovat verovapaita. 

ASK-tilillä olevien osakkeiden perusteella saadusta osingosta tai rahaston tuotosta verotetaan kuitenkin edelleen normaalien osinkoverotusta koskevien sääntöjen mukaan. 

2.2.4  2.2.4 Tanskan aktiesparekonto

Tanskassa osakesäästötili (aktiesparekonto) on suunniteltu otettavaksi käyttöön vuoden 2019 alussa. Osakesäästötilin kautta voitaisiin sijoittaa noteerattuihin osakkeisiin ja osakeperusteisiin sijoitusrahastoihin. Osakesäästötilin tarkoituksena on kannustaa osakesijoittamiseen.  

Sijoittaja maksaisi veroa 17 prosentin verokannan mukaan osakesäästötilin tuotosta. Tuottoon laskettaisiin sekä realisoidut että realisoimattomat tuotot. Osakesäästötilillä olevien varojen arvonnousu olisi näin ollen veronalaista, kun taas arvon lasku (tappio) vähennettäisiin tulevista tuotoista. Tilillä voisi käydä kauppaa niin usein kuin haluaa. 

Yhtä henkilöä kohden voitaisiin perustaa yksi osakesäästötili. Tilille sijoitettava enimmäismäärä voisi vuonna 2019 olla enintään 50 000 DKK. Enimmäismäärän on kaavailtu nousevan vuosittain siten, että vuonna 2022 se olisi 200 000 DKK. 

Tanskassa alkuperäisen ehdotuksen mukaan katto tilille olisi ollut 500 000 DKK. Summaa pidettiin suurena, joten se alennettiin kymmenesosaan. Maksimiverohyöty kymmenen prosentin tuotolla on tanskalaisten laskelmien mukaan 68 euroa vuodessa. 

2.2.5  2.2.5 Yhdistyneen kuningaskunnan Individual Savings Account

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on useita erityyppisiä sijoitussäästötilejä (Individual Savings Account, ISA-tili):  

- Cash ISAs  

- Stock and shares ISAs  

- Innovative finance ISAs  

- Lifetime ISAs 

Erityyppisiin tileihin voi liittyä tiettyjä rajoituksia tai lisäehtoja (esimerkiksi Lifetime ISA).  

ISA-tilien sisällä käteiselle maksetut korkotulot sekä sijoituksille maksetut tuotot (osingot) tai luovutuksista syntyneet voitot ovat verovapaita. Yhdistyneessä kuningaskunnassa tietyt osinkotulot voivat olla luonnolliselle henkilölle verovapaita myös ISA-tilin ulkopuolella. Verovelvollisen verovuosikohtainen enimmäissijoitus on 20 000 GBP (sijoitukset erityyppisille ISA-tileille otetaan huomioon yhteenlaskettuna, esimerkiksi käteistilille 5 000 GBP ja osaketilille 15 000 GBP). Olemassa olevia sijoituksia ei periaatteessa voi siirtää ISA-tilille. ISA-tililtä tehtävät nostot ovat myös verovapaita. 

2.2.6  2.2.6 Kehitys muissa EU:n jäsenvaltioissa

Euroopan komissio on osana pääomamarkkinaunionia koskevaa hankettaan selvittänyt sijoitussäästötilien kansallista sääntelyä EU:n jäsenvaltioissa. Kyseisistä tileistä on edellä mainittujen valtioiden lisäksi säädetty kahdeksassa jäsenvaltiossa eli Irlannissa, Italiassa, Maltalla, Puolassa, Ranskassa, Slovakiassa, Unkarissa ja Virossa. Suomi on siten 12. jäsenvaltio, jossa säädettäisiin kyseisestä tilistä. Yhdistyneessä Kuningaskunnassa tilistä on säädetty jo vuonna 1991, mutta kaikissa muissa jäsenvaltioissa vasta 2010-luvulla. Sääntely eri jäsenvaltioissa on sangen epäyhtenäistä. Komissio on tunnistanut yhdeksän piirrettä, joiden perusteella se on tehnyt vertailua: tilin tarkoitus, oikeudellinen perusta ja viranomaisvalvonta, sallitut sijoituskohteet, sallitut tilinhaltijat, palveluntarjoajat, verokannusteet, nostorajoitukset, tilien sallittu lukumäärä, tilin minimi- ja maksimikoko sekä oikeus vaihtaa palveluntarjoajaa. Vertailutiedot eivät ole täydellisiä, vaan komission selvitystyö on edelleen kesken. Tämän vuoksi ei ole mahdollista täsmällisesti sanoa, minkä jäsenvaltion tilisääntely muistuttaa eniten Suomeen ehdotettavaa osakesäästötiliä. Esimerkiksi verokannuste voi olla poikkeus, huojennus, vähennys tai valtion myöntämä palkkio. Toisaalta Suomen osakesäästötili sisältäisi useita ominaisuuksia, jotka esiintyvät myös muissa jäsenvaltioissa. 

3.1.1  3.1.1 Työryhmän arvioiden lähtökohtia

Valtiovarainministeriö asetti 2 päivänä kesäkuuta 2017 työryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida eri sijoitusmuotojen verokohtelua Suomessa. Taustalla oli pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman kirjaus, jonka mukaan eri sijoitusmuotojen verokohtelusta tehdään selvitys vaalikauden aikana. Lisäksi hallitusohjelman mukaan kertamaksullisen lisäeläkkeen verokohtelu selvitetään. 

Työryhmän tehtävänä oli selvittää eri sijoitusmuotojen sekä kertamaksullisen eläkkeen verokohtelua. Selvityksen kohteena ovat erityisesti sijoitusrahastot ja niihin tehdyt sijoitukset, säästö- ja sijoitusvakuutukset sekä kapitalisaatiosopimukset. Toimeksiantoon kuului myös kommandiittiyhtiömuotoisten pääomarahastorakenteiden verokohtelun arviointi. Hankkeen tuloksena olisivat suositukset eri sijoitusmuotojen verokohtelun lähentämiseksi ja ajantasaistamiseksi.  

Työryhmän 4 päivänä toukokuuta julkaistun raportin ”Eri sijoitusmuotojen verotus” (Valtiovarainministeriön julkaisu 14/2018) keskeinen tarkastelunäkökulma välillisen sijoittamisen muotojen verotuksessa oli verotuksen neutraalisuus eri sijoitusmuotojen välillä, missä olennaisinta on verotuksen lykkääntymisvaikutus. Työryhmä tarkasteli laaja-alaisesti myös sijoitusmarkkinoiden ja sijoitustoimintaa koskevan kansallisen ja EU-lainsäädännön kehitystä sekä rajat ylittävään sijoitustoimintaan liittyviä moninaisia kansainvälis-vero-oikeudellisia seikkoja. 

Neutraalisuusarvioinnissa lähtökohtiin kuuluu se, mitä sijoitusmuotoja pidetään keskenään vertailukelpoisina ja miten eri sijoitusmuotoihin liittyvät erot tulee ottaa neutraalisuusvertailussa huomioon.  

Työryhmä katsoi toimeksiantonsa kannalta olevan merkittävää, että kaikissa työryhmän tarkastelemissa sijoitustuotteissa verotus kohdistuu pääomatuloverotuksen periaatteiden mukaisesti vain pääoman tuottoon. Keskeisimpiä kysymyksiä ovat näin ollen, milloin verotuksen tulisi toteutua, ja onko verotuksen lykkääntymisellä, joka nykyisin vaihtelee sijoituskohteesta riippuen, sellaista merkitystä verotuksen neutraalisuuden ja sijoituskohteiden valinnan kannalta, että se antaa aihetta uudistaa verotusta. 

Työryhmä totesi tuloverotuksen rakentuvan realisointiperiaatteelle, jota lain tasolla kuvastaa tuloverolain 110 §:n jaksottamista koskeva yleissäännös. Sen mukaan tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan. Luovutusvoitto katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona kauppa tai vaihto on tehty tai muu luovutus on tapahtunut. Realisointiperiaatetta on perusteltu muun muassa sillä, että realisoimattomien arvonmuutosten mittaaminen on käytännössä arvostusvaikeuksien vuoksi hankalaa. Lisäksi realisointiperiaatetta saatetaan perustella myös veropohjan likvidisyyteen ja veronmaksukykyperiaatteeseen liittyvillä näkökohdilla. 

Realisointiperiaatteen mukaisessa verojärjestelmässä varallisuuden pitäminen myymisen sijaan suojaa arvonnousuun liittyvältä verolta, jos varallisuuden arvo on noussut. Esimerkiksi arvopaperin omistaja voi tällöin kuitenkin luopua myynnistä, jolloin pääoman liikkuvuus vähenee. Työryhmä totesi, että tätä verotuksen lukkiutumisvaikutusta on tarkasteltu paljon pääomatuloverotukseen liittyvässä kirjallisuudessa, jossa on todettu, että osakemarkkinoilla luovutusvoittoverotus voi estää ihmisiä vaihtamasta sijoituskohteita. Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa on myös todettu, että lukkiutumisvaikutus selittyy sillä korottomalla verolainalla, joka arvonnousukohteeseen sijoitetulle pääomalle realisointiperiaatteen mukaan implisiittisesti myönnetään. Myös tuoreemmat tutkimustulokset osoittavat, että tietynsuuruinen myyntivoittoveron lisäys vähentää myyntivoittorealisointien lukumäärää. Lisäksi uudemmassa tutkimuksessa on todettu, että varakkaat reagoivat myyntivoittoveron muutoksiin vähävaraisempia enemmän. 

Suorassa sijoittamisessa sijoittajaa verotetaan realisoitumisperiaatteen mukaisesti juoksevasta tuotosta vuosittain ja arvonnoususta kohteen luovutuksen yhteydessä. Välillinen sijoittaminen merkitsee sekä juoksevien tulojen että sijoituskohteen arvonnousun verottamisen lykkääntymistä, realisointiperiaatteen mukaisesti. Välillisen sijoittamisen tulos realisoituu voitoksi tai tappioksi vasta sijoituksen päättyessä. Työryhmän tarkastelemista sijoitusmuodoista kasvurahastoissa, sijoitussidonnaisissa säästöhenkivakuutuksissa ja kapitalisaatiosopimuksissa lykkääntymisetu koskee sekä sijoituskohteen arvonnousua että sijoituskohteen kerryttämää juoksevaa tuottoa. Tuottorahastossa lykkääntymisetu koskee sijoituskohteen arvonnousua ja sijoituskohteen juoksevaa tuottoa siihen saakka, kunnes rahasto jakaa voittoa. Sijoitussidonnaisia vakuutuksia ja kapitalisaatiosopimuksia koskee myös mahdollisuus nostaa ensin sijoituksen pääoma ja vasta sitten tuotto. Tätä mahdollisuutta ei ole sijoitusrahastoissa. Sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa ja kapitalisaatiosopimuksissa sijoittaja voi myös vaihtaa sijoituskohteita ilman veroseuraamuksia. 

Verotuksen lykkääntyminen synnyttää sijoittajalle rahanarvoisen edun, joka keventää sijoituksen tosiasiallista verorasitusta. Lykkääntymisestä saatavaan etuun vaikuttavat sijoitetun pääoman määrä, arvonnousu, säästämisaikana tapahtuvat allokaatiomuutokset sekä säästämisaika. Etua pienentävät perityt palkkiot. 

Työryhmä totesi vertailun suoran osakesijoittamisen ja säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten välillä osoittavan, että säästöhenkivakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin liittyvä etu siitä, että sijoittaja voi vaihtaa sijoituskohteita verovapaasti, voi olla merkittävä erityisesti silloin, kun salkun kiertonopeus on suuri. Ilman juoksevan tulon vuotuista verotusta sekä kasvurahastosijoituksissa että säästöhenkivakuutuksissa ja kapitalisaatiosopimuksissa sijoittaja hyötyy korkoa korolle -periaatteesta. Jos tuotto verotettaisiin heti kertymisvuonna, sijoittajan veron jälkeinen tuotto jäisi pienemmäksi kuin edellä mainituissa sijoitusmuodoissa, vaikka niissä veron absoluuttinen määrä niin ikään on suurempi. Edullisuusvertailuun vaikuttaa, säästämisajasta riippuen, myös hankintameno-olettaman soveltaminen suorissa osakesijoituksissa ja sijoitusrahastosäästämisessä. 

Yksittäisellä sijoittajalla valinta sijoitusrahastosijoituksen tai säästöhenkivakuutuksen ja kapitalisaatiosopimuksen välillä ei välttämättä perustu niiden verokohtelun eroavaisuuksiin etenkään silloin, kun sijoitetun pääoman määrä on pieni. Eri sijoitusmuotojen verokohtelun neutraalisuutta arvioitaessa eroavaisuudet on kuitenkin syytä ottaa huomioon. 

Lisäksi vaikka yksittäisen sijoittajan näkökulmasta lykkääntymisedun euromääräinen vaikutus ei olisikaan suuri, sillä on kuitenkin vaikutusta valtion verotulojen kertymän kannalta. Siinä missä sijoittaja saa tällöin taloudellista hyötyä veronmaksun lykkääntymisestä, veronsaajan näkökulmasta kyse on korkotappiosta. Lisäksi tilanteessa, jossa sijoituskohdetta tai sen tuottoa ei realisoida säästäjän elinaikana, tuoton tuloverotus jää kokonaan toteutumatta ja tuotto tulee verotetuksi pääomaverokantaa olennaisesti alemmalla perintöverokannalla. 

Seuraavassa selostetaan ensin työryhmän sijoitusrahastojen verotusta koskevaa arviota, joka tasoitti samalla tietä työryhmän muita välillisen sijoittamisen muotoja koskeville ehdotuksille. 

3.1.2  3.1.2 Sijoitusrahastot

Työryhmä totesi sijoitusrahastojen vuodelta 1987 olevan verosääntelyn alkuperäisenä tavoitteena olleen, että sijoitusrahastojen kautta tapahtuvaa sijoitustoimintaa kohdeltaisiin verotuksellisesti mahdollisimman samalla tavalla kuin suoraa sijoittamista. Sijoitusrahastot olivat verovapaita ja niihin silloin kohdistuneen voitonjakovelvoitteen johdosta vuosittain jaettu voitto-osuus oli veronalaista tuloa. Sijoitusrahastojen kasvuosuuksien, joille ei jaeta voittoa, tultua sijoitusrahastolain myötä mahdolliseksi ilman valtiovarainministeriön myöntämää poikkeuslupaa sijoitusrahastolain yksityisoikeudellisen sääntelyn muututtua 1994, on kehitys kulkenut siihen, että nykyisin rahasto-osuuksista 94 prosenttia on kasvuosuuksia. Niiden osalta rahastoon kertynyt tuotto tulee verotetuksi vasta osuuksien luovutuksen yhteydessä luovutusvoittona.  

Työryhmä katsoi, että vaikka sijoitusrahastojen kasvuosuuksiin liittyvän lykkääntymisedun katsotaan olevan merkittävä, on nykyiselle verotusmallille olemassa perusteita. Verotustapaa pidettiin yksinkertaisena ja selkeänä ja se on mahdollistanut elinvoimaisen sijoitusrahastomarkkinan kehittymisen. Verosääntelyn pysyvyydestä on myös ilmeisiä hyötyjä sijoitus- ja rahastomarkkinoiden kannalta. Työryhmä toisaalta katsoi, että sijoitusrahastojen asema verovapaana yhteisönä on jatkossakin sidottava siihen, että kyse on aidosta yleisöltä kerättyjen varojen yhteissijoittamisesta. Työryhmä piti riittävänä, että samaan aikaan toimineen sijoitusrahastolain uudistamistyöryhmän ehdotusten mukaisesti osuudenomistajien vähimmäislukumäärä olisi nykyisen 50:n sijasta 30. 

Vaikka sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen verotusta ei sisällöltään ehdotettu muutettavaksi, työryhmä katsoi, että valtiovarainministeriön 21 päivänä joulukuuta 2016 sijoitusrahastolain uudistamista arvioimaan asettaman työryhmän (VM 111:00/2016) ehdotukset ja kansainvälisiin tilanteisiin liittyvät kysymykset puoltavat sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston verosääntelyn täsmentämistä verolainsäädännössä.  

3.1.3  3.1.3 Säästöhenkivakuutukset ja kapitalisaatiosopimukset

Työryhmä katsoi säästöhenkivakuutusten nykyisen verosääntelyn, joka on peräisin ajalta ennen vakuutustuotteiden voimakasta kehitystä, jääneen monelta osin ajastaan jälkeen. Säästöhenkivakuutusten suosion kasvuun on vaikuttanut säästöhenkivakuutusten tuotekehittely ja myös oikeuskäytännön myötä syntynyt suotuisa verotusympäristö.  

Työryhmä totesi, että nykyinen sääntely ei kuvaa sitä verokohtelun olennaista sisältöä, että varoja voidaan nostaa vakuutuksesta tuloverolain 34 §:n 3 momentin 1 kohdassa säädettyjen määräaikojen sitä rajoittamatta osittaisina takaisinostoina, jotka myös katsotaan ensisijaisesti pääoman palautukseksi ja vasta viimesijaisesti verotettavaksi tuotoksi. Näin voidaan tehdä siinäkin tapauksessa, että huomattava osa vakuutussäästöstä muodostuu tuotosta.  

Valtaosa tuotteista on nykyisin sijoitussidonnaisia, ja vakuutetulla voi olla mahdollisuus valita vakuutuksen piiriin kuuluvat sijoituskohteet ja vaihtaa niitä veroseuraamuksitta. 

Nykyinen verotustapa, jonka mukaan nostetut määrät katsotaan ensisijaisesti pääoman palautukseksi ja vasta viimesijaisesti verotettavaksi tuotoksi, on kehittynyt verotuskäytännössä eikä perustu lain nimenomaiseen säännökseen. Verotustapa merkitsee epäneutraalisuutta verrattuna esimerkiksi suoriin sijoituksiin, joissa verotus toteutuu, kun myyntivoitto tai juokseva tulo saadaan. Verotustapa on myös sijoitusrahastosijoitusten verokohtelua edullisempi. Lisäksi sijoituskohteiden verovapaa vaihtaminen on työryhmän mielestä neutraalisuustarkastelussa merkille pantava etu. 

Kääntöpuolena lykkääntymisedun syntymiselle on se, että jos säästöhenkivakuutuksesta syntyy tappiota, se ei ole vähennyskelpoinen menetys. 

Työryhmä katsoi, että säästöhenkivakuutusten verotusta tulisi muuttaa siten, että nostetuista varoista tulisi aina katsoa veronalaiseksi tuloksi se osa, joka vastaa vakuutukseen maksetuille määrille kertyneen tuoton suhteellista osuutta vakuutussäästöstä. Näin säästöhenkivakuutusten verokohtelu vastaisi olennaisesti sijoitusrahaston verokohtelua. 

Esimerkki 

Säästöhenkivakuutukseen tai kapitalisaatiosopimukseen sijoitettu pääoma on 10 000 euroa, säästön arvo nostohetkellä 15 000 euroa ja sopimuksen tuotto siten 5 000 euroa. Säästäjä nostaa 1 000 euroa, josta tuotoksi katsotaan 5 000 / 15 000 x 1 000 euroa = 333 euroa.  

Sijoitusrahastosäästämisessä vastaavasti rahastoyhtiö lunastaisi rahasto-osuuksia 1 000 euron arvosta eli 6,67 prosenttia 15 000 eurosta. Hankintamenona vähennettäisiin vastaava 6,67 prosenttia 10 000 euron hankintamenosta eli 667 euroa, jolloin verotettava luovutusvoitto on 333 euroa. 

Eroja sijoitusrahastosäästämiseen verrattuna aiheutuu siitä, että luovutusvoittoverotuksessa voi, omistusajasta ja arvonnoususta riippuen, tulla alkuperäisen hankintamenon sijasta sovellettavaksi hankintameno-olettama, mikä vaikuttaa edullisuusvertailuun sijoitusrahastosäästämisen eduksi. 

Työryhmä katsoi, että säästöhenkivakuutuksista aiheutuvien tappioiden tulisi olla vähennyskelpoisia sopimuksen päättyessä, jolloin tappio on käynyt lopulliseksi.  

Työryhmän käsittelemän sijoitussäästötilin yhteydessä työryhmä suhtautui torjuvasti sopimuksen tuoton ja tappion symmetriseen käsittelyyn siten, että varoja nostettaessa myös tappio aina realisoituisi, jos tili on nostohetkellä tappiollinen. Verotuksessa vähennettävän tappion realisoituminen tarjoaisi mahdollisuuden täysin keinotekoisiin järjestelyihin. Tekemällä lisäsijoitus ja nostamalla sama määrä tililtä ulos vaikkapa samana päivänä, generoituisi vähennyskelpoista tappiota, vaikka asiallisesti tiliasema ei ole muuttunut millään tavoin. Työryhmä katsoi, että tällaisten sarjatointen veronkiertoluonne vaikuttaisi ilmeiseltä. Työryhmä totesi myös tutkimuksissa havaitun, että käytännössä tappioita pyrkivät hyödyntämään ainakin sofistikoidummat sijoittajat. 

Työryhmä totesi markkinoilla olevan myös sellaisia lähinnä ulkomaisten vakuutusyhtiöiden tarjoamia tuotteita, joita voidaan käyttää muihinkin tarkoituksiin kuin perinteiseen sijoittamiseen tai säästämiseen. Tällaisiin järjestelyihin voi liittyä keinotekoisia piirteitä, kuten tilanteessa, jossa osakeomistuksia siirretään vakuutuksen maksuksi ja vakuutuksen ottaja samalla säilyttää itsellään osakeomistukseen liittyviä oikeuksia. Työryhmä katsoi, että tällaisiin keinotekoisiin järjestelyihin olisi perusteltua puuttua erityissääntelyllä. 

Lähinnä viimeksi mainittuja tilanteita silmällä pitäen työryhmä tarkasteli ehdottamalleen verotustavalle vaihtoehtoisia verotustapoja. Näitä olivat nostettujen varojen katsominen ensisijaisesti tuotoksi, joka ei olisi merkinnyt poikkeamaa realisointiperiaatteesta, ja vaihtoehto, jossa sijoituskohteita vaihdettaessa syntyvä laskennallisen luovutusvoiton ja sijoituskohteille kertyneen juoksevan tuoton yhteismäärä luettaisiin verovuoden tuloksi riippumatta siitä, onko varoja nostettu vai ei. Työryhmä luonnehti jälkimmäistä vaihtoehtoa eräänlaiseksi läpivirtausmalliksi. 

Kapitalisaatiosopimukset 

Työryhmä totesi kapitalisaatiosopimuksiin liittyvien verokysymysten olevan pitkälti samanlaisia kuin säästöhenkivakuutuksissa. Erityisenä ongelmana kapitalisaatiosopimuksissa on se, että niiden verokohtelusta ei ole lainkaan erikseen säädetty. Niiden verotus perustuu oikeuskäytäntöön ja Verohallinnon ohjeistukseen. Vastaavasti kuin säästöhenkivakuutuksissa, kapitalisaatiosopimuksissa nostetut varat katsotaan nykykäytännön mukaisesti ensisijaisesti pääoman palautukseksi ja vasta viimesijaisesti verotettavaksi tuotoksi. Myöskään tappio ei ole vähennyskelpoinen sijoittajan verotuksessa. 

Työryhmä ehdotti kapitalisaatiosopimuksiin samaa verotustapaa kuin säästöhenkivakuutuksiin. Nostetuista varoista tulisi aina katsoa veronalaiseksi tuloksi se osa, joka vastaa vakuutukseen maksetuille määrille kertyneen tuoton suhteellista osuutta vakuutussäästöstä. Kapitalisaatiosopimuksista aiheutuvien tappioiden tulisi samoin olla vähennyskelpoisia sopimuksen päättyessä. 

Työryhmä ei nimenomaisesti ottanut kantaa kapitalisaatiosopimuksen luovutuksen tuloveroverotukseen tai sen perintöverotukseen tai lahjaverotukseen. Työryhmä kuitenkin katsoi, että jatkovalmistelussa myös kapitalisaatiosopimuksiin liittyvät perintö- ja lahjaverotukseen liittyvät sääntelytarpeet olisi arvioitava asianmukaisesti ja että kapitalisaatiosopimusten luovutustilanteisiin liittyy tulkintakysymyksiä, jotka olisi otettava huomioon jatkovalmistelussa. 

3.1.4  3.1.4 Kertamaksulliset eläkkeet

Työryhmä teki tarkastelussaan eron määräaikaisten ja elinikäisten kertamaksullisten eläkevakuutusten kanssa. Elinikäiset eläkkeet ovat luonteeltaan aidosti riskivakuutuksia, joiden perusteella eläkettä maksetaan eläkeiän saavuttamisen jälkeen vakuutetun koko eliniän. Tällöin pitkään eläneen eläkettä ei rahoiteta pelkästään hänen varoistaan, vaan osaksi vähemmän aikaa eläneiltä jääneistä varoista, eikä vakuutusriskiä ole poistettu eläkevakuutukseen liittyvällä kuolemanvaraturvalla. Kertamaksulliset määräaikaiset eläkevakuutukset taas ovat työryhmän arvion mukaan muihin säästämistuotteisiin rinnastettavia sijoitusvälineitä. 

Työryhmä totesi, että nykyinen verosääntely johtaa nykyisillä elinajanodotteilla ja sijoituskohteiden tuottotasoilla osin kaksinkertaiseen verotukseen ja katsoi, että verotustapa käytännössä estää kertamaksullisten eläkkeiden markkinoiden muodostumisen. Sääntely ei myöskään ole pääomatuloverotuksen perusperiaatteiden mukaista, missä lähtökohtana on, että pääoman tuotto ja vain tuotto verotetaan.  

Työryhmä katsoi, että nykyiseen verosääntelyyn liittyvä verosanktio tulisi poistaa ja että neutraalisuusnäkökulmasta on perusteltua soveltaa kertamaksullisiin eläkevakuutuksiin samaa verotustapaa kuin säästöhenkivakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin. 

Vaikka työryhmä piti hyvin merkityksellisenä sitä, onko vakuutus määräaikainen säästötuotteen luonteinen vaiko elinikäinen puhdas riskihenkivakuutus, työryhmä ehdotti samaa verotustapaa sovellettavaksi sekä määräaikaisiin että elinikäisiin kertamaksullisiin eläkevakuutuksiin.  

Työryhmä arvioi myös sitä, onko elinikäisten kertamaksullisten eläkkeiden markkinoiden kehittymisen kannalta riittävää, jos vain verosanktio poistetaan. Työryhmä keskusteli laajasti myös tarpeista ja perusteista luoda verotuettuun vaihtoehtoon perustuva verosääntely elinikäisille kertamaksullisille eläkevakuutuksille. Työryhmä ei tältä osin kuitenkaan tehnyt ehdotusta. Työryhmä katsoi, että tällaisessa verotuetussa mallissa olisi otettava huomioon muun muassa se, millä tavoin verotuki kohdennetaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Huomioon olisi myös otettava kertamaksun enimmäismäärään, riskinjakoon, eläkkeennostoikään ja muuhun eläkejärjestelmään yhteensovittamiseen liittyviä kysymyksiä. 

Työryhmä rajoitti ehdotuksensa toimeksiantonsa mukaisesti koskemaan vain kertamaksullisia eläkevakuutuksia. Työryhmä katsoi, että ilman kertamaksullisuutta koskevaa vaatimusta ehdotettu verotustapa tulisi käytännössä sovellettavaksi kattavasti muun muassa ulkomailta Suomeen vapaaehtoisen eläkevakuutuksen perusteella maksettuihin eläkkeisiin, jotka nykyisin ovat tuloverolain 34 §:n 1 momentin mukaan kokonaan veronalaista ansiotuloa tai, jos vakuutus on rinnastettava 34 a §:n mukaiseen vakuutukseen, kokonaan veronalaista pääomatuloa. Se lähtökohta, että vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella maksettavat eläkkeet ovat koko määrältään ansiotuloa, on perusteltua siihen nähden, että työryhmän arvion mukaan valtaosaan myös ulkomaisista vapaaehtoisista eläkevakuutuksista on liittynyt verotukea maksujen vähennysoikeuden muodossa tai muutoin. Kansainvälisistä vertailuista puolestaan tiedetään, että Suomessa vapaaehtoisiin yksilöllisiin eläkevakuutuksiin sovellettava EET-periaate (exemption-exemption-taxation), jonka mukaisesti maksut ovat vähennyskelpoisia, säästämisaikainen tuotto verovapaata ja maksetut eläkkeet veronalaista tuloa, on valtavirtamallina myös muualla verotuetuissa eläkevakuutuksissa. Vapaaehtoisen eläkkeen verottaminen koko määrältään ansiotulona johtanee siten valtaosassa rajat ylittävistä tilanteista oikeaan lopputulokseen. Suomen verotusoikeuteen vaikuttavat myös mahdollisesti sovellettavaksi tulevan verosopimuksen määräykset.  

3.1.5  3.1.5 Sijoitussäästötili

Työryhmän toimikauden kuluessa ajankohtaiseksi nousseen kansainvälisen kehityksen ja julkisen keskustelun perusteella työryhmä katsoi aiheelliseksi arvioida myös sijoitussäästötilin käyttöönottamiseen liittyviä näkökohtia. Vertailukohtana työryhmä piti erityisesti muissa Pohjoismaissa käyttöön otettuja tai suunnitteilla olevia sijoitus- tai osakesäästötilimalleja. Työryhmä arvioi erikseen kolme mallia, joista yksi oli laskennallisen tuoton verottamiseen perustuva malli, kuten Ruotsissa. Kaksi muuta mallia perustui suhteellisen tuoton verottamiseen varoja nostettaessa, ja mallit erosivat lähinnä vain siltä osin, luettiinko osingot osaksi tilin tuottoa vai ei. 

Laskennallisen tuoton verotukseen perustuvaa mallia työryhmä ei pitänyt soveltuvana Suomeen, muun muassa siitä syystä, että linjakas verosääntely edellyttäisi, että laskennallisen tuoton verottamista sovellettaisiin kaikkiin keskenään kilpaileviin sijoitusmuotoihin. Lisäksi malli poikkeaisi verojärjestelmässämme laajasti noudatetuista maksukykyisyys- ja realisointiperiaatteista.  

Ensimmäisessä arvioidussa suhteellisen tuoton verottamiseen perustuvassa mallissa osingot olisivat saantihetkellä verovapaita ja ne verotettaisiin osana tilin tuottoa varoja nostettaessa. Nostetuista varoista luettaisiin veronalaiseksi pääomatuloksi se suhteellinen osa, joka vastaa tilille maksetuille määrille kertyneen (jäljellä olevan) tuoton suhteellista osuutta (jäljellä olevasta) sijoituspääomasta. Verotustapa edellyttäisi, että tilin varat arvostetaan päivän arvoon, kun tililtä nostetaan varoja. Verotustapa vastaisi tältä osin myös työryhmän ehdotusta säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten verotuksen uudistamiseksi. Ongelmaksi tässä mallissa työryhmä katsoi osinkoverotuksen yhteensopimattomuuden Suomen solmimien kansainvälisten verosopimusten ja EU-oikeuden kanssa. 

Näistä osinkoihin liittyvistä ongelmista johtuen työryhmä päätyi ehdottamaan sellaista suhteellisen tuoton verottamiseen perustuvaa mallia, jossa osingot eivät olisi mukana tilillä, vaan ne verotettaisiin kuten nykyisinkin. Työryhmän ehdotuksen mukaan tilillä syntyvät tappiot olisivat vähennyskelpoisia vasta tilin lopettamisen yhteydessä, jotta tappioiden realisoiminen nostamalla varoja tililtä ei muodostuisi uudeksi verosuunnittelutyökaluksi. Tappioiden vähentäminen tilin lopettamisen yhteydessä olisi myös yhdenmukainen työryhmän säästöhenkivakuutuksia ja kapitalisaatiosopimuksia koskevien ehdotusten suhteen. Sallittujen sijoituskohteiden osalta työryhmän ehdotus vastaa voimassa olevaa sidotusta pitkäaikaissäästämisestä annettua lakia (1183/2009), ja tilin varoja voisi näin ollen sijoittaa muun muassa pörssilistattuihin osakkeisiin, sijoitusrahastoihin ja joukkovelkakirjalainoihin. Työryhmä ei ehdottanut säädettäväksi mitään ylärajoja tilille tehtäville sijoituksille, vaikka tunnistikin sen yhtenä keinona pienentää valtion verotulomenetyksiä. 

4.2.1  4.2.1 Yleistä

Ehdotukset vastaavat pääosin eri sijoitusmuotojen verotusta arvioineen työryhmän ehdotuksia. Ehdotettu tuoton verotustapa vastaa työryhmän ehdottamaa suhteellista verotustapaan. Sama koskee tappioiden käsittelytapaa. 

Erityisesti osakesäästötilin osalta ehdotukset poikkeavat kuitenkin osin työryhmän ehdotuksista. Tilin sijoituskohteet on rajattu vain pörssiosakkeisiin, ja tilille voisi sijoittaa enintään 50 000 euroa. Tilillä olevien osakkeiden perusteella saadut osingot laskettaisiin osaksi tilin tuottoa, eikä niistä maksettaisi veroa vielä saantihetkellä. 

4.2.2  4.2.2 Säästöhenkivakuutukset ja kapitalisaatiosopimukset

Tuoton verotus 

Säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten verotusta ehdotetaan uudistettavaksi eri sijoitusmuotojen verotusta arvioineen työryhmän ehdotusten mukaisesti. Sopimuksen perusteella maksetusta suorituksesta katsotaan verovuoden pääomatuloksi se suhteellinen osuus, joka vastaa säästömäärään nostohetkellä sisältyvän tuoton osuutta säästömäärästä. 

Hallitus yhtyy työryhmän arvioihin siitä, että työryhmän arvioimat muut verotustavat eivät ole perusteltuja säästövakuutusten verotuksen pääperiaatteeksi. Realisointiperiaatteen vastaista ja kansainvälisesti tarkastellen hyvin poikkeuksellista olisi ottaa sijoitussidonnaisen vakuutuksen tai kapitalisaatiosopimuksen verotuksen pääperiaatteeksi vakuutuksen sisällä kertyneiden arvonnousujen, laskennallisten luovutusvoittojen tai henkivakuutusyhtiön asiakkaalle hyvittämien määrien verottaminen sellaisenaan, ilman kytkentää varojen nostoon. Koska sijoituskohteet ovat vakuutusyhtiön omistuksessa, erityisesti sijoituskohteiden juoksevan tuoton lukeminen vakuutuksenottajan veronalaiseksi tuloksi olisi monella tapaa pulmallista. Vakuutussäästöä kasvattavilla asiakashyvityksillä ei esimerkiksi tyypillisesti liene suoraa yhteyttä vakuutusyhtiön omistamistaan sijoituskohteista saamaan tuottoon, joten niiden lukeminen säästäjän tuloon voi myös johtaa perusteettoman ankaraan verotukseen sen lisäksi, että se ei ole realisointiperiaatteen mukaista. 

Viimeksi mainittua menettely on kuitenkin työryhmän arvioiden mukaisesti perusteltu vaihtoehto puuttua keinotekoisluonteisiin vakuutusmuotoisiin järjestelyihin jäljempänä esitetyn mukaisesti.  

Tappion vähentäminen 

Säästöhenkivakuutuksen ja kapitalisaatiosopimuksen tappio, joka muodostuisi, jos maksettujen vakuutusmaksujen ja muiden säästäjän tekemien maksusuoritusten määrä, vähennettynä niistä tuloksi luetulla määrällä, olisi säästäjälle vakuutussuorituksina tai muina suorituksina sopimusaikana maksettuja määriä suurempi, olisi ehdotuksen mukaan verotuksessa vähennyskelpoinen. Tappio vähennettäisiin sopimuksen päättymisvuonna, jolloin tappio myös käy lopulliseksi. 

Vähennysoikeuden salliminen ennen sopimuksen päättymistä tarjoaisi mahdollisuuden tappioiden hyödyntämistarkoituksessa tehtyihin keinotekoisiin järjestelyihin, mikä ei ole perusteltua. Tuollainen mahdollisuus loisi vahvan kannusteen hyödyntää aina tappiot sopimuksen ollessa väliaikaisestikin tappiollinen, kun taas tuottojen realisoinnin voidaan siitä aiheutuvien veroseuraamusten johdosta olettaa tapahtuvan aina tarpeeseen ja harkiten. Tappioiden ja tuottojen symmetrinen kohtelu johtaisi siten veronsaajan näkökulmasta perin epätasapainoiseen asetelmaan. Tuloverotuksessa tappioiden käsittelyssä on yleisesti se lähtökohta, että tappion tulee olla lopullinen. 

Maksujen vähennysoikeuden huomioon ottaminen  

Nyt puheena oleviin säästötuotteisiin ei liity oikeutta vähentää maksuja Suomen tuloverotuksessa. Eri maiden verolainsäädännöt eroavat kuitenkin toisistaan merkittävästi, myös erilaisten vakuutusmuotoisten säästötuotteiden osalta. Jos Suomeen muuttanut vakuutuksenottaja on aiemmassa asuinvaltiossaan asuessaan saanut asuinvaltionsa verolainsäädännön mukaisesti vähentää siellä ottamansa vakuutuksen maksuja tuloverotuksessa, on hänen Suomessa asuessaan vakuutuksesta nostamiensa varojen lukeminen veronalaiseksi tuloksi perusteltua. Vakuutusmaksun vähennysoikeuteen voidaan kansainvälisesti tarkastellen kutakuinkin poikkeuksetta olettaa liittyvän vakuutussuorituksen veronalaisuus.  

Ehdotuksen mukaan edellytyksenä edellä kuvatun tuoton verotustavan soveltamiselle olisi se, että sopimuksen perusteella maksettuja maksuja ei ole vähennetty verotuksessa. Jos edellytys ei täyty, vaan vakuutetun tekemät maksut ovat olleet kokonaan tai osittain vähennyskelpoisia, vakuutussuoritukset olisivat koko määrältään veronalaista pääomatuloa. 

Kapitalisaatiosopimuksen luovutuksen verotus 

Kapitalisaatiosopimusten luovutuksen tuloverotuksesta otettaisiin tuloverolakiin nimenomaiset säännökset. Nykyisestä verotuskäytännöstä poiketen kapitalisaatiosopimuksen luovutukseen sovellettaisiin luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä, kuitenkin siten, että luovutukseen ei sovellettaisi tuloverolain 46 §:n 1 momentin mukaista hankintameno-olettamaa.  

Hankintameno-olettaman taustalla ovat tarpeet yksinkertaistaa hallinnollista menettelyä esimerkiksi verovelvollisen vaikeuksissa selvittää pitkään omistetun omaisuuserän hankintamenoa sekä huomioida inflaation vaikutus. Nämä näkökohdat eivät vastaavasti sovellu kapitalisaatiosopimuksiin. Kapitalisaatiosopimuksessa on kyse yksilöllisestä sijoitustuotteesta, jonka kautta voidaan tehdä monimuotoisia sijoituksia erilaisiin omaisuuseriin. Lisäksi kapitalisaatiosopimukseen liittyy lykkääntymisetuja suhteessa omaisuuden suoraan omistamiseen, kun vero maksetaan vasta nostettaessa varoja sopimuksesta.  

Välillisen sijoittamisen muodoista kapitalisaatiosopimus on lähinnä rinnastettavissa osakesäästötiliin, jonka varojen realisointi voi tapahtua vain nostamalla varat tililtä. Luovutusvoittoverotusta koskevien säännösten soveltaminen ehdotetulla tavalla kapitalisaatiosopimuksen luovutukseen, kun realisointi tapahtuu varojen noston sijasta sopimuksen luovutuksena, johtaa samaan lopputulokseen ja on siten neutraalisuusnäkökulmasta perustelluin vaihtoehto. Jos kapitalisaatiosopimuksen luovutusta kohdeltaisiin verotuksessa edullisemmin kuin takaisinostoa tai erääntymistä, tämä saattaisi myös johtaa keinotekoisiin väliluovutuksiin ennen sopimuksen erääntymistä erityisesti tilanteissa, joissa kapitalisaatiosopimuksen tuotto on huomattava. 

Ehdotus ei säästäjän osalta verotukselliselta vaikutukseltaan merkitse muutosta nykytilaan siinä suhteessa, että verotettavan tulon määrä luovutuksesta olisi sama kuin Verohallinnon ohjeen mukaan nykytilassakin, jossa luovutus katsotaan saamisoikeuden luovutukseksi. Verotettavaa tuloa on luovutushinnan ja säästäjän maksamien maksujen erotus. Luovutusvoittoverotusta koskevien säännösten soveltaminen merkitsee kuitenkin sitä, että luovutuksesta aiheutuva tappio olisi luovutustappiona vähennyskelpoinen tuloverolain 50 §:n mukaisesti. Myös tämä on neutraalisuusnäkökulmasta perusteltua, koska myös osakesäästötilin tappio olisi sopimuksen päättyessä vähennyskelpoinen samoin kuin kapitalisaatiosopimuksen tappio. 

Luovutuksensaajan verotuksessa hänen nostaessaan sopimuksen perusteella varoja hänen maksamansa vastike olisi rinnastettava kapitalisaatiosopimuksen maksuihin vastaavasti kuin nykyisin. 

Kapitalisaatiosopimuksen luovutusvoittoverotuksen heijastusvaikutuksista perintöverotukseen 

Luovutusvoittoverotusta koskeva ehdotus ei myöskään merkitse muutosta vainajan kapitalisaatiosopimuksen kohteluun perintöverotuksessa. 

Muutoksella on kuitenkin merkitystä lesken kapitalisaatiosopimuksen käsittelyyn perintöverotuksen toimittamiseen liittyvässä laskennallisessa osituksessa ja perinnönjaossa. Tällä erää kyse on näiltä osin sääntelemättömästä tilanteesta, eikä asiaan liittyviä kysymyksiä ole käsitelty enempää Verohallinnon ohjeissa kuin oikeuskirjallisuudessakaan. Oikeustila on siten perin epäselvä. Myös osituksessa tai perinnönjaossa tapahtuvan kapitalisaatiosopimuksen omistajanvaihdoksen veroseuraamukset ovat epäselviä esimerkiksi siltä osin, kuin vastikkeena suoritetaan pesän ulkopuolisia varoja. 

Merkittävänä etuna luovutusvoittoverotusta koskevien säännösten soveltamisessa on se, että näin samalla poistettaisiin suurin osa mainituista avoimista tulkintakysymyksistä, jotka olivat työryhmämuistiossa viitattujen kapitalisaatiosopimuksiin liittyvien perintö- ja lahjaverotusta koskevien tulkintakysymysten ja soveltamisongelmien taustalla. 

Verokohtelu on ollut epäselvä, kun kapitalisaatiosopimus siirretään jäämistöosituksessa leskelle tai leskeltä kuolinpesälle. Luovutusvoittoverotuksen alaisesta omaisuuden käsittelystä on sitävastoin ollut selvät ja vakiintuneet käytännöt omistusajan ja hankintamenon siirtymisestä tuloverolain 46 §:n 2 momentin mukaisesti. Lainkohdan mukaan, jos luovutettu omaisuus on saatu osituksessa, omistusaika ja hankintameno lasketaan ositussaantoa edeltäneestä saannosta. Jos kapitalisaatiosopimuksen luovutukseen sovelletaan luovutusverotusta koskevaa sääntelyä, tämä lainkohta tulee vastaavasti sovellettavaksi ja ratkaisee myös jäämistöosituksessa tapahtuvien kapitalisaatiospimusten siirtojen yhteydessä hankintamenon. 

Jos kuolinpesän kapitalisaatiosopimus siirretään leskelle, hänelle siirtyy 46 § 2 momentin mukaisesti vainajan hankintameno. Päinvastaisessa tapauksessa kuolinpesä saa hankintamenoksi perintöverotuksessa käytetyn käyvän arvon. 

Perintöverotuksessa ehdotus merkitsee, ettei myöskään lesken kapitalisaatiosopimuksen osalta vähennetä laskennallista tuloverovelkaa. Myös muihin lesken sijoituksiin kuten pörssiosakkeet voi sisältyä laskennallista verovelkaa, mutta niidenkään osalta perintöverotuksessa ei tehdä laskennallista vähennystä.  

Ehdotuksilla on vaikutuksia varakkaiden pesien jäämistösuunnitteluun, jossa valittaessa leskelle ja kuolinpesälle jaettavaa omaisuutta pyritään monesti huomioimaan se, minkä omaisuuden verokohtelu on edullista kummallekin osapuolelle. Leskelle pyritään siirtämään varoja, joiden luovutus on leskelle verovapaa, kuten vakituinen asunto, tai jossa vainajan hankintameno on mahdollisimman lähellä käypää arvoa. Vastaavasti kuolinpesälle pyritään siirtämään varoja, joissa hankintamenon ja käyvän arvon ero on mahdollisimman suuri, koska jatkoluovutuksissa tulee sovellettavaksi perintöverotuksessa käytetty käypä arvo. 

Ehdotukset poistavat oikeudellista epävarmuutta vähentäen vastaisia oikeusriitoja ja samalla selkeyttävät jäämistösuunnittelun reunaehtoja. Esimerkiksi pesän ulkopuolisten varojen käytössä laskettaisiin luovutusvoitto samalla tavoin kuin muunkin luovutusvoittoverotuksen piiriin kuuluvien varojen siirroista. Jäämistöosituksessa tulee ottaa huomioon monia asioita niin verotuksesta kuin muustakin lainsäädännöstä, sen vuoksi epävarmuus valintojen verokohtelusta vaikeuttaa ositukseen liittyviä valintoja. Tämän vuoksi on perusteltua pyrkiä mahdollisimman selvään ja ennustettavaan toimintaympäristöön. 

Koska nykyinen oikeustila on epäselvä, ja jäämistöositukseen liittyy niin monia yksilöllisiä pesään kuuluvista omaisuuseristä ja perheoikeudellisista asetelmista johtuvia muuttujia, ei ole mahdollista arvioida sitä, ovatko muutokset yleisellä tasolla kiristäviä vai lieventäviä. 

4.2.3  4.2.3 Eläkevakuutukset

Työryhmä teki toimeksiantonsa mukaisesti ehdotuksen vain kertamaksullisista eläkevakuutuksista, joille se ehdotti samaa verotustapaa kuin säästöhenkivakuutuksille ja kapitalisaatiosopimuksille. Työryhmä ehdotti mainittua verotustapaa sovellettavaksi sekä määräaikaisiin että elinikäisiin vakuutuksiin. 

Hallituksen käsityksen mukaan on kuitenkin perusteltua joustavoittaa sääntelyä siten, että ehdotetun verokohtelun piiriin voisivat kuulua paitsi kertamaksuiset vakuutukset, myös vakuutukset, joihin maksuja on tehty useammassa erässä.  

Toisaalta on myös painavia perusteita sille, että elinikäisille eläkevakuutuksille, jotka eivät rinnastu muihin säästötuotteisiin, tuoton verotukseen säädetään säästötuotteista eroava verokohtelu. Tämä on tarpeen, jotta voidaan ottaa huomioon elinikäisen eläkkeen luonne. Tähän liittyy se, että vakuutussäästöä ja vakuutussuorituksesta verotettavaksi tuotoksi katsottavaa määrää ei ole määritettävissä muihin säästötuotteisiin rinnastettavalla ja samalla verotukseen soveltuvalla tavalla. Työryhmä ei raportissaan esittänyt esimerkkejä tuoton suhteellisen verotustavan soveltamisesta elinikäisten eläkkeiden verotuksessa tai muutonkaan käsitellyt siihen liittyviä kysymyksiä. Asiaa ei nähtävästi pidetty kovin merkityksellisenä, koska työryhmän arvion mukaan on hyvin kyseenalaista, muodostuisiko elinikäisille eläkevakuutuksille Suomessa markkinaa, jos verotus on yleisten periaatteiden mukaista. Jos vakuutuksenottaja ei saa elinikäisen sitoutumisen vastapainona muita, likvidejä säästämistapoja parempia etuja, tuotteen kysyntä ja markkinoitavuus jäisivät raportin mukaan todennäköisesti hyvin heikoiksi. Tätä päätelmää tuki työryhmän mielestä myös vapaaehtoisten eläkevakuutusten ja pitkäaikaissäästämissopimusten suosion romahdus, joka tapahtui verotuen säilymisestä huolimatta. 

Sääntelyn joustavoittamisen vastapainona myös eläkevakuutuksiin kytkettäisiin vaatimus siitä, että vakuutuksen maksuja ei ole vähennetty tuloverotuksessa, jotta vain tuotto olisi veronalaista. Vaatimus turvaa kansallista veropohjaa rajat ylittävissä tilanteissa ja on tärkeä etenkin eläkevakuutuksissa, jollaisiin toisten valtioiden verolainsäädännössä verrattain usein liittyy oikeus vähentää vakuutuksen maksuja ja jotka näin myönnetyn verotuen johdosta samalla ovat verrattain yleisiä. Ehdotuksen mukaan näissä tilanteissa eläke ja muut eläkevakuutuksen perusteella maksetut suoritukset verotettaisiin ansiotulona. Tämä on perusteltua, koska pääomatulojen ja ansiotulojen eriytetty verokohtelu on leimallista lähinnä pohjoismaissa. Rajat ylittävissä tilanteissa maksut on tyypillisesti vähennetty ansiotulosta. 

Määräaikaiset ja elinikäiset eläkevakuutukset 

Ehdotuksen mukaan vakuutetun ottaman määräaikaisen eläkevakuutuksen tuoton verotukseen sovellettaisiin samaa verotustapaa kuin säästöhenkivakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin. Sama koskisi tappioiden vähentämistä. 

Myös elinikäisten eläkevakuutusten verotusta koskevissa ehdotuksissa olisi se lähtökohta, että vain vakuutuksen tuotto olisi veronalaista. Tuotolla tarkoitettaisiin vakuutussuoritusten eli eläkkeen ja muiden vakuutussuoritusten yhteismäärää vähennettynä vakuutusmaksuilla. 

Edellä kuvattu tuoton suhteellinen verotustapa soveltuu elinikäisissä eläkevakuutuksissa tilanteisiin, joissa vakuutettu on käyttänyt oikeuttaan saada vakuutuksen takaisinostoarvo täysimääräisesti. Tuoton osuus on tällöin yksiselitteistesti selvitettävissä. 

Sen sijaan silloin, kun vakuutussuorituksia eläkevakuutuksen tarkoituksen mukaisesti maksetaan eläkkeenä vakuutetun eliniän, jonka pituutta ei voida etukäteen tietää, on myös sen määrittely, miten vakuutusmaksujen vähentäminen vakuutussuorituksista olisi jaksotettava, varsin pulmallista. Se ajateltavissa oleva menettely, että maksetut eläkkeet katsottaisiin ensisijaisesti pääoman palautukseksi ja vasta viimesijaisesti verotettavaksi tuotoksi, johtaisi sinänsä oikeaan lopputulokseen, mutta säilyttäisi elinikäisten eläkevakuutusten osalta lykkääntymisedun, joka muiden varsinaisten säästötuotteiden verotuksessa nykyisin on keskeinen ongelma. 

Valmistelun yhteydessä on ollut esillä myös mahdollisuus määritellä elinikäisen vakuutuksen säästö kytkennällä vakuutusyhtiölaissa tarkoitettuun vakuutuksesta johtuvaan vastuuvelkaan. Tässä vaihtoehdossa sopimuksen tuottona pidettäisiin vakuutusmaksujen määrän ylittävää osaa vastuuvelasta. Verotettavan vuotuisen tuoton osuudeksi maksetusta eläkkeestä katsottaisiin tällöin se osa, joka vastaa maksuhetkellä jäljellä olevan tuoton suhteellista osuutta vastuuvelasta maksuhetkellä ja siten noudattaa vastaavaa verotustapaa kuin edellä käsitellyissä vakuutustuotteissa ja kapitalisaatiosopimuksissa. Sanottu kytkentä vastuuvelkaan olisi kuitenkin siinä suhteessa ongelmallinen, että kyse olisi kansalliseen vakuutusalan lainsäädäntöön kytkeytyvästä menettelystä, jonka soveltuvuus kansainvälisissä asetelmissa olisi kyseenalainen, koska kirjanpidollisen vastuuvelan käsite riippuu sovellettavasta lainsäädännöstä. Asiassa ei voitaisi tukeutua esimerkiksi Euroopan Unionin lainsäädäntöön, koska vastuuvelan käsitettä ei puheena olevalta osin ole yhtenäistetty. Tarvetta rajat ylittäviin tilanteisiin soveltuvalle menettelylle korostaa se, että on epävarmaa, tuleeko elinikäisille verotuettomille eläkkeille Suomessa lainkaan muodostumaan markkinaa. Sääntelyn ainoaksi soveltamiskohteeksi saattaisivat jäädä ulkomailta otetut vakuutukset, joiden verotukseen malli ei lähtökohtaisesti aina soveltuisi. Ehdotettu sääntely on myös hallinnollisesti selkeämpi ja yksinkertaisempi. 

Nykyisin elinikäisiä eläkevakuutuksia, pitkälti verosääntelyn johdosta, ei ole Suomen markkinoilla, eikä voida ennakoida, minkälaisia elinikäisiä eläketuotteita verotuksesta johtuvien rajoitteiden poistuminen voisi tuoda Suomen markkinoille. Vakuutuslainsäädäntö ei aseta esteitä sille, että myös elinikäiseen eläkevakuutukseen voi liittyä säästömäärä, jonka vakuutettu voi lisäksi olla oikeutettu saamaan takaisinostona esimerkiksi ennen kuin vakuutettu täyttää vakuutussopimuksen mukaisen eläkeiän. Esteitä ei toisaalta ole myöskään sille, että takaisinostomahdollisuus on ajallisesti pidempi. Oikeus saada takaisinostoarvo voidaan myös vakuutussopimuslain 13 §:n 3 momentin nojalla kokonaan sulkea pois. Asiaa mutkistaa edelleen myös osittaisten takaisinostojen mahdollisuus, jollaiselle ei liene lainsäädännöstä johtuvia esteitä myöskään eläkkeen maksamisen jo alettua. 

Elinikäisiä eläkevakuutuksia koskeva ehdotus perustuu muun muassa Yhdysvalloissa eräisiin elinikäisiin eläkejärjestelmiin sovellettavaan periaatteeseen, jossa elinikäisyydestä johtuva epävarmuus on otettu huomioon soveltamalla sääntelyssä säästäjän oletettua elinikää eli elinajanodotetta eläkkeen maksun alkaessa. Elinajanodote kuvaa kuolevuustilaston perusteella tilastomatemaattisin keinoin laskettua tietyn ikäisen henkilön keskimääräistä jäljellä olevaa elinaikaa. 

Ehdotuksen mukaan verovuoden eläkkeestä tuotoksi katsottavaa osuutta laskettaessa vakuutusmaksujen yhteismäärä vähennettäisiin jaksotettuna eläkkeen maksuajalle siten, että vakuutusmaksujen yhteismäärä jaettaisiin vakuutetun ikäisen henkilön Tilastokeskuksen kuolevuustilaston perusteella laskeman elinajanodotteen mukaiselle vuosimäärälle. Tämä osuus vakuutusmaksuista vähennettäisiin vuosittain maksettavasta eläkkeestä ja yli menevä osa katsottaisiin verotettavaksi tuotoksi.  

Esimerkki 

Jos vakuutusmaksuja on maksettu esimerkiksi 50 000 euroa ja eläkettä aletaan maksaa vakuutetun täytettyä 65 vuotta, jolloin naisten ja miesten elinajanodote Tilastokeskuksen tuoreimman vuotta 2016 koskevan tilaston mukaan on 19,94 vuotta, vähennettävä määrä olisi 50 000 euroa /20 vuotta eli 4 000 euroa vuodessa. Vuotuisesta eläkkeestä mainitun määrän ylittävä osa olisi verotettavaa tuottoa. Tilastokeskuksen laskemat elinajan odotteet 0—100 vuotiaille vuonna 2016 on nähtävissä tilastokeskuksen verkkosivuilta tietokantataulukosta ”Kuolleisuus- ja eloonjäämislukuja 1986—2016” osoitteesta: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__kuol/statfin_kuol_pxt_007.px/?rxid=2a822193-dd72-4a66-8083-beb4b795e088 

Valmistelun yhteydessä on ollut vaihtoehtona esillä myös säätää sovellettavasta elinajanodotteesta ikäluokittain suoraan tuloverolaissa. Kytkentä Tilastokeskuksen laskemiin elinajanodotteisiin on kuitenkin joustavampi, koska näin ajan myötä tapahtuvat muutokset elinajanodotteessa tulevat huomioiduksi ilman lainmuutoksia. 

Ehdotus merkitsee sitä, että vakuutetun eläessä juuri elinajanodotteensa mukaisen ajan eläkkeen maksamisen alkamisen jälkeen, vakuutusmaksut tulevat vähennetyksi tasaisesti koko maksuajalta. Jos vakuutettu elää pidempään, vakuutusmaksut tulevat esimerkkitapauksessa edellä vähennetyksi 20 ensimmäiseltä vuodelta, jolloin myöhempinä vuosina maksettava eläke olisi koko määrältään veronalaista tuloa. Keskimääräistä selvästi pidempään elävälle tuoton osuus elinikäisessä eläkkeessä muodostuu suureksi hänen osakseen tulevien kuolevuushyvitysten seurauksena. Kummassakin tapauksessa tuotto tulee verotetuksi oikean määräisenä, mutta jälkimmäisessä tapauksessa säästäjä hyötyy etupainotteisesta maksujen vähentämisestä saamastaan korkoedusta.  

Jos taas vakuutettu elää keskimääräistä lyhyemmän ajan, osa vakuutusmaksuista jää vähentämättä hänen saamastaan eläkkeestä. 

Vaatimus kertamaksullisuudesta 

Eläkevakuutuksia koskevat ehdotukset eivät työryhmän ehdotuksista poiketen rajoitu vain kertamaksullisiin eläkevakuutuksiin, vaan koskevat yleisesti vakuutetun ottamia vapaaehtoisia eläkevakuutuksia, lukuun ottamatta tuloverolain 34 a §:ssä tarkoitettuja verotuettuja vapaaehtoisia yksilöllisiä eläkevakuutuksia. 

Vakuutetun ottaman muun kuin tuloverolain 34 a §:ssä tarkoitetun eläkevakuutuksen perusteella maksetusta eläkkeestä katsottaisiin verovuoden veronalaiseksi tuotoksi edellisessä jaksossa todetun mukainen osuus edellyttäen, että vakuutuksen maksuja ei ole vähennetty verotuksessa. 

Työryhmä oli perustellut sääntelyn rajoittamista koskemaan kertamaksullisia eläkevakuutuksia edellä jaksossa 3.1.5 kuvatusti Suomen verotusoikeuteen rajat ylittävissä tilanteissa liittyvillä näkökohdilla. 

Puhtaasti kansallisesti tarkastellen sillä, onko vakuutusmaksut maksettu kerralla vai ei, ei voida katsoa olevan mainittavaa merkitystä, jos kysymys on pääomatuloverotuksen piiriin kuuluvasta säästötuotteesta, joiden verotuksen pääperiaatteisiin tulisi kuulua se, että vain tuotto verotetaan. Merkityksellistä on kuitenkin se, että säännösten joustavoittaminen samalla heijastuu myös Suomen verotusoikeuteen kansainvälisissä tilanteissa. Kansallisia säännöksiä on sovellettava yhtä lailla rajat ylittävissä tilanteissa maksettaviin eläkkeisiin tai muihin vakuutussuorituksiin kuin puhtaasti kotimaisissa asetelmissa maksettuihin suorituksiin. 

Tuloverolaki tunnistaa kolme eri verotustapaa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen perusteella maksetuille eläkkeille tai muille suorituksille. Lain 34 a §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen tai sellaiseen rinnastettavan ulkomaisen eläkevakuutuksen perusteella maksettu suoritus on veronalaista pääomatuloa, koska kyse on verotuetusta säästämisestä, jonka maksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa. Kertamaksullisen eläkevakuutuksen perusteella maksettu suoritus on 81 §:n mukaisen taulukon mukaisesti osaksi veronalaista ansiotuloa. Muiden vapaaehtoisten eläkevakuutusten perusteella maksetut vakuutussuoritukset ovat 34 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan koko määrältään veronalaista ansiotuloa. 

Luopuminen kertamaksullisuutta koskevasta vaatimuksesta ehdotuksen mukaisesti merkitsee sitä, että nykyisen 34 §:n 1 momentin nojalla veronalaisena ansiotulona verotettavat ulkomailta maksettavat eläke- ja muut vakuutussuoritukset siirtyisivät täysimääräisen ansiotuloverotuksen piiristä ehdotetun uuden verotustavan piiriin, jolloin vain tuotto verotettaisiin edellyttäen, että vakuutuksen maksuja ei ole vähennetty verotuksessa. Tällaisen muutoksen fiskaalista vaikutusta ei valmistelun yhteydessä ole voitu arvioida, mutta asian ei ole syytä olettaa olevan täysin vähämerkityksinen, ottaen huomioon olennaisesti kasvanut henkilöiden kansainvälinen liikkuvuus ja myös muualla kasvanut tarve täydentää eläketurvaa vapaaehtoisin järjestelyin. 

Asian arviointiin työryhmän ehdotuksesta poikkeavasti on kuitenkin antanut aihetta myös korkeimman hallinto-oikeuden työryhmän työskentelyn lopussa 23 päivänä huhtikuuta 2018 antama vuosikirjaratkaisu KHO 2018:55. 

Tapauksessa A oli vuosina 2000—2004 Yhdysvalloissa lähetettynä työntekijänä työskennellessään ja siellä asuessaan sijoittanut Yhdysvalloissa toimitettujen verotusten jälkeen hänelle jääneestä nettopalkasta niin sanotun after-tax -menetelmän mukaisesti varoja 401(k)-tilille. A:n tarkoitus oli Suomeen palattuaan nostaa 401(k)-tilillä olevat varat kertasuorituksena. Tililtä nostettavat after-tax -menetelmään liittyvät varat olivat Yhdysvalloissa verovapaata tuloa. Osa varoista oli sijoitettu niin Pre-tax –menetelmällä, eli palkka oli siirretty tilille bruttomääräisenä ennen veroja. 

Verohallinto oli 10 päivänä heinäkuuta 2015 lausunut ennakkoratkaisuna, että A:n nostaessa 401(k)-tilille kertyneitä varoja kaikki tililtä nostettavat varat verotetaan eläketuloon rinnastettavana ansiotulona. Hallinto-oikeus hylkäsi ennakkotiedon hakijan valituksen katsoen muun muassa, että kyse on vapaaehtoisesta eläkesäästöohjelmasta ja A:n 401(k)-tilillä olevat rahavarat ovat näin ollen eläketuloon verrattavia tuloja. 

Korkein hallinto-oikeus katsoi antamassaan ratkaisussa, että kun A nostaa 401(k)-tilille after-tax -menetelmän mukaisesti sijoittamansa varat, kyse on varoista, jotka on jo otettu huomioon A:n veronalaisina tuloina Yhdysvalloissa toimitetuissa verotuksissa. A ei siten tältä osin saa uutta tuloverolain 29 §:n 1 momentissa tai muussakaan tuloverolain säännöksessä tarkoitettua Suomessa veronalaista tuloa. Kyse ei ollut tuloverolaissa tarkoitetusta eläkkeestä vaan A:n sijoitusta oli after-tax -menetelmän osalta pidettävä muuna pitkäaikaisena säästämisenä. 

Sovellettavina oikeusohjeina perusteluissa mainittiin tuloverolain 29 §:n 1 momentin, jonka mukaan veronalaista tuloa ovat tuloverolaissa jäljempänä säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot, lisäksi lain 32 §, jonka mukaan veronalaista pääomatuloa on muun muassa omaisuuden tuotto, sekä 61 §, jonka mukaan muut tulot kuin pääomatulot ovat ansiotuloa. 

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen siltä osin kuin ennakkoratkaisussa oli kysymys pre-tax -menetelmän kautta sijoitettujen varojen ja niiden tuoton verotuksesta. Tältä osin tulot oli verotettava koko määrältään ansiotulona. 

Tapauksesta ei toistaiseksi tiettävästi ole oikeustapauskommentaaria tai muita mainintoja oikeuskirjallisuudessa eikä sen merkitykseen ole otettu kantaa myöskään Verohallinnon ohjeissa. 

Ennakkoratkaisusta voitaneen tiivistää se alustava oikeusohje, että jos ulkomainen sijoitustuote on luonteeltaan säästötuote eikä varsinainen eläkejärjestely, sen perusteella saatua tuloa on kansallisten säännösten nojalla verotettava pääomatuloverotuksen periaatteiden mukaisesti vain tuotosta pääomatulona. Jos tuotteeseen tehdyt sijoitukset ovat olleet vähennyskelpoisia tai sama vaikutus on saatu aikaan sillä, että tuotteeseen on muutoin voitu siirtää verottamattomia tuloja, sen perusteella saatu tulo on kuitenkin koko määrältään veronalaista ansiotuloa. 

Ratkaisu jättää epäselväksi sen, milloin erilaisten säästämismuotojen, joihin ei liity vähennysoikeutta, on katsottava olevan sen laatuisia, että niistä saadun tulon on katsottava olevan luonteeltaan pääomatuloa ja verotettavaa vain tuoton osalta. 

Kun otetaan huomioon se, että määräaikainen eläkevakuutus on haluttu saattaa verotuksellisesti samaan asemaan säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten kanssa niiden taloudellisen samankaltaisuuden vuoksi, voidaan pitää todennäköisenä, että määräaikaiset eläkevakuutukset, olivatpa ne kerralla tai useammassa erässä maksettuja, tultaisiin vastaisuudessa KHO:n päätöstä mukaellen katsoa säästämistuotteeksi, joista veronalaista olisi vain pääoman tuotto. 

Määräaikaisille eläkevakuutuksille ehdotetun verokohtelun rajoittamisella vain kerralla maksettuihin eläkevakuutuksiin ei tällöin saavutettaisi sitä tavoiteltua lopputulosta, että näin voitaisiin turvata Suomen verotusoikeutta ulkomailta Suomeen muunlaisten maksettavien suoritusten osalta. 

4.2.4  4.2.4 Eräiden vakuutussopimusten erityinen verotusmenettely

Eräisiin keinotekoisluonteisiin vakuutussopimuksin toteutettuihin järjestelyihin ehdotetaan sovellettavaksi erityistä verotusmenettelyä. Tämä koskisi säästöhenkivakuutusta, kapitalisaatiosopimusta ja eläkevakuutusta, jos vakuutuksenottajalla tai tämän määräämällä on oikeus tai mahdollisuus käyttää määriteltyjä kohde-etuutta koskevia, normaalisti omistajalle kuuluvien, määriteltyjen oikeuksien käyttämiseen. Tuollaisina omistajalle kuuluvina oikeuksina ei pidettäisi sitä, että verovelvollinen voi päättää, minkä sijoituskohteiden arvon kehitykseen vakuutukseen liittyvät edut on sidottu, tai sitä että verovelvollisella on välillinen oikeus sijoituskohteiden tuottoon 

Tällöin sijoituskohteille kertyneet tuotot verotettaisiin verovelvollisen sen verovuoden tulona, jona tuotot ovat kertyneet vakuutusyhtiölle ja jona ne ovat olleet verovelvollisen nostettavissa.  

4.2.5  4.2.5 Kapitalisaatiosopimukset ja säästöhenkivakuutukset elinkeinotoiminnan tulolähteessä

Myös elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluviin kapitalisaatiosopimuksiin ja säästöhenkivakuutuksiin on perusteltua soveltaa tuloverolain säännöksiä. Muussa tapauksessa erityisesti edellisessä jaksossa todetun verotustavan soveltaminen olisi kierrettävissä tekemällä säännöksessä tarkoitettu sopimus yrityksen nimissä. Asiasta otettaisiin selvyyden vuoksi tarvittavat säännökset elinkeinoverolakiin.  

4.2.6  4.2.6 Osakesäästötili

Tämän esityksen kanssa samaan aikaan annetussa osakesäästötiliä koskevassa hallituksen esityksessä (hallituksen esitys eduskunnalle laiksi osakesäästötilistä ja laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n muuttamisesta) tarkoitettu osakesäästötili on tarkoitettu erityiseksi sijoitustiliksi, jolla sijoituskohdetta voisi vaihtaa ilman veroseuraamuksia, ja siten käyttää sijoitustoiminnasta saadut tuotot uusiin sijoituksiin täysimääräisesti. Sijoitustoiminnan tuottoja verotettaisiin vasta siinä vaiheessa, kun varoja nostetaan pois tililtä. Tilille voisi tallettaa ainoastaan rahaa, ja tililtä voisi myös nostaa ainoastaan rahaa, eli tilille ei voisi siirtää jo valmiiksi omistettuja osakkeita, eikä tilille hankittuja osakkeita voisi myöskään siirtää pois tililtä myymättä niitä ensin.  

Tilille voisi siirtää enintään 50 000 euroa, ja yhdellä henkilöllä voisi olla ainoastaan yksi tili. Tilin voisi kuitenkin siirtää toiselle palveluntarjoajalle ilman veroseuraamuksia. Tilin varoja voisi sijoittaa kotimaisiin tai ulkomaisiin pörssilistattujen yhtiöiden osakkeisiin. Osakkeista saadut luovutusvoitot ja osakkeiden perusteella saadut osingot olisivat saantihetkellä verovapaita Suomessa. 

Tuoton verotus 

Osakesäästötilistä nostetuista varoista katsottaisiin tuotoksi se osa säästövarojen käyvästä arvosta, joka ylittää osakesäästötilille tehtyjen rahasuoritusten määrän. Siten myös osakkeiden realisoitumaton arvonnousu olisi tuottoa. 

Osakesäästötilillä olevan tuoton osuuden laskemiseksi selvitettäisiin ensin tilillä olevien varojen sen hetkinen käypä arvo. Käypä arvo muodostuisi tilillä olevien osakkeiden viimeisimpien päätöskurssien perusteella lasketusta markkina-arvosta lisättynä tiliin liitetyllä talletustilillä olevilla varoilla. Tämän jälkeen käyvästä arvosta vähennettäisiin tilille tehtyjen rahasuoritusten nettomäärä eli vähennettäisiin tilille tehdyt rahasuoritukset ja lisättäisiin aiemmin nostettujen määrien muuksi kuin tuotoksi laskettava osuus (pääoman nostot). Näin saataisiin selville osakesäästötilillä olevan tuoton määrä. Tuoton suhteellinen osuus tilillä olevien säästövarojen käyvästä arvosta saataisiin jakamalla tuoton määrä tilillä olevien varojen käyvällä arvolla. 

Osakesäästötilin tuottoa verotettaisiin, kun varoja nostetaan tililtä. Nostettavaan määrään sisältyvä tuoton osuus luettaisiin veronalaiseksi pääomatuloksi. Nostettujen varojen kokonaismäärästä katsottaisiin tuotoksi sama suhteellinen osuus, kuin mikä osuus tilin käyvästä arvosta on tuottoa. Muu osa nostetuista varoista olisi verovapaata pääoman nostoa, joka pienentää tilille sijoitettua rahasuoritusten määrää. 

Esimerkki 

Tilille on sijoitettu rahaa 10 000 euroa ja varoilla ostettujen osakkeiden arvo on noussut 5 000 euroa. Tilin varojen käypä arvo on 15 000 euroa. Jos tililtä nostetaan 1 500 euroa, on tästä määrästä veronalaista pääomatuloa 5 000 / 15 000 eli 500 euroa ja tilille tehtyjen rahasijoitusten määrä vastaavasti alenee 1 000 euroa. 

Koska osakesäästötilin tuoton verottamisessa ei olisi kysymys luovutusvoittoverotuksesta, ei tilin tuoton verotuksessa tililtä tehtävien nostojen tai tilin lopettamisen yhteydessä sovellettaisi hankintameno-olettamia. 

Osinkojen verotus 

Osakesäästötilillä olevien osakkeiden perusteella saadut osingot luettaisiin osaksi osakesäästötilin tuottoa, eikä osinkoja verotettaisi niiden saantihetkellä. Varoja nostettaessa ei eroteltaisi, mistä tuotto on muodostunut. Nykyisin voimassa olevia listattujen yhtiöiden osinkoja koskevia osittaisia verovapauksia ei siten sovellettaisi miltään osin varojen nostoon. 

Ulkomailta saaduista osingoista on maksajan kotivaltio saattanut pidättää lähdeveroa joko Suomen ja kyseisen valtion välillä solmitun verosopimuksen mukaisesti, tai oman kansallisen lainsäädäntönsä nojalla. Jos lähdeveroa on pidätetty, tilin tuotoksi katsottaisiin osingon nettomäärä, eli osingon bruttomäärä vähennettynä ulkomaisella lähdeverolla. Osingosta pidätettyä lähdeveroa ei voitaisi missään tilanteessa hyvittää verovelvollisen verotuksessa kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain (1552/1995) mukaisesti. Jos verovelvollinen osingon saantihetken jälkeen hakisi ja saisi osingosta pidätetyn lähdeveron osin tai kokonaan takaisin, katsottaisiin tämä verovelvolliselle palautettu lähdeveron määrä tililtä nostetuksi tuotoksi. Verovelvollisen tulisi ilmoittaa takaisin saamansa lähdeveron määrä sekä palveluntarjoajalle että Verohallinnolle. Palveluntarjoajan tulisi vastaavasti ilmoittaa verovelvollisen takaisin saaman lähdeveron määrä vuosi-ilmoituksella Verohallinnolle. Mikäli verovelvollinen ei ilmoittaisi takaisin saamaansa lähdeveron määrää Verohallinnolle, voitaisiin hänelle määrätä veronkorotus verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 32 §:n mukaisesti. 

Tappion vähentäminen 

Tilillä syntyvät luovutustappiot eivät olisi verotuksessa vähennyskelpoisia. Osakesäästötilin tappio olisi vähennyskelpoinen silloin, kun osakesäästötili lopetetaan. Osakkeiden myynneillä ja niistä saatavilla luovutusvoitoilla tai luovutustappioilla ei näin ollen olisi merkitystä laskettaessa osakesäästötilin tuottoa. 

Jos osakesäästötilin säästövarojen käypä arvo on osakesäästötiliä lopetettaessa pienempi kuin osakesäästötilille tehtyjen rahasuoritusten nettomäärä, muodostuisi osakesäästötilille tehtyjen rahasuoritusten nettomäärän ja säästövarojen käyvän arvon erotuksesta osakesäästötilin tappio. Osakesäästötilin tappio olisi vähennyskelpoinen veronalaisista pääomatuloista sinä vuonna, jona osakesäästötili lopetetaan. 

Siltä osin kuin tappiota ei verovuonna ole vähennetty veronalaisista pääomatuloista, otettaisiin se huomioon vahvistettaessa 60 §:ssä tarkoitettua pääomatulolajin tappiota. Osakesäästötilin tappio vähennettäisiin puhtaasta pääomatulosta luovutustappioiden jälkeen ennen muita pääomatulosta tehtäviä vähennyksiä. Osakesäästötilin tappiota ei otettaisi huomioon pääomatulolajin alijäämää vahvistettaessa. 

Osakesäästötilin rinnastettavuus muiden valtioiden sijoitustileihin 

Osakesäästötiliä koskevia verosäännöksiä sovellettaisiin vain nimenomaisesti osakesäästötiliä koskevassa lakiehdotuksessa tarkoitettuun osakesäästötiliin. Jos Suomessa yleisesti verovelvollisella henkilöllä olisi muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kyseisen valtion lain mukainen sijoitustili, sovellettaisiin osakesäästötiliä koskevia verosäännöksiä kyseisen ulkomaisen tilin kautta saadun tulon verotukseen vain, mikäli tili olisi olennaisilta osin rinnastettavissa kotimaiseen osakesäästötiliin. Tämä edellyttäisi muun muassa, että tilin soveltamisalaan kuuluvat sijoituskohteet vastaisivat osakesäästötiliä ja tililtä saatua tuottoa verotetaan kyseisessä valtiossa vastaavien periaatteiden mukaan kuin osakesäästötililtä saatua tuottoa. Rinnastaminen edellyttäisi myös sitä, että tilille sijoitettaville varoille olisi vastaava enimmäismäärä kuin osakesäästötilillä. Lisäksi edellytettäisiin esimerkiksi, että tilillä olevien osakkeiden perusteella saadut osingot luettaisiin osaksi tilin tuottoa ja verotettaisiin vasta varojen nostamisen yhteydessä. Muiden kuin EU- tai ETA-valtioiden sijoitustilejä ei rinnastettaisi osakesäästötiliin. 

Vastaavasti Suomessa rajoitetusti verovelvollisen henkilön toisen EU- tai ETA-valtion lainsäädännön mukaiselle tilille maksetuista osingoista olisi pidätettävä lähdevero normaalisti. Jos toisen EU- tai ETA-valtion lainsäädännön mukainen tili voitaisiin edellä kuvattujen edellytysten täyttyessä rinnastaa osakesäästötiliin, ei tällaiselle tilille maksetuista osingoista olisi pidätettävä lähdeveroa. 

Eri EU- tai ETA-valtioissa käytössä olevien sijoitustilien osalta ei tiettävästi ole syntynyt EU- tai EFTA-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä tilien rinnastettavuudesta. Jos tällaista oikeuskäytäntöä myöhemmin syntyisi, saattaisi sillä olla merkittäviäkin vaikutuksia muun muassa Suomen oikeuteen periä lähdeveroa rajoitetusti verovelvollisten Suomesta saamista osingoista. 

Osakesäästötili perintöverotuksessa 

Osakesäästötiliä koskevan lakiehdotuksen 15 §:n mukaan sopimus lakkaa säästäjän kuollessa. Tämä perusratkaisu samalla poistaa osakesäästötilin perintöverotukseen liittyvät työryhmän muistiossaan esiin nostamat perintöverotukseen liittyvät tarkastelutarpeet. Oikeus varoihin siirtyy säästäjän oikeudenomistajille.  

Sopimuksen lakkaamisesta huolimatta osakesäästötiliin liitetyt arvo-osuustili ja talletustili säilyisivät sellaisenaan olemassa, ja näillä tileillä olevat varat kuuluisivat kuolinpesälle. Arvo-osuustilillä ja talletustilillä olevat varat otettaisiin perintöverotuksessa huomioon kuten millä tahansa muullakin vastaavalla tilillä olevat varat. Varat arvostettaisiin perintöverotuksessa näin ollen kuolinhetken käyvän arvon mukaan. Säästäjän kuoleman johdosta tapahtuvasta osakesäästötilin lakkaamisesta ei aiheutuisi tuloveroseuraamuksia. Osakkeita edelleen luovutettaessa osakkeiden hankintamenoksi katsottaisiin tuloverolain 47 §:n mukaisesti perintöverotuksessa käytetty verotusarvo. 

Lesken osakesäästötilin käyvästä arvosta puolison kuolinhetkellä vähennettäisiin puolison perillisten perintöverotuksessa osakesäästötiliin kohdistuva laskennallinen verovelka. Menettely vastaa lesken säästöhenkivakuutuksen verokohtelua Verohallinnon ohjeessa Varojen arvostaminen perintö- ja lahjaverotuksessa, A73/200/2018. 

Osakesäästötilin veronkorotus 

Osakesäästötiliä koskevan lain mukaan osakesäästötilille saadaan vastaanottaa rahavaroja enintään 50 000 euron määrään asti. Ei olisi hyväksyttävää, että varoja voitaisiin tallettaa mainittua määrää enemmän avaamalla useita osakesäästötilejä. Osakesäästötiliä tarjoavan palveluntarjoajan ei olisi mahdollista sopimuksen tekemisen yhteydessä varmistua siitä, että henkilöllä ei jo entuudestaan olisi osakesäästötiliä tai paljonko sinne on talletettu varoja. Jos henkilöllä voisi olla useampi kuin yksi tili, talletuksille säädettyä 50 000 euron ylärajaa ei tällöin pystyttäisi käytännössä tehokkaasti valvomaan. Näin ollen tuloverolaissa ehdotetaan säädettäväksi, että henkilöllä saisi olla vain yksi osakesäästötili. Jos henkilöllä kuitenkin olisi kaksi tai useampia tilejä, määräisi Verohallinto tältä osin päiväkohtaisen veronkorotuksen kaikilta niiltä päiviltä, joiden aikana henkilöllä olisi useampi kuin yksi tili 

Palveluntarjoajien tulisi ilmoittaa Verohallinnolle tilin voimaantulon alku- ja loppupäivämäärät, ja Verohallinto pystyisi näiden tietojen avulla määräämään veronkorotuksen automaatiossa ilman virkailijatyötä. 

5.1.1  5.1.1 Säästöhenkivakuutukset, kapitalisaatiosopimukset ja eläkevakuutukset

Tuoton verotuksen ajankohdan aikaistuminen heijastuu sijoitusvälineen valintaa koskeviin säästäjien päätöksiin. Uudistus vähentää säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten verotuksellista edullisuutta muihin säästämismuotoihin verrattuna, minkä johdosta niiden osuus yksityishenkilöiden sijoitus- ja säästämismuotoina etenkin uuden säästämisen osalta todennäköisesti vähenee. Voidaan olettaa, että välillisen sijoittamisen muotoja suosivien säästäjien keskuudessa merkittävä osa uudesta säästämisestä tulee vastaisuudessa tapahtumaan osakesäästötilin kautta. 

Tuoton verotuksen aikaistumisen voidaan olettaa lykkäävän varojen realisointeja.  

On todennäköistä, että siirtymävaiheessa ennen uusien säännösten soveltamisen alkamista vuoden 2020 alusta varoja nostetaan nykyistä verotuskäytäntöä hyödyntäen verovapaasti ainakin tilanteissa, joissa säästäjällä on lähiaikoina odotettavissa olevaa rahoitustarvetta. Tämä lisää verotettavan tuoton osuutta myöhemmin varoja nostettaessa, jolloin veromuutosten varojen nostoa lykkäävä vaikutus korostuu. Vakuutuksenottajien käyttäytymiseen voidaan arvioida vaikuttavan erityisesti se, onko vakuutus ennen lain voimaantuloa tuottanut voittoa tai tappiota. 

Eläkevakuutuksia koskevat ehdotukset poistavat henkivakuutusyhtiöiltä verotuksellisia rajoitteita tarjota vapaaehtoisia eläkevakuutuksia, joihin ei liity maksujen vähennysoikeutta. Tuotteiden markkinoille tulo lisää vakuutussäästämisen tuotevalikoimaa ja tarjoaa eläkevakuutuksista kiinnostuneille mahdollisuuden turvata eläkeaikansa kulutusmahdollisuuksia tuotteilla, joiden perusteella maksetaan eläkettä tasaisena tulovirtana. Vaikka säästöhenkivakuutuksissa ja kapitalisaatiosopimuksissa osittaiset takaisinostot ovat olleet mahdollisia, ja niitä on voitu käyttää myös pitkäaikaiseen säästämiseen eläkeaikaa varten, varsinaiseen eläkevakuutukseen liittynee kuitenkin etuja, joiden voidaan olettaa edistävän eläkevakuutusten kysyntää. 

5.1.2  5.1.2 Osakesäästötili

Voimassa olevien verosäännösten mukaan suorissa osakesijoituksissa sijoituskohteen vaihtaminen ei ole mahdollista ilman veroseuraamuksia. Vastaavasti myös osingoista maksetaan veroa niiden saantihetkellä, vaikka koko osinkona saadun määrän sijoittaisi uudelleen osakemarkkinoille. Esityksen johdosta sijoitustoiminnan tuotot voisi käyttää täysimääräisesti uusiin sijoituksiin, ja siten saada etua verotuksen lykkääntymisen muodossa. Edun suuruus riippuu siitä, kuinka kauan varoja pidetään tilillä nostamatta niitä pois. 

Sijoitusten veroaste lasketaan luovutusvoittoveron ja osinkoveron perusteella. Luovutusvoittovero on nykyisin 30 prosenttia, jos pääomatulot ovat alle 30 000 euroa, ja 34 prosenttia siltä osin kuin pääomatulot ylittävät 30 000 euroa. Osakesäästötili ei sinänsä muuta luovutusvoittojen veroastetta, mutta sijoittajalle syntyy etua verotuksen lykkääntymisen johdosta. 

Nykyisin suoraan omistettujen pörssiosakkeiden perusteella maksettavien osinkojen veroaste on 25,5 prosenttia, jos osingot verotetaan 30 prosentin pääomatuloverokannan mukaan (pörssiosingoista on veronalaista tuloa 85 prosenttia). Esityksen johdosta osingot olisivat maksuhetkellä verovapaita, mutta varoja nostettaessa ne verotetaan vähintään 30 prosentin pääomaverokannalla. Veroaste olisi siis korkeampi kuin jos ne olisivat tilin ulkopuolella.  

5.2.1  5.2.1 Säästöhenkivakuutukset, kapitalisaatiosopimukset ja eläkevakuutukset

Uudistuksen vaikutukset verotuloihin riippuvat ratkaisevasti vaikeasti ennakoitavasta säästäjien käyttäytymisestä. Tuoton verotuksen ajankohdan aikaistaminen aikaistaa samalla verotulojen kertymistä ainakin keskipitkällä aikavälillä. Siltä osin kuin vakuutustuotteista tehdään nostoja ennen sopimuksen päättymistä, sääntely myös vähentää verotulojen menetystä, joka aiheutuu siitä, että verottamattomia tuottoja siirtyy säästäjän kuoleman yhteydessä verotettavaksi pääomaverokantaa olennaisesti alemmalla perintöverokannalla. 

Etenkin muutaman lähivuoden aikana verotulojen lisäyksen voidaan olettaa jäävän melko pieneksi, suuruusluokaltaan muutamaan miljoonaan euroon, koska on oletettavaa, että monet säästäjät, joilla on näköpiirissä rahoitustarvetta lähitulevaisuudessa, nostavat ennen muutosten voimaantuloa varoja nykysäännöksin, jolloin nostetut varat katsotaan ensisijaisesti pääoman palautukseksi, jota ei veroteta.  

Pidemmällä aikavälillä verotettavaa tuottoja purkautuisi sopimuksista enemmän. Koska tiedossa ei ole sopimusten säästöön sisältyvän tuoton osuutta, sopimusten maturiteettia, joka on lisäksi osapuolten sopimuksin myös muutettavissa, eikä tulevien nostojen ajoittumista myöskään voida ennakoida, edellytykset euromääräisten vaikutusten arvioimiseen ovat varsin heikot.  

Edellä jaksossa 1.2. tehdyillä oletuksilla säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten perusteella arvioitiin vuonna 2016 maksetun veronalaista tuottoa vajaat 90 miljoonaa euroa, mikä 30 prosentin pääomaverokannalla vastaa runsaan 25 miljoonan euron verokertymää. Koska tuotteiden säästömäärät viimeisten vajaan 10 vuoden aikana ovat merkittävästi nousseet, myös sopimusten perusteella maksettavien suoritusten määrän voidaan olettaa merkittävästi nousevan. Tuoton verotustavan muutos saattaa keskipitkällä aikavälillä lisätä vuotuista verokertymää esimerkiksi 10—20 miljoonalla eurolla. 

Eläkevakuutuksia koskevien ehdotusten vaikutusta verotuloihin ei voida tällä erää arvioida. Kokonaisarviointiin liittyy myös se, millä varoilla vakuutusmaksujen rahoitus tapahtuu, mihin liittyy myös se, realisoituuko kyseisten varojen realisoinnin yhteydessä myös luovutusvoittoja. Eläkevakuutukset ovat tyypillisesti pitkäaikaisia ja eläkevakuutuksiin vakuutusmaksuina muista sijoituskohteista siirtyvien varojen tuotto jää pois veropohjasta pidemmäksi aikaa. Maksettavista eläkkeistä kertyvä tuoton voidaan arvioida ajoittuvan keskipitkää aikaväliä pidemmälle ajalle, kun otetaan huomioon, että esimerkiksi uusien vapaaehtoisten yksilöllisten eläkevakuutusten ottajien keski-ikä on ollut alle 40 vuotta.  

5.2.2  5.2.2 Osakesäästötili

Esitystä laadittaessa ei ole ollut käytettävissä täsmällisiä tietoja luonnollisten henkilöiden omistamien pörssilistattujen osakkeiden määristä. Verohallinto kerää kuitenkin vuosittain luonnollisten henkilöiden julkisesti noteeratuista yhtiöistä saamien osinkojen määristä yksityiskohtaiset tiedot verotuksen toimittamista varten, ja näitä tietoja hyödyntämällä on pyritty laskemaan henkilöiden pörssiosakeomistusten määriä. Osinkotietojen kautta tapahtuvasta tarkastelusta jäävät ulkopuolelle ne yhtiöt, jotka eivät maksa osinkoa, ja näin ollen myös omistukset tällaisissa yhtiöissä jäävät puuttumaan pörssiosakeomistusten laskentapohjasta. Tästä huolimatta osinkotietojen kautta tapahtuvan tarkastelun arvioidaan tuottavan riittävän tarkan laskentapohjan esityksen taloudellisten vaikutusten arvioimista varten. 

Julkisesti noteeratuista yhtiöistä osinkoa saaneita yleisesti verovelvollisia henkilöitä on vuonna 2016 ollut yhteensä noin 583 000 kappaletta. Keskimääräinen osinkojen määrä on ollut noin 2 000 euroa henkilöä kohden ja mediaaniosinkojen määrä noin 240 euroa henkilöä kohden. Kun käytetään oletuksena, että pörssiosakkeet tuottavat noin 4 prosentin vuotuisen tuoton osakkeiden markkina-arvosta laskettuna, voidaan olettamaa hyödyntäen laskea arvioita henkilöiden osakeomistusten euromääräisistä arvoista. Keskimääräinen yhden henkilön pörssiosakeomistusten arvo on siten ollut noin 50 000 euroa ja mediaani vastaavasti noin 6 000 euroa. 

Noin 500 000 henkilöllä osakeomistusten arvo jää alle 50 000 euron, ja omistusten yhteenlaskettu arvo on noin 4,5 miljardia euroa. Vastaavasti noin 83 000 henkilöllä on osakevarallisuutta enemmän kuin 50 000 euroa, ja heidän omistustensa yhteenlaskettu arvo on noin 25,5 miljardia euroa. Alle 100 000 euron omistuksia on noin 536 000 henkilöllä, ja omistusten yhteenlaskettu arvo on noin 7 miljardia euroa. Noin 47 000 henkilön omistukset ylittävät 100 000 euroa ja omistusten yhteenlaskettu arvo on noin 23 miljardia euroa. Alle 1 000 000 euron omistuksia on noin 580 000 henkilöllä, ja näiden omistusten yhteenlaskettu arvo on noin 18,5 miljardia euroa. Yli 1 000 000 euron omistuksia on noin 3 000 henkilöllä, ja näiden henkilöiden omistusten yhteenlaskettu arvo on noin 11,5 miljardia euroa. Luvuista voidaan havaita, että huomattavan suurella joukolla omistukset ovat selvästi keskimääräistä pienempiä, ja vastaavasti pienellä joukolla henkilöitä omistukset puolestaan ovat huomattavasti keskimääräistä suurempia. 

Laskelmien perusteella voidaan todeta, että kun osakesäästötilille tehtävien talletusten enimmäismäärä asetetaan 50 000 euroon, noin 85 prosenttia henkilöistä voisi pitää kaikki pörssiosakeomistuksensa tilillä talletusten enimmäismäärän täyttymättä. Kaikkien henkilöiden yhteenlasketusta pörssivarallisuudesta tilillä olisi tällöin kuitenkin ainoastaan noin 15 prosenttia. Osakkeiden siirtäminen tilille ei kuitenkaan olisi mahdollista suoraan, koska osakesäästötilille voi siirtää vain rahaa. 

Eri sijoitusmuotojen verotusta selvittänyt työryhmä oletti laskelmissaan, että noin puolet yksityishenkilöiden sijoituksista siirtyisi sijoitussäästötilille ja että siirtymä tapahtuisi viiden vuoden siirtymävaiheen aikana. Työryhmän arvio luovutusvoittoverotuottojen menetyksestä oli ensimmäisenä vuonna noin 26—28 miljoonaa euroa, ja se kasvaisi pitkällä aikavälillä 260—280 miljoonaan euroon vuodessa. Vastaavasti arvio osinkoverotuottojen menetyksestä oli pitkällä aikavälillä noin 110—130 miljoonaa euroa vuodessa. 

Työryhmän arvioissa ei kuitenkaan ollut otettu huomioon luovutustappioita, 50 000 euron enimmäismäärää tilille tehtäville talletuksille eikä tililtä varoja nostettaessa maksettavia veroja. Tarkastelussa olivat mukana pörssiosakkeiden lisäksi myös muut sijoitustuotteet, mutta työryhmä ei huomioinut sitä, että jo olemassa olevat sijoitukset on ensin realisoitava ennen varojen siirtämistä tilille. Tästä realisoinnista syntyy veronalaisia luovutusvoittoja ja sitä kautta myös pääomatuloverotuloja valtiolle. 

Kun työryhmän arvioita täydennetään näiden olennaisten muuttujien osalta, voidaan osakesäästötilin ensimmäisen soveltamisvuoden (vuosi 2020) kokonaisverotuottovaikutuksen arvioida olevan lievästi (alle miljoona euroa) verotuottoja lisäävä. Arviossa on huomioitu vaikutukset luovutusvoitoista ja osingoista perittäviin veroihin, ja otettu lisäksi huomioon olemassa olevien sijoitusten realisoinnista syntyvät verotulot. Varojen nostoista ei arvioida kertyvän ensimmäisenä vuonna vielä lainkaan verotuottoja. 

Vuonna 2021 verotuottojen arvioidaan vähenevän noin 16 miljoonaa euroa, vuonna 2022 noin 34 miljoonaa euroa, vuonna 2023 noin 54 miljoonaa euroa ja vuonna 2024 noin 76 miljoonaa euroa. Niin sanottu pitkän aikavälin verotuottovaikutus realisoituisi ensimmäisen kerran vuonna 2025 työryhmän oletusten mukaisen viiden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kyseisenä vuonna verotuottojen arvioidaan vähenevän noin 100 miljoonalla eurolla. Laskelmassa on otettu huomioon myös varojen nostot tililtä, ja vuosittain nostettavaksi määräksi on arvioitu noin 5 prosenttia kaikkien tilien yhteenlasketusta käyvästä arvosta. Laskelmat on laadittu olettaen, että yleinen taloustilanne, sijoittajien käyttäytyminen ja pörssiosakkeiden arvonkehitys jatkuvat viime vuosien tapaan. 

Suomalaisilla on vuoden 2017 lopussa talletustileillä varoja yhteensä noin 86 miljardia euroa. Jos henkilöt, joilla ei tällä hetkellä ole suoria osakesijoituksia, kiinnostuisivat sijoittamisesta osakesäästötilin käyttöönoton myötä, olisi tällä vaikutusta sekä korkotulon lähdeveron tuottoihin että pääomatuloverotuottoon. Talletustilillä olevista varoista peritään korkotulon lähdeveroa, ja jos varoja siirretään talletustileiltä osakesäästötilille, pienenevät korkotulon lähdeverotuotot. Vastaavasti pääomatuloverotuotot lisääntyvät tämän johdosta, kun osakesäästötileille kertyneitä tuottoja nostetaan. 

Alla tarkastellaan talletustileiltä siirtyvien varojen mahdollisia verovaikutuksia edellisissä laskelmissa oletetun viiden vuoden siirtymäajan jälkeen. Korkotulon lähdeverojen vuotuiseen kertymään vaikuttaa ratkaisevalla tavalla kulloinenkin korkotaso. Jos oletetaan, että talletustileiltä siirtyisi varoja osakesäästötilille yhteensä miljardi euroa, pienenisi vuotuinen korkotulon lähdeverotuotto yhden prosentin korkotasolla noin kolme miljoonaa euroa. Vastaavasti, jos siirtyvä talletusten määrä olisi kaksi miljardia, pienenisi vuotuinen korkotulon lähdeverotuotto noin kuusi miljoonaa euroa. Vaikutus korkotulon lähdeveroon olisi noin kuusi miljoonaa euroa myös, jos siirtyvien talletusten määrä olisi miljardi euroa, ja keskimääräinen korkotaso kaksi prosenttia. 

Pääomatuloveroja kertyisi talletusten nostoista. Käytettäessä samaa vuotuista viiden prosentin nosto-olettamaa kuten yllä olevissa laskelmissa, kertyisi nostoista pääomatuloveroa vuodessa noin kolme miljoonaa euroa, jos osakesäästötilille siirtyvien talletusten määrä olisi miljardi euroa. Vastaavasti pääomatuloverojen määrä kaksinkertaistuisi, jos siirtyvä talletusten määrä olisi kaksi miljardia euroa. Esimerkiksi jos tilille siirtyisi kaksi miljardia euroa keskimääräisen korkotason ollessa kaksi prosenttia, olisi kokonaisvaikutus verotuottoihin yhteensä noin kuusi miljoonaa euroa. Vastaavasti jos siirtyvä määrä olisi yksi miljardi, ja keskimääräinen korkotaso yksi prosentti, olisi kokonaisvaikutus yhteensä noin nolla euroa. 

Eri sijoitusmuotojen verotusta selvittänyt työryhmä arvioi, että jos osingoista ei maksettaisi veroa osingonmaksun yhteydessä, vaan ne olisivat saantihetkellä verovapaita, voisivat lähdeverotuotot pienentyä merkittävästi, sillä rajoitetusti verovelvolliset sijoittajat voisivat vedota siihen, että lähdeverojen periminen on EU-oikeuden vastaista. Työryhmä arvioi lisäksi, että osinkojen lähdeverotusoikeus voisi kadota kokonaan, sillä myöskään varojen nostovaiheessa Suomella ei todennäköisesti olisi lähdeverotusoikeutta. Tämä poikkeaisi yleisesti verovelvollisten sijoittajien tilanteesta, jossa osinkotulot tulisivat käytännössä verotetuiksi varojen nostovaiheessa. 

Rajoitetusti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden Suomesta saatujen osinkojen perusteella maksamista lähdeveroista ei ole saatavilla tarkkoja kokonaismäärätietoja. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että lähdeverotuksessa verointressin määrä voi vaihdella paljon vuosittain riippuen yksittäisten yhtiöiden jakamien osinkojen määrästä.  

Verohallinnosta on vuosi-ilmoitustietojen perusteella pystytty yksilöimään ainoastaan osa näistä tilanteista; vuonna 2017 rajoitetusti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden saamien osinkojen määrä oli näiden tietojen mukaan noin 40,1 miljoonaa euroa, josta perityn lähdeveron määrä oli vajaa viisi miljoonaa euroa. Luvut perustuvat osingonmaksajien antamiin vuosi-ilmoituksiin eikä niissä ole otettu huomioon tehtyjä oikaisuja ja korjauksia. Oletettavasti relevanttien valtioiden, kuten eri Pohjoismaiden, luonnollisia henkilöitä on merkittävissä määrin niin sanotun yksinkertaistetun menettelyn piirissä. Verohallinto ei saa näiltä osin tietoja osingonsaajista, eivätkä luonnollisille henkilöille maksettujen osinkojen tarkat lähdeverojen määrät näy edellä mainituissa Verohallinnon tilastoissa. Esimerkiksi vuonna 2016 yksinkertaistetun menettelyn piirissä oli brutto-osinkoja noin 1,5 miljardia euroa, joista lähdeveron määrä (15 prosenttia) oli reilut 300 miljoonaa euroa. Mikäli tästä määrästä esimerkiksi 25 prosenttia olisi rajoitetusti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden saamia osinkoja, lähdeveron määrä olisi lähes 56 miljoonaa euroa. 

On siten mahdollista, että mikäli myöhemmin syntyy Euroopan unionin tuomioistuimen tai Euroopan vapaakauppajärjestön tuomioistuimen oikeuskäytäntöä muissa EU- tai ETA-valtioissa käytössä olevien sijoitustilien osalta tilien rinnastettavuudesta osakesäästötiliin, voi tällä olla merkittäviä vaikutuksia muun muassa Suomen oikeuteen periä lähdeveroa rajoitetusti verovelvollisten Suomesta saamista osingoista.