7.1
Elintarvikemarkkinalaki
1 §.Soveltamisala. Voimassa olevan pykälän 2 ja 3 momenttia muutettaisiin ja tämän johdosta muutetaan lakiteknisistä syistä koko pykälä. Pykälän 1 momentti pysyisi ennallaan. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin nyt ehdotettavat uudet säännökset eli 3 a sekä 4 a – 4 c §:ä. Tällöin tavarantoimittajan suojaamiseksi säädettyjen pykälien soveltamisala säilyisi yhtenäisenä. Tämä olisi perusteltua lainsäädännön johdonmukaisuuden säilyttämiseksi. Ehdotus on tarkoituksenmukainen myös siitä syytä, että tavarantoimittajan suojan tarve ei uusien säännösten osalta poikkea jo aikaisemmin 2 momentissa viitatuista pykälistä 2 a – 2 g §. Ehdotettavan 2 momentin mukaan lain 2 a–2 g §:n, 3 a §:n 3 momentin ja 4 c §:n 3 momentin mukaisiin toimitussopimuksiin sekä 3 a §:n 1 ja 2 momentin, 4 a ja 4 b §:n ja 4 c §:n 1 ja 2 momentin maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kauppaa koskeviin sopimuksiin liittyviä säännöksiä sovelletaan, jos tavarantoimittaja on liikevaihdoltaan ostajaa pienempi ja ostajan liikevaihto on vähintään 2 miljoonaa euroa ja ainakin toinen niistä on sijoittautunut Euroopan unioniin. Kyseisiä lainkohtia liikevaihtoa koskevaa vaatimusta lukuun ottamatta sovelletaan myös, kun ostaja on Euroopan unionin alueen viranomainen. Liikevaihdoltaan suhteellisen pienillä ostajilla ei ole katsottu olevan sellaista neuvotteluvoimaa, jota vastaan myyjää tulisi suojata. Nykyinen pykälän 3 momentti erotettaisiin omaksi 1 a pykäläkseen.
1 a §.Muutoin sovellettavasta laista riippumatta sovellettavat säännökset. Voimassa olevan 1 §:n 3 momentti erotettaisiin omaksi pykäläkseen momentin tulkinnan selkeyttämiseksi. Kyseessä olisi tältä osin lakitekninen muutos. Pykälässä säädettäisiin elintarvikemarkkinalain kansainvälisesti pakottavista säännöksistä. Elintarvikemarkkinalain sopimuksiin sovellettavat säännökset, joilla on pantu täytäntöön kauppatapadirektiivi, ovat kansainvälisesti pakottavia, paitsi silloin, kun kyse on toimitussopimuksista, jotka jäävät kauppatapadirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Säännökset eivät ole kansainvälisesti pakottavia, kun on kyse kieltojen soveltamisesta tavarantoimituksiin, joissa tavarantoimittajan vuotuinen liikevaihto ylittää kauppatapadirektiivin mukaisen 350 miljoonan euron rajan ja ostaja on tätä suurempi sekä silloin, kun kyse on kauppatapadirektiiviä tiukemmasta kansallisesta sääntelystä. Nyt ehdotettava 2 e §:n 2 ja 3 momentti kaupallisia kostotoimia koskevasta kosto-olettamasta eivät olisi kansainvälisesti pakottavaa oikeutta. Lisäksi 2 f §:n 1 momentti olisi kansainvälisesti pakottavaa oikeutta vain silloin, kun myymättä jääneiden maataloustuotteiden tai elintarvikkeiden palauttamisesta ei ole sovittu aikaisemmin selkeästi ja yksiselitteisesti toimitussopimuksessa tai tavarantoimittajan ja ostajan välillä myöhemmin tehdyssä sopimuksessa. Lisäksi 2 b § olisi kansainvälisesti pakottavaa oikeutta vain silloin, kun kyse olisi pilaantuvista tuotteista. Ehdotuksen uudet säännökset 3 a ja 4 a- 4 c §:ä eivät pohjautuisi kauppatapadirektiiviin eivätkä tämän johdosta olisi kansainvälisesti pakottavia.
1 b §.Lain tarkoitus. Pykälä olisi uusi ja sitä käytettäisiin ohjaamaan elintarvikemarkkinalain muiden säännösten tulkintaa. Pykälän mukaan lain tarkoituksena on suojella maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kaupassa heikommassa asemassa olevaa osapuolta kohtuuttomilta sopimusehdoilta ja kauppatavoilta sekä turvata elintarvikemarkkinan toimivuutta ja edistää sen tervettä kehitystä. Tavarantoimittaja on usein elintarvikemarkkinalla ostajaa heikompi osapuoli, mikä johtuu erityisesti päivittäistavarakaupan keskittymisestä Suomessa. Aina tavarantoimittaja ei kuitenkaan ole ostajaa heikommassa asemassa sopimussuhteessa. Elintarvikemarkkinalain tarkoituksena on turvata ruokaketjun toimivuutta mukaan lukien alkutuotanto, tukkukauppa, elintarviketeollisuus ja päivittäistavarakauppa. Elintarvikemarkkinan terveellä kehityksellä tarkoitetaan kohtuullisten toimintaedellytysten säilymistä ruokaketjun kaikilla tasoilla. Tarkoituksena on edistää myös ruokaturvaa osana huoltovarmuutta. Elintarvikemarkkinan terve kehitys on laajempi käsite kuin toimiva kilpailu elintarvikemarkkinalla. Toimiva kilpailu on tärkeää elintarvikemarkkinan terveen kehityksen kannalta, mutta se ei yksin riitä, vaan tarvitaan lisäksi ruokaketjun kaikkien osapuolten kohtuullisten toimintaedellytysten turvaamista myös sopimusoikeudellisin keinoin.
2 §.Määritelmät. Pykälän 2 kohdassa keskisuuren yrityksen määritelmään tehtäisiin lakitekninen muutos. Keskisuurella yrityksellä tarkoitetaan elintarvikemarkkinalaissa tällä hetkellä yritystä, jonka palveluksessa on vähintään 50 ja enintään 250 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on yli 10 miljoonaa euroa ja vuosiliikevaihto enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa. Nykyinen määritelmä, joka vastaa komission antamassa suosituksessa mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä 2003/361/EY olevaa keskisuuren yrityksen määritelmää, korvattaisiin viittauksella edellä mainittuun määritelmään komission suosituksessa. Muutoksen tarkoituksena on, että keskisuuren yrityksen määritelmä muuttuisi jatkossa automaattisesti viittauksen ansiosta, jos komissio muuttaa suosituksensa määritelmiä.
Pykälän 8 kohtaan tehtäisiin lakitekninen muutos muuttamalla piste puolipisteeksi. Pykälään lisättäisiin uusi 9 kohta, jossa määriteltäisiin oma tuotemerkki.
Esimerkiksi päivittäistavarakaupassa on tarjolla monia merkkituotteita, mutta kyseessä ei useinkaan ole kaupan omasta tuotemerkistä. Vaikka kauppa tarjoaa tavarantoimittajan merkkituotetta, kauppa ei tee sitä tavaramerkin haltijana tai tämän kanssa tekemänsä tavaramerkin käyttöoikeussopimuksen nojalla. Sen sijaan jos kauppa tarjoaa tuotteita tavaramerkin haltijana, kyseessä olisi kaupan oma tuotemerkki. Kauppa voi olla tavaramerkin haltija sellaisten tuotteiden osalta, jotka kauppa ostaa tai valmistuttaa kaupan pitämistä varten. Esimerkiksi kauppa voi ostaa alkutuottajalta vihanneksia ja myydä ne sellaisessa pakkauksessa, jonka tunnuksena on kaupan hallitsema tavaramerkki. Kauppa voi myös valmistuttaa elintarvikkeita ja tarjota niitä pakkauksissa, joissa on esillä tavaramerkki, jonka haltija kauppa on. Tällöin kyseessä olisi kaupan oma tuotemerkki. Kyseessä olisi ostajan oma tuotemerkki myös silloin, kun ostaja käyttää tarjoamiensa tuotteiden tunnuksena tavaramerkkiä tavaramerkin haltijan kanssa harjoittamansa osto- tai hankintayhteistyön nojalla. Tällainen on tilanne esimerkiksi silloin, kun itsenäiset kauppiaat tarjoavat myytäväksi tukkukaupan tavaramerkillä olevia tuotteita, jotka kauppiaat hankkivat tukkukaupalta osto- ja hankintayhteistyön kautta.
Vastaavasti elintarviketeollisuudessa toimiva yritys voi merkitä tarjoamansa tuotteet tavaramerkillä joko tavaramerkin haltijana tai tämän kanssa tekemänsä tavaramerkin käyttöoikeussopimuksen nojalla. Tällöin kyseessä on elintarviketeollisuusyrityksen oma tuotemerkki.
Omalla tuotemerkillä tarkoitettaisiin myös yhteisömerkkiä. Yhteisömerkkiä voi käyttää sellaisen yhteisön jäsenenä, joka on yhteisömerkin haltija. Tällaisia yhteisömerkkejä ovat mm. kansainvälisten ostoyhteenliittymien tavaramerkit.
2 e §.Kaupalliset kostotoimet. Pykälään lisättäisiin uusi 2 ja 3 momentti kaupallisia kostotoimia koskevasta niin sanotusta kosto-olettamasta. Kosto-olettamaa sovellettaisiin hallintomenettelyssä elintarvikemarkkinavaltuutetun valvonnan yhteydessä. Lisäksi kosto-olettamaa sovellettaisiin haettaessa muutosta elintarvikemarkkinavaltuutetun huomautusta koskevaan päätökseen hallintotuomioistuimesta sekä haettaessa muutosta elintarvikemarkkinavaltuutetun asettamaa kieltoa koskevaan päätökseen markkinaoikeudelta. Tällöin oikeudenkäyntiin markkinaoikeudessa sovelletaan pääosin lakia oikeudenkäynnistä hallinto-asioissa.
Asian vireillepanijan olisi hallintolaissa tai oikeudenkäynnistä hallintoasiaoissa annetun lain mukaisesti ensin esitettävä vaatimuksensa perusteet. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voi ottaa asian vireille myös omasta-aloitteestaan. Pykälän 2 momentilla täsmennettäisiin hallintolain 31 §:ssä säädettyä viranomaisen velvollisuutta selvittää asia riittävästi ja asianmukaisesti. Asian tultua vireille elintarvikemarkkinavaltuutetun olisi hallintolain mukaisesti kuultava ostajaa. Jos elintarvikemarkkinavaltuutettu voi ostajaa kuultuaan esitettyjen seikkojen perusteella olettaa, että ostaja on rikkonut 1 momentissa säädettyä kaupallisten kostotoimien kieltoa joko toteuttamalla näitä tai uhkaamalla toteuttaa kostotoimia, ostajan olisi esitettävä selvitystä kumotakseen tämän olettaman. Ostajalla olisi todistustaakka olettaman kumoamisesta elintarvikemarkkinavaltuutetun neuvotellessa asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi taikka valtuutetun antaessa tai hakiessa elintarvikemarkkinalaissa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia.
Ostajalla olisi vastaava todistustaakka kosto-olettaman kumoamiseksi myös käsiteltäessä asiaa tuomioistuimessa joko ostajan valittaessa elintarvikemarkkinavaltuutetun antamasta päätöksestä hallintotuomioistuimeen tai markkinaoikeuteen. Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain mukaan edellä mainitut asiat käsitellään markkinaoikeudessa pääosin siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa säädetään.
Pykälän 3 momentin mukaan 2 momentissa säädettyä kosto-olettamaa ei sovellettaisi elintarvikemarkkinalain 11 §:ssä tarkoitetun julkisen varoituksen eikä 12 a §:ssä tarkoitetun elintarvikemarkkinoiden seuraamusmaksun käsittelyssä. Seuraamusmaksu on hallinnollinen sanktio ja julkisella varoituksella on myös hallinnollisen sanktion piirteitä. Syyttömyysolettamasta ei voida hallinnollisten sanktioiden osalta poiketa.
Kosto-olettaman syntymiseksi olisi riittävää, että asiassa olisi selvitystä siitä, että tavarantoimittaja on käyttänyt sopimusperusteisia tai lakisääteisiä oikeuksiaan, saattanut asian viranomaisen käsiteltäväksi tai tehnyt yhteistyötä viranomaisen kanssa ja ostajan 1 momentissa tarkoitetuilla tavarantoimittajan kannalta haitallisilla toimenpiteillä on ajallinen yhteys näihin tavarantoimittajan toimiin. Yleensä kysymys olisi siitä, että ostaja on ryhtynyt tavarantoimittajan kannalta haitallisiin toimenpiteisiin kohtuullisen lyhyen ajan kuluttua sen jälkeen, kun tavarantoimittaja on käyttänyt elintarvikemarkkinalaissa säädettyjä lakisääteisiä oikeuksiaan.
Ostaja voisi kumota kosto-olettaman esittämällä sellaista selvitystä ostajan toimenpiteisiin johtaneista syistä, joiden perusteella voidaan pitää osoitettuna, että toimenpiteet ovat perusteltuja liiketoiminnallisista syistä. Tällaisia liiketoiminnallisesti perusteltuja toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi sellaiset toimenpiteet, jotka koskevat laajempaa joukkoa kuin vain edellä tarkoitettua tavarantoimittajaa, johon ostajan haitalliset toimenpiteet ovat kohdistuneet.
Hallintolain mukana viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Vastaavasti oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain mukaan tuomioistuimen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi. Tavarantoimittajan ja elintarvikemarkkinavaltuutetun on vaikea hankkia riittävän laajaa ja asianmukaista selvitystä siitä, että ostajan toimenpiteet tai niillä uhkaaminen ovat laissa tarkoitettuja kaupallisia kostotoimia. Sen sijaa ostaja kykenee esittämään perusteluja omille toimenpiteilleen ja kykenee siksi esittämään selvitystä siitä, että kyseessä eivät ole kaupalliset kostotoimet.
Kosto-olettamaa sovellettaisiin myös, jos tavarantoimittaja nostaa kaupallisia kostotoimia koskevan kanteen käräjäoikeudessa riita-asiassa. Riita–asiassa käräjäoikeudessa jaetun todistustaakan periaatteen mukaisesti kaupallisen kostotoimen toteaminen edellyttää kaksivaiheista menettelyä, kosto-olettaman luomista ja sen kumoamista. Kosto-olettaman luominen on kantajan eli tavarantoimittajan tehtävä ja olettaman kumoaminen vastaajan eli ostajan tehtävä. Kantajan on ensin esitettävä seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, että kyseessä on laissa tarkoitettu kostotoimi. Pelkkä väite tai epäily kaupallisesta kostotoimesta ei riitä olettaman syntymiseen. Jos asiaa käsiteltäessä on esitetty riittävästi sellaista selvitystä, jonka perusteella voidaan olettaa kaupallisten kostotoimien kieltoa rikotun ja tuomioistuin katsoo kosto-olettaman muodostuneen, on vastaajan sen kumoamiseksi osoitettava, ettei kaupallisten kostotoimien kieltoa ole rikottu.
3 a §.Neuvottelut poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin sopimuksen vahvemman osapuolen velvollisuudesta käydä sopimuksen heikomman osapuolen pyynnöstä neuvotteluja sopimuksen muuttamiseksi, jos olosuhteet, joiden vallitessa sopimus tehtiin ovat muuttuneet poikkeuksellisesti siten, että ne heikentävät olennaisesti sopimuksen heikomman osapuolen asemaa. Poikkeuksellisilla olosuhteilla tarkoitettaisiin sellaisia olosuhteita, joita sopimuksen heikompi osapuoli ei ole voinut kohtuudella ottaa huomioon sopimusta tehtäessä. Tällaisia olosuhteita olisivat sellaiset olosuhteet, joiden toteutuminen sopimussuhteen aikana on hyvin yllättävää ja epätodennäköistä. Esimerkkeinä tällaisista yllättävistä olosuhdemuutoksista ovat koronapandemian puhkeaminen ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä sadon tuhoutuminen tai olennainen väheneminen ilmastonmuutoksen aiheuttamien sään ääri-ilmiöiden vuoksi. Kyse on sellaisista olennaisista ja ennalta-arvaamattomista olosuhdemuutoksista, joihin varautuminen ennalta olisi hyvin vaikeaa. Edellytyksenä lakisääteiselle velvollisuudelle aloittaa neuvottelut olisi, että poikkeuksellinen olosuhde heikentää olennaisesti sopimuksen heikomman osapuolen asemaa esimerkiksi raaka-aineen tai lannoitteen hinnan merkittävän nousun seurauksena taikka näiden saatavuuden merkittävän heikentymisen johdosta.
Olosuhteiden olennainen muuttuminen ei olisi poikkeuksellinen olosuhde, vaan kynnys neuvotteluiden lakisääteiseen aloittamiseen olisi tätä korkeampi. Poikkeuksellisella muutoksella ei tarkoitettaisi lainsäädännön muuttumista tai viranomaisen päätöstä, joka vaikuttaa osapuolen asemaan tietyssä sopimussuhteessa. On tavanomaista, että sopimusehdoissa varaudutaan tilanteeseen, jossa sopimusaikana lainsäädäntö muuttuu tai viranomainen antaa sopimuksen osapuolten asemaan vaikuttavan päätöksen. Usein toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ehdoissa sovitaan niistä yksilöidyistä perusteista, joilla sopimusta voidaan muuttaa sopimuksen voimassaoloaikana. Sopimuksen sisällön muuttuessa olennaisesti lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen vuoksi, sopimus voidaan usein irtisanoa päättymään.
Elintarvikemarkkinalla sopimuksen päättyminen ei usein ole sopimuksen heikomman osapuolen edun mukaista. Esimerkiksi maataloustuottajan on saatava kypsymässä oleva satonsa myydyksi eikä sadon pitkäaikainen varastointi ole aina mahdollista. Tällaiset tilanteet tulee pyrkiä ottamaan huomioon sopimusehdoissa. Määräaikaisissa sopimuksen ehtoja voidaan yleensä muuttaa vain poikkeustapauksissa, ellei kyseessä ole sellainen määräaikainen sopimus, jossa sopimuksen voimassaoloaika on hyvin pitkä.
Pykälässä säädettäisiin vain velvollisuudesta käydä neuvotteluja sopimuksen heikomman osapuolen pyynnöstä. Tällaiset neuvottelut eivät välttämättä johda sopimuksen muuttamiseen, sillä uusista ehdoista sopiminen olisi vapaaehtoista. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voi tarvittaessa pyrkiä edistämään asian sovinnollista ratkaisua elintarvikemarkkinalain 9 §:n 2 momentin nojalla tilanteessa, jossa sopimuksen noudattamisesta aiheutuu kohtuuttomia seurauksia tavarantoimittajalle. On kuitenkin huomattava, että sopimusehdot, joissa ei oteta huomioon poikkeuksellisten olosuhteiden vaikutusta sopimuksen heikomman osapuolen asemaa, saattavat olla kohtuuttomia ja sellaisenaan kiellettyjä elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain nojalla tai ehdotetun uuden 4 a §:n nojalla. Tällöin elintarvikemarkkinavaltuutettu voi käyttää valvontakeinojaan, jotta vastaa ehtoa ei käytettäisi tulevaisuudessa. Lisäksi sopimusosapuoli voi vaatia tuomioistuimessa sopimuksen kohtuullistamista riita-asiana varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla.
Jos julkista elintarvikehankintaa koskevaa hankintasopimusta tulisi muuttaa, sovelletaan muutokseen hankintalain 136 §:n säännöksiä. Hankintalain 136 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan sopimusmuutos on sallittu, jos muutoksen tarve johtuu olosuhteista, joita huolellinen hankintayksikkö ei ole voinut ennakoida eikä muutos vaikuta hankintasopimuksen yleiseen luonteeseen. Momentin 3 kohdassa tarkoitettujen sopimusmuutosten osalta säädetään hankintalain 58 §:ssä hankintayksikön velvollisuudesta tehdä ilmoitus sopimusmuutoksesta Hilmassa, joka on julkisten hankintojen ilmoituskanava.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä seikoista, jotka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko osapuoli sopimuksen heikompi osapuoli. Koska kyseessä on säännös, jota sovelletaan olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta, sopimuksen voimassaolon pituudella olisi erityistä merkitystä. Mitä pidemmästä sopimussuhteesta on kysymys, sitä enemmän olosuhteiden muuttuminen sopimuksen voimassaollessa vaikuttaa heikomman osapuolen asemaan. Pykälän 2 momentin mukaan arvioitaessa sitä, onko osapuoli sopimuksen heikompi osapuoli, on otettava huomioon sopimuksen voimassaoloajan ja hinnoittelujaksojen pituus, vaihtoehtoisten sopimuskumppanien määrä ja muut vastaavat seikat. Hinnoittelujaksolla tarkoitettaisiin ajanjaksoa, jolle hinnat on sovittu.
Pykälän 1 momenttia ei sovellettaisi sellaiseen toimitussopimukseen, jonka nimenomaisena tarkoituksena on sopia osapuolia sitovalla tavalla vain siitä, että tavarantoimittaja toimittaa ostajalle tietyn määrän ehtojen mukaista maataloustuotetta ennalta sovittua vastiketta vastaan kertatoimituksena tietyllä hetkellä tai tietyn ajanjakson aikana. Tällaisia toimitussopimuksia käytetään nykyisin vilja-, öljy- ja valkuaiskasvien kaupassa, jossa tarkemmat ehdot sovitaan tapauskohtaisesti. Näiden toimitussopimusten avulla suojaudutaan tulevilta riskeiltä. Tavarantoimittaja varmistaa sitovan sopimuksen avulla sadolleen varman ostajan tietyllä hinnalla. Ostaja taas varmistaa tietyn laatuisen sadon saatavuuden pitkin vuotta etukäteen sovittuun ostohintaan. Näiden toimitussopimusten avulla ostaja voi sitoutua arvoketjussa omiin toimitussopimuksiinsa pitkälle tulevaisuuteen.
Pykälän 1 momenttia ei myöskään sovelleta sijoituspalvelulaissa tarkoitettuun rahoitusvälineeseen. Rahoitusvälineen, kuten esimerkiksi termiinin, kohde-etuutena voi olla maataloustuote. Elintarvikemarkkinalaissa säädettyä velvollisuutta neuvotella sopimuksen sisällöstä uudelleen ei sovellettaisi tällaiseen rahoitusvälineeseen.
4 a §.Neuvotteluvoiman väärinkäyttö. Pykälä olisi uusi. Lakiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan ostaja ei saa käyttää neuvotteluvoimaltaan merkittävästi heikompien tavarantoimittajien kannalta kohtuutonta sopimusehtoa. Kuten lain 1 §:ssä säädetään, kohtuuttoman sopimusehdon kieltoa sovellettaisiin myös sopimuskäytäntöihin. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon sopimuksen koko sisältö, sopimusta tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut vastaavat seikat. Pykälää ei sovellettaisi vastikkeen määrää koskevaan sitoumukseen.
Pykälällä täydennetään voimassa olevaa elintarvikemarkkinalain ja yrittäjänsuojalain sääntelyä. Säännöksen tarkoituksena on antaa maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kaupassa suojaa nimenomaisesti tavarantoimittajille. Nyt ehdotettavan säännöksen osalta ratkaisevaa olisi sopimusosapuolten neuvotteluvoiman merkittävä epätasapaino, joka johtuu tavarantoimittajien ostajasta riippuvaisesta asemasta. Koska ehdotettavan säännöksen soveltumisen kannalta ratkaisevaa olisi sopimusosapuolten neuvotteluvoiman epätasapaino, ostajien tulisi kyetä arvioimaan omien tavarantoimittajiensa neuvotteluvoimaa riittävällä tarkkuudella jo sopimusta tehtäessä sekä myös sopimussuhteen voimassaoloaikana. Tavarantoimittajien riippuvaisen aseman ja merkittävästi heikomman neuvotteluvoiman tunnistamisen tulisi olla mahdollista ostajien yleisen markkinatuntemuksen ja niiden saatavilla olevien yleisten markkinatietojen perusteella. Pykälässä tarkoitetun riippuvuussuhteen arviointi sopimusta laadittaessa ei siis edellytä sitä, että tavarantoimittajien tulisi paljastaa ostajilleen kaupallisesti arkaluonteisia tietoja esimerkiksi tavarantoimittajien myynnin jakautumisesta eri myyntikanaviin tai tavarantoimittajien kauppasuhteista muiden ostajien kanssa. Arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon kilpailulain 5 §, joka kieltää kilpailua rajoittavan elinkeinonharjoittajien välisen tietojenvaihdon tiettyjen edellytysten täyttyessä.
Tyypillisesti tavarantoimittajat olisivat ostajasta riippuvaisia, jos vaihtoehtoisia ostajia tavarantoimittajien tuotteille ei ole tai niitä on hyvin vähän. Ratkaisevaa säännöstä sovellettaessa ei olisi esimerkiksi ero tavarantoimittajien ja ostajan välisessä liikevaihdossa, vaan nimenomaan tavarantoimittajilla olevien vaihtoehtoisten ostajien vähäisyys. Säännös voisi tulla sovellettavaksi myös sellaisten tavarantoimittajien ja ostajien välillä, joiden liikevaihto on samaa suuruusluokkaa. Säännöstä voitaisiin soveltaa esimerkiksi keskisuurten elinkeinonharjoittajien välisessä suhteessa sekä esimerkiksi maataloustuottajien ja elinkeinoteollisuusyrityksen välisessä suhteessa.
Kynnys ehdotetun pykälän soveltamiselle olisi korkea, sillä tarkoitus on olla puuttumatta elinkeinonharjoittajien väliseen sopimusvapauteen liiallisesti. Säännöksen tarkoituksena on tavarantoimittajien suojaa parantamalla turvata elintarvikemarkkinan toimivuutta ja edistää elintarvikemarkkinan tervettä kehitystä. Eron sopimusosapuolten neuvotteluvoimassa tulisi olla merkittävä. Neuvotteluvoimaa arvioitaessa otettaisiin huomioon tavarantoimittajien riippuvuussuhde sopimuskumppanistaan. Riippuvuussuhdetta arvosteltaessa on otettava huomioon se, kuinka suuren osuuden tavarantoimittajien tuotannosta ostaja ostaa, vaihtoehtoisten ostajien määrä sekä muut vastaavat seikat. Riippuvaista asemaa lisää se, jos tavarantoimittajien tuotteille ei ole markkinoilla sopimuskumppanina olevan elinkeinonharjoittajan jakelukanavan lisäksi muuta hyvin toimivaa vaihtoehtoista jakelukanavaa. Riippuvainen asema voi ilmetä myös esimerkiksi siten, että tavarantoimittajat on sopimuksin velvoitettu myymään tuotteensa ostajalle. Myös erilaiset rahoitusjärjestelyt voivat johtaa riippuvaiseen asemaan esimerkiksi silloin, jos ostaja myös luotottaa tavarantoimittajien elinkeinotoimintaa. Muina seikkoina voidaan ottaa huomioon myös esimerkiksi poikkeaminen hyvästä kauppatavasta tai erot tavarantoimittajien ja ostajien liikevaihdon suuruudessa.
Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa olisi otettava huomioon sopimuksen koko sisältö, sopimusta tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut vastaavat seikat. Pykälään sovellettaessa huomioon otettaisiin muutokset osapuolten välisessä neuvotteluvoimassa sopimussuhteen aikana sekä muutokset olosuhteissa. Pitkäaikaisissa sopimuksissa erot sopimusosapuolten välisessä neuvotteluvoimassa voivat muuttua sopimussuhteen aikana. Sopimusehto, joka sopimusta tehtäessä on ollut säännöksen mukainen, voi olosuhteiden muututtua olennaisesta vaarantaa tavarantoimittajien toimintaedellytyksiä.
Kohtuuttomat ehdot ovat tyypillisesti sellaisia, jotka siirtävät liikesuhteeseen liittyvät riskit yksipuolisesti heikomman osapuolen kannettavaksi. Tällainen ehto voisi olla esimerkiksi ehto, jossa pitkäaikaisessa toimitussopimuksessa hinnantarkastusjaksot ovat hyvin pitkiä eikä poikkeuksellisia olosuhteita huomioida perusteena tarkistaa hintaa. Myös toimitussopimuksen ehto, jossa nopeasti pilaantuvan tuotteen, kuten esimerkiksi vihannesten, hinta määräytyy vasta tuotteen toimituksen jälkeen, saattaa olla kohtuuton.
Jos julkista elintarvikehankintaa koskevaa hankintasopimusta tulisi muuttaa, sovelletaan muutokseen hankintalain 136 §:n säännöksiä.
Kyse voisi olla myös sopimussuhteeseen sovellettavan lojaliteettiperiaatteen vastaisesta menettelystä, jossa neuvotteluvoimaltaan vahvempi ostaja käyttää sellaista menettelytapaa, joka ei ota kohtuullisesti huomioon kaupan kohteena olevaan maataloustuotteeseen tai elintarvikkeeseen liittyviä tavarantoimittajien etuja. Esimerkiksi PL-tuotteen kanssa kilpailevan brändituotteen syrjintä tuote-esittelyssä voi olla tällainen menettely.
Sopimusehtona ei pidettäisi vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta, mutta säännöstä voitaisiin soveltaa hinnan määräytymisperusteita koskeviin sopimusehtoihin.
4 b §.Kielto edellyttää tiettyjä tietoja. Pykälä olisi uusi. Sen tarkoituksena olisi kieltää sellaiset sopimusehdot ja sopimuskäytännöt, joiden perusteella tavarantoimittajan tulee antaa ostajalle tiettyjä tietoja, joilla ei ole välitöntä liityntää tiettyyn sopimukseen. Ostaja ei saa vaatia tavarantoimittajalta tarpeettomia tietoja tämän reseptiikasta tai teknisistä ohjeista. Säännöksen tarkoituksen on tältä osin suojella valmistajan tuoteinnovaatioita estämällä näiden nopean kopiominen perusteettomien tietovaateiden kautta. Ostaja ei myöskään voisi vaatia kaupan ehtona tavarantoimittajalta tietoja tämän liiketoiminnan kustannusrakenteesta, ellei ostaja tarvitse näitä tietoja sopimuksen tarkoituksen toteuttamiseen. Kustannusrakenteella tarkoitetaan yrityksen kaikkien kulujen kokonaisuutta ja niiden jakautumista kiinteisiin kustannuksiin kuten esimerkiksi koneiden ja rakennusten hankintakustannuksiin sekä muuttuviin kustannuksiin kuten esimerkiksi raaka-ainekuluihin ja toimituskuluihin. Jos ostajalla on tarkat tiedot tavarantoimittajan kustannusrakenteesta, tavarantoimittajan neuvotteluasema suhteessa ostajaan heikkenee esimerkiksi hintaneuvotteluissa.
Tietyt tiedot ovat ostajalle tarpeellisia sopimuksen tarkoituksen toteuttamiseksi. Esimerkiksi kotimaisen lihan arvoketjussa vakiintunut käytäntö on, että lihaa jalostava elintarvikealan yritys tarjoaa raaka-aineen myyjälle vapaaehtoisia rahoitusjärjestelyitä kuten luototusta elävien eläinten ja rehujen hankintaan. Tällöin tavarantoimittajan kustannusrakennetta ja taloudellista asemaa voi olla perusteltua selvittää, kun ostaja arvioi tavarantoimittajan taloudellista kantokykyä rahoitustuotteiden myöntämisen tai alkutuotannon tuotantosopimuksen laajentamisen yhteydessä. Tällöinkin tietojen on oltava ostajalle tarpeellisia rahoitussopimuksen myöntämiseksi ja ostajan on perusteltava tavarantoimittajalle pyydettyjen tietojen tarpeellisuus.
Ostaja ei myöskään saisi edellyttää sellaisia tietoja tavarantoimittajan tuotantotavoista, joita ostajan omat sitoumukset eivät edellytä. Lain tai EU sääntelyn edellyttämät tiedot ostaja voi aina edellyttää tavarantoimittajan antavan. Säännöksen tarkoituksena on suojella tavarantoimittajaa sellaisilta sopimuksen tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeettomilta tietovaateilta, jotka aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Sopimuksen tarkoituksen toteutuminen saattaa edellyttää tietoja joistakin tavarantoimittajan teknisisistä ohjeista ja reseptiikasta. Lisäksi ostaja on voinut sitoutua tiettyihin tuotantotapoihin, koska ostajan omat sopimuskumppanit toimitusketjun seuraavalla asteella edellyttävät tätä ja ostajan on edellyttävä samaa myös omilta tavarantoimittajiltaan.
Säännös ei estäisi kauppaa ja elintarvikeyrityksiä kehittämästä uusia, kestävämpiä tuotantokäytäntöjä yhdessä tuottajien kanssa, sillä säännös kieltää tietyt sopimusehdot ja sopimusehtokäytännöt. Säännös ei ole esteenä vapaaehtoisuuteen perustuville kokeilluille uusien tuotantotapojen kehittämiseksi. Tavarantoimittaja voisi myös vapaaehtoisesti ja omasta-aloitteestaan antaa ostajalle haluamiaan tietoja kuten esimerkiksi tietoja tavarantoimittajan oma-aloitteisesi noudattamista vastuullisuusvaatimuksista. Siksi pykälää ei sovellettaisi tavarantoimittajan ostajalle tarjoamiin tietoihin.
Pykälän 2 momentin mukaan ostajan olisi ilmoitettava tavarantoimittajalla, mihin tietoja tullaan käyttämään sekä perusteltava tälle tietojen tarpeellisuus. Tietoja ei saisi käyttää muuhun kuin ostajan ilmoittamaan tarkoitukseen. Sääntely ei estä sellaisten vakioehtojen käyttämistä, joissa tietojen käyttötarkoitus ilmaistaan riittävän täsmällisesti.
Jos tietojen käyttäminen muuhun tarkoitukseen tulisi perustellusta syystä myöhemmin tarpeelliseksi, ostaja ja tavarantoimittaja voivat säännöksen estämättä tehdä erillisen sopimuksen tietojen hyödyntämisestä.
4 c §.Ostajan oman tuotemerkin suosimisen kielto. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momenttia sovellettaisiin vain tavarantoimittajan ostajalle jo myymiin tuotteisiin. Pykälän 1 momenttia sovellettaisiin sellaisiin ostajan menettelyihin, joilla on vaikutusta tavarantoimittajan ostajalle myymien maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden edelleen myyntiin. Kyse olisi esimerkiksi siitä, millaisia toimia vähittäiskauppias tekee myymälässään tavarantoimittajalta hankkimiensa tuotteiden myynnin edistämiseksi. Ostajan toimilla on suuri merkitys tavarantoimittajan liiketoiminnalle erityisesti silloin, kun on kyse pitkäaikaisesta sopimussuhteesta ostajan ja tavarantoimittajan välillä. Tavarantoimittajan liiketoiminta menestyy, jos tämän tuotteet käyvät kaupaksi ostajan niitä edelleen myydessä. Ostajan oman edun mukaista on lähtökohtaisesti myydä tuotteita ja tehdä menekin edistämiseksi toimia. Näin ei kuitenkaan yhtä selvästi ole silloin, kun tavarantoimittajan tuotteet kilpailevat ostajan omalla tuotemerkillä myytävien tuotteiden kanssa.
Tavarantoimittajan ostajalle myymät tuotteet voivat kilpailla sellaisten tuotteiden kanssa, jotka ostaja myy omalla tuotemerkillään eli ostajan PL-tuotteiden kanssa. Ostajalla on tällöin kaksoisrooli, koska sen oma PL-tuote kilpailee ostajan valikoimissa sille tuotteita toimittavan tavarantoimittajan tuotteiden kanssa. Ostajan tulee kilpailuasetelmasta huolimatta ottaa sopimuskäytännöissään huomioon myös tällaista kilpailevaa tuotetta myyvän tavarantoimittajan edut esimerkiksi hyllytilan jakamisessa ja tuotteiden esillepanossa. Ostaja ei myöskään saa hyödyntää esimerkiksi neuvotteluissa tavarantoimittajalta saamiaan luottamuksellisia tietoja PL-tuotteidensa eduksi.
Säännös ei edellytä sitä, että ostajan on kohdeltava menekin edistämiseksi tavarantoimittajalta hankkimiaan tuotteita täysin samojen periaatteiden mukaisesti kuin omia PL-tuotteitaan. Ostaja saa myös edelleen kilpailla hinnalla. Säännös ei rajoita PL-tuotteiden myyntiä ja valmistusta. Se ei myöskään rajoita PL-tuotteiden määrää valikoimissa. Sääntely ei sisällä prosenttirajoja eikä tuoteryhmäkohtaisia kattoja. Se ei estä kauppaa kehittämästä PL-valikoimaa normaalisti. Kauppa saa edelleen lanseerata uusia PL-tuotteita sekä innovoida ja tehdä yhteistyötä valmistajien kanssa.
Pykälän 1 momenttia sovellettaisiin vain, jos tavarantoimittaja on neuvotteluvoimaltaa ostajaa heikommassa asemassa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, mitä otetaan huomioon arvioitaessa tavarantoimittajan neuvotteluvoimaa. Tavarantoimittajan neuvotteluvoimaa arvioidaan suhteessa ostajaan. Huomioon otetaan se, kuinka riippuvainen tavarantoimittaja on elinkeinotoimintansa harjoittamisessa ostajasta. Tähän vaikuttaa se, kuinka suuren osuuden tavarantoimittajan tuotannosta ostaja ostaa, vaihtoehtoisten ostajien määrä sekä muut vastaavat seikat. Muuna vastaava seikkana voidaan ottaa huomioon esimerkiksi erot tavarantoimittajan ja ostajan liikevaihtojen määrässä. Toisin kuin 4 a §:ssä tavarantoimittajan neuvotteluvoimaa arvioitaisiin tietyn yksittäisen tavarantoimittajan ja ostajan välillä.
Koska pykälän 1 momentin soveltumisen kannalta ratkaisevaa olisi sopimusosapuolten neuvotteluvoiman epätasapaino, ostajien tulisi kyetä arvioimaan oman tavarantoimittajansa neuvotteluvoimaa riittävällä tarkkuudella. Tavarantoimittajan riippuvaisen aseman ja heikomman neuvotteluvoiman tunnistamisen tulisi olla mahdollista ostajien yleisen markkinatuntemuksen ja niiden saatavilla olevien yleisten markkinatietojen perusteella. Pykälässä tarkoitetun riippuvuussuhteen arviointi ei siis edellytä sitä, että tavarantoimittajan tulisi paljastaa ostajilleen kaupallisesti arkaluonteisia tietoja esimerkiksi tavarantoimittajan myynnin jakautumisesta eri myyntikanaviin tai tavarantoimittajan kauppasuhteista muiden ostajien kanssa. Arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon kilpailulain 5 §, joka kieltää kilpailua rajoittavan elinkeinonharjoittajien välisen tietojenvaihdon tiettyjen edellytysten täyttyessä.
Pykälän 3 momentilla kiellettäisiin muun kuin ostajan omalla tuotemerkillä myytävien maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden toimitussopimuksen sitominen siihen, että tavarantoimittaja tekee ostajan kanssa myös sopimuksen PL-tuotteiden toimittamisesta tai valmistamisesta tai sellaisen sopimuksen jatkamisesta.
Ostajan tavarantoimittajaan mahdollisesti kohdistamiin kaupallisiin kostotoimenpiteisiin sovellettaisiin elintarvikemarkkinalain jo voimassa olevaa 2 e §:ää kaupallisten kostotoimien kiellosta. Ostaja ei saisi kohdistaa tavarantoimittajaan kaupallisia kostotoimia, jos tavarantoimittaja ei myy ostajalle tuotteita ostajan PL-tuotteen valmistusta varten tai myytäväksi suoraan ostajan PL-merkillä varustettuna tuotteena. Esimerkiksi jos tavarantoimittaja on alkutuottaja, kuten kasvisten viljelijä, joka toimittaa kaupalle kasviksia omalla tuotemerkillään, kauppa ei saa lopettaa kasvisten ostamista sen vuoksi, että viljelijä ei toimita kasviksia myytäväksi kaupan oman PL-tuotemerkin alla.
Näihin mahdollisiin kaupallisiin kostotoimenpiteisiin sovellettaisiin myös nyt ehdotettavaa säännöstä ostajaa koskevasta kosto-olettamasta, jota ei sovellettaisi elintarvikemarkkinoiden seuraamusmaksun tai julkisen varoituksen määräämisessä.
5 §.Elintarvikemarkkinavaltuutettu. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos poistamalla lause siitä, että elintarvikemarkkinavaltuutetun on ennen suosituksen antamista pyydettävä lausuntoa elintarvikeketjun itsesääntelyelimeltä. Elintarvikeketjun itsesääntelyelimenä toiminut elintarvikeketjun kauppatapalautakunta (EKKA) on lopettanut toimintansa vuoden 2024 lopussa.
7 §.Valvonta. Pykälän 3 momenttiin elintarvikemarkkinavaltuutetun valvonnan piiriin lisättäisiin nyt ehdotettavat uudet säännökset. Valtuutettu valvoisi 3 a §:n 1 ja 2 momentin sekä 4 a – 4c §:n noudattamista. Lisäys on tarpeellinen, jotta elintarvikemarkkinavaltuutettu kuten nykyisin valvoisi edelleen kaikkia elintarvikemarkkinalain aineellisia säännöksiä eli säännöksiä, joissa säädetään ruokaketjun osapuolten välisistä sopimussuhteista. Ehdotettavat uudet säännökset pyrkivät poistamaan elintarvikemarkkinalla esiintyviä keskeisiä epäkohtia, joten sääntelylle on olemassa selkeä tarve. Ehdotettavat uudet säännökset 3 a , 4 a ja 4 c § turvaavat erityisesti sopimussuhteen heikomman osapuolen asemaa, miksi viranomaisvalvonta on erityisen perusteltua. Ehdotettava 4 b § sääntelee tiettyjen tietojen luovuttamista ja säännöksen tarkoituksena on rajoittaa liiallisia tietovaateita. Useissa tapauksissa ruokaketjun alkutuottajat ovat heikommassa asemassa suhteessa ruokaketjun seuraavaan tasoon kuten esimerkiksi päivittäistavarakauppaan ja tarvitsevat valtuutetun valvontakeinoja säännösten noudattamisen vahvistamiseksi. Valtuutettu voi myös ohjeistuksillaan vaikuttaa elintarvikemarkkinoiden osapuoliin ja tarjota tukeaan siihen, miten elintarvikemarkkinalakia noudatetaan. Näin erityisesti ehdotettavan 3 a §:n kohdalla, koska siihen ei ehdoteta liitettäväksi hallinnollisia seuraamuksia. Valtuutettu kuitenkin valvoisi 3 a §:n noudattamista seuraamalla 5 §:ssä tarkoitetuin tavoin säännöksen vaikutuksia elintarvikemarkkinoilla sekä antamalla säännöksen noudattamista koskevia suosituksia. Valtuutettu voisi myös 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla pyrkiä valvontatoimivaltaansa koskevassa asiassa neuvotteluin saamaan elinkeinonharjoittaja lopettamaan lainvastainen toimintansa sekä tarvittaessa avustaa osapuolia selvittämällä asiaa ja edistämällä asian sovinnollista ratkaisua.
10 §.Huomautus. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin muutos lisäämällä niiden säännösten joukkoon, joiden rikkomisesta elintarvikemarkkinavaltuutettu voi antaa huomautuksen nyt ehdotettavat uudet säännökset 4 a – 4 c § eli säännökset neuvotteluvoiman väärinkäytöstä, kiellosta edellyttää tiettyjä tietoja ja oman tuotemerkin suosimisen kielto. Sen sijaan uutta säännöstä 3 a §, joka koskee velvollisuutta neuvotella sopimuksen muuttamisesta poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta, ei pykälään lisättäisi. Jotta ostajan oikeusasema ei vaarantuisi, valtuutettu voisi sellaisissa tapauksissa, joissa 3 a §:ää ei noudateta edistää neuvotteluin sovintoa asiassa. Huomautus on lievin hallinnollinen seuraamus elintarvikemarkkinalain säännösten rikkomisesta. Huomautus voidaan antaa, jos asia ei anna aihetta ankarampiin toimenpiteisiin. Siksi mahdollisuus huomautuksen antamiseen on perusteltua säätää koskemaan kaikkia nyt pykälään lisättäväksi ehdotettavia säännöksiä.
11 §.Julkinen varoitus. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin nyt ehdotettavat uudet säännökset 4 b § kielto edellyttää tiettyjä tietoja sekä 4 c §:n 3 momentissa säädetty kielto sitoa toisiinsa tavarantoimittajan toimitussopimus ja sopimus toimittaa tai valmistaa myös ostajan oman tuotemerkin tuotteita. Julkinen varoitus on huomautusta ankarampi hallinnollinen seuraamus. Julkinen varoitus on hallinnollinen seuraamus, jolla on hallinnollisen sanktion piirteitä. Julkinen varoitus voitaisiin antaa, jos ostaja tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoisi 4 b tai 4 c §:n 3 momentissa tarkoitettuja elintarvikemarkkinalain säännöksiä. Edellä tarkoitetut uudet säännökset ovat tavarantoimittajan oikeusaseman kannalta hyvin merkityksellisiä. Ehdotettavan 4 b §:n vastainen sopimusehto voi antaa ostajalle tavarantoimittajan liiketoiminnan kannalta olennaisia tietoja, joiden siirtyminen heikentää tavarantoimittajan neuvotteluvoimaa ja mahdollisesti myös liiketoiminnan edelltyksiä, sekä aiheuttaa merkittäviäkin lisäkustannuksia esimerkiksi tuotantotapoja koskevien tietojen hallinnoinnin osalta. Tavarantoimittajan toimitussopimuksen kytkeminen ostajan omalla tuotemerkillä tarjottavien tuotteiden toimittamiseen tai valmistamiseen on myös tärkeä säännös tavarantoimittajien oikeusaseman ja sitä kautta toiminnan kannattavuuden parantamiseksi. Siksi mahdollisuus tarvittaessa antaa julkinen varoitus edellä tarkoitettujen säännösten rikkomisen johdosta olisi välttämätön ja oikeasuhteinen seuraamus rikkomuksen luonteeseen nähden.
11 a §.Elintarvikemarkkinavaltuutetun asettama kielto. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin nyt ehdotettavat uudet säännökset 4 b § kielto edellyttää tiettyjä tietoja sekä 4 c § ostajan oman tuotemerkin suosimisen kielto. Kielto kohdistuu ostajan toimintaan kiellon määräämisen jälkeen.
11 b §.Markkinaoikeuden asettama kielto. Pykälä olisi uusi, mutta sen 3 ja 4 momentti vastaisivat asiallisesti voimassa olevaa elintarvikemarkkinalain 12 §:n 2 ja 3 momenttia ja ne ovat luonteeltaan informatiivisia. Sen sijaan pykälän 1 ja 2 momentti olisivat asiallisesti uusia. Nämä koskisivat uutta 4 a §:ää neuvotteluvoiman väärinkäytöstä. Markkinaoikeus voisi kieltää jatkamasta tai uusimasta pykälän vastaisen sopimusehdon tai sopimusehtokäytännön käyttämistä. Kieltoa tulisi vahvistaa uhkasakolla, ellei tämä olisi erityisestä syytä tarpeetonta. Markkinaoikeus voisi asettaa kiellon myös väliaikaisena, jolloin kielto olisi voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi hakea markkinaoikeudelta kieltoa 4 a§:n vastaisen menettelyn jatkamisesta silloin, kun kyse ei olisi yksittäistapauksesta. Kielto kohdistuisi ostajan toimintaan kiellon määräämisen jälkeen. Edellytyksenä 4 a §:n soveltamiselle olisi, että neuvotteluvoiman väärinkäyttö kohdistuu useampaan kuin yhteen tavarantoimittajaan ja että näiden kanssa tehtävän sopimuksen ehto tai sopimuskäytäntö olisi kohtuuton. Markkinaoikeus tai elintarvikemarkkinavaltuutettu ei voisi määrätä, mikä olisi kohtuullisen sopimusehdon sisältö. Tämä jäisi sopimuksen osapuolten kesken ratkaistavaksi asiaksi. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi kuitenkin elintarvikemarkkinalain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla avustaa osapuolia pyrkimällä edistämään asian sovinnollista ratkaisua. Jos tavarantoimittaja vetoaa yksittäistapauksessa siihen, että kiellon vastainen sopimusehto on tämän kannalta kohtuuton, tavarantoimittaja voi halutessaan saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi oikeustoimilain 36 §:n nojalla.
Koska uusi 4 a §:ä olisi yleislauseke, joka on sanamuodoltaan tulkinnanvarainen, ostajan oikeusaseman turvaamiseksi, säännöksen rikkomiseen ei sovellettaisi elintarvikemarkkinalain säännöksiä huomautuksesta, julkisesta varoituksesta tai elintarvikemarkkinavaltuutetun asettamasta kiellosta. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi hakea kiellon asettamista markkinaoikeudelta.
12 §.Elintarvikemarkkinavaltuutetun oikeus hakea markkinaoikeudelta kiellon määräämistä. Säännös olisi luonteeltaan informatiivinen, sillä elintarvikemarkkinavaltuutetun oikeudesta panna vireille kiellon ja uhkasakon määräämistä koskeva asia markkinaoikeudessa säädetään oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 5 luvun 2 §:ssä.
12 a §.Seuraamusmaksu. Pykälään lisättäisiin uusi säännös 4 b § kiellosta edellyttää tiettyjä tietoja. Seuraamusmaksun määräämisen edellytykset säilyisivät samana kuin voimassa olevassa laissa. Jos ostaja tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoisi 4 b §:ää ja jos rikkominen on luonteeltaan vakavaa, kestänyt pitkään tai ollut toistuvaa, tälle voidaan määrätä elintarvikemarkkinoiden seuraamusmaksu. Seuraamusmaksu voidaan siis määrätä vain sellaisessa tilanteessa, jossa rikkomus on luonteeltaan vakavampi, pidempi tai toistuvampi kuin, mikä on edellytyksenä elintarvikemarkkinalain lievempien hallinnollisten seuraamusten osalta. Seuraamusmaksun määrääminen olisi siten oikeassa suhteessa rikkomuksen vakavuuteen. Seuraamusmaksun määrääminen olisi lisäksi oikeassa suhteessa rikkomuksen vahingollisuuteen tavarantoimittajan oikeusaseman ja liiketoiminnan kannalta. Liiketoimintaa koskevien tietojen suojaaminen on edellytys kannattavalle liiketoiminnalle. Tavarantoimittajan reseptiikan, teknisten ohjeiden tai kustannusrakennetta ja tuotantotapoja koskevien tietojen perusteeton siirtyminen ostajalle on omiaan heikentämään tavarantoimittajan asemaa neuvotteluissa ostajan kanssa. Sopimuksen tarkoituksen toteutumisen kannalta tarpeettomien tietovaateiden esittäminen aiheuttaa tavarantoimittajalle lisäkustannuksia. Jos tietoja on vaadittu esimerkiksi hyvin pitkän ajan tai hyvin laajasti, tavarantoimittajan voi aiheutua hyvin merkittäviäkin lisäkustannuksia. Suomen keskittyneillä elintarvikemarkkinoilla tavarantoimittajilla ei usein ole käytännössä mahdollisuuksia irtautua tällaisesta epäedullisesta sopimuksesta myymällä tuotteensa toiselle ostajalle.
Tämä säännös on riittävän täsmällinen, jotta siihen voidaan liittää mahdollisuus määrätä hallinnollinen sanktio eli seuraamusmaksu.
13 b §.Viranomaisten välinen tietojenvaihto. Elintarvikemarkkinalain voimassa olevan 13 b §:n 1 momentin mukaan elintarvikemarkkinavaltuutetulla ja tämän toimiston palveluksessa olevalla virkamiehellä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada maksutta 2 momentissa tarkoitetulta viranomaiselta tai muulta julkista tehtävää hoitavalta tiedot, jotka ovat välttämättömiä 5 §:n 3 momentissa säädetyn toimintavelvollisuuden toteuttamiseksi silloin, kun elintarvikemarkkinavaltuutettu hoitaa 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tehtäviä, tai sen selvittämiseksi, onko tapahtunut tai tapahtumassa 2 a–2 h, 3 tai 4 §:ssä tarkoitettu rikkomus. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin nyt ehdotettavat uudet säännökset 3 a § neuvottelut poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta, 4 a § neuvotteluvoiman väärinkäyttö, 4 b § kielto edellyttää tiettyjä tietoja sekä 4 c § ostajan oman tuotemerkin suosimisen kielto. Lisäykset ovat perusteltuja elintarvikemarkkinavaltuutetun valvontatoiminnan tukemiseksi.
Elintarvikemarkkinalain 13 b §:ssä säädetyn tietojenvaihdon kohteena olevat tiedot voisivat olla viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n perusteella salassa pidettäviä liikesalaisuuksia. Elintarvikemarkkinalain täytäntöönpano edellyttää käytännössä, että lakisääteisissä viranomaisen tehtävissä tulee käsiteltäväksi elinkeinotoimintaa harjoittavan henkilön nimi. Yrityksen nimenkirjoitusoikeuden omaavien henkilöiden nimet ovat julkista tietoa jo kaupparekisterilainsäädännön nojalla. Tällaisessa tiedossa ei olisi kyse arkaluonteisesta tiedosta. Elintarvikemarkkinalain 13 b §:ssä oikeus saada ja luovuttaa tieto tai asiakirja on sidottu perustuslain vaatimukset täyttävällä tavalla tietojen välttämättömyyteen.
Elintarvikemarkkinalakiin tehtävät lisäykset laajentavat myös elintarvikemarkkinavaltuutetun oikeuksia luovuttaa tieto tai asiakirja, mistä säädetään pykälän 2 momentissa. Pykälän 2 momentissa on säädetty niistä viranomaisista, joille valtuutettu voi luovuttaa tietoja ja asiakirjoja, sekä millaisten viranomaistehtävien hoitamista varten tiedot ja asiakirjat voidaan luovuttaa. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voi omasta aloitteestaan luovuttaa salassapitosäännösten estämättä tiedon tai asiakirjan, jonka se on saanut tai laatinut elintarvikemarkkinalaissa säädettyjen tehtävien hoitamisen yhteydessä, vain jos se on välttämätöntä edellä tarkoitettujen viranomaisten 2 momentissa mainittujen tehtävien hoitamista varten.