7.1
Laki Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta
1 §. Maksuvelvollinen. Lain 1 §:n 1 momenttiin lisättäisiin uusi 8 kohta. Esitettävän 2 §:n 6 momentin muutoksen johdosta uudessa kohdassa todettaisiin, että hallintomaksun olisi velvollinen suorittamaan myös talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisö.
2 §. Hallintomaksu.Pykälän voimassa oleva 6 momentti esitetään siirrettävän 7 momentiksi. Uudessa 6 momentissa säädettäisiin talletuspankkien yhteenliittymien hallintomaksun tarkemmasta laskennasta ja jakautumisesta yhteenliittymään kuuluvan keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken. Talletuspankin yhteenliittymälle esitetään määrättävän yksi yhteinen hallintomaksu, niin kuin yhteenliittymä olisi yksi luottolaitos. Hallintomaksun perusmaksun osuus laskettaisiin siten, että keskusyhteisön perusmaksu sekä jokaisen yhteenliittymään kuuluvan jäsenluottolaitoksen 5 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella laskettu perusmaksu laskettaisiin yhteen. Suhteellinen hallintomaksu laskettaisiin 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti yhteenliittymän jäsenluottolaitosten yhteenlaskettujen taseiden perusteella, josta laskettaisiin 0,0015 prosenttia. Nämä yhteenlasketut perusmaksut ja suhteellinen maksu muodostaisivat talletuspankkien yhteenliittymän hallintomaksun. Tämän hallintomaksun olisi yhteenliittymän keskusyhteisö velvollinen suorittamaan virastolle. Keskusyhteisö jakaisi hallintomaksun jäsenluottolaitoksille, jotka suorittaisivat hallintomaksunsa osuuden takaisin keskusyhteisölle. Perusmaksu jaettaisiin maksuvelvollisten lukumäärän mukaisesti. Suhteellinen maksu jaettaisiin jäsenluottolaitoksille suoritettavaksi niiden taseen mukaisessa suhteessa. Viraston luvalla hallintomaksu voitaisiin jakaa yhteenliittymän sisällä myös muulla tavalla.
Säännös vastaisi virastolain 5 luvun 5 §:n 4 momentissa säädettyä talletussuojamaksujen laskenta- ja määräytymistapaa. Ehdotettu muutos yhteenliittymien hallintomaksujen määräytymistavassa ei muuttaisi jäsenluottolaitosten ja keskusyhteisön välistä maksujen jakautumisen suhdetta. Muutos helpottaisi viraston hallinnollista taakkaa siten, että viraston ei tarvitsisi jatkossa tehdä erillistä maksupäätöstä jokaiselle jäsenluottolaitokselle, vaan se voisi valmistella yhden maksupäätöksen koko yhteenliittymästä, joka annettaisiin keskusyhteisölle. Menettelytapa yhdenmukaistaisi maksujen määräytymistapaa talletussuojamaksujen kanssa.
Pykälän uusi 7 momentti vastaisi voimassa olevaa 6 momenttia. Luottolaitos voi harjoittaa sijoituspalvelutoimintaa ja vastaavasti sijoituspalveluyritys voi harjoittaa luottolaitostoimintaa. Tästä syystä momentissa säädettäisiin, että jos maksuvelvollisuus syntyy useammalla kuin yhdellä tässä laissa säädetyistä perusteista, maksu peritään vain kerran ja sen perusteen mukaan, joka johtaa korkeimpaan maksuun.
3 §.Yritysjärjestelyn vaikutus suhteellisen maksun määräytymiseen. Pykälä esitetään kumottavan. Edellä luvussa 2.1 kuvatuin tavoin voimassa olevan säännöksen soveltaminen on käytännössä ollut ongelmallista eikä virasto esimerkiksi saa tietoa kaikista sen maksuvelvollisten yritysjärjestelyistä. Myös säännöksessä tarkoitettu nettovarallisuuden määrittely on osoittautunut hankalaksi ja ristiriitaiseksi muun säännöksen laskentatapojen kanssa.
Pykälällä on käytännössä vähäinen merkitys maksuvelvollisten maksuosuuksiin, kuten edellä luvussa 4.2 on kuvattu, mutta aiheuttaa virastossa lisätyötä ja erillistä selvitystä. Maksuvelvolliset pystyvät huomioimaan halutessaan kesken vuoden tekemänsä yritysjärjestelyt ja niiden aiheuttamat muutokset hallintomaksuissa ja maksuosuuksien jakautumisessa keskinäisissä yritysjärjestelysopimuksissa. Hallintomaksulain 7 §:n 2 ja 3 momentti lisäksi huomioi tilanteet, joissa yritys esimerkiksi yritysjärjestelyn johdosta tulee kesken vuoden maksuvelvollisuuden piiriin tai poistuu siitä, jolloin hallintomaksu tulee pääsääntöisesti suoritettavaksi vain siltä osalta vuotta, kun se on ollut maksuvelvollinen.
4 §.Suhteellinen hallintomaksu. Pykälässä säädettäisiin siinä mainittujen maksuvelvollisten suhteellisista hallintomaksuista, joiden enimmäismäärää korotettaisiin yhdenmukaisesti kaikkien maksuvelvollisten osalta 85 prosenttia edellä luvussa 4.1 ja 4.2 todetuin tavoin.
Maksuvelvollisia olisivat voimassa olevan sääntelyn mukaisesti luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitetut talletuspankit, luottoyhteisöt, ulkomaisten ETA-luottolaitosten sivuliikkeet ja kolmannen maan luottolaitosten sivuliikkeet sekä kriisinratkaisulaissa tarkoitetut sijoituspalveluyritykset ja kolmannen maan sijoituspalveluyritykset. Sijoituspalveluyrityksen maksuperusteena olisi liikevaihto, joka vastaisi paremmin kriisinratkaisusuunnitelmien laatimisesta ja muista virastolle kriisinratkaisulain nojalla säädetyistä tehtävistä aiheutuvia kustannuksia. Luottolaitosten maksuperusteena olisi tase ja sivuliikkeiden maksuperusteena laskennallinen tase.
Voimassa olevaan säännökseen verrattuna pykälään lisättäisiin uusi kohta 2 §:n 6 momentissa säädettävän talletuspankkien yhteenliittymien hallintomaksua koskevan muutoksen johdosta. Yhteenliittymän yksi yhteinen suhteellinen hallintomaksu laskettaisiin yhteenliittymän jäsenluottolaitosten yhteenlaskettujen taseiden perusteella. Yhteenliittymän jäsenluottolaitoksilta ei perittäisi suhteellista maksua erikseen pykälän 1 kohdan perusteella.
Voimassa olevan pykälän 2 momentti kumottaisiin. Sisällöltään kumottavaa 2 momenttia lähes vastaava sääntely sisältyisi jatkossa 7 §:n 3 momenttiin.
5 §.Perusmaksu. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siinä mainittujen maksuvelvollisten perusmaksuista, joiden enimmäismäärää korotettaisiin yhdenmukaisesti 85 prosenttia kaikkien maksuvelvollisten osalta edellä luvussa 4.1 ja 4.2 todetuin tavoin.
Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti kaksinkertaisen maksuvelvollisuuden välttämiseksi 2 momentissa säädetään, että jos luottolaitoksen omistusyhteisö on samalla toisen konsernin tytäryhteisö, sen emoyhteisöltä ei perittäisi perusmaksua samalla perusteella.
7 §.Hallintomaksun määrääminen. Pykälän 2 momentissa säädetään kesken maksukautta toimintansa aloittavien tai kriisinratkaisulain soveltamisalan piiriin tulevilta laitoksilta perittävistä maksuista. Säännöstä muutettaisiin siten, että säännökseen lisättäisiin mahdollisuus määrätä uuden maksuvelvollisen ensimmäinen hallintomaksu seuraavana vuonna, yhdessä seuraavan vuoden hallintomaksun kanssa ja samoilla perusteilla kuin seuraavan vuoden hallintomaksu, mikäli virastolla ei olisi ensimmäisenä vuonna käytössä tietoa maksuvelvollisen taseesta, laskennallisesta taseesta, yhteenlasketusta taseesta tai liikevaihdosta. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että sääntely olisi selkeämpää niiden tilanteiden osalta, joissa maksuvelvollisen maksuvelvoite päättyy kesken vuoden. Näiden tilanteiden sääntelyn selkeyttämiseksi uusi ehdotettu 4 § ei myöskään sisältäisi enää tämän säännöksen kanssa osin päällekkäistä 2 momenttia suhteellisen maksun suorittamisesta loppuvuoden osalta.
Ehdotetun säännöksen mukaan, jos maksuvelvollisuus päättyisi kesken kalenterivuoden, olisi velvoite suorittaa suhteellinen hallintomaksu niiden kuukausien osalta, jolloin maksuvelvollisuus on ollut olemassa. Jos maksuvelvolliselta olisi jo ehditty periä suhteellinen hallintomaksu koko vuodelta, maksuvelvolliselle palautettaisiin suhteellinen hallintomaksu maksuvelvollisuuden päättymisen jälkeiseltä loppukalenterivuoden osalta täysien kalenterikuukausien osuuksilla laskettuna. Perusmaksua ei sitä vastoin palautettaisi, vaikka maksuvelvollisuus päättyisi kesken vuoden. Maksuvelvoitteen päättymisen jälkeenkin virasto tekee päättymiseen liittyviä toimia maksuvelvolliseen liittyen, ja perusmaksun katsotaan kattavan näistä toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia. Virasto suorittaa mahdollisen suhteellisen hallintomaksun palautuksen maksuvelvolliselle oma-aloitteisesti. Koska yhteenliittymien osalta maksuvelvollinen koko yhteenliittymän hallintomaksusta olisi jatkossa 2 §:n 6 momentin mukaan keskusyhteisö, yhteenliittymään kuuluvan jäsenluottolaitoksen toiminnan päätyminen kesken vuotta ei vaikuttaisi yhteenliittymän suhteelliseen hallintomaksuun päättymisvuodelta eikä jäsenluottolaitokselle tai keskusyhteisölle palautettaisi sen johdosta virastosta maksuja.
7.2
Laki rahoitusvakausviranomaisesta
2 luku Hallinto
1 §.Johtaminen. Pykälän uusi 1 momentti ehdotetaan säädettäväksi sisällöltään voimassa olevaa lakia vastaavana. Momentin mukaisesti virastoa johtaisi ylijohtaja, jonka nimittämisestä ja erottamisesta vastaa valtioneuvosto. Tämä olisi tarpeen, koska ylijohtaja käyttää tehtävässään julkista valtaa. Ylijohtajan tehtävänä olisi vastata viraston tavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan kehittämisestä sekä tuloksellisuudesta. Näiden ohella ylijohtaja vastaisi muun muassa kriisinratkaisulaissa tarkoitettujen kriisinratkaisuvälineiden käyttöä koskevista päätöksistä.
Pykälän uuden 2 momentin sisältö muuttuisi voimassa olevaan säännökseen nähden. Voimassa oleva säännös on osin päällekkäinen valtion virkamieslain 8 §:ssä säädettyjen, virastojen päälliköille asetettavien kelpoisuusvaatimusten kanssa, mikä voi luoda tulkintaepäselvyyksiä säännösten välisestä suhteesta. Muutoksella pyritään yhdenmukaistamaan viraston ylijohtajan kelpoisuusvaatimuksia valtion virkamieslaissa säädettyjen vaatimusten kanssa.
Valtion virkamieslain mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettävien virastojen päälliköiden osalta erityisiä kelpoisuusvaatimuksia ovat ylempi korkeakoulututkinto, tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus, käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Voimassa oleva virastolain säännös edellyttää ylijohtajalta vastaavalla tavalla tehtävän edellyttämää monipuolista kokemusta, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja johtamiskokemusta sekä valtion virkamieslaista poiketen soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja rahoitusmarkkinoiden tuntemusta. Soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon edellyttämiselle viraston ylijohtajalta ei nähdä perusteita, vaan valtion virkamieslaissa mainittu ylempi korkeakoulututkinto olisi riittävää.
Vaatimus rahoitusmarkkinoiden tuntemisesta esitetään kuitenkin säilytettävän viraston ylijohtajalta vaadittavana erityisenä kelpoisuusvaatimuksena viraston erityislaatuisen tehtävän ja sen edellyttämän erityisosaamisen vuoksi. Viran tehtävien kannalta merkityksellistä rahoitusmarkkinoiden tuntemusta olisi mahdollista saada esimerkiksi laitosten valvontaan, sääntelyyn tai toimintaan, yritysten maksukyvyttömyys- ja konkurssilainsäädäntöön tai rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamiseen liittyvistä tehtävistä.
Pykälän uuden 3 momentin mukainen ylijohtajan sijaisen nimitysmenettely muuttuisi myös voimassa olevaan lakiin nähden. Voimassa olevan pykälän mukaan ylijohtajan ollessa estynyt hänen sijaisenaan toimii valtiovarainministeriön hänen sijaisekseen nimittämä viraston virkamies. Sääntely poikkeaa kuitenkin tältä osin muissa virastoissa noudatettavasta menettelystä, sillä tavallisesti valtiovarainministeriö määrää sijaisen. Viraston ylijohtajan sijainen esitetään jatkossa nimittämisen sijaan määrättävän valtiovarainministeriön toimesta ylijohtajan esityksestä.
Pykälän uuden 4 momentin mukaan ylijohtajan sijaisen määräämisestä olisi mahdollista antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Tältä osin pykälä vastaisi sisällöltään voimassaolevan lain 2 luvun 1 §:n 5 momenttia.
Esitetty 1 § ei sisältäisi enää voimassa olevan lain 1 §:n 2 momenttia vastaavaa säännöstä. Voimassa olevan sääntelyn mukaan ylijohtajan toimikausi on viisi vuotta ja hänet voidaan valita enintään kahdelle perättäiselle toimikaudelle. Kaudet on rajattu kahteen, koska ylijohtajalla on katsottu olevan laaja päätäntävalta esimerkiksi henkilöstön nimittämiseen liittyen. Tätä laajaa päätäntävaltuutta on siksi tasapainotettu rajoittamalla kausien määrää. Huomattavaa kuitenkin on, ettei muiden virastojen ylijohtajan kausia ole rajoitettu samalla tavoin. Kokonaistarkastelussa voidaankin todeta, ettei ole olemassa erityisiä syitä sille, miksi Rahoitusvakausviraston ylijohtajan tapauksessa kausien rajoitus olisi tarpeen ja kausien rajoituksesta esitetään luovuttavan. Valtion virkamieslain 9 a §:n mukaan virastojen johtajien toimikausi on pääsääntöisesti viisi vuotta, joten toimikauden kestoa koskevaa säännöstä ei myöskään ole tarpeen sisällyttää erikseen virastolakiin.
3 luku Rahaston varat ja niiden sijoittaminen, kulut ja lainanotto
4 §.Rahaston varojen sijoitustoimintaa koskeva päätöksenteko. Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että rahoitusvakausrahaston hallitukselta edellytetään hyvää sijoitustoiminnan ja riskienhallinnan asiantuntemusta ja hallituksen jäseneltä hyvämaineisuutta. Rahaston hallituksen keskeisiin tehtäviin kuuluvat rahaston riskien hallinnasta sekä sijoitussuunnitelmasta ja -periaatteista päättäminen sekä sijoitustoiminnan ohjaaminen (3 luvun 4 § 1 momentti), jotka vaativat hallitukselta sijoitustoiminnan laaja-alaista osaamista. Ehdotettu muutos saattaisi rahoitusvakausrahaston hallitukselle asetetut sijoitustoiminnan asiantuntemuksen ja hallituksen jäsenen hyvämaineisuuden vaatimukset vastaamaan valtion eläkerahastosta annetussa laissa (1297/2006) eläkerahaston hallitukselle asetettuja vaatimuksia, Kevasta annetussa laissa (66/2016) Kevalle asetettuja vaatimuksia ja laissa työeläkevakuutusyhtiöistä (354/1997) yksityisen alan työeläkeyhtiöille asetettuja vaatimuksia hallituksen sijoitustoiminnan asiantuntemuksesta ja hallituksen jäsenen hyvämaineisuudesta. Muutosta sovellettaisiin nykyisen hallituksen jälkeisiin hallituksiin. Tästä säädettäisiin erikseen tämän lain voimaantulosäännöksissä.
6 §.Talletussuojarahaston varojen sijoittamista koskevat erityiset säännökset. Pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin talletussuojarahaston sijoitustoiminnan käynnistämisen kannalta välttämättömistä muutoksista. Voimassa olevan lain 6 §:n 2 momentti kieltää sijoittamasta talletussuojarahaston varoja talletussuojamaksuja suorittavaan talletuspankkiin. Säännös on aiheuttanut epäselvyyttä siitä, voisiko talletussuojarahasto avata maksuliiketilin tällaiseen talletuspankkiin vai katsottaisiinko se säännöksen tarkoittamaksi kielletyksi sijoittamiseksi.
6 §:n 2 momentin tarkoituksena on ollut estää sijoittaminen talletuspankin osakkeisiin, arvopapereihin tai muuten sillä tavoin, että rahaston varallisuus voisi vaarantua, mikäli kyseinen talletuspankki kaatuisi. Tarkoituksena on ollut estää myös sellaisten potentiaalisesti vaarallisten kytkentöjen syntyminen, joissa talletussuojarahaston varoja olisi sijoitettuna pankkiin, jonka kaatuminen voisi laukaista talletussuojarahaston käyttötarpeen talletussuojamaksujen maksamisen muodossa. Olisi epätarkoituksenmukaista, että kaikki talletussuojamaksuja maksavat talletuspankit rajattaisiin sen ulkopuolelle, että talletussuojarahasto voisi esimerkiksi avata niissä maksuliiketilin ja käyttää sitä. Tällainen rajaus poissulkisi täysin suomalaisten talletuspankkien käyttämisen ja jättäisi mahdollisiksi ainoastaan jotkin ulkomaisista talletuspankeista. Tilanteen selventämiseksi pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti, jossa todettaisiin, että 2 momentista poiketen talletussuojarahasto voi pitää maksuliiketiliä talletuspankissa rahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamiseksi. Näin ollen talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikennettä voitaisiin hoitaa talletuspankin tai ulkomaisen luottolaitoksen talletustilin kautta. Maksuliiketili on välttämätön, jotta sijoituksiin liittyvää rahaliikennettä voidaan hoitaa.
Lisäksi uuteen 6 momenttiin lisättäisiin talletussuojarahaston sijoitustoiminnan käynnistämiseksi välttämättömät poikkeukset valtion talousarviosta annettuun asetukseen (1243/1992, jäljempänä talousarvioasetus) ja talousarviolain nojalla valtiokonttorin antamiin maksuliikeohjeisiin ja -määräyksiin. Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamisessa ei olisi tarpeen noudattaa talousarvioasetuksen 27 §:n 2 ja 3 momenttia. Talletussuojarahasto voisi näin ollen tehdä sopimuksen sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamisesta muunkin tahon kanssa kuin valtion maksuliikepankin kanssa. Tämä mahdollistaisi, että talletussuojarahasto voisi järjestää sijoitustoiminnan ja sen tukijärjestelyt rahaston tarkoitus ja toiminnan luonne huomioon ottaen tarkoituksenmukaisimmalla ja kokonaistaloudellisesti edullisimmalla tavalla eikä se olisi riippuvainen valtion maksuliikepankin kanssa kulloinkin tehdystä sopimuksesta. Jotta talletussuojarahaston olisi mahdollista ulkoistaa rahaston sijoitustoimintaa, olisi tarpeen poiketa 27 §:n 3 momentista, jotta myös ulkoistuksen perusteella valittu palveluntarjoaja voisi toimia säännöksessä mainittuna tilintekijänä ja siten esimerkiksi veloittaa maksuliiketililtä ostotoimeksiannon mukaiset maksut ja suorittaa ne edelleen arvopaperikaupan vastapuolelle.
Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamisessa voitaisiin poiketa talousarvioasetuksen 28 §:n 2 momentista, eikä sijoitustoiminnassa käytettävää maksuliiketiliä näin ollen olisi tarpeen tyhjentää päivittäin rahaston yleiselle tulotilille tai kattaa menotiliä yleiseltä menotililtä. Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen kannalta ei olisi tarkoituksenmukaista tehdä näitä toimenpiteitä päivittäin, kun tiliä käytettäisiin mm. arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyen ja tiliin kohdistuisi näihin toimeksiantoihin liittyviä kuluja. Jotta tiliä voitaisiin käyttää sijoitustoiminnassa, ja mahdollinen ulkoinen palveluntarjoaja pystyisi tekemään esimerkiksi kaupan selvityksen mukaiset veloitukset tililtä, on lisäksi tarpeen poiketa talousarvioasetuksen 29 §:n 2 momentista maksuliiketilin käyttäjiä koskevien rajoitusten osalta.
Talletussuojarahaston sijoitustoiminnan osalta voitaisiin poiketa myös talousarvioasetuksen 35 §:n 2 momentista, jolloin rahaston sijoitustoiminnan maksuliike voitaisiin hoitaa rahaston maksuliiketilien kautta eikä viraston maksuliiketilien kautta. Sijoitustoiminnan hoitaminen yksinomaan rahoitusvakausviraston tilien kautta johtaisi tilanteeseen, jossa rahaston varat ja viraston hallinnointiin käytettävät varat eivät olisi maksuliike- ja säilytystileillä asianmukaisesti eroteltu toisistaan.
Valtiokonttorin määräyksiä ja ohjeita, joita se on mahdollisesti antanut talousarviolain 24 c §:n nojalla maksuliikkeen hoitamisesta tai maksuliikkeessä käytettävistä järjestelmistä, ei sovellettaisi talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeen hoitamiseen. Valtiokonttorin maksuliikeohjeet eivät ole tehty sijoitustoiminnan näkökulmasta, soveltuvat huonosti sellaiseen toimintaan ja asettaisivat kohtuuttomia rajoituksia ja vaikeuksia rahaston sijoitustoiminnan toteuttamiselle. Muussa maksuliikkeessä kuin talletussuojarahaston sijoitustoiminnan maksuliikkeessä Rahoitusvakausviraston ja talletussuojarahaston tulisi edelleen noudattaa talousarvioasetuksen säännöksiä sekä valtiokonttorin määräyksiä ja ohjeita.
5 luku Talletussuoja
7 §.Talletussuojarahaston varojen käyttö. Pykälän 3 momentin 1 kohdasta esitetään poistettavan mahdollisuus käyttää talletussuojarahaston varoja laitoksen maksukyvyttömyysmenettelyn yhteydessä talletuskannan siirtoon sillä perusteella, että talletussuojakorvausten maksaminen tallettajille talletuskannan siirron sijasta todennäköisesti vaarantaisi luottamuksen Suomen rahoitusjärjestelmän vakauteen. Pykälän 3 momentilla on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/49/EU talletusten vakuusjärjestelmistä (jäljempänä talletussuojadirektiivi) 11 artiklan 6 kohta. Direktiivissä säädetään, että talletussuojaviranomaiset voivat käyttää talletussuojarahaston varoja muun muassa talletuskannan siirron rahoittamiseen maksukyvyttömyysmenettelyjen yhteydessä, jos tästä aiheutuvat kustannukset eivät ole suuremmat kuin vaihtoehtoisesti maksettavien talletussuojakorvausten nettomäärä. Direktiivissä ei säädetä mahdollisuudesta rahoittaa talletuskannan siirtoa muilla perusteilla kuin tähän kustannusarvioon perustuen, mihin on osaltaan kiinnitetty huomiota myös Euroopan unionin komission toteuttamassa direktiivien täytäntöönpanovalvonnassa. Talletuskannan siirron rahoittamisen mahdollistaminen sen perusteella, että vaihtoehtoisesti talletussuojakorvausten maksaminen vaarantaisi rahoitusjärjestelmän vakauden, on tältä osin kansallista lisäsääntelyä, joka ehdotetaan nyt poistettavan.
14 §.Talletussuojarahaston varojen käyttö kriisinratkaisun rahoittamisessa. Pykälän 5 momentista korjattaisiin tämän esityksen luvussa 2.2 esitetyt virheet. Pykälällä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 109 artiklan 1 kohdan neljäs alakohta.
Talletussuojarahaston varoja saadaan käyttää lain 5 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan kriisinratkaisutoimien rahoittamisessa ainoastaan enintään niiden nettotappioiden määrän verran, joista rahasto olisi vastannut talletuspankin konkurssimenettelyssä maksamalla talletussuojakorvauksia tallettajille. Jos kriisinratkaisuvälineiden käytön jälkeen tehtävässä arvostuksessa kuitenkin havaitaan, että talletussuojarahasto on rahoittanut kriisinratkaisua enemmän kuin konkurssimenettelyssä syntyneiden nettotappioiden määrän verran, talletussuojarahastolla on oikeus saada nettotappiot ylittävä osuus EU:n kriisinratkaisurahastosta. Säännöksessä edellytettäisiin, että viraston olisi pyydettävä kriisinratkaisuneuvostoa siirtämään erotusta vastaava osuus talletussuojarahastoon.
20 §.Automaattiset päätökset. Pykälä esitetään kumottavan. Hallintolakiin on lisätty uusi 8 b luku, jossa säädetään viranomaisten automaattisesta päätöksenteosta. Virasto voi näin ollen antaa automaattisia päätöksiä virastolain 5 luvun 10 §:ssä ja 11 §:n 1 momentissa säädettyjen talletussuojakorvausten maksatusten osalta suoraan hallintolain 53 e §:n perusteella. Erityissäännökselle virastolaissa ei näin ollen ole enää tarvetta. Kumoaminen tulisi voimaan luvussa 9 mainitun siirtymäajan jälkeen, 1.11.2024 alkaen.
6 luku Rahaston tilinpäätös ja tilintarkastus
1 §.Rahaston tilinpäätös ja tilintarkastus. Pykälän 3 momenttia esitetään muutettavan siten, että Rahoitusvakausrahaston tilintarkastajana voisi toimia kahden tilintarkastajan lisäksi vaihtoehtoisesti tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön päävastuullisen tilintarkastajan tulisi olla tilintarkastuslain (1141/2015) tarkoittama KHT- tai JHT-tilintarkastaja. Valtiovarainministeriö nimittäisi kaksi tilintarkastajaa tai tilintarkastusyhteisön kolmeksi vuodeksi kerrallaan voimassa olevan sääntelyn mukaisesti.
7 luku Erinäiset säännökset
6 §.Muutoksenhaku. Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat voimassa olevan lain 1 ja 2 momenttia. Pykälään lisättäisiin uusi 1 momentti, jolloin voimassa olevat 1 ja 2 momentit siirtyisivät 2 ja 3 momentiksi.
Uudessa 1 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta hakea oikaisua viraston päätökseen, jonka se on antanut hallintolaissa säädetyn mukaisesti automaattisesti. Säännös olisi poikkeus 2 momentissa säädetystä, muihin viraston päätöksiin sovellettavasta pääsääntöisestä muutoksenhakukeinosta, valituksesta. Automaattisen päätöksenteon avulla annettujen päätösten osalta on luvussa 12 kuvatuin tavoin katsottu tarpeelliseksi säätää mahdollisuudesta hakea päätökseen oikaisua maksuttoman hallinnollisen menettelyn avulla. Oikaisuvaatimusmahdollisuus koskisi päätöksiä, jotka virasto on antanut automaattisen tietojenkäsittelyn avulla lain 5 luvun 10 §:n tai 11 §:n 1 momentissa säädettyjen talletussuojakorvausten maksatusten osalta.
Oikaisuvaatimusmenettelyssä sovelletaan hallintolain 7 a lukua. Hallintolain 7 a luvun 49 f §:stä poiketen, päätös voitaisiin panna täytäntöön tämän pykälän 3 momentissa säädetyn mukaisesti oikaisuvaatimuksen vireillä olosta huolimatta. Oikaisupäätökseen voisi hakea muutosta 2 momentissa säädetyin tavoin valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassaolevan lain mukaisesti, että viraston tekemään päätökseen voisi hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Virasto tekee päätöksen esimerkiksi kriisinratkaisuvälineiden ja rahaston varojen käytöstä sekä talletussuojarahaston maksuvelvollisuuden alkamisesta. Valitusten käsittelyn keskittäminen Helsingin hallinto-oikeuteen on perusteltua muun muassa sen vuoksi, että se käsittelee Finanssivalvonnan päätöksiin liittyvät valitukset ja sillä on tuntemusta rahoitusmarkkinoiden toiminnasta. Valitusmenettelyyn sovelletaan hallintolainkäyttölain säännöksiä. EU:n kriisinratkaisuneuvoston tekemiä päätöksiä koskevaan muutoksenhakuun sovelletaan EU:n kriisinratkaisuasetusta. Virastolla olisi oikeus hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on muuttanut tai kumonnut viraston tekemän päätöksen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan säännöksen mukaisesti viraston päätöksen noudattamisesta vireillä olevasta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisen määräisi tai muualla laissa säädetä asiasta toisin.