2.1.1  Kansainvälisistä velvoitteista ja suosituksista rikoksesta epäillyn ja rikoksesta tuomitun ollessa 15 – 17-vuotias.

Lapsia ja nuoria koskevissa kansainvälisissä velvoitteissa erityisen suojelun kohteena ovat alaikäiset eli alle 18-vuotiaat. Suomi on ratifioinut yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen lapsen oikeuksista (Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista, SopS 59-60/1991, jäljempänä LOS). Pääperiaatteet sopimuksessa ovat syrjinnän kielto (2 artikla), lapsen etu (3 artikla), oikeus elämään sekä hengissä säilymiseen (6 artikla) ja osallistumisoikeus (12 artikla). Yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelinten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Velvoite koskee siten niin lainsäätäjää, poliisia, sosiaalihuollonviranomaista kuin tuomioistuimiakin. 

Yleissopimus edellyttää lisäksi muun muassa, ettei lasta saa rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Lapselta ei saa riistää hänen vapauttaan laittomasti tai mielivaltaisesti. Lapsen pidättämisessä, vangitsemisessa tai muussa vapaudenriistossa tulee noudattaa lakia ja näihin toimiin voidaan turvautua vasta viimesijaisena ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona. Vapaudenriiston kohteeksi joutunutta lasta on kohdeltava inhimillisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen sekä ottaen huomioon hänen ikäistensä tarpeet. Jokaisella lapsella, jonka epäillään tai on todettu syyllistyneen rikokseen, on oikeus tulla kohdelluksi tavalla, joka edistää hänen ihmisarvoaan ja arvokkuuttaan, joka vahvistaa lapsen kunnioitusta muiden ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kohtaan. Lisäksi lapsen kohtelussa tulee ottaa huomioon hänen ikänsä sekä pyrkimys edistää hänen yhteiskunnallista sopeutumistaan. Yleissopimuksen hyväksyneet sopimusvaltiot ovat lakien säätämisessä, viranomaisten menettelytapojen kehittämisessä ja laitosten perustamisessa sitoutuneet edistämään toimintatapoja, jotka soveltuvat erityisesti rikoksesta epäiltyjen ja tuomittujen lasten kohteluun (37 ja 40 artikla). 

Lapsen oikeuksista säädetään muissakin kansainvälisissä sopimuksissa. Yhdistyneiden kansakuntien TSS-sopimuksessa on säännös lapsen oikeudesta suojeluun ja hyvinvointiin (Yhdistyneiden kansakuntien taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus SopS 6/1976, 10 artikla 3 kohta). Myös yhdistyneiden kansakuntien KP-sopimuksessa säädetään lapsen oikeudesta suojeluun. Sopimuksessa edellytetään myös muun muassa sitä, että syytetyt nuoret henkilöt on pidettävä erillään aikuisista ja heidän tapauksensa on ratkaistava mahdollisimman nopeasti (Yhdistyneiden kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, SopS 7–8/1976, 10 artikla ja 24 artikla). 

Euroopan peruskirjassa määrätään lasten sosiaalisten oikeuksien suojelusta (Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja, SopS 78-80/2002). Myös Euroopan ihmisoikeussopimus sisältää säännöksiä lapsen ja nuoren asemasta ja kohtelusta. Lapsen vapaus on mahdollista riistää lain nojalla hänen kasvatuksensa valvomiseksi tai hänen pidättämisekseen lain nojalla toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi saattamista varten. Oikeudenkäynnin julkisuudesta todetaan, että julkisuudesta voidaan poiketa muun muassa nuorten henkilöiden etujen niin vaatiessa (Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 18/1990, 5 ja 6 artikla). 

Nuorten rikosoikeusjärjestelmää koskevia suosituksia on annettu Euroopan neuvoston ministerikomiteassa. Euroopan neuvoston ministerikomitea antoi vuonna 2003 suosituksen keinoista käsitellä nuorten rikoksia ja nuoriso-oikeuden roolista (Recommendation CM/Rec(2003)20 of the Committee of Ministers to member states concerning new ways of dealing with juvenile delinquency and the role of juvenile justice https://search.coe.int/cm?i=091259488020e7c6). Suosituksen mukaan rikosoikeusjärjestelmä ei tarjoa riittävästi nuorten rikoksentekijöiden käsittelyyn soveltuvia keinoja. Nuorten rikoksiin liittyy sellaisia sosiaalisia ja koulutuksellisia tarpeita, joita aikuisilla ei ole. Lisäksi nuorten rikostentekijöiden asioiden käsittelyssä korostuu viranomaisten välinen yhteistyö. Euroopan neuvoston ministerikomitea antoi vuonna 2008 suosituksen seuraamusten tai toimenpiteiden alaisia nuoria rikoksentekijöitä koskevista eurooppalaisista säännöistä (Recommendation CM/Rec(2008)11 of the Committee of Ministers to member states on the European Rules for juvenile offenders subject to sanctions or measures. https://search.coe.int/cm?i=09000016805d2716). Suositusten mukaan kaikissa toimenpiteissä on huomioitava lasten ja nuorten etu. Suosituksissa on muun ohella lausuttu, että nuorille määrättävissä seuraamuksissa rikollisuuden ennaltaehkäisy, yhteiskuntaan sopeutuminen ja kouluttaminen ovat ensisijaisia tavoitteita ja vapaudenmenetys on viimesijainen keino. Rangaistusten sijaan tulee painottaa koulutusta, sosiaalista integraatiota ja kuntoutusta. Seuraamusten tai toimenpiteiden määräämisen ja täytäntöönpanon on perustuttava nuorten rikoksentekijöiden etuun ja oltava oikeassa suhteessa rikkomusten vakavuuteen (suhteellisuusperiaate). Nuorten yksilölliset taustat, tarpeet ja kehitysvaihe tulee huomioida seuraamuksessa. Lisäksi nuoria tulee osallistaa päätöksentekoon, perheitä ja yhteisöjä osallistaa nuoren tukemiseen ja viranomaisten tulee toimia moniammatillisesti yhteistyössä nuorten asioiden käsittelyssä. 

YK:n lapsen oikeuksien komitea on julkaissut vuonna 2019 yleiskommentin nro 24, joka koskee lapsen oikeuksia rikosoikeusjärjestelmässä. Yleiskommentissa nostetaan useassa kohtaa esiin vankeusrangaistukselle vaihtoehtoisten seuraamuksien merkitys ja korostetaan valtioiden velvollisuutta ottaa päätöksissään huomioon ensisijaisena harkintaperusteena lapsen etu – myös silloin, kun lapsen epäillään syyllistyneen rikokseen. 

2.1.2  Kansallisen lainsäädännön lähtökohdat

Suomen perustuslain (731/1999, jäljempänä PL) 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Saman pykälän 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Muita lasten kannalta tärkeitä perustuslain kohtia ovat muun muassa 16 §:n sivistykselliset oikeudet. Pykälässä säädetään jokaisen oikeudesta maksuttomaan perusopetukseen sekä toisaalta oppivelvollisuudesta, josta säädetään lailla. PL:n 19 § koskee oikeutta sosiaaliturvaan. Pykälän 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Rikosoikeudellisen sääntelyn kannalta keskeisiä perusoikeuksia ovat muun muassa PL 7 §:n oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, 8 §:n rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja PL 21 §:n oikeusturva. 

Suomen lainsäädännössä lapsia rikosoikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltaessa keskeisiä ikärajoja ovat 15 ja 18 vuotta. Rikoslain (39/1889, jäljempänä myös RL) 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijä on teon hetkellä täyttänyt viisitoista vuotta. Alle 15-vuotiaan tekemäksi epäiltyä rikollista tekoa voidaan selvittää esitutkinnassa, mutta lapsi ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan. Alaikäisiin rikosvastuuiän ylittäneisiin henkilöihin sovelletaan Suomessa pääasiassa samaa rikosprosessi- ja seuraamusjärjestelmää kuin aikuisiin. 

Vaikka Suomesta puuttuu yleisestä rikosoikeudellisesta järjestelmästä erillinen lapsi- tai nuorisorikosoikeuden järjestelmä, tulevat 15–17-vuotiaiden kohdalla sovellettaviksi lukuisat ikäryhmää koskevat erityissäännökset. Joissakin tilanteissa erityissääntely koskee alle 21-vuotiaita. Eri ikäryhmistä käytetyt nimitykset ja ikäryhmiä koskevat rajaukset poikkeavat kuitenkin eri lainsäädännön sektoreilla. Esimerkiksi lastensuojelulain (417/2017, jäljempänä myös LSL) 6 §:n mukaan lapsena pidetään jokaista alle 18-vuotiasta ja nuorena 18–22-vuotiasta henkilöä. Sosiaalihuoltolain (1301/2014, jäljempänä myös SHL) 3 §:ssä nuorella tarkoitetaan puolestaan 18–24-vuotiasta henkilöä. 

Eri ikäryhmiä koskeva erityissääntely on rikosprosessi- ja seuraamusjärjestelmässä pääasiassa systematisoitu osaksi täysi-ikäisiä henkilöitä koskevaa sääntelyä. Epäillyn rikoksen tai alle 15-vuotiaan tekemäksi epäillyn rikollisen teon tutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011, jäljempänä myös ETL) ja rikoksesta epäiltyyn kohdistettavista pakkokeinoista pakkokeinolaissa (806/2011). Rikosprosessia ja rangaistuksen määräämistä koskevat keskeiset säännökset ovat laissa oikeudenkäynnistä rikosasioissa (689/1997, jäljempänä myös ROL), rikoslaissa ja oikeudenkäymiskaaressa (4/1734, jäljempänä myös OK). Rangaistusten täytäntöönpanosta on puolestaan säädetty vankeuslaissa (767/2005) ja laissa yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (400/2015, jäljempänä myös YTPL). 15–20-vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen nuorten tilanteen selvittämisestä säädetään laissa nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä (633/2010, jäljempänä myös NSSL). Rikoksesta epäillyn nuori ikä huomioidaan, kun rikolliseen tekoon osallisuutta selvitetään, rikoksen seuraamuksia arvioidaan ja seuraamuksia pannaan täytäntöön. Lapsia ja nuoria koskevan erityissääntelyn keskeisenä sisältönä on asian viivytyksetön käsitteleminen, lapsen oikeuksien huomioiminen asian käsittelyn kaikissa vaiheissa ja asioiden selvittäminen lapsen ja nuoren ikätasoisella tavalla. 

2.1.3  Rikosepäilystä ja esitutkinnasta

Esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä. Alle 18-vuotiaan ollessa epäiltynä rikoksesta tai alle 15-vuotiaana tekemästään rikollisesta teosta esitutkinta on toimitettava kiireellisesti. Varsinkin nuorten kohdalla on tärkeää määrätä mahdollinen seuraamus rikoksesta niin nopeasti kuin mahdollista, jotta rikoskierre saadaan keskeytettyä. Nopealla puuttumisella nuoren rikokseen voidaan edistää sitä, että nuori ymmärtää paremmin tekonsa ja siitä tulevan seurauksen välisen yhteyden. Nopealla puuttumisella korostuu myös yhteiskunnan vakava suhtautuminen nuoren tekoon. Yhteiskunnan vakavaa suhtautumista voidaan osoittaa lainsäädännön ohella viranomaistoiminnalla ja viranomaisten välisellä yhteistyöllä (ETL 3:5 ja 3:11, HE 222/2010 vp, s. 43, 189 ja 195 ja LaVM 8/2001 vp). 

Alle 18-vuotiasta rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Esitutkintaviranomaisella on myös tavanomaista laajempi ilmoitusvelvollisuus alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn esitutkintaan liittyvistä vaiheista ja toimenpiteistä. Myös poliisin erikoistumiseen ja ammattiin kuuluu taito ohjata rikoksesta epäilty nuori sellaisen toiminnan pariin, kuten sovitteluun, jolla voidaan vaikuttaa estävästi uusien rikosten tekemiseen ja joka voi johtaa toimenpiteistä luopumiseen (ETL 4:7, 4:16 ja 4:17). 

Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn rikoksen tutkinnassa osallisina voivat olla rikoksesta epäillyn lisäksi tämän huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja, läheinen, avustaja tai puolustaja sekä sosiaalihuollon viranomainen. Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn laillinen edustaja on lähtökohtaisesti hänen huoltajansa. Tuomioistuimen on määrättävä alle 18-vuotiaalle asianosaiselle esitutkintaa varten edunvalvoja valvomaan huoltajan, edunvalvojan tai muun laillisen edustajan sijasta lapsen etua asiassa, jos on perusteltua syytä olettaa, että huoltaja tai muu edustaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua ja jos edunvalvojan määrääminen ei ole selvästi tarpeetonta. Kun alle 18-vuotiasta epäillään rikoksesta, sosiaaliviranomaiselle on ilmoitettava teosta ja varattava tilaisuus lähettää edustajansa kuulusteluun, jollei tämä ole selvästi tarpeetonta. Esitutkintaviranomaisen on lisäksi toimitettava viipymättä kuulustelupöytäkirja sosiaaliviranomaiselle. Poikkeaminen tilaisuuden varaamiseen sosiaaliviranomaiselle tulee kysymykseen lähinnä lievemmissä rikoksissa. Alaikäisen ollessa toistuvasti epäiltynä lievistä rikoksista ilmoitus teosta ja tilaisuuden varaaminen kuulusteluihin osallistumiseen tulisi tehdä (ETL 7:11-16, HE 222/2010 vp, s. 225). 

Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on valvottava lapsen edun toteutumista ja avustettava lasta tai nuorta puhevallan käytössä sekä tarvittaessa ohjattava lapsi tai nuori oikeusavun piiriin. Hyvinvointialueen tulee olla edustettuna lapsen tekemäksi ilmoitetun rangaistavan teon esitutkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä, jollei hyvinvointialue arvioi läsnäolon olevan ilmeisen tarpeetonta. Arvio läsnäolon tarpeellisuudesta on tehtävä lastensuojelullisista näkökohdista. Merkitystä on muun muassa sillä, onko lapsen huoltaja tai edunvalvoja läsnä kuulustelussa. Harkinnassa on kiinnitettävä huomiota myös lapsen tekemäksi ilmoitetun rangaistavan teon laatuun. Erityisesti mikäli lapsi on lastensuojelulain nojalla huostaanotettu edustusta esitutkintaa suoritettaessa ei lähtökohtaisesti voida pitää ilmeisen tarpeettomana. Läsnäolon tarkoituksena on lisäksi edistää poliisin ja lastensuojeluviranomaisten yhteistyötä sekä lastensuojelullisten näkökulmien huomioon ottamista ja lapsen tarvitseman tuen järjestämistä näissä tilanteissa. Hyvinvointialueen tulee tarvittaessa ohjata lapsi rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain (1015/2005) mukaiseen sovitteluun (LSL 24 §, HE 252/2006 vp, s. 137).  

Esitutkinnan valmistuttua asia on toimitettava syyttäjälle syyteharkintaa taikka sakon ja rikesakon määräämisestä annetussa laissa tarkoitetun määräyksen tai vaatimuksen antamista varten. Jos rikosepäily siirretään syyttäjälle syyteharkintaan, esitutkintaviranomaisen on lähtökohtaisesti 14 vuorokauden kuluessa esitutkinnan valmistumisesta ilmoitettava 15–20-vuotiaana tehdystä rikoksesta epäillyn nuoren rikosepäilystä syyttäjän lisäksi sosiaaliviranomaiselle ja Rikosseuraamuslaitokselle. Edellä mainitusta määräajasta voidaan poiketa tutkinnallisten syiden takia. Poliisin tulee myös lastensuojelulain 25 §:ssä ja sosiaalihuoltolain 35 §:ssä säädetyin edellytyksin ilmoittaa hyvinvointialueelle huolta herättävistä henkilöistä, jotta heidän tuen- ja palveluntarpeensa sekä mahdollinen lastensuojeluntarve selvitetään (NSSL 3 §, LSL 25 §, SHL 35 §).  

Esitutkinta voi päättyä myös esitutkinnan lopettamiseen tai rajoittamiseen. ETL 3 luvun 9 §:n mukaan esitutkinta saadaan jättää toimittamatta tai jo aloitettu esitutkinta lopettaa sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa, ja jota on kokonaisuutena arvostellen pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia. ETL 10 luvun 3 §:n mukaan poliisimies ja tutkinnanjohtajana toimiessaan syyttäjä voi antaa rikoksesta epäiltynä olleelle suullisen tai kirjallisen huomautuksen, jos esitutkinta lopetetaan 3 luvun 9 §:n nojalla. Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä päättää esitutkinnan rajoittamisesta tavanomaista herkemmin, kun kysymys on alle 18-vuotiaan tekemäksi epäillystä rikoksesta. Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä päättää, ettei esitutkintaa toimiteta, jos syyttäjä tulisi vastaavalla alaikäisyysperusteella jättämään syytteen nostamatta eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista (ETL 3:10 ja ROL 1:7).  

2.1.4  Syyteharkinnasta ja tuomioistuinkäsittelystä

Kun rikoksesta epäilty tai syytetty on alle 18-vuotias, on syyttäjän kiireellisesti ratkaistava, nostaako hän syytteen ja varsinainen syyte on nostettava ilman viivytystä. Alle 21-vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen kohdalla syyttäjän on lisäksi harkittava, onko asiassa tarpeen pyytää Rikosseuraamuslaitosta laatimaan nuoren seuraamusselvitys. Selvityspyyntö on tehtävä 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun syyttäjä on saanut rikosepäilyn tietoonsa, jos rikoksesta tai samalla kertaa käsiteltäviksi tulevista rikoksista on odotettavissa ankarampi rangaistus kuin sakkoa. (ROL 1:8 a ja NSSL 4 §).  

Jos alle 18-vuotias vastaaja on syytteessä rikoksesta, josta syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä on säädetty ankarampi rangaistus kuin kuusi kuukautta vankeutta, pääkäsittely on aloitettava 30 päivän kuluessa rikosasian vireilletulosta. Jos pääkäsittely peruutetaan, uusi pääkäsittely on aloitettava 30 päivän kuluessa päivästä, jona pääkäsittely oli tarkoitus aloittaa. Säännös tulee sovellettavaksi, jos vastaaja on alle 18-vuotias asian vireilletulon hetkellä. (ROL 5:13, HE 82/1995 vp, s. 72) Tuomioistuimen on varattava nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen tuntevalle sosiaaliviranomaiselle sekä seuraamusselvityksen laatineelle Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehelle tai hänen apunaan toimivalle henkilölle tilaisuus tulla tuomioistuimessa kuulluksi nuoren rikosasian käsittelyssä (NSSL 8 §).  

Alle 18-vuotiaana tehty rikos voi johtaa herkemmin syyttäjän päätöksellä toimenpiteistä luopumiseen tai tuomitsematta jättämiseen. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 §:n mukaan syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta epäillystä rikoksesta, josta epäilty ei ollut tekohetkellä täyttänyt kahdeksaatoista vuotta ja josta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta ja jonka katsotaan johtuneen pikemmin ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta kuin piittaamattomuudesta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan. Rikoslain 6 luvun 12 §:n nojalla tuomioistuin voi samoin edellytyksin jättää tuomitsematta alaikäisenä tehdystä rikoksesta.  

2.1.5  Yleistä seuraamuksista ja niiden määräämisestä

2.2.1  Säätämisen tausta

Yhdyskuntaseuraamusjärjestelmän kehitys käynnistyi varsinaisesti 1990-luvun alussa käyttöönotetun yhdyskuntapalvelun myötä ja sitä on jatkettu säätämällä yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta erillislaki sekä kehittämällä yksittäisiä seuraamuksia. 

Nuorille rikoksentekijöille suunnattu erityinen yhdyskuntaseuraamus, nuorisorangaistus, otettiin käyttöön pian yhdyskuntapalvelun säätämisen jälkeen osin yhdyskuntapalvelusta saatujen myönteisten kokemusten johdosta. Vuonna 1993 niin sanottu rikoslakiprojekti esitti nuorisorangaistuksen käyttöönottoa. Ehdotus johti hallituksen esitykseen (HE 251/1994 vp) nuorisorangaistusta koskevaksi laiksi, joka kuitenkin raukesi eduskuntavaalien johdosta. Seuraavalla hallituskaudella oikeusministeriö asetti työryhmän valmistelemaan ehdotusta nuorisorangaistukseksi. Pääosin aikaisempaa esitystä mukaillut työryhmämietintö johti hallituksen esitykseen ja nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain säätämiseen (Laki nuorisorangaistuksen kokeilemisesta (1058/1996), HE 109/1996 vp). Laki tuli voimaan 1.2.1997. Lailla luotiin määräajaksi ainoastaan nuorille käytettävä erityisseuraamus ensimmäistä kertaa Suomen historian aikana kokeilualueeksi valikoituneiden seitsemän käräjäoikeuden tuomiopiiriin. Kokeilulain voimassaoloa jatkettiin kaksi kertaa siten, että se oli voimassa lopulta vuoden 2004 loppuun (lait 1092/1999 ja 1471/2001). Kokeiluvaiheen aikana tapausmääriä pyrittiin lisäämään muuttamalla lain esitöiden kautta omaksuttua soveltamislinjaa, jonka mukaan nuorisorangaistuksen tuomitseminen edellytti pääsääntöisesti sitä, että henkilö oli jo aikaisemmin tuomittu ainakin kerran ehdolliseen vankeusrangaistukseen (ks. HE 188/1998 vp, s. 1–3 ja LaVM 27/1998 vp, s. 2).  

Kokeilulain aikana nuorisorangaistuksen kehittämistä jatkettiin oikeusministeriön asettamassa toimikunnassa, jonka tehtäväksi annettiin nuoria rikoksentekijöitä koskevan seuraamusjärjestelmän laaja-alainen tarkastelu. Nuorisorikostoimikunta luovutti mietintönsä oikeusministerille (Nuorisorikostoimikunnan mietintö, komiteamietintö 2003:2, Oikeusministeriö, http://urn.fi/URN:ISBN:952-466-014-8). Huomattava mietinnössä ehdotettu muutos kokeilulain aikaiseen nuorisorangaistukseen oli se, että nuorisorangaistus voitaisiin määrätä kokonaan tai osaksi suoritettavaksi mielenterveys- tai päihdehoitona. Jos nuorisorangaistuksen suorittaminen puolestaan epäonnistuisi, suorittamatta jääneen osan sijasta voitaisiin erityisistä syistä tuomita ehdoton vankeusrangaistus. Nuorisorikostoimikunnan yhtenä julkilausuttuna tavoitteena oli myös parantaa laadullisesti nuorten rikosten käsittelyä sekä lisätä toimenpiteiden vaikuttavuutta. Toimikunnan työn päätyttyä oikeusministeriö asetti jatkotyöryhmän, jonka tehtävänä oli laatia nuorisorikostoimikunnan ehdotusten ja niistä annettujen lausuntojen perusteella ehdotus hallituksen esitykseksi, joka sisältäisi muun ohella säännökset nuorisorangaistuksesta. Työryhmän työskentelyn aikana nuorisorangaistuksen vakinaistaminen jatkovalmisteltiin oikeusministeriössä virkatyönä. 

Nuorisorangaistus säädettiin pysyväksi osaksi Suomen rangaistusjärjestelmää jonkin verran uudistettuna ja kehitettynä vuonna 2005 (laki 1196/2004, HE 102/2004 vp). Nuorisorangaistuksen käytön vakinaistamista koskevan hallituksen esityksen mukaan säätäminen lähti tarpeesta monipuolistaa vapaudessa suoritettavien seuraamusten valikoimaa ja ottaa rangaistusta määrättäessä yksittäisen rikoksesta tuomittavan nuoren elämäntilanne huomioon. Nuorisorangaistus määriteltiin alle 18-vuotiaita koskevaksi seuraamukseksi, jossa pyrittiin yhdistämään rankaisemiseen ja tekijän uusia rikoksia ehkäisevään sosiaalistamiseen liittyviä näkökohtia. Nuorisorangaistussääntelyn tavoitteeksi määriteltiin selkeästi osoittaa tehdyn rikoksen moitittavuus ja samalla tuen ja ohjauksen kautta auttaa nuorta paremmin elämään yhteiskunnan sääntöjen mukaista elämää. Lain esitöissä tuotiin esiin myös soveltuvuusharkintaan liittyviä ongelmia sekä kiinnitettiin huomiota rangaistuksen vähäiseen käyttöön. Ongelmien yhtenä syynä arvioitiin olevan valikoitumismenettelyssä toimivien viranomaisten, sosiaaliviranomaisen ja Kriminaalihuoltolaitoksen yhteistyöhaasteet. Toinen ongelma liittyi Kriminaalihuoltolaitoksen työntekijöiden kyllästymiseen useasti jatkettua kokeilua kohtaan, sillä nuorisorangaistusprosessi edellytti heiltä runsaasti voimavaroja ja työtä. Esitöissä kiinnitettiin huomiota myös siihen, että osa nuorisorangaistuksista keskeytyi vakavan päihde- tai mielenterveysongelman takia. 

Lakiehdotusten ulkopuolelle jäivät muun muassa nuorisorangaistukseen tuomittavien ikää koskeva laajennusehdotus 18–20-vuotiaana tehtyihin rikoksiin sekä työpalvelun ja mielenterveys- ja päihdehoidon liittäminen nuorisorangaistukseen. Koska valmistelutoimien jatkamista pidettiin kuitenkin näiltä osin perusteltuna, nuorisorikostyöryhmä luovutti mietintönsä oikeusministeriölle hieman ennen nuorisorangaistuslain voimaantuloa (Oikeusministeriön työryhmämietintöjä: Nuorisorikostyöryhmän mietintö 2004:12 (OM025:00/2003) http://urn.fi/URN:ISBN:952-466-172-1). Mietinnössä nuorisorangaistuksen käyttöalaa ehdotettiin laajennettavaksi 18–20-vuotiaana tehtyihin rikoksiin. Myös nuorisorangaistuksen sisältöön ehdotettiin muutoksia. Yksi ehdotus oli nuorisorangaistuksen tehostaminen palkattomalla työllä ja työhön valmentavalla toiminnalla 18–20-vuotiaiden kohdalla. Lisäksi ehdotettiin mahdollisuutta sisällyttää nuorisorangaistukseen mielenterveys- tai päihdehoitoa avo- tai laitoshoitona tai niiden yhdistelmänä. Mietinnössä ehdotettiin useita muitakin muutoksia nuorten rikosasioiden käsittelyyn ja seuraamusjärjestelmään, kuten nuoriin kohdistuvaa pakkokeinoa nuorisoarestia sekä uutta sääntelyä nuoren tilanteen selvittämiseksi. Nuorisorikostyöryhmän mietinnössä esitetyt nuorisoarestia, käytön laajentamista 18–20-vuotiaiden ikäryhmään ja hoidon liittämistä osaksi nuorisorangaistusta koskevat ehdotukset eivät lopulta johtaneet mietinnöstä annettujen lausuntojen jälkeen säädösmuutoksiin. 

2.2.2  Nuorisorangaistukseen vaikuttaneista lainmuutoksista

Nuorisorangaistussääntelyyn sekä nuoria koskeviin rikosoikeudellisiin menettelyihin ja seuraamuksia koskevaan lainsäädäntöön on tehty joitakin muutoksia nuorisorangaistuksen vakinaisen käyttöönottamisen jälkeen. 

Vuonna 2010 nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämistä selkeytettiin korvaamalla henkilötutkinta seuraamusselvityksellä. Seuraamusselvityksen yhdeksi tarkoitukseksi asetettiin sen arvioiminen, miten seuraamusvalinnalla voitaisiin edistää nuoren sosiaalista selviytymistä ja ehkäistä hänen syyllistymistään uusiin rikoksiin (lait 633/2010, 634/2010 ja 635/2010, HE 229/2009 vp). Samalla alle 21-vuotiaalle ehdollisen vankeuden tehosteeksi tuomittavaa valvontaa koskevaa lainsäädäntöä ajanmukaistettiin. Nuoren valvonnan tarkoitukseksi määriteltiin valvottavan sosiaalisen selviytymisen tukeminen ja uusien rikosten ehkäiseminen, joka oli ollut valvonnan keskeinen tavoite jo vuonna 1940 säädetyssä laissa nuorista rikoksen tekijöistä. Rikoslain 6 luvun 10 §:n säännöstä muutettiin ehdollisen vankeuden valvonnan osalta muun muassa siten, että valvonnan pituudeksi määriteltiin yhden vuoden kolmen kuukauden aika. Tämä merkitsi sitä, että valvonta-aika, joka oli aiemmin sidottu ehdollisen vankeuden koeaikaan, oli jatkossa lyhyempi kuin ehdollisen vankeuden koeaika. Valvonnan yhden vuoden kolmen kuukauden pituutta perusteltiin esityksessä sillä, että nuoren rikoksentekijän elämänvalmiuksien parantamisessa sekä rikoksettoman elämän omaksumisessa puuttumis- ja tukemistoimenpiteiden oikealla ajoituksella oli olennainen merkitys. Hallituksen esityksessä nostettiin esiin myös ehdollisen vankeuden valvonnan ja nuorisorangaistuksen suhde. 

Vuonna 2015 säädettiin yhdyskuntaseuraamuksista yhtenäinen laki ja samalla erillislait nuorisorangaistuksesta ja ehdollisen vankeuden valvonnasta kumottiin (laki 400/2015, HE 215/2014 vp). Käytännössä nuorisorangaistuksen sisältöä ja täytäntöönpanoa koskevat säännökset säilyivät sisällöllisesti lähes ennallaan suhteessa nuorisorangaistuslakiin, mutta esitöissä kiinnitettiin huomiota nuorisorangaistuksen vähäiseen käyttöön. Nuorisorangaistussääntelyä pyrittiin täsmentämään suhteessa ehdollisen vankeuden ohessa tuomittavaan valvontaan. Nuorisorangaistukseen tuomitsemista koskevan rikoslain 10 a §:n 1 momenttiin tehtiin kolme muutosta. Momentin johdantokappaleen voidaan tuomita –harkinnanvaraisuusmuotoilu muutettiin tuomitaan-muotoiluksi. Muutoksen perusteluiden mukaan nuorisorangaistukseen tuomitsemiselle on momentissa säädetty tietyt edellytykset ja niiden täyttyessä nuorisorangaistusta on tarkoitus käyttää. Tuomitsemisen edellytyksiä koskevaan 1 momentin 2 kohtaan tehtiin lisäksi täsmennys, jonka mukaan nuorisorangaistukseen tuomitsemista harkittaessa tulisi todeta, onko ehdollista vankeutta valvontoineen pidettävä riittävänä tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tai uusien rikosten ehkäisemiseksi. Muutoksilla pyrittiin varmistamaan seuraamusvaihtoehtojen kokonaistarkastelu sekä osoittamaan selkeästi seuraamusten keskinäinen ankaruusaste. Momentin lopussa oleva ja-sana muutettiin tai-sanaksi, jolloin nuorisorangaistuksen määräämiseen riitti jatkossa, että vain toinen mainituista tavoitteista voisi täyttyä seuraamuksen avulla. 

Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annettua lakia muutettiin myöhemmin lisäämällä lainsäädäntöön ehdollisen ohessa tuomittavaa valvontaa koskevat säännökset myös 21 vuotta täyttäneille. Yli 21-vuotiaiden valvontaan määräämisen edellytyksiin otettiin nuoria koskevasta valvonnasta poiketen mahdollisuus tuomita valvonta myös sillä perusteella, että ehdollista vankeutta yksin olisi pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta. Uudella lainsäädännöllä mahdollistettiin myös päihdehoidon tai kuntoutuksen sisällyttäminen suostumuksella seuraamukseen (laki 272/2019, HE 120/2018 vp). 

Nuorten rikoksesta epäiltyjen seuraamusselvityksiä ja nuorten rikosasioiden käsittelyä koskevaan sääntelyyn tehtiin joitakin menettelyllisiä muutoksia, kun vuonna 2019 pantiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/800 rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä (325/2019, HE 177/2018 vp). Direktiivin lähtökohtana oli muun ohella taata se, että rikoksesta epäillyn lapsen yksilöllinen arviointi tehdään varhaisimmassa sopivassa menettelyn vaiheessa ja ennen syytteeseen asettamista. 

2.2.3  Nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittäminen

Nuorisorangaistuksen tuomitsemisprosessiin kuuluu keskeisesti sen selvittäminen, mitkä nuoren henkilökohtaisessa elämäntilanteessa olevat tekijät ovat vaikuttaneet rikoksen tekemiseen ja miten seuraamusvalinnalla voidaan edistää nuoren sosiaalista selviytymistä ja ehkäistä uusia rikoksia. Nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annettua lakia sovelletaan 15–20-vuotiaana tehdystä rikoksesta epäillyn nuoren syyteharkintaa, seuraamuksen määräämistä ja seuraamuksen täytäntöönpanoa varten tehtävään tilanteen selvittämiseen. 

Seuraamusselvityslain 3 §:n mukaan esitutkintaviranomaisen on 14 vuorokauden kuluessa nuorta koskevan esitutkinnan valmistumisesta ilmoitettava nuoren rikoksesta syyttäjälle, sosiaaliviranomaiselle ja Rikosseuraamuslaitokselle. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos: 1) esitutkinta on lopetettu saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi; tai 2) asiassa käytetään sakon ja rikesakon määräämisestä annetussa säädettyä menettelyä tai sotilaskurinpitomenettelyä. Jos nuoren epäillään olevan osallisena sellaiseen rikoskokonaisuuteen, jossa johonkuhun rikoksesta epäiltyyn kohdistetaan salaisia pakkokeinoja ja on erityisen painava syy epäillä esitutkinnan vaarantuvan, jos nuori saisi seuraamusselvitystä laadittaessa tietoonsa salaisten pakkokeinojen käyttöön liittyviä tietoja, tutkinnanjohtaja voi päättää, että 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen määräaika alkaa kulua viimeistään kyseisen rikoskokonaisuuden esitutkinnan valmistumisesta. 

Esitukintaviranomaisen tulee siis saattaa tieto kaikista alle 21-vuotiaita koskevista vähäistä vakavammista rikosepäilyistä syyttäjän lisäksi sekä Rikosseuraamuslaitokselle että hyvinvointialueen sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle. Säännöksen alkuperäisenä tarkoituksena oli se, että tiedon perusteella ryhdyttäisiin sosiaalisen tilanteen selvittämiseen sekä tarvittavien tukitoimien ja palveluiden käyttäjäksi ohjaamiseen tai niiden järjestämiseen (HE 229/2009, s. 20). 

Vastaavaa tuen- ja palvelutarpeiden selvittämiseen ohjaavaa sääntelyä on sosiaalihuoltolain 35 §:ssä ja lastensuojelulain 25 §:ssä. Sosiaalihuoltolain 35 §:n mukaan jos terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö, sosiaalikuraattori taikka sosiaalitoimen, opetustoimen, liikuntatoimen, lasten päivähoidon, pelastuslaitoksen, Hätäkeskuslaitoksen, Tullin, poliisin, Rikosseuraamuslaitoksen, työvoimaviranomaisen, Kansaneläkelaitoksen tai ulosottoviranomaisen palveluksessa oleva on tehtävässään saanut tietää henkilöstä, jonka sosiaalihuollon tarve on ilmeinen, hänen on ohjattava henkilö hakemaan sosiaalipalveluja tai henkilön antaessa suostumuksensa otettava yhteyttä hyvinvointialueen sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, jotta tuen tarve arvioitaisiin. Jos suostumusta ei voida saada ja henkilö on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, tai lapsen etu sitä välttämättä vaatii, edellä mainittujen henkilöiden on tehtävä ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta salassapitosäännösten estämättä viipymättä. Myös muu kuin säännöksessä mainittu henkilö voi tehdä ilmoituksen häntä koskevien salassapitosäännösten estämättä. Lastensuojeluilmoituksen ja ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tekemisestä säädetään lastensuojelulain 25 ja 25 c §:ssä. Palvelutarpeen arvioinnista säädetään sosiaalihuoltolain 36 §:ssä. 

Lastensuojelulain 25 §:ssä on säädetty tahoista, jotka ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan hyvinvointialueelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Säännös koskee sekä poliisia että Rikosseuraamuslaitosta. Lastensuojelun tarpeen selvittämisestä säädetään lastensuojelulain 26 §:ssä. 

Seuraamusselvityslain 5 §:n mukaan saatuaan tiedon nuoren rikoksesta syyttäjän on 14 vuorokauden kuluessa pyydettävä Rikosseuraamuslaitosta laatimaan seuraamusselvitys, jos rikoksesta tai samalla kertaa käsiteltäviksi tulevista rikoksista on odotettavissa ankarampi rangaistus kuin sakkoa. Pyyntöä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos seuraamusselvityksen laatimatta jättäminen on perusteltua tapauksen olosuhteissa ja sopusoinnussa nuoren rikoksesta epäillyn edun kanssa. Käytännössä syyttäjä suorittaa seuraamusselvityksen pyytämistä koskevan arvioinnin lähinnä hänellä rikoksesta, rikoksesta epäillyn aikaisemmasta rikollisuudesta olevien tietojen ja yleisestä rangaistuksen määräämiseen perustuvan sääntelyn sekä oikeuskäytännönperusteella. Keskeisiä ovat esitutkinnasta ja rikosrekisteristä saadut tiedot. 

Seuraamusselvityksen laatimisesta vastaa Rikosseuraamuslaitos. Seuraamusselvityslain 5 §:n mukaan Rikosseuraamuslaitoksen on 30 vuorokauden kuluessa syyttäjän pyynnöstä arvioitava käytettävissään olevien tietojen perusteella sitä, miten seuraamusvalinnalla ja seuraamuksen täytäntöönpanolla voidaan edistää nuoren rikoksesta epäillyn sosiaalista selviytymistä ja estää hänen syyllistymistään rikoksiin. Edellä tarkoitetun arvion tekemiseksi Rikosseuraamuslaitoksen tulee yhteistyössä sosiaaliviranomaisen kanssa hankkia ja koota tietoja nuoren rikoksesta epäillyn elinolosuhteista, erityisesti päihteiden käytöstä, päihdekuntoutuksesta, mielenterveydestä ja mielenterveyspalvelujen käytöstä, muiden palveluiden ja tukitoimien tarpeesta sekä muista olennaisesti hänen sosiaaliseen tilanteeseensa liittyvistä seikoista. Rikosseuraamuslaitoksen tulee hankkia myös muilta viranomaisilta sekä yksityisiltä yhteisöiltä ja henkilöiltä tarpeelliset tiedot epäillyn sosiaalisesta tilanteesta seuraamusselvitystä varten. Rikosseuraamuslaitos laatii tekemänsä arvioinnin perusteella kirjallisen seuraamusselvityksen, joka sisältää myös nuoren rikoksesta epäillyn sosiaalista tilannetta koskevat olennaiset tiedot. Seuraamusselvitykseen sisällytetään myös muu sellainen rikoksen vuoksi tehtävä selvitys tai lausunto, jonka syyttäjä on pyytänyt yhdyskuntaseuraamuksen tuomitsemista varten. Syyttäjän pyytämällä selvityksellä tai lausunnolla tarkoitetaan esimerkiksi yhdyskuntapalvelun soveltuvuusselvitystä ja nuorisorangaistuksen rangaistusajansuunnitelmaa (HE 229/2009 vp, s. 22). 

Seuraamusselvityksessä arvioidaan siitä, miten seuraamuksen avulla voitaisiin edistää nuoren rikoksesta epäillyn sosiaalista selviytymistä ja estää häntä syyllistymästä uusiin rikoksiin. Tässä yhteydessä arvioidaan myös uuteen tai uusiin rikoksiin syyllistymisen riski. Rikosseuraamuslaitoksen harkinnan lähtökohtana on nykyisin syyttäjän tekemä pyyntö eli mitä seuraamusta syyttäjä nuorelle vaatii. Rikosseuraamuslaitoksen seuraamusarvioinnin kohteina voivat näin ollen olla ehdollinen vankeusrangaistus oheisseuraamuksineen, nuorisorangaistus sekä ehdoton vankeusrangaistus ja sen sijaista tuomittavat yhdyskuntapalvelu ja valvontarangaistus. Mahdollista kuitenkin on, että Rikosseuraamuslaitos kiinnittää lausunnossaan huomiota seikkoihin, joiden perusteella rikoksesta epäilty olisikin perusteltua tuomita esimerkiksi sakkoon tai jättää syyttämättä taikka rangaistukseen tuomitsematta (HE 229/2009 vp, s. 22). 

Seuraamusselvityksessä sosiaalisen tilanteen selvittämistä koskevia olennaisia tietoja ovat ainakin tiedot nuoren perhesuhteista, ystäväpiiristä, toimeentulosta, koulunkäynnistä tai opiskelusta, työpaikasta, terveydentilasta, päihteiden käytöstä, rikoksista ja mahdollisista epäsosiaalisista asenteista. Rikosseuraamuslaitoksella on selvityksen tekemisessä käytössään tavallisesti tietoja muun ohella sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain perusteella mahdollisesti tehdyistä palvelutarpeiden arvioinneista. Nuorelle suunnitellut ja järjestettävät tukitoimet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, kuten päihde- ja riippuvuustyö ja päihdehoito ovat myös seuraamusselvityksen laadinnassa tärkeä seikka. Olennaisesti sosiaalisen tilanteen selvittämiseen liittyy myös nuoren ohjaaminen tarvitsemiensa sosiaalipalveluiden käyttäjäksi (HE 229/2009 vp, s. 22). 

Seuraamusselvityslain 7 §:n mukaan rikoksesta epäillylle on varattava mahdollisuus tulla kuulluksi selvitysmenettelyn aikana. Seuraamusselvitys voidaan kuitenkin laatia nuorta kuulematta, jos kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta tai jos nuori on kieltäytynyt kuulemisesta taikka häntä ei ole tavoitettu. Alle 18-vuotiaan epäillyn huoltajalle, edunvalvojalle tai muulle lailliselle edustajalle taikka muulle henkilölle, joka vastaa epäillyn hoidosta ja kasvatuksesta, on myös varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Epäillyn kuuleminen on selvityksen laatimisessa lähtökohta. Rikosseuraamuslaitoksella on velvollisuus ryhtyä kuulemistoimenpiteisiin. Sen sijaan epäillyllä ei ole velvollisuutta osallistua tilanteen selvittämiseen. Kuulemisen tarkoituksena on, että viranomaiset voivat tarkistaa ja hankkia tarvittavia tietoja. Samalla epäillyllä on mahdollisuus osallistua itseään koskevan selvityksen tekemiseen ja tuoda esiin olosuhteisiinsa liittyviä seikkoja. Kutsu tulla kuultavaksi, kuulemistilaisuuden varaaminen ja kuuleminen voidaan suorittaa vapaamuotoisesti. 

Seuraamusselvityslain 7 §:n mukaan seuraamusselvityksen tekemisen yhteydessä on lisäksi kuultava tarvittavia viranomaisia ja asiantuntijoita. Selvitysten tekemisen yhteydessä saattaa nousta esiin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä, joiden arvioimiseksi ja selvittämiseksi tarvitaan sellaista asiantuntemusta, jota selvityksen tekijällä itsellään ei ole (HE 229/2009 vp, s. 24).  

Seuraamusselvityslain 8 §:n mukaan tuomioistuimen tulee tarvittaessa varmistaa, että seuraamusselvitys on käytettävissä tuomioistuimessa. Suurimmassa osassa tapauksia syyttäjä liittää seuraamusselvityksen käräjäoikeudelle toimitettavaan haastehakemukseen. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa vain kiireellisissä tapauksissa. Seuraamusselvityksen käytettävissä olemisen varmistaminen kuuluu tuomarille tai asian käsittelystä vastaavalle oikeuden jäsenelle. Tarvittaessa tuomioistuimen on pyydettävä Rikosseuraamuslaitosta laatimaan seuraamusselvitys ja kiirehdittävä sen valmistumista, jotta se on käytössä asian pääkäsittelyssä. (HE 229/2009 vp, s. 24–25) 

2.2.4  Tietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa ja viranomaisten välillä seuraamusselvityksessä

Nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annettua lakia säädettäessä eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä kiinnitettiin huomiota siihen, että nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittäminen vaatii tiivistä yhteistyötä ja sujuvaa tiedonkulkua eri viranomaisten ja muiden tahojen kesken. Tätä pidettiin tarpeellisena, jotta nuoren yksilöllinen tilanne voidaan ottaa huomioon muun muassa hänen kuulemisessaan ja tietojen hankinnassa sekä selvityksen käsittelyssä tuomioistuimessa. Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että seuraamusselvityksen laatimisen yhteydessä on käytettävissä sosiaaliviranomaisen ammattitaito ja tieto nuoren elinolosuhteista ja tukitoimenpiteiden tarpeesta. (LaVM 6/2010, s. 3). 

Rikosseuraamuslaitoksessa toimitaan yhteistyössä käytännön sosiaali- ja terveydenhuoltotyötä tekevien kanssa seuraamusselvitysmenettelyn ja rangaistuksen täytäntöönpanon aikana. Yhteistyön tavoitteena on rikoksesta epäiltyjen tai seuraamusta suorittavien henkilöiden elämäntilanteen parantaminen. Työnsä tekemiseen Rikosseuraamuslaitos saa laissa säädetyin edellytyksin tietoja sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisilta ja muilta erikseen säädetyiltä tahoilta. Kyse on tiedoista, joita tarvitaan muun ohella seuraamusselvityksen laatimiseen, rangaistusajan suunnitelman laatimiseen ja toteuttamiseen, seuraamuksen täytäntöönpanon asianmukaiseen suorittamiseen sekä tukitoimenpiteiden jatkuvuuden turvaamiseen. Kukin viranomainen ja toimija vastaa tietojen luovuttamisesta ja sen tarkoituksenmukaisesta käytöstä oman hallinnonalan säännösten mukaisesti. 

Henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanon, tutkintavankeuden toimeenpanon ja muiden Rikosseuraamuslaitokselle säädettyjen tehtävien suorittamisessa sovelletaan lakia henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa (1301/2021). Sääntely koskee muun ohella tilanteita, joissa rikoksesta epäillylle laaditaan yhdyskuntaseuraamukseen tuomitsemista varten seuraamusselvitys tai rangaistusajan suunnitelma taikka valmistellaan muu tuomiota edeltävä toimenpide tai lausunto. Laissa säädetään yksityiskohtaisesti mitä ja mihin käyttötarkoituksiin tietoja saa käsitellä. 

Oikeuteen saada tieto ja muuhun henkilötietojen luovuttamiseen viranomaisen henkilörekisteristä sovelletaan myös, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään. Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan osalta henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan lisäksi muun ohella henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia (1054/2018, ns. rikosasioiden tietosuojalaki). 

Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) on sääntelyä salassa pidettävien asiakirjojen ja niiden sisältämän tiedon luovuttamisesta. Lain 26 §:n 1 momentin mukaan viranomainen voi antaa salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tiedon, jos: 1) tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty; tai 2) se, jonka etujen suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty, antaa siihen suostumuksensa. Lain 29 §:n mukaan viranomainen voi antaa toiselle viranomaiselle tiedon salassa pidettävästä asiakirjasta muun ohella, jos: 1) tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty; 2) se, jonka etujen suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty, antaa siihen suostumuksensa. 

Nuorten seuraamusselvityslain 9 §:n mukaan Rikosseuraamuslaitoksella on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada seuraamusselvityksen laatimista varten sosiaaliviranomaiselta tiedot, jotka koskevat nuoren elinolosuhteita, päihteiden käyttöä, päihdekuntoutusta, mielenterveyttä ja mielenterveyspalvelujen käyttöä, sekä muut vastaavanlaiset tiedot, jotka ovat tarpeellisia seuraamusselvityksen kannalta. Sosiaaliviranomaisella ja Rikosseuraamuslaitoksella on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetussa laissa säädettyjä tehtäviään varten sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain (703/2023) 64 §:n 1 momentissa tarkoitetuilta tahoilta nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämiseksi tarpeelliset tiedot. 

Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolain 9 §:n mukaan Rikosseuraamuslaitos saa käsitellä seuraamusselvityksen laatimisessa sekä rangaistusajan suunnitelman laatimisessa, täsmentämisessä, muuttamisessa ja toteuttamisessa välttämättömiä, 7 ja 8 §:ssä tarkoitettuihin tietoihin liittyviä sosiaalihuollon tietoja, jotka koskevat rikoksesta epäillyn, tuomitun, vangin, tutkintavangin ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavan sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaista sosiaalihuollon tarvetta ja hänen saamiaan sosiaalipalveluita, tukitoimia ja muita sosiaalietuuksia (sosiaalihuollon tiedot). Sosiaalihuollon tietoja koskevasta salassapitovelvollisuudesta ja muusta käsittelystä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa (703/2023). 

Sosiaalihuollon tiedot voivat sisältyä sosiaaliviranomaiselta Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolain 16 §:n 2 momentin nojalla saatuihin seuraaviin asiakirjoihin: 1) sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 42 §:ssä tarkoitettuun palvelutarpeen arviointiin, 43 §:ssä tarkoitettuun asiakassuunnitelmaan ja 44 §:ssä tarkoitettuun asiakaskertomukseen; 2) lastensuojelulain 30 §:ssä tarkoitettuun asiakassuunnitelmaan ja 30 a §:ssä tarkoitettuun hoito- ja kasvatussuunnitelmaan sekä lastensuojelulain nojalla tehtyihin päätöksiin. Edellä tarkoitettuja tietoja Rikosseuraamuslaitos voi saada lain 16 §:n 2 momentin nojalla sosiaaliviranomaisen lisäksi muilta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 64 §:n 1 momentissa tarkoitetuilta tiedonantovelvollisilta. 

Edellä tarkoitetut Rikosseuraamuslaitoksen työssä kertyvät sosiaalihuollon tiedot voivat lain mukaan koskea: 1) käytettyjä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja; 2) työkokemusta; 3) työ- ja toimintakykyä; 4) päihteiden käyttöä ja päihdehuollon palveluiden käyttöä; 5) lähisuhdeväkivaltaa; 6) edunvalvonta asioita; 7) elämänhallintaa ja rangaistuksen suorittamista edistävien tukitoimien yhteensovittamisessa tarvittavia seikkoja. 

Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolain 16 §:n 1 momentissa säädetään, että Rikosseuraamuslaitoksella on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada toiselta säännöksessä tarkemmin yksilöidyiltä viranomaiselta rikoksesta epäiltyä, tuomittua, vankia, tutkintavankia, yhdyskuntaseuraamusta suorittavaa, teknisesti valvottuun lähestymiskieltoon määrättyä ja lähestymiskiellolla suojattavaa koskevat tiedot, jotka ovat tarpeen rangaistuksen täytäntöönpanoa tai tutkintavankeuden toimeenpanoa koskevan tehtävän taikka muun Rikosseuraamuslaitokselle kuuluvan tehtävän hoitamista varten. Pykälän 2 momentin mukaan Rikosseuraamuslaitoksella on salassapitosäännösten estämättä tietopyynnön yksilöityään ja perusteltuaan oikeus saada tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot kunnan sosiaali- ja terveysviranomaisilta sekä muilta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 64 §:ssä tarkoitetuilta tiedonantovelvollisilta: 1) rikoksesta epäillyn sosiaali-, terveydenhuolto- ja kuntoutuspalveluiden käytöstä, työkokemuksesta, toimintakyvystä, päihdeongelmasta ja muista yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon toimintapaikkaan sijoittamiseen liittyvistä seikoista tuomioistuimelle annettavan lausunnon laatimiseksi ja seuraamuksen täytäntöönpanon suunnittelemiseksi; 2) alle 21-vuotiaana tehdystä rikoksesta epäillyn elinolosuhteista, päihteiden käytöstä, päihdekuntoutuksesta, mielenterveydestä, mielenterveyspalveluiden käytöstä, lastensuojelutoimenpiteistä ja muista vastaavanlaisista seikoista seuraamusselvityksen laatimiseksi ja seuraamuksen täytäntöönpanon suunnittelemiseksi; 3) vangin tai yhdyskuntaseuraamusta suorittavan sosiaali-, terveydenhuolto- ja kuntoutuspalveluiden käytöstä, työkokemuksesta, toimintakyvystä, päihdeongelmasta ja päihdehuollon palveluiden käytöstä, lähisuhdeväkivallasta ja edunvalvonta-asioista näiden seikkojen huomioon ottamiseksi vankeusrangaistuksen tai yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanossa, elämänhallintaa ja rangaistuksen suorittamista edistävien tukitoimien yhteensovittamisessa sekä vapautumisen valmistelussa. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys laiksi henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 198/2025 vp). Esityksessä ehdotetaan Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolain 16 §:n 2 momenttia muutettavaksi siten, että momentissa huomioitaisiin sen säätämisen jälkeen tapahtunut muutos, jossa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä on siirtynyt hyvinvointialueille. Jatkossa momentissa säädettäisiin, että Rikosseuraamuslaitoksella olisi oikeus saada laissa välttämättömät tiedot sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisilta. Muutos olisi luonteeltaan tekninen, eikä sillä olisi itsessään tarkoitus laajentaa sosiaali- ja terveydenhuollolta saatavia tietosisältöjä, joista säädetään tarkemmin kyseisen 2 momentin 1-3 kohdissa.  

Vastaavasti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa (703/2023) on sääntelyä tiedonsaantioikeudesta ja tiedon luovuttamisesta. Lain 64 §:n mukaan sosiaalihuollon viranomaisella on oikeus saada salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä maksutta valtion ja kunnan viranomaiselta sekä muulta julkisoikeudelliselta yhteisöltä, Kansaneläkelaitokselta, Eläketurvakeskukselta, eläkesäätiöltä ja muulta eläkelaitokselta, vakuutuslaitokselta sekä koulutuksen järjestäjältä sosiaalihuollon asiakassuhteeseen olennaisesti vaikuttavat tiedot ja selvitykset, jotka viranomaiselle laissa säädetyn tehtävän vuoksi ovat välttämättömiä asiakkaan sosiaalihuollon tarpeen selvittämiseksi, sosiaalihuollon järjestämiseksi ja siihen liittyvien toimenpiteiden toteuttamiseksi sekä viranomaiselle annettujen tietojen tarkistamista varten. 

Tietojen vaihtoa viranomaisten välillä nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisen aikana tehdään pääasiassa edellä mainitun sääntelyn nojalla. 

2.2.5  Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytykset

Rikoslain 6 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan nuorisorangaistus on erityinen rangaistus alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta. Rikoslain 6 luvun 10 a §:n mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomitaan nuorisorangaistukseen, jos: 1) sakko on rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys ja tekijän aikaisemmat rikokset huomioon ottaen riittämätön rangaistus eivätkä painavat syyt vaadi ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista; ja 2) ehdollista vankeutta valvontoineen ei ole pidettävä riittävänä tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tai uusien rikosten ehkäisemiseksi. Nuorisorangaistus voidaan tuomita edellä mainituin edellytyksin myös sellaisista tuomioistuimessa samalla kertaa käsiteltävistä rikoksista, joista ainoastaan osa on tehty alle 18-vuotiaana. Nuorisorangaistuksen kestosta ja sisällöstä säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 64 §:ssä. 

Nuorisorangaistuksen käyttöä harkittaessa lähtökohtana on rangaistuksen määräämisen yleisperiaatteiden mukaisesti rikoksen moitittavuusarviointi. Keskeisiä arviointiperusteita ovat rikoksen vakavuus, tekijän syyllisyys sekä aikaisemmat rikokset. Nämä perusteet ovat samat, jotka mainitaan ehdollisen vankeuden käyttöä koskevassa rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentissa ja perusteiden tulkintaan pätevät samat lähtökohdat. Nuorisorangaistus tulee tuomittavaksi, jos rikos näiden moitittavuusarviointia ohjaavien perusteiden nojalla vaatii sakkoa ankarampaa mutta ehdotonta vankeutta lievempää rangaistusta ja muut edellytykset täyttyvät. 

Nuorisorangaistusta harkittaessa moitittavuusnäkökohdat paikantavat siis rikoksesta tuomittavan rangaistuksen tietyille vähimmäis- tai enimmäistasoille, jonka jälkeen tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat vaikuttavat lopulliseen seuraamuslajin valintaan. Tässä kokonaistarkasteluun kuuluvassa tarkoituksenmukaisuusharkinnassa tarvittavat tiedot kootaan tavallisesti Rikosseuraamuslaitoksen laatiman seuraamusselvityksen yhteydessä. (HE 102/2004 vp, s. 16)  

Nuorisorangaistuksen kesto määräytyy yleisten rangaistuksen mittaamista koskevien rikoslain 6 luvun säännösten mukaisesti. Lähtökohtana mittaamisessa on mainitun luvun 4 §:n mukaisesti seuraamuksen oikeudenmukainen suhde rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Huomioon on otettava myös rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Lisäksi rikoslain 6 luvussa säädetään erityisistä perusteista, joiden nojalla rangaistus voidaan tuomita normaalia ankarampana tai lievempänä. (HE 102/2004 vp, s. 20. Ks. tarkemmin rangaistuksen määräämisestä kohta 2.1.5) 

Nuoren aikaisemmalla rikoskäyttäytymisellä ja siitä mahdollisesti langetetuilla seuraamuksilla sekä tuomitsemishetkellä tiedossa olevilla rikosepäilyillä on nuorisorangaistuksen tuomitsemisessa merkitystä paitsi moitittavuusharkinnassa myös tarkoituksenmukaisuusharkinnassa. Nykytilanteessa nuorisorangaistus tuomitaan, jos ehdollista vankeutta valvontoineen ei ole pidettävä riittävänä tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tai uusien rikosten ehkäisemiseksi. Ehdollinen vankeus valvontoineen voi tulla sovellettavaksi, jos nuorella on tukitoimien tarve, mutta ehdollisen vankeuden valvonnalle ominainen kevyempi ohjaus ja tukeminen riittää. Ehdollisen vankeuden asemesta nuorisorangaistusta tulisi puolestaan käyttää silloin, kun rikoksen uusimisriski on korkea. Uusimisriskiä voidaan arvioida tekijän elämäntilanteen lisäksi hänelle aikaisemmin tuomittujen rangaistusten perusteella. (HE 102/2004 vp, s. 17).  

Nuorisorangaistuksen tuomitsemista koskevia lisäedellytyksiä on pyritty lain esitöissä tarkentamaan suhteessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Nuorisorangaistukseen tulisi tuomittavaksi rikoksentekijät, joille ehdollinen vankeus ei ilmeisestikään ole riittävä varoitus rikollisen toiminnan jatkamisen suhteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuorisorangaistukseen tuomittavalla tulisi olla yksi tai useampi aikaisempi ehdollinen vankeusrangaistus. Esimerkiksi rikoskierteen katkaiseminen saattaa edellyttää nuorisorangaistuksen tuomitsemista ilman aikaisempaa ehdollista vankeusrangaistusta. Huomioon on otettava se, että esimerkiksi rikoskierteen katkaisemiseksi tekijä voitaisiin tuomita nuorisorangaistukseen myös silloin, kun hän ei ole aikaisemmin syyllistynyt rikoksiin ja kun nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytykset muutoin täyttyvät. Rikoskierteen olemassaoloa arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös tekijän toiminta ennen rikosoikeudellisen vastuuikärajan saavuttamista. Nuorisorangaistuksen tuomitseminen ei edellytä vastaajan suostumusta. Vastaajan asennoituminen on kuitenkin eräs tekijä arvioitaessa sitä, voidaanko nuorisorangaistuksella rikoslain 6 luvun 10 a §:n 1 momentin 2 kohdan edellyttämällä tavalla edistää tekijän sosiaalista selviytymistä ja ehkäistä hänen uusia rikoksiaan (HE 102/2004 vp, s. 16–17 ja 19). Seuraamuslajinvalinnassa painottuu kuitenkin nuoren kokonaistilanteen arvioiminen. 

Nuorisorangaistusta pidetään niin suorittamiskertojen kuin rangaistuksen sisällönkin suhteen tuntuvampana seuraamuksena kuin pääsääntöisesti muutamiin kuukausittaisiin valvontatapaamisiin perustuvaa ehdollisen vankeuden valvontaa (HE 102/2004 vp, s. 20). Ehdollisen vankeuden ja nuorisorangaistuksen suhteesta ja seuraamusten tarkoituksenmukaisuudesta on lausuttu myös ehdollisen vankeuden valvontaa koskevan lain säätämisen yhteydessä. Valvonnan sisältöä koskevissa pykäläkohtaisissa perusteluissa on todettu, että nuorisorangaistus on tarkoitettu lähinnä rikoskierteessä oleville nuorille, joiden arvioidaan soveltuvan nuorisorangaistuksen suorittamiseen. Siten nuorisorangaistukseen tulisi määrätä sellaiset rikoksentekijät, jotka ovat esimerkiksi Rikosseuraamuslaitoksen käytössä olevien sosiaalistavien toimintaohjelmien tarpeessa ja joilla nuorisorangaistukseen tuomitsemisen edellytykset täyttyvät muiltakin osin. Nuorisorangaistuksessa esimerkiksi nuoren ja valvojan välinen yhteydenpito on pääsääntöisesti selvästi tiiviimpää kuin ehdollisen vankeuden valvonnassa: nuorisorangaistuksen täytäntöönpanossa nuori ja valvoja tapaavat 1–2 kertaa viikossa, kun ehdollisen vankeuden valvonnassa tapaamisia on 1–2 kertaa kuukaudessa. (HE 229/2009 vp, s. 30) 

Sittemmin yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanolakia säädettäessä nuorisorangaistussäännöstä muutettiin. Muutoksilla pyrittiin varmistamaan seuraamusvaihtoehtojen kokonaistarkastelu sekä osoittamaan selkeästi seuraamusten keskinäinen ankaruusaste. Tuolloin nuorisorangaistuksen käyttöä ohjattiin toteamalla, että nuorisorangaistuksen tuomitseminen edellyttää seuraamusvaihtoehtojen kokonaistarkastelua. Kokonaistarkastelu edellyttää, että nuorisorangaistukseen tuomitsemista harkittaessa todetaan, onko ehdollista vankeutta valvontoineen pidettävä riittävänä tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tai uusien rikosten ehkäisemiseksi. Samalla todettiin, että nuorisorangaistusta tuli käyttää, kun rangaistukseen tuomitsemisen vaihtoehtoiset edellytykset täyttyvät (HE 215/2014 vp, s. 41 ja 89, ks. tarkemmin myös jakso 2.2.2). 

Rikoslain 6 luvun 10 a §:n 2 momentin mukaan nuorisorangaistus voidaan tuomita myös sellaisista tuomioistuimessa samalla kertaa käsiteltävistä rikoksista, joista ainoastaan osa on tehty alle 18-vuotiaana. Säännös jättää tuomioistuimelle laajan harkintavallan ja laajentaa nuorisorangaistuksen käyttömahdollisuutta muun muassa sellaisiin tapauksiin, joissa nuoren rikoskierre on alkanut juuri ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista. Nuorisorangaistuksen tuomitseminen saattaa olla vapaudessa suoritettavana ja sosiaalista selviytymistä edistävänä seuraamuksena perusteltua siis sellaisissakin tapauksissa, joissa rikollinen toiminta on jatkunut 18 vuoden iän saavuttamisen jälkeen. Esitöiden mukaan kyseisen sääntelyn perusteella ehdottomasta vankeudesta saattaa tapahtua siirtymää nuorisorangaistuksen puolelle. Toisaalta edellä mainituissa tapauksissa rikoksista voidaan tuomita ehdoton vankeusrangaistus ilman painavia syitäkin, jolloin nuorisorangaistuksen käyttö saattaa estyä (HE 102/2004 vp, s. 17). 

2.2.6  Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano, kesto ja sisältö

Nuorisorangaistuksen kesto ja sisältö on määritelty yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 64 §:ssä. Säännöksen mukaan nuorisorangaistus on 15–17-vuotiaalle rikoksentekijälle tuomittu vähintään neljän kuukauden ja enintään yhden vuoden pituinen seuraamus, joka sisältää valvontaa ja siihen liitettyjä, erityisesti nuorille suunnattuja sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia sekä niiden yhteydessä annettavaa tukea ja ohjausta. Nuorisorangaistus sisältää myös valvonnassa tapahtuvaa työelämään ja työn tekemiseen perehtymistä, jollei sitä ole pidettävä ilmeisen tarpeettomana tai se ole erityisen vaikeasti järjestettävissä. Nuorisorangaistuksen täytäntöönpanoon kuuluvia tilaisuuksia, joihin seuraamusta suorittava on velvollinen osallistumaan, saa viikoittain olla enintään kahdeksan tuntia. Viikoittainen tuntimäärä voi seuraamuksen aikana vaihdella täytäntöönpanon edellyttämällä tavalla. 

Nuorisorangaistuksen täytäntöönpanoon kuuluu lain 65 §:n mukaan myös päihteettömyysvaatimus. Nuorisorangaistukseen tuomittu ei saa olla valvontatapaamisissa, seuraamuksen täytäntöönpanoon liittyvässä työ-, kuntoutus-, koulutus- tai muussa toimintapaikassa eikä täytäntöönpanon edellyttämissä tilaisuuksissa alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alainen. 

Nuorisorangaistuksen täytäntöönpanon sisällössä pyritään ottamaan huomioon erityisesti nuorten syrjäytyneisyyden ehkäisyyn ja rikoksettoman elämäntavan vahvistamiseen liittyvät seikat. Keskeisiä asioita ovat koulutukseen, työnsaantimahdollisuuksiin, asumiseen, mielenterveyteen ja päihdehuoltoon liittyvät toiminnot ja järjestelyt. Valvonta ja toiminta on tavallisesti intensiivisintä seuraamuksen täytäntöönpanon alkuvaiheessa. Tilanteen vakiinnuttua valvontatapaamisten ja toimintojen tiheyttä voidaan harventaa. Viikoittaiseen tuntimäärään liittyvä joustomahdollisuus toimii tarkoituksenmukaisesti myös esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa täytäntöönpanon jo kestettyä jonkin aikaa, tuleekin yllättäviä vaikeuksia suorittaa kyseinen seuraamus. (HE 215/2014 vp, s. 80–81) 

Nuorisorangaistuksen suorittamisen ajaksi tuomitulle nimetään valvoja. Ensimmäisellä valvontatapaamisella valvoja tekee yhdessä nuoren kanssa täsmennetyn suunnitelman rangaistusajalle, joka sisältää tiedot rangaistuksen sisällöstä. Tuomitun keskeisin velvollisuus on saapua täsmennetyn rangaistusajan suunnitelmaan perustuviin valvontatapaamisiin ja toimia muutoinkin suunnitelmassa määrätyllä tavalla. Täsmennetty rangaistusajan suunnitelma vastaa rakenteellisesti ja sisällöllisesti seuraamusselvityksen yhteydessä tehtyä alustavaa rangaistusajan suunnitelmaa. Rangaistusajansuunnitelma koostuu pääsääntöisesti nuorisorangaistuksen osalta valvontatapaamisista, ohjelmista ja tehtävistä, sekä työelämäosiosta. Suunnitelmissa otetaan huomioon tuomitun tekemän rikoksen laatu ja aiempi rikollisuus, rangaistuksen pituus, yksilölliset tarpeet ja toimintakyky, edellytykset suoriutua seuraamuksesta, sosiaaliset olosuhteet, uusintarikollisuuteen altistavat tekijät ja niiden väheneminen sekä seuraamuksen turvalliseen suorittamiseen vaikuttavat seikat (YTPL 11 § ja 17 § sekä valtioneuvoston asetus yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (551/2015) 7 §). 

Nuorisorangaistukseen kuuluvalla valvonnalla tarkoitetaan käytännössä valvontatapaamisia valvojan ja nuorisorangaistukseen tuomitun nuoren välillä. Nuorisorangaistukseen kuuluvat tapaamiset ja niiden sisällöt ovat lähtökohtaisesti suunniteltuja ja strukturoituja, ja niissä hyödynnetään Rikosseuraamuslaitoksen omaa käsikirjaa Ohjenuoraa. Kirja sisältää kuvaukset ja käytännön ohjeet nuorisorangaistuksen sisällön lähtökohdista, toimeenpanosuunnitelmasta, toimeenpanon sisällön aloittamisesta, nuorisorangaistuksen eri ohjelmista ja tehtävistä, sekä työskentelyn päättämisestä. Käsikirjaan kuuluu myös erillinen tehtäväosio. Valvontatapaamiset voivat kuitenkin sisällöltään ja luonteeltaan olla hyvin erilaisia nuoren tilanteesta riippuen. Ne voivat koostua keskusteluista, käytännön asioiden hoitamisesta, verkostopalavereista tai erilaisten akuuttien tilanteiden selvittämisestä. 

Nuorisorangaistukseen kuuluvien ohjelmien ja tehtävien tarkoitus on edistää nuoren sosiaalista toimintakykyä. Ohjelmilla pyritään lisäämään nuoren taitoja rangaistuksen suorittamisen jälkeiseen elämään, kuten lisätä ongelmanratkaisukykyä, kykyä kontrolloida aggressiivisia tunteita tai oppia kieltäytymään tilanteissa, joissa nuoren pitää valita, ryhtyykö hän rikolliseen toimintaan vai jatkaako rikoksetonta elämää. Nuorisorangaistukseen kuuluvia ohjelmia ovat rikoskeskustelut, motivoivat keskustelut, keskustelut sosiaalisten taitojen kehittämisestä, Suuttumuksen hallinta -ohjelma, liikennekeskustelut, päihdekeskustelut, sekä yhteiskuntaosio. Rikoskeskustelut kuuluvat käytännössä jokaiseen nuorisorangaistukseen, ja muita ohjelmia voidaan käyttää ja hyödyntää nuoren tilanteen mukaan. Nuorisorangaistukseen voidaan liittää myös muissa yhdyskuntaseuraamuksissa käytettäviä ohjelmia, jotka eivät ole rangaistussidonnaisia.  

Nuorisorangaistukseen kuuluu pääsääntöisesti valvonnan ja ohjelmien lisäksi työelämäosio, mikäli sitä ei nuoren kohdalla nähdä ilmeisen tarpeettomana tai vaikeana järjestää. Poikkeuksellisesti työhön perehtymiseen liittyvä osa voidaan jättää pois nuorisorangaistuksesta. Tämä koskee esimerkiksi sellaisia tapauksia, joissa tuomittu jo käy töissä taikka joissa tuomitun työkykyä pidetään hänen ikänsä tai hänen olosuhteisensa perusteella huonona. Myös huonot alueelliset mahdollisuudet järjestää työhön liittyvää perehdyttämistä voivat olla syy sivuuttaa työelämäosio. (HE 215/2014 vp, s. 81 ja HE 102/2004 vp, s. 21) 

Nuorisorangaistukseen tuomitut nuoret ovat usein intensiivisen tuen tarpeessa, ja heillä on ennen tuomiotaan pääsääntöisesti jo olemassa laajat tukipalvelut tai verkostot. Nuorisorangaistuksen aikainen yhteistyö perustuu yleensä jo olemassa olevien tukitahojen kanssa suunniteltuun verkostotyöhön. Nuorilla voi olla esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollollisten palvelu- tai hoitotoimenpiteiden tarve. Tarpeena voi olla myös esimerkiksi asumiseen, koulutukseen ja työntekoon liittyvä tukeminen. Tuomitun elämänhallintaa ja rangaistuksen suorittamista edistävät tukitoimet, jotka on sovitettava yhteen nuorisorangaistuksen kassa eivät lähtökohtaisesti kuulu nuorisorangaistuksen täytäntöönpanon sisältöön (HE 102/2004 vp, s. 21 ja YTPL 12 §, HE 215/2014 vp, s. 59–60). Tukitoimien, palveluiden ja hoidon saamisen edellytykset ja sisältö määräytyvät niitä koskevan erityislainsäädännön mukaan. Yhteistyö on kuitenkin keskeistä nuoren sosiaalisen toimintakyvyn edistämisen näkökulmasta. Nuoren asiassa voi olla useita yhteistyötahoja. Joissakin tilanteissa nuoren voidaan katsoa myös pärjäävän ilman ulkoisia tukitoimia. Rangaistusajan suunnitelmaan voidaan sisällyttää tietoa yhteistyötahoista, tukitoimista ja mahdollisen muun toiminnan sisällöstä, sekä muista määräyksistä ja ehdoista seuraamuksen aikana. 

Nuorisorangaistusta koskevat myös yhdyskuntaseuraamusten yleisisiä ehtoja koskevat säännökset (ks. erityisesti YTPL 5 luku).  

2.2.7  Velvollisuuksien rikkominen ja rangaistuksen keskeytyminen

Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelman ehtojen ja siihen perustuvien määräysten rikkomisen keskeisistä seurauksista on säädetty yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa. Nuorisorangaistuksen toimivuus rangaistuksena edellyttää, että rikkomistilanteisiin reagoidaan systemaattisesti  

Tuomitun keskeisin velvollisuus on saapua suunniteltuihin valvontatapaamisiin. Tämä on myös ensisijaista täytäntöönpanon onnistumiseksi. Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 24 §:n mukaan, jos nuorisorangaistusta suorittava jättää ilman valvojan tai apuvalvojan tiedossa olevaa hyväksyttävää syytä saapumatta valvontatapaamiseen tai vastaavanlaiseen tilaisuuteen, ja on todennäköistä, että hän pyrkii välttelemään tapaamista, hänet voidaan noutaa valvojan tai apuvalvojan määräämään seuraavaan tapaamiseen. Poliisin on annettava noudon toteuttamiseksi virka-apua, jollei noutotoimenpiteitä ole pidettävä selvästi epätarkoituksenmukaisina. Noudettavaksi määrätty saadaan aikaisintaan kuusi tuntia ennen valvontatapaamista ottaa kiinni ja säilöön. Noudolla on selvä yhteys saapumatta jäämiseen ja noutouhkan olemassaolo saattaa olla omiaan estämään aiheettomia poissaoloja. Noudon toteuttaminen saattaa samalla myös vähentää tarvetta määrätä nuorisorangaistuksen tilalle muu rangaistus. (HE 102/2004 vp, s. 29 ja HE 215/2014 vp, s. 68)  

Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelman ehtojen rikkomiseen tai rangaistukseen liittyvien muiden määräysten noutamatta jättämiseen voidaan puuttua eritasoisilla sanktioilla (YTPL 24 ja 24 a §). Tuomitulle voidaan antaa varoitus, jos hän rikkoo erikseen säädettyjä velvollisuuksiaan. Varoituksen sijaan tuomitulle voidaan antaa huomautus, jos velvollisuuksien rikkominen on vähäistä eikä se ole toistuvaa. Törkeä velvollisuuksien rikkominen voi puolestaan johtaa nuorisorangaistuksen muuntamiseen toiseksi rangaistukseksi. Velvollisuuksien rikkominen on törkeää, jos tuomittu varoituksesta huolimatta toistuvasti rikkoo velvollisuuksiaan tai jättää seuraamuksen suorittamisen aloittamatta tai kesken. Velvollisuuksien rikkominen on törkeää myös, jos tuomittu rikkoo velvollisuuksiaan tavalla, joka osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta rangaistuksen asianmukaisesta suorittamisesta. Nuorisorangaistuksen kohdalla törkeästä ehtojen rikkomisesta voi olla kyse esimerkiksi, jos nuorisorangaistusta suorittava toistuvasti laiminlyö valvontatapaamisen tai muun täytäntöönpanoon sisältyvään tilaisuuteen saapumisen taikka tapaamisessa tai tilaisuudessa törkeästi rikkoo päihteettömyyskieltoa (HE 215/2014 vp, s. 81). Päihteettömyyden valvontaa suoritetaan täytäntöönpanon aikana. 

Velvollisuuksien rikkomisen selvittämisestä ja käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa, syyttäjällä ja tuomioistuimessa säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 25, 26 ja 26 a §:ssä. Lain 66 §:n mukaan, jos syyttäjä katsoo nuorisorangaistukseen tuomitun rikkoneen velvollisuuksiaan 24 a §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetulla törkeällä tavalla, hänen tulee viipymättä saattaa asia käsiteltäväksi käräjäoikeuteen. 

2.2.8  Nuorisorangaistuksen sijaan tuomittava rangaistus

Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 67 §:n 1 momentin mukaan, jos tuomioistuin toteaa nuorisorangaistukseen tuomitun rikkoneen velvollisuuksiaan 24 a §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetulla törkeällä tavalla, sen tulee tuomita hänet suorittamatta jääneen nuorisorangaistuksen osan sijasta muuhun rangaistukseen. Pykälän 2 momentin mukaan uuden rangaistuksen lajia valittaessa on harkinnassa otettava huomioon tuomitun ikä, suorittamatta jäänyt nuorisorangaistuksen osa, tuomittavan moitittavan menettelyn vakavuusaste ja nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen johtaneen rikoksen laatu. Pykälän 3 momentin mukaan, jos nuorisorangaistus on jäänyt kokonaan tai huomattavassa määrin suorittamatta ja jos siihen muutenkin on 2 momentissa mainitut seikat huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvioiden erityistä syytä, suorittamatta jääneen nuorisorangaistuksen osan tilalle voidaan tuomita ehdoton vankeusrangaistus. 

Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen jälkeen, ennen kyseisen rangaistuksen täytäntöönpanon päättymistä voi ilmetä myös uusi rikosepäily, joka johtaa uuteen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 68 §:n mukaan, kun nuorisorangaistukseen tuomittu tuomitaan uuteen rangaistukseen rikoslain 7 luvun 8 §:ssä taikka edellä mainitussa 67 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, jo suoritettu nuorisorangaistuksen osa on otettava kohtuuden mukaan huomioon uutta rangaistusta alentavana seikkana. Kahden nuorisorangaistuspäivän katsotaan vastaavan yhtä päivää ehdotonta vankeutta, jollei tästä jo suoritetun rangaistuksen osan sisältö huomioon ottaen ole erityistä syytä poiketa. 

Mainittu 67 § vastaa pääosin kumotun nuorisorangaistuslain 18 §:ää ja 68 § pääosin lain 19 §:ää (HE 215/2014 vp, s. 81 ja 82). Kumotun nuorisorangaistuslain esitöissä on pyritty ohjaamaan nuorisorangaistuksen toiseksi rangaistukseksi muuntotilanteita. Samalla on painotettu sitä, että uuden rangaistuksen tuomitseminen on kokonaisarviointia, jossa vaikuttavat useat seikat. Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 67 §:n 2 ja 3 momentin mukaan ratkaistaan, tuomitaanko nuorisorangaistuksen suorittamatta jääneen osan sijasta ehdollinen vankeusrangaistus, lähinnä oheisseuraamuksilla tehostettuna, vai ehdoton vankeusrangaistus. Suorittamatta jääneen nuorisorangaistuksen osan sijasta ei tulisi yleensä tuomita nuorisorangaistusta selvästi lievempää sakkorangaistusta. Poikkeuksellisesti tämä saattaisi tulla kysymykseen lähinnä sellaisessa tapauksessa, jossa suorittamatta jääneen nuorisorangaistuksen osa on vähäinen. Esitöissä (HE 102/2004 vp) on painotettu sitä, että ehdollinen ja ehdoton vankeus ovat tuntuvuudeltaan aivan erilaisia seuraamuksia. Näin ollen suoritettua nuorisorangaistuksen osaa ei tulisi ottaa huomioon samalla tavalla kummankin mainitun seuraamuksen kohdalla. Esitöissä todetaan edelleen, että ehdolliselle vankeudelle ja nuorisorangaistukselle on tyypillistä se, että rangaistusaikana on päiviä, jolloin rangaistuksen täytäntöönpano ei edellytä tuomitulta erityisiä toimenpiteitä kuten esimerkiksi valvontatapaamiseen menemistä. Seuraamusten voidaan lähtökohtaisesti katsoa vastaavan toisiaan edellä mainitussa yhteydessä. Sen sijaan tuomitun vapautta koko ajan rajoittavan ehdottoman vankeuden ja nuorisorangaistuksen kohtuullisena suhteena voitaisiin pitää sellaista, jossa kaksi nuorisorangaistuspäivää vastaa yhtä päivää ehdotonta vankeutta. Ehdoton vankeus voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa päätyminen ehdottomaan vankeusrangaistukseen on ollut lähellä jo nuorisorangaistusta tuomittaessa ja jossa nuorisorangaistus on sittemmin jäänyt kokonaan tai huomattavassa määrin suorittamatta. (HE 102/2004 vp, s.35). 

Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 68 §:n mukaan kun nuorisorangaistukseen tuomittu tuomitaan uuteen rangaistukseen rikoslain 7 luvun 8 §:ssä taikka tämän lain 67 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, jo suoritettu nuorisorangaistuksen osa on otettava kohtuuden mukaan huomioon uutta rangaistusta alentavana seikkana. Kahden nuorisorangaistuspäivän katsotaan vastaavan yhtä päivää ehdotonta vankeutta, jollei tästä jo suoritetun rangaistuksen osan sisältö huomioon ottaen ole erityistä syytä poiketa. Pykälän viimeinen virke lisättiin säännökseen nuorisorangaistuslain säätämisen eduskuntakäsittelyn aikana. Nuorisorangaistuksen suhdetta ehdottomaan vankeusrangaistukseen ei pidetty tarkoituksenmukaisena jättää hallituksen esityksessä olevien perustelumainintojen varaan. Samalla todettiin, että koska nuorisorangaistus voi kuitenkin olla sisällöltään hyvin vaihteleva, tuomioistuimille on jätettävä mahdollisuus tapauskohtaiseen harkintaan. Tällöin tuomioistuin voi poiketa rangaistuslajien edellä mainitusta suhteesta jompaankumpaan suuntaan sen mukaan, millainen täytäntöönpantu osa nuorisorangaistuksesta on yksittäistapauksessa ollut. Jos tuomittu on esimerkiksi osallistunut intensiivisiin ohjelmiin, kahden nuorisorangaistuspäivän voitaisiin katsoa vastaavan yli yhden päivän ehdotonta vankeutta. Lainkohdassa mainitusta pääsääntöisestä muuntosuhteesta poikkeaminen edellyttää aina nuorisorangaistuksen sisältöön liittyviä erityisiä perusteita, jotka tuomioistuimen tulee päätöksessään todeta. (HE 102/2004 vp, s. 34, LaVM 11/2004 vp) 

Rikoslain 7 luvun 8 §:n säännös koskee nuorisorangaistustuomion jälkeen tuomittavan uuden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja nuorisorangaistuksen suhdetta. Pykälän mukaan, jos nuorisorangaistukseen tuomittu on tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen ennen nuorisorangaistuksen tuomitsemista tehdystä rikoksesta tai nuorisorangaistuksen tuomitsemisen jälkeen mutta ennen sen täytäntöönpanon päättymistä tehdystä uudesta rikoksesta, hänet voidaan tuomita tästä rikoksesta ja nuorisorangaistukseen johtaneesta rikoksesta yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Edelleen pykälän mukaan jo täytäntöön pantua nuorisorangaistusta vastaavan osan huomioon ottamisesta säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 68 §:ssä. 

Ehdottoman vankeusrangaistuksen ja nuorisorangaistuksen samanaikaiselle soveltamiselle ei yleensä ole esitettävissä perusteita. Rikoslain 7 luvun 8 §:n säännöksen soveltamistilanteissa pääsääntöisesti jo tuomittu nuorisorangaistus tulisi siis sisällyttää tuomittavaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuomioistuimelle on jätetty harkintavaltaa lähinnä niiden poikkeuksellisten tilanteiden varalta, joissa nuorisorangaistuksesta on jäljellä enää pieni osa eikä tuomittua määrätä vangittavaksi. Tällaisessa tilanteessa nuorisorangaistus ehditään suorittaa loppuun ennen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa. Myöhemmissä nuorisorangaistussääntelyä koskevissa muutoksissa säännös on pidetty sisällöltään vastaavana voimassa. 

Rikoslain 7 luvun 8 §:n soveltamista koskevassa ennakkoratkaisussa KKO 2014:27 vastaajan syyksi luetuista rikoksista ja nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen johtaneista rikoksista tuomittavaa yhteistä ehdotonta vankeusrangaistusta oli alennettava ottamalla huomioon jo suoritettu nuorisorangaistuksen osa. Asiassa ei ollut erityistä syytä poiketa säädetystä muuntosuhteesta, jonka mukaan kahden nuorisorangaistuspäivän katsottiin vastaavan yhtä päivää ehdotonta vankeutta. Kysymys oli myös siitä, että syyttäjä oli vaatinut vastaajalle hänen tekemiensä rikosten johdosta ehdotonta vankeutta ja samassa yhteydessä kesken jääneen nuorisorangaistuksen muuntamista toiseksi rangaistuksesi. Tällaisessa tilanteessa tulee arvioitavaksi ensisijaisesti se, onko käsiteltävänä olevista rikoksista tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja jo sen vuoksi niistä ja nuorisorangaistukseen johtaneista rikoksista rikoslain 7 luvun 8 §:n nojalla yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 82 §:n mukaan, jos syyttäjä päättää syyttää yhdyskuntapalveluun, valvontarangaistukseen tai nuorisorangaistukseen tuomittua rikoksesta, josta voi syyttäjän arvion mukaan olla seuraamuksena ehdotonta vankeutta, syyttäjä voi edellä tarkoitetun yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon kieltämiseksi ilmoittaa asiasta Rikosseuraamuslaitokselle. Rikosseuraamuslaitoksen on ilmoituksen saatuaan kiellettävä yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon aloittaminen tai jatkaminen. Tuomitessaan aiemmin yhdyskuntapalveluun tai nuorisorangaistukseen tuomitun henkilön ehdottomaan vankeusrangaistukseen sellaisesta rikoksesta, jonka tuomittu on tehnyt ennen edellä tarkoitetun yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon päättymistä taikka, jos on kyse valvontarangaistuksesta, rikoksesta, jonka tuomittu on tehnyt ennen ehdonalaista vapauttamista, tuomioistuin voi kieltää aloittamasta tai jatkamasta kyseisen yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanoa. Kieltäessään aiemmin tuomitun yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon tuomioistuimen on määrättävä, että suorittamatta oleva osa kyseistä yhdyskuntaseuraamusta on suoritettava vankeutena. Päätöstä aiemmin tuomitun yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. 

Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 83 §:n mukaan, kun yhdyskuntapalveluun, valvontarangaistukseen tai nuorisorangaistukseen tuomittu tuomitaan uuteen rangaistukseen 82 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa, muuntamisessa noudatetaan samaa vankeuden ja kyseisen yhdyskuntaseuraamuksen muuntosuhdetta kuin yhdyskuntaseuraamusta määrättäessä on noudatettu. Muuntamisessa päivän osa valvontarangaistusta vastaa yhtä päivää vankeutta. Muuntamisessa noudatetaan tuomitulle edullisinta laskutapaa. 

2.2.9  Nuorisorangaistuksen suhde seuraamusjärjestelmän ulkopuolisiin toimiin

2.3.1  Alle 18-vuotiaiden rikoksentekijöiden rangaistuksista

Alle 18-vuotiaiden epäiltyjen osuus poliisin tietoon tulleissa rikosepäilyissä on pysynyt suhteellisen tasaisena 2010-luvulla, mutta kääntynyt viime vuosina nousuun useissa rikoslajeissa. Erityisesti ovat lisääntyneet epäillyt alle 18-vuotiaiden pahoinpitely- ja ryöstörikokset. Vuonna 2023 ryöstöistä syyllisiksi epäillyistä 79 prosenttia oli alle 30-vuotiaita. (Rikollisuustilanne 2023 Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa. Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Katsaus 65/2024. s. 9 ja s. 45–46) 

Yleisesti nuorten rikollisuuden on havaittu laskeneen pitkällä aikavälillä. Rikollisuuden on myös havaittu keskittyvän pienelle joukolle aktiivisia rikoksentekijöitä, jotka tekevät suurimman osan rikoksista. Tämä pieni joukko tekee jo nuorena ensimmäiset rikoksensa ja rikollisuus on yhteydessä muihin sosiaalisiin ongelmiin. Rikoksesta epäiltyjen osuus on korkeimmillaan 18–20-vuotiaana, mutta sen jälkeen vain pieni osa jatkaa rikosten tekemistä. (Toimenpideohjelma nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi vuosille 2024–2027, Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2024:13, s. 10 – 17, kts. myös esimerkiksi Pitkänen, Joonas – Aaltonen, Mikko – Suonpää, Karoliina – Heiskanen, Laura – Martikainen, Pekka: Nuorisorikollisuuden esiintyvyyden ja kasautumisen muutokset syntymäkohorteissa 1986–2000. Yhteiskuntapolitiikka 87 (2022):5–6. ja siinä viitatut lähteet) 

Nuorisorangaistuksen käyttöalaa ensikertaa arvioitaessa vuonna 1992 rangaistukseen tuomittiin vuositasolla 6 935 15–17-vuotiasta nuorta. Näistä vankeusrangaistuksia oli 30 prosenttia, eli hieman yli 2000. Näistä ehdottomia vankeusrangaistuksia oli 17 prosenttia, eli noin 350 ja ehdollisia noin 1700. Nuorisorangaistuksen kokeilulain säätämisen aikaan vuoden 1994 tilastojen mukaan 15–17- vuotiaina rikoksen tehneille nuorille tuomittiin varsinaisessa oikeudenkäynnissä 5 268 rangaistusta. Näistä sakkorangaistuksia oli 3 723, ehdollisia vankeusrangaistuksia 1 348 ja ehdottomia vankeusrangaistuksia 193. Valtaosa ehdollisesti tuomituista nuorista oli koeaikana valvonnassa. Sellaisia tuomioita, joissa todettiin, ettei ehdollisesti tuomittua nuorta ole asetettava valvontaan, oli samana vuonna 158. Vielä vuonna 2001, jolloin nuorisorangaistuksen kokeiluvaihe oli käynnissä ja arvioitavana, ehdolliseen vankeuteen tuomittuja nuoria oli 993. (HE 109/1996 vp, s. 4 ja Nuorisorikoskomitean mietintö 2003:2, s. 24 ja 241) 

Tilastokeskuksen tietokannasta (Stat.fi) saatujen tietojen mukaan 15–17-vuotiaiden ikäryhmässä tuomittujen ehdottomien vankeusrangaistustuomioiden määrät olivat vuonna 2021 30, vuonna 2022 30 ja vuonna 2023 62. 15–17-vuotiaiden ikäryhmässä ehdollisten vankeustuomioiden määrät olivat vuonna 2021 yhteensä 422 ja vuonna 2022 yhteensä 478. Vuonna 2023 ehdollisten vankeustuomioiden määrät hieman nousivat sanotussa ikäryhmässä niiden yhteismäärän olleessa 632. 

Taulukko 1.Ote rikosseuraamuksista 15–17 vuotiaiden ikäryhmässä vuosina 2021–2023 

Lähde: Tilastokeskus Stat.fi – Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset (käräjäoikeudet ja hovioikeus ensimmäisenä oikeusasteena, rangaistus- ja sakkomääräykset ja rikesakot). 

Tilastokeskuksen tietokannasta saatujen tietojen mukaan vuonna 2023 15–17-vuotiaiden ikäryhmässä rangaistus- ja sakkomääräysten, annettujen rikesakkojen ja oikeudessa annettujen tuomioiden yhteismäärä oli 12991. Samaan ikäryhmän osalta käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ensi asteena tuomittiin 2929 rangaistusta. Näistä suurimmassa osassa, yhteensä 2127 tapauksessa tuomio oli sakkorangaistus. Määräaikaisia vankeusrangaistuksia tuomittiin 694, joista ehdollisia vankeustuomioita oli 632 (ml. oheisseuraamukset). Ehdollisen vankeuden ohessa tuomittiin 46 tapauksessa sakkoja, 13 tapauksessa yhdyskuntapalvelua ja 268 tapauksessa valvonta. Nuorisorangaistus tuomittiin yhdeksässä tapauksessa. Ehdottoman vankeuden sijasta määrättäviä yhdyskuntapalvelurangaistuksia tuomittiin 14 tapauksessa ja valvontarangaistuksia ei lainkaan. 

Vuonna 2023 15–17-vuotiaalle tuomittu keskimääräinen määräaikainen vankeusrangaistus oli pituudeltaan 7,7 kuukautta. Alle vuoden pituisia ehdollisia vankeusrangaistuksia tuomittiin mainitussa ikäryhmässä 514. Vähintään vuoden ja enintään kahden vuoden pituisia ehdollisia vankeusrangaistuksia tuomittiin puolestaan 118 eli noin 17 prosentissa tapauksista. Alle vuoden pituisia ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomittiin 14 tapauksessa. Vähintään vuoden ja enintään kahden vuoden pituisia ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomittiin mainitussa ikäryhmässä puolestaan 15 tapauksessa.  

Vuoden 2023 tilastotiedoista ilmenee lisäksi, että 15–17-vuotiaiden ikäryhmässä tuomioissa, joissa rangaistukseksi määrättiin ehdollinen vankeusrangaistus, oli päärikoksena varkaus- ja ryöstörikos 212 tapauksessa, henkeen- ja terveyteen kohdistuva rikos 163 tapauksessa, liikennerikos 71 tapauksessa, ja huumausainerikos 44 tapauksessa. (Stat.fi, ks. laajemmin nuorten seuraamuksia koskevista useampien vuosien tilastoista ja siihen liittyvästä analyysistä: Lappi-Seppälä 2024) 

2.3.2  Tuomitut nuorisorangaistukset

Nuorisorangaistus kirjattiin rikoslakiin pysyvästi vuonna 2005. Lakia edeltävän 1997–2004 aikana toteutetun nuorisorangaistuskokeilun alkuvuosina tuomittujen nuorisorangaistusten lukumäärä oli selvästi nykyistä suurempi. Vuosina 1997–2002 nuorisorangaistuksia tuomittiin vuosittain 45, 45, 68, 102, 45 ja 38. Uuden lain soveltamisen päästyä täyteen vauhtiin nuorisorangaistuksia arvioitiin tulevan tuomittavaksi vuosittain noin 300 (HE 102/2004 vp, s. 6 ja 14). Vakinaisen nuorisorangaistuslain säätämisen eli vuoden 2004 jälkeen vuosittaisten nuorisorangaistustuomioiden määrät ovat pysyneet vähäisinä. Nuorisorangaistustuomioiden lukumäärät ovat vaihdelleet viimevuosina pääsääntöisesti 5–12 vuosittaisen tapauksen välillä. 

Nuorisorangaistustuomioita annettiin viiden vuoden tarkastelujaksolla vuosina 2019–2023 yhteensä 43 kappaletta. Rangaistuksista noin puolet (23/43) oli tuomittu rikoksista, missä päärikoksena oli ryöstörikos. Seuraavina ryhminä tulivat huumausainerikokset (7), henkeen- ja terveyteen kohdistuneet pahoinpitelyrikokset, omaisuusrikokset ja liikennerikokset sekä rikokset viranomaisia vastaan. Tuomioiden keskipituus ja mediaani on vaihdellut vuosina 2019–2023 viiden kuukauden ja 12 kuukauden välillä. Viimeisten vuosien aikana nuorisorangaistuksen mediaanipituus on kuitenkin ollut lähellä yhden vuoden enimmäisrangaistusta ryöstörikosten kohdalla. Vuonna 2023 tuomittujen nuorisorangaistusten keskipituus oli 11 kuukautta ja mediaani 12 kuukautta. (ks. aikaisempien vuosien 2016–2020 määristä Lappi-Seppälä 2024, s. 69) 

Pitkän aikavälin tarkastelussa noin 35 prosentilla nuorisorangaistukseen tuomituista ei ollut aikaisempaa merkintää rikosrekisterissä. Rikosrekisterimerkintä seuraa sakkoa ankarammista rangaistuksista. Noin 27 prosentilla nuorisorangaistukseen tuomituista ei ollut lainkaan aikaisempia rangaistuksia. Syytekohtien lukumäärä on ollut nuorisorangaistustuomioissa keskimäärin viisi. (Lappi-Seppälä 2024, s. 172 ja 71) 

2.3.3  Seuraamusselvitysten määrät

Kaikista 15–17-vuotiaiden nuorten seuraamuksista noin 95 prosenttia on sakkorangaistuksia (Lappi-Seppälä 2024, erityisesti s. 23 ja 78). Kuten tilastoista käy ilmi, vain murto-osa alaikäisten rikosasioista edellyttää seuraamusselvityksen laatimista, päätyy tuomioistuimen käsiteltäväksi ja lopulta johtaa seuraamukseen, joka voi tulla Rikosseuraamuslaitokselle pantavaksi täytäntöön. 

Nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittäminen eli seuraamusselvityksen tekeminen kohdistuu alle 21-vuotiaana epäillyn rikoksen tehneiden osalta tapauksiin, joissa tullaan todennäköisesti tuomitsemaan sakkoa ankarampi rangaistus. Rikosseuraamuslaitokselle saapuu vuosittain yli 2000 nuoren seuraamusselvityspyyntöä (ks. tarkemmin määristä Halén, Tuomala, Tyni, Laurila 2024, s. 58). Nuorisorangaistuksen edellytysten selvittely koskee puolestaan vain alle 18-vuotiaana epäillyn rikoksen tehneitä. 

Rikosseuraamuslaitokselta saatujen tietojen mukaan vuonna 2024 Rikosseuraamuslaitokseen tuli 758 seuraamusselvityspyyntöä, joissa epäilty oli alle 18-vuotias pyynnön saapuessa. Yhteensä 74 tapauksessa pyydettiin selvityksen laatimista nuorisorangaistuksesta. Samana vuonna alle 18-vuotiaista epäillyistä laadittiin 68 nuorisorangaistusselvitystä, ja näistä 31 tapauksessa Rikosseuraamuslaitos piti nuorisorangaistukseen tuomitsemista perusteltuna. Samassa ikäryhmässä ehdollisen ohessa määrättävää valvontaa pidettiin tarpeellisena puolestaan 233 tapauksessa. Valvonta ei ollut tarpeen 432 tapauksessa. 

2.4.1  Johdanto

Nuorten rikoksiin reagoimisen tavat vaihtelevat eri maissa. Pohjoismaissa vallitsevat olosuhteet ja lainsäädäntöperinne ovat jokseenkin Suomen kaltaisia. Tämän vuoksi selvitys on kohdennettu valikoidusti joihinkin Pohjoismaihin. Joissakin valtioissa rikokset käsitellään erityisissä nuorisotuomioistuimissa ja nuoriin kohdistettavat seuraamukset saattavat poiketa suurestikin aikuisten seuraamuksista. Joissakin maissa alaikäisten rikoksiin puuttuminen nähdään lastensuojelullisena toimenpiteenä, seuraamukset saattavat sisältää laajalti hoidollisia toimenpiteitä ja niiden määräämisestä päätetään tuomioistuinten ulkopuolella. 

Esityksen keskiössä on hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti nuorisorangaistuksen kehittäminen. Tästä syystä vertailussa keskitytään niihin seuraamuksiin, joissa on nuorisorangaistusta vastaavia piirteitä tai jotka sijoittuvat seuraamusjärjestelmässä vastaavalle ankaruustasolle eli sakon ja ehdottoman vankeuden väliin. 

2.4.2  Ruotsi

Ruotsissa rikosvastuu alkaa lapsen täytettyä 15-vuotta ja vankeutta tuomitaan harvoin. Alle 21-vuotiasta ei voida tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Lapsiin kohdistuvassa nopeutetussa esitutkinnassa syyttäjä ja poliisi tekevät tiivistä yhteistyötä sosiaalityön kanssa. 

Ruotsissa nuorten alle 18-vuotiaana rikoksiin syyllistyneiden seuraamukset on systematisoitu Suomen järjestelmästä poiketen omaksi ryhmäkseen. Alle 18-vuotiaana rikoksiin syyllistyneiden nuorten tavanomaisia rangaistuksia ovat nuorisohoito (ungdomsvård) ja nuorisopalvelu (ungdomstjänst). Alle 18-vuotiaana rikokseen syyllistynyt voidaan tuomita rikoslain (Brottsbalk) 32 luvun 1 §:n nojalla nuorisohoitoon, mikäli hänellä on sosiaalipalvelulain (2001:453) tai nuorten hoitoa koskevan erityislain (1990:52) mukaisen hoidon tai muun toimenpiteen tarve ja suunniteltuja toimenpiteitä mahdollisesti yhdessä nuorisopalvelun tai sakkojen kanssa on pidettävä riittävinä rikoksen rangaistusarvoon ja laatuun sekä tekijän aikaisempaan rikollisuuteen nähden. Tuomioon liitetään sosiaalilautakunnan tekemä sopimus palvelun sisällöstä tai hoitosuunnitelma. Samaan ikäryhmään kuuluva rikoksen tekijä voidaan tuomita nuorisopalveluun rikoskaaren 32 luvun 2 §:n mukaisesti. Nuorisopalvelu tuomitaan, jos seuraamusta voidaan pitää riittävänä ottaen huomioon rikoksen rangaistusarvo ja nuoren aikaisempi rikollisuus eikä nuorisohoitoon tuomitsemiselle ole perusteita. Nuorisopalveluun kuuluu 20–150 tuntia palkatonta työtä ja muuta erityisesti järjestettyä toimintaa. Seuraamuksen toimeenpano on lailla asetettu sosiaalilautakunnan tehtäväksi. Lautakunta myös määrittää seuraamuksen sisällön ja suunnitelman. Toimeenpanosta säädetään sosiaalipalvelulain 5 luvussa. 

15-vuotta täyttäneille nuorille otettiin käyttöön vuonna 2021 nuorisovalvonta (ungdomsövervakning). Alle 18-vuotiaana rikoksen tehnyt voidaan tuomita nuorisovalvontaan, jos nuorisohoito tai -palvelu eivät ole riittävän tuntuvia seuraamuksia ottaen huomioon rikoksen rangaistusarvo ja laatu sekä nuoren aikaisempi rikollisuus. Nuorisovalvonnan pituus on 6–12 kuukautta. Nuorisovalvonnan täytäntöönpanosta säädetään nuorisovalvonnan täytäntöönpanosta annetussa laissa (2020:616). Täytäntöönpanosta vastaa Ruotsin rikosseuraamuslaitos Kriminalvården. Seuraamukseen sisältyy sähköinen valvonta, säännöllinen yhteydenpito yhdyskuntaseuraamustoimistoon, päihteidenkäyttökielto sekä liikkumisrajoituksia. Liikkumisrajoitukset tarkoittavat käytännössä sähköisesti valvottua viikonloppuarestia lauantaista klo 18.00 alkaen maanantaiaamuun klo 7.00. Sosiaalihuolto on tiiviisti mukana seuraamuksen suunnittelussa ja toimeenpanossa. Sosiaalihuollon vastuulla on nuoren sosiaalisesta tilanteesta, kuten asumisesta ja hoitosuunnitelmista huolehtiminen. Nuorisopalvelun ja -valvonnan keskeisenä sisältönä ovat myös ohjelmat, joilla pyritään vaikuttamaan nuoren ajatteluun ja uusintarikollisuuteen. Ohjelmissa on sisältöä myös nuorille, joilla on haitallisia ajatusmalleja. Nuorten omaiset ja läheiset ovat mukana osassa ohjelman tapaamisissa. Nuorisovalvonnan käyttöalaksi on asettunut vakava rikollisuus eli törkeät pahoinpitelyt, seksuaalirikokset ja ryöstöt, kuitenkin niin, että törkeimmät rikokset jäävät seuraamuksen ulkopuolelle. (ks. myös Lappi-Seppälä 2024, s. 127–128) 

Jos tuomittu jättää olennaisesti tekemättä sen, mitä hänelle on määrätty nuorisohoidossa, nuorisopalvelussa tai nuorisovalvonnassa, tuomioistuin voi syyttäjän vaatimuksesta määrätä uuden seuraamuksen. Seuraamuksen purkamisen ja uuden seuraamuksen määräämisen sijasta oikeus voi kuitenkin antaa tuomitulle varoituksen, jos se on riittävä toimenpide (Brottsbalken 32 luku 4 §). 

Jos seuraamus rikoksesta olisi vankeusrangaistus, tulee tuomioistuimen vankeuden sijasta määrätä rikokseen syyllistynyt lapsi suljettuun laitoshoitoon (sluten ungdomsvård) vähintään 14 päiväksi ja enintään neljäksi vuodeksi (brottsbalken 32 kap. 5 §). Vakaviin rikoksiin syyllistyneet lapset tuomitaan pääsääntöisesti suljettuun nuorisohoitoon. Suljetun laitoshoidon täytäntöönpano tapahtuu suljetun laitoshoidon täytäntöönpanolain (Lag (1998:603) om verkställighet av sluten ungdomsvård, LSU) mukaisesti. Ennen vakavasta rikoksesta tuomitun alaikäisen sijoittamista hänestä tehdään sosiaalipalvelulain nojalla kokonaisarvio, jossa huomioidaan erityisesti lapsen ikä ja terveydentila. (ks. myös Lappi-Seppälä 2024, s. 136) 

Osana sosiaalihuoltoa lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle myös sosiaalipalvelulain (Socialtjänstlagen, SoL 6 luku 1 §) tai erityisistä määräyksistä nuorten hoidosta annetun lain (Lag med särskilda bestämmelser om vård av unga, LVU) nojalla. Sijoitukset sosiaalipalvelulain nojalla ovat huoltajien ja 15 vuotta täyttäneen lapsen suostumukseen perustuvia (SoL 11 luku 10 §). Suostumuksesta riippumatta lapsi voidaan sijoittaa LVU:n nojalla (SoL 1 luku 3 §). Hallinto-oikeus voi määrätä alaikäisyyden perusteella tahdosta riippumattomaan hoitoon, kun havaitaan päihteiden ongelmakäyttöä, rikollista toimintaa tai muita vakavia sosiaalisia ongelmia. 

Ruotsin hallituksen vireillä olevissa hankkeissa ollaan parhaillaan selvittämässä muun ohella rikosvastuun ikärajan laskemista 15 vuodesta 13 vuoteen tietyissä vakavissa rikoksissa (SOU 2025:11), nuorten vakavia rikoksia koskevien rangaistusten uudistamista (SOU 2023:44) ja nuorisovalvonnan käyttöä on ehdotettu tehostettavaksi (SOU 2024:39). Jälkimmäisessä selvityksessä esitettiin nuorisovalvonnan käytön laajentamista. Esityksen mukaan nuorisovalvonta määrättäisiin useammissa tapauksissa, joissa rangaistus on tähän asti ollut nuorisopalvelu tai nuorisohoito. Alle 18-vuotiaana rikoksen tehnyt henkilö voitaisiin tuomita laajennettuun nuorisovalvontaan, jos nuorten valvontarangaistus ei olisi riittävän vaikuttava rangaistus huomioiden rikoksen vakavuus ja luonne sekä nuoren aiempi rikollisuus. Yli 18-vuotiaana tuomittu henkilö voidaan tuomita laajennettuun nuorisovalvontaa vain, jos siihen on erityisiä syitä. Laajennetun nuorisovalvonnan kesto olisi yli vuoden ja enintään kolme vuotta. 

Laajennettuun nuorisovalvontaan liittyisi liikkumisrajoituksia, joita valvotaan elektronisesti. Rajoitukset koskisivat iltoja ja yötä sekä kaikkia muita päiväaikoja kuin niitä, jolloin tuomittu työskentelee, osallistuu koulutukseen tai järjestettyihin vapaa-ajan aktiviteetteihin, käy hoitokäynneillä tai tekee ostoksia ja vastaavia toimia. Lisäksi tuomitulla tulisi olla oikeus tiettyyn aikaan osallistua aktiviteetteihin, joita hän itse toivoo. Laajennettu nuorisovalvonta kestäisi tavanomaista pidemmän ajan ja se todennäköisesti koettaisiin erittäin rajoittavaksi tuomitun kannalta. Tuomitun motivaation ylläpitämiseksi ja sen selventämiseksi, että täytäntöönpanosuunnitelman noudattaminen kannattaa, selvityksessä ehdotetaan, että Rikosseuraamuslaitoksella olisi täytäntöönpanon aikana tietyn ajanjakson jälkeen mahdollisuus harkita liikkumisrajoitusten vähentämistä tai lopettamista kokonaan. 

Selvityksessä on myös ehdotettu, että täytäntöönpanosuunnittelua tehdään nuoriso-osastolla vankeinhoitolaitoksessa kahden kuukauden ajan, koska laajennetun nuorisovalvonnan yhteydessä on usein erityinen intressi, että tuomittu ei palaa vanhaan ympäristöönsä ennen täytäntöönpanosuunnitelman laatimista. Tämä on myös tapa korostaa tuomitun rikollisuuden vakavuutta ja saada aikaan rangaistus, joka on uskottava, suhteellinen ja riittävän vaikuttava vaihtoehto vankeudelle. Koska täytäntöönpano kestää pidemmän ajan, Rikosseuraamuslaitoksella tulisi myös olla hyvät mahdollisuudet valvoa, että täytäntöönpano kotona toimii tyydyttävästi ja että tuomittu ei jatka rikollista toimintaa. Tarkoituksena olisi, että Rikosseuraamuslaitos – samalla tavalla kuin nuorisovalvonnassa – valvoisi tarkasti tuomittua ja pysyisi ajan tasalla hänen olosuhteistaan. Tämä parantaisi mahdollisuuksia havaita, jos tuomittua epäillään uusien rikosten tekemisestä täytäntöönpanon aikana tai jos täytäntöönpanosuunnitelmaa on tarpeen muuttaa. 

Ruotsissa on vireillä olevien hankkeiden yhteydessä myös selvitetty, pitäisikö Tanskassa käytössä oleva tuomioistuinten ulkopuolinen lautakuntajärjestelmä ottaa käyttöön Ruotsissa (SOU 2024:30 ja Ekholm Victoria: Ungdomskriminalitetsnämnder – En komparativ analys av svensk och dansk straffrätt med utgångspunkt i dir. 2022:106. http://lup.lub.lu.se/student-papers/record/9107657).  

2.4.3  Tanska

Tanskan rangaistusjärjestelmästä säädetään pääasiassa rikoslaissa (Starffeloven 1930:26). Rikoslain 6 luvun 31 §:n mukaan yleisiä rangaistuksia ovat vankeusrangaistus ja sakko. Vankeusrangaistus voi olla määräaikainen tai elinkautinen (33 §). Ehdoton vankeusrangaistus voidaan korvata ehdollisella rangaistuksella, johon voi sisältyä lyhyt ehdoton vankeus tai yhdyskuntapalvelua. Ehdollinen vankeusrangaistus tarkoittaa myös sitä, että tuomioistuin voi lykätä rangaistuksen määräämistä koeajaksi, joka on lähtökohtaisesti enintään kolme vuotta. Koeaikaan voidaan sisällyttää ehtoja. 

Nuoret rikoksentekijät. Tanskassa rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on 15 vuotta (rikoslain 3 luvun 15 §). Lokakuun 1. päivän 2010 ja maaliskuun 1. päivän 2012 välisenä aikana rikosoikeudellisen vastuun ikäraja oli 14 vuotta. Ikäryhmään 15–17 kuuluvat rikoksentekijät voidaan pääsääntöisesti tuomita samoihin rangaistuksiin kuin täysi-ikäiset rikoksentekijät. Alle 18-vuotiaana rikoksen tehnyttä ei voida tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen (rikoslaki 6 luku 33 §). Alle 18-vuotiaita kohdellaan myös lievemmin rangaistuksen määräämisessä ja alle 21-vuotiata vankeusrangaistuksen täytäntöönpanossa. 

Tanskassa on muiden Pohjoismaiden tavoin nuorille rikoksentekijöille tarkoitettuja erityisrangaistuksia. Lievempiin rikoksiin syyllistyneet alle 18-vuotiaat rikoksentekijät voivat tehdä nuorisosopimuksen. Sopimuksessa nuori rikoksentekijä sitoutuu osallistumaan huoltajan suostumuksella tiettyihin erikseen määriteltyihin toimintoihin. Samalla syyttäjä pidättäytyy syytteen nostamisesta. Nuoren asuinkunnan sosiaaliviranomaisten on varmistettava, että sopimusta noudatetaan. Nuorisosopimuksia tarjotaan ensisijaisesti nuorille, jotka eivät ole aikaisemmin syyllistyneet rikoksiin. Ne eivät koske esimerkiksi väkivaltarikoksiin, ryöstöihin tai huumausainerikoksiin syyllistyneitä. 

Alle 18-vuotiaat rikoksentekijät, jotka ovat syyllistyneet vakaviin henkilöön kohdistuviin rikoksiin tai muihin vakaviin rikoksiin, voidaan tuomita nuorisorangaistukseen, joka on vaihtoehto ehdottomalle vankeusrangaistukselle (rikoslaki 74 a §). Nuorisorangaistuksen päätavoitteena on estää nuorta syyllistymästä uusiin rikoksiin. Nuorisorangaistuksen tuomitseminen edellyttää, että seuraamukseen sisältyvien toimenpiteiden voidaan olettaa olevan tarkoituksenmukaisia nuoren erityisten hoidollisten tarpeiden tukemiseksi. Nuorisorangaistus ei edellytä suostumusta. Ennen kuin rikosasia ratkaistaan, nuoren olosuhteet ja tarpeet selvitetään. Selvityksen perusteella laaditaan toimintasuunnitelma, joka toimii perustana tuomioistuimen arviolle siitä, tulisiko nuorisorangaistus määrätä vai ei. Nuorisorangaistus on kaksivuotinen strukturoitu ja valvottu hoitoa sisältävä seuraamus. Seuraamus pannaan täytäntöön sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Nuorisorangaistus alkaa tavallisesti oleskelulla suljetussa laitoksessa. Tämän jälkeen nuori sijoitetaan avolaitokseen kuudeksi kuukaudeksi. Kolmannessa vaiheessa sosiaaliviranomainen valvoo nuorta vapaudessa kuuden kuukauden ajan. Jos nuori syyllistyy täytäntöönpanon aikana uusiin rikoksiin, nuori on mahdollista määrätä avoimeen tai suljettuun laitokseen. Nuorelle nimetään seuraamuksen ajaksi koordinaattori, joka toimii nuoren yhteyshenkilönä ja neuvonantajana. Seuraamus voidaan luokitella ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi, jossa on yhdyskuntaseuraamuksen elementtejä. Nuorisrangaistuksen käyttö on ollut viime vuosina vähäistä. (Lappi-Seppälä 2024, s. 137). 

Kun 15–17-vuotias rikoksentekijä tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen, rangaistusta ei yleensä suoriteta vankilassa, vaan nuori sijoitetaan vankilan ulkopuolelle tai rangaistus pannaan täytäntöön sähköisessä valvonnassa. 

Tanskassa on 1. tammikuuta 2019 alkaen toiminut nuorisorikollisuuslautakunta, joka käsittelee ja päättää 10–17-vuotiaita lapsia koskevista toimenpiteistä, kun heitä epäillään rikoksista tai heidät on tuomittu rikoksista (yli 15-vuotiaat). Nuorisorikollisuuslautakunta on riippumaton lautakunta, jonka tavoitteena on auttaa ehkäisemään nuorisorikollisuutta laatimalla kohdennettuja, yksilöllisiä ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä 10–17-vuotiaille lapsille ja nuorille, joiden arvioidaan olevan erityisen suuressa vaarassa ajautua rikoksiin. Lautakunnat asetetaan määräajaksi ja niitä on valtakunnallisesti koko maassa. Lautakunta koostuu tuomarista, joka johtaa kokousta, kunnallisesta jäsenestä ja poliisin edustajasta. Toimenpiteiden määrittelyssä ja toteutuksessa arvioidaan, mikä on lapsen tai nuoren kannalta parasta. Arviointia tehdään yhteistyössä lapsen tai nuoren ja tämän perheen kanssa. 

Alle 15-vuotiaita lapsia koskevat asiat käsitellään suoraan lautakunnassa. Rikosoikeudellisen vastuuiän piirissä olevien nuorten rikosasiat ratkaisee ensin tuomioistuin, joka samalla määrää, että nuorisorikollisuuslautakunta päättää nuorta koskevista toimenpiteistä. Vaaralliseksi luokiteltua rikollisuutta koskevat asiat siirretään lautakunnan käsiteltäviksi, jos rikos on johtanut tai voisi johtaa vankeusrangaistukseen. Jos lasta tai nuorta epäillään muusta vakavasta rikoksesta, asia siirretään lautakunnan käsiteltäväksi, jos rikoksesta on seurannut tai voisi seurata vankeusrangaistus ja lapsen tai nuoren katsotaan samalla olevan erityisessä vaarassa syyllistyä uusintarikokseen. 

Lautakunta kutsuu nuoren ja hänen vanhempansa tapaamiseen. Tapaamisessa voi olla mukana myös toinen nuoren hyvin tunteva aikuinen, esimerkiksi opettaja. Lisäksi kokoukseen osallistuvat nuorisorikosoikeudenhoidon edustaja ja nuoren kunnan sosiaalityöntekijä sekä joissakin tapauksissa nuorta avustava lakimies ja lasten ja nuorten asioihin perehtynyt psykologi. Kokouksen jälkeen lautakunta voi yksittäistapauksessa tarkoituksenmukaiseksi katsomansa mukaan päättää välittömistä toimenpiteistä, hoitoon ja tukitoimiin ohjaamisesta tai siitä, ettei jatkotoimenpiteisiin ryhdytä. Välittömällä toimenpiteellä tarkoitetaan esimerkiksi siitä, että nuorelle asetetaan velvollisuus tavata konfliktisovittelija, joka voi järjestää tapaamisen sen henkilön kanssa, jonka kanssa nuori on ollut konfliktissa. Hoidon ja tukitoimiohjelmien tarkoituksena on, että nuori oppii selviytymään jokapäiväisestä elämästään osallistumalla erilaisiin toimintoihin. Kyseinen toimenpideohjelma kestää yleensä yhden tai kaksi vuotta, ja siihen voi sisältyä esimerkiksi ehtoja, joiden mukaan nuoren tulee selviytyä koulunkäynnistä, osallistua säännölliseen vapaa-ajan toimintaan ja olla kotona tiettyyn aikaan illalla. (https://www.domstol.dk/ungdomskriminalitetsnaevnet/om-ungdomskriminalitetsnaevnet).  

2.4.4  Norja

Norjan rikos- ja seuraamusjärjestelmästä säädetään pääasiassa rikoslaissa (2015 straffeloven). Rikoslain 5 luvun 29 §:n mukaan varsinaisia rangaistuksia ovat vankeus, varmuusvankeus, yhdyskuntapalvelurangaistus, nuorisorangaistus, sakko ja oikeuksien menetys. Jos tuomioistuin määrää vankeusrangaistuksen, se voi päättää, että vankeusrangaistuksen täytäntöönpano lykätään kokonaan tai osittain koeajaksi (ehdollinen vankeus). 

Yhdyskuntaseuraamus voi sisältää palkattoman työn lisäksi hoitoa tai kuntoutusta. Jos siihen on erityisiä syitä, yhdyskuntaseuraamukseen voidaan yhdistää myös enintään 60 päivän vankeus, sakko tai muu oikeuden menetys. Tuomioistuin voi myös määrätä yhdyskuntaseuraamuksen ehdoksi esimerkiksi päihdehoitoon osallistumisen. Jos tuomittu syyllistyy uusintarikokseen täytäntöönpanon aikana tai rikkoo rangaistuksen ehtoja, tuomioistuin voi päättää, että koko vaihtoehtoinen vankeusrangaistus tai osa siitä pannaan täytäntöön laitoksessa. 

Rikoslain 5 luvun 30 §:ssä on säädetty "muista rikosoikeudellisista toimista" (andre strafferettslige reaksjoner). Rangaistuksen määräämistä voidaan lykätä, rangaistuksen määräämisestä voidaan luopua ja tuomittu voidaan myös siirtää pakolliseen mielenterveyshoitoon tai muuhun hoitoon. Vaihtoehtoisia toimia ovat muun muassa myös syyttämättä jättäminen, asian siirtäminen sovitteluun konfliktineuvostossa, seuranta konfliktineuvostossa tai nuorisoseuranta konfliktineuvostossa. 

Nuoret rikoksentekijät. Rikoslain 3 luvun 20 §:stä on johdettavissa rikosoikeudellisen vastuun ikäraja 15-vuotta. Nuoret rikoksentekijät voidaan lähtökohtaisesti tuomita samoihin seuraamuksiin kuin aikuiset rikoksentekijät. Rikoksentekijän ikä otetaan yleisesti huomioon seuraamuksen määräämisessä. 15–17-vuotiaita rikoksentekijöitä kohdellaan aikuisia lievemmin seuraamuksen valinnassa ja rangaistuksen mittaamisessa. Rikoslain 6 luvun 33 §:n mukaan alle 18-vuotiaana rikoksen tehnyt voidaan tuomita ehdottomaan vankeuteen vain erityisistä syistä ja rikoksesta tuomittava enimmäisrangaistus on lähtökohtaisesti 15 vuotta. Rikoslain 14 luvun 80 §:n mukaan tuomioistuimella on myös mahdollisuus alittaa rikostyypin vähimmäisrangaistus, jos rikoksentekijä on lapsi. Jos rikoksesta epäilty on alle 18-vuotias rikoksen tekohetkellä, lähtökohtana on, että nuorelle laaditaan henkilötutkinta ennen tuomion antamista (Straffeprosess loven 13 luku 161 a §). 

Norjassa on käytössä nuorille suunnatut erityisseuraamukset nuorisorangaistus (ungdomsstraff) ja nuorisoseuranta (ungdomsoppfølging). Seuraamusten täytäntöönpanosta vastaa Konfliktineuvosto (Konfliktrådet), joka valtiollistettiin nuorisorangaistuksen käyttöönoton yhteydessä vuonna 2014. (ks. myös Lappi-Seppälä 2024, s. 130-131). 

Nuorisoseurannasta voi päättää sekä syyttäjä että tuomioistuin. Nuorisoseurannan kesto voi olla korkeintaan 12 kuukautta. Nuorisoseuranta voi olla joko ehdollisen rangaistuksen tai ehdollisen syyttämättäjättämisen ehto. Syyttämättäjättäminen voidaan yhdistää yleiseen ehtoon siitä, että tuomittu ei saa syyllistyä rikoksiin kahden vuoden koeaikana. Syyttämättäjättämispäätökseen voidaan myös sisällyttää yksilöllisesti mukautettuja ehtoja, tietyissä tapauksissa yhteistyössä nuoren tukijärjestelmän ja verkoston kanssa. Syyttäjäviranomainen voi tiettyjen edellytysten täyttyessä päättää rikoksesta epäillyn asian siirtämisestä sovittelulautakuntaan. (Straffeprosess loven 71 a ja b §). 

Tekohetkellä 15–17-vuotias rikoksentekijä voidaan tuomita nuorisorangaistukseen, jos rikollisuus on toistuvaa tai vakavaa. Esitöiden mukaan rikosta voi pitää vakavana, jos siitä voi seurata yli kolmen vuoden vankeusrangaistus. Rikoksentekijän tulee suostua seuraamukseen sekä asua Norjassa eikä asiassa saa olla painavia syitä vapausrangaistukselle (Rikoslaki 8 a luku 52 a §). Seuraamuksen käyttö edellyttää siis, etteivät ”rangaistuksen tarkoitukseen liittyvät syyt vakavasti puhu vapaudessa täytäntöönpantavaa seuraamusta vastaan”. Nuorisorangaistuksen kesto on vähintään kuusi kuukautta ja enintään kaksi vuotta. Jos rangaistus määrätään kahta vuotta pidemmän vankeuden sijasta, enimmäiskesto on kolme vuotta. Tuomioistuimen on myös määrättävä toissijainen vankeusrangaistus nuorisorangaistukselle. (ks. myös Lappi-Seppälä 2024 s. 130-131). 

Nuorisoseuraamusten määräämisprosessista ja sisällöstä säädetään tarkemmin Konfliktineuvostoa koskevassa laissa (Lov om Kofliktrådsbehandling, 4 luku). Nuorisoseuraamusten täytäntöönpanovastuu on Konfliktineuvostolla. Seuraamukseen sisältyy nuorisotapaaminen, yksilöllisen nuorisosuunnitelman laatiminen sekä suunnitelman seuranta. Nuori osallistuu koordinaattorin järjestämään seurantakokoukseen. Kokoukseen osallistuvat asiasta kiinnostuneet tahot ja rikoksen uhrit. Nuorisokokouksen tulee johtaa yksilöllisesti mukautettuun ja muotoiltuun nuorisosuunnitelmaan. Suunnitelma voi sisältää korvausta rikoksen uhreille, erilaisia rikoksia ehkäiseviä toimenpiteitä ja tai rangaistukseksi luonnehdittavia toimenpiteitä. 

2.4.5  Yhteenveto

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa on nimenomaisia säännöksiä erityisesti 15–17-vuotiaiden ja osin myös 18–20-vuotiaiden rikoksentekijöiden erityiskohtelusta seuraamuksen määräämisessä ja rangaistuksen lajinvalinnassa. Kaikissa näistä maista on käytössä nuorille tarkoitettuja nuorisorangaistuksen kaltaisia ankaruudeltaan sakon ja ehdottoman vankeuden väliin asettuvia seuraamuksia, joissa on tarkoituksena huomioida nuorten henkilöiden erityispiirteitä. 

Ruotsin nuorisoseuraamusjärjestelmä poikkeaa rakenteiltaan suomalaisesta järjestelmästä. Merkittävässä osassa nuorten tapauksia sosiaalihuollon viranomainen määrittelee seuraamusten käyttöalan ja seuraamusten sisällön, sekä vastaa osin myös täytäntöönpanosta. Sosiaaliviranomaisen ja osin rikosseuraamusviranomaisen rooli on siis keskeinen nuorten seuraamuksissa. Ruotsissa on myös suunnitteilla laajasti uudistuksia nuorten rikosoikeus- ja seuraamusjärjestelmään, mikä osaltaan vaikeuttaa vertailun tekemistä. 

Tanskassa vuonna 2019 tehdyillä nuoriso-oikeusjärjestelmän uudistuksilla pyrittiin nopeuttamaan ja tehostamaan alaikäisten rikoksiin reagoimista. Tuolloin pitkälti suomalaisten viranomaiskäytäntöjen kaltainen järjestelmä muuttui siten, että oikeus- ja rikosseuraamusjärjestelmät integroituivat vahvemmin sosiaalihuoltoon ja toimenpiteet ulottuivat yli 15-vuotiaiden lasten lisäksi 10–14-vuotiaisiin. Uudistuneessa järjestelmässä sekä alle 15-vuotiaiden että 15–17-vuotiaiden rikoksia käsitellään tuomioistuimen kaltaisissa lautakuntarakenteissa. Tanskassa 15–17-vuotias nuori voidaan tuomita nuorisorangaistukseen ehdottoman vankeuden sijasta, mutta sen käyttö on ollut hyvin vähäistä. Nuorten vähäistä vakavampaan rikollisuuteen puututaankin tavallisesti lautakuntajärjestelmän kautta, jossa yhdistyvät sosiaalioikeus ja rikosoikeus. Seuraamukset voivat sisältää laajasti hoidollisia toimenpiteitä ja muita toimintavelvoitteita, joiden tavoitteena on uusintarikosten ehkäisy. 

Norjan nuorisorikosoikeusjärjestelmässä on siirrytty viimeisen vuosikymmenen aikana kohti restoratiiviselle oikeudelle tunnusomaisia käytäntöjä, joihin kuitenkin yhdistyy sosiaalityön ja kontrollin elementit. Nuorille suunnattujen erityisrangaistusten sisällön suunnittelusta ja täytäntöönpanosta vastaa pitkälti valtiollinen Konfliktineuvosto. 

Ruotsin ja Tanskan nuorten seuraamusjärjestelmissä on vahvasti läsnä sosiaalioikeudellinen näkökulma. Norjassa järjestelmä on rakentunut puolestaan vahvasti restoratiivisen oikeuden periaatteille. Edellä sanotun johdosta vertailusta Ruotsin, Tanskan ja Norjan järjestelmiin saatava hyöty on hallitusohjelmakirjauksen toteuttamisen kannalta rajallinen.  

2.5.1  Viranomaisyhteistyö alaikäisten ja nuorten rikosasioissa

Alaikäisiä koskevan esitutkintasääntelyn keskeisenä tavoitteena on lasten ja nuorten oikeuksien turvaaminen rikosasian käsittelyssä. Sääntelyn tarkoituksena on myös yhteistyön lisääminen ja erityisesti alle 18-vuotiaiden nuorten tilanteeseen puuttuminen tarvittavin rikosprosessin ulkopuolisin keinoin. 

Eri viranomaistahojen oikeudesta ja velvollisuudesta osallistua alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn rikosasian käsittelyyn esitutkinnassa ja rikosprosessin eri vaiheissa on säädetty melko kattavasti. Poliisilla, syyttäjällä ja rikosseuraamusviranomaisella on velvollisuus ilmoittaa nuoren rikosepäilystä sosiaaliviranomaisille useamman säännöksen perusteella. Sosiaaliviranomaisilla on puolestaan velvollisuus ryhtyä tarvittaessa kartoittamaan henkilön tuen ja palveluiden tarvetta. Tuomioistuinkäsittelyssä nuoren tilanteen tunteville viranomaisille on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. (esimerkiksi SHL 35 §, LSL 25 § ja 25 a §, NSSL 3 § ja 8 § ja LSL 24 §, ks. jaksot 2.1.3 ja 2.1.4). Suullisessa käsittelyssä viranomaisilla on mahdollisuus nostaa esiin seikkoja nuoren tilanteesta ja nuorelle voidaan osoittaa läsnäololla sekä tukea että tilanteen vakavuutta. Rikoksesta epäillyn nuoren tukemista syyteharkinnan aikana ja tuomioistuinkäsittelyä odottaessa voisi sosiaaliviranomaisten toimesta resurssien salliessa myös lisätä. 

Rikosepäilyjä voidaan ohjata esitukinta- ja sosiaaliviranomaisten toimesta esimerkiksi sovitteluun ja ankkuritoiminnan kaltaisiin interventioihin (ETL 4:16 ja LSL 24 §). Restoratiivisia menetelmiä on yleisesti pidetty toimivina keinoina vaikuttaa uusintarikollisuuteen, vaikka vaikuttavuustutkimusta aiheesta on vähän (kts. tarkemmin Haikkola, Hästbacka ja Pekkarinen: Kuka vastaa nuorten rikoksiin? s. 32–35, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-737-6). Sovittelussa nuori saa mahdollisuuden ottaa vastuuta teoistaan. Rikoksen uhrille sovittelu voi puolestaan näyttäytyä tilaisuutena tulla kuulluksi ja ymmärretyksi puolueettomassa ilmapiirissä. Samalla myös vahinkojen korvaamisesta voidaan sopia. Erityisesti nuorten kohdalla sovittelulla voidaan parhaimmillaan vaikuttaa teon ja seurauksen välisen ymmärryksen lisääntymiseen. Joillakin paikkakunnilla on myös tarjolla usein kolmannen sektorin järjestämää rikoksista irtautumista tukevaa ohjelmatoimintaa ja nuorten toimintamallia hyödyntävää hanketoimintaa, mihin myös viranomaiset voivat ohjata nuoria (kts. edellä jakso 2.2.9.3). Sovitteluun ja muuhun rikoksista irtautumiseen tähtäävään toimintaan osallistumiseen kannustamista kaikissa rikosprosessin vaiheissa on mahdollista lisätä viranomaisten sisäisillä ohjeilla ja toimivalla yhteistyöllä. 

Kaikista 15–17-vuotiaiden nuorten rikosseuraamuksista noin 95 prosenttia on sakkorangaistuksia. Suurin osa sakoista, noin 80–85 prosenttia määrätään tuomioistuimen ulkopuolella. (ks. jakso 2.3 ja Halén, Tuomala, Tyni, Laurila 2024, s. 9). Nuoren seuraamusselvitys laaditaan puolestaan valtakunnallisesti kaikista alle 21-vuotiaana epäillyn rikoksen tehneistä tapauksista, joissa teosta on odotettavissa sakkoa ankarampi rangaistus. Seuraamusselvitykseen ohjautuvat siis pääasiassa sellaiset tapaukset, missä epäiltyjä rikoksia on useita, rikollisuus on toistuvaa tai vähäistä vakavampaa. 

Seuraamusselvitysvaiheessa palveluihin ja tukitoimiin ohjausta voitaisiin tehostaa lisäämällä palveluohjaukseen ja tarvittavaan yhteistyöhön kannustavaa lainsäädäntöä nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisen yhteyteen. Näin yhteiskunnan tuki- ja palvelut, mutta myös esimerkiksi sovittelun tai järjestötoimijoiden tarjoamat mahdollisuudet tulisivat säännönmukaisesti otetuksi esille alle 21-vuotiaiden vähäistä vakavampia tai toistuvia rikoksia tekevien nuorten kohdalla. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon tukitoimenpiteillä on merkitystä yhdyskuntaseuraamuksen tavoitteiden toteuttamisen kannalta. Erityisesti päihde- ja riippuvuushoitoon liittyvien mahdollisuuksien kartoittaminen osana nuorisorangaistuksen edellytysten selvittelyä puoltaisi sitä, että Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyötahoja laajennettaisiin koskemaan sosiaaliviranomaisen ohella myös terveysviranomaista. Jo nykyisin yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 12 §:ssä on sääntelyä Rikosseuraamuslaitoksen ja terveysviranomaisen yhteistyöstä. Säännöksen mukaan ryhtyessään rangaistusajan suunnitelman laatimiseen Rikosseuraamuslaitoksen tulee tarpeen mukaan yhdessä sosiaali- ja terveysviranomaisen kanssa kartoittaa rikoksesta epäillyn elinolosuhteita ja tukitoimenpiteiden tarvetta. Vaikuttaisi kuitenkin perustellulta lisätä terveysviranomainen myös nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annettuun lakiin yhteistyötahoksi.  

Rikosseuraamuslaitoksessa käsitellään rikoksesta epäiltyjen ja tuomittujen henkilötietoja täytäntöönpanotehtävän suorittamiseksi laissa säädetyin perustein. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietoja voidaan luovuttaa ja käsitellä vain laissa säädetyin perustein tarkkaan rajattujen välttämättömyyskriteerien täyttyessä. Palvelu- ja tukitoimiin ohjaamista sekä yhteistyötä viranomaisten välillä nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisen yhteydessä on mahdollista tehdä voimassa olevien viranomaisten henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten puitteissa. 

2.5.2  Seuraamusselvitys nuorisorangaistuksen vähäisen käytön syynä

2.5.3  Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytyksiin liittyvät ongelmat

Rikoslain 6 luvun 10 a §:n mukaan nuorisorangaistuksen käyttö edellyttää neljän kriteerin täyttymistä: (1) sakko ei ole riittävä rangaistus, (2) mutta painavat syyt eivät vaadi ehdotonta vankeutta, (3) nuorisorangaistus on tarpeen sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tai uusien rikosten ehkäisemiseksi (4) ehdollinen valvontoineen ei anna riittävästi tukea selviytymiseen tai ole riittävän tehokas uusimisriskin vähentämisen kannalta. Kohtien 1–2 moitittavuusarviointia ohjaavat lähinnä yleiset rangaistuksen määräämistä koskevat rikoslain 6 luvun säännökset ja kohtiin 3–4 liittyvässä tarkoituksenmukaisuusharkinnassa tarvittavat tiedot kootaan tavallisesti Rikosseuraamuslaitoksen laatiman seuraamusselvityksen yhteydessä. 

Alle 18-vuotiaana rikoksen tehneiden kohdalla seuraamusharkinnassa tulisi mainitun 10 a §:n mukaan säännönmukaisesti ottaa kantaa siihen, onko ehdollisen ohessa määrättävää valvontaa pidettävä riittävänä nuoren sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi ja uusien rikosten ehkäisemiseksi. Tuomioistuimilla ei ole kuitenkaan ilman seuraamusselvitystä ja siihen liitettävää rangaistuslajikohtaista rangaistusajan suunnitelmaa tarpeellista tietoa nuoren rikoksesta epäillyn tilanteesta, jota tarvitaan ehdollisen oheisvalvonnan ja nuorisorangaistuksen tai muun yhdyskuntaseuraamuksen määräämisen harkinnassa. Seuraamusselvityksen täydentäminen eri rangaistuslajien osalta tuomioistuinvaiheessa ei ole yleensä erityisen käytetty vaihtoehto, koska se tarkoittaa prosessin pitkittymistä. Erityisesti, jos nuoren seuraamusselvitys sisältää kannanoton ehdollisen vankeuden oheisvalvonnan tarpeesta, ei tuomioistuimella ole nykytilanteessa välttämätöntä tarvetta ryhtyä selvittämään alle 18-vuotiaan nuoren tilanteessa tuntuvammaksi miellettyjen seuraamusvaihtoehtojen tarvetta. Edellä jaksossa 2.5.2 kuvatut tuomioistuinkäsittelyä edeltävät vaiheet ovatkin merkittävimpiä tekijöitä nuorisorangaistuksen käyttöalan muotoutumisessa. 

Selvityksissä on nostettu esiin myös kysymys siitä, onko nuorisorangaistuksen rangaistusasteikko rajattu virheellisesti tai onko seuraamusten keskinäiset ankaruussuhteet hahmotettu erheellisesti, mikäli nuorisorangaistus jää soveltamatta rikoksissa, jotka edellyttävät vuotta pidempää ehdollista vankeusrangaistusta (Lappi-Seppälä 2024, s. 178 ja Halen, Tuomala, Tyni, Laurila 2024 s. 29). 

Nuorisorangaistuksen kesto voi olla vähintään neljä kuukautta ja enintään yksi vuosi. Tämän käytännössä kapeaksi koetun kestoalan vuoksi se on saattanut rajautua seuraamusvaihtoehtojen ulkopuolelle erityisesti, jos tapaukseen sovellettavien säännösten tunnusmerkistöjen mukaisten tekojen tavanomainen rangaistus harkittaisiin alle neljän kuukauden tai yli vuoden pituiseksi vankeusrangaistukseksi. Rajaus ei ole suoraan johdettavissa nykyisestä sääntelystä, mutta ajatusmalli rajaa soveltamisalueen ulkopuolelle osan potentiaalisesta nuorisorangaistuksen kohderyhmästä (Lappi-Seppälä 2024, s. 176 ja 185–186). Soveltamisalueen ulkopuolelle rajautumista on näistä syistä saattanut tapahtua sekä syyttäjän että tuomioistuimen harkinnassa. 

Jaksossa 2.3.1 kuvatusta tilastokatsauksesta ilmenee, että viimeisten vuosien aikana nuorisorangaistuksen mediaanipituus on ollut lähellä yhden vuoden enimmäisrangaistusta ryöstörikosten kohdalla. Se, että nuorisorangaistus on tuomittu yhden vuoden enimmäispituisena useammissa tapauksissa, viittaisi siihen, että seuraamuksen enimmäiskestoa ei koeta riittäväksi esimerkiksi ryöstörikosten kohdalla (Lappi-Seppälä 2024, s. 69–70). Nuorisorangaistusta ei siis välttämättä mielletä nykyisin käyttökelpoiseksi seuraamukseksi tilanteissa, joissa muutoin harkittaisiin tuomittavaksi yli yhden vuoden pituinen ehdollinen vankeusrangaistus (Lappi-Seppälä 2024, s. 178). Tästä syystä vaikuttaisi perustellulta pidentää nuorisorangaistuksen mahdollista kestoa, jolloin sen käyttöala laajenisi luontevammin myös sellaisiin tilanteisiin, joissa harkittavaksi tulisi muutoin yli vuoden pituinen ehdollinen vankeusrangaistus mahdollisine oheisseuraamuksineen. 

Nuorisorangaistusta koskevan tuomioistuinkäytännön muodostumista on saattanut vaikeuttaa myös se, että nuorisorangaistusta ei määrätä yhdyskuntapalvelun tai valvontarangaistuksen tavoin tietyn pituisen ehdottoman vankeuden sijasta, eikä myöskään ehdollisen vankeuden ohessa. Säännöksistä ei ole myöskään yksiselitteisesti pääteltävissä, miten seuraamuksen kesto määräytyy suhteessa vankeuteen. Nuorisorangaistuksen kestosta ei ole mainintaa rikoslaissa. Tuomittavan seuraamuksen pituus ja siten myös käytettävissä oleva kyseistä rangaistuslajia koskeva asteikko ovat olennaisia seikkoja tuomioistuimen suorittamassa rangaistuksen määräämisessä. Rangaistuksen määräämistä koskevat keskeiset säännökset ovat lähtökohtaisesti rikoslaissa. Nuorisorangaistuksen kestosta säädetään kuitenkin nykyään vain yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa. Nuorisorangaistuksen kestoa koskevasta virkkeestä mainitun lain 64 §:ssä ei voida suoraan päätellä, miten ja kenen toimesta seuraamuksen kesto on tarkoitus määritellä. Mainittua sääntelytapaa voidaan pitää edellä tarkoitetuista syistä epätarkoituksenmukaisena. Olisikin perusteltua, että kestosta säädettäisiin nuorisorangaistusta koskevassa rikoslain 6 luvun 10 a §:ssä. 

Nuorisorangaistuksen paikan hahmottamista seuraamusjärjestelmässä on vaikeuttanut mahdollisesti myös nuorisorangaistuksen suhde muihin seuraamuksiin. Erityisesti ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa määrättävän valvonnan ja nuorisorangaistuksen rajan hämärtyminen soveltamiskriteerien ja sisällön samankaltaisuuden vuoksi on tuotu esiin erityisesti syyttäjä- ja Rikosseuraamuslaitoksessa, missä seuraamuksiin sisältyvien toimien tarvetta ja intensiivisyyttä ensikädessä arvioidaan. (ks. tarkemmin Halén, Tuomala, Tyni, Laurila, s. 39-41 ja 124)  

Sekä ehdollisen vankeuden ohessa tuomittavan valvonnan että nuorisorangaistuksen nykyiset edellytykset liittyvät sosiaalisen selviytymisen edistämisen tai uusien rikosten ehkäisemisen tarpeisiin. Seuraamusten keskinäisiä suhteita ja nuorisorangaistuksen paikkaa seuraamusjärjestelmässä on kuitenkin pyritty selkeyttämään aikaisemmilla lainmuutoksilla. Näiden seuraamusten sisällöllisiä eroja lainsäädännössä edelleen täsmentämällä voitaisiin vaikuttaa siihen, että seuraamusten käyttötarkoitus selkeytyy soveltajien keskuudessa. 

Nuorisorangaistuksen paikkaa seuraamusjärjestelmässä on pidetty yleisesti muutenkin epäselvänä. Nuorisorangaistuksen määräämiseen liittyvät keskeisesti rikoslain yleiset rangaistuksen määräämisen periaatteet. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Säännös ilmentää normaalirangaistusajattelua, joka puolestaan toteuttaa yhdenvertaisuusperiaatetta. Suhteellisuusperiaate sen sijaan ilmenee rikoslain 6 luvun 4 §:stä, jonka mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rangaistuksen ankaruuden ja rikoksen törkeyden välillä tulee vallita oikeudenmukainen suhde. 

Rikoslain yleisiä oppeja koskevan uudistuksen perusteluissa on rikoslain 6 luvun 1 §:n 1 momentin yhteydessä todettu eräitä rangaistuslajien välisiä ankaruussuhteita ja kiinnitetty huomiota tällaisessa arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin. Mainitussa esityksessä todetaan (HE 44/2002 vp, s. 185–186), että ”kovin kiinteisiin ankaruussuhteiden määrittelyihin ei ole syytä pyrkiä. Tuo ankaruussuhde on määriteltävissä vain verraten väljin termein, joiden mukaan seuraamuksen määrää ja lajia ankaroitetaan asteittain rikoksen vakavuusasteen ja uusimisen mukaan. Kiinteiden ankaruussuhteitten määrittämistä vaikeuttaa myös se, että rangaistuksen ankaruuteen vaikuttaa lajin ohella myös määrä. Peruslähtökohtana voi kuitenkin pitää, että rangaistukset asettuvat 1 momentista ilmenevään ankaruusjärjestykseen.”  

Seuraamusjärjestelmä on siis asteittain ankaroituva ja tässä porrasmallissa nuorisorangaistus sijoittuisi ehdollisen vankeuden ja ehdottoman vankeuden (tai sen sijaan tuomittavan yhdyskuntapalvelun ja valvontarangaistuksen) väliin, vaikka nuorisorangaistusta voidaan käyttää ensimmäisenäkin seuraamuksena (ks. tarkemmin Halén, Tuomala, Tyni, Laurila 2024, s. 30 ja HE 102/2004 vp, s. 16–17 ja HE 215/2014 vp, s. 89). 

Koska aiemmat lainsäädäntömuutokset eivät ole johtaneet nuorisorangaistuksen käyttöalan selkeytymiseen ja sen käytön lisääntymiseen, vaikuttaisi perustellulta tehdä nuorisorangaistuksen käyttöalaan periaatteellisempi muutos, jolla eroa ehdollisen vankeuden ohella tuomittavaan valvontaan voitaisiin korostaa. Nuorisorangaistussääntelyä voitaisiin myös selkeyttää ottamalla se johdonmukaisemmin osaksi rangaistuksen määräämistä koskevaa yleistä sääntelyä ja selventämällä edelleen sen paikkaa seuraamusjärjestelmässä suhteessa myös vankeuteen. Sääntelyn selkeyttämismahdollisuuksia arvioitaessa on kuitenkin myös tiedostettava se, että sääntelyn tarkkarajaisuudesta, sääntelyä selittävistä oikeuslähteistä sekä koulutuksesta riippumatta rangaistussäännöksiin liittyy väistämättä tulkinnanvaraisuutta yksinkertaisimmatkin säännökset mukaan lukien. Rangaistussääntelyssä on myös jätettävä tuomioistuimille harkintavaltaa. Yksiselitteiseen ja kaavamaiseen sääntelyyn ei ole mahdollista eikä myöskään tarkoituksenmukaista päästä. 

Hallitusohjelman kirjausten valmistelua varten asetetun työryhmän asettamispäätöksen mukaan työryhmän tuli erityisesti arvioida keinoja lisätä nuorisorangaistuksen käyttöä nuoren ensimmäisenä seuraamuksena ja ainakin rikoksissa, joista nykyään tuomitaan 1–2 vuotta ehdollista vankeutta. Nuorisorangaistuksen keston pidentämisen voidaan olettaa osaltaan vastaavan tähän tavoitteeseen. 

Ehdollinen vankeus on ensisijainen seuraamus nuoren keskivakavasta rikoksesta silloin, kun sakko ei riitä. Ehdollinen vankeusrangaistus mielletään varoituksena ja se toimii useimmissa tapauksissa tarkoitustaan vastaavasti. Ehdollinen vankeusrangaistus yhdessä sen ohessa määrättävän valvonnan kanssa siihen sisältyvän kontrollin ja tuen vuoksi toimivat pääosin tavoitteidensa mukaisesti sosiaalista selviytymistä edistävänä ja uusia rikoksia ehkäisevänä niille nuorille, jotka syyllistyvät keskivakavaan rikollisuuteen eivätkä tarvitse intensiivistä valvontaa ja tukea. Ehdollisen vankeuden ohessa määrättävä valvonta on selvästi nuorille suunnattua ohjausta sisältävä tukimuoto. Sen rikoslaissa säädetyt käyttöedellytykset eivät varsinaisesti liity teon moitittavuuteen. Ottaen huomioon edellä todettu soveltamiskäytäntö, vaikuttaisi perustellulta laajentaa nuorisorangaistuksen käyttöalaa siten, että sosiaalisen selviytymisen edistämisen ja uusien rikosten ehkäisemisen tarpeen lisäksi nuorisorangaistuksen tuomitsemisen perusteena voisi olla nykyistä selkeämmin tuomittavan teon vakavuus. Tällöin nuorisorangaistus voisi tulla nykyistä useammin sovellettavaksi tavanomaista vakavampien rikosten kohdalla myös ensi kertaa rikokseen syyllistyneille. Samalla myös nuorisorangaistuksen ja muiden seuraamusten väliset ankaruussuhteet selkeytyisivät. Käyttöedellytysten laajentamista puoltaisi myös se, että nykyisin yli 21-vuotiaana rikoksen tehneiden kohdalla ehdollisen vankeuden ohessa valvontaan määrääminen voi perustua henkilöön liittyvään tarkoituksenmukaisuuteen tai tekojen moitittavuuteen. 

Nuorisorangaistuksella ei ole sitä säädettäessä ajateltu merkittävästi kyettävän vähentämään ehdottoman vankeuden käyttämistä alle 18-vuotiaiden rikosten seuraamuksena, koska näitä rangaistuksia tuomitaan vähän ja usein niin vakavista rikoksista, että nuorisorangaistuksen tuomitseminen ei tule kysymykseen (HE 102/2004 vp, s. 17). Nuorisorangaistus rajautuukin nykyisten käyttöedellytysten vuoksi pois, jos painavat syyt vaativat ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista eikä tätä lähtökohtaa esitettäisi nyt muutettavaksi. 

2.5.4  Nuorisorangaistuksen rakenne – täytäntöönpano ja sisältö

2.5.5  Prosessien kestoon liittyvistä haasteista

Nuorten rikoksia koskevissa selvityksissä on pohdittu myös sitä, tulevatko tapaukset, joissa nuorisorangaistus voi tulla harkittavaksi, arvioitavaksi liian myöhään ja samalla on kiinnitetty huomiota rikosprosessin pitkään kestoon. Selvityksissä kiinnitetään huomiota nopeaan toimintaan teon ja seuraamuksen välillä. Ongelmallisena on pidetty sitä, että nuori saattaa syyllistyä useisiin rikoksiin ensimmäisten rikosten esitutkinnan, syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn aikana. Seuraamusselvityksen laatimisen ja täytäntöönpanon väliin jäävällä ajalla nuoren tilanne saattaa heikentyä entisestään. (ks. tarkemmin Halen, Tuomala, Tyni, Laurila 2024, s. 41-42 ja ss. 121) 

Nuoria rikoksentekijöitä, erityisesti alle 18-vuotiaita, koskevat esitutkinnan ja rikosprosessin määräajat tukevat nopean käsittelyn tavoitteita (ks. jaksot 2.1.3 ja 2.1.4). Nuorten tekemiin rikoksiin tulisikin pyrkiä puuttumaan nopeasti ja vaikuttavasti. Teon ja seuraamuksen välistä yhteyttä korostamalla yhteiskunnan vakava suhtautuminen tekoon tulee selväksi. 

Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano alkaa vasta kun rikos on selvitetty, rangaistus määrätty ja sitä koskeva tuomio on tullut lainvoimaiseksi. Esitutkinta-, syyteharkinta- ja tuomioistuinkäsittelyn tehokas läpikäyminen muutoksenhakuineen, eli käytännössä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen, johtaa useimmiten vähäistä vakavampien rikosten osalta siihen, että erityisen nopeaan rangaistuksen määräämiseen ja täytäntöönpanoon ei käytännössä päästä. 

Esitutkinta- ja tarvittaessa pakkokeinotoimenpiteillä on mahdollista puuttua nopeasti ja tuntuvasti nuoren rikosepäilyyn toimenpiteiden käyttöä koskevien tarkkarajaisten säännösten sanelemissa rajoissa. Epäillyn kiinni ottaminen ja kuulusteleminen voivat olla nuoreen huomattavastikin vaikuttavia toimenpiteitä ja esimerkiksi matkustuskiellolla voidaan pyrkiä katkaisemaan nuoren rikoskierre nopeastikin. Useimmille nuorille rikoksiin liittyvien tutkintatoimien aloittaminen ja vielä rikosprosessin läpikäyminen esitukinnasta tuomioistuimeen toimii riittävänä pidäkkeenä uusien rikosten tekemiselle. Vaikuttavaan puuttumiseen päästään myös sitä kautta, että nuori kohdataan esitukinnassa, seuraamusselvitysmenettelyssä ja tuomioistuinkäsittelyssä siten, että kiinnitetään huomiota nuoren henkilön ikätasoisiin erityispiirteisiin. 

4.1.1  Rikoslain muutokset

Nuorisorangaistuksen kesto ehdotetaan lisättäväksi nuorisorangaistusta koskevaan rikoslain 6 luvun 10 a §:n säännökseen, kun siitä nykyisin on säädetty ainoastaan yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa. Nuorisorangaistuksen enimmäiskesto ehdotetaan pidennettäväksi yhdestä vuodesta kahteen vuoteen, jotta nuorisorangaistus tulisi laajemmin harkittavaksi seuraamukseksi erityisesti ehdollisen vankeuden vaihtoehtona. 

Nuorisorangaistus tuomittaisiin edelleen alle 18-vuotiaana rikoksen tehneelle, jos sakkoa ei katsottaisi riittäväksi rangaistukseksi ja painavat syyt eivät vaatisi ehdotonta vankeutta tilanteissa, joissa ehdollinen vankeus valvontoineen ei olisi riittävä sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tai uusien rikosten ehkäisemiseksi. Nuorisorangaistuksen käyttöedellytyksiä ehdotetaan kuitenkin laajennettavaksi. Nuorisorangaistus ehdotetaan soveltuvaksi jatkossa myös tapauksissa, joissa rikoksen vakavuus, tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisemmat rikokset puoltaisivat nuorisorangaistusta ja ehdollista vankeutta yksin olisi pidettävä riittämättömänä rangaistuksena. 

Nuorisorangaistus olisi siten jatkossa käytössä seuraamusharkinnassa useammin erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa tulisi tavanomaisesti harkittavaksi seuraamukseksi ehdollisen vankeusrangaistuksen riittämättömyyden vuoksi ehdollinen vankeus ja sen oheisseuraamuksena sakko tai yhdyskuntapalvelu. Ehdotuksella ei pyrittäisi muuttamaan sitä lähtökohtaa, että ehdollinen vankeusrangaistus olisi edelleen käyttökelpoinen seuraamus nuorten keskivakavassa rikollisuudessa ja ehdollisen vankeuden ohessa määrättävä valvonta olisi edelleen toimiva tukimuoto kevyttä tukea tarvitseville. Nuorisorangaistuksen käyttö rajautuu voimassa olevassa lainsäädännössä ulkopuolelle, jos painavat syyt vaativat ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista, eikä myöskään tätä lähtökohtaa esitettäisi nyt muutettavaksi. 

Nuorisorangaistuksen käytön lisäämiseksi ehdotetaan tehtäväksi myös joitakin nuorisorangaistuksen tuomitsemisen harkinnan ohjaamiseen liittyviä selkeyttäviä muutoksia rikoslakiin rangaistuksen määräämistä koskevaan sääntelyyn. 

4.1.2  Seuraamusselvitykseen liittyvät muutokset

Nuoren seuraamusselvitys ehdotetaan laadittavan voimassa olevan sääntelyn tavoin syyttäjän pyynnöstä, kun epäilty rikos on tehty alle 21-vuotiaana ja rikoksesta olisi odotettavissa sakkoa ankarampi rangaistus. Seuraamusselvityksen laatimista koskevia säännöksiä ehdotetaan kuitenkin selkeytettäväksi siten, että jatkossa alle 18-vuotiaana epäillyn rikoksen tehneiden kohdalla Rikosseuraamuslaitoksen on arviossaan kiinnitettävä erityistä huomioita siihen, miten heille tarkoitettuihin seuraamusvaihtoehtoihin sisällytettävillä valvonnalla sekä sosiaalista selviytymistä ja rikoksetonta elämää edistävillä toimilla voidaan vastata nuoren mahdolliseen valvonnan ja tuen tarpeeseen. Tarkoituksena on lisätä seuraamusselvitykseen säännönmukaisesti arvio siitä, onko alle 18-vuotiaana epäillyn rikoksen tehnyt nuori nuorisorangaistukseen sisältyvän intensiivisen tuen tarpeessa. 

Nuoren seuraamusselvitykseen ehdotetaan jatkossa sisällytettäväksi myös saatavilla olevat tiedot nuoren osallistumisesta toimintaan, jonka tavoitteena on parantaa nuoren edellytyksiä rikoksettomaan elämään. Tällä pyrittäisiin ohjaamaan nuoren kiinnostusta sanottuun toimintaan tarpeen vaatiessa jo ennen mahdollista rikosprosessia ja rangaistuksen täytäntöönpanoa. Muutoksen kohteena olevan säännöksen terminologiaa yhdenmukaistettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä käytettävien päihde- ja riippuvuushoitoa ja päihde- ja riippuvuustyön palveluita koskevien sanamuotojen kanssa. Seuraamusselvitysvaiheessa yhdeksi Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyötahoksi lisättäisiin terveysviranomainen nuorisorangaistusselvityksen päihde- ja riippuvuushoitoa koskevan sisällön vuoksi. Tietojen hankkimisen ja käytön osalta noudatettaisiin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä. 

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös siitä, että seuraamusselvitysmenettelyyn osallistuvien Rikosseuraamuslaitoksen ja tarvittaessa muiden asiaan kuuluvien viranomaisten tulee ohjata valvonnan ja tukitoimien tarpeessa oleva nuori hakeutumaan tarvittavien palveluiden ja tukitoimien pariin seuraamusselvityksen aikana. Säännöksellä ei luotaisi uusia palvelutarpeen arviointiprosesseja, vaan kysymys olisi seuraamusselvityksen aikana tehtävästä ohjauksesta. Rikosseuraamuslaitoksen tehtävänä ei olisi myöskään tarvittavien palveluiden toteuttaminen, vaan tarkoituksena olisi lisätä nuorelle ja tämän huoltajalle annettavaa tietoa saatavilla olevista alueellisista ennen kaikkea nuorille kohdennetuista rikoserityisistä palveluista. Tietojen hankkimisen ja käytön osalta noudatettaisiin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä. 

Lakiin ehdotetaan myös lisättäväksi Rikosseuraamuslaitokselle velvollisuus tehdä muutokset seuraamusselvitykseen nuoren olosuhteiden muutosten johdosta. Samalla ehdotetaan nykyiseen sääntelyyn lisättäväksi maininta siitä, että tuomioistuimen on tarvittaessa varmistettava, että ajantasainen seuraamusselvitys on käytettävissä tuomioistuinkäsittelyssä. Säännöksillä pantaisiin täytäntöön aikaisempaa tarkemmin niin sanotun lapsidirektiivin 7 artiklan 8 kohta. 

4.1.3  Täytäntöönpanolain muutokset ja nuorisorangaistuksen sisältö

Nuorisorangaistuksen sisällöstä ja täytäntöönpanosta säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 64 §:ssä. Nuorisorangaistukseen kuuluvaa valvontaa koskevaa säännöstä täsmennettäisiin siten, että valvonta sisältää valvontatapaamisia valvojan ja tuomitun välillä, sosiaalista toimintakykyä ja rikoksetonta elämää edistäviä tehtäviä ja ohjelmia sekä niiden yhteydessä annettavaa tukea ja ohjausta. Rikosten ennaltaehkäisyn merkitystä nuorisorangaistuksen sisällössä ehdotetaan korostettavaksi mainitsemalla tämä säännöksessä. 

Säännöksen toiseen momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että nuorisorangaistus sisältää myös Rikosseuraamuslaitoksen järjestämää tai hyväksymää sosiaalista toimintakykyä ja rikoksetonta elämää edistävää toimintaa. Toiminallisuuden korostamisella pyritään lisäämään seuraamukseen yhteiskuntaan osallistavia elementtejä. 

Nuorisorangaistukseen sisältyvää työelämään tutustumista ja työn tekemiseen perehtymistä ehdotetaan lisättäväksi siten, että nykyisin laissa mainittu järjestämisvaikeus ei olisi enää jatkossa peruste olla toteuttamatta sanottua sisältöä. Nuorisorangaistuksen sisältöä koskevasta säännöksestä poistettaisiin myös maininta siitä, että nuorisorangaistus ei sisällä työelämään ja työn tekemiseen perehtymistä, jos sitä on pidettävä ilmeisen tarpeettomana. 

Opintoihin kiinnittyminen on keskeinen tekijä nuorten sosiaalisen selviytymisen edistämisessä ja uusien rikosten ehkäisyssä. Opintojen ja kouluttautumisen merkitystä ehdotetaan korostettavaksi lisäämällä sisältösäännökseen näihin ohjaamista seuraamuksen aikana. 

Päihteiden ongelmallinen käyttö on keskeinen tekijä rikollisuuden taustalla. Nuorisorangaistuksen sisältöön ehdotetaan lisättäväksi mahdollisuus suorittaa tuomitun suostumuksella osa rangaistuksesta osallistumalla päihde- ja riippuvuushoitoon tai -palveluun. Kyseinen hoito tai palvelu voitaisiin sisällyttää rangaistukseen, jos nuori olisi muutoin kyseisten hoidon- ja palvelutarvearvioiden perusteella hoidon tai palvelun piirissä. Rikosseuraamuslaitos ei olisi hoidon tai palvelun järjestäjä eikä tuottaja eikä se voisi edellyttää hoidon tai palvelun toteuttamista osana seuraamusta. Käytännössä hoidon tai palvelun toteutuminen osana nuorisorangaistusta edellyttäisi lähtökohtaisesti siis eri viranomaisten yhteistyötä sekä sitä, että se olisi hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluna tuomitun saatavilla täytäntöönpanon aikana. Suostumuksen merkitystä ehdotetaan korostettavaksi siten, että hoidon tai palvelun osalta suostumuksen peruuttaminen täytäntöönpanon aikana ei johtaisi lähtökohtaisesti nuorisorangaistuksen täytäntöönpanon keskeytymiseen. 

Nuorisorangaistus mahdollistaa jo nykyisellään nuoren henkilökohtaiset olosuhteet huomioivan joustavan ja tarkoituksenmukaisen täytäntöönpanon siten, että viikoittainen tuntimäärä voi seuraamuksen aikana vaihdella täytäntöönpanon edellyttämällä tavalla. Sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että kun nuorisorangaistuksesta on suoritettu kaksi kolmasosaa, mutta kuitenkin vähintään neljä kuukautta ja on käynyt ilmeiseksi, että tuomitun elämänolosuhteet ovat vakiintuneet eikä tuomitulla ole merkittävää rikokseen syyllistymisen riskiä, voidaan nuorisorangaistuksen täytäntöönpanoon kuuluvia valvontatapaamisia ja tilaisuuksia vähentää. Vastaavasti intensiivisyyttä olisi mahdollista lisätä tarpeen mukaan, jos nuoren elämäntilanne sitä vaatisi. Lisäyksen tarkoituksena olisi yhdenmukaistaa täytäntöönpanokäytäntöjä, edistää nuorisorangaistuksen tehokasta täytäntöönpanoa ja myös kannustaa nuorta kiinnittymään tarvittaviin seuraamuksen ulkopuolisiin tukitoimiin jo seuraamuksen aikana. 

Nuorisorangaistuksen sijasta toiseen rangaistukseen tuomitsemista koskevia säännöksiä ehdotetaan selkeytettäväksi siten, että ehdottoman vankeusrangaistuksen ja nuorisorangaistuksen nykyinen suhde tuotaisiin selkeämmin eri lainkohdissa esiin. 

4.2.1  Yhteiskunnalliset vaikutukset ja vaikutukset rikollisuuteen

Rikollisuudella on laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Rangaistusjärjestelmän yhtenä tavoitteena on minimoida rikollisuuden haitallisia vaikutuksia. 

Yleisesti ottaen rikoksista tuomittavien rangaistustasojen vaikutusta rikollisuuden ennaltaehkäisyyn voidaan kuvata rangaistusjouston käsitteellä. Sillä tarkoitetaan, kuinka monta prosenttia rikoskäyttäytyminen muuttuu, jos rangaistukset ankaroituvat yhdellä prosentilla (ns. marginaalipreventio). Tutkimustiedon perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että tutkimusnäyttö on riittämätöntä tarkan arvon määrittämiseksi ja yksittäisen muutoksen vaikutuksen toteaminen on myös hyvin kontekstisidonnaista, koska yllykerakenteeseen vaikuttaa rangaistusten ohella esimerkiksi sosiaali- ja koulutuspoliittinen konteksti (tutkimuksista ks. esim. Chalfin, A., & McCrary, J. (2017). Criminal deterrence: A review of the literature. Journal of Economic Literature, 55(1), 5–48. Erityisesti sivulla 23–33; Al Weswasi, E., Sivertsson, F., Bäckman, O., & Nilsson, A. (2022). Does sentence length affect the risk for criminal recidivism? A quasi-experimental study of three policy reforms in Sweden. Journal of Experimental Criminology; Barbarino, A., & Mastrobuoni, G. (2014). The incapacitation effect of incarceration: Evidence from several Italian collective pardons. American Economic Journal: Economic Policy, 6(1), 1–37; Bauker, A. ym. (2025). Rikollisuuden ja sen kontrollin kustannukset: tutkimuksen ja seurannan haasteista. Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti). Koska käsillä olevassa esityksessä ei ole kyse varsinaisesti rangaistustasojen muuttamisesta vaan siitä, että tietynlainen seuraamus muuttuisi tyypillisesti intensiivisempään, rangaistusjouston arviointi edes edellä sanotuilla reunaehdoilla ei tässä esityksessä ole mielekästä. 

Rikosoikeudellisilla seuraamuksilla voi olla rikollisuutta vähentävää vaikutusta eri mekanismien kautta; yleisestävä pelote, erityisestävä vaikutus ja inkapasitaatio eli eristäminen. Rikoslainsäädännön rikoksia ennalta ehkäisevä vaikutus riippuu tutkimustiedon mukaan merkittävästi kiinnijäämisriskistä ja rankaisemisen todennäköisyydestä, joihin tällä esityksellä ei ole vaikutusta. Myöskään eristämisen vaikutus ei ole tämän esityksen kannalta olennainen. Kysymys on siten tässä esityksessä ennen kaikkea siitä, vaikuttaako ehdotettu erityisestävästi sen kohderyhmänä oleviin nuoriin. 

Tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että rikollisuus kasaantuu voimakkaasti aktiivisesti rikoksia tekeville (Suonpää ym. erityisesti s. 79). Yhteiskunnan kannalta nuorten rikollisuuden kontrolloinnissa erityisesti seuraamusjärjestelmän osalta on tärkeää tunnistaa varhaisessa vaiheessa vakavimpien sekä toistuvien rikosten tekijöitä ja kohdistaa resurssit erityisesti näiden nuorten tilanteeseen vaikuttamiseen. On järkevää pyrkiä vaikuttamaan nimenomaan niihin yksilöihin, jotka tekevät eniten ja vakavampia rikoksia, ja samalla suojaamaan toistuvasti rikoksista kärsiviä yksilöitä ja kohteita. 

Nyt esitettävillä ehdotuksilla pyritään vaikuttamaan siihen, että edellä mainitut tekijät tunnistettaisiin riittävän varhaisessa vaiheessa ja tilanteeseen puututtaisiin riittävän vaikuttavalla ja intensiivisellä interventiolla. Mikäli nuorisorangaistustuomiot lisääntyisivät esityksen tavoitteiden mukaisesti noin sadalla tuomiolla vuosittain, tarkoittaisi tämä nykyistä ehdollisen vankeuden valvontaa intensiivisempää ja vaikuttavampaa puuttumista rangaistuksen kohteena olevien nuorten rikolliseen käyttäytymiseen. Parhaimmillaan näiden henkilöiden tilanteeseen vaikuttamalla näiden henkilöiden uusintarikollisuus ja siitä johtuvat suorat ja välilliset haitat vähenisivät. Muutoksilla voi siten olla uusien rikosten tekemistä estävää ja perusoikeuksien toteutumista edistävää vaikutusta. Koska kysymys on nuorista, rikoskierteen katkaisemisella voidaan arvioida olevan normaaliakin suurempi merkitys myös sen kannalta, että tyypillisesti rikosaktiivista ikää on edessä vanhempia rikoksentekijöitä enemmän. Ehdotettujen lainsäädäntömuutosten voidaan edellä sanotun perusteella arvioida ainakin jossain määrin estävän rikoksia ja sitä kautta edistävän yleistä järjestystä ja turvallisuutta, mutta sellainen vaikutus ei ole mitattavissa ja näin ollen tarkemmin arvioitavissa. Ehdotetut lainsäädäntömuutokset voivat lisäksi lisätä kansalaisten luottamusta siihen, että nuorisorikollisuuteen reagoidaan myös rikoslainsäädännöllä. 

Mikäli nuorisorangaistuksia tuomitaan laajalti ensimmäisenä seuraamuksena ja sen suorittaminen epäonnistuu, on toisaalta mahdollista, että ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomitaan nykyistä useammin alaikäisille, mikäli tuomioistuimet arvioivat, että ainoa mahdollinen seuraamus epäonnistuneen nuorisorangaistuksen jälkeen on ehdoton vankeusrangaistus. 

4.2.2  Vaikutukset ihmisryhmiin ja erityisesti lapsiin

Lapsivaikutusten arviointi perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lapsen edun ensisijaisuuden periaatteeseen (LOS 3.1 artikla). YK:n lapsen oikeuksien komitea on määritellyt neljä sopimuskohtaa, jotka tulee huomioida kaikkien sopimuskohtien tulkinnassa. Nämä sopimuskohdat ovat syrjimättömyys (LOS 2 artikla), lapsen edun ensisijaisuus (LOS 3.1 artikla), lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (LOS 6 artikla) sekä lapsen oikeus tulla kuulluksi ja hänen näkemystensä kunnioittaminen (LOS 12 artikla). 

Suomen perustuslaissa on vaatimus lasten yhdenvertaisesta kohtelusta. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti (PL 6 § 3) sekä sukupuolten osalta tasa-arvoisesti (PL 6 § 4). Lisäksi julkisen vallan on tuettava lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu (PL 19 § 3). 

Nuorisorangaistus on erityinen rangaistus 15–17-vuotiaana rikoksen tehneille. Ehdotuksilla on siten välittömiä vaikutuksia 15–17-vuotiaisiin lapsiin. Nuorisorangaistukseen voidaan tuomita tietyin edellytyksin myös yli 18-vuotias ja sen täytäntöönpano voi kohdistua myös 18 vuotta täyttäneisiin henkilöihin, jotka ovat syyllistyneet rikokseen ennen täysi-ikäistymistään. Ehdotuksilla on näin ollen vaikutuksia myös yli 18-vuotiaisiin henkilöihin. 

Paljon tukea tarvitsevilla ja rikoskierteeseen ajautuneilla nuorilla voi olla hyvin monimuotoisia, kompleksisia ja kumuloituvia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, jotka alentavat heidän toimintakykyään. Kyseisten nuorten opiskeluvalmiuksissa voi olla puutteita. Mitä useammalla elämän osa-alueella ja mitä enemmän nuorella on tuen tarvetta, sitä suurempi riski hänellä on pudota palvelujen väliin, syrjäytyä ja jatkaa rikollista toimintaa. Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ja paljon erilaista tukea tarvitsevien 15–17-vuotiaiden nuorten tilannetta esitettävät muutosehdotukset todennäköisesti parantaisivat. Kevyttä tukea ja ohjausta tarvitseville olisi edelleen vaihtoehtona ehdollinen vankeus tehostettuna valvonnalla. 

Nuorisorangaistuksen tarve ja toisaalta myös rangaistuksen sisältö ja tuen tarve arvioidaan myös jatkossa aina yksilöllisesti ja rangaistusajan suunnitelma räätälöidään vastaamaan nuoren henkilökohtaisia olosuhteita. Nuorisorangaistuksen täytäntöönpanon aikana nuoren ja tämän verkoston kanssa tehtävä työ mahdollistaa vaikeassa tilanteessa olevan nuoren ohjaamista tarvittavan tuen pariin. Nuorisorangaistuksen sisällössä huomioitaisiin ehdotettujen muutosten myötä paremmin myös esimerkiksi nuoren opiskelun tukeminen ja mahdollisuuksien mukaan rikoksia suosivien sosiaalisten toimintojen sijasta muun toiminnan vahvistaminen. Rikoksen tekemiseen johtaneiden syiden käsittelyllä, ajatustapojen työstämisellä sekä tietynlaisten käyttäytymismallien tiedostamiseen pureutuvilla ohjelmilla voidaan myös oletettavasti vähentää nuorisorangaistuksen suorittaneiden uusintarikollisuutta, joka osaltaan parantaisi näiden nuorten tilannetta (ks. aiheesta esimerkiksi Lappi-Seppälä 2024, s. 196–198 ja siinä viitatut lähteet). Päihde- ja riippuvuushoidon tai palvelun liittäminen osaksi rangaistusta mahdollistaisi Rikosseuraamuslaitoksen päihdeohjelmien lisäksi hyvinvointialueilla järjestettävien päihdepalveluiden lukemisen osaksi rangaistusta. Tämä voi edesauttaa nuorten ohjautumista ja sitoutumista nykyistä useammin päihdepalveluihin silloin, kun rikollisen toiminnan taustalla on päihteisiin liittyviä ongelmia. Päihdepalveluiden saatavuus voi kuitenkin vaihdella alueittain. Tämä puolestaan voi merkitä epäyhdenmukaisuutta sen toteuttamismahdollisuuksissa osana nuorisorangaistusta. Myös muiden palveluiden saatavuus voi vaihdella alueellisesti ja siten vaikuttaa siihen, miten hyvin nuorisorangaistuksen sisältöä saadaan suunniteltua ja toteutettua yksittäisen nuoren tarpeita vastaavaksi.  

Esityksen tavoite vaikuttaa nykyistä voimakkaammin nuoren päihdeongelmaan ja nuoren integroitumiseen opintoihin tai työelämään voi toteutuessaan alentaa selkeästi nuoren kynnystä jatkaa opintoja tai töitä myös rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Tämän voidaan puolestaan arvioida lisäävän henkilön mahdollisuuksia päästä irti rikollisesta elämäntavasta. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä todeta, että nuorisorangaistukseen tuomittujen opintojen jatkaminen ja työelämään siirtyminen on tutkimuksen perusteella merkittävä haaste, johon ainakin toistaiseksi käytössä olleilla keinoilla on havaittu olleen vain pientä vaikutusta (Huttunen, Kristiina – Kerr, Sari Pekkala – Mälkönen, Ville (2014): The Effect of Rehabilitative Punishments on Juvenile Crime and Labor Market Outcomes, IZA Discussion Papers, No. 8403, Institute for the Study of Labor (IZA), Bonn, https://www.iza.org/publications/dp/8403/the-effect-of-rehabilitative-punishments-on-juvenile-crime-and-labor-market-outcomes).Nuorisorangaistuksen käyttö lisääntynee ehdotuksen myötä myös vakavampien yksittäisten rikosten kohdalla, joissa nuorella ei välttämättä tunnisteta olevan tarvetta laajaan ja intensiiviseen perheen ulkopuoliseen yhteiskunnan tukeen. Tällaisissa tilanteissa nuorella saattaa jo olla tukiverkosto olemassa. Tarkoituksena on, että olemassa oleva tuki ei rajaisi nuorisorangaistuksen käyttöä, vaan nuorisorangaistus voitaisiin tuomita rikoksen vakavuuden perusteella tuesta riippumatta. Muutos voidaan nähdä tältä osin rangaistusjärjestelmää ankaroittavana. Toisaalta ehdotettu muutos johtaisi siihen, että niitä nuoria, jotka ovat erityisen ja intensiivisen tuen tarpeessa ja niitä, jotka eivät, kohdeltaisiin tuomittavaan tekoon nähden rangaistuksen määräämisessä nykyistä yhdenvertaisemmin. Nuorisorangaistuksen sisällöllä ja räätälöintimahdollisuuksilla sekä sääntelyyn ehdotetulla täytäntöönpanon aikaisella toimien väljentämisellä pyrittäisiin myös siihen, että tällaisissakin tapauksissa rangaistus muodostuisi nuoren henkilökohtaiset olosuhteet huomioivaksi ja kohtuulliseksi. 

Nuorisorangaistuksen enimmäiskeston pidentäminen yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ankaroittaisi 15–17-vuotiaana rikoksen tehneiden osalta rangaistusjärjestelmää. Huomattava on, että nuorisorangaistuksen keston pidentäminen ja käyttömahdollisuuksien laajentaminen saattaisi johtaa myös siihen, että osa rangaistuksista tulisi muunnettavaksi toiseksi rangaistukseksi, jopa ehdottomaksi vankeudeksi, jos nuorisorangaistusta ei kyetä suorittamaan loppuun. Nuorisorangaistuksen käytön lisääntyessä tämä tarkoittaa, että ehdottomassa vankeudessa olevien nuorten henkilöiden määrä voisi lisääntyä. Ehdottoman vankeuden tuomitseminen olisi kuitenkin käytössä edelleen vasta viimesijaisena keinona ja tulisi kyseeseen vain harvojen nuorten kohdalla. Nämä nuoret olisivat mahdollisesti jo nuorisorangaistuksen täytäntöönpanon kestäessä saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Toisaalta ehdotettavilla säännöksillä voidaan nähdä olevan myös välillisiä vaikutuksia. Puuttumalla tarvittaessa ja tiettyjen edellytysten täyttyessä 15–17-vuotiaiden rikoksiin riittävän vaikuttavalla interventiolla, on mahdollista, että joidenkin nuorten kohdalla rikoskierteen katkaisemisella vältettäisiin tulevaisuudessa syrjäytymistä ja mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitseminen. Keston pidentäminen ja käyttöalueen laajentaminen voisivat siis johtaa yksittäistapauksissa pidemmällä aikavälillä joidenkin ehdottomien vankeusrangaistusten välttämiseen. Nuorisorangaistuksen käytön lisäämisellä ja siihen ehdotettavilla muutoksilla voidaan siten suojata lasta itseltään haittaavalta käytökseltä ja siten tukea lapsen edun toteutumista. 

15–17-vuotiaiden tekemien rikosten kohteena ovat tyypillisesti samanikäiset nuoret. Nuorten tekemiin rikoksiin puuttumalla aiempaa intensiivisemmin ja tehokkaammin voidaan samalla mahdollisesti vähentää rikosten kohteeksi joutuneiden nuorten määrää. Vaikka esityksellä tavoitellaan nuorisorangaistuksen käytön laajaa lisäämistä, tulisi jatkossakin suuri osa alle 18-vuotiaiden tekemistä rikoksista tuomittavaksi muina seuraamuksina. Ryöstörikollisuuden kasvu on oletettavasti lisäämässä nuorisorangaistukseen tuomittavien lukumäärää ilman soveltamisalan muutoksiakin. Ryöstöt kattavat jo nykyisellään puolet nuorisorangaistuksen käyttöalasta.  

Ehdollisia vankeusrangaistuksia tuomitaan ikäryhmässä 15-17 -vuotiaat vuosittain vajaa 500, joista yli puolet valvonnalla. Nuorisorangaistuksen vähimmäispituus on neljä kuukautta ja enimmäiskesto 1 vuosi. Ehdollisen vankeusrangaistuksen asteikko on vuorostaan 14 vrk–2 vuotta. Nuorisorangaistuksen kestoalueelle 4–12 kk sijoittuu käytännössä vain runsas kolmannes (vuonna 2018 36 % eli 152/455) ikäryhmälle 15–17 tuomituista ehdollisista vankeusrangaistuksista. Näistä kolmannes on tuomittu ryöstöistä (Lappi-Seppälä 2024 s.68 ja 183).  

4.2.3  Viranomaisvaikutukset

Nuoren rikoksentekijän tilanteen selvittäminen eli seuraamusselvityksen tekeminen kohdistuu rikoksiin, joista tullaan todennäköisesti tuomitsemaan sakkoa ankarampi rangaistus. Seuraamusselvitysten määrän voidaan olettaa pysyvän nykyistä vastaavalla tasolla muutosten jälkeen. 

Rikosseuraamuslaitoksen työmäärän voidaan arvioida lisääntyvän jonkin verran. Nuorisorangaistuksen edellytysten selvittäminen tulee tehtäväksi aikaisemmasta käytännöstä poiketen säännönmukaisesti alle 18-vuotiaana epäillyn rikoksen tehneiden nuorten kohdalla, joilla havaitaan olevan tukitoimien ja valvonnan tarve ja seuraamuksella arvioidaan voitavan vaikuttaa nuoreen. Joissakin tapauksissa nuorisorangaistuksen edellytysten selvittäminen olisi tarpeen tehdä syyttäjän tai tuomioistuimen pyynnöstä rikoksen vakavuuden perusteella. 

Seuraamusselvitysmenettelyyn osallistuvien viranomaisten palveluihin ja tukitoimiin ohjaamisvelvoitteen ei arvioida vaikuttavan juurikaan Rikosseuraamuslaitoksen käytännön yhdyskuntaseuraamustyötä tekevän henkilöstön työmäärään. Nuoren ohjaaminen hakeutumaan tarvittavien tuen ja palveluiden käyttäjäksi edellyttää kuitenkin sitä, että nuoren selvitysmenettelyyn osallistuvilla viranomaisilla olisi riittävästi tietoa olemassa olevista alueellisista palveluista ja tuesta. Selvitysmenettelyn aikana toteutuva tehokas ja alueellisesti yhdenmukainen viranomaisyhteistyö edellyttää sitä, että yhteistyötä koordinoitaisiin keskitetysti. 

Nuorisorangaistukseen voisi jatkossa sisältyä 30 tuntia päihde- ja riippuvuushoitoa tai -palvelua. Nuorisorangaistukseen luettavan tuntimäärän ei ole tarkoitettu rajaavan millään lailla hoidon määrää, joka nuorelle tulisi olla hänen tarpeensa mukaisesti joka tapauksessa saatavilla. Kysymys olisi tavanomaisesta hyvinvointialueiden järjestämästä palveluista tai hoidosta, joka voitaisiin mahdollisuuksien mukaan lukea osaksi seuraamusta. Ehdotetut muutokset korostavat viranomaisten velvollisuuksia järjestää tarvittavat palvelut ja varmistaa niiden yhdenmukainen toteutuminen koko maassa Palveluiden ja hoidon tarpeeseen olisi mahdollista kiinnittää huomiota seuraamusselvityksen laatimisen yhteydessä. Päihdepalveluiden ja hoidon saatavuus hyvinvointialueilla vaihtelee. Koska päihteet ovat keskeinen rikollisuuden taustatekijä, olisi nuorisorangaistuksen vaikuttavuuden kannalta kuitenkin tärkeää, että mahdollinen hoito ja palvelut turvattaisiin yhdenvertaisesti niitä tarvitseville. Hoidon tai palvelun toteutuminen seuraamuksen aikana osana nuorisorangaistusta edellyttäisi johdonmukaista yhteistyötä Rikosseuraamuslaitoksen ja hyvinvointialueiden välillä. Yhteisellä kehittämisellä ja yhtenäisillä palvelupoluilla voitaisiin tehostaa viranomaisten toimintaa sekä seuraamusselvitys- että täytäntöönpanovaiheessa. Viranomaispalveluiden lisäksi myös järjestöjen toteuttaman päihde- ja riippuvuushoidon saatavuus vaihtelee alueittain. 

Tarkoituksena ei ole lisätä velvoitteita hyvinvointialueille. Jos kuitenkin palveluihin ohjaaminen Rikosseuraamuslaitoksesta tehostuu, on mahdollista, että asiakkaita palveluiden piiriin ohjautuu käytännössä aiempaa enemmän. 

Nuorisorangaistuksia tuomittaisiin jatkossa enemmän ehdollisen vankeuden ja sen oheisseuraamusten sijasta. Tämä tarkoittaisi, että nuorisorangaistusten määrät täytäntöönpanossa lisääntyisivät. Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano vaatii nykyään ja jatkossa henkilöstöltä enemmän työpanosta kuin esimerkiksi ehdollisen vankeuden valvonta, koska seuraamus on intensiivisempi. Näin ollen Rikosseuraamuslaitoksen työmäärä lisääntyisi. 

Nuorisorangaistuksen määrien kasvaessa osa rangaistuksista voisi keskeytyä ja tulisi aikaisempaa useammin muunnettavaksi toiseksi rangaistukseksi. Tämä tarkoittaisi rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten työn vähäistä lisääntymistä. Jos toisaalta ehdotus nuorisorangaistuksen lisääntyneen käytön myös johtaisi nykyistä useampien rikoskierteiden katkeamiseen aikaisemmassa vaiheessa, tällä olisi viranomaisten työmäärää vähentävä vaikutus. Kokonaisuutena ehdotuksilla ei ole arvioitu olevan ainakaan merkittävää vaikutusta esitutkintaviranomaisten työmäärään. 

Ehdotusten tehokas toteuttaminen edellyttää jo ennen lain voimaantuloa annettavaa koulutusta nuorten asioita käsittelevien syyttäjille, tuomareille ja Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnalle. 

4.2.4  Taloudelliset vaikutukset

Ehdotukset eivät sisällä viranomaisille uusia tehtäviä eivätkä merkittäviä viranomaisten väliseen tehtävänjakoon liittyviä muutoksia. Alle 18-vuotiaana epäillyn rikoksen tehneiden kohdalla seuraamusselvitysten kokonaismäärän voidaan olettaa pysyvän edellä todetusti vastaavalla tasolla muutosten jälkeen. Nuorisorangaistuksen edellytyksiin otettaisiin kuitenkin kantaa vähintään kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa epäilty rikos olisi tehty alle 18-vuotiaana ja valvontaa pidettäisiin tarpeellisena. Näitä on vuosittain 200–300 tapausta. Sisällöllisesti seuraamusselvityksessä tultaisiin jatkossa selvittämään aikaisempaa perusteellisemmin eri seuraamusvaihtoehtojen tarkoituksenmukaisuutta sekä alustavaa sisältöä valvontaa ja tukea tarvitsevien nuorten kohdalla. Rikosseuraamuslaitos ei aina välttämättä pitäisi nuorisorangaistukseen sisältyvää valvontaa ja tukea tarpeellisena. Joissakin yksittäisissä tilanteissa syyttäjä tai tuomioistuin kuitenkin voisi pitää nuorisorangaistuksen edellytysten selvittämistä muuten tarpeellisena. Tällöin Rikosseuraamuslaitos arvioisi nuorisorangaistuksen käytön edellytykset ja laatisi alustavan rangaistusajan suunnitelman. Näitä olisi arvioilta vuositasolla korkeintaan joitakin kymmeniä. 

Rikosseuraamuslaitoksen arvion mukaan nuoren seuraamusselvityksen laatimiseen käytettävä aika on noin kahdeksan tuntia ja yhden henkilötyövuoden voidaan arvioida laativan 180 selvitystä vuodessa. Nuorisorangaistuksen edellytysten selvittäminen lisäisi selvityksen tekemiseen käytettävää työmäärää noin tunnilla. Jos nuorisorangaistuksen edellytyksiä selvitettäisiin jatkossa noin 300 tapauksessa vuodessa tarkoittaisi tämä laskennallisesti noin 40 seuraamusselvityksen lisäystä, joka vastaisi 0,22 henkilötyövuotta. Lisäys merkitsisi 14 900 euron lisäkulua Rikosseuraamuslaitokselle. 

Nuorisorangaistuksia tuomittaisiin jatkossa enemmän ehdollisen vankeuden ja sen oheisseuraamusten sijasta. Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano vaatii nykyään ja jatkossa henkilöstöltä enemmän työpanosta kuin esimerkiksi ehdollisen vankeuden valvonta, koska seuraamus on intensiivisempi. Lisäksi nuorisorangaistuksen enimmäispituuden kasvattaminen johtaisi mahdollisesti keskirangaistuksen pidentymiseen, joka veisi vastaavalla tavalla henkilöstöresursseja rangaistuksen täytäntöönpanossa aikaisempaa enemmän. Ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksineen voidaan arvioida puolestaan jonkin verran samalla vähenevän. Nuorisorangaistuksen keskirangaistuksen pidentymisen osalta on huomattava, että Rikosseuraamuslaitoksella olisi mahdollisuus vähentää nuorisorangaistuksen täytäntöönpanoon kuuluvia valvontatapaamisia ja tilaisuuksia, kun nuorisorangaistuksesta on suoritettu kaksi kolmasosaa, jos valvonnalle ei olisi enää tarvetta. Tämä tasaisi todennäköisesti sinänsä merkittävän enimmäispituuden muutoksen vaikutusta Rikosseuraamuslaitoksen työmäärään.  

Mikäli nuorisorangaistustuomiot lisääntyisivät noin sadalla tuomiolla ja ehdollisen vankeuden valvonnat puolestaan vähenisivät saman verran vuosittain, tarvitsee Rikosseuraamuslaitos 11 henkilötyövuotta lisää vuodesta 2027 lukien. Lisähenkilöstön tarve on pysyvä. Rikosseuraamuslaitoksen keskimääräinen henkilötyövuoden hinta on arviolta 62 650 euroa. Rikosseuraamuslaitoksen keskimääräinen henkilötyövuosimäärän lisäys nostaa vuosittaisia välttämättömiä henkilötyövuosiliitännäisiä palvelukeskus- ja perustietotekniikkamaksuja 5 000 euroa/htv. Näin ollen yhden henkilötyövuoden lisäys aiheuttaa vuosittaisen 67 650 euron kustannuksen. Yhteensä esityksestä aiheutuva henkilötyövuosikustannus olisi 744 150 euroa. Mikäli nuorisorangaistustuomiot lisääntyisivät noin sadalla tuomiolla ja ehdollisen vankeuden valvonnat puolestaan vähenisivät saman verran vuosittain, lisääntyisivät myös matkakulut yhteensä 33 063 eurolla. Lisämäärärahan tarve matkakuluihin on pysyvä. Seuraamusselvityksiä koskevasta muutoksesta (14 900 euroa) sekä henkilötyövuosien ja matkakulujen lisäyksestä (744 150 euroa + 33 063 euroa) aiheutuisi siten Rikosseuraamuslaitokselle yhteensä vuosittaisia lisäkustannuksia 792 113 euroa. Kustannukset tulisivat kumuloitumaan asteittain lakien voimaantulosta siten, että kustannusten voidaan arvioida toteutuvan täysimääräisinä kolmantena vuonna lakien voimaantulosta, eli tavoitellun voimaantuloajankohdan perusteella vuonna 2029. 

Muutokset edellyttävät lisäksi Rikosseuraamuslaitoksen asiakastietojärjestelmään (Roti) arviolta noin 20 henkilötyöpäivän työpanosta asiakastietojärjestelmän ylläpitokehittäjältä, josta aiheutuu noin 14 000 euron ostotyönä hankittavat kustannukset. Lisäksi muutokset vaativat Oikeusrekisterikeskuksen työpanosta arviolta noin 5 henkilötyöpäivän verran (noin 2100 €). 

Laskelmassa on huomioitu nuorisorangaistukseen tuomittujen keskimäärän kasvu johtuen nuorisorangaistuksen oletettavan keston kasvusta. Nuorisorangaistus on intensiivinen ja kustannustehokas seuraamus, jonka voidaan olettaa ennaltaehkäisevän rikoskierteen syventymistä ja vankilaan joutumista. Henkilöstöresurssin tarvearvioissa on huomioitu myös haastavasta taloudellesta tilanteesta johtuva toimintaympäristön muutos. Tämä edellyttää Rikosseuraamuslaitokselta vahvempaa roolia vaikuttavien sisältöjen tuottamisessa. 

Seuraamusselvitysten osalta on tarpeen huomioida nuorisorangaistus myös oikeushallinnon asianhallintajärjestelmä AIPAn jatkokehityksessä. 

Nuorisorangaistukseen voisi jatkossa sisältyä 30 tuntia päihde- ja riippuvuushoitoa tai -palvelua. Kysymys olisi lähtökohtaisesti tavanomaisista hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla olevista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, jotka voisivat olla tarjolla olevien mahdollisuuksien mukaan liitettävissä osaksi seuraamusta. Sanottua sisältöä ei todennäköisesti tulisi läheskään kaikille nuorisorangaistusta suorittaville nuorille. Tunteja voisi olla esimerkiksi vuosittain 30 (rangaistukseen sisällytettävä enimmäistuntimäärä) x 20 (tapausten lukumäärä) eli 600 tuntia. Kustannukset voivat vaihdella suuresti riippuen toimintamuodosta, intensiteetistä ja hoidon tai palvelun toteuttamispaikasta. Jos kustannukset lasketaan 70 euron tuntihinnan perusteella, kustannukset olisivat tällöin 600 euroa x 70 eli yhteensä 42 000 euroa. Päihde- ja riippuvuushoito tai -palvelu ei olisi lähtökohtaisesti Rikosseuraamuslaitoksen suorittama seuraamuksen täytäntöönpanotoimi, vaikka se luettaisiin osaksi seuraamusta. Nämä kustannukset eivät siis kohdistuisi Rikosseuraamuslaitoksen täytäntöönpanokuluihin, joten ne eivät sisälly edellä mainittuun lisääntyvien täytäntöönpanokustannusten arvioon. 

Esityksen lähtökohtana on, että hyvinvointialueille ei synny esitettyjen lainsäädäntömuutosten johdosta lisäkustannuksia. Nuorisorangaistusta suorittavat ovat, kuten muutkin yhdyskuntaseuraamuksia suorittavat, normaalien kaikille hyvinvointialueen asukkaille tarkoitettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä. Muutoksella ei luotaisi uusia palveluita tai hoitoja eikä uutta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvelvoitetta. Rangaistuksen osaksi luettava päihde- ja riippuvuushoito olisi siis lähtökohtaisesti terveydenhuoltolaissa tarkoitettua hoitoa ja vastaavilla palveluilla tarkoitettaisiin sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuja päihde- ja riippuvuuspalveluita. Muutosten johdosta nykyistä useammalle nuorelle kuitenkin määrättäisiin nuorisorangaistus ja nuoria myös ohjattaisiin palvelujen piiriin aiempaa tehokkaammin. 

Jos nuorisorangaistuksen täytäntöönpanolla voidaan estää jossain määrin uusia rikoksia tai jos nuorisorangaistuksella voidaan estää mahdollinen tuleva ehdottomaan vankeuteen johtava rikoskierre, voi nuorisorangaistuksen käytön lisääntyminen johtaa kokonaisuutena arvioiden pitkällä aikavälillä kustannussäästöihin. Toisaalta lyhyellä aikavälillä huomioitavaa on, että osa nuorisorangaistuksista voi tulla muunnettavaksi toiseksi seuraamukseksi, myös ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi, ja tämä aiheuttaa puolestaan syyttäjien ja tuomioistuinten sekä mahdollisesti Rikosseuraamuslaitoksen työmäärän, vankimäärän ja sitä kautta eri sektoreihin kohdistuvaa kulujen lisääntymistä. Tällaisen lisäyksen voidaan arvioida kuitenkin olevan hyvin vähäistä.  

Tarkkojen kustannusvaikutusten esittäminen on erittäin haastavaa, koska edellä mainitut luvut ovat suuntaa antavia ja seuraamuslajin käyttämiseen sekä yksittäisten seuraamusten sisältöön vaikuttavat useat tekijät. Rangaistuslajin käyttäminen perustuu lopulta tuomioistuimen harkintaan. Uuden tuomitsemiskäytännön vakiintuminen kestää kokemusten mukaan joitakin vuosia, joten muutosten lopullinen kustannus voidaan todeta vasta siirtymäkauden jälkeen. 

Nuorisorangaistuksen käytön laajentamisesta ja sisällöllisestä kehittämisestä sekä koulutuksesta ja suunnittelusta tulisi kokonaisuudessaan aiheutumaan taloudellisia vaikutuksia ja henkilöstövaikutuksia erityisesti Rikosseuraamuslaitokselle lain voimaantulovuonna ja sitä seuraavina vuosina. Koulutustarpeet koskisivat myös nuorten asioita käsitteleviä syyttäjiä ja tuomareita. Tällainen työ voitaisiin kuitenkin toteuttaa olemassa olevin resurssein.  

Nuoren seuraamusselvitysmenettelyyn osallistuvien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työmäärän tai siihen liittyvien kustannusten ei arvioida merkittävästi lisääntyvän. Sosiaalihuollon viranomainen osallistuu jo nykyisin säännönmukaisesti seuraamusselvitysprosessiin. Terveydenhuollon viranomainen osallistuisi jatkossa lähinnä nuorisorangaistusselvityksiin, joissa nuorella olisi nähtävissä päihteiden käyttöön liittyviä haasteita, jotka vaatisivat terveydenhuollollisia toimia. 

Nuoren tilanteeseen vaikuttava yhteistyö seuraamusselvitysvaiheessa vaatii kuitenkin toteutuakseen parhaalla mahdollisella tavalla suunnittelu- ja koulutustyötä. Palveluihin ja tukitoimiin ohjaamisen prosessia voitaisiin koordinoida Rikosseuraamuslaitoksen ja hyvinvointialueiden yhteistyössä. Yhteisellä kehittämisellä ja yhtenäisillä palvelupoluilla voitaisiin vastaavasti tehostaa viranomaisten toimintaa ja jatkossa saavuttaa kustannussäästöjä. 

Lait tulisivat voimaan aikaisintaan vuoden 2026 loppupuolella. Esityksestä aiheutuvat kustannukset katettaisiin valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvion mukaisten määrärahojen puitteissa. 

6.2.1  Tiivistelmä lausunnosta

Lainsäädännön arviointineuvosto antoi 26.1.2026 lausunnon (VN/13854/2025-VNK-2) hallituksen esityksen luonnoksesta. Arviointineuvosto katsoi lausunnossa hallituksen esitysluonnoksen täyttävän kiitettävästi lainvalmistelun vaikutusarviointiohjeen vaatimukset. Arviointineuvosto esitti vain vähäisiä kehittämisehdotuksia. Lähemmin arviointineuvosto totesi lausunnossaan seuraavaa. 

Nuorisorangaistusta koskeva esitysluonnos on hyvin valmisteltu kokonaisuus, josta käy hyvin ilmi asian nykytila ja tarve säädösmuutokselle. Esityksessä on hyödynnetty asiaa koskevaa tutkimustietoa ja esitysluonnoksessa on arvioitu keskeiset vaikutukset.  

Keskeisimpänä puutteena ja kehittämiskohteena todettiin se, että esityksessä olisi hyvä kuvata vaikutuksia niille nuorille, jotka tuomitaan nuorisorangaistukseen. Miten tukitoimet ja muu rangaistuksen suorittaminen voisivat vaikuttaa esimerkiksi uusintarikollisuuteen, opintojen jatkamiseen tai työelämään siirtymiseen? 

Arviointineuvosto piti myönteisenä sitä, että esitysluonnoksessa on kuvattu perusteellisesti asian nykytilaa ja mahdollisia syitä sille, miksi nuorisorangaistuksia on toistaiseksi hyödynnetty melko vähän. Esitysluonnoksen todettiin sisältää havainnollisen kuvauksen 15–17-vuotiaille tuomituista rikosseuraamuksista, minkä perusteella myös asiaa tuntematon saa käsityksen muun muassa annetuista tuomioista. Arviointineuvosto katsoi, että esityksen nykytilaa koskevaa jaksoa olisi hyvä paikoin tiivistää. 

Arviointineuvosto katsoi, että esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset on kuvattu selkeästi. Myönteisenä pidettiin sitä, että esitysluonnoksessa on hyödynnetty laajasti nuorisorikollisuutta koskevaa tutkimustietoa. Lausunnossa todettiin, että esitystä olisi hyvä täydentää tutkimustiedolla siitä, miten nuorisorangaistukset ovat vaikuttaneet niihin tuomittuihin nuoriin. Esitysluonnoksessa todettiin olevan hyvä kuvaus alaikäisiin kohdistettavista rikosseuraamuksista muissa Pohjoismassa. Lausuntopalautteen osalta arviointineuvosto katsoi, että esitysluonnoksen perusteella saa riittävän käsityksen lausuntopalautteesta sekä sen perusteella tehdyistä muutoksista. Taloudellisten vaikutusten osalta esitysluonnoksen perusteella todettiin saatavan käsityksen viranomaisille aiheutuvien kustannusten mittaluokasta. 

Muiden ihmisiin kohdistuvien ja yhteiskunnallisten vaikutusten osalta arviointineuvosto piti myönteisenä sitä, että esityksessä on käsitelty olennaisia vaikutuksia nuorille rikoksentekijöille ja kuvattu tukitoimenpiteitä, joita nuoret voisivat saada rikoskierteen katkaisemiseksi. Arviointineuvosto katsoi, että esitysluonnoksessa on kuvattu monesta näkökulmasta, miten ehdotetut muutokset voisivat vaikuttaa nuorten saamiin rangaistuksiin. 

Esityksen perusoikeusvaikutusten osalta todettiin, että niitä on arvioitu esitysluonnoksen eri jaksoissa, jolloin kokonaisuus jää hajanaiseksi. Arviointineuvosto suositteli, että keskeiset havainnot perusoikeusvaikutuksista koottaisiin vaikutusarviointilukuun. 

Arviointineuvosto katsoi, että esitysluonnoksessa on tunnistettu viranomaisten lisääntyvä työmäärä, mutta lisäksi olisi hyvä kuvata vaikutuksia niille nuorille, jotka tuomitaan nuorisorangaistukseen. Voiko nuorisorangaistuksen suorittaminen vaikuttaa esimerkiksi nuorten toisen asteen opintoihin? Onko nuorisorangaistuksen suorittamisen osalta merkitystä sillä, missä päin Suomea nuorisorangaistukseen tuomittu asuu? 

6.2.2  Lausunnon huomion ottaminen

Lausunnon johdosta esityksessä on kuvattu luonnosta tarkemmin vaikutuksia niille nuorille, jotka tuomitaan nuorisorangaistukseen. Esityksen vaikutusarviointijaksossa on tuotu esiin, miten nuorisorangaistukseen ehdotetut muutokset voisivat vaikuttaa esimerkiksi uusintarikollisuuteen, opintojen jatkamiseen tai työelämään siirtymiseen. Edelleen on todettu, että alueelliset erot saattavat vaikuttaa siihen, miten nuorisorangaistuksen sisältöä ja siihen liitettävää päihdekuntoutusta voidaan toteuttaa yksittäisen nuoren kohdalla. Lisäksi on viitattu tutkimustietoon siitä, miten nuorisorangaistukset ovat vaikuttaneet niihin tuomittuihin nuoriin. 

Esitystä on muilta osin tiivistetty ja sen rakennetta harkittu siinä määrin kuin esityksen valmisteluaikataulu on antanut myöten.