1.1  Tausta ja direktiivin valmistelu

Euroopan komissio antoi 30 päivänä marraskuuta 2016 puhtaan energian paketin (Clean Energy for All Europeans), jonka yhtenä päätavoitteena oli vahvistaa Euroopan unionin maailmanlaajuista johtoasemaa uusiutuvan energian alalla. Paketti sisälsi kahdeksan säädösehdotusta. 

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uudelleenlaadittu toisinto, COM(2016) 767 final) annettiin osana puhtaan energian pakettia. Ehdotuksen tavoitteena oli luoda kehikko uusiutuvan energian edistämiseksi vuoteen 2030. Ehdotuksella oli tarkoitus panna toimeen Eurooppa-neuvoston lokakuussa 2014 sopima ilmasto- ja energiapuitteiden mukainen tavoite nostaa uusiutuvan energian osuus vähintään 27 prosenttiin energian loppukulutuksesta vuonna 2030.  

Ehdotuksessa asetettiin Euroopan unionin yhteinen sitova tavoite uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian osuudeksi energian loppukulutuksesta vuonna 2030. Ehdotuksessa ehdotettiin voimassa olevaan alkuperätakuusääntelyyn joitakin muutoksia, kuten alkuperätakuujärjestelmän laajentamista uusiutuvaan kaasuun sekä velvoitetta jäsenvaltiolle myöntää alkuperätakuita lämmölle ja jäähdytykselle tuottajan pyynnöstä. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltio voisi valita, että alkuperätakuita myönnetään myös muulla kuin uusiutuvilla lähteillä tuotetulle energialle. Ehdotuksen mukaan alkuperätakuuta ei saisi myöntää tuottajalle, joka on saanut samaan tuotantoon taloudellista tukea. Jäsenvaltion olisi mahdollista myydä tällaisesta tuetusta uusiutuvan tuotannosta saatavat alkuperätakuut markkinoille huutokaupalla ja käyttää varat uusiutuvien tukemisen kompensointiin. Artikla sisälsi myös uusia alkuperätakuujärjestelmää koskevia vaatimuksia, kuten mitätöityjen sekä kolmansista maista peräisin olevien alkuperätakuiden käsittelyyn liittyviä vaatimuksia. Ehdotuksessa käsiteltiin myös alkuperätakuita, jotka liittyvät korkean hyötysuhteen yhteistuotannossa tuotettuun sähköön. Ehdotuksen mukaan komissio voisi määritellä alkuperätakuujärjestelmän valvonnan säännöt ja kolmansien maiden kanssa tehtyjen sopimusten toimeenpanon delegoidulla säädöksellä. 

Ehdotus sisälsi myös säännöksiä, jotka koskevat uusiutuvan sähkön tukijärjestelmiä ja itse tuotettua uusiutuvaa energiaa ja energiayhteisöjä, uusiutuvan energian lisäämistä lämmityksessä, jäähdytyksessä ja liikenteessä, bioenergian kestävyys- ja kasvihuonekaasupäästövähennyskriteereitä, jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä, hallinnollisia menettelyjä sekä tiedottamista ja koulutusta. 

Komissio teetti nelisosaisen unionin laajuisen vaikutusten arvioinnin direktiiviehdotuksen valmisteluvaiheessa. Keskeiset EU:n toimielinten valmisteluasiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM040:00/2019. 

Direktiiviehdotuksesta annettiin U-kirjelmä (U 5/2017 vp) 2 päivänä helmikuuta 2017 ja jatkokirjelmä (UJ 14/2018 vp) 23 päivänä toukokuuta 2018. Valtioneuvosto piti hyvänä, että alkuperätakuita voidaan myöntää uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön lisäksi uusiutuvilla tuotetusta lämmöstä ja jäähdytyksestä, mutta halusi kuitenkin vielä tarkastella, aiheuttaako alkuperätakuiden pakollisuus uusiutuvalla energialla tuotetun lämmön ja jäähdytyksen markkinoinnissa hyötyihin nähden suhteetonta hallinnollista taakkaa yrityksille ja viranomaisille. Valtioneuvoston mukaan alkuperätakuiden keskeisenä tavoitteena on varmistaa kuluttajalle, että uusiutuvana energiana myyty energia on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. Valtioneuvosto katsoi, että alkuperätakuiden merkitys ensisijaisesti luotettavan tiedon varmistajana energian tuottamisesta uusiutuvilla tulisi säilyttää. Valtioneuvosto piti hyvänä, että alkuperätakuita voisi myös jatkossa myöntää tuottajille, jotka ovat saaneet samaan tuotantoon taloudellista tukea.  

Talousvaliokunta antoi asiasta lausunnot (TaVL 10/2017 vp ja TaVL 27/2018 vp), joissa valiokunta yhtyi valtioneuvoston kantoihin korostaen muutamia seikkoja, jotka liittyivät muun muassa EU:n uusiutuvan energian sitovaan tavoitteeseen, uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tukijärjestelmiin, uusiutuvan energian käyttöön lämmityksessä ja jäähdytyksessä sekä sääntelyn johdonmukaisuuteen ja mahdollistavaan luonteeseen. Ympäristövaliokunta yhtyi lausunnoissaan (YmVL 5/2017 vp ja YmVL 17/2018 vp) valtioneuvoston kantoihin korostaen muun muassa ilmastopolitiikan riittävää kunnianhimon tasoa, pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta. Lausunnoissaan (MmVL 5/2017 vp ja MmVL 10/2018 vp) maa- ja metsätalousvaliokunta yhtyi valtioneuvoston kantoihin korostaen muun muassa kansallista päätösvaltaa tukijärjestelmien kehittämisessä ja sääntelyn ennustettavuutta. Myös suuri valiokunta antoi asiasta lausunnot (SuVL 3/2017 vp ja SuVL 5/2018 vp), joissa se yhtyi valtioneuvoston kantoihin yhtyen samalla erikoisvaliokuntien lausunnoissaan esittämiin huomautuksiin. Keskeiset kansalliset valmisteluasiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM040:00/2019. 

Komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston trilogi-neuvotteluissa saavutettiin 13.6.2018 epävirallinen sopu uusiutuvan energian direktiiviehdotuksesta, jonka Coreper-komitea hyväksyi 27.6.2018. EU:n yhteinen uusiutuvan energian tavoite vuodelle 2030 nostettiin neuvottelutuloksen myötä komission ehdotuksen 27 prosentista 32 prosenttiin. Neuvottelujen myötä luovuttiin alkuperätakuiden myöntämistä koskevasta rajoituksesta koskien tuottajia, jotka ovat saaneet samaan tuotantoon taloudellista tukea ja jäsenvaltiot velvoitettiin varmistamaan alkuperätakuun markkina-arvon huomioon ottaminen asiaan liittyvissä tukijärjestelmissä. 

Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät yhdessä komission ehdotuksesta tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, yhteispäätösmenettelyssä (SEUT 289(1) artikla) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/2001 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uudelleenlaadittu), jäljempänä RED II. Euroopan parlamentti ja neuvosto allekirjoittivat direktiivin 11 joulukuuta 2018. Direktiivi annettiin tiedoksi jäsenvaltioille ja julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 21 joulukuuta 2018 ja se tuli voimaan 24 joulukuuta 2018. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2021. 

1.2  Hallituksen esityksen valmistelu

RED II:n alkuperätakuusääntelyn toimeenpanon tueksi on teetetty kaksi selvitystä.  

Osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa työ- ja elinkeinoministeriö on teettänyt Gaia Consulting Oy:llä joulukuussa 2019 julkaistun selvityksen alkuperätakuujärjestelmän laajennuksesta uusiutuvalle kaasulle. Selvityksessä keskityttiin erityisesti kaasun alkuperätakuujärjestelmän haasteisiin, kuten kaasun verotukseen liittyviin kysymyksiin, alkuperätakuun käyttöön toisen energiamuodon tuotannossa, erilaatuisuuteen, kaasuverkon ulkopuolella tapahtuvaan tuotantoon ja kulutukseen sekä kestävyyskriteerien ja alkuperätakuiden linkittämiseen. Selvityksessä esitettiin vaihtoehtoja ja suosituksia biokaasuun liittyvien erityiskysymysten ratkaisemiseksi Suomessa. Selvityksessä suositeltiin muun muassa, että alkuperätakuilla osoitetaan RED II:n mukaisesti kaasun alkuperä loppukäyttäjälle eikä alkuperätakuulla olisi vaikutusta käytettävän kaasun verotukseen. Työssä suositeltiin myös, että kaasun myyjän olisi tulevaisuudessa aina ilmoitettava myytävän kaasun energia-alkuperä ostajalle ja maakaasuverkon ulkopuolella tuotettu kaasu eli offgrid-kaasun tuotanto sisällytettäisiin järjestelmään. 

Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö teetti Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:llä selvityksen lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuujärjestelmän toteutuksesta ja erityispiirteistä. Selvityksessä käsiteltiin lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuujärjestelmän laajuutta, hallintoa ja varmentamiseen liittyviä menettelyjä sekä eri alkuperätakuujärjestelmien vertailua ja yhteyksiä erillisinä kokonaisuuksina. Selvityksessä esitettiin myös lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuujärjestelmän toteutusvaihtoehtoja, joita arvioitiin muun muassa direktiivin ehtojen täyttymisen, järjestelmällä saavutettavien hyötyjen, luotettavuuden sekä taloudellisen ja hallinnollisen kuormittavuuden osalta. 

Hallituksen esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Toimeenpanon tueksi teetetyt selvitykset ovat valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM040:00/2019. 

RED II:n alkuperätakuusääntelyn täytäntöönpanon osalta on tehty myös yhteistyötä komission ja toisten jäsenvaltioiden kanssa erityisesti uusiutuvan energian direktiivin täytäntöönpanoa varten perustetun CA-RES:in (the Concerted Actionin on the Renewable Energy Directive) kautta. Lisäksi pohjoismaista yhteistyötä on tehty sääntelyn implementointiin liittyvien tulkintakysymysten osalta pohjoismaiden ministerineuvoston työryhmän AGFE:n (Nordiska ministerrådets arbetsgrupp för förnybar energi) kautta.  

2.1  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä

Yleistä

RED II:lla kumotaan vielä toistaiseksi voimassa oleva Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta, jäljempänä RES-direktiivi. 

RED II:lla luodaan yhteiset puitteet uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämiselle. Direktiivissä asetetaan sitova unionin tavoite, joka koskee uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian kokonaisosuutta energian kokonaisloppukulutuksesta unionissa vuonna 2030. Direktiivi sisältää myös säännöt uusiutuvilla lähteillä tuotettavalle sähkölle myönnettävästä taloudellisesta tuesta, itse uusiutuvilla lähteillä tuotetun sähkön kulutuksesta, uusiutuvan energian käytöstä lämmitys- ja jäähdytysalalla ja liikennealalla, jäsenvaltioiden välisestä sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisestä alueellisesta yhteistyöstä, alkuperätakuista, hallinnollisista menettelyistä sekä tiedottamisesta ja koulutuksesta. Lisäksi direktiivissä vahvistetaan kestävyyskriteerit ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä koskevat kriteerit biopolttoaineille, bionesteille ja biomassapolttoaineille. 

Alkuperätakuut ja niiden käyttö

RED II:n 19 artiklassa säädetään uusiutuvan energian alkuperätakuista. Direktiivissä alkuperätakuulla tarkoitetaan sähköistä asiakirjaa, joka toimii ainoastaan näyttönä loppukäyttäjälle siitä, että tietty energiaosuus tai -määrä on tuotettu uusiutuvista lähteistä. RED II:n 19 artikla pohjautuu RES-direktiivin 15 artiklaan, mutta säännöksiä on joiltain osin muutettu ja tarkennettu. Keskeisenä erona RES-direktiiviin RED II:ssa laajennetaan alkuperätakuujärjestelmä koskemaan sähkön, lämmön ja jäähdytyksen lisäksi myös kaasua, mukaan lukien vetyä: jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevalle energialle voidaan tietyin edellytyksin myöntää alkuperätakuu. Kuitenkin velvoite alkuperätakuiden käyttöön uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuuden osoittamiseksi on RED II -direktiivissä säädetty vain sähköntoimittajille. RES-direktiivi edellytti alkuperätakuiden myöntämistä vain sähkölle, ja lämmön ja jäähdytyksen osalta kansallinen täytäntöönpano oli vapaaehtoista. RES-direktiivissä ei myöskään säädetty sähköntoimittajien velvoitteesta käyttää alkuperätakuita uusiutuvan sähkön alkuperän osoittamiseksi. 

RED II:n mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuuden tai määrän osoittamiseksi loppukäyttäjille kyseisen energian alkuperä voidaan taata objektiivisten, läpinäkyvien ja syrjimättömien kriteerien mukaisesti. 19 artiklan 1 kohdassa viitataan osuuden tai määrän osoittamiseen energialähteiden yhdistelmässä ja energiassa, joka toimitetaan kuluttajille kaupan pidetyin sopimuksin, joissa viitataan uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian kulutukseen. Direktiivin 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on tätä varten varmistettava, että uusiutuvista lähteistä energiaa tuottavan tuottajan pyynnöstä sille myönnetään alkuperätakuu, elleivät jäsenvaltiot alkuperätakuiden markkina-arvon huomioon ottamiseksi päätä olla antamatta tällaista alkuperätakuuta tuottajalle, joka saa taloudellista tukea tukijärjestelmästä. Mikäli tuottaja, jolle myönnetään alkuperätakuu, saa taloudellista tukea tukijärjestelmästä, tulee tuotannolle myönnetyn alkuperätakuun markkina-arvo asianmukaisesti huomioida kyseisessä tukijärjestelmässä. 

Alkuperätakuun myöntämiselle voidaan säätää vähimmäiskapasiteettirajoitus. Standardiyksikkö alkuperätakuulle on direktiivin mukaan 1 megawattitunti. Kutakin tuotettua energiayksikköä kohden voidaan myöntää vain yksi alkuperätakuu, ja jäsenvaltioiden on varmistettava, että uusiutuvista lähteistä tuotettu energiayksikkö otetaan huomioon vain kerran. Uusiutuvilla lähteillä tuotetun energian lisäksi jäsenvaltiot voivat järjestää alkuperätakuiden myöntämisen myös uusiutumattomista lähteistä peräisin olevalle energialle.  

Alkuperätakuut, joiden voimassaolo on lakannut, on sisällytettävä jäljellä olevan jäännösjakauman laskelmaan. RED II:ssa jäännösjakaumalla tarkoitetaan jäsenvaltion vuotuista energialähteiden kokonaisyhdistelmää, pois lukien peruutettujen alkuperätakuiden kattama osuus. Tarkempia säännöksiä jäännösjakauman laskemisesta ei direktiivissä anneta. 

Alkuperätakuun voimassa oloon ja peruuttamiseen liittyvistä aikarajoista säädetään 19 artiklan 3 ja 4 kohdissa. Energian alkuperän osoittamiseksi loppukäyttäjälle alkuperätakuun on oltava voimassa 12 kuukautta energiayksikön tuottamisen jälkeen. Jäsenvaltioiden on toisaalta varmistettava, että kaikkien alkuperätakuiden, joita ei ole peruutettu, voimassaolo lakkaa viimeistään 18 kuukauden kuluttua energiayksikön tuottamisen jälkeen. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että energiayhtiöt peruuttavat alkuperätakuut viimeistään kuuden kuukauden kuluessa alkuperätakuun voimassaolon päättymisestä osoittaessaan niillä 8 kohdan mukaisesti sähkön alkuperän tai käyttäessään niihin sisältyviä tietoja osoittaakseen 13 kohdan mukaisesti ympäristömerkin vaatimusten täyttymisen.  

Direktiivissä säädetään niistä vähimmäistiedoista, jotka alkuperätakuussa on ilmoitettava. Näitä tietoja ovat esimerkiksi energialähde, josta energia on tuotettu, tuotannon alkamis- ja päättymispäivä sekä tieto siitä, koskeeko alkuperätakuu sähköä, kaasua, mukaan lukien vety, vai lämmitystä tai jäähdytystä. Alle 50 kW:n laitosten alkuperätakuille voidaan 19 artiklan 7 kohdan mukaan määrittää yksinkertaistetut ilmoitusvaatimukset. 

Alkuperätakuu ei direktiivin mukaan osoita, noudattaako jäsenvaltio kansallista panostansa uusiutuvan energian unionin laajuisen osuuden tavoitteen saavuttamisessa. Alkuperätakuiden siirtäminen, joko irrallaan energian fyysisestä siirrosta tai yhdessä sen kanssa, ei saa myöskään vaikuttaa jäsenvaltioiden päätökseen käyttää tilastollisia siirtoja, yhteishankkeita tai yhteisiä tukijärjestelmiä tai uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian kokonaisloppukulutuksen laskemiseen. 

Sähköntoimittajat ja alkuperätakuu

Sähköntoimittajan ollessa velvollinen osoittamaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuuden tai määrän energialähteiden yhdistelmässään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta, jäljempänä sähkömarkkinadirektiivi 2009/72/EY, 3 artiklan 9 kohdan a alakohdan mukaisesti on osoittaminen lähtökohtaisesti tehtävä käyttämällä alkuperätakuita. Sähkömarkkinadirektiivin 2009/72/EY 3 artiklan 9 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa muun muassa, että sähköntoimittajat erittelevät laskuissa tai niiden yhteydessä ja loppukäyttäjille suunnatussa myynninedistämisaineistossa energialähteiden osuudet toimittajan käyttämistä polttoaineista edellisen vuoden aikana. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/944 sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta (uudelleenlaadittu), jäljempänä sähkömarkkinadirektiivi, on kumonnut sähkömarkkinadirektiivin 2009/72/EY 1 tammikuuta 2021 alkaen.  

Sähköntoimittaja ei ole RED II:n 19 artiklan 8 kohdan mukaan velvollinen osoittamaan uusiutuvan energian osuutta tai määrää alkuperätakuilla sen energiayhdistelmän osuuden osalta, joka vastaa mahdollisia alkuperätakuujärjestelmään kuulumattomia kaupallisia tarjouksia ja jonka osoittamisessa toimittaja voi käyttää jäljellä olevaa energialähteiden yhdistelmää (ns. jäännösjakauma). Velvollisuus käyttää alkuperätakuita ei koske myöskään tilanteita, joissa jäsenvaltiot päättävät olla antamatta alkuperätakuita tuottajalle, joka saa taloudellista tukea tukijärjestelmästä. 

Jos jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön alkuperätakuut myös muun tyyppiselle energialle tulee sähkön toimittajan käyttää alkuperän ilmoittamiseen artiklan 8 kohdan mukaisesti samantyyppisiä alkuperätakuita. Lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta, jäljempänä energiatehokkuusdirektiivi, mukaisia alkuperätakuita voi käyttää osoittamaan alkuperän tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetulle energialle. Kun sähköä tuotetaan tehokkaalla yhteistuotannolla uusiutuvia energialähteitä käyttäen ja tuottajan pyynnöstä sille myönnetään alkuperätakuu, voidaan energialle myöntää vain yksi alkuperätakuu, jossa määritetään molemmat ominaisuudet, eli tuotanto tehokkaalla yhteistuotannolla ja uusiutuvilla energialähteillä.  

RED II:n mukaan jäsenvaltio voi unionin lainsäädännön mukaisesti ottaa käyttöön objektiiviset, läpinäkyvät ja syrjimättömät alkuperätakuiden käyttöä koskevat kriteerit noudattamalla sähkömarkkinadirektiivin 2009/72/EY 3 artiklan 9 kohdassa asetettuja velvoitteita. Vuoden 2009 sähkömarkkinadirektiivin 3 artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on muun muassa varmistettava, että sähköntoimittajat erittelevät laskuissa tai niiden yhteydessä ja loppukäyttäjille suunnatussa myynninedistämisaineistossa kunkin energialähteen osuuden kaikista toimittajan käyttämistä polttoaineista edellisen vuoden aikana. 

Valvonta ja järjestelmälle asetetut vaatimukset

Jäsenvaltioiden tai nimettyjen toimivaltaisten elinten on valvottava alkuperätakuiden myöntämistä, siirtoa ja peruuttamista. Nimetyillä toimivaltaisilla elimillä ei saa olla maantieteellisesti päällekkäistä vastuuta, ja niiden on oltava riippumattomia energian tuotannosta, kaupasta ja toimittamisesta. Jäsenvaltioiden tai nimettyjen toimivaltaisten elinten on käynnistettävä asianmukaiset mekanismit sen varmistamiseksi, että alkuperätakuut myönnetään, siirretään ja peruutetaan sähköisesti ja että ne ovat tarkkoja, luotettavia ja vaikeasti väärennettävissä. Jäsenvaltioiden ja nimettyjen toimivaltaisten elinten on varmistettava, että niiden asettamat vaatimukset ovat standardin CEN - EN 16325 mukaisia. Hallituksen esitystä laadittaessa standardia CEN - EN 16325 ollaan päivittämässä.  

Alkuperätakuiden tunnustaminen

RED II:n 19 artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on tunnustettava muiden jäsenvaltioiden direktiivin mukaisesti myöntämät alkuperätakuut ainoastaan näyttönä 1 kohdan mukaisesta uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuuden tai määrän osoittamisesta loppukäyttäjälle energiantuottajan energialähteiden yhdistelmässä ja kuluttajille toimitetussa energiassa sekä alkuperätakuussa ilmoitettavista seikoista, kuten energialähteestä ja energiamuodosta. Jäsenvaltio voi kieltäytyä tunnustamasta alkuperätakuun vain siinä tapauksessa, että sillä on perusteltuja epäilyjä sen täsmällisyydestä, luotettavuudesta ja todenperäisyydestä. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle tällaisesta kieltäytymisestä ja sen perusteluista. Artiklan 10 kohdan mukaisesti komissio voi päätöksellään edellyttää jäsenvaltiota tunnustamaan alkuperätakuun, jos se katsoo jäsenvaltion kieltäytymisen tunnustamisesta olleen perusteeton.  

Kolmannen maan myöntämän alkuperätakuun tunnustaminen jäsenvaltiossa edellyttää artiklan 11 kohdan mukaan, että unioni on tehnyt asianomaisen kolmannen maan kanssa sopimuksen unionissa myönnettyjen alkuperätakuiden vastavuoroisesta tunnustamisesta ja asianomaisessa kolmannessa maassa perustetuista yhteensopivista alkuperätakuujärjestelmistä. Lisäksi tunnustaminen edellyttää, että energiaa tuodaan tai viedään suoraan. 

Komission kertomus ja ympäristömerkki

Komissio hyväksyy 19 artiklan 13 kohdan mukaan kertomuksen, jossa arvioidaan vaihtoehtoja unioninlaajuisen ympäristömerkin käyttöön ottamiseksi tarkoituksena edistää uusista laitoksista peräisin olevan uusiutuvan energian käyttöä. Toimittajien on käytettävä alkuperätakuisiin sisältyviä tietoja osoittaakseen ympäristömerkin vaatimusten täyttymisen. 

2.2  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/944 sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta

Sähkömarkkinadirektiivissä (EU) 2019/944 vahvistetaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle, jakelulle, energian varastoinnille ja sähkön toimitukselle sekä kuluttajansuojaa koskevat säännöt, jotta voidaan luoda aidosti yhdennetyt, kilpailuun perustuvat, kuluttajakeskeiset, joustavat, oikeudenmukaiset ja avoimet sähkömarkkinat unionissa. 

Energialähteiden ilmoittaminen

Sähkömarkkinadirektiivin liitteessä I säädetään laskutusta ja laskutustietoja koskevista vähimmäisvaatimuksista, ja liitteen 5 kohdassa energialähteiden ilmoittamisesta. Liitteen I kohdan 5 säännökset vastaavat suurelta osin sähkömarkkinadirektiivin 2009/72/EC 3 artiklan 9 kohdassa säädettyä. Uuden sähkömarkkinadirektiivin mukaan sähköntoimittajien on eriteltävä laskuissa kunkin energialähteen osuus myös loppuasiakkaan sähköntoimitussopimuksen mukaisesti tämän ostamasta sähköstä tuotetasolla. Loppuasiakkaiden saataville on asetettava tiedot kunkin energialähteen osuudesta toimittajan koko energialähdevalikoimasta edellisen vuoden aikana ymmärrettävällä ja selkeästi verrattavalla tavalla sekä tietoja toimittajan edellisen vuoden koko energialähdevalikoimalla tuotetusta sähköstä johtuvista ympäristövaikutuksista, ainakin hiilidioksidipäästöistä ja radioaktiivisista jätteistä. 

Direktiivin mukaan sähköpörssistä hankitun tai unionin ulkopuolella sijaitsevasta yrityksestä tuodun sähkön osalta voidaan käyttää sähköpörssin tai kyseisen yrityksen ilmoittamia edellisen vuoden yhteenlaskettuja lukuja asetettaessa loppuasiakkaiden saataville tieto kunkin energialähteen osuudesta toimittajan koko energialähdevalikoimasta edellisen vuoden aikana.  

Ilmoitettaessa tehokkaasta yhteistuotannosta saatavasta sähköstä voidaan käyttää energiatehokkuusdirektiivin mukaisia alkuperätakuita. Uusiutuvista lähteistä peräisin olevasta sähköstä ilmoitettaessa on käytettävä RED II:n mukaisia alkuperätakuita 19 artiklan 8 kohdassa säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. 

Sähkömarkkinadirektiivin mukaan sääntelyviranomaisen tai muun toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on toteutettava tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että toimittajien loppuasiakkailleen antamat tiedot ovat luotettavia ja että ne annetaan kansallisella tasolla selkeästi verrattavalla tavalla. 

3.1  EU:n lainsäädäntö ja kansainväliset velvoitteet

3.2  Kansallinen lainsäädäntö

3.3  Nykytilan arviointi

Alkuperätakuujärjestelmän tarkoituksena on parantaa loppukäyttäjien mahdollisuuksia tehdä valintoja kuluttamansa energian tuotantotavasta luotettavasti. Suomessa on sähkön alkuperätakuujärjestelmä, jonka rekisterinpitäjänä (jäljempänä esityksessä käytetään myös termiä rekisterin ylläpitäjä, joka otetaan käyttöön ehdotetussa uudessa laissa) toimii järjestelmävastaava kantaverkonhaltija Fingrid Oyj. Lisäksi kaasun siirtoverkonhaltija Gasgrid Finland Oy ylläpitää alun perin Gasum Oy:n luomaa biosertifikaattijärjestelmää, jonka toiminta perustuu yhtiön laatimiin ohjeisiin. Lämmön ja jäähdytyksen osalta kansallista järjestelmää ei ole olemassa, vaan alkuperältään määriteltyjen lämpötuotteiden myynti perustuu kaukolämpöyhtiöiden omiin järjestelmiin. 

4.1  Tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Esityksen pääasiallinen tavoite on RED II:n alkuperätakuita koskevan sääntelyn kansallinen täytäntöönpano mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Esityksellä toimeenpannaan myös sähkömarkkinadirektiivin mukaisia säännöksiä sähkön alkuperän ilmoittamisesta. Esityksen tavoitteena on parantaa asiakkaan mahdollisuutta vaikuttaa kuluttamansa energian alkuperään luotettavan järjestelmän kautta. 

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki energian alkuperätakuista, jolla saatettaisiin kansallisesti voimaan RED II:n 19 artiklan alkuperätakuita koskeva sääntely. Samalla kumottaisiin voimassa oleva laki sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta. 

Ehdotetussa laissa alkuperätakuujärjestelmää koskeva kansallinen sääntely laajennettaisiin sähkön lisäksi kaasuun, vetyyn sekä lämpöön ja jäähdytykseen. Alkuperätakuita myönnettäisiin uusiutuvilla energialähteillä tuotetun energian lisäksi ydinvoimalla tuotetulle sähkölle sekä hukkalämmölle ja -kylmälle. Ydinvoimalla tuotetun sähkön ja hukkalämmön ja –kylmän alkuperätakuille on nähty tarve, koska myös nämä energiamuodot ovat asiakkaiden kannalta kiinnostavia alhaisten päästöjensä takia. Energianmyyjää, -tuottajaa ja -käyttäjää koskeva varmennusvelvoite tulisi koskemaan kaikkia energiamuotoja, ottaen kuitenkin huomioon energiamuotokohtaiset poikkeukset varmennusvelvoitteeseen niissä tapauksissa, joissa energian alkuperästä ei voida katsoa olevan epäselvyyttä. Varmennusvelvoite koskee niitä tilanteita, joissa energianmyyjä myy alkuperältään määriteltyä energiaa tai energiantuottaja tai -käyttäjä hyödyntää markkinoinnissaan tietoja käyttämästään alkuperältään määritellystä energiasta. Kun sähköä, kaasua, vetyä, lämpöä tai jäähdytystä myydään uusiutuvana tai tietoa käytetyn sähkön, kaasun, vedyn, lämmön tai jäähdytyksen uusiutuvasta alkuperästä hyödynnetään muussa markkinoinnissa, tulee alkuperä varmentaa peruuttamalla alkuperätakuu. Sama varmennusvelvoite pätee myös, jos sähköä myydään ydinvoimalla tuotettuna tai lämpöä ja jäähdytystä myydään hukkalämpönä tai -kylmänä tai tietoa käytetyn ydinvoimalla tuotetun sähkön tai hukkalämmön ja -kylmän alkuperästä hyödynnetään markkinoinnissa. Alkuperätakuiden peruuttamista ei vaadittaisi, jos energiaa ei myytäisi kyseisistä alkuperistä peräisin olevana tai markkinoinnissa ei hyödynnettäisi tietoa käytetyn energian kyseisistä alkuperistä. Ehdotuksessa säädettäisiin sähkön alkuperää koskeva ilmoitusvelvollisuus sähkönmyyjän koko myynnin energialähdejakaumasta sekä asiakkaan tuotekohtaisesta energialähdejakaumasta. 

Ehdotuksessa nimettäisiin alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiksi kolme tahoa. Sähkön alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä olisi järjestelmävastaava kantaverkonhaltija (nykyisin Fingrid Oyj) ja kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä olisi maakaasujärjestelmän järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija (nykyisin Gasgrid Finland Oy). Lämmön ja jäähdytyksen osalta alkuperätakuurekisterin ylläpitäjänä toimisi Energiavirasto. Järjestelmävastaavilla kanta- ja siirtoverkonhaltijoilla on laaja tuntemus heidän vastuullaan olevasta energiamuodosta (sähkö ja kaasu). Sähkön kantaverkonhaltija toimii jo tällä hetkellä sähkön alkuperätakuulain mukaisena rekisterinpitäjänä. Maakaasujärjestelmän siirtoverkonhaltija on puolestaan ylläpitänyt kaasun vapaaehtoista sertifikaattijärjestelmää. Lisäksi siirtoverkonhaltijalla on muun toimintansa kautta pääsy energian tuotantoa koskeviin tietoihin. Nämä tekijät osaltaan puoltavat kyseisten tahojen nimittämistä rekisterien ylläpitäjiksi. Lämmön ja jäähdytyksen osalta vastaavaa kansallista verkkotoiminnasta vastaavaa tahoa ei ole, minkä takia Energiavirasto on yleisen energia-alaa ja alkuperätakuujärjestelmää koskevan osaamisen perusteella arvioitu parhaaksi viranomaistahoksi hoitamaan rekisterin ylläpitäjän tehtävää.  

4.2  Ahvenanmaa

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 ja 27 §:ssä säädetään valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan välisestä toimivallan jaosta. RED II:n mukaisen alkuperätakuujärjestelmää koskevan sääntelyn noudattamisen edellyttämä lainsäädäntö Ahvenanmaan maakunnassa kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n 10 ja 22 kohtien nojalla maakunnan toimivaltaan. Näin ollen Ahvenanmaan maakunta vastaa RED II:n täytäntöönpanosta maakunnan alueella. 

4.3  Pääasialliset vaikutukset

Esityksen vaikutusten arviointi perustuu valmistelun aikana esiin tulleisiin toiminnanharjoittajien näkemyksiin sekä Energiavirastolta, Fingrid Oyj:ltä ja Gasgrid Finland Oy:ltä pyydettyjen tietojen perusteella tehtyihin arvioihin. 

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Sääntelyn toteuttamisvaihtoehtojen ja niiden vaikutusten tarkastelu on jaoteltu energiamuodon perusteella sähköön, kaasuun ja vetyyn sekä lämpöön ja jäähdytykseen sekä rekisterien ylläpitäjien valintaan. 

5.2  Muiden jäsenvaltioiden suunnittelemat tai toteuttamat keinot

RED II:n täytäntöönpanon vaihe alkuperätakuusääntelyn osalta vaihtelee jäsenvaltioissa. Muutamilla jäsenvaltioilla on jo entuudestaan käytössä alkuperätakuujärjestelmä tai vapaaehtoinen sertifikaattijärjestelmä biokaasulle. 

7.1  Laki energian alkuperätakuista

1 luku. Yleiset säännökset 

1 §.Lain soveltamisala. Ehdotetussa laissa säädettäisiin sähkön, kaasun, vedyn sekä lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuista ja alkuperän varmentamisesta alkuperätakuilla. Lisäksi laissa säädettäisiin sähkön alkuperän ilmoittamisesta. 

2 §.Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin lain keskeisistä määritelmistä.  

Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin alkuperätakuun määritelmästä. Määritelmä perustuisi RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 12 alakohdan mukaiseen alkuperätakuun määritelmään, mutta vastaisi ehdotettua kansallisen alkuperätakuujärjestelmän laajuutta. Uusiutuvan alkuperän osoittamisen lisäksi alkuperätakuulla voisi myös osoittaa ydinvoimalla tuotetun sähkön sekä hukkalämmön ja -kylmän alkuperän. Lisäksi alkuperätakuulla voisi osoittaa energiatehokkuusdirektiivin mukaisesti, että sähkö on tuotettu tehokkaalla yhteistuotannolla.  

Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin uusiutuvan energialähteen määritelmä, joka vastaisi RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 1 alakohdan mukaista uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian määritelmää. Uusiutuvalla energialla tarkoitettaisiin tuuli- ja aurinkoenergiaa (aurinkolämpö ja aurinkosähkö) sekä geotermistä energiaa, ympäristön energiaa, vuorovesi- ja aaltoenergiaa ja muuta valtamerienergiaa, vesivoimaa ja biomassaa sekä kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvää kaasua ja biokaasua, joka ei ole peräisin fossiilisista lähteistä.  

Määritelmän sisältö perustuu RED II:ssa säädettyyn. Määritelmään sisältyvällä geotermisellä energialla tarkoitetaan RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 3 alakohdan mukaisesti energiaa, joka on varastoitunut maaperän pinnan alle lämmön muodossa. Ympäristön energialla tarkoitetaan RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 2 alakohdan mukaisesti sellaista luonnollisesti esiintyvää lämpöenergiaa ja ympäristöön rajoitettuihin tiloihin keräytynyttä energiaa, joka voi olla varastoituna ympäröivään ilmaan, poistoilma pois lukien, pintaveteen tai jäteveteen. Biomassalla tarkoitetaan RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 24 alakohdan mukaisesti maataloudesta, kasvi- ja eläinperäiset aineet mukaan lukien, metsätaloudesta ja niihin liittyviltä tuotannonaloilta, myös kalastuksesta ja vesiviljelystä, peräisin olevien biologista alkuperää olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden biohajoavaa osaa sekä biologista alkuperää olevien jätteiden, teollisuus- ja yhdyskuntajätteet mukaan lukien, biohajoavaa osaa. Biokaasulla tarkoitetaan RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 28 alakohdan mukaisesti biomassasta tuotettuja kaasumaisia polttoaineita.  

Pykälän 3 kohdan mukaan uusiutuvalla kaasulla tarkoitettaisiin biokaasua sekä muuta uusiutuvilla energialähteillä tuotettua kaasua, pois lukien vety. Uusiutuvilla energialähteillä tuotettu kaasu voi tarkoittaa esimerkiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetusta vedystä valmistettua synteettistä metaania tai muuten uusiutuvilla energialähteillä tuotettua kaasua. Uusiutuva kaasu voisi olla myös paineistetussa tai nestemäisessä muodossa. Uusiutuvilla energialähteillä tuotettu vety rajattaisiin määritelmän ulkopuolelle vedyn ja muun kaasun alkuperätakuiden eriyttämisen vuoksi. 

Pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö. Määritelmä vastaisi voimassa olevan sähkön alkuperätakuulain säännöstä. Pykälän 5 kohdassa säädettäisiin uusiutuvilla energialähteillä tuotetun lämmön ja jäähdytyksen määritelmästä.  

Pykälän 6 ja 7 kohdissa säädettäisiin RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 9 alakohdan mukaisesti hukkalämmön ja hukkakylmän määritelmistä. Hukkalämmöllä ja -kylmällä tarkoitettaisiin teollisuus- tai sähköntuotantolaitoksissa tai palvelualalla sivutuotteena väistämättä syntyvää lämpöä tai kylmää, joka katoaisi käyttämättömänä ilmaan tai veteen, jos sitä ei johdettaisi kaukolämmitys- tai jäähdytysjärjestelmään, jos on käytetty tai käytetään yhteistuotantoprosessia tai jos yhteistuotanto ei ole mahdollista. RED II:n määritelmän mukaisesti hukkalämmön ja -kylmän tunnusmerkki on sen hyödyntäminen kaukolämmitys- tai kaukojäähdytysjärjestelmässä. RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 19 alakohdan mukaisesti kaukolämmityksellä tai kaukojäähdytyksellä tarkoitettaisiin termisen energian jakelua höyryn, kuuman veden tai jäähdytetyn nesteen muodossa keskitetyistä tai hajautetuista tuotantolähteistä verkoston välityksellä useisiin rakennuksiin tai kohteisiin käytettäväksi lämmitykseen tai jäähdytykseen sisätiloissa tai prosesseissa. Kotimaisissa jätteenpolttolaitoksissa jätteenpoltto liittyy kiinteästi energian hyötykäyttöön, eikä jätteenpoltosta saatavaa lämpöä ole katsottavissa hukkalämmöksi.  

Pykälän 8–10 kohdissa säädettäisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olevan sähkön alkuperätakuulain määritelmiä vastaavasti yhteistuotannon, tehokkaan yhteistuotannon ja yhteistuotannolla tuotetun sähkön määritelmistä. Määritelmät perustuvat energiatehokkuusdirektiiviin.  

Pykälän 11 kohdassa säädettäisiin voimalaitoksen omakäyttölaitteista. Tässä kohdassa tarkoitetuista omakäyttölaitteista säädetään sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) 2 §:n 13 kohdan nojalla annetussa kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksessa voimalaitoksen omakäyttölaitteista (309/2003). Valtuutus on alun perin ollut kyseisen lain 2 §:n 13 kohdassa, mutta on pykälään tehdyn muutoksen myötä siirretty pykälän 11 kohtaan. Pykälän 12 kohdassa säädettäisiin omakäyttölämmöstä. Omakäyttölämmön määritelmän perusteena on hyödynnetty lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/1996) liittyvää Verohallinnon ohjeistusta. 

Pykälän 13 kohdassa säädettäisiin sähkön jäännösjakaumasta RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 13 alakohdan määritelmään perustuen.  

Pykälän 14 kohdan mukaan sähkönkäyttäjällä tarkoitettaisiin sähkön loppukäyttäjää sekä luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimittaa sähköä vain muille samaan konserniin kuuluville yhtiöille taikka kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen verkon kautta. Määritelmä vastaisi lain voimaan tullessa voimassa olleen sähkön alkuperätakuulain määritelmää. Konsernilla tarkoitettaisiin kirjanpitolain 6 §:n mukaista konsernia. 

Pykälän 15 kohdan määritelmä sähkön loppukäyttäjästä vastaisi sähkömarkkinalain (588/2013) 3 §:n 18 kohdan määritelmää.  

Pykälän 16 kohdassa säädettäisiin kaasunkäyttäjän määritelmästä. Vastaavasti kuin sähkönkäyttäjän osalta, kaasunkäyttäjä viittaisi sekä loppukäyttäjään että luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön, joka toimittaa kaasua vain muille samaan konserniin kuuluville yhtiöille taikka kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen verkon kautta. Kaasun loppukäyttäjän määritelmä vastaisi maakaasumarkkinalain (587/2017) 3 §:n 28 kohdan määritelmää. Pykälän 17 kohdassa säädettäisiin vastaavasti vedynkäyttäjän määritelmästä.  

Pykälän 18 kohdassa säädettäisiin lämmön ja jäähdytyksen käyttäjän määritelmästä. Lämmön ja jäähdytyksen käyttäjällä tarkoitettaisiin sekä loppukäyttäjää että lämmön ja jäähdytyksen loppuasiakasta. Loppukäyttäjällä tarkoitettaisiin energiatehokkuuslain (1429/2014) mukaisesti luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä, joka käyttää energiaa tai lämmintä käyttövettä riippumatta siitä, onko tällä sopimussuhdetta kyseisen energian tai lämpimän käyttöveden toimittajan kanssa. Lämmön ja jäähdytyksen loppuasiakkaalla tarkoitettaisiin energiatehokkuuslain määritelmää vastaavasti luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ostaa lämpöä tai jäähdytystä tai molempia omaa loppukäyttöään varten. Loppuasiakas voisi käyttää energian itse tai toimittaa sen edelleen loppukäyttäjälle. Loppuasiakkaalla olisi energianhankintaa koskeva sopimus lämmön tai jäähdytyksen myyjän kanssa. Loppuasiakas voisi olla esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, joka toimittaisi energian edelleen asukkaille, eli loppukäyttäjille. Loppuasiakas ja loppukäyttäjä voisivat myös olla sama taho. 

Pykälän 19 kohdan mukaan energianmyyjä olisi yleisnimitys sähkön, kaasun, vedyn, lämmön ja jäähdytyksen toimittajille. 

Pykälän 20 kohdassa säädettäisiin arviointilaitoksen määritelmästä. Arviointilaitoksella tarkoitettaisiin valvontaviranomaisen hyväksymää ETA-alueella toimivaa yhteisöä, joka täyttää arviointilaitokselle 25 §:n 1 momentissa säädetyt vaatimukset. Arviointilaitoksena ei voisi toimia luonnollinen henkilö. 

3 §.Energian alkuperätakuut. Pykälässä säädettäisiin niistä energia- ja tuotantomuodoista, joille alkuperätakuu voidaan myöntää. Alkuperätakuita voitaisiin myöntää sähkölle, kaasulle, vedylle sekä lämmölle ja jäähdytykselle. Mikäli energia olisi vain osittain esimerkiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotettua, myönnettäisiin alkuperätakuu tälle osuudelle.  

Sähkön alkuperätakuu voitaisiin esityksen mukaan myöntää uusiutuvilla energialähteillä ja ydinvoimalla tuotetulle sähkölle sekä tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetulle sähkölle. RED II:n 19 artiklan 2 kohdan 1 alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot varmistavat alkuperätakuiden myöntämisen uusiutuvista lähteistä tuotetulle energialle. Tämän lisäksi Suomessa otettaisiin käyttöön sähkön alkuperätakuut ydinvoimalla tuotetulle sähkölle. Energiatehokkuusdirektiivin 14 artiklan 10 kohdan mukaisesti myös tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetulle sähkölle myönnettäisiin alkuperätakuu. Jos sähköä tuotettaisiin tehokkaalla yhteistuotannolla uusiutuvia energialähteitä käyttäen, myönnettäisiin tuotetulle sähkölle ainoastaan uusiutuvan energian alkuperätakuu, jossa RED II:n 19 artiklan 8 kohdan mukaisesti ilmoitetaan uusiutuvan alkuperän lisäksi tehokkaasta yhteistuotannosta. Alkuperätakuun tietosisältöä koskeva säännös sisältyisi 4 §:ään.  

Kaasun alkuperätakuu voitaisiin myöntää uusiutuvalle kaasulle. Kaasu, jolle alkuperätakuu myönnetään, voisi olla esimerkiksi paineistettua tai nestemäistä uusiutuvaa kaasua tai raakabiokaasua. Uusiutuva kaasu voitaisiin syöttää maakaasuverkkoon tai tuottaa maakaasuverkon ulkopuolella.  

Alkuperätakuu voitaisiin myöntää myös uusiutuvilla energialähteillä tuotetulle vedylle.  

Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuu voitaisiin myöntää uusiutuvilla energialähteillä tuotetulle lämmölle ja jäähdytykselle. Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuu voitaisiin myöntää kaukolämmölle ja –jäähdytykselle, teollisuuden lämmölle ja jäähdytykselle sekä kiinteistökohtaiselle lämmölle ja jäähdytykselle. Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuu voitaisiin lisäksi myöntää hukkalämmölle ja hukkakylmälle.  

Alkuperätakuuta ei voisi myöntää energialle, joka käytetään energiantuotantoprosessissa. 

Energiaa muunnettaessa muodosta toiseen, esimerkiksi tuotettaessa uusiutuvalla kaasulla sähköä tai lämpöä tai muunnettaessa sähköä vedyksi, voidaan lopputuotteelle myöntää alkuperätakuut, jos tuotannossa käytetyn energian alkuperä on varmennettu alkuperätakuita peruuttamalla tai on muutoin luotettavasti todennettavissa. Esimerkiksi vedyn tuotannossa käytetty sähkö tulisi varmentaa uusiutuvaksi alkuperätakuita peruuttamalla, jos uusiutuvan energian käyttö ei kävisi tuotantolaitoksen todentamistodistuksesta ilmi. Käytännössä esimerkiksi tilanteissa, joissa uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö olisi peräisin samalta laitosalueelta ja tämä voitaisiin laitoksen todentamisessa osoittaa, ei toimijan tarvitsisi erikseen hakea ja peruuttaa alkuperätakuita. Tuotettaessa uusiutuvalla kaasulla esimerkiksi sähköä tai lämpöä voidaan katsoa, että kaasun alkuperä on luotettavasti todennettavissa esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa kaasu toimitetaan kulutukseen sellaista kaasuputkea pitkin, joka ei ole osa maakaasumarkkinalain (587/2017) 2 luvun mukaisen luvan piirissä olevaa maakaasuverkkoa tai kaasu käytetään samalla kiinteistöllä tai sitä vastaavalla kiinteistöryhmällä, jolla kaasu on tuotettu.  

4 §.Alkuperätakuussa esitettävät tiedot. Pykälässä säädettäisiin niistä tiedoista, jotka alkuperätakuun tulisi sisältää ja jotka perustuvat RED II:n 19 artiklan 7 kohtaan. Pykälässä säädettäisiin lisäksi siitä, että uusiutuvilla energialähteillä tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetulle sähkölle myönnettyyn uusiutuvan energian alkuperätakuuseen tulisi merkitä tehokkaan yhteistuotannon käytöstä. 

Pykälän 2 momentti sisältäisi valtuutussäännöksen. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tiedoista, joita alkuperätakuun tulee sisältää. Esimerkiksi osasta RED II:n 19 artiklan 7 kohdan mukaisista tiedoista olisi niiden teknisyyden vuoksi tarkoituksenmukaista säätää asetuksella. 

5 §.Alkuperätakuun standardiyksikkö ja voimassaoloaika. Alkuperätakuun standardiyksikkö olisi yksi megawattitunti. Kutakin tuotettua energiayksikköä kohden voitaisiin myöntää vain yksi energian alkuperätakuu, mikä olisi alkuperätakuujärjestelmän luotettavuuden kannalta keskeistä.  

Pykälän 2 momentin mukaan alkuperätakuu olisi voimassa 12 kuukautta, jonka aikana alkuperätakuun voisi käyttää. Alkuperätakuu tulisi siten peruuttaa 12 kuukauden kuluessa sitä vastaavan energian viimeisestä tuotantopäivästä. 

6 §.Sähkönjäännösjakauma. Pykälässä säädettäisiin pitkälti voimassa olevan sähkön alkuperätakuulain 11 d §:n mukaisesti sähkön jäännösjakauman laskennassa noudatettavista periaatteista. Valvontaviranomaisen, eli Energiaviraston olisi laskettava sähkön jäännösjakauma kunkin kalenterivuoden ajanjaksolle ja julkaistava se vuosittain seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Muiden energiamuotojen osalta jäännösjakaumaa ei ehdotuksen mukaan tarvitsisi laskea.  

Jäännösjakaumaa laskettaessa olisi varmistettava, että uusiutuvilla energialähteillä tuotettu energiayksikkö sekä ydinvoimalla tuotettu energiayksikkö otetaan huomioon vain kerran. Tämä periaate tulisi ottaa huomioon jäännösjakauman laskentamenetelmästä päätettäessä. Varmentamattoman tuotannon ja varmentamattoman kulutuksen erotus tasataan eurooppalaista jäännösjakaumaan käyttäen. Laskentamenetelmän valinnassa tulisi ottaa huomioon mahdollisuuksien mukaan myös eurooppalaisen jäännösjakauman laskentatavan ja kansallisesti valitun laskentatavan yhteensopivuus.  

Jotta jäännösjakauma voitaisiin laskea ajallaan, tulisi valvontaviranomaisen antaa sähkön alkuperätakuurekisterin ylläpitäjää ja sähkönmyyjiä koskevia, jäännösjakauman muodostamiseksi tarpeellisia määräyksiä määräajoista, joita olisi noudatettava kohdistettaessa käytettyjä alkuperätakuita tietylle kalenterivuodelle sekä ilmoitettaessa valvontaviranomaiselle kohdistamista koskevia tietoja. 

Sähkönmyyjät, -tuottajat ja -käyttäjät olisivat velvollisia käyttämään jäännösjakaumaa sähkön alkuperästä ilmoittaessaan, jos sähkön alkuperää ei olisi varmennettu alkuperätakuilla, eivätkä 7 §:ssä säädetyt poikkeukset varmennusvelvollisuudesta soveltuisi. Myös sähkönmyyjän tulisi 19 ja 20 §:n mukaisia ilmoitusvelvollisuuksiaan täyttäessään ilmoittaan alkuperä jäännösjakauman mukaisesti, mikäli sähkön alkuperää ei ole varmennettu alkuperätakuulla tai kyse ei ole fossiilisista energialähteistä tuotetusta sähköstä, joka ilmoitetaan tosiasiallisen tuotantotavan mukaan.  

Toimijoiden tulisi käyttää viimeisintä sähkön jäännösjakaumaa viimeistään kolmen kuukauden kuluttua sen julkaisemisesta. Verrattuna voimassa olevan sähkön alkuperätakuulain säännökseen siirtymäaikaa pidennettäisiin kuukaudella. Muutoksen arvioidaan helpottavan toimijoiden työtä, eikä se toisaalta vaikuttaisi merkittävästi sähkönkäyttäjien saamien tietojen ajankohtaisuuteen. 

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä jäännösjakauman laskemisesta. 

2 luku. Energian alkuperän varmentaminen 

7 §.Velvollisuus varmentaa sähkön alkuperä alkuperätakuulla. Pykälä vastaisi pitkälti voimassa olevan sähkön alkuperätakuulain 11 §:n mukaista varmentamisvelvoitetta. Jatkossa velvollisuus käyttää alkuperän varmentamisessa alkuperätakuita kattaisi kaksoislaskennan välttämiseksi myös ydinvoiman, sillä ydinvoimalla tuotetulle sähkölle voitaisiin jatkossa myöntää alkuperätakuut. Lisäksi 3 momenttiin lisättäisiin alle 1 megavolttiampeerin tuotantolaitoksessa omaan käyttöön tuotetun sähkön alkuperän varmentamiseen liittyvä poikkeus.  

Pykälän 1 momentin mukaan sähkönmyyjän, joka myy sähkönkäyttäjälle uusiutuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla tuotettua sähköä, tulisi varmentaa myymänsä uusiutuvilla energialähteillä ja ydinvoimalla tuotetun sähkön alkuperä. Velvoite varmentaa sähkön alkuperä alkuperätakuita peruuttamalla liittyisi ainoastaan niihin tilanteisiin, joissa myyjä myisi sähköä sähkönkäyttäjälle nimenomaisesti uusiutuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla tuotettuna, ei niin kutsuttuna yleissähkönä. Myös niissä tilanteissa, joissa myyjä ilmoittaisi vain tietyn osuuden sähköstä olevan alkuperältään uusiutuvilla lähteillä tai ydinvoimalla tuotettua, tulisi alkuperätakuita peruuttaa tätä osuutta vastaava määrä. Jos myyjä myy sähköä päästöttömänä, tulisi myyty sähkö varmentaa joko uusiutuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla tuotetun sähkön alkuperätakuita peruuttamalla. Varmennusvelvoite ei koskisi muilla energialähteillä kuin uusiutuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla tuotettua sähköä. Esimerkiksi hiilivoimalla tuotettua sähköä voisi myydä fossiilisena sähkönä ilman alkuperän varmentamista ehdotetun lain mukaisesti. 

Sähkönkäyttäjän määritelmä kattaisi loppukäyttäjän lisäksi myös tilanteet, joissa myyjän sopimuskumppani myisi sähköä eteenpäin samaan konserniin kuuluville yrityksille sekä tilanteet, joissa myyjän sopimuskumppani toimittaisi sähköä eteenpäin kiinteistöverkon tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisessä sähköverkossa. Säännös vastaisi tältä osin voimassa olevaa sähkön alkuperätakuulain säännöstä. 

Uusiutuvilla energianlähteillä ja ydinvoimalla tuotetun sähkön määrä tai osuus myydystä sähköstä tulisi varmentaa alkuperätakuita käyttämällä. Sähkönmyyjän tulisi 12 §:ssä säädetyn mukaisesti ilmoittaa alkuperätakuurekisterin ylläpitäjälle alkuperätakuiden käyttämisestä niiden voimassaoloaikana, ja rekisterin ylläpitäjä peruuttaisi käytetyt alkuperätakuut. Alkuperän varmentamisvelvoitteen täyttämisen osoittaminen tehtäisiin viimeistään valvontaviranomaisen määräämänä ajankohtana osoittamalla myytyä sähköä vastaava määrä peruutettuja alkuperätakuita. Sähkön alkuperän varmentamiseksi tulisi peruutettujen alkuperätakuiden olla nimenomaisesti sähkön alkuperätakuita, eli alkuperätakuita ei voisi käyttää energiamuotojen välillä varmentamisessa ristiin. Uusiutuvan vedyn tuotantoprosessissa käytetyn sähkön varmentaminen uusiutuvaksi voitaisiin tehdä alkuperätakuilla. Prosessin lopputuotteena olevan uusiutuvan vedyn alkuperä varmennettaisiin vedyn alkuperätakuilla. 

Pykälän 2 momentin mukaan myös sähköntuottajan, joka muussa kuin sähkön myyntiin liittyvässä liiketoiminnassaan ilmoittaa asiakkailleen tietoja käyttämänsä sähkön alkuperästä, tulisi varmentaa uusiutuvilla energialähteillä ja ydinvoimalla tuotetun sähkön alkuperä 1 momentin mukaisesti. Momentti koskisi käytännössä esimerkiksi metsäteollisuuden yrityksiä, jotka käyttävät itse uusiutuvilla energianlähteillä tuottamaansa sähköä erilaisten lopputuotteiden kuten paperin valmistuksessa ja ilmoittavat asiasta markkinoinnissaan. Säännöksellä varmistettaisiin, että uusiutuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla tuotettu sähkö olisi näissäkin tilanteissa alkuperältään luotettavasti varmennettua ja toisaalta vähennettäisiin kaksoislaskennan riskiä.  

Myös sähkönkäyttäjän tulisi 3 momentin mukaisesti varmentaa markkinointiväittämänsä sähkön alkuperästä. Pykälän 3 momentin mukaan sähkönkäyttäjän, joka markkinoinnissaan ilmoittaa käyttämänsä sähkön olevan uusiutuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla tuotettua, tulisi varmentaa sähkön alkuperä 1 momentin mukaisesti tai pystyttävä muuten osoittamaan, että se on käyttänyt 1 momentin mukaisesti varmennettua sähköä. Sähkön alkuperän osoittaminen muulla tavalla kuin alkuperätakuita käyttämällä voisi tapahtua esimerkiksi sähkön toimitussopimuksella, jolla olisi sovittu uusiutuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla tuotetun sähkön toimituksesta. Sähkönkäyttäjä voisi olettaa, että sähkönmyyjä noudattaa varmennusvelvoitettaan. 

Voimassa olevan sähkön alkuperätakuulain säännökseen verrattuna 3 momenttiin lisättäisiin pienimuotoista sähköntuotantoa harjoittavaa sähkönkäyttäjää koskeva poikkeus. Sähkönkäyttäjän, joka tuottaisi omaan käyttöönsä sähköä uusiutuvilla energialähteillä nimellisteholtaan alle yhden megavolttiampeerin sähköntuotantolaitteistossa tai usean tuotantolaitteiston muodostamassa voimalaitoksessa, ei tarvitsisi varmentaa itse käyttämänsä ja tuottamansa sähkön alkuperää vastaavalla määrällä peruutettuja alkuperätakuita ilmoittaessaan sähkön alkuperän markkinoinnissaan. Poikkeuksen soveltaminen edellyttäisi kaksoislaskennan välttämiseksi sitä, että kyseiselle sähkölle ei olisi haettu alkuperätakuita. Oman tuotannon ja sen käytön osoittaminen perustuisi verkonhaltijan mittauksiin ja taseselvitystietoihin. Sähkönkäyttäjän sähköntuotanto voisi tapahtua esimerkiksi osana sellaisen energiayhteisön toimintaa, jossa sähkönkäyttäjä on jäsenenä tai osakkaana.  

8 §.Velvollisuus varmentaa kaasun alkuperä alkuperätakuulla. Velvollisuus varmentaa energian alkuperä alkuperätakuita käyttämällä laajennettaisiin tällä lakiehdotuksella koskemaan myös kaasua. Ehdotuksen mukaan varmennusvelvollisuus koskisi sähkön varmennusvelvollisuutta vastaavasti kaasunmyyjää, -tuottajaa ja -käyttäjää silloin, kun kaasun alkuperä ilmoitettaisiin uusiutuvaksi. Varmennusvelvollisuus koskisi uusiutuvaa kaasua niissä tilanteissa, joissa kaasu nimenomaisesti myytäisiin alkuperäväittämän mukaisena, eli niin sanotusti tuotteistettuna. 

Pykälän 1 momentin mukaan kaasunmyyjän, joka myisi kaasunkäyttäjälle uusiutuvaa kaasua, tulisi varmentaa myymänsä kaasun alkuperä alkuperätakuita käyttämällä. Kaasunkäyttäjällä tarkoitettaisiin laissa kaasun loppukäyttäjää sekä luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimittaa kaasua vain muille samaan konserniin kuuluville yhtiöille taikka kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen verkon kautta. Vastaavasti kuin sähkön osalta uusiutuvan kaasun määrä tai osuus myydystä kaasusta varmennettaisiin viimeistään valvontaviranomaisen määräämänä ajankohtana vastaavalla määrällä peruutettuja alkuperätakuita. Velvollisuus varmentaa alkuperä liittyisi ainoastaan tilanteisiin, joissa myytävän kaasun on ilmoitettu olevan alkuperältään uusiutuvaa. Kaasun alkuperän varmentamiseksi tulisi käyttää uusiutuvalle kaasulle myönnettyä alkuperätakuuta, eikä muun energiamuodon alkuperätakuuta voisi varmennusvelvollisuuden täyttämisessä hyödyntää. 

1 momentissa säädettäisiin myös poikkeuksista varmennusvelvoitteeseen. Myydessään uusiutuvaa kaasua myyjän ei tarvitsisi varmentaa uusiutuvaa alkuperää alkuperätakuilla, jos kaasu toimitettaisiin kulutukseen sellaista kaasuputkea pitkin, joka ei ole osa maakaasumarkkinalain (587/2017) 2 luvun mukaisen luvan piirissä olevaa maakaasuverkkoa, ja kyseiselle kaasulle ei ole haettu alkuperätakuita. Maakaasumarkkinalain 2 luvussa säädetään jakeluverkon ja siirtoverkon haltijan, suljetun jakeluverkon haltijan ja erillisen linjan luvista. Poikkeus perustuisi siihen, että tilanteissa, joissa kaasua toimitettaisiin kaasuputkea pitkin suoraan kulutukseen, ei syntyisi epäselvyyttä kaasun alkuperästä. Lisäksi kaasun uusiutuvaa alkuperää ei tarvitsisi varmentaa alkuperätakuilla sellaisissa tilanteissa, joissa kaasu käytetään samalla kiinteistöllä tai sitä vastaavalla kiinteistöryhmällä, jolla kaasu on tuotettu. Kiinteistöryhmällä tarkoitettaisiin tässä yhteydessä saman tahon hallinnassa olevia, toisiinsa rajoittuvia kiinteistöjä. Kaasua ei näissä tilanteissa välttämättä toimitettaisi suoraan kulutukseen kaasuputkea pitkin, vaan se voitaisiin esimerkiksi siirtää säiliöön. Käytön tulisi tapahtua samalla kiinteistöllä tai kiinteistöryhmällä. Kaksoislaskennan välttämiseksi poikkeuksien soveltaminen edellyttäisi, että kyseiselle kaasulle ei ole haettu alkuperätakuita.  

Pykälän 2 momentin mukaisesti kaasuntuottajan, joka muussa kuin kaasun myyntiin liittyvässä liiketoiminnassaan ilmoittaa asiakkailleen tietoja käyttämänsä kaasun alkuperästä, tulisi varmentaa uusiutuvan kaasun alkuperä 1 momentin mukaisesti. Pykälän 3 momentin mukaisesti myös kaasunkäyttäjän, joka markkinoinnissaan ilmoittaa käyttävänsä uusiutuvaa kaasua, tulisi varmentaa käyttämänsä uusiutuvan kaasun alkuperä joko alkuperätakuita peruuttamalla tai esimerkiksi toimitussopimuksellaan. Pykälän 1 momentissa säädettyjä poikkeuksia sovellettaisiin myös kaasuntuottajaan ja kaasunkäyttäjään. 

9 §.Velvollisuus varmentaa vedyn alkuperä alkuperätakuulla. Vedyn alkuperätakuujärjestelmässä sovellettaisiin kaasun varmennusvelvoitetta vastaavia säännöksiä. Vedyn osalta alkuperätakuujärjestelmän kehittyminen on epävarmaa uusiutuvan vedyn toistaiseksi vähäisen käytön vuoksi. Samanlaisten säännösten noudattaminen olisi kuitenkin perusteltua, sillä vetyä voidaan siirtää kaasua vastaavasti maakaasuverkossa. Alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä olisi sama kaasulle ja vedylle, jolloin erilaisten säännösten soveltaminen voisi johtaa tehottomampaan toteutukseen. 

10 §.Velvollisuus varmentaa lämmön ja jäähdytyksen alkuperä alkuperätakuulla. Pykälässä säädettäisiin lämmön tai jäähdytyksen myyjän, tuottajan ja käyttäjän varmennusvelvollisuuksista. Varmennusvelvollisuus koskisi sekä uusiutuvilla energialähteillä tuotettua lämpöä ja jäähdytystä että hukkalämpöä ja -kylmää niissä tilanteissa, joissa lämpö tai jäähdytys nimenomaisesti myytäisiin alkuperäväittämän mukaisena, eli niin sanotusti tuotteistettuna. Vuosittaisten tietojen ilmoittaminen energialähteiden osuuksista vähittäismyyjän tuottaman ja ostaman lämpöenergian osalta lämmityksen, jäähdytyksen ja veden kulutus- ja laskutustiedoista ja kustannusten jakamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (254/2021) mukaisesti ei edellytä alkuperän varmentamista alkuperätakuita peruuttamalla. Alkuperän varmentaminen tulisi tehdä alkuperätakuita peruuttamalla. Poikkeuksena olisi tilanne, jossa uusiutuvilla energialähteillä tuotettuna tai hukkalämpönä tai -kylmänä myydyn energian siirtäminen käyttöön tapahtuisi teknisesti siten, että lämmön tai jäähdytyksen alkuperästä ei olisi epäselvyyttä. Poikkeus kattaisi esimerkiksi tilanteet, joissa lämpöä tuotettaisiin samalla kiinteistöllä tai saman tahon hallinnassa olevalla kiinteistöryhmällä, ja lämpö siirrettäisiin kulutukseen siten, ettei se sekoittuisi muuhun lämpöön. Poikkeuksen piiriin kuuluisivat myös esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa kaukolämpöverkossa siirrettäisiin ainoastaan sellaisten tuotantolaitosten tuottamaa lämpöä, jotka käyttävät ainoastaan uusiutuvia energialähteitä. Poikkeuksen soveltaminen edellyttäisi, ettei kyseiselle energialle ole haettu alkuperätakuita. Edellytyksen tarkoituksena olisi estää mahdollinen kaksoislaskennan riski. Uusiutuvan energian tuotantolaitoksissa joudutaan väistämättä huolto- ja käynnistystilanteissa käyttämään fossiilisia polttoaineita, mistä syystä olisi tarpeen säätää, ettei näiden polttoaineiden käyttö vähäisessä määrin estäisi poikkeuksen soveltumista.  

Lämmön tai jäähdytyksen tuottajan ja käyttäjän varmentamisvelvollisuuksista säädettäisiin pykälän 2 ja 3 momenteissa. Pykälän 2 momentin mukaisesti lämmön tai jäähdytyksen tuottajan, joka muussa kuin lämmön ja jäähdytyksen myyntiin liittyvässä liiketoiminnassaan ilmoittaa asiakkailleen tietoja käyttämänsä lämmön tai jäähdytyksen alkuperästä, tulisi varmentaa uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian sekä hukkalämmön ja hukkakylmän alkuperä 1 momentin mukaisesti. Pykälän 3 momentin mukaisesti myös lämmön tai jäähdytyksen käyttäjän, joka markkinoinnissaan ilmoittaa käyttämänsä lämmön tai jäähdytyksen olevan tuotettu uusiutuvilla energialähteillä, tulisi varmentaa uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian sekä hukkalämmön ja hukkakylmän alkuperä joko alkuperätakuita peruuttamalla tai olisi muuten pystyttävä osoittamaan, että se on käyttänyt 1 momentin mukaisesti varmennettua lämpöä tai jäähdytystä. Pykälän 1 momentissa säädettyjä poikkeuksia sovellettaisiin myös lämmön tai jäähdytyksen tuottajaan ja käyttäjään. 

11 §.Alkuperätakuun myöntäminen. Alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän tulisi myöntää alkuperätakuu uusiutuvilla energialähteillä ja ydinvoimalla tuotetulle sähkölle, uusiutuvalle kaasulle, uusiutuvalle vedylle, uusiutuvista energialähteistä tuotetulle lämmölle ja jäähdytykselle sekä hukkalämmölle ja -kylmälle 1 momentissa säädettyjen ehtojen täyttyessä. Energian tuotantotavan tulisi ensinnäkin olla todennettu ehdotetun lain mukaisesti. Todentamisesta säädettäisiin lain 14 §:ssä. Lisäksi hakijan tulisi olla ilmoittanut alkuperätakuun myöntämisen edellyttämät tiedot rekisterin ylläpitäjälle.  

Alkuperätakuun hakija olisi useimmiten energiantuotantolaitoksen haltija. Sääntely ei kuitenkaan estäisi sitä, että energiantuotantolaitoksen haltija valtuuttaisi toisen tahon hakemaan alkuperätakuut puolestaan ja hallinnoimaan niitä. Energiantuotantolaitoksen haltija vastaisi kuitenkin esimerkiksi lain 15 §:ssä säädettyjen tietojen antamisesta alkuperätakuurekisterin ylläpitäjälle. Alkuperätakuu myönnettäisiin tuotetun energiamäärän perusteella kalenterikuukausittain. Jos tuotantomäärä kalenterikuukaudessa olisi vähemmän kuin yksi megawattitunti, alkuperätakuu myönnettäisiin sinä kalenterikuukautena, jonka aikana tuotantomäärä saavuttaisi yhden megawattitunnin rajan. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä alkuperätakuun myöntämisestä.12 §.Alkuperätakuun peruuttaminen. RED II 19 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että uusiutuvista lähteistä tuotettu energiayksikkö otetaan huomioon vain kerran. Tämä on myös keskeisessä roolissa kansallisessa alkuperätakuujärjestelmässä, jossa sääntelyn yhtenä pyrkimyksenä on estää kaksoislaskenta. 

Kaksoislaskennan estämiseksi alkuperätakuu tulisi peruuttaa, kun se on käytetty alkuperän varmentamiseksi. Energian myyjän sekä energian käyttäjän, joka varmentaisi itse käyttämänsä energian alkuperän alkuperätakuulla, tulisi ilman aiheetonta viivytystä ilmoittaa kirjallisesti tai muulla alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän hyväksymällä tavalla alkuperätakuun käyttämisestä 7–10 §:n mukaiseen tarkoitukseen rekisterin ylläpitäjälle tai tämän osoittamalle muulle taholle. Ilmoitusvelvollisuutta sääntelisivät hallinnon yleislait, kuten hallintolaki ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettu laki (13/2003). Lähtökohtaisesti ilmoitukset rekisterin ylläpitäjälle tulisikin tehdä kirjallisesti tai siihen rinnastuvaa sähköistä muotoa käyttäen. Rekisterin ylläpitäjä voisi kuitenkin päättää hyväksyä myös muun viestintämuodon käyttämisen alkuperätakuun käyttämistä koskevan ilmoituksen tekemisessä. Alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän tulisi peruuttaa alkuperätakuu heti, kun se olisi saanut tiedon takuun käyttämisestä.  

Pykälän 2 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden. 

13 §.Alkuperätakuun mitätöinti. Alkuperätakuu olisi lakiehdotuksen mukaan voimassa 12 kuukautta alkuperätakuuta vastaavan energian viimeisestä tuotantopäivästä. Jos alkuperätakuun käytöstä ei olisi ilmoitettu ja sitä ei olisi peruutettu 12 kuukauden kuluessa, rekisterin ylläpitäjän tulisi omasta aloitteestaan mitätöidä alkuperätakuu. Käytännössä mitätöinti voisi tapahtua tietojärjestelmässä automaattisesti 12 kuukauden aikarajan ylityttyä.  

Pykälän 2 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden. Momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä alkuperätakuun mitätöinnistä. 

14 §.Energiantuotantolaitoksen tuotantotavan ja sen käyttämien energialähteiden todentaminen. Ennen kuin alkuperätakuu voitaisiin myöntää, energiantuotantolaitoksen tuotantotapa ja sen käyttämät energialähteet tulisi todentaa luotettavasti. Todentamisen suorittaisi valvontaviranomaisen, eli Energiaviraston hyväksymä arviointilaitos, joka antaisi todentamistodistuksen. Todentamistodistuksessa tulisi olla myös vahvistus siitä, että energiantuotantolaitoksen tuottama energia täyttää alkuperätakuun myöntämisen edellytykset.  

Todentamistodistus olisi voimassa määräajan. Todentamistodistus olisi sen voimassaoloaikana uudistettava, jos tuotantolaitoksen tuotantotavan tekniset ominaisuudet tai sen käyttämät energialähteet muuttuisivat tavalla, joka vaikuttaisi tai voisi vaikuttaa alkuperätakuiden myöntämiseen. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä todentamisesta, todentamistodistuksen sisältämistä tiedoista ja sen voimassaoloajasta. Asetuksella voitaisiin myös säätää muuhun järjestelmään perustuvan todentamisen rinnastamisesta pykälässä tarkoitettuun todentamiseen. Näin voitaisiin hyödyntää muihin todentamisjärjestelmiin sisältyviä todentamisia, mikäli ne täyttäisivät tässä laissa todentamismenettelylle asetettavat vaatimukset. Myös esimerkiksi rekisterin ylläpitäjän hyväksymän kevennetyn todentamismenettelyn rinnastamisesta voitaisiin voimassa olevan sääntelyn tavoin säätää asetuksella. 

Arviointilaitokselle asetettavista vaatimuksista ja sen tehtävistä säädettäisiin lain 5 luvussa. 

15 §.Tietojen antaminen energiantuotantolaitoksen tuotantotavasta ja energialähteistä. Energiantuotantolaitoksen haltijan olisi pykälän 1 momentin mukaan ilmoitettava rekisterin ylläpitäjälle tiedot energian tuotantotavasta sekä niistä energialähteistä, joita energiantuotantolaitos on käyttänyt energian alkuperätakuun kohteena olevan energiamäärän tuottamiseen. Nämä tiedot olisivat tarpeen alkuperätakuun myöntämiseksi.  

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä ilmoitusmenettelystä. 

3 luku. Alkuperätakuiden tunnustaminen 

16 §.Euroopan unionissa ja Euroopan talousalueella myönnetyn alkuperätakuun tunnustaminen. Pykälässä säädettäisiin RED II:n 19 artiklan 9 kohdan mukaisesti toisen jäsenvaltion myöntämän alkuperätakuun tunnustamisesta. Lisäksi tunnustamisvelvollisuus koskisi ETA-valtiossa direktiivin säännösten mukaisesti myönnettyä alkuperätakuuta. Pykälän mukaisesti uusiutuvalle energialle, ydinvoimalla tuotetulle sähkölle ja hukkalämmölle tai hukkakylmälle myönnetty alkuperätakuu tulisi tunnustaa osoituksena energian alkuperästä 7–10 §:stä säädetyn varmennusvelvoitteen ja 19 §:ssä säädetyn sähkönmyyjän ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä. Edellä tarkoitettuja alkuperätakuita ei tarvitsisi kuitenkaan tunnustaa, jos niiden täsmällisyydestä, luotettavuudesta tai todenperäisyydestä olisi perusteltuja epäilyjä. Näistä jäsenvaltion tunnustamisen kieltäytymisperusteista säädetään direktiivissä. 

Pykälän 2 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriö olisi toimivaltainen viranomainen päättämään alkuperätakuun tunnustamisesta. Ministeriö voisi erillisestä pyynnöstä päättää, tunnustaako Suomi tietyn EU- tai ETA-valtion 1 momentin mukaisia alkuperätakuita käytettäväksi 7–10 ja 19 §:n mukaiseen tarkoitukseen. Pyynnön voisi esittää esimerkiksi valvontaviranomainen, alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä tai energianmyyjä. 1 momentin mukainen alkuperätakuiden tunnustaminen olisi direktiivin mukaisesti lähtökohta ja alkuperätakuun tunnustamisesta ei siten yleensä vaadittaisi erillistä päätöstä. Käytännössä tunnustamista koskevat ratkaisupyynnöt ministeriölle koskisivat tilanteita, joissa olisi epäilyjä alkuperätakuun täsmällisyydestä, luotettavuudesta tai todenperäisyydestä. Mikäli ministeriö päättäisi tunnustamisesta kieltäytymisestä perusteltujen epäilyjen vuoksi, tulisi sen ilmoittaa kieltäytymisestä ja sen perusteista komissiolle. Jos komissio pitää tunnustamisesta kieltäytymistä perusteettomana, komissio voi direktiivin 19 artiklan 10 kohdan mukaisesti päätöksellään edellyttää kyseistä jäsenvaltiota tunnustamaan alkuperätakuut.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi valvontaviranomaiselle ja alkuperätakuurekisterin ylläpitäjälle velvollisuus ilmoittaa ministeriölle, jos se katsoisi, että tietyn EU- tai ETA-valtion alkuperätakuiden tunnustamisesta tulisi kieltäytyä. Valvontaviranomainen tai rekisterin ylläpitäjä ei itse tekisi päätöstä tunnustamisesta kieltäytymisestä.  

17 §.Euroopan unionissa ja Euroopan talousalueella tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetulle sähkölle myönnetyn alkuperätakuun tunnustaminen. Pykälässä säädettäisiin toisessa EU-jäsenvaltiossa tai ETA-valtiossa tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetulle sähkölle myönnetyn alkuperätakuun tunnustamisesta. Alkuperätakuut olisi tunnustettava osoituksena 3 §:n 1 momentin ja 4 §:n sekä niiden nojalla annettujen säännösten mukaisista seikoista. Pykälän taustalla on energiatehokkuusdirektiivin (2012/27/EU) 14 artiklan 10 kohdan säännös alkuperätakuiden tunnustamisesta. Edellä tarkoitettuja alkuperätakuita ei tarvitsisi kuitenkaan tunnustaa, jos niiden täsmällisyydestä, luotettavuudesta tai todenperäisyydestä olisi perusteltuja epäilyjä. 

Pykälän 2 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriö voisi erillisestä pyynnöstä päättää, tunnustaako Suomi tietyn EU- tai ETA-valtion tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetulle sähkölle myönnettyjä alkuperätakuita. Vastaavasti kuten 16 §:ssä yksilöityjen alkuperätakuiden osalta, myös tehokkaan yhteistuotannon alkuperätakuiden tunnustamista koskevat ratkaisupyynnöt koskisivat lähinnä tilanteita, joissa olisi selvitettävä olisiko alkuperätakuun tunnustamisen kieltäytymiselle perusteet. Siten alkuperätakuun tunnustaminen ei vaatisi välttämättä erillistä päätöstä työ- ja elinkeinoministeriöltä. Työ- ja elinkeinoministeriön on ilmoitettava tunnustamisesta kieltäytymisestä ja sen perusteista komissiolle. Komissio voi direktiivin mukaan päätöksellään velvoittaa jäsenvaltion tunnustamaan alkuperätakuut.  

Pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomaisen ja alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän tulisi ilmoittaa ministeriölle, jos se katsoisi, että tietyn EU- tai ETA-valtion alkuperätakuiden tunnustamisesta tulisi kieltäytyä. 

18 §.Kolmansissa maissa uusiutuvalle energialle myönnetyn alkuperätakuun tunnustaminen. Kolmansissa maissa myönnetty alkuperätakuu, joka on myönnetty uusiutuvilla energialähteillä tuotetulle energialle, tulisi tunnustaa 7–10 ja 19 §:n mukaisiin käyttötarkoituksiin, jos Euroopan unioni on tehnyt asianomaisen kolmannen maan kanssa sopimuksen unionissa myönnettyjen alkuperätakuiden vastavuoroisesta tunnustamisesta ja asianomaisessa kolmannessa maassa perustetuista yhteensopivista alkuperätakuujärjestelmistä, ja energiaa tuodaan tai viedään suoraan. Alkuperätakuuta ei saisi tunnustaa, jos Euroopan unioni ei ole solminut sopimusta vastavuoroisesta tunnustamisesta alkuperätakuun myöntäneen kolmannen maan kanssa. Edellä tarkoitettua alkuperätakuuta ei olisi velvollisuutta kuitenkaan tunnustaa, jos sen täsmällisyydestä, luotettavuudesta tai todenperäisyydestä on perusteltuja epäilyjä. Ehdotetun pykälän taustalla on RED II:n 19 artiklan 11 kohta.  

Pykälän 2 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriö olisi toimivaltainen viranomainen päättämään alkuperätakuun tunnustamisesta ja voisi siten erillisestä pyynnöstä päättää tietyn kolmannen valtion 1 momentin mukaisten alkuperätakuiden tunnustamisesta. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi näissäkin tilanteissa ilmoittaa kieltäytymisestä ja sen perusteista komissiolle. RED II:ssa näistä tilanteista ei ole erikseen säännöksiä. Ehdotettu säännös olisi tältä osin yhdenmukainen 16 ja 17 §:ssä säädetyn kanssa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi valvontaviranomaiselle ja alkuperätakuurekisterin ylläpitäjälle velvollisuus ilmoittaa ministeriölle, jos se katsoisi, että tietyn kolmannen valtion alkuperätakuiden tunnustamisesta tulisi kieltäytyä. 

4 luku. Sähkönmyyjää koskevat säännökset 

19 §.Velvollisuus ilmoittaa sähkön alkuperä. Luvussa säädettäisiin sähkömarkkinadirektiivin liitteen I kohdan 5 mukaisesti sähkönmyyjän velvollisuudesta antaa sähkön loppukäyttäjälle energialähteisiin liittyviä tietoja. Sähkönmyyjän tulisi ensinnäkin ilmoittaa kerran vuodessa laskuissa kunkin energialähteen osuus loppukäyttäjän sähkönmyyntisopimuksen mukaisesti ostamasta sähköstä tuotetasolla. Tiedot tulisi siis sisällyttää kerran vuodessa sähkön loppukäyttäjän laskulle. Tämän lisäksi kyseinen tieto olisi muutoin pidettävä loppukäyttäjän helposti saatavilla esimerkiksi sähkönmyyjän internetsivustolla tai mobiilisovelluksessa. Loppukäyttäjälle tulisi laskulla tai laskun liitteessä selkeästi osoittaa, mistä tieto on saatavilla. Ohjeistusta tiedon löytämiseksi ei tarvitsisi sisällyttää joka laskulle, vaan esimerkiksi linkin ja täydentävän ohjeistuksen sisällyttäminen laskuun kerran vuodessa katsottaisiin riittäväksi. 

Lisäksi laskuissa tai niiden liitteissä olisi 2 momentin mukaisesti annettava tiedot kunkin energialähteen osuudesta sähkönmyyjän Suomessa myymän sähkön koko energialähdevalikoimasta edellisen vuoden aikana ymmärrettävällä ja helposti vertailtavissa olevalla tavalla. Kyseiset tiedot voitaisiin antaa myös sähkönmyyjän internetsivustolla tai muulla vastaavalla loppukäyttäjän helposti saatavilla olevalla tavalla, kun laskuissa tai niiden liitteissä osoitettaisiin selkeästi, mistä tieto on saatavilla. Tämä mahdollistaa laskujen pitämisen selkeinä ja yksinkertaisina. Tiedot kunkin energialähteen osuudesta sähkönmyyjän myymän sähkön koko energialähdevalikoimasta tulisi antaa myös Euroopan unionissa myydyn sähkön osalta, jos sähkönmyyjä toimii useassa eri jäsenvaltiossa.  

Energialähteiden osuudet tulisi ilmoittaa vähintään kolmessa luokassa, eli uusiutuvilla energialähteillä, ydinvoimalla taikka fossiilisilla polttoaineilla tuotetuksi. Sähkönmyyjän loppukäyttäjälle ilmoittamaan energialähteiden jaotteluun olisi sisällytettävä sekä sähkönkäyttäjille että sähkönmyyjille myydyn sähkön kaikki hankintalähteet tasesähköyksikön toimittamaa tasesähköä lukuun ottamatta. Muu kuin alkuperätakuilla varmennettu sähkö ilmoitettaisiin Energiaviraston julkaiseman jäännösjakauman mukaisesti. Lakiehdotuksen myötä sähkön alkuperän voisi ilmoittaa tosiasialliseen tuotantotapaan perustuen ainoastaan fossiilisilla energialähteillä tuotetun sähkön osalta. 

20 §.Sähkön energialähteistä syntyneiden hiilidioksidipäästöjen ja radioaktiivisten jätteiden määrän ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin sähkömarkkinadirektiivin liitteen I kohdan 5 mukaisesti sähkönmyyjän velvollisuudesta antaa loppukäyttäjälle tietoja sähkönmyyjän edellisen vuoden aikana myymän sähkön tuottamiseen käytetyistä energialähteistä syntyneistä hiilidioksidipäästöistä ja radioaktiivisten jätteiden määrästä. Ilmoituksessa käytettävistä yksiköistä säädettäisiin 2 momentissa. 

Hiilidioksidin ominaispäästöjä koskevassa ilmoituksessa tulisi mainita ominaispäästöjen laskennassa käytetyt energialähde- ja tuotantotapakohtaiset päästökertoimet sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannon päästöjen jakomenetelmä. Hiilidioksidin ominaispäästöjä laskettaessa otettaisiin huomioon ainoastaan polton päästöt ja fossiilisen hiilen osuus. Käytetyn ydinpolttoaineen määrää koskeva tieto voisi perustua joko sähkönmyyjän sähkönhankintaan tai Energiaviraston viimeisimmässä jäännösjakauman laskennassa käyttämään ja viraston julkaisemaan tietoon. Alkuperätakuilla varmentamattoman sähkön osalta hiilidioksidin ominaispäästöjä ja käytetyn ydinpolttoaineen määrää koskevassa ilmoituksessa tulisi käyttää Energiaviraston julkaiseman jäännösjakauman tietoja. 

5 luku. Alkuperätakuurekisterin ylläpitäjät ja arviointilaitokset 

21 §.Alkuperätakuurekisterin ylläpitäjät. Pykälässä säädettäisiin alkuperätakuurekisterien ylläpitäjistä. Rekisterin ylläpitäjällä tarkoitettaisiin RED II:n 19 artiklan 5 kohdan vaatimukset täyttävää nimettyä toimivaltaista elintä. Sähkön alkuperätakuiden osalta rekisterin ylläpitäjänä toimisi jatkossakin sähkömarkkinalain nojalla järjestelmävastaavaksi määrätty kantaverkonhaltija. Lain voimaan tullessa järjestelmävastaavaksi kantaverkonhaltijaksi on määrätty Fingrid Oyj. Kaasun alkuperätakuiden osalta rekisterin ylläpitäjänä toimisi maakaasumarkkinalain nojalla maakaasujärjestelmän järjestelmävastaavaksi määrätty siirtoverkonhaltija. Lain voimaan tullessa järjestelmävastaavaksi siirtoverkonhaltijaksi on määrätty Gasgrid Finland Oy. Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuiden osalta rekisterin ylläpitäjänä toimisi Energiavirasto. 

22 §.Rekisterin ylläpitäjän tehtävät. Rekisterin ylläpitäjän tehtävänä olisi kussakin järjestelmässä alkuperätakuiden myöntäminen, siirtäminen, peruuttaminen ja mitätöinti energiamarkkinoiden osapuolten kannalta tasapuolisella ja syrjimättömällä tavalla. Alkuperätakuiden myöntäminen, siirtäminen, peruuttaminen ja mitätöinti tulisi järjestää siten, että alkuperätakuut ovat tarkkoja, luotettavia ja vaikeasti väärennettävissä. Lisäksi alkuperätakuiden myöntämiselle, siirtämiselle, peruuttamiselle ja mitätöinnille asetettavien vaatimusten tulisi olla standardin CEN - EN 16325 mukaisia. Hallituksen esityksen antamisajankohtana standardin päivitystyö on kesken ja on mahdollista, että standardin päivitys ei valmistu ennen lain voimaantuloa. Tällaisessa tapauksessa standardia tulisi noudattaa ainoastaan sähkön alkuperätakuiden osalta, kunnes standardi on päivitetty koskemaan myös kaasua, vetyä, lämmitystä ja jäähdytystä 

Rekisterin ylläpitäjän tulisi lisäksi tehtävien asianmukaisen hoitamisen kannalta tarvittavassa laajuudessa seurata toimialan kehitystä kansallisesti ja kansainvälisesti sekä osallistua alkuperätakuujärjestelmän kehittämiseen liittyvään eurooppalaiseen yhteistyöhön. Eurooppalainen yhteistyö koskisi ennen kaikkea rekisterien ylläpitäjien välistä yhteistyötä järjestelmän kehittämiseksi ja esimerkiksi rekisterien yhteensopivuuden varmistamiseksi sekä standardin CEN - EN 16325 päivittämiseen liittyvää yhteistyötä. RED II:n 19 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden ja nimettyjen toimivaltaisten elinten on varmistettava, että niiden asettamat vaatimukset ovat kyseisen standardin mukaisia, mistä syystä standardin kehitystyön seuraaminen olisi tärkeää.  

Pykälän 2 momentin mukaan sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän tulisi ilmoittaa valvontaviranomaiselle, jos se epäilisi energiantuotantolaitoksen haltijan tai muun rekisterin käyttäjän rikkoneen tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä. Käytännössä kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa rekisterin ylläpitäjä epäilisi toimijan antaneen virheellisiä tietoja alkuperätakuun saadakseen tai jättäneen antamatta tietoja, jotka liittyvät alkuperätakuun myöntämiseen. Rekisterin ylläpitäjän tehtävänä ei olisi arvioida sitä, olisiko menettelyn seurauksena mahdollisesti 33 §:n 1 momentin mukainen kielto tai määräys, vaan arvioinnin tekisi Energiavirasto. 

Pykälän 3 momentin mukaan sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä voisi antaa tehtävän hoitamisen kokonaan omistamansa tytäryhtiön hoidettavaksi. Ehdotettu tapa organisoida rekisterin ylläpitäjän tehtävät järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan tai järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan kokonaan omistamaan tytäryhtiöön mahdollistaisi tarvittaessa toimintojen pitämisen erillään järjestelmävastaavien muista toiminnoista, mikä voisi vahvistaa myös maksujen läpinäkyvyyttä. Sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä voisi myös hankkia tehtävän järjestämiseksi tarvittavat palvelut osittain tai kokonaan sopimuskumppaninaan toimivalta palveluntuottajalta. Vastuu tehtävän asianmukaisesta hoitamisesta säilyisi joka tapauksessa rekisterin ylläpitäjällä. 

Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä, eli Energiavirasto ei voisi sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjien tavoin delegoida edelleen rekisterin ylläpitäjän tehtävää. Sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjille ehdotetaan subdelegointimahdollisuutta niiden kokonaan omistamiin tytäryhtiöihin, koska tämä katsotaan tarpeelliseksi erityisosaamisen ja resurssien turvaamiseksi. Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterin ylläpitäjänä toimisi puolestaan viranomainen, jonka kohdalla samanlaisia perusteita rekisterin ylläpitotehtävien siirtämiseen eteenpäin ei ole. Energiavirasto voisi kuitenkin hankkia tehtävään liittyvän tietojärjestelmän sekä siihen liittyvät tietojärjestelmän tekniset ylläpitopalvelut osittain tai kokonaan sopimuskumppaninaan toimivalta palveluntuottajalta. Tämä mahdollistaisi tehtävän hoitamisen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Energiavirasto vastaisi tällöinkin tehtävän asianmukaisesta hoitamisesta ja käytännössä myös tietojärjestelmän toiminnasta. Koska kyse olisi pelkästään teknisten tietojärjestelmäpalveluiden hankkimisesta, ei siitä olisi tarpeen säätää erikseen. 

Erityislainsäädännön lisäksi rekisterin ylläpitäjän tulisi toiminnassaan noudattaa myös yleislainsäädännöstä tulevia säännöksiä. Esimerkiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettua lakia (tiedonhallintalaki, 906/2019) sovellettaisiin Energiavirastoon ja tietyiltä osin myös sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiin. Tiedonhallintalain 4 lukua ja 22–27 §:ää sovelletaan yksityisiin henkilöihin tai yhteisöihin siltä osin kuin ne hoitavat julkista hallintotehtävää, minkä lisäksi sovelletaan lain 4 ja 28 §:ää yksityisiin henkilöihin tai yhteisöihin niiden käyttäessä julkista valtaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. 

Rekisterin ylläpitäjät käsittelisivät laissa säädettyjä tehtäviään hoitaessaan henkilötietoja, kuten sähköpostiosoitteita, joihin sisältyy nimitieto. Tietoja käsiteltäisiin ennen kaikkea tilanteissa, joissa rekistereihin merkittäisiin energiantuotantolaitosten haltijoiden ja muiden rekisterin käyttäjien yhteystietoja, mutta rekisterin ylläpitäjän tehtävien asianmukainen hoitaminen voisi edellyttää henkilötietojen käsittelyä myös muissa tilanteissa. 

Henkilötietojen käsittelystä säädetään yleisessä tietosuoja-asetuksessa (EU) 2016/679 ja tietosuojalaissa (1050/2018). Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohdissa säädetään kansallisista mukautuksista asetuksen mukaiseen sääntelyyn. Artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdan c ja e alakohdassa tarkoitetun käsittelyn perustasta on säädettävä joko unionin oikeudessa tai rekisterinpitäjään sovellettavassa jäsenvaltion lainsäädännössä. Kyseinen käsittelyn oikeusperuste voi sisältää erityisiä säännöksiä, joilla mukautetaan tämän asetuksen sääntöjen soveltamista, muun muassa: yleisiä edellytyksiä, jotka koskevat rekisterinpitäjän suorittaman tietojenkäsittelyn lainmukaisuutta, käsiteltävien tietojen tyyppiä, asianomaisia rekisteröityjä, yhteisöjä joille ja tarkoituksia joihin henkilötietoja voidaan luovuttaa, käyttötarkoitussidonnaisuutta, säilytysaikoja, sekä käsittelytoimia ja -menettelyjä, mukaan lukien laillisen ja asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseen tarkoitetut toimenpiteet, kuten toimenpiteet muita IX luvussa esitettyjä erityisiä tietojenkäsittelytilanteita varten. Käsittelyn tarkoitus määritellään kyseisessä käsittelyn oikeusperusteessa tai, 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetussa käsittelyssä, sen on oltava tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. 

Sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien suorittama henkilötietojen käsittely tehtäviensä hoitamiseksi perustuisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan ja lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän 6 artiklan 1 kohdan e alakohtaan. Henkilötietojen käsittely on lainmukaista, kun käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi tai jos se on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Ehdotetussa laissa säädettäisiin rekisterin ylläpitäjän tehtävistä, jotka ovat julkisia hallintotehtäviä, ja joiden hoitamiseksi henkilötietojen käsittely olisi tietyissä tilanteissa tarpeen. Pykälä muodostaisi siten tarvittavan kansallisen oikeusperusteen yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c ja e alakohtien mukaisille rekisterinpitäjän tehtävänsä hoitamista varten suorittamalle henkilötietojen käsittelylle.  

Henkilötietojen kerääminen alkuperätakuurekisterin ylläpitämiseen liittyen ei aiheuttaisi korkeaa riskiä rekisteröidyn oikeuksille tai vapauksille, koska kysymys ei ole arkaluonteisesta henkilötiedosta. Käsittely ei myöskään olisi laajamittaista. Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ehdotetun pykälän nojalla olisi rajattu ainoastaan niihin tilanteisiin, joissa käsittely olisi tarpeen rekisterin ylläpitäjän tehtävän asianmukaista hoitamista varten. Säännöksellä olisi tietosuoja-asetuksen edellyttämä yleisen edun mukainen tavoite ja se olisi oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä rekisterin ylläpitäjän 1 momentissa tarkoitetuista tehtävistä. 

23 §.Rekisterille asetettavat vaatimukset. Alkuperätakuurekisterin tulisi olla sähköinen. Tämä olisi tarpeen sekä sujuvan käsittelyn että kansallisten rekistereiden ja muiden eurooppalaisten alkuperätakuujärjestelmien rekistereiden yhteentoimivuuden turvaamiseksi. Lisäksi rekisterin ominaisuuksien tulisi pykälän mukaan tukea alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän tehtävien asianmukaista hoitamista, ennen kaikkea sitä, että alkuperätakuut olisivat tarkkoja, luotettavia ja vaikeasti väärennettävissä. Myös yleislainsäädännöstä, kuten tiedonhallintalaista, johtuisi rekisterin toiminnalle vaatimuksia, jotka rekisterin ylläpitäjän tulisi ottaa huomioon. 

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia määräyksiä rekisterille sekä rekisterissä tapahtuvalle alkuperätakuiden myöntämiselle, siirtämiselle, peruuttamiselle ja mitätöinnille asetettavista vaatimuksista. Valtuutussäännös olisi tarpeen, sillä vaatimukset voisivat olla luonteeltaan teknisiä ja niihin voisi vaikuttaa standardi CEN – EN 16325, jota parhaillaan päivitetään.  

24 §.Alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien palveluiden hinnoittelu ja ehdot. Pykälän 1 momentin mukaan sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuun myöntämiseen ja siirtämiseen liittyvän palvelun hinnoittelun tulisi olla kohtuullista. Palvelun maksuilla voitaisiin kattaa rekisterien ylläpitäjille laista johtuvien velvoitteiden hoitamisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset sekä kohtuullinen tuotto palvelun hoitamisesta. Hinnoittelun kohtuullisuudella tarkoitetaan sitä, että hinnoittelun tulisi perustua aiheutuneisiin kustannuksiin ja että toiminnan voiton tulisi olla kohtuullinen. Toiminnan hyväksyttävänä pidettävän tuoton tulisi heijastella samantapaiselle liiketoiminnalle luonteenomaista liiketoimintariskiä. Toiminnassa tulisi myös pyrkiä kustannustehokkuuteen eli palveluiden hinnoittelun ja mahdollisimman alhaisten kustannusten välillä ei saisi olla huomattavaa eroa.  

Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän maksuista säädettäisiin erikseen lain 39 §:ssä, sillä maksut perustuisivat valtion maksuperustelakiin (150/1992). 

Pykälän 2 momentin mukaan alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän palvelun ehdoissa tulisi ottaa huomioon pienempien tuottajien mahdollisuus hyödyntää alkuperätakuujärjestelmää. Säännös koskisi kaikkia kolmea rekisterin ylläpitäjää. Käytännössä rekisterin ylläpitäjä voisi mahdollistaa pienempien tuottajien osallistumisen alkuperätakuujärjestelmään ja helpottaa niille tulevaa kustannusrasitusta esimerkiksi hyväksymällä järjestelmään toimijoita, jotka aggregoivat tuottajia rekisteriin yhdeksi toimijaksi. Aggregointi vähentäisi sekä tuottajille että rekisterin ylläpitäjälle aiheutuvia kustannuksia, eikä pienempiä energiantuottajia tällöin olisi välttämätöntä enää ottaa erikseen huomioon palvelun hintoja määriteltäessä.  

Alkuperätakuun peruuttamisesta ja mitätöinnistä ei saisi periä erillistä maksua minkään energiamuodon alkuperätakuujärjestelmässä. Tällaisen maksun periminen voisi muodostua esteeksi peruuttamiselle, joka on tärkeää kaksoislaskennan estämiseksi, ja toisaalta johtaa kohtuuttomaan tilanteeseen silloin, kun alkuperätakuun mitätöinnin johdosta alkuperätakuuta ja sen arvoa ei voisi enää hyödyntää. Rekisterin ylläpitäjän tulisi julkaista palvelun myyntiehdot ja –hinnat avoimuuden vuoksi.  

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä koskien kaikkien rekisterien ylläpitäjien ehtoja. Lisäksi asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjien palvelujen hinnoittelusta.  

25 §.Arviointilaitoksia koskevat vaatimukset ja niiden hyväksyminen. Pykälässä säädettäisiin arviointilaitoksia koskevista vaatimuksista ja niiden hyväksymisestä. Arviointilaitoksella olisi keskeinen rooli alkuperätakuun myöntämisessä, minkä vuoksi on tarpeen varmistua arviointilaitosten antamien todennusten riittävästä ja tasaisesta laadusta. Näiden tavoitteiden täyttyminen pyritään varmistamaan arviointilaitoksen hyväksymiselle asetettavilla vaatimuksilla. 

Arviointilaitoksen edellytettäisiin ensinnäkin olevan toiminnallisesti ja taloudellisesti riippumaton hoitaessaan tässä laissa tarkoitettuja arviointilaitoksen tehtäviä. Toiseksi laitoksen henkilökunnalla tulisi olla toimintaan liittyvä hyvä tekninen ja ammatillinen koulutus sekä riittävän laaja-alainen kokemus tässä laissa tarkoitettuja arviointilaitoksen tehtäviä varten. Kolmanneksi edellytettäisiin, että laitoksella on luotettavaksi arvioitu ja valvottu menetelmä, jonka avulla energian alkuperän vaatimustenmukaisuus varmistetaan, sekä asianmukaiset ohjeet toimintaa ja sen seurantaa varten. 

Valvontaviranomaisen, eli Energiaviraston, tulisi hyväksyä vaatimukset täyttävä yhteisö arviointilaitokseksi. Hyväksymispäätöksessä tulisi määritellä arviointilaitoksen pätevyysalue sekä antaa yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi tarpeelliset arviointilaitoksen toimintaa koskevat määräykset. Määräyksillä varmistettaisiin, että arviointilaitoksen tehtävät tulevat asianmukaisesti hoidetuksi. Päätöksessä voitaisiin esimerkiksi vahvistaa, millaisia menettelyjä arviointilaitos saa soveltaa. Erityisestä syystä hyväksyminen voitaisiin antaa määräajaksi.  

Tarkempia säännöksiä arviointilaitokselle säädetyistä vaatimuksista ja arviointilaitoksen hyväksymisestä voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella. 

26 §.Arviointilaitoksen hyväksymisen muuttaminen ja peruuttaminen. Yhteisön tulisi täyttää arviointilaitoksen hyväksymiselle asetetut edellytykset koko sen ajan, kun yhteisö harjoittaa tämän lain mukaista todentamistoimintaa. Arviointilaitoksen edellytetään ehdotuksen mukaan ilmoittavan valvontaviranomaiselle toimintaansa koskevista muutoksista, joilla on vaikutusta arviointilaitokselle asetettujen vaatimusten täyttymiseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomainen voisi muuttaa hyväksymispäätöksessä annettua määräystä, jos se olisi tarpeen sen varmistamiseksi, että arviointilaitoksen tehtävät suoritetaan asianmukaisesti. Määräyksen muuttamista koskeva asia voisi tulla vireille myös arviointilaitoksen hakemuksesta. Muutos voisi koskea esimerkiksi pätevyysaluetta.  

Jos arviointilaitos toimisi olennaisesti laissa säädetyn tai sen nojalla annettujen säännösten tai hyväksymispäätöksen määräysten vastaisesti valvontaviranomainen voisi antaa arviointilaitokselle huomautuksen tai varoituksen. Varoitus tai huomautus voitaisiin antaa myös niissä tilanteissa, joissa arviointilaitos ei täytä hyväksymiselle asetettuja vaatimuksia.  

Valvontaviranomainen voisi tietyissä tilanteissa myös peruuttaa arviointilaitoksen hyväksymistä koskevan päätöksen. Hyväksymispäätös voitaisiin peruuttaa, jos hakemuksessa tai sen liitteessä on annettu virheellisiä tai puutteellisia tietoja, jotka olisivat olennaisesti vaikuttaneet arviointilaitoksen hyväksyntään. Lisäksi päätöksen voisi peruuttaa niissä tilanteissa, joissa arviointilaitos ei enää täyttäisi arviointilaitoksen hyväksymisen edellytyksiä taikka arviointilaitos olisi olennaisella tavalla laiminlyönyt tai rikkonut sen laissa säädettyä velvollisuutta tai rajoitusta taikka päätöksessä annettua määräystä, eivätkä arviointilaitokselle annetut huomautukset ja varoitukset olisi johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen. 

Valvontaviranomaisen olisi myös peruutettava arviointilaitoksen hyväksyminen, jos arviointilaitos tekisi asiaa koskevan hakemuksen. 

27 §.Arviointilaitoksen tehtävät. Pykälässä säädettäisiin arviointilaitoksen tehtävistä. Pykälän 1 momentin mukaan arviointilaitoksen tehtävänä olisi suorittaa lain 14 §:n mukainen energiantuotantolaitoksen tuotantotavan ja sen käyttämien energialähteiden todentaminen. Arviointilaitoksen tulisi antaa todentamisesta todentamistodistus.  

Arviointilaitoksen tulisi 2 momentin mukaan ilmoittaa valvontaviranomaiselle, jos se epäilisi energiantuotantolaitoksen haltijan tai muu rekisterin käyttäjän rikkoneen tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä. Arviointilaitoksen tehtävänä ei olisi arvioida sitä, olisiko menettelyn seurauksena mahdollisesti 33 §:n 1 momentin mukainen kielto tai määräys, vaan arvioinnin tekisi Energiavirasto. 

28 §.Virkavastuu. Pykälässä säädettäisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännöksien soveltamisesta sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän palveluksessa olevaan henkilöön sekä arviointilaitoksen palveluksessa olevaan henkilöön hänen suorittaessaan laissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä. Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan katsonut, että tilanteissa, joissa julkinen hallintotehtävä annetaan hoidettavaksi muulle kuin viranomaiselle, tulee säädösperusteisesti huolehtia siitä, että tehtävää hoitavaan sovelletaan tässä tehtävässä samoja säännöksiä kuin viranomaisvastuulla vastaavaa tehtävää hoitavaan. Rikosoikeudellisesta virkavastuusta säädetään rikoslain 40 luvussa, jonka 12 §:n 1 momentin mukaan kyseisen luvun virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista valtaa käyttävään henkilöön. 

Lisäksi pykälään sisältyisi informatiivinen viittaus vahingonkorvauslakiin (412/1974). Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n säännöstä julkisen vallan käyttäjän tuottamuksesta sovelletaan paitsi julkisyhteisöihin myös muihin yhteisöihin, kun ne lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitavat julkista tehtävää ja tässä tehtävässä käyttävät julkista valtaa. Pykälän mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Vastuu syntyy kuitenkin vain silloin, kun toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Julkisen hallintotehtävän hoitamiseen liittyvä työntekijän vahingonkorvausvastuu määräytyy vahingonkorvauslain 4 luvun säännösten mukaisesti.  

Julkista hallintotehtävää hoidettaessa tulisi lisäksi noudattaa hallinnon yleislakeja, kuten hallintolakia, kielilakia (423/2003), saamen kielilakia (1086/2003), julkisuuslakia, tietosuojalakia (1050/2018) ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettua lakia (13/2003). 

6 luku. Valvonta 

29 §.Valvontaviranomainen. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisesta ja sen tehtävistä. Energiavirasto toimisi lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista valvovana viranomaisena ja hoitaisi muut laissa sille säädetyt tehtävät. Valvontaviranomaisen tehtävänä olisi lain ja sen nojalla annettujen säännösten toteutumisen yleisluontoinen seuranta sekä puuttuminen sellaisiin tilanteisiin, joissa toimijat eivät toteuta niille säädettyjä velvoitteita taikka toimivat niiden vastaisesti. Energiaviraston valvontatoimivalta kohdistuisi paitsi energiamarkkinoiden osapuoliin, jotka käyttäisivät toiminnassaan alkuperätakuita, myös sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiin ja arviointilaitoksiin. Lain 33 §:ssä säädettäisiin valvontaviranomaisen käytettävissä olevista reaktiokeinoista, kun lain säännöksiä taikka lain nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä ei noudateta. 

Energiaviraston valvontatoimivalta ei koskisi Energiavirastoa itseään tämän hoitaessa lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän tehtäviä. Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän valvonta toteutettaisiin tavanomaisen muutoksenhakumenettelyn kautta siten, kun ehdotetun lain 37 §:ssä säädettäisiin. Lisäksi Energiaviraston toiminta rekisterin ylläpitäjänä on muun julkishallinnon tavoin yleisten laillisuusvalvojien (eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri) valvonnan alaista.  

Valvontaviranomaisen toimivalta olisi myös etukäteistä suhteessa sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiin, sillä valvontaviranomaisen tehtävänä olisi vahvistaa 30 §:ssä säädetyn mukaisesti sähkön sekä kaasun ja vedyn rekisterien ylläpitäjien palvelujen ehdot ja palvelujen hinnoittelua koskevat menetelmät. 

Pykälän 2 momentti sisältäisi informatiivisen säännöksen siitä, ettei Energiavirastolle tässä laissa säädetty valvontatehtävä rajoita kuluttaja-asiamiehen toimivaltaa markkinoinnin valvonnassa. Kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun markkinointia koskevia säännöksiä. Kuluttaja-asiamiehellä olisi siten Energiaviraston valvontatehtävästä riippumaton toimivalta puuttua energian markkinointiin kuluttajille siitä huolimatta, että toiminta saattaisi rikkoa myös ehdotetun lain säännöksiä. 

30 §.Valvontaviranomaisen vahvistamat menetelmät ja ehdot. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisena toimivalle Energiavirastolle etukäteinen toimivalta vahvistaa päätöksellään sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien asettamat ehdot ja menetelmät.  

Etukäteisen toimivallan piiriin kuuluisi menetelmä, jolla määritettäisiin alkuperätakuun myöntämiseen ja siirtämiseen liittyvän palvelun kohtuullinen voitto. Lisäksi valvontaviranomainen vahvistaisi menetelmät alkuperätakuun myöntämisestä ja siirtämisestä perittävien maksujen määrittämiseksi sekä niihin liittyvän alkuperätakuupalvelun ehdot. Valvontaviranomainen ei vahvistaisi perittävien maksujen suuruutta vaan niiden määräytymisen perusteet. Sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjät eivät saisi ottaa käyttöön palveluehtoja tai menetelmiä ennen kuin valvontaviranomainen olisi antanut niitä koskevan vahvistuspäätöksensä. Vahvistuspäätös olisi luonteeltaan yhteen rekisterin ylläpitäjään kohdistuva hallintopäätös, johon sillä olisi muutoksenhakuoikeus. 

Valvontaviranomainen ei olisi vahvistuspäätöstä antaessaan sidottu sille esitettyihin ehtoihin, vaan sillä olisi oikeus poiketa esityksestä. Pykälän 2 momentin mukaisesti vahvistuspäätöksen olisi perustuttava 24 §:ssä säädettyihin palvelun ehtoja ja hinnoittelua koskeviin perusteisiin. 

31 §.Valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus. Tehokas valvonta edellyttää laissa turvattua oikeutta valvontaviranomaiselle saada valvontaa varten tarpeellisia tietoja.  

Pykälän 1 momentin mukaan valvontaviranomaisella olisi oikeus saada tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot energianmyyjältä. Tällaisia tietoja olisivat tiedot myydyn energian määristä sekä myydyn uusiutuvaksi energiaksi, ydinvoimalla tuotetuksi sähköksi tai hukkalämmöksi tai -kylmäksi varmennetun energian osuudesta, peruutetuista alkuperätakuista sekä energialähdejakauman laskemisessa käytetyt tiedot. Lisäksi tällaisia tietoja olisivat sähkönmyyjältä tiedot tämän velvoitteiden täyttämiseen liittyvistä laskuista ja niiden liitteistä, kuten energianmyyjän verkkosivuillaan esittämistä tiedoista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeudesta suhteessa energiantuotantolaitoksen haltijaan, joka on hakenut energian alkuperätakuuta tai jolle sellainen on myönnetty. Tiedonsaantioikeus koskisi tietoja tuotantolaitoksen tuotantotavasta ja tuotantolaitoksen käyttämistä energialähteistä sekä tuottamista energiamääristä. 

Pykälän 4 momentin nojalla valvontaviranomaisella olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiltä sekä arviointilaitoksilta ehdotetun lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömiä tietoja. Jos rekisterin ylläpitäjä olisi antanut 22 §:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti tehtävien hoitamisen kokonaan omistamansa tytäryhtiön hoidettavaksi, koskisi momentin mukainen valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus myös kyseistä tytäryhtiötä. Valvonta voi edellyttää salassa pidettävien tietojen saamista, kuten asiakirjojen, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liikesalaisuudesta (julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohta). Rekisterin ylläpitäjiin kohdistuva momentin mukainen tiedonsaantioikeus koskisi tietoja, jotka liittyvät esimerkiksi alkuperätakuiden myöntämiseen ja peruuttamiseen. Arviointilaitoksen osalta näitä tietoja voisivat olla todentamistehtävien suorittamiseen liittyvät asiakirjat. 

32 §.Valvontaviranomaisen tarkastusoikeus. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisen tarkastusoikeudesta. 

Pykälän 1 momentissa varmistettaisiin valvontaviranomaisen tarkastusoikeus tiloissa ja alueilla, joihin pääsy on laissa tarkoitetun valvonnan kannalta tarpeen. Tämä oikeus käsittää kaikki ne tilat ja alueet, joiden olosuhteilla on merkitystä arvioitaessa alkuperätakuulainsäädännön noudattamista. Tällaisia tiloja ja alueita voivat olla esimerkiksi tilat tai alue, jossa energiantuotantolaitos sijaitsee, taikka energianmyyjän, sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien tai arviointilaitoksen hallitsemat tilat, joissa säilytetään tuotetun tai myydyn energian määrään, peruutettuihin alkuperätakuisiin ja todentamiseen liittyvää tietoaineistoa, sekä verkonhaltijan mittauslaitteiston sijaintipaikka. Valvontaviranomaisella olisi myös oikeus tehdä kyseisissä tiloissa ja alueilla tarkastuksia ja ryhtyä muihin valvonnan edellyttämiin toimenpiteisiin.  

Pykälän 1 momentin nojalla tarkastuksessa olisi noudatettava, mitä hallintolain 39 §:ssä säädetään. Hallintolain 39 §:n säännösten hallintoasian käsittelyyn liittyvässä tarkastuksessa noudatettavan menettelyn voidaan yhdessä hallintolain 6 §:n sisältämien hallinnon oikeusperiaatteiden kanssa katsoa täyttävän tarkastusten toteuttamista koskevalle lainsäädännölle asetettavat vaatimukset. Koska hallintolain 39 §:n soveltuminen valvontatyyppisiin tarkastuksiin ei hallintolain esitöiden (HE 72/2002 vp) valossa ole täysin selvää, on pykälään tarpeen lisätä viittaussäännös, jonka nojalla tarkastuksissa noudatetaan soveltuvin osin hallintolain 39 §:n säännöksiä. 

Perustuslain 10 §:n 1 momentin nojalla on turvattu kotirauha. Lailla voidaan kuitenkin säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Kotirauhan piirissä viranomaistarkastukset ovat mahdollisia, kun on aihetta epäillä tapahtuneen rikos, josta seuraamuksena voi olla vankeusrangaistus. Tämän vuoksi valvontaviranomaisen tarkastuksia koskeva toimivalta olisi 2 momentin nojalla rajoitettu, kun kyse on pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyistä tiloista. Tällaisissa tiloissa tarkastukset olisivat mahdollisia vain, jos on syytä epäillä, että on tehty rikoslain (39/1889) 16 luvun 8 §:ssä tarkoitettu rikos (väärän todistuksen antaminen viranomaiselle), 30 luvun 1 §:ssä tarkoitettu rikos (markkinointirikos) taikka 33 luvun 1 §:ssä tarkoitettu rikos (väärennys), ja tarkastus on välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. 

Pykälän 3 momentin nojalla tarkastuksen kohteena olevan olisi toimittava hyvässä yhteistyössä valvontaviranomaisen kanssa ja annettava kaikki tarkastuksen kannalta tarpeellinen aineisto sekä tarkastuksen suorittamisessa tarpeelliset tiedot ja selvitykset.  

Pykälän 4 momentin nojalla valvontaviranomaisella olisi tarkastusta suorittaessaan oikeus ottaa energianmyyjän, energiantuotantolaitoksen haltijan, sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien sekä arviointilaitoksen asiakirjat sekä muuta tarkastettavaa aineistoa haltuunsa. Edellytyksenä olisi kuitenkin, että aineiston haltuunotto on tarkastuksen tavoitteiden toteuttamisen kannalta välttämätöntä. Aineisto tulisi viipymättä palauttaa, kun tarkastus ei enää edellytä aineiston hallussapitoa. Vaihtoehtoisesti valvontaviranomainen voisi myös ottaa jäljennöksen aineistosta haltuunsa, jos aineiston jäljentämistä voidaan pitää mahdollisena tai tarkoituksenmukaisena. 

33 §.Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisen käytettävissä olevista reaktiokeinoista, kun lain säännöksiä taikka lain nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä ei noudateta. 

Valvontaviranomainen voisi 1 momentin 1 kohdan mukaan kieltää energianmyyjää, energiantuotantolaitoksen haltijaa, sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiä tai arviointilaitosta jatkamasta tai toistamasta säännösten tai muun tämän lain nojalla annetun määräysten vastaista menettelyä sekä 2 kohdan mukaan määrätä säännöksen tai määräyksen rikkojan täyttämään velvollisuutensa tai muulla tavoin oikaisemaan rikkomuksensa tai laiminlyöntinsä. Pykälän 1 momentissa tarkoitetut kiellot ja määräykset voisivat liittyä esimerkiksi velvollisuuteen varmentaa energian alkuperä alkuperätakuulla (7-10 §:t) tai velvollisuuteen ilmoittaa sähkön alkuperä (19 §). 

Valvontaviranomaisen olisi ennen kiellon tai määräyksen antamista kuultava asianosaista. Kuulemiseen sovelletaan, mitä hallintolaissa säädetään. Kieltoa ja määräystä koskevan päätöksen tiedoksiantoon sovelletaan samoin, mitä hallintolaissa säädetään. Kun päätös sisältää asianosaista velvoittavan ratkaisun, on päätös annettava tiedoksi hallintolain 60 §:n mukaisesti todisteellisena tiedoksiantona. 

Valvontaviranomaisen 1 momentin nojalla antamaa kieltoa tai määräystä olisi 38 §:n nojalla muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää. 

Pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomainen voisi tehostaa 1 momentin nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla taikka teettämis- tai keskeyttämisuhalla siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Pääsääntöisesti 1 momentin nojalla annettu päävelvoite ja uhkasakko määrättäisiin samalla päätöksellä. 

7 luku. Erinäiset säännökset 

34 §.Ohjaus ja seuranta. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaisi pykälän mukaan lain soveltamisalaan kuuluvan toiminnan yleisestä ohjauksesta, seurannasta ja kehittämisestä. 

35 §.Tietojen säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin energianmyyjän, energiantuotantolaitoksen haltijan, sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien ja arviointilaitosten tietojen säilyttämistä koskevasta velvollisuudesta. 

Pykälän 1 momentin mukaan energianmyyjän olisi huolehdittava siitä, että 31 §:n 1 ja 2 momentissa mainittujen tietojen luotettavuus voidaan varmistaa kuuden vuoden ajan sen kalenterivuoden päättymisestä, jota tiedot koskevat.  

Energiantuotantolaitoksen haltijan olisi huolehdittava siitä, että 31 §:n 3 momentissa mainittujen tietojen luotettavuus voidaan varmistaa kuuden vuoden ajan sen kalenterivuoden päättymisestä, jota tiedot koskevat.  

Rekisterien ylläpitäjien olisi huolehdittava siitä, että alkuperätakuun myöntämistä, siirtämistä, peruuttamista ja mitätöintiä koskevien tietojen luotettavuus voidaan varmistaa kuuden vuoden ajan sen kalenterivuoden päättymisestä, jota tiedot koskevat.  

Arviointilaitosten olisi huolehdittava siitä, että 27 §:ssä säädetyn tehtävän suorittamisen kannalta olennaisten tietojen luotettavuus voidaan varmistaa kuuden vuoden ajan sen kalenterivuoden päättymisestä, jota tiedot koskevat. 

Edellä esitetystä poiketen henkilötietojen säilyttämisessä sovellettaisiin kuitenkin yleisiä tietosuojalainsäädännön tietojen säilyttämistä koskevia säännöksiä. 

36 §.Muutoksenhaku työ- ja elinkeinoministeriön ja valvontaviranomaisen päätökseen. Pykälässä olisi informatiivinen viittaus muutoksenhausta työ- ja elinkeinoministeriön ja valvontaviranomaisen, eli Energiaviraston, päätöksiin. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019, jäljempänä hallintoprosessilaki). 

37 §.Muutoksenhaku rekisterin ylläpitäjän ja arviointilaitoksen päätökseen. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta rekisterien ylläpitäjien, eli sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien ja Energiaviraston lämmön ja jäähdytyksen rekisterinpitäjän roolissa tekemiin päätöksiin sekä arviointilaitosten tekemiin päätöksiin.  

Voimassaolevan sähkön alkuperätakuulain tavoin rekisterin ylläpitäjän ja arviointilaitoksen tekemiin päätöksiin ei saisi hakea muutosta valittamalla, vaan ensin olisi haettava oikaisua. Oikaisuvaatimusmenettelyssä noudatettaisiin hallintolakia.  

Pykälän 2 momentissa on informatiivinen viittaus, jonka mukaan rekisterin ylläpitäjän ja arviointilaitoksen oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyihin päätöksiin saisi hakea muutosta valittamalla hallintoprosessilain mukaan. 

38 §.Päätöksen täytäntöönpano. Pykälän nojalla Energiaviraston valvontaviranomaisena 33 §:n 1 momentin nojalla antamaa kieltoa tai määräystä koskevaa päätöstä sekä 33 §:n 2 momentin nojalla asettamaa uhkasakkoa tai antamaa teettämis- tai keskeyttämisuhkapäätöstä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava. Energiaviraston 33 §:n nojalla antamat kiellot, määräykset ja muut päätökset koskevat tilanteita, joissa energianmyyjä, energiantuotantolaitoksen haltija, sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjät tai arviointilaitos ei noudata lain säännöksiä taikka lain nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä ja käytännössä siten olennaisella tavalla vaarantaa alkuperätakuujärjestelmän taustalla olevien tavoitteiden; täsmällisyyden, luotettavuuden ja todenperäisyyden toteutumisen. Tästä syystä päätöksiä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava. Muutoksenhakutuomioistuin voisi kuitenkin kieltää kyseisen Energiaviraston päätöksen täytäntöönpanon taikka määrätä täytäntöönpanon keskeytettäväksi tai antaa muun täytäntöönpanoa koskevan määräyksen. 

39 §.Maksut. Pykälän 1 momentissa olisi informatiivinen viittaus valtion maksuperustelakiin, jonka nojalla määräytyvät Energiaviraston suoritteiden maksullisuuden ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleiset perusteet sekä maksujen muut perusteet. 

Sen estämättä, mitä maksuperustelain 6 §:n 1 momentissa säädetään, lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisteriin liittyvä maksu voitaisiin määrittää suoritteen omakustannusarvoa alempana. Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuisiin liittyy selvästi sähkön ja kaasun alkuperätakuita korkeampi riski rekisterin käyttäjiltä perittävien maksujen tuotosta, koska lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuiden markkina olisi uusi ja sen syntymistä ja kokoa on vaikea ennakoida. Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuupalvelun käynnistämiseen liittyvät kustannukset ovat huomattavat ja maksujen määräytyminen omakustannusarvon mukaisesti voisi alkuvaiheessa hidastaa huomattavasti lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuumarkkinan kehittymistä. Alkuperätakuujärjestelmällä pyritään osaltaan kannustamaan uusiutuvan lämmön ja jäähdytyksen tuotantoon sekä hukkalämmön ja -kylmän käyttöön. Ottaen huomioon järjestelmään liittyvät kustannukset olisi lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisteriin liittyvät maksut voitava määrätä alemmiksi maksuperustelain 6 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä. 

Pykälän 2 momentin nojalla tämän lain mukaiset Energiaviraston perimät maksut ja kustannukset olisivat suoraan ulosottokelpoisia, ja niiden perimisestä säädettäisiin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007). 

8 luku. Voimaantulo 

40 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa olisi tavanmukainen voimaantulosäännös. Ehdotettu laki tulisi voimaan 30 päivänä kesäkuuta 2021. 

Pykälän 2 momentin mukaan tällä lailla kumottaisiin sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta annettu laki (1129/2003) ja sen nojalla annetut säännökset. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siirtymäsäännöksestä 7–10 §:ssä säädettäviin varmennusvelvoitteisiin ydinvoimalla tuotetun sähkön, uusiutuvan kaasun, uusiutuvilla energialähteillä tuotetun vedyn, lämmön ja jäähdytyksen sekä hukkalämmön ja –kylmän osalta. Pykälän 3 momentin mukaan ehdotetun lain 7 §:ssä säädettyä velvollisuutta varmentaa ydinvoimalla tuotetun sähkön alkuperä sekä 8–10 §:ää sovellettaisiin 1 tammikuuta 2022 alkaen.  

Pykälän 4 momentin mukaan ehdotetun lain 19 §:n 5 momenttia sovellettaisiin ydinvoimalla tuotetun sähkön ilmoittamisessa 1 tammikuuta 2022 alkaen. Muu kuin uusiutuviin energialähteisiin perustuva alkuperältään tunnettu sähkö voitaisiin ilmoittaa joko tosiasiallisen tuotantotapansa mukaan tai jäännösjakauman avulla 31.12.2021 asti. Ydinvoimalla tuotetun sähkön osuus voitaisiin siten ilmoittaa vuoden 2021 loppuun asti tosiasiallisen tuotantotavan mukaisesti. 

Pykälän 5 momentin mukaan rekisterin ylläpitäjän tulisi ottaa käyttöön 23 §:n mukainen alkuperätakuurekisteri viimeistään 1.11.2021. Säännöksellä varmistetaan erityisesti kaasun, vedyn sekä lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterien ylläpitäjille kohtuullinen aika ottaa käyttöön lain vaatimusten mukainen sähköinen alkuperätakuurekisteri. Rekisterin käyttöönottoaikataulusta huolimatta, rekisterin pitäjän tulisi kuitenkin myöntää alkuperätakuita takautuvasti energialle, joka on tuotettu 30.6.2021 tai sen jälkeen. 

Pykälän 6 momentin mukaan energiantuotantolaitoksen haltija voisi osoittaa jo ennen 14 §:n 1 momentin mukaista tai siihen rinnastettavaa todentamista energiantuotantolaitoksensa tuotantotavan ja sen käyttämät energialähteet tämän lain edellyttämällä tavalla todennetuiksi, jos se pystyy luotettavasti osoittamaan, että kyseisen energiantuotantolaitoksen tuotantotapa ja käyttämät energialähteet ovat täyttäneet 11 §:n mukaiset alkuperätakuun myöntämisen edellytykset. Arviointilaitoksen tulisi varmistua ja vahvistaa osana lain 14 §:n 1 momentin mukaista todentamista, että energiantuotantolaitoksen tuotantotapa ja sen käyttämät energialähteet ovat olleet todentamisen mukaiset jo ennen varsinaista todentamisen suorittamista. Todentamistodistuksesta tulisi käydä ilmi selkeästi ajankohta ja perusteet asian todentamiselle. Siirtymäsiirtymäsäännöstä sovellettaisiin 31.12.2021 asti. 

41 §.Biokaasusertifikaatit. Pykälässä säädettäisiin ehdotetun lain voimaan tullessa biokaasusertifikaattirekisteriin merkittyjen biokaasusertifikaattien konvertoimisesta kaasun alkuperätakuiksi. Kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjä voisi biokaasusertifikaatin haltijan ilmoituksesta muuttaa ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olevan tai sen jälkeen myönnetyn biokaasusertifikaatin 8 §:n mukaiseksi kaasun alkuperätakuuksi kaasun alkuperätakuurekisteriin. Biokaasusertifikaatin haltijan olisi tehtävä ilmoitus muuttamisesta viimeistään 31.12.2021. Pykälän 2 momentin mukaan poiketen siitä, mitä 13 §:ssä säädetään, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterin ylläpitäjän olisi mitätöitävä alkuperätakuuksi muutettu biokaasusertifikaatti heti, jos sitä ei ole käytetty 18 kuukauden kuluessa alkuperätakuuta vastaavan energian viimeisestä tuotantopäivästä. Käytännössä konvertoinnin myötä biokaasusertifikaattien pidempi voimassaoloaika (18 kk) säilyisi siten ennallaan.  

10.1  Toimeenpano

Ehdotetun lain tehokkaan toimeenpanon kannalta on olennaista, että sääntelyn kohteet ehtivät valmistautua sääntelyn muutoksiin riittävästi ja ottaa sääntelyn muutokset huomioon markkinoinnissaan ja tuotevalikoimassaan. Valvovan viranomaisen ja alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien ohjeistuksella sekä tiedottamisella ja toimivalla sähköisellä asioinnilla on suuri rooli onnistuneen toimeenpanon varmistamisessa. 

Lain toimeenpano edellyttää Energiavirastossa henkilöstön rekrytointia sekä mahdollisesti muutoksia työtehtävien sisäisiin järjestelyihin rekisterien ylläpitäjinä toimivien kantaverkonhaltijan (Fingrid Oyj:n) ja siirtoverkonhaltijan (Gasgrid Finland Oy:n) osalta. 

Lain toimeenpano ja lain noudattamisen valvonta edellyttävät yhteistyötä ja tiedonvaihtoa rekisterien ylläpitäjien sekä energianmyyjien, -tuottajien ja -käyttäjien välillä. Alkuperätakuumarkkinan kansainvälisen kehityksen kannalta olennaista on myös rekisterien ylläpitäjien osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön tarkoituksenmukaisessa laajuudessa alkuperätakuujärjestelmää edistävien järjestöjen piirissä sekä alkuperätakuita koskevan standardin päivittämiseen liittyen.  

10.2  Seuranta

Lakiehdotuksen toimeenpanon vaikutuksia seurataan työ- ja elinkeinoministeriössä. Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa yhdessä alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien kanssa alkuperätakuita koskevan standardin CEN EN – 16325 päivitystyötä. 

12.1  Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle

Sähkön, kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjät

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voi kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Perustuslain hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) kyseistä säännöstä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa viitataan julkisella hallintotehtävällä verraten laajaan hallinnollisten tehtävien kokonaisuuteen, johon kuuluu esimerkiksi lakien toimeenpanoon sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon liittyviä tehtäviä. Esityksen mukaisiin rekisterin ylläpitäjän tehtäviin kuuluu toisten eduista päättäminen, joten rekisterin ylläpitäjän tehtävää on pidettävä perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna julkisena hallintotehtävänä, kuten on katsottu jo nykyistä sähkön alkuperätakuulakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 37/2013 vp). 

Rekisterin ylläpitäjänä toimii sähkön alkuperätakuiden osalta nykyisin järjestelmävastaavaksi määrätty kantaverkonhaltija (tällä hetkellä Fingrid Oyj). Tähän esitys ei tuo muutosta. Sen sijaan lämmön ja jäädytyksen osalta ehdotetaan, että rekisterin ylläpitäjänä toimisi Energiavirasto, ja kaasun ja vedyn osalta tehtävä annettaisiin maakaasujärjestelmän järjestelmävastaavaksi määrätylle siirtoverkonhaltijalle (tällä hetkellä Gasgrid Finland Oy). Koska rekisterin ylläpitotehtävä sähkön, kaasun ja vedyn osalta annettaisiin esityksellä muulle kuin viranomaiselle, on asiaa tarkasteltava perustuslain 124 §:n kannalta. 

Sähkön alkuperätakuulakia koskevat hallituksen esitykset eivät ole olleet perustuslakivaliokunnan arvioitavana. Edellisessä hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta annetun lain muuttamisesta (HE 37/2013 vp) rekisterin ylläpitäjän tehtävän antaminen sähkön osalta järjestelmävastaavaksi määrätylle kantaverkonhaltijalle katsottiin perustuslain 124 §:n mukaiseksi. Kyseisessä esityksessä tehtävän ei arvioitu sisältävän merkittävää julkisen vallan käyttöä, jonka olisi voinut antaa vain viranomaiselle. Perustuslain hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) 124 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan merkittävänä julkisen vallan käyttämisenä pidetään esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt merkittävänä julkisen vallan käyttönä esimerkiksi julkisten hankintojen toteuttamistehtävää, joka oltiin antamassa Hansel Oy:lle (PeVL 15/2019 vp). Valiokunta ei ole pitänyt merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävänä myöskään eräitä julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoimintaan kuuluvia tehtäviä, vaan katsoi verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottajan tehtävät asiallisesti teknisluonteisiksi ja viranomaisten toimintaa tukeviksi (PeVL 8/2014 vp). Valiokunta on pitänyt perustuslain 124 §:n mukaisena myös sitä, että oikeusapu- ja edunvalvontapalveluita voidaan ulkoistaa, jos se on palveluiden alueellisen saatavuuden tai muun syyn vuoksi tarpeen (PeVL 16/2016 vp). Edellä todettu huomioon ottaen rekisterin ylläpitäjän tehtävää ei ole syytä arvioida eri tavalla kuin aiemmassa hallituksen esityksessä (HE 37/2013 vp), eikä tehtävää siis voida pitää merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävänä. 

Rekisterin ylläpitäjänä toimimista on tarkasteltava perustuslain 124 §:n mukaisena julkisena hallintotehtävänä, joka annettaisiin esityksellä muulle kuin viranomaiselle. Perustuslain 124 § edellyttää esityksen arviointia tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen toteutumisen näkökulmasta ja lisäksi on varmistuttava, ettei esitetty julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. 

Tarkoituksenmukaisuusvaatimus arvioidaan perustuslakia koskevan hallituksen esityksen mukaan tapauskohtaisesti. Tarkoituksenmukaisuusarvioinnissa tulee kiinnittää huomiota muun muassa hallinnon tehokkuuteen, muihin hallinnon sisäisiksi luonnehdittaviin tarpeisiin, hallintotehtävän luonteeseen sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen tarpeisiin. Myös esimerkiksi tehtävissä tarvittava erityisosaaminen tai resurssit vaikuttavat tarkoituksenmukaisuusharkinnassa (esim. PeVL 26/2017, PeVL 29/2013 vp). Perustuslakivaliokunta on katsonut, että hyljetuotteiden alkuperätodistusten myöntämistoimivallan osoittamista viranomaiskoneiston ulkopuolelle voidaan pitää perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla tarpeellisena tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi (PeVL 12/2014 vp). Valiokunta on myös katsonut, että todentajan tehtävät voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle, koska toiminta edellyttää syvällistä erikoistumista sähkön tuotantoon liittyviin kysymyksiin (PeVL 37/2010 vp). 

Sähkön osalta rekisterin ylläpitäjän tehtävään ehdotetaan järjestelmävastaavaksi määrättyä kantaverkonhaltijaa ja kaasun ja vedyn osalta rekisterin ylläpitäjän tehtävään ehdotetaan maakaasujärjestelmän järjestelmävastaavaksi määrättyä siirtoverkonhaltijaa. Molemmilla tahoilla on rekisterin ylläpitäjän tehtävissä tarvittava erityisosaaminen ja resurssit. Sekä kantaverkonhaltijalla että siirtoverkonhaltijalla on muun muassa taseselvitykseen ja mittaustietojen käsittelyyn liittyen erityinen asema, joka osaltaan perustelee tehtävän siirtämisen tarkoituksenmukaisuutta. Voimassa olevan alkuperätakuulain hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta sekä laiksi sähkömarkkinalain 9 ja 14 §:n muuttamisesta (HE 95/2003 vp) rekisterin ylläpitäjän tehtävien antamista kantaverkonhaltijalle perusteltiin sillä, että kantaverkonhaltija toimii jo ennestään sähkökauppojen selvittäjänä valtakunnallisella tasolla. Maakaasumarkkinalain (587/2017) mukaisesti järjestelmävastaavaksi määrätty siirtoverkonhaltija puolestaan vastaa maakaasujärjestelmän taseselvityksestä. Vaikka tilanne on muuttunut kantaverkonhaltijan osalta ja nykyisin taseselvityksestä vastaa yhteispohjoismaista taseselvitystä hoitava yhtiö eSett Oy, on nykyisin sähkön alkuperätakuurekisterin ylläpitäjänä toimivalla kantaverkonhaltijalla katsottu olevan tehtävän vaatima erityisosaaminen ja resurssit. 

Lisäksi on varmistettava perustuslain 124 §:n edellyttämällä tavalla, ettei julkisen hallintotehtävän siirto vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Kantaverkonhaltijan ja siirtoverkonhaltijan toimintaan rekisterin ylläpitäjän tehtävissä sovelletaan hallinnon yleislakeja. Erityislakiin ei kuitenkaan ole perustuslain 124 §:n takia välttämätöntä yleensä sisällyttää viittausta hallinnon yleislakeihin, sillä hallinnon yleislakeja sovelletaan niiden sisältämien soveltamisalaa, viranomaisten määritelmää tai yksityisen kielellistä palveluvelvollisuutta koskevien säännösten nojalla myös yksityisiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä (esim. PeVL 26/2017 vp, PeVL 42/2005 vp). Perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten turvaamisen kannalta merkityksellistä on myös yksityiselle annetun julkisen hallintotehtävän hoitamisen valvonta (esim. PeVL 26/2017 vp, PeVL 62/2014 vp). Energiavirasto toimisi esityksen mukaan sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien valvontaviranomaisena. Myös muun muassa virkavastuulla ja sääntelyn yleisellä tarkkuudella on valiokunnan mukaan merkitystä (esim. PeVL 15/2018 vp, PeVL 30/2014 vp). Lakiehdotuksen mukaan sekä sähkön että kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjien palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä näiden suorittaessa tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä. Ehdotettujen alkuperätakuurekisterien ylläpitotehtävien antamisen sähkön kantaverkonhaltijalle ja maakaasun siirtoverkonhaltijalle ei katsota siten vaarantavan perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutumista. 

Julkisen hallintotehtävän edelleen siirtäminen

Yksityiselle siirretyn julkisen hallintotehtävän edelleen siirtämiseen (subdelegointiin) on perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä suhtauduttava lähtökohtaisesti kielteisesti. Ehdotonta kieltoa tällaiselle siirtämiselle ei kuitenkaan ole ollut osoitettavissa tilanteissa, joissa on kyse teknisluonteisesta tehtävästä ja joissa alihankkijaan kohdistuvat samat laatuvaatimukset ja vastaava valvonta kuin alkuperäiseen palveluntuottajaan (PeVL 26/2017 vp, PeVL 6/2013 vp). Perustuslakivaliokunta on kyllä huomauttanut, että osakeyhtiömuotoiseen toimintaan ei lähtökohtaisesti ole mahdollista kohdistaa samantasoista hallinnollista ohjausta ja yhtä tehokasta valvontaa kuin viranomaistoimintaan ja tytäryhtiön viranomaisvalvonta on vieläkin välillisempää. Valiokunnan mukaan valvonnan järjestäminen on jossain määrin kaupallista yritystä helpompaa, kun kyseessä on voittoa tavoittelematon valtion kokonaan omistama osakeyhtiö tai tämän yhtiön kokonaan omistama tytäryhtiö (PeVL 8/2014). Siirtoverkonhaltijana toimiva Gasgrid Finland Oy on kokonaan valtion omistama osakeyhtiö, jonka toiminnan tuotto on taloudellisen valvonnan kautta rajattu. Vaikka sähkön kantaverkonhaltijana toimiva Fingrid Oyj ei ole täysin valtio-omisteinen ja se on lisäksi voittoa tavoitteleva julkinen osakeyhtiö, on sen toiminnan tuotto taloudellisen valvonnan kautta rajattu ja siten kyse ei ole perinteisestä kaupallisesta yrityksestä. 

Esityksen mukaan sähkön, kaasun ja vedyn alkuperärekisterin ylläpitäjä voisi antaa tehtävän hoitamisen kokonaan omistamansa tytäryhtiön hoidettavaksi. Ehdotettu tehtävien edelleen delegoinnin mahdollisuus olisi siten rajattu tarkkarajaisesti koskemaan ainoastaan rekisterin ylläpitäjän kokonaan omistamaa tytäryhtiötä. Ehdotettu tapa organisoida rekisterin ylläpitäjän tehtävät järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan tai järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan kokonaan omistamaan tytäryhtiöön mahdollistaisi tarvittaessa toimintojen pitämisen erillään järjestelmävastaavien muista toiminnoista, jonka avulla voitaisiin varmistaa myös tarvittava erityisosaaminen ja resurssit rekisterin ylläpitotehtävässä. Lisäksi se helpottaisi tehtävän hoitamisesta aiheutuvien kustannusten eriyttämistä ja läpinäkyvyyttä muusta kantaverkonhaltijan ja siirtoverkonhaltijan toiminnasta, ja samalla vahvistaisi siten myös maksujen läpinäkyvyyttä. Vastuu tehtävän asianmukaisesta hoitamisesta säilyisi kuitenkin nimetyllä rekisterin ylläpitäjällä. Rekisterin ylläpitäjän valvonnasta on säädetty lakiehdotuksen 6 luvussa. Valvontaan sisältyy niin ennakollista (30 § Valvontaviranomaisen vahvistamat menetelmät ja ehdot) kuin jälkikäteistä valvontaa ja sama valvonta kohdistuisi myös rekisterin ylläpitäjän tytäryhtiöön tämän hoitaessa tehtäviä. Edellä esitetyn huomioiden esityksen ei katsota olevan subdelegoinnin kiellon kannalta ongelmallinen.  

Arviointilaitos

Myös arviointilaitoksia koskevaa sääntelyä on tarpeen arvioida perustuslain 124 §:n näkökulmasta, sillä arviointilaitoksen tehtäviä, joista säädetään tarkemmin ehdotetuissa 14 ja 27 §:ssä, voidaan pitää perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuina julkisina hallintotehtävinä. Alkuperätakuujärjestelmään liittyvien tehtävien antamista arviointilaitokselle voidaan pitää tarpeellisena tehtävien tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Arviointilaitokseen sovelletaan hallinnon yleislakeja sen hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Kuten edellä on todettu erityislakiin ei kuitenkaan ole perustuslain 124 §:n takia välttämätöntä yleensä sisällyttää viittausta hallinnon yleislakeihin (esim. PeVL 26/2017 vp, PeVL 42/2005 vp). Ehdotetussa 37 §:ssä säädetään muutoksenhausta arviointilaitoksen päätökseen. Säännösehdotuksissa on otettu huomioon perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimukset. 

Arviointilaitokseksi hyväksymisestä säädetään ehdotetussa 25 §:ssä sekä arviointilaitoksen hyväksymistä koskevan päätöksen muuttamisesta ja peruuttamisesta ehdotetussa 26 §:ssä. Sääntelyyn liittyy toimilupasääntelylle ominaisia piirteitä. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan 27/2012 vp todennut, että kysymys ei ole elinkeinon harjoittamisen luvanvaraistamisesta, vaan niiden tahojen hyväksymismenettelystä, joille annetaan julkisia hallintotehtäviä. Perustuslakivaliokunta on aiemmin katsonut, ettei viranomaisille lähtökohtaisesti kuuluvien hallintotehtävien hoitaminen kuulu perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun elinkeinovapauden piiriin (PeVL 40/2002 vp, PeVL 20/2006 vp, PeVL 12/2010 vp). Valiokunta katsoi, että sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta hyväksynnän peruuttaminen on syytä sitoa vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että laitokselle annetut huomautukset ja varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen (PeVL 20/2006 vp). Ehdotuksen mukainen peruuttamismahdollisuus on 26 §:ssä sidottu vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että arviointilaitokselle mahdollisesti annetut huomautukset tai varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen. Ehdotettujen säännösten voidaan siten katsoa antavan riittävän ennustettavuuden viranomaistoiminnasta (PeVL 33/2005 vp, PeVL 15/2008 vp ja PeVL 19/2009 vp). 

12.2  Tiedonsaantioikeudet

Lakiehdotuksen mukaan valvontaviranomaisella olisi oikeus saada alkuperätakuulain säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot energianmyyjältä ja energiatuotantolaitoksen haltijalta. Lisäksi valvontaviranomaisella olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiltä sekä arviointilaitokselta tämän lain säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömiä tietoja. 

RED II:n 19 artiklan 5 kohdassa edellytetään alkuperätakuiden myöntämisen, siirron ja peruuttamisen valvonnan järjestämistä. Tiedonsaantioikeuksilla varmistettaisiin kyseisen lainkohdan tehokas toimeenpano. Tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen valvonnan katsotaan edellyttävän riittäviä tietoja valvonnan kohteesta. Perustuslakivaliokunta on korostanut, että siltä osin kuin Euroopan unionin lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset (esim. PeVL 12/2019 vp, PeVL 9/2019 vp).  

Energiaviraston tiedonsaantioikeudet on osin turvattu jo julkisuuslain perusteella. Hallinnon yleislakeja (kuten julkisuuslakia) sovelletaan niiden sisältämien soveltamisalaa, viranomaisten määritelmää tai yksityisen kielellistä palveluvelvollisuutta koskevien säännösten nojalla myös yksityisiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä (esim. PeVL 26/2017 vp, PeVL 42/2005 vp). Rekisterin ylläpitäjä ja arviointilaitos hoitavat julkista hallintotehtävää. Rekisterien ylläpitäjiin ja arviointilaitoksiin sovelletaan siis julkisuuslakia myös silloin, kun ne ovat yksityisiä toimijoita. Salassa pidettävien tietojen osalta esityksessä ehdotetaan, että valvontaviranomaisella olisi oikeus saada rekisterien ylläpitäjiltä ja arviointilaitoksilta välttämättömiä tietoja (julkisuuslain) salassapitosäännösten estämättä. Valvonta voi edellyttää salassa pidettävien tietojen saamista, kuten asiakirjojen, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liikesalaisuudesta (julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohta). 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Perustuslain 10 §:n 1 momentilla turvataan jokaisen yksityiselämä sekä todetaan, että henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Valiokunnan vakiintuneen käytännön mukaan henkilötietojen suoja osittain sisältyy perustuslain 10 §:n samassa momentissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin. Kysymys on kaiken kaikkiaan siitä, että lainsäätäjän tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa (PeVL 14/2018 vp). 

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttamismahdollisuus ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (esim. PeVL 17/2016 vp). Rekisterien ylläpitäjiltä ja arviointilaitoksilta tarvittavat tiedot katsotaan välttämättömiksi, sillä ne liittyvät rekisterien ylläpitäjien, arviointilaitosten ja alkuperätakuujärjestelmään osallistuvien toimijoiden valvontaan, joka on järjestettävä RED II:n 19 artiklan 5 kohdan nojalla. Lakiehdotuksen mukaan valvontaviranomaisella olisi oikeus saada sähkön sekä kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisterien ylläpitäjiltä sekä arviointilaitokselta salassapitosäännösten estämättä lain säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot. Myös energianmyyjiltä sekä alkuperätakuun saaneilta tai sellaista hakeneilta energiantuotantolaitoksien haltijoilta valvontaviranomaisella olisi lakiehdotuksen mukaan oikeus saada välttämättömät tiedot kyseisen lain säännösten noudattamisen valvontaa varten. Ehdotetussa 31 §:ssä tiedonsaantioikeus olisi siten sidottu välttämättömyyskriteerin lisäksi rajattuun joukkoon toimijoita ja niiden toiminnan valvontaan. Koska välttämättömyysedellytys on sisällytetty ehdotettuun lainkohtaan edellä esitetyllä tavalla, tietosisältöjen luettelointi ei ole perustuslakivaliokunnan käytännön valossa tarpeen. Ehdotetuissa lainkohdissa koskien Energiaviraston tiedonsaantioikeutta suhteessa energianmyyjiin sekä energiantuotantolaitoksien haltijoihin on kuitenkin yksilöity, mitä välttämättömät tiedot koskevat. 

Valiokunnan mielestä tietosuoja-asetuksen yksityiskohtainen sääntely, jota tulkitaan ja sovelletaan EU:n perusoikeuskirjassa turvattujen oikeuksien mukaisesti, muodostaa yleensä riittävän säännöspohjan myös perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Valiokunnan käsityksen mukaan tietosuoja-asetuksen sääntely vastaa asianmukaisesti tulkittuna ja sovellettuna myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) mukaan määräytyvää henkilötietojen suojan tasoa. Näin ollen erityislainsäädäntöön ei ole tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla enää valtiosääntöisistä syistä välttämätöntä sisällyttää kattavaa ja yksityiskohtaista sääntelyä henkilötietojen käsittelystä (PeVL 14/2018 vp.). 

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava myös tietosuoja-asetuksenkin edellyttämän riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin. Mitä korkeampi riski käsittelystä aiheutuu luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille, sitä perustellumpaa on yksityiskohtaisempi sääntely. Tällä seikalla on erityistä merkitystä arkaluonteisten tietojen käsittelyn kohdalla (PeVL 14/2018 vp). Ehdotettu säännös ei sulkisi tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle henkilötietoja, mutta niiden ei lähtökohtaisesti katsota kuitenkaan olevan valvonnassa tarpeen ehdotetussa säännöksessä mainittua tarkoitusta varten. Arkaluonteiset henkilötiedot on kuitenkin suljettu tiedonsaantioikeuden soveltamisen ulkopuolelle ja siten perusteita tarkemmalle erityissääntelylle ei henkilötietojen suojan osalta katsota olevan. 

Ehdotettu tiedonsaantisäännös täyttää edellä kuvatussa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä vakiintuneet edellytykset tiedonsaantioikeuden tarkkarajaisuudesta ja välttämättömyydestä ja ei muodosta siten estettä lakiehdotuksen käsittelylle tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. 

12.3  Tarkastusoikeudet

Lakiehdotuksen 32 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi valvontaviranomaisen tarkastusoikeudesta, jota tulee arvioida suhteessa perustuslain 10 §:ssä säädettyyn. Jokaisen kotirauha on perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan turvattu. Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. 

Perustuslakivaliokunta on käytännössään katsonut kotirauhan piiriin ulottuvan toimen olevan hyväksyttävä "rikosten selvittämiseksi", jos toimi sidotaan siihen, että on olemassa konkreettinen ja yksilöity syy epäillä lakia rikotun tai rikottavan. Sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta valiokunnan lähtökohtana on ollut, ettei kotirauhan suojaan tule puuttua enimmillään sakolla rangaistavien, moitittavuudeltaan vähäisten rikkomusten selvittämiseksi (ks. PeVL 40/2002 vp, s. 2).  

Ehdotetun 32 §:n 2 momentin mukaan valvontaviranomaisen tarkastuksia koskeva toimivalta olisi rajoitettu, kun kyse on pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetuista tiloista. Tällaisissa tiloissa tarkastukset olisivat mahdollisia vain, jos on syytä epäillä, että on tehty rikoslain (39/1889) 16 luvun 8 §:ssä tarkoitettu rikos (väärän todistuksen antaminen viranomaiselle), 30 luvun 1 §:ssä tarkoitettu rikos (markkinointirikos) taikka 33 luvun 1 §:ssä tarkoitettu rikos (väärennys), ja tarkastus on välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Mainittujen lainkohtien nojalla on mahdollista tuomita sakko tai vankeusrangaistus. Tarkastus pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin on sidottu välttämättömyyskriteeriin sekä ”on syytä epäillä” vaatimukseen vankeusuhkaisista rikoksista. Ehdotettua säännöstä ei siten voida pitää perustuslain 10 §:n kannalta ongelmallisena. 

12.4  Muutoksenhaku

Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi lainkohdan 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. 

Nykyisessä sähkön alkuperätakuulaissa rekisterin ylläpitäjän sähkön alkuperätakuuta koskevaan päätökseen ja arviointilaitoksen todentamistodistusta koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään. Tähän rekisterin ylläpitäjän ja arviointilaitoksen päätöstä koskevaan muutoksenhakukäytäntöön lakiehdotus ei toisi muutosta. Oikaisuvaatimussäännösten soveltuvuus arvioidaan eri hallinnonalojen lainsäädännössä asiaryhmäkohtaisesti. 

Oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamista puoltaa se, että muutoksenhakuasioiden ruuhkautuminen on koettu ongelmalliseksi perustuslain 21 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksen kannalta. Oikaisuvaatimusmenettelyllä voidaan estää hallinto-oikeuksien ruuhkautuminen asioilla, jotka ovat mahdollista hallinto-oikeuden sijaan ratkaista oikaisuvaatimuksen pohjalta, joka on käsiteltävä kiireellisenä (hallintolaki 49 e §). Alkuperätakuulakiesityksellä ei ehdoteta valituskieltoa, vaan oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimusmenettely onkin tavallaan muutoksenhaun ensimmäinen vaihe, kuten perustuslakivaliokunta on kuvaillut (PeVL 32/2012 vp). Oikaisuvaatimusmenettelyssä ei ole kysymys tuomioistuimessa tapahtuvasta lainkäytöstä, minkä vuoksi se ei voi täyttää perustuslain 21 §:n 1 momentin vaatimusta siitä, että jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. (PeVL 32/2012 vp) Perustuslain 21§:n mukainen oikeusturva taataan kuitenkin valitusoikeudella hallinto-oikeuteen. 

Toiseksi alkuperätakuulakiesityksen muutoksenhakusääntelyn perustuslainmukaisuustarkastelussa on otettava huomioon, että valituslupajärjestelmän käyttöala on laajentunut aikaisemmasta koskemaan kaikkia hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasioissa antamia päätöksiä 1 tammikuuta 2020 voimaan tulleen hallintoprosessilain 107 §:n myötä. Ehdotetun lakimuutoksen säännökset vastaisivat muutoksenhaun osalta muuttunutta lainsäädäntöä. 

Perustuslakivaliokunta on suhtautunut pidättyvästi valituslupajärjestelmän laajentamiseen aiemmassa lausuntokäytännössään, mutta on tarkastanut pidättyvää kantaansa lausunnossa PeVL 32/2012 vp. Taustalla sallivammalle kannalle oli muutoksenhakujärjestelmän kehitys kuten se, että yhä suurempi osa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuvista asioista kuului jo ennen uutta hallintoprosessilakia ryhmiin, joissa muutoksenhaku edellyttää valituslupaa. Valituslupajärjestelmän hyväksyttävyyttä ja oikeasuhtaisuutta on kuitenkin aina arvioitava valiokunnan aiemman käytännön pohjalta. Perustuslain 21 §:n kannalta asiaa tarkasteltaessa keskeistä on varmistua siitä, että muutoksenhakujärjestelmä kokonaisuutena turvaa sekä oikeusturvan saatavuuden ja riittävyyden että asian käsittelyn niin joutuisasti kuin se on oikeusturvavaatimuksen valossa mahdollista (PeVL 32/2012 vp). Valiokunta on kuitenkin myös todennut, etteivät asian laatu tai merkittävyys välttämättä edellytä pääsyä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa kaikissa sellaisissakaan asiaryhmissä, joihin valitusvaiheessa useimmin liittyy vaativia oikeuskysymyksiä tai jotka ovat yleensä asianosaisen tai yhteiskunnan kannalta erityisen merkittäviä tai laaja-alaisia (PeVL 55/2014 vp, PeVL 29/2017 vp). 

Perustuslakivaliokunta pysyi uudessa, valituslupajärjestelmän laajentamisen kannalta sallivammassa kannassa uutta hallintoprosessilakia koskevassa lausunnossaan (PeVL 50/2018 vp). Valiokunta katsoi, että valitusluvan asettamista pääsäännöksi voidaan perustuslain 21 §:n estämättä pitää mahdollisena ja perusteltuna. Valiokunnan mukaan valituslupajärjestelmälle oli painavia hallintolainkäytön tehostamiseen ja korkeimman oikeuden ennakkopäätösroolin vahvistamiseen liittyviä perusteita. Valiokunta kiinnitti huomiota myös oikeudenkäynnin viivytyksettömyyden turvaamiseen, jolla valituslupajärjestelmän laajentamista oli hallintoprosessilain hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 29/2018 vp) muiden syiden ohella perusteltu. Oikeudenkäynnin kohtuullinen kokonaiskesto sisältyy sekä perustuslaissa että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin. 

Hallintoprosessilain valituslupasääntely ei vaikuta oikeuteen valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, vaan siihen, missä laajuudessa valitus tutkitaan (HE 29/2018 vp). Perustuslakivaliokunta huomioi tämän lakiesityksen perustuslainmukaisuutta arvioidessaan. Valituslupajärjestelmä ei merkitse niin pitkälle menevää rajoitusta muutoksenhakuoikeuteen kuin varsinaiset valituskiellot. Valitusluvan ehtojen täyttyessä korkeimman hallinto-oikeuden on myönnettävä valituslupa (PeVL 50/2018 vp). 

Ehdotetun lain muutoksenhakua koskevilla säännöksillä turvataan siten perustuslain 21 §:n mukaisen oikeusturvan toteutumisen edellytykset sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan turvaama oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. 

12.5  Asetuksenantovaltuudet

Ehdotettuun lakiin sisältyy asetuksenantovaltuuksia, joten esitystä on arvioitava perustuslain 80 §:n 1 momentin kannalta. Sen mukaan asetuksia voidaan antaa perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan.  

Valtuutuksen säätämiseen laissa on perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä kohdistettu vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta (esim. PeVL 25/2005 vp ja PeVL 1/2004 vp). Asetuksenantovaltuuden sisällön tulee ilmetä selvästi laista ja se tulee myös rajata riittävän selkeästi. Perustuslakivaliokunta on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että perustuslain 80 §:n takia on olennaista, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa, ja että valtuus on syytä sijoittaa pääsääntöisesti lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen (esim. PeVL 49/2014 vp ja PeVL 10/2016 vp).  

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin lakiin ehdotetun 4, 6, 11, 12, 13, 14, 15, 22, 23, 24 ja 25 §:n nojalla antaa menettelyihin ja lain soveltamiseen liittyviä tarkempia säännöksiä. Ehdotetuilla asetuksenantovaltuuksilla on pyritty huomioimaan alkuperätakuita koskevan standardin CEN EN – 16325 päivityksestä johtuvat mahdolliset tarpeet kansalliselle alemman asteiselle sääntelylle. Lisäksi valtuutussäännökset olisivat tarpeen huomioiden sääntelyn teknisen luonteen. Ehdotetut asetuksenantovaltuudet on sijoitettu asianomaisen säännöksen yhteyteen, joka sisältää säänneltävästä asiasta perussäännökset. Ehdotettujen asetuksenantovaltuuksien voidaan katsoa perustuvan riittävän täsmällisiin ja tarkkarajaisiin säännöksiin yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Asetuksenantovaltuuksien voidaan siten katsoa täyttävän perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimukset. 

12.6  Säätämisjärjestyksen arviointi

Edellä selostetuilla perusteilla esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Esitykseen liittyvien valtionsääntöoikeudellisten näkökohtien vuoksi hallitus pitää kuitenkin suotavana, että esityksestä pyydettäisiin perustuslakivaliokunnan lausunto.