Ehdotuksen pääasiallinen sisältö

Asetusehdotus perustuu pääasiallisesti samoihin periaatteisiin kuin Dublinin yleissopimus. Ehdotuksessa esitetään perusteet, joiden mukaan määritetään turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio. Ehdotus sisältää myös takaisinottoa koskevat säännöt, joita sovelletaan henkilöön, joka on hakenut turvapaikkaa jostakin jäsenvaltiosta mutta oleskelee tämän jälkeen toisessa jäsenvaltiossa.

Kuten Dublinin yleissopimuksessakin, ehdotuksessa asetetaan jäsenvaltioiden vastuun määräytymisperusteet keskenään hierarkkiseen järjestykseen. Perusteita sovellettaisiin siinä järjestyksessä, jossa ne on asetusehdotuksessa esitetty. Pääperiaatteena ehdotuksen mukaan on turvapaikkahakemuksen käsittelyvastuun kuuluminen sille jäsenvaltiolle, jolla on ollut merkittävin osuus turvapaikanhakijan tulossa EU:n alueelle tai hänen oleskelussaan siellä. Vastuu perustuisi tällöin siihen, että kyseinen jäsenvaltio on myöntänyt turvapaikanhakijalle oleskeluluvan tai viisumin tai siihen, että se on toteuttanut valvontaa ulkorajoillaan puutteellisesti tai sallinut maahantulon ilman viisumia.

Ehdotus sisältää uudet säännökset, jotka korostavat jäsenvaltion vastuuta muihin jäsenvaltioihin nähden, jos se sallii luvattoman maassaolon jatkua alueellaan. Ehdotuksessa noudatetaan periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltio ei voi luvattoman maahantulon perusteella yrittää siirtää käsittelyvastuuta sille jäsenvaltiolle, jonka kautta hakija on tullut Euroopan unionin alueelle, jos se ei itse torju tehokkaasti kolmansien maiden kansalaisten luvatonta oleskelua alueellaan.

Ehdotukseen sisältyvän poikkeusmahdollisuuden mukaan jäsenvaltiolla olisi aina oikeus käsitellä sille tehty turvapaikkahakemus siinäkin tapauksessa, ettei se vastuuperusteiden mukaan olisi velvollinen käsittelemään hakemusta.

Jos turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavaa jäsenvaltiota ei voida määrittää ehdotuksessa lueteltujen perusteiden mukaisesti, vastaisi käsittelystä viime sijassa ensimmäinen jäsenvaltio, johon turvapaikkahakemus on jätetty.

Vastuunotto- ja takaisinottopyyntöjä koskevat määräykset noudattavat pääpiirteissään Dublinin yleissopimuksessa olevia säännöksiä. Määräaikoja lyhennettäisiin kuitenkin selkeästi Dublinin yleissopimukseen verrattuna.

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat sopia keskenään kahdenvälisistä hallinnollisista järjestelyistä asetuksen täytäntöönpanon helpottamiseksi ja tehostamiseksi.

Valtioneuvoston kanta

Suomi suhtautuu asetusehdotukseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Selkeän ja toimivan järjestelmän luominen turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi on tärkeää sekä jäsenvaltioiden että yksittäisen turvapaikanhakijan kannalta.

Myös muunlaista kansainvälistä suojelua kuin Geneven yleissopimuksessa tarkoitettua pakolaisasemaa hakevat henkilöt olisi yhdenvertaisuuden ja selkeyden vuoksi hyvä sisällyttää asetuksen soveltamisalaan, jos vain mahdollista. Dublinin yleissopimuksen yhteydessä on joissain maissa osoittautunut, että kansainvälistä suojelua pyytävät henkilöt ovat välttäneet yleissopimuksen soveltamisen rajoittamalla hakemuksensa koskemaan muuta kuin Geneven yleissopimuksessa tarkoitettua suojelua.

Asetusehdotusta valmisteltaessa Dublinin yleissopimus muodostaa hyvän perustan. Vastuun tulee jatkossakin perustua periaatteeseen, jonka mukaan se jäsenvaltio, joka vastaa henkilön oleskelusta jäsenvaltioiden alueella, on velvollinen tutkimaan myös tämän myöhemmin tekemät turvapaikkahakemukset.

Lähtökohtana vastuuperusteita sovellettaessa tulee olla myös perheiden yhtenäisyyden suojaaminen. Perheiden yhtenäisyys tulee säilyttää aina, kun se on sovitettavissa yhteen ehdotuksen muiden tavoitteiden kanssa.

Ehdotukseen sisältyvä säännös turvapaikanhakijoiden siirtojen järjestämisestä kahden jäsenvaltion välillä siten, että tietyn ajanjakson jälkeen toteutetaan ainoastaan siirrettävien turvapaikanhakijoiden erotus, on ongelmallinen ja edellyttää lisäselvityksiä. Lähtökohtaisesti Suomi suhtautuu säännökseen varauksellisesti.