Perustelut
Yleistä
Hankintalaki koskee valtion ja kuntien sekä muiden
hankintayksiköiden hankintojen kilpailuttamista. Lain tarkoituksena
on ollut tehostaa julkisten varojen käyttöä,
selkeyttää hankintaviranomaisten ostoyhteistyön
edellytyksiä sekä turvata kaikille tarjoajille
tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu julkisissa
hankinnoissa. Laki on tullut voimaan 1.6.2007. Nyt käsiteltävä selonteko
perustuu vuoden mittaiseen tarkastelujaksoon (1.6.2007—31.5.2008)
lain voimaantulon jälkeen. Selonteko rajoittuu käsittelemään
vain julkisista hankinnoista annetun lain vaikutuksia ja pääasiassa
siltä osin, kuin kyse on muista kuin EU-hankinnoista, joilla
tarkoitetaan tietyn euromääräisen komission
vahvistaman kynnysarvon ylittäviä hankintoja.
Kansalliset kynnysarvot alittaviin hankintoihin lakia ei sovelleta.
Uudessa hankintalaissa hankintaprosessin eri osa-alueet on säännelty
ja kuvattu yksityiskohtaisesti. Laissa on säännelty
aiempaa tarkemmin tarjouspyynnön sisältöön
liittyvistä seikoista, ehdokkaiden ja tarjoajien kelpoisuuden
arvioinnista, tarjousten valinnasta sekä hankintapäätöksen
teosta ja tiedottamisesta. Aiempaa täsmällisemmillä säännöksillä on
pyritty luomaan selkeämmät puitteet
hankintaprosessille ja parantamaan tarjouspyyntöjen laatua
sekä vähentämään tulkintaongelmia.
Hallintovaliokunta on tarkastellut valtioneuvoston selontekoa
hankintalakiuudistuksesta toimialansa mukaisesti lähinnä kuntien
ja kirkon sekä yleisen hallinto-oikeuden näkökulmasta.
Avoimuus
Hankintalaki velvoittaa ilmoittamaan kaikista kansalliset kynnysarvot
ylittävistä hankinnoista sähköisessä ilmoitusjärjestelmässä (HILMA). Asiantuntijakuulemisissa
on käynyt selville, että sekä hankintayksiköt
että toimittajat katsovat avoimuuden lisääntyneen
uuden hankintalain myötä. Tämä on
mahdollistanut myös sen, että aikaisempaa suurempi
joukko yrityksiä on päässyt tarjoamaan
julkiselle sektorille. Toisaalta on käynyt selville, että varsinkin
pienet yrittäjät eivät tunne eivätkä osaa
käyttää ilmoituskanavaa. Keskitetty ilmoituskanava
vaatiikin toimittajilta entistä enemmän omatoimisuutta,
koska hankintayksikkö ei enää lähetä tarjouspyyntöä suoraan toimittajalle,
vaan liiketoimintamahdollisuuksia julkisella sektorilla on etsittävä itse
aktiivisesti.
Hankintamenettelyn toimivuus
Uusi laki on valiokunnan saaman selvityksen mukaan selkeyttänyt
kilpailuttamista prosessina ja parantanut tarjousten vertailtavuutta.
Keskitettyjen hankintojen kautta on saatu aikaan kustannussäästöjä,
mutta toisaalta kääntöpuolena on ollut
hankintayksiköiden pyrkimys toteuttaa epätarkoituksenmukaisen
suuria hankintakokonaisuuksia kustannusten säätämiseksi.
Hankintamenettely tarkkoine muotosäännöksineen
(yli 200 kappaletta) on useissa asiantuntijakuulemisissa koettu
byrokraattiseksi ja raskaaksi. Valiokunnan näkemyksen mukaan
lain sisältämien muotosäännösten
määrää olisi tarkoituksenmukaista
karsia.
Substanssiosaaminen ja hankinnan kohteen laadun määritteleminen
näyttävät olevan suuri haaste kaikille
hankintaorganisaatioille. Silloin, kun tässä osaamisessa
on puutteita, näyttää hinta liian usein
muodostuvan ratkaisevaksi valintakriteeriksi laadun kustannuksella.
Palveluntuottajilla ja tavarantoimittajilla on vuorostaan haasteita
tarjousten laatimisessa ja siinä, miten esitettyihin laatuvaatimuksiin
vastataan, jotta tarjousten tarpeettomilta hylkäämisiltä vältyttäisiin.
Hallintovaliokunta korostaa tarvetta panostaa tilaajien ammattitaidon
ja osaamisen kehittämiseen paitsi itse hankintaprosessiin
myös laatuvaatimusten määrittelyyn liittyen.
Jos hankintayksikön ammattitaito ja osaaminen ovat kohdallaan,
tulee laatukin huomioitua. Hankintayksikköjen on tärkeätä kiinnittää huomiota
hankkeiden kokonaistaloudelliseen edullisuuteen, mihin laatuvaatimustenkin
voidaan katsoa sisältyvän.
Etenkin suurten hankintojen ollessa kyseessä on selvää,
että toimittajalta on edellytettävä tiettyä kokoa
ja vakavaraisuutta hankinnan varmistamiseksi. Jos tällaisella
toimittajalla on alihankkijoita, on huomiota kiinnitettävä myös
näiden saatavien turvaamiseen pääurakoitsijan mahdollisessa
konkurssitilanteessa. Selvää on, että hankintamenettelyn
voittajaksi pitäisi valikoitua vain sellaisen yrittäjän,
joka on huolehtinut työnantajamaksujensa ja muiden velvoitteidensa
suorittamisesta.
Hallitusohjelman mukaan "osana harmaan talouden torjuntaa selvitetään
mahdollisuus luoda julkinen tietopalvelu, josta voidaan varmistaa, että palveluntarjoaja
on hoitanut vero-, työnantaja- yms. velvoitteet
asianmukaisesti". Valiokunta kiirehtii mainitun selvityksen tekemistä.
Pienyritysten asema
Pienillä yrityksillä ja ammatinharjoittajilla
on usein suurempia toimittajia suppeampi tuotevalikoima, ja ne voivat
olla erikoistuneita jonkin tietyn tuoteryhmän tuotteisiin
ja edustaa tässä ryhmässä markkinoiden
parasta osaamista ja asiantuntijuutta. Toisaalta niillä ei
useinkaan ole erillistä henkilökuntaa, joka hoitaisi
kilpailuttamisen. Hankintamenettely on itsenäisesti toimivalle
pienyrittäjälle tai ammatinharjoittajalle monesti
liian byrokraattinen ja raskas.
Hankintayksiköt keskittävät usein
hankintojaan paitsi kustannussäästöjen
saavuttamiseksi myös hankintojen tehostamiseksi. Suuret
hankintakokonaisuudet ja keskitetyt hankinnat voivat vaikeuttaa
juuri pienten ja keskisuurten yritysten osallistumista kilpailutuksiin.
Hallintovaliokunta yhtyy tältä osin ympäristövaliokunnan lausunnossaan
(YmVL 1/2009 vp) esittämään näkemykseen,
että pienempiä tarjouskilpailuja tarvitaan ja
osatarjousten tekemisen tulee jatkossa olla nykyistä helpompaa.
Pienten ja keskisuurten paikallisten yritysten mukanaoloa tulee edistää.
Tätäkin kautta voidaan tarjouskilpailuissa elinkaarinäkökulmasta
arvioituna saavuttaa ympäristönäkökohdat
huomioivia ratkaisuja. Selvää on, ettei esimerkiksi
maakunnalliseen tarjouspyyntöön osallistuneilta
tavaran tai palvelun toimittajilta tule vaatia valtakunnallista toimijuutta.
Hankintasopimuksen pituus on pienyrityksille usein varsin merkittävä kysymys.
Niiden kannalta sopimuksen edellyttämät perushankinnat voivat
olla jo niin suuria, että vain pidempikestoinen sopimuskausi
turvaa hankintasopimuksen kannattavuuden. Vakavaraisuusvaatimukset ovat
puolestaan osoittautuneet pienten tai juuri toimintansa aloittaneiden
yritysten kannalta toisinaan kynnyskysymyksiksi harkittaessa tarjouskilpailuun
osallistumisen edellytyksiä. Pienten ja keskisuurten yritysten
kannattaisi pyrkiä verkottumaan ja tarjoamaan tuotteitaan
ja osaamistaan yhdessä.
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Asiantuntijakuulemisissa on tullut esille erityisesti sosiaali-
ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen vaikeus. Ongelmat keskittyvät
lähinnä siihen, minkälaisia vaatimuksia
hankintayksikkö asettaa tarjoajalle ja minkälaisia
laatuun liittyviä tai muita hankintaehtoja halutaan asettaa. Laadun
määrittämiseen on syytä kehittää valtakunnan
tasolla ohjeellisia yhtenäisiä mittareita, joita
voidaan käyttää arviointiperusteena myös kilpailutilanteessa.
Hallintovaliokunta korostaa selonteossakin esitettyä mahdollisuutta
käyttää sosiaali- ja terveyspalveluissa
vertailuperusteena tarjoajien soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset
ylittävää laadunhallintaa, pätevyttä,
kokemusta ja ammattitaitoa.
Valiokunta yhtyy sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossaan
(StVL 2/2009 vp) esittämään
käsitykseen, jonka mukaan hankintalainsäädännön
sisältämiä mahdollisuuksia sopimusten
jatkamiseen ilman raskasta hankintamenettelyä tulee edelleen
laajentaa. Yksi mahdollisuus olisi ottaa sosiaali- ja terveyspalveluissa
käyttöön laatuun perustuvat toistaiseksi
voimassa olevat sopimukset. Myös tarjoavien yritysten kannalta
pitkät sopimukset mahdollistaisivat toiminnan pitkäjänteisen
kehittämisen ja investoinnit.
SGEI-palvelut
Hyväksyessään hankintalain eduskunta
edellytti, että hallitus selvittää tarpeen
säännellä erikseen voittoa tavoittelemattomien
ja rajoitetun voitonjaon yhteisöistä, jotta erityisesti
kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävä ja laadukas
saanti voidaan turvata.
Tiettyjä yleishyödyllisiä tehtäviä voidaan hoitaa
muutoinkin kuin hankintojen kautta. Yksi keino on antaa toimijalle
julkisen palvelun velvoite. Suomessa kartoitetaan parhaillaan yleisiin
taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluita eli SGEI-palveluita.
Näillä tarkoitetaan palveluita, joiden saatavuuden
turvaaminen katsotaan yhteiskunnallisesti niin tärkeäksi,
että valtio voi asettaa ko. palveluiden tuottamiseksi julkisen
palvelun velvoitteen tilanteessa, jossa ei ole markkinaehtoista
toimintaa. Palveluiden määrittely tehdään
sektorikohtaisesti hallinnonaloittain. Julkisen palveluvelvoitteen
antaminen edellyttänee laintasoista sääntelyä.
Valiokunta katsoo, että kartoituksen edetessä on
hyvä selvittää tarkoin, missä tilanteessa
ja millä ehdoin julkisen palvelun velvoite voitaisiin antaa
kolmannen sektorin toimijoille.
Kuntien yhteistoiminta
Jos kuntien yhteistoimintaa ei tulkita hallinnolliseksi uudelleenjärjestelyksi
ja hankintalakia katsotaan lähtökohtaisesti jouduttavan
soveltamaan, on vielä tutkittava, onko hankinta katsottava
sidosyksikköhankinnaksi (in house -hankinta). In house
-hankintaa koskee hankintalain 10 §. Se mahdollistaa
suorahankinnan sidosyksiköltä. Tällöin
kunta hankkii palveluita yksiköltä, joka on siitä muodollisesti
erillinen ja päätösvallaltaan itsenäinen,
mutta joka on sidossuhteessa kuntaan. Sidossuhteen kriteereinä ovat valvonta-
ja määräysvalta siten kuin pykälässä tarkemmin
säädetään.
Käytännössä sidosyksikköhankinnalla
tarkoitetaan kuntien ja kuntayhtymien hankintoja niiden omistamilta
yhtiöiltä, joihin omistajilla on laissa tarkoitettu
riittävän tehokas vaikutusvalta. Suurin osa kuntakonserniin
kuuluvista yhtiöistä on ns. sidosyksiköitä,
joilta kunnat ja kuntayhtymät voivat suorittaa hankintoja
ilman kilpailuttamista. Jos sidosyksiköt kuitenkin myyvät
palveluita vähäistä suuremmassa määrin
markkinoille, niiden erityisasema poistuu.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että kuntien välisessä yhteistyössä voidaan
toimia mahdollisimman tehokkaasti ja joustavasti. Vaikka oikeustapauksia
hankintalain 10 §:n soveltamisesta jo onkin, vaatisi lainsäädäntö kuitenkin
selkeyttämistä kuntien erilaisten yhteistyömuotojen
käyttömahdollisuuksien selvittämiseksi.
Nämä muutostarpeet on perusteltua huomioida muualla kuin
hankintalaissa. Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että kuntalakia tulisi tältä osin
tarkistaa.
Neuvonta ja koulutus
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen Kuntaliitto
ovat vuodesta 2004 yhteisesti rahoittaneet julkisten hankintojen
neuvontayksikköä, joka antaa hankintalainsäädännön
soveltamiseen liittyvää neuvontaa. Neuvontayksikkö palvelee hankintayksiköitä maksutta
antamalla julkisia hankintoja ja erityisesti niihin liittyvää lainsäädäntöä koskevaa
neuvontaa. Työ- ja elinkeinoministeriö päättää vuosittain
erikseen neuvontatoimintaan myönnettävästä rahoituksesta.
Myös yrittäjäjärjestöt
ovat aktiivisesti kouluttaneet pienyrityksiä hankintoihin
liittyvästä lainsäädännöstä ja
oikeuskäytännöstä.
Asiantuntijakuulemisissa on tullut selkeästi esille
hankintojen avoimen ja neutraalin neuvonnan ja koulutuksen merkitys.
Olennaisena parannuskeinona moniin hankintayksiköiden tekemien
tarjouspyyntöjen ja yritysten tekemien tarjousten
sisältämiin ongelmiin on nähty hankintamenettelyyn
liittyvä neuvonta ja koulutus. Hallintovaliokunta tukee
asiantuntijakuulemisissa esitettyä toivomusta neuvontatoiminnan
vakinaistamisesta.
Nykyistä laajemmin neuvontaa on toivottu erityisesti
poikkeustilanteisiin, kuten kuntien yhdistymisprosesseihin ja valitusmenettelyn aikaisiin
väliaikaisjärjestelyihin liittyen.
Kuntien yhdistämisprosessin yhteydessä ongelmana
on usein se, että eri kunnissa tehdyt hankintasopimukset
päättyvät eriaikaisesti. Kun pitäisi
suunnitella uuden kunnan perustoimintoja, ei aikaa useinkaan ole
samanaikaisesti hankintatarpeiden kartoitukseen ja kilpailuttamiseen.
Rittävän siirtymäajan säätäminen
hankinnan aloittamiseksi ja sopimusten jatkamiseksi olisi näissä tilanteissa
valiokunnan mielestä perusteltua.
Oikeusturva
Hankintalain tavoitteena on ollut vähentää markkinaoikeuteen
menevien hakemusten määrää säätämällä täsmälliset
kansalliset kynnysarvot, jotka alittavista hankinnoista
ei ole valitusoikeutta markkinaoikeuteen. Tavoite ei näytä kuitenkaan
toteutuvan, vaan hakemusten määrä näyttää pikemminkin
olevan kasvussa. Markkinaoikeus ylitti viime vuonna tulostavoitteensa ratkaisemalla
yhteensä 643 asiaa, joista 516 koski julkisia hankintoja.
Hankinta-asioiden keskimääräinen käsittelyaika
vuonna 2008 oli 14 kuukautta.
Kuluvan vuoden alussa markkinaoikeuden työmenetelmiä on
tehostettu siirtymällä vastuutuomarin ja päivystävän
tuomarin käyttöön. Vuoden 2009 kahden
ensimmäisen kuukauden aikana keskimääräinen
käsittelyaika on ollut 9 kuukautta. Tilanteen
on arvioitu säilyvän vähintään
samanlaisena kuluvan vuoden loppuun saakka hakemusmäärien
hienoisesta kasvusta huolimatta.
Hankintayksikön ja hankintamenettelyssä valituksi
tulleen toimittajan kannalta kiusallisinta valitusmenettelyssä on
juuri odotusaika. Jos valittaja on vaatinut, ettei valituksen kohteena
olevaa hankintasopimusta saa tehdä, on hankintayksikön
ratkaistava, pyytääkö se markkinaoikeudelta
väliaikaispäätöstä hankintasopimuksen
tekemiseksi vaikka valituksen käsittely onkin kesken vai
ratkaiseeko se asian muulla tavoin.
Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan muutoksenhakumenettelyä on
entisestään nopeutettava. Kuntien, valtion ja
muiden hankintayksiköiden häiriötön
toiminta ja hakijoiden oikeusturva edellyttävät,
että käsittelyajat markkinaoikeudessa olisivat
kolmen, enintään kuuden kuukauden luokkaa. Hankintamenettelyä koskevaa
neuvontaa ja koulutusta varten olisi myös syytä luoda
yhtenäiset ohjeet niiden väliaikaisjärjestelyjen
varalle, joihin hankintayksiköt joutuvat turvautumaan markkinaoikeuden lopullista
päätöstä odottaessaan.
Asiantuntijakuulemisissa on hankintoja tekevien ja heitä kouluttavien
tahojen kannalta tuotu ongelmana esiin myös se, että markkinaoikeuden
jotkin tulkintalinjaukset vaihtelevat. Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että tulkintalinjaukset pitäisi saattaa
yhdenmukaisiksi.
Oikeusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö ovat
asettaneet 30.11.2007 työryhmän (JUHO-työryhmä),
jonka tehtävänä on valmistella ehdotus
julkisten hankintojen oikeussuojajärjestelmän
uudistamisesta. Työryhmän ehdotusten pohjalta
eduskunnan käsiteltäväksi on tarkoitus
lähiaikoina antaa hallituksen esitys.
Hankintahintojen julkisuus
Kuntien hankintapäätökset hintoineen
on perinteisesti katsottu julkisiksi. Hinta ei ole julkisissa viranomaisten
toimittamissa hankinnoissa liikesalaisuus. Tarjouksien, joiden keskeinen
elementti on hinta, on julkisuuslaissa katsottu saavuttavan ns.
yleisöjulkisuuden sen jälkeen, kun hankintasopimus
on tehty. Liikesalaisuuksiin kuuluvat puolestaan ne tekijät,
joiden perusteella yritykset määrittelevät
tarjouksissa ilmoitettavan tuotteen tai palvelun hinnan.
Käytännön hankintatoiminnassa on
valiokunnan saaman selvityksen mukaan saatettu julkisuuslakia käyttää jopa
kilpailun rajoittamiseen esimerkiksi selvittämällä kilpailijoiden
hinta- tai muita tietoja diaareista ennen lopullisen hankintapäätöksen
tekoa. Mikäli julkisuuslakia on tältä osin
syytä tarkistaa, se saattaisi olla mahdollista yhdistää julkisten
hankintojen oikeusturvajärjestelmän käynnissä olevaan
edellä mainittuun uudistushankkeeseen.
Kansalliset kynnysarvot
Hankintojen avoimuuden lisääminen, hankintamenettelyjen
yksinkertaistaminen ja joustavuuden lisääminen
ovat olleet hankintalakiuudistuksen keskeisimpiä tavoitteita.
Tavoitteisiin on pyritty muun muassa säätämällä kansalliset
kynnysarvot ja pakollinen laaja ilmoitusvelvoite kaikista kynnysarvot
ylittävistä hankinnoista. Toisaalta pienhankintojen
osalta on haluttu taata riittävä joustavuus, minkä vuoksi
ne on jätetty lain soveltamisen ulkopuolelle.
Pienhankinnoissa hankintayksiköt voivat toteuttaa hankinnat
omien sisäisten hankintasääntöjensä ja
-ohjeidensa mukaisesti noudattaen avoimuutta ja syrjimättömyyttä.
Vaikka kynnysarvo rajaa mahdollisuutta valittaa markkinaoikeuteen,
pienhankintojen osalta ovat käytössä hallinto-oikeudelliset
muutoksenhakukeinot.
Hankintalain 15 §:n mukaiset kansalliset kynnysarvot
ovat tavara- ja palveluhankinnoissa 15 000 euroa,
sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa 50 000 euroa
ja rakennusurakoissa 100 000 euroa. Asiantuntijakuulemisissa
kansallisia kynnysarvoja on lähtökohtaisesti pidetty oikeansuuntaisina.
Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan kynnysarvon suuruutta
ja tasoa koskeva arviointi on tarkoituksenmukaisinta tehdä,
kun hankintamenettelyt ja käytännöt ovat
vakiintuneet paremmin. Saadun selvityksen mukaan kynnysarvotarkastelu
tullaan suorittamaan vuonna 2010. Tällöin on syytä katsoa,
tulisiko nykyisiä suhteellisen alhaisia kynnysarvojamme
korottaa lähemmäksi EU:n sallimaa ylärajaa.
Tämän suuntainen tarve on tuotu esille erityisesti
suurten hankintayksiköiden osalta.