Perustelut
Yleistä.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen
sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä jäljempänä ilmenevin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Laskennallinen yhdistymisavustus ja valtionavustuksien vähenemisen
korvaaminen.
Laskennallista yhdistymisavustusta maksetaan lakiehdotuksen
mukaan viiden vuoden aikana. Avustusajan keston pitenemisen ja siitä johtuvan
enimmäismäärän nousun arvioidaan
lisäävän valtiolle aiheutuvia menoja
nykyiseen verrattuna 60 prosenttia kutakin kuntajaon muutosta kohti.
Valiokunta toteaa, että säädettävä laki
korvaisi kuntajaon muutoksen kunnille aiheuttamat valtionosuuksien
menetykset ensimmäisenä vuonna täysimääräisesti.
Tämän jälkeen kompensaatio vähenisi
vuosittain. Viiden vuoden kuluttua myös näitä kuntia
kohdeltaisiin samalla tavalla kuin muita valtionosuuskriteereiltään
samanlaisia kuntia.
Investointi- ja kehittämishankkeiden tuki.
Lakiehdotuksen 40 § koskee kuntajaotuksen muutoksen
yhteydessä tapauskohtaisesti päätettävää rahoitustukea.
Sisäasiainministeriö voi myöntää esityksen
mukaan tukea kunnille — niiden itsensä kuntajaon
muutoksen kannalta tarpeellisina pitämiin — elinkeinoelämän,
yhdyskuntarakenteen, ympäristönsuojelun, opetus-
ja kulttuuritoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon investointi-
ja kehittämishankkeisiin.
Tuesta ja sen määrästä neuvotellaan
kunkin kuntajaon muutosta koskevan hankkeen yhteydessä asianomaisten
kuntien ja sisäasiainministeriön kesken. Varsinainen
päätös tehdään kuntajaon
muutoksesta päätettäessä. Tämä merkitsee
sitä, että valtio sitoutuu kyseessä olevaan
tukeen etukäteen. Valtion vuoden 2002 talousarvioesitystä on
täydennetty siten, että sitoutumisvaltuuden määrä on
vuonna 2002 kutakin tukeen oikeuttavaa kuntajaon muutostapausta
kohti enintään 10:tä miljoonaa markkaa
vastaava euromäärä. Vuonna
2002 päätettävien ja vuoden 2003 alussa
voimaan tulevien tukeen oikeuttavien muutostapausten määräksi
sisäasiainministeriössä on arvioitu kolme
kuntajaotuksen muutosta.
Hallintovaliokunta katsoo, että investointi- ja kehittämishankkeiden
tuki on muista valtionosuusjärjestelmistä ja avustuksista
riippumaton erillinen tukimuoto, joka ei saa vaikuttaa kunnille
myönnettäviin muihin valtion tukiin.
Lakiehdotuksen 40 §:n 2 momentin säännös koskee
sisäasiainministeriön velvollisuutta kuulla muita
valtionosuuksia ja -avustuksia myöntäviä viranomaisia
ennen tuen myöntämistä.
Mainittu momentti on kielellisesti monimutkainen. Säännöksen
sanamuodosta saa lisäksi sen käsityksen, että sisäasiainministeriöllä tulisi olla
tieto kuntajaon muutoksen kohteena olevien kuntien kaikista
valtionrahoitusta mahdollisesti saavista investointi- ja kehittämishankkeista
elinkeinotoimen, yhdyskuntarakenteen, ympäristönsuojelun,
opetus- ja kulttuuritoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon
alalla ja että sisäasiainministeriön
tulisi kuulla kaikkia viranomaisia, jotka näihin hankkeisiin
saattaisivat myöntää valtionosuutta tai
-avustusta. Säännös näyttäisi
siis edellyttävän sitä, että vaikka
investointitukea olisi tarkoitus antaa esimerkiksi vain tiettyyn
opetustoimen hankkeeseen, sisäasiainministeriön
tulisi ennen tuen myöntämistä kuulla
kaikkiin vireillä oleviin hankkeisiin valtionosuutta tai
-avustusta myöntäviä viranomaisia. Hallintovaliokunta
katsoo olevan riittävää, että kuullaan
niitä viranomaisia, jotka saattavat myöntää valtionosuutta
tai -avustusta siihen investointihankkeeseen, jota tämän
lain nojalla on tarkoitus tukea. Tämän vuoksi
valiokunta ehdottaa 40 §:n 2 momentin muuttamista.
Ministeriön toimivaltaisuus.
Hallintovaliokunta ehdottaa lakiehdotusta muutettavaksi myös
siten, että 10 luvun 38—40 §:ssä ministeriön
toimivaltaisuus ilmaistaan selkeästi mainitsemalla ministeriö nimeltä.
Perustuslakivaliokunta on useissa yhteyksissä kiinnittänyt
huomiota asiaan (esimerkiksi PeVM 12/2000
vp).
Erityinen eheyttämismenettely.
Alueilla, joilla kuntajaotus on kunnan pääasiallisesta
alueesta erillään olevien alueiden (enklaavien)
johdosta huomattavan rikkonainen, suoritetaan kuntajakolain (1196/1997)
47 §:n nojalla erityinen kuntajaon eheyttämismenettely.
Vaikka esillä olevassa lakiehdotuksessa ei ole varsinaisesti
kysymys enklaaveista, valiokunta viittaa tässä yhteydessä niihin
ongelmiin, joita eheyttämismenettelyyn liittyy tilanteissa,
joissa kunta menettää huomattavan osan pinta-alastaan
(esimerkiksi 30 prosenttia). Kuntajaon muutoksen lähtökohtana
tulisi olla valiokunnan mielestä myös tällaisissa
tapauksissa pinta-alaa menettävien kuntien suostumus muutoksiin.
Lisäksi valiokunta katsoo, että kuntien pinta-alamenetykset
ja asukasmäärän pienenemisestä johtuvat
valtionosuuksien vähennykset tulisi ottaa huomioon eheyttämismenettelyssä.