1. Tullilaki
2 §. Määritelmät.
Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotetussa tullilaissa Tullin toimivaltuuksien käyttäminen on kytketty tullimiehen käsitteeseen, mutta lakiehdotukseen ei sisälly määritelmää siitä, mitä tullimiehellä tässä laissa tarkoitetaan. Tullimies käyttää tehtävässään merkittävää julkista valtaa, ja sääntelyn täsmällisyys on erittäin tärkeää. Tullimiehestä ei säädetä myöskään esimerkiksi Tullin hallinnosta annetussa laissa (960/2012). Sitä koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä valiokunta katsoi, että lainsäädäntöä olisi tarpeen täydentää tullimiestä ja tämän koulutusta koskevilla säännöksillä (HaVM 21/2012 vp).
Hallintovaliokunta ehdottaa, että määritelmäpykälään lisätään uusi 10 kohta, jonka mukaan tässä laissa tarkoitetaan tullimiehellä Tullin virkaan tai virkasuhteeseen nimitettyä virkamiestä, joka työskentelee tullivalvonta-, tullirikostorjunta- tai vero- tai tulliverotarkastustehtävissä.
Lisäksi valiokunta on tehnyt korjaukset 2 ja 3 kohdassa mainittujen asetusten nimiin.
6 §. Unionin lainsäädännössä säädetyt tullitoimintaa koskevat jäsenvaltion velvoitteet.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, mistä unionin lainsäädännössä säädetyistä jäsenvaltioiden velvoitteista vastaa Suomessa Tulli. Komissio on antanut hallituksen esityksen antamisen jälkeen vielä delegoidun asetuksen (EU) N:o 341/2016, jota sovelletaan siirtymäaikana, jolloin uudessa tullikoodeksissa säädetty sähköinen toimintatapa ei vielä ole pakollista. Asetus sisältää kaksi velvoitetta, jotka kuuluvat Suomessa Tullin tehtäväalaan. Pykälään on siten tarpeen lisätä uusi 17 kohta, jossa viitataan edellä tarkoitettuun komission delegoituun asetukseen.
Lisäksi valiokunta on korjannut 16 kohdassa mainitun asetuksen nimen.
8 §. Tavaran ja asiakirjojen tarkastaminen.
Pykälässä säädettäisiin muun muassa Tullin oikeudesta avata suljettu postilähetys (2 momentti) ja oikeudesta tarkastaa postilähetyksen sisältö (3 momentti). Selvityksen mukaan säännöksissä ei kuitenkaan ole tarkoitettu rajata tarkastamisoikeutta ainoastaan postilaissa (415/2011) tarkoitettuihin postilähetyksiin, vaan sen on tarkoitus koskea myös muita lähetyksiä, esimerkiksi kuriirilähetyksiä. Säännöstä tulee sen vuoksi täsmentää. Valiokunta ehdottaa, että 2 ja 3 momentissa olevat ilmaisut "suljettu postilähetys" ja "postilähetys" korvataan ilmaisulla "kirje, paketti tai muu vastaava lähetys".
Pykälän 3 momentin mukaan avattuun lähetykseen on tehtävä Tullin määräämät merkinnät. Lakiehdotuksesta eikä sen perusteluista ei kuitenkaan ilmene, mitä merkintöjen on tarkoitus kattaa. Hallintovaliokunta toteaa viitaten myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon, että mainittua säännöstä on tarpeen muotoilla uudelleen niin, että se muodostaa perussäännöksen merkinnän tekemisestä ja merkinnän sisällöstä.
Merkinnän tekeminen liittyy Tullin menettelyvaatimuksiin ja on varsin teknisluontoista. Merkinnässä on huomioitava tullivalvonnan erityispiirteet, ja näin ollen se vaatii erityistä asiantuntemusta. Hallintovaliokunta katsoo siten olevan erityisiä syitä, joiden vuoksi Tulli voidaan valtuuttaa antamaan tarkemmat säännökset merkinnän tekemisestä ja merkinnän sisällöstä. Valiokunta ehdottaa, että tätä koskevasta Tullin määräyksenantovaltuudesta säädettäisiin pykälään lisättävässä uudessa 6 momentissa.
11 §. Tavaran haltuunotto.
Pykälässä säädettäisiin muun muassa perusteista, joilla Tulli tekee päätöksen tavaran haltuunotosta sekä siitä, kenelle haltuunottopäätös annetaan. Haltuunotolla tarkoitetaan tavaran ottamista pysyvästi Tullin haltuun.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös haltuunotosta annetaan sille, jolta tavara otetaan haltuun. Kyseessä voi olla tavaran omistaja taikka kuljetusliike, varastonpitäjä tai muu vastaava taho, jonka hallussa tavara on. Päätös postilähetyksen haltuunotosta annettaisiin Suomessa sijaitsevalle tavaran vastaanottajalle tai lähettäjälle, jos vastaanottaja tai lähettäjä on Tullin tiedossa. Pykälän perustelujen mukaan kaikissa tilanteissa Tullilla ei välttämättä ole mahdollisuutta selvittää tavaran omistajaa tai tiedossa olevaa omistajaa ei tavoiteta, esimerkiksi tilanteessa, jossa omistaja on sijoittautunut Suomen tai EU:n ulkopuolelle. Päätös voitaisiin antaa kuitenkin aina ainakin sille, jonka hallusta tavara otetaan.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan postilähetystä koskeva erityissäännös on tarpeellinen sen vuoksi, että jos Tulli ilmoittaisi postilähetyksen haltuunotosta vain sille, jolta lähetys otetaan haltuun, toisin sanoen Postille, Postilla ei välttämättä olisi ainakaan lähettäjän tietoja eikä Postia ole myöskään katsottu voitavan velvoittaa ilmoittamaan vastaanottajalle. Kuriirirahdinkuljettamisessa on puolestaan tehty sopimus, jossa tavaraa kuljetetaan sopimuskumppanin lukuun. Tällöin tieto annetaan sille, jolta tavara otetaan pois, toisin sanoen kuriirille, joka on tehnyt sopimuksen kuljettamisesta ja on sopimussuhteessa asiakkaaseen. Kuriiri rinnastuisi tässä muihin kuljetusyhtiöihin.
Esityksen perusteluista ei kuitenkaan ilmene sitä, miksi postilähetyksen haltuunotosta ilmoittaminen pitäisi rajata vain Suomessa sijaitsevaan vastaanottajaan tai lähettäjään, jos taho on Tullin tiedossa. Saadun selvityksen perusteella hallintovaliokunta toteaa rajauksen olevan tarpeeton ja ehdottaa sen poistamista säännöksestä.
Lisäksi valiokunta on korjannut 4 momentissa olevan viittauksen koskemaan 12 lukua.
12 §. Tieliikenteen ohjaaminen.
Pykälässä ehdotetaan tullimiehelle uutta toimivaltuutta. Ehdotuksen mukaan tullimiehellä on oikeus silloin, kun se on tarpeen tullitoimenpiteen suorittamiseksi, ohjata tieliikennettä sekä käskeä siirtämään ajoneuvo tai toissijaisesti siirtää se. Pykälä vastaa osittain, mitä poliisilain (872/2011) 2 luvun 11 §:ssä säädetään kulkuneuvon pysäyttämisestä ja siirtämisestä. Tullimiehen toimivaltuus olisi poliisin ja rajavartiomiehen toimivaltuuksista poiketen rajattu ainoastaan ajoneuvoihin. Perustelujen mukaan viranomaisten toiminnan taloudellisuuden ja tehokkuuden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että Tulli joutuu omien perustehtäviensä hoitamiseksi pyytämään poliisin apua tieliikenteen ohjaamiseen tai ajoneuvon siirtämiseen.
Hallintovaliokunta katsoo, että toimivaltuus on perusteltu muun muassa rajatullitoimipaikoilla liikenneruuhkien välttämiseksi sekä tulliselvityksen ja muiden Tullille säädettyjen tehtävien asianmukaisen suorittamisen turvaamiseksi. Tullimies voisi kuitenkin silloin, kun se on tarpeen tullitoimenpiteen suorittamiseksi, ohjata tieliikennettä muuallakin Suomen tullialueella. Käytännössä tieliikenteen ohjaamista suoritettaisiin lähinnä rajanylityspaikkojen tullitoimipaikoilla. Yleistoimivalta tieliikenteen ohjaamiseen säilyy edelleen poliisilla.
13 §. Kulkuneuvon pysäyttäminen ja tarkastaminen.
Ehdotetun tullilain mukaan tullimiehellä olisi edelleenkin oikeus pysäyttää ja tarkastaa kulkuneuvo. Hallituksen esityksessä ehdotetaan sääntelyä kuitenkin tarkennettavaksi siten, että kulkuneuvossa olevat pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat on oikeus tarkastaa vain Suomen tullialueelle saapumisen tai sieltä poistumisen välittömässä yhteydessä tehtävässä tarkastuksessa (3 momentti). Ehdotettu säännös ei kuitenkaan mahdollistaisi sanottujen tilojen tarkastamista EU:n veroalueeseen kuulumattoman Ahvenanmaan maakunnan ja Manner-Suomen välisessä liikenteessä. Selvityksen mukaan tätä ei kuitenkaan ole tarkoitettu rajata tarkastamisen ulkopuolelle. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että 3 momenttiin lisätään tätä koskeva täydennys.
Perustuslakivaliokunta on todennut, että 3 momentin säännös ei ole ongelmallinen yksityiselämän suojan eikä kotirauhan suojan kannalta, mutta se on katsonut, että säännöstä on kuitenkin syytä täydentää maininnalla siitä, että tarkastukset tulee mainituissa kulkuneuvoissa ja niiden tiloissa toimittaa suurta hienotunteisuutta noudattaen.
Hallintovaliokunta viittaa samaisessa perustuslakivaliokunnan lausunnossa esiin tuotuun tarpeeseen lisätä tullilakiehdotukseen myös säännökset toimivaltuuksien käyttöä koskevista yleisistä periaatteista. Hallintovaliokunta katsoo, että suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate, tarkoitussidonnaisuuden periaate sekä perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisen periaate turvaavat myös hienotunteisuuden toteutumisen. Lisäksi Tullin toiminnassa sovelletaan yleislakina hallintolakia (434/2003). Hallintovaliokunta ei näin ollen pidä tarpeellisena säätää näiden lisäksi erillistä säännöstä kulkuneuvon pysäyttämisessä ja tarkastamisessa noudatettavasta suuresta hienotunteisuudesta.
17 §. Henkilöllisyyden selvittäminen.
Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota ehdotetun 17 §:n ja poliisilain 2 luvun 1 §:ssä säädetyn henkilöllisyyden selvittämistä koskevan säännöksen välillä. Poliisilassa säädetyn poliisimiehen toimivallan käyttö on sidottu yksittäisen tehtävän suorittamiseen. Tullimiehen toimivalta toimivaltuuksien käyttämiseen on kuitenkin tullilakiehdotuksen 7 §:n mukaan sidottu tarpeellisuuteen tullitoimenpiteen suorittamiseksi. Tullilakiehdotuksen 2 §:n 7 kohdan määritelmäsäännöksen mukaan tullitoimenpiteellä tarkoitetaan kaikkia Tullin tehtäviin kuuluvia virkatoimia tullirikosten esitutkintaa ja rajatarkastusta lukuun ottamatta. Tämän johdosta poliisilaissa säädettyä edellytystä yksittäisen tehtävän suorittamisesta voidaan pitää tullilakiehdotuksen 17 §:ssä säädettyä täsmällisempänä. Vaikka tullimiehen toimivallalle henkilöllisyyden selvittämiseen on sinänsä hyväksyttävät perusteet, eroavaisuudelle ei ole esitetty hyväksyttäviä perusteluja. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan säännösehdotusta on syytä täsmentää.
Hallintovaliokunta toteaa, että poliisilaissa on ollut tarpeen määrittää toimivallan käyttö poliisin yksittäiseen tehtävään, koska poliisilaissa "poliisin tehtävällä" tarkoitetaan poliisilain 1 luvun 1 §:ssä säädettyä poliisin toimialaa. Terminologia Tullin osalta on toisenlainen. Hallintovaliokunta pitää kuitenkin sääntelyä selkeyttävänä sitä, että pykälän 1 momenttiin lisätään täsmennys, jonka mukaan tullimiehellä on oikeus saada siinä mainitut tiedot yksittäisen tullitoimenpiteen suorittamiseksi.
18 §. Henkilöön kohdistuva etsintä.
Pykäläehdotus vastaa sisällöltään voimassa olevan lain 15 §:ää, jota on viimeksi muutettu lailla 624/2015 samalla, kun säädettiin laki rikostorjunnasta Tullissa (623/2015). Hallituksen esityksessä pykälän säännöksiin ehdotetaan eräitä tarkennuksia.
Pykäläehdotuksen 1 momentissa sääntelyä ehdotetaan tarkennettavaksi voimassaolevaan lakiin nähden siten, että henkilöön kohdistuva etsintä voitaisiin tehdä nimenomaan sen tarkastamiseksi, onko henkilöllä mukanaan tavaraa, jonka tuonnin, viennin tai kauttakuljetuksen valvonta on säädetty Tullin tehtäväksi. Ehdotuksen mukaan henkilöön kohdistuva etsintä voidaan tehdä henkilön saapuessa tullialueelle, lähtiessä tullialueelta, käydessä kulkuneuvossa tai muussa paikassa, jossa tavaraa puretaan, lastataan tai säilytetään, sekä muualla tullialueella, jos siihen on erityisiä syitä. Näitä edellytyksiä koskevat säännökset sisältyvät voimassa olevan lain 14 §:n 1 momentin 2 kohtaan. Esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännöksessä etsinnällä tarkoitetaan samanlaista etsintää kuin pakkokeinolain (806/2011) 8 luvun 33 §:ssä tarkoitettu henkilöön kohdistuva etsintä. Pakkokeinolain mukaan henkilöntarkastus tehdään sen tutkimiseksi, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai muuten yllään taikka mukanaan olevissa tavaroissa. Henkilönkatsastus puolestaan käsittää katsastettavan kehon tarkastamisen, verinäytteen tai muun näytteen ottamisen taikka muun kehoon kohdistuvan tutkimuksen.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädetään siitä, kenellä on toimivalta päättää tässä tarkoitetusta henkilöön kohdistuvasta etsinnästä. Ehdotetun 2 momentin mukaan henkilöntarkastuksen suorittamisesta sen tutkimiseksi, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai mukanaan olevissa tavaroissa, päättää tullitoimenpidettä suorittava tullimies. Sen tarkastamisesta, mitä henkilöllä on muutoin kuin vaatteissaan yllään, kuten myös henkilönkatsastuksesta, päättää tehtävään määrätty tullirikostorjunnan tai tullivalvonnan esimiehenä toimiva tullimies 3 momentin nojalla. Tämä jaottelu sisältyy jo voimassaolevaan lakiin. Sääntely poikkeaa pakkokeinolaista siinä, että pakkokeinolain 8 luvun 33 §:n mukaisesta henkilöön kohdistuvasta etsinnästä päättää pääsäännön mukaisesti pidättämiseen oikeutettu virkamies. Poliisimies voi päättää henkilöön kohdistuvasta etsinnästä vain kahdessa poikkeustapauksessa.
Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan 2 momentin säännös ei laajenna tullimiehen päätösvaltaa nykyisestä suhteessa poliisimiehiä koskeviin oikeuksiin, vaan säilyttää sen voimassa olevan lain mukaisena. Sääntely ei ole täysin yhdenmukainen poliisimiestä koskevien säännösten kanssa, mutta toisaalta se on perusteltu tullivalvontaa suorittavan tullimiehen virkatehtävien kannalta. Huomionarvoista on myös se, että rajavartiolain (578/2005) 28 a §:n mukaan rajatarkastusta suorittava rajavartiomies voi päättää henkilöntarkastuksesta, joka kohdistetaan henkilön päällysvaatteisiin tai mukana oleviin matkatavaroihin taikka joka suoritetaan käsin tunnustelemalla tai teknistä laitetta käyttäen. Voimassa olevan tullilain 14 a §:n ja tullilakiehdotuksessa esitetyn 31 §:n 3 momentin mukaan rajatarkastusta suorittava tullimies voi päättää henkilöntarkastuksesta, joka kohdistetaan henkilön vaatteisiin tai mukana oleviin tavaroihin. Valiokunta pitää esitettyä sääntelyä asianmukaisena.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi henkilöön kohdistuvassa etsinnässä noudatettavista menettelytavoista. Henkilöön kohdistuvaa etsintää toimitettaessa menettelyssä on lisäksi noudatettava pakkokeinolakia. Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei tullilakiehdotukseen sen enempää kuin pakkokeinolakiinkaan sisälly tarkempia säännöksiä henkilöntarkastuksen suorittamistavoista. Rajavartiolain 28 a §:n 1 momenttiin sisältyy säännös käsin tunnustelemalla tai teknistä laitetta käyttäen suoritettavasta tarkastuksesta. Mainitut lait on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella, eikä tullilakiehdotukseenkaan sisälly tätä koskevaa perustuslakivaliokunnan huomautusta. Hallintovaliokunta kuitenkin toteaa, että mahdollinen tarve säätää henkilöntarkastuksen toimittamistavoista tulee arvioida pakkokeinolain, poliisilain, tullilain ja rajavartiolain osalta samanaikaisesti yhtenä kokonaisuutena.
Asiantuntijakuulemisessa on tullut yhtenä yksityiskohtana esiin koiran käyttäminen henkilöntarkastuksen yhteydessä. Hallintovaliokunta toteaa, että koiran käyttäminen tullivalvonnassa ei vielä ole henkilöntarkastusta, vaan koiran avulla valitaan kohteet tarkastukseen. Tullivalvonnassa koira esimerkiksi "merkkaa" hihnalta matkalaukun, joka sen vuoksi päätetään ottaa tullimiesten tarkastettavaksi. Tässä kohdin koiran käyttö eroaa lakiehdotuksen 19 §:n mukaisesta turvallisuustarkastuksesta, jossa koiran käyttäminen on mainittu yhtenä tarkastuksen toimittamistavoista. Turvallisuustarkastuksessa koiraa käytetään vasta, kun päätös tarkastuksen tekemisestä on tehty, eli itse tarkastuksessa. Esimerkkinä esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on mainittu koiran käyttäminen räjähde- tai muiden vastaavien aineiden havaitsemiseksi.
20 §. Yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavien esineiden ja aineiden haltuunotto.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Tullin toimivaltuudesta ottaa tilapäisesti haltuun yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavia esineitä ja aineita. Voimassa olevassa tullilaissa ei ole yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavien esineiden ja aineiden haltuunottoa koskevaa säännöstä. Voimassa olevan lain mukaan vaarallisten esineiden ja aineiden poisottaminen on mahdollista turvallisuustarkastuksen yhteydessä. Turvallisuustarkastuksesta ehdotetaan säädettävän lakiehdotuksen 19 §:ssä. Tullimiehellä ei nykyisin ole kuitenkaan yleistä oikeutta lakiin perustuvan tehtävänsä, kuten tullitarkastuksen, yhteydessä ottaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavia esineitä ja aineita tilapäisesti haltuun siltä, jonka voidaan perustellusti epäillä aiheuttavan välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.
Pykälän 1 momentin mukaan tässä tai muussa laissa säädetyn lisäksi tullimiehellä olisi lakiin perustuvan tehtävänsä yhteydessä oikeus ottaa tilapäisesti haltuun ampuma-aseet, räjähdysaineet, järjestyslain 9 §:ssä tarkoitetut vaaralliset esineet ja 10 §:ssä tarkoitetut toisen vahingoittamiseen soveltuvat esineet ja aineet siltä, jonka voidaan perustellusti epäillä ikänsä, päihtymyksensä, mielentilansa tai muiden olosuhteiden perusteella aiheuttavan välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.
Hallintovaliokunta toteaa, että ehdotettu 1 momentti laajentaa Tullin nykyistä toimivaltuutta ottaa tilapäisesti haltuun yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavia esineitä ja aineita. Valiokunta pitää kuitenkin ehdotusta tarpeellisena ja asianmukaisena. Toimivaltuutta koskeva muutos rajoittuu Tullin tehtävään eli tilanteisiin, joissa tullimies suorittaa lakiin perustuvaa tehtäväänsä ja joissa henkilön voidaan perustellusti epäillä ikänsä, päihtymyksensä, mielentilansa tai muiden olosuhteiden perusteella aiheuttavan välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen kuuluu poliisilain 1 luvun 1 §:ssä säädettyihin poliisin tehtäviin.
22 §. Voimakeinojen käyttö.
Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan lakiehdotuksen 4 lukuun sisältyvät säännökset voiman käytöstä (22—27 §) vastaavat poliisitoiminnan vastaavia säännöksiä. Oikeudesta käyttää voimakeinoja ja voimankäyttövälineitä tulee olla riittävän täsmälliset säännökset sisältäen tiedot siitä, kenellä on oikeus käyttää voimaa, millaisissa tilanteissa ja millä edellytyksillä voimakeinoja saa käyttää ja että voimakeinoja käytettäessä on noudatettava suhteellisuuden vaatimuksia. Valiokunta katsoo, että ehdotettuja säännöksiä voidaan pitää tässä suhteessa asianmukaisina. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa lisäksi jäljempänä toimivaltuuksien käyttöä koskevien yleisten periaatteiden, muun muassa suhteellisuusperiaatteen, lisäämistä lakiehdotukseen. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslaissa.
Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä kuitenkin huomiota 22 §:n 2 momentin toiseen virkkeeseen, jonka mukaan "jos voimakeinojen käyttäminen on välttämätöntä, niitä on käytettävä vain siinä määrin ja siihen saakka kuin se on välttämättä tarpeen laissa säädetyn virkatehtävän suorittamiseksi". Säännöksen sanamuoto on jossain määrin epäselvä, ja sivulause voi herättää kysymyksen siitä, ovatko voimankäytön perusteet laajemmat silloin, jos voimakeinojen käyttö ei ole välttämätöntä, mutta kuitenkin tarpeellista. Valiokunnan käsityksen mukaan säännöksessä on tavoiteltu lievemmän haitan periaatetta, ja valiokunta katsoo tämä tarkoituksen toteutuvan, jos virkkeen sivulause poistetaan. Näin ollen valiokunta ehdottaa kyseisen sivulauseen poistamista 2 momentista.
Lisäksi valiokunta on poistanut 2 momentista tarpeettoman säädetään-sanan.
27 §. Tarkemmat säännökset voiman käytöstä.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi niistä voiman käyttöön liittyvistä tarkemmista säännöksistä, joista voitaisiin säätää valtioneuvoston asetuksella ja valtiovarainministeriön asetuksella. Tullirikostorjunta- ja tullivalvontatehtävissä työskentelevän tullimiehen voimakeinojen käyttöä koskeva perussäännös sisältyy lakiehdotuksen 22 §:ään ja voimankäyttövälineitä koskeva perussäännös 24 §:ään.
Pykälän 1 momentin perusteella valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin Tullin voimankäyttövälineistä ja tullirikostorjunta- ja tullivalvontatehtävissä työskentelevän tullimiehen oikeudesta kantaa voimankäyttövälineitä. Esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännöksellä nostettaisiin asetustasolle aiemmin Tullin voimankäyttömääräyksessä määrättyjä seikkoja.
Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että sääntely voisi periaatteessa avata reitin voimankäyttövaltuuksien laajentamiseen Tullissa, esimerkiksi siinä suhteessa, mitä voimankäyttövälineitä tullimiehellä on oikeus kantaa, minkä vuoksi valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että 1 momentissa tarkoitettu valtioneuvoston asetus valmistellaan tiiviissä yhteistyössä muun muassa sisäministeriön ja Poliisihallituksen kanssa. Myös 2 momentissa tarkoitettu valtiovarainministeriön asetus liittyen muun muassa voimankäyttökoulutukseen ja voimankäyttövälineiden säilyttämiseen on syytä valmistella yhteistyössä sisäministeriön ja Poliisihallituksen kanssa.
28 §. Tekninen valvonta.
Pykälässä säädettäisiin teknisen valvonnan määritelmästä sekä teknisen valvonnan edellytyksistä. Säännös vastaa oleellisilta osin poliisilain 4 luvun 1 §:n säännöstä sekä rajavartiolain 29 §:n 1 momenttia.
Pykälän 1 momentissa on teknisen valvonnan määritelmä, joka on sijoitettu poliisilain tapaan teknistä valvontaa koskevaan toimivaltuuspykälään. Määritelmä vastaa sisällöltään poliisilain määritelmää, mutta siinä mainitaan tullitoiminnan erityspiirteet huomioiden valvonnan kohteena myös esineet. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi teknisen valvonnan edellytyksistä. Ehdotuksen mukaan Tullilla on oikeus suorittaa teknistä valvontaa tullilainsäädännön ja muun lainsäädännön, jonka noudattamisen valvominen kuuluu Tullin toimivaltaan, noudattamisen valvomiseksi. Säännökseen on lisätty maininta muusta lainsäädännöstä, jotta olisi selvää, että teknistä valvontaa saadaan suorittaa myös muun muassa valmistevero- ja maahantuonnin arvonlisäverolainsäädännön noudattamisen valvomiseksi. Vastaavanlainen säännös sisältyy rajavartiolain 29 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan rajavartiolaitoksella on oikeus tekniseen valvontaan rajavalvonnan suorittamiseksi. Tullin valvontaoikeus ulottuu rajanylityspaikkoihin sekä matkustajaterminaaleihin, tavaraliikenteelle tarkoitettuihin satama-alueisiin, tavaraliikenteelle tarkoitettuihin varastoihin ja muihin vastaaviin paikkoihin ja tiloihin, joita Tullilla on oikeus lain tai lupaehtojen mukaan valvoa.
Pykälän yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tekninen valvonta kohdistuu ennalta määräämättömään henkilö- ja tavaraliikenteeseen. Perustelujen mukaan ehdotetun pykälän nojalla teknistä laitetta ei saa siten käyttää esimerkiksi henkilöön kohdistuvaan suunnitelmalliseen tiedonhankintaan. Teknisen valvonnan käyttämisestä on ilmoitettava ennalta. Ilmoittaminen tapahtuu pääasiassa valvontakohteen alueelle asetetuin kyltein tai muulla tavoin siten, että ilmoitus on jokaisen normaalilla tavalla valvonnan piiriin joutuvan havaittavissa. Tullin toimivaltuuksista tullirikostorjunnassa, mukaan lukien teknisen valvonnan käyttäminen, säädetään rikostorjunnasta Tullissa annetussa laissa.
Hallintovaliokunnan mielestä esityksen perustelut poikkeavat siitä, mitä poliisilain uudistamisen yhteydessä on todettu. Poliisilain uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 224/2010 vp) viitataan vuoden 1995 poliisilain perusteluihin (HE 57/1994 vp). Niiden mukaan teknisen valvonnan avulla saatavaa ääni- ja kuvainformaatiota voidaan myös tallentaa. Kun tekninen valvonta sinänsä on luonteeltaan yleisvalvontaa, siihen liittyvä tallentaminenkaan ei saa kohdistua suunnitelmallisesti tai etukäteen valittuihin henkilöihin. Poliisilakiin sisältyvässä määritelmässä edellytetään sen vuoksi, että tekniseen valvontaan liittyvä äänen tai kuvan tallentaminen on automaattista. Automaattinen tallennus voi olla keskeytymätöntä tai kestää sen ajan, kun joku oleskelee käytettävien laitteiden toiminta-alueella. Mikäli tekniseen valvontaan käytettävillä laitteilla ryhdytään katselemaan tai kuuntelemaan tiettyä henkilöä tai tallentamaan häneen kohdistuvia ääni- tai kuvahavaintoja, toimenpide muuttuu tekniseksi tarkkailuksi.
Valiokunta tähdentää, että tekninen laite sinänsä ei määrittele sillä tehtävän toimenpiteen oikeudellista perustaa tai toimivaltuutta sen käyttämiseen, vaan ratkaisevassa asemassa on laitteen käyttämistapa. Tämä koskee myös Tullin suorittamaa teknistä valvontaa. Tullilla on rikostorjunnasta Tullissa annetun lain mukaisesti oikeus muun muassa suunnitelmalliseen tarkkailuun, jolloin teknisessä valvonnassa käytettävää laitetta voi olla perusteltua käyttää muun muassa kohdennetussa tarkkailutarkoituksessa.
Esityksen käsittelyn yhteydessä on noussut esiin mahdollinen lainsäädännön kehittämistarve kasvontunnistusteknologian käytön osalta. Hallintovaliokunta katsoo, että asiaa tulee tarkastella kokonaisuutena poliisin, Tullin ja rajavartiolaitoksen osalta esimerkiksi omana hankkeenaan tai mahdollisuuksien mukaan poliisin henkilötietolain uudistuksen yhteydessä. Valiokunta toteaa, että henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetussa laissa (639/2015) ei määritellä teknisen valvonnan tietoa omana tietoryhmänään eikä säädetä sitä koskevan tiedon tallettamisesta tai käsittelystä.
30 §. Rahavarojen tarkastaminen.
Rahavarojen tarkastamista koskevasta toimivaltuudesta ehdotetaan säädettäväksi erikseen, koska se eroaa muusta tavaroiden tarkastamisesta perusteensa vuoksi. Ehdotuksen mukaan tullimiehellä on oikeus tarkastaa henkilön mukana olevat rahavarat ja muu hänen hallussaan oleva omaisuus rikoslain 32 luvussa tarkoitetun, tullirikoksena pidettävän rahanpesurikoksen paljastamiseksi. Jotta kyseessä olisi rikostorjunnasta Tullissa annetun lain 2 §:n mukaisesti tullirikoksena pidettävä rikos, tulisi tekoon sisältyä omaisuuden maahantuontia, maastavientiä tai Suomen kautta kuljettamista. Valiokunta pitää ehdotettua sääntelyä perusteltuna. Rahanpesun torjumisen näkökulmasta on tärkeää, että tarkastusoikeus voi koskea myös muuta henkilön hallussa olevaa omaisuutta kuin rahavaroja, esimerkiksi velkakirjoja, arvopapereita tai arvo-omaisuutta.
Ottaen huomioon voimassa olevan, terrorismin rahoittamisen torjuntaan sovellettavan lainsäädännön olisi terrorismin rahoittamisen paljastamista ja estämistä täydentävänä toimenpiteenä tarkoituksenmukaista, että Tulli voisi suorittaa tässä tarkoitetun tarkastuksen rahanpesun lisäksi terrorismin rahoittamista koskevan rikoksen paljastamiseksi. Tämä myös parantaisi Tullin ja rahanpesun selvittelykeskuksen edellytyksiä hoitaa rahanpesulainsäädännön mukaiset tehtävänsä tehokkaammin. Terrorismin rahoittamista koskevat rangaistussäännökset sisältyvät rikoslain 34 a lukuun, ja niitä on uudistettu viimeksi vuoden 2015 alusta (1068/2014). Edellä todetuilla perusteilla hallintovaliokunta ehdottaa 30 §:n täydentämistä sanotulla tavalla. Ehdotettuun säännökseen sisältyvä rajaus tullirikoksena pidettäviin rikoksiin koskisi myös näitä tilanteita.
33 §. Etsintäkuulutetun kiinniottaminen.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tullimiehen oikeudesta ottaa kiinni etsintäkuulutettu henkilö. Tullimiehellä ei ole voimassa olevassa laissa vastaavaa oikeutta, joten säännös on uusi.
Perustuslakivaliokunta toteaa, että sen käsityksen mukaan hallituksen esityksen yleisperusteluissa, yksityiskohtaisista perusteluissa ja säätämisjärjestysperusteluissa on esitetty kullekin toimivaltuudelle painavan yhteiskunnallisen tarpeen olemassaoloon viittaavia perusteluita. Valiokunnan mukaan ehdotettuja toimivaltuuksia on mahdollista pitää Tullin tehtävien kannalta välttämättöminä ja oikeasuhtaisina.
Hallintovaliokunta yhtyy tähän käsitykseen ja toteaa, että Tulli valvontatyössään havaitsee etsintäkuulutettuja, joten voidaan pitää selvänä puutteena, ettei sille säädetty itsenäistä oikeutta kiinniottoon, vaikka se on rikostorjuntaviranomainen. Tulli on sisärajoilla ainoa valvontaviranomainen, joka on paikalla ja jolla on siten mahdollisuus puuttua matkustajaliikenteeseen etsintäkuulutettujen kiinniottamisen näkökulmasta. Ulkorajalla vastaavan hoitaa rajavartiolaitos rajatarkastuksen yhteydessä. Myös viranomaistoiminnan ja -yhteistyön tehokkuus ja vaikuttavuus edellyttävät, että myös Tullilla on toimivaltuus ottaa tunnistettu etsintäkuulutettu kiinni ja toimittaa tämä toimivaltaisen viranomaisen huostaan. Myöskään tässä suhteessa ei ole perusteltua jättää Tullin oikeus ottaa kiinni etsintäkuulutettu yksinomaan pakkokeinolain 2 luvun 2 §:ssä säädetyn yleisen kiinniotto-oikeuden varaan.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, ettei esityksen perusteluissa tarkastella lainkaan tullimiehen kiinniotto-oikeutta koskevan 33 §:n ja poliisimiestä koskevan poliisilain 2 luvun 3 §:n sanamuotojen eroavaisuutta.
Hallintovaliokunta toteaa, että poliisilain 2 luvun 3 momentin mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni etsintäkuulutettu, joka toimivaltaisen viranomaisen antaman kuulutuksen mukaan on vangittava tai otettava säilöön. Lisäksi pakkokeinolain 2 luvun 1 §:ssä säädetään poliisin kiinniotto-oikeudesta, joka on varsin laaja. Poliisimies voi ottaa kiinni henkilön myös silloin, kun pidättämisen edellytyksiä ei ole. Voimassa olevan poliisilain perusteluista myös ilmenee, että lakia uudistettaessa aikaisempi oikeustila on tahdottu säilyttää (HE 224/2010 vp). Todettakoon vielä, että pakkokeinolain 2 luvun 2 §:n mukaan jokainen saa ottaa kiinni sen, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä tai vangittava.
Rajavartiomiehen oikeudesta ottaa kiinni etsintäkuulutettu säädetään rajavartiolain 37 §:ssä. Esitetty tullilain säännös vastaa rajavartiolain säännöstä. Rajavartiolain kirjoitustapaan on osaltaan vaikuttanut muun muassa se, että valtuudet poliisilaissa ja pakkokeinolaissa on kirjoitettu suoraan poliisille ja poliisimiehelle. Myös rajavartiolaki on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella. Hallintovaliokunta pitää aiheellisena, että rajavartiomiehen ja tullimiehen sääntely on tältä osin yhteneväistä, koska he työskentelevät samanlaisessa ympäristössä eli valvovat maahan saapuvaa ja maasta lähtevää liikennettä. Edellä todettuihin seikkoihin viitaten valiokunta pitää tullimiehelle ehdotettua toimivaltuutta välttämättömänä ja oikeasuhtaisena ja ehdotettua sääntelyä tarkoituksenmukaisena.
34 §. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. (Uusi) 35 §. Suhteellisuusperiaate. (Uusi) 36 §. Vähimmän haitan periaate. (Uusi) 37 §. Tarkoitussidonnaisuuden periaate. (Uusi).
Hallituksen esityksessä on osittain kysymys jo voimassa olevaan lakiin sisältyvien Tullille perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädettyjen toimivaltuuksien täsmentämisestä ja siirtämisestä ehdotettuun uuteen tullilakiin. Toisaalta ehdotetussa sääntelyssä on kyse Tullin toimivaltuuksien yhdenmukaistamisesta suhteessa perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädettyjen poliisilain ja rajavartiolain sääntelyyn. Poliisilaissa ja rajavartiolaissa säädettyjä toimivaltuuksia on myös muutettu perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella.
Perustuslakivaliokunta on aikaisemmissa lausunnoissaan katsonut, että poliisin käytössä olevien toimivaltuuksien kanssa samojen valtuuksien säätäminen Tullille ei välttämättä ole sopusoinnussa perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluvan välttämättömyysvaatimuksen näkökulmasta (PeVL 49/2014 vp, s. 2/I, PeVL 37/2002 vp, s. 1 ja 2 sekä PeVL 2/1996 vp, s. 3/I). Tämä tarkoittaa, että toimivaltuuksien epäsymmetria ei sellaisenaan ole perusoikeuksien rajoitusedellytysten vaatima painava yhteiskunnallinen tarve, joka perustelisi toimivaltuuksien välttämättömyyden.
Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen yleisperusteluissa, yksityiskohtaisissa perusteluissa ja säätämisjärjestysperusteluissa on esitetty kullekin toimivaltuudelle painavan yhteiskunnallisen tarpeen olemassaoloon viittaavia perusteluita. Valiokunnan mukaan ehdotettuja toimivaltuuksia on mahdollista pitää Tullin tehtävien kannalta välttämättöminä ja oikeasuhtaisina.
Perustuslakivaliokunta kuitenkin korostaa, että hallituksen esityksen tavoitteena oleva sääntelyn yhdenmukaistaminen edellyttää yhdenmukaistamista myös toimivaltuuksille valtiosääntöisistä syistä asianmukaiseksi nähtyjen säädösperustaisten rajoitusten osalta. Valiokunta pitää lausunnossaan tärkeänä, että tullilakiehdotusta täydennetään poliisilain 1 lukua ja rajavartiolain 2 lukua vastaavasti toimivallan käyttöä rajoittavin säännöksin.
Hallintovaliokunta toteaa, että poliisilain 1 luvussa on useita yleisiä säännöksiä, jotka määrittelevät poliisin toimivallan käytön puitteita. Luvussa edellytetään poliisin toiminnassa noudatettavaksi muun muassa suhteellisuusperiaatetta sekä vähemmän haitan ja tarkoitussidonnaisuuden periaatetta, minkä lisäksi edellytetään myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ja turvaamista. Etenkin tullimiehen käyttäessä tullilakiehdotuksen 3 luvussa säädettäviä toimivaltuuksia tullitoimenpiteiden suorittamiseksi, 4 luvussa määriteltyjä voimankäyttövaltuuksia ja 5 luvussa säädettäviä muita toimivaltuuksia toiminta rinnastuu pitkälti vastaavanlaiseen poliisin toimintaan. Vastaavan sisältöinen periaatteita koskeva sääntely sisältyy myös rajavartiolain 2 lukuun. Hallintovaliokunta ehdottaa mainittuja periaatteita koskevien säännösten lisäämistä uusiksi 34—37 §:iksi, jolloin hallituksen esityksessä ehdotettujen pykälien numerointi myös muuttuu.
38 §. Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys. (Uusi)
Hallintovaliokunta pitää lisäksi asianmukaisena edellä mainittu sääntelyn yhdenmukaistamistavoitekin huomioon ottaen, että tullilakiin lisätään poliisilain 1 luvun 6 §:n 2 momenttia ja rajavartiolain 5 §:ää vastaava tehtävien hoitoa ja tärkeysjärjestystä koskeva säännös. Ehdotetun pykälän lisääminen vaikuttaa jäljempänä olevien pykälien numerointiin.
47 (42) §. Tullittomien muonitustavaroiden toimittaminen kulkuneuvoon.
Muonitustavaroiden tullittomuudesta säädetään 46 §:ssä. Valiokunta ehdottaa 47 §:n alkua täsmennettäväksi muotoon "Tulli antaa tarkemmat määräykset". Lisäksi pykäläviittaus on korjattu.
52 (47) §. Tulliselvitysmuodollisuudet ja ulkomaankaupan tilastojen tuottamiseksi kerättävät tiedot.
Pykälän yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että valtuus tässä tarkoitettujen määräysten antamiseen on hyvin rajallinen muun muassa EU:n tullilainsäädännön laajuuden vuoksi ja koskee vain yksityiskohtia. Määräysten antamisen voidaan todeta edellyttävän erityistä tullitoiminnan asiantuntemusta ja tullitoiminnan erityispiirteiden huomioimista. Selvityksen mukaan määräys voisi koskea esimerkiksi sähköisen ilmoittamisen yksityiskohtia. Hallintovaliokunta toteaa määräyksenantovaltuuden antamiseen olevan siten erityisiä syitä ja katsoo säännöksen olevan unionin tullilainsäädäntö huomioon ottaen hyväksyttävissä hallituksen esityksessä ehdotetussa muodossa.
53 (48) §. Tulliedustuksesta.
Pykälän mukaan välillisenä edustajana toimivan asiamiehen on tulli-ilmoitusta tehdessään ilmoitettava Tullille tarpeelliset tiedot myös päämiehestä, jonka lukuun tulli-ilmoitus tehdään. Tulli antaa määräyksen päämiehestä ilmoitettavista tiedoista. Valiokunta toteaa, että säännös on syytä täsmentää muotoon "tarkemmat määräykset".
56 (51) §. Tietojen ilmoittaminen EORI-rekisteriin muita kuin sähköisiä tietojärjestelmiä käyttäen.
Lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentissa määritellyn delegoidun asetuksen 4 artiklan mukaan tulliviranomaiset voivat sallia, että henkilöt toimittavat EORI-rekisteröintiä varten tarvittavat tiedot muulla menetelmällä kuin sähköisellä tietojenkäsittelymenetelmällä. Valiokunta ehdottaa, että Tullin määräyksenantovaltuutta tarkennetaan viittauksella delegoidun asetuksen 4 artiklaan.
57 (52) §. Erityismenettelyn menettelynhaltijan oikeuksien ja velvollisuuksien siirto.
Pykälässä tarkoitetusta siirrosta säädetään tullikoodeksin 218 artiklassa ja sitä täydentävässä täytäntöönpanoasetuksessa. Saadun selvityksen mukaan Tullin määräyksenantovaltuus on tarpeen muuttaa muotoon "voi määrätä".
60 (55) §. Tullin tileihin kirjaaminen.
Tulliviranomaisen velvollisuudesta kirjata tileihinsä tuonti- ja vientitullin määrä säädetään tullikoodeksin 104 artiklassa. Siinä myös edellytetään jäsenvaltioiden määrittävän menettelyt, joiden mukaan kirjaaminen käytännössä tehdään. Valiokunta pitää esityksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenevistä syistä Tullin määräyksenantovaltuutta perusteltuna. Valiokunta ehdottaa säännöstä kuitenkin vielä tarkennettavaksi tullikoodeksin 104 artiklaan tehtävällä viittauksella.
62 (57) §. Määräaika tullivelan tiedoksi antamiselle.
Tullikoodeksin 103 artiklan 1 kohdan mukaan tullivelkaa ei voida antaa velalliselle tiedoksi enää, kun on kulunut kolme vuotta siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt. Artiklan 2 kohdan mukaan, jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, 1 kohdassa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika pidennetään vähintään viideksi vuodeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
Vastaava mahdollisuus säätää kansallisesti säännönmukaista tullivelan tiedoksiantoaikaa pidemmästä määräajasta sisältyy myös voimassa olevan tullikoodeksin 221 artiklaan. Suomessa tällaista erityistä määräaikaa ei ole aiemmin säädetty. Nyt ehdotettuun 62 §:ään sisältyy kansallista liikkumavaraa hyödyntävä säännös, jonka mukaan, jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon seurauksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, määräaika tullivelan tiedoksiantamiselle on viisi vuotta tullivelan syntymispäivästä.
Voimassa olevan tullikoodeksin 221 artiklan sisältöä on käsitelty EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisukäytännössä. Yhdistettyjä asioita C-124/08 ja C-125/08 koskevassa ratkaisussaan tuomioistuin toteaa, että 221 artiklan 3 kohdassa käytetyllä ilmaisulla "tapahtuma, joka voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin" tarkoitetaan tapahtumia, jotka sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen mukaan, jonka toimivaltaiset viranomaiset kantavat tullimaksun jälkikäteen, voidaan luokitella kansallisen rikoslainsäädännön mukaisiksi rikkomisiksi (kohta 25). Tuomioistuin on myös täsmentänyt, että toimenpiteellä, jolla tulliviranomaiset määrittelevät jonkin tapahtuman "tapahtumaksi, joka voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin" ei todeta, että rikosoikeudellinen tunnusmerkistö todella täyttyy. Tällainen määrittely tehdään luonteeltaan hallinnollisessa menettelyssä ja vain sen tarpeita varten, ja sen tarkoituksena on yksinomaan se, että kyseiset viranomaiset voisivat korjata tuonti- ja vientitullien epäasianmukaisen tai riittämättömän kantamisen (kohta 26). Tuomioistuin on todennut myös, että tullien määrä voidaan antaa tiedoksi velalliselle kolmen vuoden määräajan päätyttyä, jos tulliviranomaiset eivät ole voineet sellaisen tapahtuman vuoksi, joka voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin, alun perin määrittää lain mukaan kannettavien tullien tarkkaa määrää, myös silloin, kun mainittu velallinen ei ole tämän tapahtuman osalta tekijä (kohta 30). Tuomioistuin on käsitellyt "tapahtumaa, joka voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin" ainakin myös ratkaisussaan C-62/06 (kohdat 24—28).
Tiedoksiannosta ei yleensä tehdä hallintopäätöstä. Tässä tapauksessa on kyse tiedoksiannon määräajan pidentämisestä ja ratkaisu on merkittävä asianosaisen oikeusturvan kannalta. Valiokunnan mielestä on selvää, että kun tulliviranomainen katsoo, että edellytykset tullivelan tiedoksiannon määräajan pidentämiselle ovat olemassa, se päättää asiasta hallintopäätöksellään. Selkeyden vuoksi pykälässä on kuitenkin aiheellista säätää määräajan pidentämistä koskevan päätöksen perustelemisesta. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan säännöksen lisäämistä pykälän uudeksi 2 momentiksi.
69 (64) §. Kuittaus.
Hallintovaliokunta toteaa myönteisenä, että tullilakiin on esitetty otettavaksi nykyistä yksityiskohtaisemmat säännökset kuittauksesta. Eduskunnan oikeusasiamies on vuonna 2012 kanteluun (dnrot 941/4/10 ja 4167/4/10) antamassaan päätöksessä kehottanut valtiovarainministeriötä harkitsemaan valmisteverotuslain (182/2010) ja tullilain täydentämistä Tullin saatavien ja maksuvelvoitteiden kuittausta koskevilla säännöksillä, koska nykytila ei vastaa perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimusta yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteiden säätämisestä lailla. Valmisteverotuslakiin on otettu kannanoton johdosta kuittausta koskevat, nyt tullilakiin esitetyn kaltaiset säännökset lailla 495/2014. Valtaosa Tullin kantamista tulleista, veroista ja maksuista on turvattu vakuuksin, minkä vuoksi Tullilla ei ole kuittauspakkoa kuten Verohallinnolla.
Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, että tullilakiehdotuksen 64—66 §:n säännökset kuittauksesta eivät sisällä perusteita, joiden täyttyessä Tullilla on toimivalta toteuttaa kuittaus. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kuittausta koskevaa sääntelyä tulee perustuslakivaliokunnan mukaan siten täsmentää esimerkiksi lakiehdotuksen perusteluissa mainituilla vakiintuneesti sovelletuilla kuittauksen perusteilla.
Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan mainittujen perusteiden lisääminen lakiin ei merkitse muutosta kuittauksessa noudatettavaan menettelyyn, mutta valiokunta katsoo sen selkeyttävän tullivelan kuittausta koskevaa sääntelyä. Näin ollen hallintovaliokunta ehdottaa 69 §:n 1 momenttiin lisättäväksi säännöksen siitä, että kuitattavien saatavien on oltava vastakkaisia, samanlaisia ja perimiskelpoisia.
Hallituksen esityksen yleisperustelujen mukaan vastakkaisuusvaatimus merkitsee sitä, että kuittausta haluavan velkojan on oltava velkaa nimenomaan kuittauksen kohteena olevalle velalliselle. Samanlaatuisuuden vaatimus taas edellyttää, että kuitattavat saatavat ovat yhteismitallisia, mikä käytännössä merkitsee kuittaustilanteiden rajoittumista rahasaamisiin. Kuittauksessa käytettävän vastasaatavan perimiskelpoisuus puolestaan merkitsee saatavan kannekelpoisuuden vaatimusta, eli kuittaajan saatavalle on oltava vahvistettavissa suoritustuomio. Käytännössä tämä merkitsee saatavan erääntyneisyyttä.
Perustuslakivaliokunnan mielestä kuittauksen toimittaminen on hallintoasian käsittelyä. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi, että Tulli ilmoittaa toimitetusta kuittauksesta velalliselle. Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että säännösehdotuksen suhde hallintolaissa säädettyyn menettelyyn ei ole aivan selvä. Perustuslain 21 §:n 1 momentissa taataan jokaiselle oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti toimivaltaisessa viranomaisessa. Tähän oikeuteen sisältyy myös oikeus saada oikeutta tai velvollisuutta koskeva viranomaisen päätös. Kuittauksen asianmukainen toimittaminen edellyttää siten lähtökohtaisesti ainakin asianosaisen kuulemista, kuittausperusteiden riittävää selvittämistä ja perusteltua päätöstä kuittauksesta. Perustuslakivaliokunta katsoo, että kuittausta koskevan sääntelyn suhdetta hallintolaissa säädettyyn on syytä selventää ja tarvittaessa täsmentää, jotta se täyttää paremmin perustuslain 21 §:ään perustuvat hyvän hallinnon vaatimukset.
Hallintovaliokunta toteaa, että ehdotus vastaa myös tältä osin valmisteverotuslakia. Tullivelan kuittausta koskevan sääntelyn suhdetta hallintolakiin on kuitenkin tarpeen selkeyttää. Saadun selvityksen mukaan kuittauksen käyttämisen tarkoituksenmukaisuutta vähentäisi, jos kuittauksessa sovellettaisiin aina kuulemismenettelyä. Veronkantolain (609/2005) 30 §:n 2 momentissa säädetään, että jos erityiset syyt niin vaativat, asianosaiselle on annettava tilaisuus selvityksen esittämiseen ennen kuittaamista. Valiokunta katsoo sääntelyä selkeyttävän, jos tullilakiin lisätään vastaavanlainen säännös. Erityiset syyt, jolloin asianosaiselle olisi annettava tilaisuus selvityksen esittämiseen ennen kuittausta, tulisivat kyseeseen erityisesti silloin, jos asianosaisen antamaan ilmoitukseen perustuvan Tullin saatavan oikeellisuutta on syytä epäillä esimerkiksi ilmoituksessa mahdollisesti olevan virheen vuoksi. Epäily virheestä, joka voisi johtaa siihen, että Tullin kuittaukseen käytettäväksi aikoma saatava olisi liian suuri tai kokonaan perusteeton, voisi perustua esimerkiksi Tullille annetun tiedon selvään poikkeavuuteen siitä, mikä on asiakkaan kohdalla ollut tavanmukaista, tai saatavaa koskevan päätöksen perusteena olevissa tiedoissa havaittavaan epäjohdonmukaisuuteen. Muilta osin menettelyssä noudatettaisiin hallintolakia. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan säännöksen lisäämistä pykälän uudeksi 2 momentiksi, jolloin hallituksen esitykseen sisältyvän pykälän 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi.
Kun Tulli ilmoittaa toimitetusta kuittauksesta, kysymys on käytännössä kuittauspäätöksen ilmoittamisesta. Lakiehdotuksen mukaan kuittausilmoitukseen liitetään muutoksenhakuosoitus. Perusteluissa lisäksi todetaan, että kuittausta koskevaan päätökseen sovelletaan oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädettyä 30 päivän määräaikaa.
Ehdotetun pykälän 4 momentin (hallituksen esityksessä 3 momentti) mukaan Tulli voi antaa tarkempia määräyksiä kuittauksessa noudatettavasta menettelystä. Hallintovaliokunta katsoo, että Tullille ehdotettu määräyksenantovaltuus on asianmukainen ottaen huomioon Tullin saatavien maksuunpanossa ja rahaliikenteen hallinnoinnissa tarvittava erityisasiantuntemus. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen lausuntokäytännön perusteella on myös selvää, ettei määräyksellä voida antaa yleisiä oikeussääntöjä lain alaan kuuluvista asioista.
88 (83) §. Oikaisuvaatimus.
Esityksen mukaan oikeus hakea oikaisua Tullin päätökseen ja valitusoikeus oikaisuvaatimukseen tai valitukseen annetusta päätöksestä valtion puolesta on Tullin tulliasiamiehellä. Perustuslakivaliokunta on käytännössään suhtautunut pidättyvästi erityissäännöksiin viranomaisen yleisestä muutoksenhakuoikeudesta. Valiokunta on toisaalta pitänyt viranomaisen muutoksenhakuoikeutta hyväksyttävänä, jos se on lailla rajoitettu esimerkiksi oikeuskäytännön yhtenäisyyden ylläpitoon liittyviin perusteisiin taikka viranomaisen rajoitettua muutoksenhakuoikeutta voidaan asioiden laatu ja luonne huomioon ottaen pitää muutoin perusteltuna. Perustuslakivaliokunta katsoo antamassaan lausunnossa, että Tullin muutoksenhakuoikeus on syytä rajoittaa esimerkiksi vain oikeudellisesti merkittäviin kysymyksiin ja kysymyksiin, joissa valitusoikeus on tarpeen tulliverotuksen tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi.
Hallintovaliokunta toteaa, että Tullin muutoksenhakuoikeus perustuu pitkään ja vakiintuneeseen käytäntöön. Muutoksenhakuoikeudella on muun muassa tulliverotusta koskevan lainsäädännön monimutkaisuus ja tullivelkasuhteen erityispiirteet huomioon ottaen aiheellisia perusteita. Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten, että muutoksenhakuoikeus kuitenkin rajoitetaan tapauksiin, joissa tulliasiamies katsoo muutoksenhaun olevan lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa taikka verotus- tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi tarpeen, tai asian ollessa taloudellisesti merkittävä tai jos valtion oikeudenvalvonta muutoin sitä edellyttää. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan säännöksen lisäämistä 88 §:n 2 momenttiin.
89 (84) §. Valitus hallinto-oikeuteen. 90 (85) §. Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Tulliasiamiehen valitusoikeuden rajaamiseksi edellä 88 §:n yhteydessä tarkoitetulla tavalla hallintovaliokunta ehdottaa, että 89 ja 90 §:n 2 momentteihin lisätään viittaukset 88 §:n 2 momentissa mainittuihin perusteisiin.
95 (90) §. Tullinkorotus.
Hallintovaliokunta katsoo perustuslakivaliokunnan tavoin, että hallinnollisia seuraamuksia, toisin sanoen tullinkorotusta ja virhemaksua, koskeva sääntely on verrattain vaikeaselkoista. Tämä johtuu pitkälti siitä, että tullimenettelyä koskevat aineellisoikeudelliset velvoitteet perustuvat tullikoodeksiin ja tarkentuvat sitä täydentävässä EU-sääntelyssä. Tullikoodeksin 42 artiklassa edellytetään, että kunkin jäsenvaltion on säädettävä tullilainsäädännön noudattamatta jättämisestä johtuvista seuraamuksista kansallisessa lainsäädännössään. Tällaisten seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Koodeksin 45 artiklaa muutoksenhaun vaikutuksesta päätöksen täytäntöönpanoon sovelletaan myös tullinkorotusta ja virhemaksua koskeviin päätöksiin.
Esityksen mukaan tullinkorotus voidaan edelleenkin määrätä hallinnollisena sanktiona sellaisten tullimenettelyiden yhteydessä, joissa tavarasta määrätään kannettavaksi tullia. Säännös antaa Tullille myös edelleen mahdollisuuden jättää tullinkorotus määräämättä. Virhemaksun perusteista säädetään 96 §:ssä. Virhemaksu voidaan määrätä ensinnäkin sellaisesta virheestä, joka koskee tullimenettelyä, jossa ei määrätä tullia. Virhemaksu voidaan määrätä 96 §:n perusteella myös silloin, jos tullia on määrätty, mutta sen määrä on vähäinen eikä tullinkorotusta ole määrätty. Virhemaksu on mahdollinen myös, jos on annettu puutteellinen tai virheellinen tieto hakemusmenettelyssä tai tullietuuden saamiseksi. Virhemaksua ei voida määrätä 95 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Hallintovaliokunnan mielestä tullinkorotuksen ja virhemaksun välinen suhde ilmenee ehdotetusta sääntelystä.
Ehdotetun 95 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan Tulli voi korottaa maksettavaksi määrättyä tullia, jos maahan saapuva henkilö tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta on laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa tuodessaan tai yrittäessään tuoda tullitta enemmän tavaraa kuin mihin hänellä on oikeus ja jos asiaa ei ole käsiteltävä tullirikoksena. Esityksen mukaan säännös vastaa voimassa olevan lain 31 §:n 4 kohtaa.
Edellä mainitussa 5 kohdassa on kysymys maahan saapuvan henkilön ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Tällaisessa tapauksessa tahallisuuteen rajoittuva sanktiointi ei ole katsottu riittäväksi, koska matkustaja voisi vedota esimerkiksi tietämättömyyteen tullitonta tuontia koskevista säännöksistä, kuten arvorajoista. Matkustajalla on lähtökohtaisesti vastuu ottaa selvää velvollisuuksistaan ja tullittoman tuonnin määrällisistä rajoituksista sekä toimia huolellisesti velvollisuuksiensa noudattamiseksi. Törkeän huolimattomuuden arvioinnissa 95 §:n 1 momentin 4 kohtaa sovellettaessa on subjektiiviseen tekijän huolimattomuuteen liittyvinä seikkoina erityisesti otettava huomioon henkilön ammattitaito ja tulliasioiden tuntemus. Edelleen on huomioon otettava laajasta kansallisesta ja kansainvälisestä sääntelystä johtuva tullilainsäädännön monimutkainen luonne, joka voi yksittäistapauksessa johtaa huolimattomuuden arvioimiseen törkeää lievemmäksi. Tullimenettelyihin hyvin perehtyneiden ammattitaitoisten toimijoiden kohdalla teko voitaisiin arvioida tulliasioiden kanssa vähän tekemisissä olevien kansalaisten tekoja helpommin tehdyksi törkeästä huolimattomuudesta. Huolimattomuuden asteen arviointi on tehtävä ottaen huomioon teko-olosuhteiden edellyttämä huolellisuusvelvollisuus sekä tekijään liittyvät subjektiiviset seikat.
96 (91) §. Virhemaksu.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että pykälän 1 momentin 4 kohdan virhemaksusäännös on ns. blankosäännös. Lainkohta merkitsee, että mikä tahansa kansallisen tai unionin tullilainsäädännön osittainenkin laiminlyönti voi muodostua virhemaksulla sanktioitavaksi. Valiokunnan mielestä on selvää, ettei tällainen sääntely täytä hallinnollisen seuraamusmaksun sääntelylle asetettuja täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksia (ks. myös PeVL 17/2012 vp). Säännöstä on perustuslakivaliokunnan mielestä välttämätöntä täsmentää siten, että siitä ilmenee tarkemmin, mistä lainsäädännön vastaisista teoista tai laiminlyönneistä voi olla seuraamuksena sanktio. Lisäksi sanktioitavat teot ja laiminlyönnit on laissa luonnehdittava niiden yksilöimiseksi. Kysymys on esimerkiksi siitä, että säännöksen ilmaisua "tässä laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa" on tarkennettava. Muutos on tehtävä siinä laajuudessa kuin EU-sääntely sen mahdollistaa. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytyksenä sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä. Hallintovaliokunnan on arvioitava myös muilta osin mahdollisuutta täsmentää hallinnollisia seuraamuksia koskevaa sääntelyä.
Hallintovaliokunnan saaman selvityksen perusteella 4 kohdan säännös onkin muotoiltu tarpeettoman laveasti. Perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudellisten huomautusten huomioon ottamiseksi hallintovaliokunta ehdottaa sääntelyä tarkennettavaksi ensinnäkin siten, että 4 kohdasta poistetaan blankosäännös kokonaan ja siirretään 3 kohtaan niiden tekojen luonnehdinnat, joita koskevista velvoitteista säädetään tullikoodeksissa tai muussa tullitoimintaan sovellettavassa EU-sääntelyssä. Lisäksi täsmennetään, mihin EU-säädöksiin 3 kohdassa tarkoitetut vaatimukset perustuvat. Tullilainsäädännön erityispiirteiden ja velvoitteita koskevien artiklojen suuren lukumäärän vuoksi blankosääntelyä ei kuitenkaan täysin voida välttää.
Mainittuun 4 kohtaan jäävät näin ollen teot, joissa on kyseessä Tullin myöntämän luvan tai muun vastaavan yksittäistapausta koskevan päätöksen ehtojen rikkominen. Lisäksi 4 kohta kattaisi teot, joissa on kysymys Tullin antamien tiettyjen määräysten rikkomisesta. Sääntelyä on tarkennettava vielä siten, että 4 kohdassa yksilöidään ne tullilain pykälät, joihin Tullin tässä tarkoitettu määräyksenanto perustuu.
Hallinnollisia seuraamuksia koskevaa muuta sääntelyä ei hallintovaliokunnan arvion mukaan ole tässä yhteydessä mahdollista täsmentää. Sääntely on niiltä osin kuitenkin hyväksyttävissä.
Sääntelyn ennakoitavuutta voidaan lisätä vielä esimerkiksi lupaehtoihin sisältyvällä maininnalla, että lupaehtojen rikkomisesta voi seurata sanktio.
Lisäksi valiokunta on korjannut 1 momentin 1 ja 2 kohdassa olevat pykäläviittausten numerot.
98 (93) §. Tullinkorotuksen ja virhemaksun määrääminen.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa, että pykälään lisätään kaksoisrangaistavuuden kiellon vaatimusten huomioon ottamiseksi virhemaksun osalta viittaussäännös lakiin erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta (781/2013).
99 (94) §. Tullirikkomus.
Esitettyyn pykälään sisältyy voimassa olevaa tullilakia vastaava tullirikkomusta koskeva rangaistussäännös. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan tullirikkomusta koskevaan ehdotukseen sisältyvät samat ongelmat, mitkä edellä todettiin liittyvän virhemaksua koskevaan sääntelyyn. Perustuslakivaliokunta toteaa, että tullirikkomusta koskevaa rangaistussäännöstä on täydennettävä vastaavalla tavalla kuin virhemaksua koskevaa pykälää. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytyksenä sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että jos ehdotetun kaltaista blankorangaistustekniikkaa on sääntelyn erityisluonteen vuoksi välttämätöntä käyttää, säännöksessä tulee viittaamalla konkretisoida, minkä säännöksen tai säännösten rikkomisesta rangaistaan, viittausketjujen tulee olla täsmällisiä ja rangaistavuuden edellytykset ilmaisevien aineellisten säännösten tulee olla kirjoitettu rangaistussäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella. Lisäksi rangaistussäännöksessä on pyrittävä kuvaamaan rangaistava teko.
Perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudellisen huomautuksen huomioon ottamiseksi hallintovaliokunta ehdottaa, että säännös muotoillaan selkeyden vuoksi uudelleen ja että sääntelyä täydennetään ja täsmennetään jäljempänä ilmenevällä tavalla.
Ehdotuksen mukaan tullirikkomuksesta rangaistaisiin, kuten voimassa olevan lainkin mukaan, teoista, jotka on tehty tahallaan tai törkeästä tuottamuksesta. Esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan törkeän huolimattomuuden arvioinnissa on subjektiiviseen tekijän huolimattomuuteen liittyvinä seikkoina erityisesti otettava huomioon tulli-ilmoituksen antajan tai muun rangaistussäännöksen soveltamisalaan kuuluvan toimenpiteen suorittajan tai tällaisesta toimenpiteestä rikoksentekijänä muuten vastuussa olevan henkilön ammattitaito ja tulliasioiden tuntemus. Edelleen on huomioon otettava laajasta kansallisesta ja kansainvälisestä sääntelystä johtuva tullilainsäädännön monimutkainen luonne, joka voi yksittäistapauksessa johtaa huolimattomuuden arvioimiseen törkeää lievemmäksi. Toisaalta juuri tullilainsäädännön monimutkaisuus on osasyynä siihen, että suurin osa tulliasioista hoidetaan toimintaan erikoistuneiden huolintayritysten kautta. Siten tulliviranomaisille jättävät ilmoituksia pääasiassa tullimenettelyihin hyvin perehtyneet ammattitaitoiset toimijat, joiden teko voitaisiin arvioida tulliasioiden kanssa vähän tekemisissä olevien kansalaisten tekoja helpommin tehdyksi törkeästä huolimattomuudesta. Huolimattomuuden asteen arviointi on tehtävä rikoslain 3 luvun 7 §:n 2 momentin edellyttämässä kokonaisarvostelussa ottaen huomioon teko-olosuhteiden edellyttämä huolellisuusvelvollisuus sekä tekijään liittyvät subjektiiviset seikat.
Aineellisoikeudellisista velvoitteista, joiden rikkominen rangaistaisiin tullirikkomuksena, säädetään tullikoodeksissa, joka on suoraan sovellettavaa oikeutta. Tullikoodeksin nojalla annetuissa asetuksissa annetaan niitä täydentäviä ja tarkentavia säännöksiä. Tullikoodeksin 42 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on säädettävä tullilainsäädännön noudattamatta jättämisestä johtuvista seuraamuksista kansallisessa lainsäädännössään. Hallintovaliokunta katsoo, että tullilainsäädännön erityispiirteiden ja velvoitteita koskevien artiklojen suuren lukumäärän vuoksi blankorangaistustekniikkaa ei täysin voida välttää. Siltä osin kuin on kysymys tullilaissa säädetyn velvollisuuden tai Tullin tullilain nojalla antamien määräysten rikkomisesta, rangaistavuuden kohdentuminen on täsmennettävissä asianomaisiin lainkohtiin. Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa, että sääntelyä täydennetään ja tarkennetaan rangaistavia tekoja kuvaavilla luonnehdinnoilla. Rangaistusta ei tuomittaisi, jos asiassa on aikaisemmin määrätty tullinkorotus tai virhemaksu.
Lopuksi hallintovaliokunta toteaa, että myös rikoslain 46 luvun 7 § tulliselvitysrikoksesta sisältää blankosäännöksen. Valiokunnan näkemyksen mukaan valiokunnan ehdottama tullirikkomuksen uusi muotoilu on sitä täsmällisempi.
100 (95) §. Tullin antama virka-apu.
Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin Tullin sellaisen virka-avun, josta ei ole nimenomaisesti muualla säädetty, antamisesta toiselle viranomaiselle. Esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännös merkitsisi Tullin tavanomaisoikeudellisen virka-avun kirjaamista lakiin. Tullilla on voimassa olevan lainsäädännön mukaan velvollisuus antaa virka-apua muun muassa kemikaalilain (599/2013) 53 §:n ja säteilylain (592/1991) 58 §:n nojalla kyseisten lakien ja niiden nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvonnassa. Tullin oikeudesta antaa pyynnöstä apua säädetään myös poliisin, Tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetussa laissa. Ehdotettu 100 § ei rajoittaisi erityislainsäädännössä säädettyä Tullin velvollisuutta virka-avun antamiseen.
Ehdotetun 100 §:n mukaan Tulli voi toimivaltansa rajoissa antaa pyynnöstä virka-apua toiselle viranomaiselle sen laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi, mutta virka-avun antamisen edellytyksenä olisi, että avun antaminen voi tapahtua vaarantamatta Tullin omien tärkeiden tehtävien suorittamista. Hallintovaliokunta toteaa, että tällainen varauma ei ole yhteismitallinen esimerkiksi poliisilain 9 luvun 1 §:ssä säädetyn poliisin antaman virka-avun kanssa.
Ehdotettu 100 § ei myöskään ole täysin vastaava rajavartiolaitoksen antamaa virka-apua koskevan sääntelyn kanssa. Rajavartiolain 77 §:n 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, rajavartiolaitos voi antaa pyynnöstä virka-apua valtion viranomaiselle sen laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi. Saman pykälän 2 momentin mukaan rajavartiolaitos on velvollinen antamaan pelastusviranomaiselle, poliisille, Tullille ja puolustusvoimille virka-apua, joka edellyttää sellaisten rajavartiolaitokselle kuuluvan kaluston, henkilövoimavarojen tai erityisasiantuntijapalvelujen käyttöä, joita mainituilla viranomaisilla ei sillä hetkellä ole käytettävissään. Virka-avun antamisen edellytyksenä on, että se voi tapahtua vaarantamatta rajavartiolaitokselle säädettyjen muiden tärkeiden tehtävien suorittamista.
Hallintovaliokunnan saaman selvityksen mukaan rajausta on esitetty sen vuoksi, että virka-apusäännös mahdollistaa Tullin resurssien käyttämisen muuhun tarkoitukseen kuin Tullin omiin tehtäviin, mihin ne on annettu, ja päätöksen tekee yksittäinen virkamies. Rajaus liittyy myös budjettivallan turvaamiseen. Valiokunta huomauttaa, että vastaavat seikat koskevat myös muiden viranomaisten antamaa virka-apua, eikä niillä siten voi valiokunnan mielestä perustella esitettyä ehdotusta. Tullin tehtäväalaan sisältyy monenlaisia tehtäviä tulliverotuksesta tullivalvontaan ja tullirikostorjuntaan. Tullissa toimii myös tullilaboratorio. Virka-apupyyntökin voi koskea monenlaisia asioita ja erilaisia tilanteita. Ottaen huomioon, että Tullilla on esimerkiksi sellaista erityiskalustoa tai erityisasiantuntijapalveluja, jotka ovat välttämättömiä Tullin tehtävien hoitamiseksi ja joita toisaalta toisella viranomaisella ei — ainakaan virka-apupyynnön tarkoittamalla hetkellä — ole käytettävissään, voidaan ehdotettua sääntelyä pitää hyväksyttävänä. Valiokunta kuitenkin toteaa, että viranomaisten tehtävät eivät ole niiden omia, vaan niille säädettyjä. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momentin ilmaisu muutetaan seuraavaksi: "Tullille säädettyjen muiden tärkeiden tehtävien".
Tässä yhteydessä on vielä syytä tähdentää, että säännöksellä ei rajoiteta erityislainsäädännössä säädettyä Tullin velvollisuutta virka-avun antamiseen. Esimerkiksi poliisin, Tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain 10 §:n mukaan, sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, PTR-viranomainen on velvollinen tilapäisesti antamaan toisen PTR-viranomaisen käyttöön rikostorjunta-, valvonta- tai kansainväliseen yhteistoimintaan liittyviä välttämättömiä toimenpiteitä varten välineistöään, tilojaan, henkilövoimavarojaan tai erityisasiantuntijapalveluitaan, joita tällä toisella viranomaisella ei ole käytettävissään. Avun antamisen edellytyksenä on, että se voi tapahtua vaarantamatta apua antavalle viranomaiselle säädettyjen tehtävien suorittamista.
Hallintovaliokunta toteaa vielä, että 1 momentissa oleva ilmaisu "toimivaltansa rajoissa" on ymmärrettävissä virheellisesti siten, että Tulli voisi antaa virka-apua vain, jos se itsekin on toimivaltainen virka-apupyynnön tavoitteena olevassa valvontatehtävässä. Selvityksen mukaan tarkoitus kuitenkin on ollut, että Tulli voisi pyydetyn virka-avun toteuttamiseksi käyttää toimivaltuuksiaan, joita sillä on käytettävissä esimerkiksi maahantuotavan tavaran valvomiseksi. Ilmaisu on siten tarpeellista muuttaa muotoon "toimivaltuuksiensa rajoissa".
Pykäläviittaukset
Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 45(40), 76 (71), 81 (76), 83 (78), 84 (79), 86 (81), 97 (92), 103 (98) ja 104 (99) §:ssä olevat pykäläviittaukset muutetaan vastaamaan valiokunnan lakiehdotukseen tekemiä muutosehdotuksia.