Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Viranomaisen valitusoikeus voi perustua ensinnäkin erityissäännökseen laissa. Tällaisia erityissäännöksiä tietyn viranomaisen, esimerkiksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus), oikeudesta valittaa toisen viranomaisen tekemästä päätöksestä sisältyy muutamiin lakeihin, esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999) sekä ympäristönsuojelulakiin (86/2000). Tämä ELY-keskusten valitusoikeus liittyy niille laissa säädettyyn valvontatehtävään, joka on luonteeltaan laillisuusvalvontaa.Jos viranomaisen valitusoikeudesta ei säädetä tiettyä asiaryhmää koskevassa laissa, valvontaviranomaisella voi joissakin tapauksissa olla valitusoikeus hallintolainkäyttöä koskevan yleislain nojalla. Hallintolainkäyttölain (586/1996) 6 §:n 2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Valitusoikeus on siten rajattu viranomaisiin, joiden tehtäviin kuuluu valvoa julkista etua. Valitusoikeuden käyttäminen edellyttää, että muutoksenhaku on tarpeen tämän valvontatehtävän toteuttamiseksi. Korkein hallinto-oikeus on käytännössä tulkinnut suppeasti hallintolainkäyttölain yleissäännöstä viranomaisen valitusoikeudesta.

Hallintolainkäyttölain uudistustarpeita selvittänyt prosessityöryhmä (Oikeudenkäynti hallintoasioissa. Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2011:4) ehdotti yleislaissa laajennettavaksi päätöksen tehneen hallintoviranomaisen oikeutta valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen sellaisesta hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla viranomaisen päätös on kumottu tai sitä on muutettu, jos valitusoikeus on tarpeen soveltamiskäytännön yhdenmukaisuuden turvaamiseksi. Työryhmä ei muutoin ehdottanut viranomaisen valitusoikeuden laajentamista eikä sen supistamista nykyisestä. Työryhmän ehdotusten jatkovalmistelu on vireillä oikeusministeriössä.

Maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvaan ELY-keskusten ohjaustoimintaan kuuluu, että ne käyvät kuntien kanssa kaavojen laatimiseen liittyviä, laissa säädettyjä viranomaisneuvotteluja. Ympäristöministeriössä on äskettäin selvitetty ELY-keskusten toimintaa maankäyttö- ja rakennuslain viranomaistehtävissä (Ympäristöministeriön raportteja 2013:6). Raportin toimenpide-ehdotuksiin sisältyy myös ELY-keskusten ja kuntien välisten viranomaisneuvottelujen kehittämistä koskevia ehdotuksia.

Ympäristöministeriön raporttiin sisältyy myös tietoja ELY-keskusten muutoksenhausta maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa asioissa. Raportista ilmenee, että ELY-keskukset käyttävät valitusoikeuttaan harkitusti. Niiden tekemät valitukset menestyvät lähes poikkeuksetta hallintotuomioistuimissa.

ELY-keskuksissa työskentelevät virkamiehet toimivat tehtävissään virkavastuulla. Heidän virkatoimintansa kuuluu myös yleisten laillisuusvalvojien valvonnan piiriin.

Perustuslaissa turvattuihin perusoikeuksiin kuuluvat muun muassa omaisuuden suoja ja vastuu ympäristöstä. Ympäristöön liittyvissä asioissa on usein samanaikaisesti kyse useammasta perustuslaissa turvatusta oikeudesta, joita on tapauskohtaisesti punnittava keskenään ja joita kaikkia on edistettävä.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Myndighetens besvärsrätt kan för det första grunda sig på en specialbestämmelse i lagen. Sådana specialbestämmelser om en viss myndighets, till exempel närings-, trafik- och miljöcentralens (NTM-central), rätt att överklaga ett beslut av en annan myndighet ingår i några lagar, till exempel i markanvändnings- och bygglagen (132/1999) och miljöskyddslagen (86/2000). NTM-centralernas besvärsrätt anknyter till deras lagstadgade tillsynsuppdrag, vilket till sin karaktär är övervakning av lagligheten.

Om det inte föreskrivs om myndighetens besvärsrätt i en lag som gäller en viss kategori av ärenden kan tillsynsmyndigheten i vissa fall ha besvärsrätt med stöd av den allmänna lagen om förvaltningsprocessen. Enligt 6 § mom. 2 i förvaltningsprocesslagen (586/1996) har en myndighet besvärsrätt på grundval av stadgande i lag eller om besvärsrätten är nödvändig för det allmänna intresse som myndigheten ska bevaka. Således är besvärsrätten begränsad till de myndigheter till vars uppdrag hör att övervaka det allmänna intresset. Besvärsrätten förutsätter att ändringssökandet är nödvändigt för att myndigheten ska kunna utföra detta tillsynsuppdrag. I praktiken har högsta förvaltningsdomstolen tillämpat en restriktiv tolkning av förvaltningsprocesslagens allmänna bestämmelse om en myndighets besvärsrätt.

Processarbetsgruppen som utrett behoven av ändringar i förvaltningsprocesslagen (Rättegången i förvaltningsärenden. Justitieministeriets betänkanden och utlåtanden 2011:4) föreslog att i den allmänna lagen utvidga rätten av den myndighet som fattat beslutet i fråga att anföra besvär hos högsta förvaltningsdomstolen över ett beslut genom vilket förvaltningsdomstolen har upphävt eller ändrat myndighetens beslut, om besvären behövs för att trygga en enhetlig tillämpningspraxis. Annars föreslog arbetsgruppen inte att utvidga eller inskränka myndighetens besvärsrätt jämfört med nuläget. Den fortsatta beredningen av arbetsgruppens förslag pågår vid justitieministeriet.

Enligt vad som i markanvändnings- och bygglagen föreskrivs om NTM-centralernas styrning ska NTM-centralerna och kommunerna samråda om ärenden som ansluter sig till utarbetandet av planer. Miljöministeriet har nyligen utrett NTM-centralernas verksamhet när det gäller myndighetsuppdragen som föreskrivs om i markanvändnings- och bygglagen (Miljöministeriets rapporter 2013:6). I rapportens åtgärdsförslag ingår också förslag om att utveckla myndigheternas samråd mellan NTM-centralerna och kommunerna.

Miljöministeriets rapport innehåller även information om NTM-centralernas ändringssökande i ärenden som omfattas av markanvändnings- och bygglagen. Av rapporten framgår att NTM-centralerna utövar besvärsrätten med eftertanke, och att NTM-centralernas besvär godkänns i förvaltningsdomstolarna nästan utan undantag.

NTM-centralernas tjänstemän handlar i sina uppdrag under tjänsteansvar. Därtill omfattas tjänstemännens tjänsteutövning av de allmänna laglighetsövervakarnas tillsyn.

Till de grundläggande fri- och rättigheter som garanteras i grundlagen ingår bland annat egendomsskydd och ansvar för miljön. I ärenden som gäller miljön handlar det ofta om flera i grundlagen garanterade fri- eller rättigheter på en och samma gång, av vilka alla måste både främjas och fall för fall övervägas i förhållande till varandra.