Eutanasia tarkoitti alkujaan kreikan kielessä hyvää kuolemaa (eu = hyvä, thanatos = kuolema). Hyvä kuolema käsitettiin alkujaan antiikin aikana elämän päättymiseksi luonnollisella tavalla, kivuttomasti, hiljaisesti ja helposti. Eutanasia ymmärretään nykyisin toisen ihmisen elämän päättämiseksi hänen omasta pyynnöstään silloin, kun taustalla ovat kuolemaan johtava sairaus ja siihen kytkeytyvä sietämätön kärsimys. Eutanasia eli armokuolema tai armomurha edellyttää potilaan omia, toistuvia ja harkittuja pyyntöjä elämänsä lopettamiseksi. Potilaalla tulee olla riittävä kognitiivinen kyky luoda oma kanta oman hoitonsa suhteen. Eutanasiapyyntöä eivät voi esittää omaiset, muut läheiset, kognitiivisesti heikentyneet potilaat tai muistihäiriöiset.

Eutanasiaan liittyy lukuisia, eettisesti tarkastellen ristiriitaisia kysymyksiä. Keskustelu on kulttuurisesti sidonnaista: eurooppalainen keskustelu pohtii kärsimystä ja sen määrittelemistä ja etenkin sietämättömän kivun ja sen toteamisen määrittelemistä, yhdysvaltalainen keskustelu on enemmän painottunut itsemääräämiskysymyksiin ja oman kuoleman kontrollia koskeviin vertailuihin. Perusteluita eutanasialle löytyy runsaasti puolesta ja vastaan. Käytännön kliinisessä työssä eteen tulee eettisiä ongelmia, jolloin täytyy pohtia, olisiko oikein aktiivisesti päättää potilaan elämä vai antaa hänen kuolla luonnollinen, mutta mahdollisesti kärsimystä aiheuttava, hidas kuolema. Ongelmallinen tilanne on myös silloin, kun potilaan tahdon ja lääkärin oman ammattieettisen vakaumuksen välillä on ristiriita. Eutanasian sallineissa maissa armokuoleman toteuttaminen edellyttää potilaan omaa toistuvaa pyyntöä elämänsä päättämisestä.

Vasta-argumenteissa on tuotu esiin uhka, jonka mukaan hyväksymällä ihmisen omaan vakaaseen tahtoon perustuva eutanasia on vaarana, että myös ei-vapaaehtoinen eutanasia tulisi hyväksyttäväksi. Hollantilaisen seurantatutkimuksen mukaan tällaiselta uhkakuvalta on kuitenkin vältytty.

Avustettu itsemurha, itsemurhan edistäminen, ei ole Suomessa rikos. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kuolettavan lääkeannoksen asettamista potilaan läheisyyteen hänen itsensä sitä pyytäessä.

Eutanasia on sallittu kolmessa Euroopan maassa: Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa, ja keskustelua asiasta on käyty monessa muussakin maassa. Vuonna 2004 eduskunnan tulevaisuusvaliokunta esitti näkemyksen, että suuntaus kulkisi kohti laajempaa eutanasian hyväksymistä. Valiokunta arvioi tuolloin Suomen seuraavan sallivien maiden esimerkkiä 10—15 vuoden kuluessa. Ruotsin eettisen neuvottelukunnan mukaan potilailla tulisi olla yhä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa palliatiivisen sedaation eli unen kaltaiseen tilaan vaivuttamisessa lääkeaineiden avulla kestämättömien kipujen vallitessa. Ruotsissa eutanasia on lainvastaista. Norjassa sekä aktiivinen eutanasia että itsemurhassa avustaminen on kielletty ja Tanskassa ne ovat lainvastaisia tekoja.

Hollannissa tuli vuonna 2002 voimaan laki, jolla sallitaan erittäin tarkoin määritellyissä tilanteissa eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha. Lääkärit eivät syyllisty rikokseen pyynnöstä surmaamisessa, kun he täyttävät kaksi eutanasialain pääkriteeriä eli antavat asianmukaista hoitoa ja tekevät ilmoituksen kuolemantapauksesta alueelliselle patologille. Belgiassa eutanasia perustuu lain mukaan potilaan antamaan kirjalliseen pyyntöön elämänsä päättämisestä tai hoitotahdon noudattamiseen.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE päätti vuoden 2011 alkupuolella nimetä työryhmän valmistelemaan kannanottoa eutanasiasta ja sen vaihtoehdoista Suomessa. Alkusysäys toimenpiteelle oli Ruotsissa käyty vilkas eutanasiakeskustelu. Kannanottoluonnosta käsiteltiin 15.12.2011 työseminaarissa, ja korjattu versio kannanotoksi on julkaistu 3.1.2012. Kannanotossa todetaan muun muassa, että on pohdittava, mitä ehtoja kuolinpyynnön pitäisi täyttää ja milloin kärsimyksen voidaan katsoa olevan sietämätöntä. Eutanasian sallivissa maissa käytäntönä on kannanottoluonnoksen mukaan ollut se, että eutanasiasta pidättäydytään silloin, kun lääkärit ovat katsoneet kärsimyksen olevan liian vähäistä. Tällöin nousee esille kysymys, miten paljon kärsimystä pitää olla, että saa kuolla. Tarkasteluun täytyy ottaa myös kärsimyksen laatu, kuten psyykkinen ja eksistentiaalinen kärsimys ja fyysinen kipu sekä henkinen kärsimys. On hyvin tärkeää tunnistaa tila, johon lääkityksellisesti on mahdollisuus vaikuttaa, esimerkiksi ahdistuneisuus. Kuolinapu käsitetään usein ihmisoikeudeksi, ja tässä yhteydessä on tärkeää huomioida tilanteet, joissa ihminen kärsii kykenemättä pyytämään apua.

ETENEn kannanotossa tuodaan esille, että eutanasiaan ei ole löytynyt yhtenäistä näkemystä ja että oikeaksi koetun kannan määrittelemiseksi olisi syytä käydä keskustelua tilanteista, joissa hyväkään saattohoito ei riitä lievittämään kärsimystä. ETENEn mukaan saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa tulisi edistää Suomessa. Neuvottelukunnan kannanotossa mainitaan myös eutanasian käytännön hankalat päätäntätilanteet, kuten kärsimyksen arvottaminen ja eutanasiapäätöksen tekeminen. ETENE päätyy toteamaan, että eutanasiasta käytävään keskusteluun on tarvetta, sillä voi olla yksittäisiä tilanteita, joissa eutanasian pois sulkemiselle ei ole eettistä perustetta.