Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomen lainsäädäntö ei sisällä rangaistussäännöstä, joka koskisi nimenomaisesti pelkästään holokaustin kiistämistä. Rikoslaissa on kuitenkin säädetty rangaistavaksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan (rikoslaki 11 luku 10 §), joka kattaa kiistämisen sellaiset muodot, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansanryhmää. Teon rangaistavuus ei edellytä tarkoitustahallisuutta eli että uhkaaminen, panettelu tai solvaaminen olisi ollut tekijän tarkoituksena. Teon vaatimaan tahallisuuteen riittää tekijän tietoisuus siitä, että hänen levittämänsä kirjoitus tai muu viesti uhkaa, panettelee tai solvaa säännöksessä tarkoitettua kansanryhmää. Säännös koskee myös muiden historiallisten tapahtumien tai sotarikosten kiistämistä, jos yleisön keskuuteen levitettävä viesti täyttää tunnusmerkistön mukaiset edellytykset. Jos holokaustin kiistämisessä kehotetaan tai houkutellaan rikoksen tekemiseen, voi myös rikoslain 17 luvun 1 §:n säännös julkisesta kehottamisesta rikokseen tulla sovellettavaksi. Rangaistussäännöksiä on myös käytännössä sovellettu esimerkiksi holokaustia käsitteleviin ilmaisuihin.

Suomen lainsäädäntö täyttää valtioneuvoston käsityksen mukaan myös kysymystä koskevat kansainväliset velvoitteet. Esimerkiksi Euroopan unionin neuvoston puitepäätös 2008/913/YOS rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin velvoittaa Euroopan unionin jäsenvaltiot säätämään rangaistavaksi muun muassa sellaisen 8 päivänä elokuuta 1945 tehdyn Lontoon sopimuksen liitteenä olevan kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perussäännön 6 artiklassa määriteltyjen rikosten julkisen puolustelun, kieltämisen tai vakavan vähättelyn, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen, jos teko suoritetaan tavalla, joka on omiaan yllyttämään väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän jäsentä kohtaan (1 artiklan 1 kohdan d alakohta). Jäsenvaltiot voivat säätää, että rangaistavaa on ainoastaan teko, joka joko suoritetaan tavalla, joka on omiaan häiritsemään yleistä järjestystä, tai on uhkaavaa, alentavaa tai loukkaavaa (2 kohta). Puitepäätös on pantu täytäntöön rikoslain muutoksella 13.5.2011/511 (ks. HE 317/2010 vp). Euroopan unionin komission mukaan viidellätoista jäsenvaltiolla ei ole nimenomaisia säännöksiä holokaustin kiistämisestä (COM(2014) 27 final, kohta 3.1.4).

Holokaustia tai muita historiallisia tapahtumia koskevia rangaistussäännöksiä arvioitaessa on tärkeää kiinnittää huomiota myös perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojaamaan sananvapauteen. Sen, että historiallisia tapahtumia koskevan keskustelun kriminalisointi on sananvapauden kannalta ongelmallista, osoittaa muun ohella Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapaus Lehideux ja Isorni vastaan Ranska 23.9.1998. Sananvapaudella on erityisen korostunut merkitys yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun samoin kuin tieteen ja taiteen aloilla. Sananvapauden turvaamiseen liittyvät näkökohdat puhuvat sitä vastaan, että voimassa olevan kiihottamisrikoksen soveltamisalaa laajennettaisiin kattamaan myös sellaisia tekomuotoja, joissa ketään ei uhata, panetella tai solvata eikä yleistä järjestystä tai turvallisuutta vaaranneta.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Finsk lagstiftning innehåller ingen straffbestämmelse som uttryckligen skulle gälla endast förnekelse av förintelsen. I strafflagen är dock hets mot folkgrupp straffbelagt (strafflagen 11 kap. 10 §). Bestämmelsen täcker sådana former av förnekelse där en viss folkgrupp hotas, förtalas eller smädas. För att gärningen ska vara straffbar fordras inte avsiktsuppsåt, dvs. att hot, förtal eller smädelse skulle ha varit gärningsmannens avsikt. För det uppsåt som krävs är det tillräckligt att gärningsmannen är medveten om att de skriverier eller andra meddelanden som han eller hon sprider hotar, förtalar eller smädar en folkgrupp som avses i bestämmelsen. Bestämmelsen gäller också förnekelse av andra historiska händelser eller krigsförbrytelser, om det meddelande som sprids bland allmänheten uppfyller förutsättningarna i rekvisitet. Om någon vid förnekelse av förintelsen uppmanar eller förleder till brott, kan också bestämmelsen i 17 kap. 1 § i strafflagen om offentlig uppmaning till brott bli tillämplig. Straffbestämmelserna har också i praktiken tillämpats på åsiktsyttringar som t.ex. behandlar förintelsen.

Enligt statsrådets uppfattning uppfyller Finlands lagstiftning också de internationella förpliktelser som gäller saken. T.ex. Europeiska unionens råds rambeslut 2008/913/RIF om bekämpande av vissa former av och uttryck för rasism och främlingsfientlighet enligt strafflagstiftningen förpliktigar Europeiska unionens medlemsstater att straffbelägga bl.a. offentligt urskuldande, förnekande eller flagrant förringande av de brott som definieras i artikel 6 i Internationella militärtribunalens stadga, som fogas till Londonöverenskommelsen av den 8 augusti 1945, riktat mot en grupp av personer eller en medlem av en sådan grupp, utpekad med åberopande av ras, hudfärg, religion, härstamning eller nationellt eller etniskt ursprung, om gärningen begås på ett sådant sätt att den är ägnad att uppmana till våld eller hat gentemot en sådan grupp eller en medlem av en sådan grupp (artikel 1.1 d). Medlemsstaterna får välja att straffa enbart gärningar som antingen begås på ett sådant sätt att de är ägnade att vara störande för allmän ordning eller som är hotfulla, otillbörliga eller kränkande (artikel 1.2). Rambeslutet har genomförts genom en ändring av strafflagen 13.5.2011/511 (se RP 317/2010 rd). Enligt Europeiska unionens kommission har femton medlemsstater inga specifika bestämmelser som gäller förnekelse av förintelsen (COM(2014) 27 final, punkt 3.1.4)

När straffbestämmelser som gäller förintelsen eller andra historiska händelser bedöms är det viktigt att fästa uppmärksamhet också vid den i grundlagen och Europeiska människorättskonventionen skyddade yttrandefriheten. Att kriminalisering av en diskussion om historiska händelser är problematisk med tanke på yttrandefriheten visar bl.a. målet Lehideux och Isorni mot Frankrike i Europeiska människorättsdomstolen 23.9.1998. Yttrandefriheten har en synnerligen framträdande betydelse i den samhälleliga och politiska debatten liksom också inom vetenskapen och konsten. Aspekter som gäller tryggandet av yttrandefriheten talar mot att tillämpningsområdet för den gällande bestämmelsen om hets mot folkgrupp utvidgas till att omfatta också sådana gärningsformer där ingen hotas, förtalas eller smädas och där inte den allmänna ordningen eller säkerheten äventyras.