KIRJALLINEN KYSYMYS 548/2013 vp
KK 548/2013 vp - Eeva-Johanna Eloranta /sd
Tarkistettu versio 2.0
Pienpanimoteollisuuden kasvun esteiden poistaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Euroopan unionin jäsenmailla on vapaus itsenäisesti
myöntää pienpanimoille valmisteveron alennusta
jopa 50 % aina 20 miljoonaan litraan asti. Tämän
tarkoituksena on ensisijaisesti elvyttää perinteistä,
paikallista oluen tuotantoa ja tarjota maataloudelle ja pienyrittäjyydelle
mahdollisuus lisätoimeentuloon. Näin parannetaan
pienpanimoiden taloudellisia toimintaedellytyksiä ja lisätään
työpaikkoja. Mahdollisuus alennukseen on vain niillä pienpanimoilla,
jotka ovat oikeudellisesti ja taloudellisesti riippumattomia muista
panimoista. Veroalennuksia on Euroopassa käytössä useampia
eri malleja, mutta ne ovat pääosin sidottuja tuotantomäärään
ja alkoholipitoisuuteen. Meillä käytössä olevassa
mallissa oluesta suoritettavaa alkoholijuomaveroa alennetaan seuraavasti:
- 50 prosentilla siltä osin
kuin yrityksen kalenterivuoden aikana tuottaman oluen määrä on enintään
200 000 litraa;
- 30 prosentilla siltä osin kuin yrityksen kalenterivuoden
aikana tuottaman oluen määrä on yli 200
000, mutta enintään 3 000 000 litraa;
- 20 prosentilla siltä osin kuin yrityksen kalenterivuoden
aikana tuottaman oluen määrä on yli 3
000 000 litraa, mutta enintään 5 500 000 litraa,
- 10 prosentilla siltä osin kuin yrityksen kalenterivuoden
aikana tuottaman oluen määrä on yli 5 500
000 litraa, mutta enintään 10 000 000 litraa.
Vertailtaessa eri maiden malleja voidaan todeta, että ruotsalaiset
pienimmät panimot maksavat suhteessa eniten veroa vertailumaista.
Suomi ja Britannia tulevat seuraavina 5,5 miljoonaan litraan asti,
minkä jälkeen pienpanimoiden verotus on vertailumaista
korkeinta Suomessa saavuttaen huippunsa 10 miljoonan litran
jälkeen, jolloin Suomessa alennus loppuu kokonaan.
Suomessa siis pienpanimoiden veronalennuksen ylärajana
on EU:n salliman 20 miljoonan litran sijasta 10 miljoonaa litraa,
jonka jälkeen tuki loppuu kokonaan. Mikäli panimo
astuu tuon 10 miljoonan litran tuotantorajan yli, pitää sen seuraavan
vuoden tuotannon ja myynnin olla yli 20 miljoonaa litraa, jotta
menetys saadaan kompensoitua. Tuohon tuotantomäärään
päästäkseen panimon tulee kuitenkin tehdä vähintään 15 miljoonan
euron lisäinvestoinnit saadakseen laitteiston, jolla kyseinen
tuotanto pystytään tekemään.
Tämä on esteenä kasvuhaluille.
Vähittäiskauppamyynti tarjoaa pienpanimoille
kasvun mahdollisuuksia, mutta asettaa suuret paineet riittävän
tuotantokapasiteetin hankkimiseksi. Tällä investointipainotteisella
teollisuudenalalla on halukkuutta voimakkaaseen kasvuun, mutta pienpanimoalennuksen
päättyminen kuin seinään 10
miljoonan litran kohdalla patoaa kasvuhalut. Kun panimo saavuttaa
tilanteen, jossa se joko joutuu pidättäytymään
pienpanimoalennuksesta kokonaan viimeisen vuoden osalta tai hyödyntämään
alennuksen ja maksamaan sen takaisin vuoden lopussa korkeine korkoineen, sen
ei kannata lähteä investointeihin.
Pienpanimoidemme koko vaihtelee yhden henkilön työllistävistä mikroyrityksistä kymmeniä
työntekijöitä työllistäviin
pienyrityksiin. Pienpanimoliittoon kuuluu 21 panimoa. Niistä 80 % tuotti
alle 200 000 litraa. Maassamme on kuitenkin pienpanimoita,
jotka ovat pikku hiljaa pystyneet kasvattamaan tuotantoaan ja työntekijämääräänsä
toinen
toistaan seuranneiden investointien avulla. Nykyinen pienpanimoalennuksen
ulottuminen vain 10 miljoonaan litraan on kuitenkin osoittautunut
kasvun esteeksi, jopa niin, että lupaavasti alkaneita orastavia
vientihankkeita on jouduttu lopettamaan. Nykytilanne aiheuttaa kasvavia
paineita siirtää tuotantoa ulkomaille 10 miljoonan
litran rajan lähestyessä.
Jotta panimo voisi katsoa tulevaisuuteen, pitäisikin
viimeisen verokynnyksen "rankaisuseuraamus" poistaa. Mikäli
ylintä veroalennuksen rajaa nostettaisiin EU:n sallimaan
rajaan eli 20 miljoonaan litraan niin, että pienpanimo
saisi myös viimeisen 10 miljoonan litran tuotannostaan
meillä käytössä olevan 10 %:n
veroalennuksen, olisi se hyvä kipinä pienpanimoalan
kasvulle.
Euroopan unionin jäsenmaiden mahdollisuus myöntää itsenäisesti
veroalennusta pienpanimoille aina 20 miljoonaan litraan asti tulisi
myös Suomessa käyttää hyödyksi
useiden muiden maiden tapaan. Näin voimme edistää työllistävää ja investointihalukasta
kotimaista elintarviketeollisuuden alaa, jonka kasvu heijastuu myös
muihin toimialoihin. Kyseessä on teollisuuden haara, joka
on tällä hetkellä lähes 80-prosenttisesti
ulkomaisomistuksessa olevien suuryritysten hallussa. Kotimaisilla
pienpanimoilla on kaikki mahdollisuudet merkittävään
kasvuun, mutta sen vauhdittaminen tuon 10 miljoonan litran kynnyksen
yli ilman valtion tukitoimia on vaikeaa. Järjestely ei
olisi myöskään ristiriidassa suurpanimoiden
etujen kanssa, sillä niiden tuotantomäärät
ovat paljon kuvattuja suurempia. Tämän veronalennusmahdollisuuden
käyttöön ottaminen toisi valtiolle merkittävästi
lisätuloja. Pienpanimon tuottama 10 miljoonaa lisälitraa
tuottaisi valtion kassaan valmisteverotulona 10 %:n
veroalennuksella noin 12 645 000 euroa, ja tämän
lisäksi tulisi noin 9 500 000 euron arvonlisäverotuotto
ja muina hyötyinä mm. investointi- ja työllisyysvaikutukset.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä pienpanimoiden
kasvun esteiden purkamiseksi?
Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta
2013
- Eeva-Johanna Eloranta /sd
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin
vastattavaksi kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan /sd
näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 548/2013 vp:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä pienpanimoiden
kasvun esteiden purkamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Suomessa pienpanimoiden valmisteveroja on alennettu vuodesta
1995 lähtien. Vuonna 1995 alkoholijuomaveron perusveroa
alennettiin 20 prosentilla, jos pienpanimon vuosituotanto oli enintään
miljoona litraa. Pienpanimoiden veronalennusta laajennettiin vuoden
1996 alusta siten, että yli miljoona, mutta enintään
5,5 miljoonaa litraa olutta tuottaville yrityksille myönnetään
10 prosentin veronalennus alkoholijuomaveron perusveron määrästä.
Enintään miljoona litraa tuottavat panimot saivat
edelleen 20 prosentin suuruisen veronalennuksen. Vuonna 1997 pienpanimoiden
alkoholijuomaveron alennusta laajennettiin siten, että enintään
200 000 litraa olutta kalenterivuodessa tuottaville panimoille myönnettiin
30 prosentin alennus perusveron määrästä ja
20 prosentin veron alennukseen oikeutettujen panimoiden tuotantoraja
nostettiin kahteen miljoonaan litraan. Viimeisin muutos tuli voimaan
maaliskuussa 2004, jolloin alettiin soveltaa nykyisiä veronalennuksia.
On huomattava, että pienpanimoalennusten euromäärät
ovat sittemmin kasvaneet vuosina 2008, 2009 ja 2012 tehtyjen veronkorotusten
myötä, koska prosentuaaliset veronalennusmäärät
lasketaan korotetusta oluen verokannasta.
Pienpanimoiden tuottaman oluen määrä on kasvanut
vuodesta 2004. Kasvu on ollut nopeaa vuodesta 2008. Pienpanimo-oluen
määrän kasvu on painottunut kolmeen suurimpaan
tuotantoportaaseen. Vuonna 2012 pienpanimoalennukseen oikeutettua
olutta tuotettiin noin 11,9 miljoonaa litraa, josta suoritettiin
alkoholiveroa noin 12,4 miljoonaa euroa. Pienpanimoiden
saaman verotuen suuruus tästä määrästä oli
noin 4,8 miljoonaa euroa.
Alkoholiverotuksen rakenteesta, verotettavista tuotteista ja
niiden määritelmistä säädetään neuvoston
direktiivissä 92/83/ETY, jonka 4 artiklan
mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa pienten riippumattomien
panimoiden valmistamaan olueen alennettuja valmisteveromääriä.
Veronalennus voidaan porrastaa panimoiden vuosituotannon mukaan.
Veronalennus voi kuitenkin koskea vain sellaisia yrityksiä,
jotka tuottavat olutta vuodessa enintään 20 miljoonaa
litraa. Lisäksi edellytyksenä on, ettei alennettu
vero saa olla enempää kuin 50 prosenttia tavanomaista valmisteveroa
pienempi. Pienellä riippumattomalla panimolla tarkoitetaan
oikeudellisesti ja taloudellisesti muista panimoista riippumatonta, fyysisesti
erillään muiden panimoiden tiloista toimivaa panimoa,
joka ei harjoita lisenssivalmistusta.
Eurooppalaisessa vertailussa pienpanimoiden verokanta on korkea,
koska Suomen soveltama varsinainen oluen verokanta on korkea. Sitä vastoin
pienpanimoalennusten euromäärät litraa kohden
laskettuna ovat eurooppalaisessa vertailussa varsin korkeat. Varsinkin
aivan pienimmille pienpanimoille kompensoidaan pitkälti
Suomen korkea olutvero. Lisäksi on otettava huomioon,
että Suomen olutmarkkinat ovat eurooppalaisessa vertailussa
suhteellisen pienet.
Hallitus aikoo tarkastella mahdollisuuksia kehittää pienpanimoiden
verovapautta ottaen kuitenkin huomioon EU-lainsäädännön
ja mahdollisuudet toteuttaa alkoholipolitiikkaa. Pienpanimoalennuksen
suunnittelussa on myös otettava huomioon Suomen olutmarkkinoiden
koko. Alkoholiverodirektiivin mukainen pienpanimoalennukseen oikeuttavan
tuotannon yläraja on 20 miljoonaa litraa, joka
on Suomen olosuhteissa suhteellisen korkea, koska se vastaa jo viittä prosenttia
Suomen olutmarkkinoista. Arvioinnissa on myös otettava
huomioon, että alennuksen muutos ei todennäköisesti
vaikuta oluen kokonaiskulutukseen, vaan ainoastaan oluen myynnin jakautumiseen
pienten ja suurten panimoiden kesken. Tällöin
pienpanimo-oluen myynnin kasvu merkitsisi verotuen kasvua ja alkoholiverotuottojen
pienenemistä.
Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta
2013
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 548/2013 rd undertecknat
av riksdagsledamot Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Vilka åtgärder tänker regeringen
vidta för att undanröja hindren för små bryggeriers
tillväxt?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
I Finland har punktskatterna för små bryggerier sänkts
sedan 1995. År 1995 sänktes grundskatten på alkoholdrycker
med 20 procent, om årsproduktionen vid bryggeriet uppgick
till högst en miljon liter. Skattesänkningen utvidgades
i början av 1996 så att företag som framställer över
en miljon men högst 5,5 miljoner liter öl beviljades en
nedsättning på 10 procent av grundskatten på alkoholdrycker.
Bryggerier som framställde högst en miljon liter
fick fortfarande en skattesänkning på 20 procent. År
1997 utvidgades sänkningen av skatten på alkoholdrycker
för små bryggerier så att bryggerier
som framställde högst 200 000 liter öl
per kalenderår beviljades en sänkning på 30
procent på grundskatten och produktionsgränsen
för de bryggerier som hade rätt till en skattesänkning
på 20 procent höjdes till två miljoner
liter. Den senaste ändringen trädde i kraft i
mars 2004, då nuvarande skattesänkningar började
tillämpas. Man bör observera att sänkningarna
i euro för små bryggerier ytterligare har ökat
till följd av skattehöjningarna 2008, 2009 och
2012, eftersom beloppet av de procentuella skattesänkningarna
beräknas på den höjda skattesatsen för öl.
Mängden öl som framställs av små bryggerier har ökat
sedan 2004. Sedan 2008 har ökningen varit snabb och koncentrerad
till de tre största produktionsleden. År 2012
framställde de små bryggerierna cirka 11,9 miljoner
liter öl som var berättigade till nedsatt skatt.
För denna mängd betalades cirka 12,4 miljoner
euro i alkoholskatt. Av beloppet fick de små bryggerierna
cirka 4,8 miljoner euro i skattestöd.
Alkoholbeskattningens struktur, vilka produkter som ska beskattas
och definitionen av dem regleras i rådets direktiv 92/83/EEG.
Enligt artikel 4 i direktivet får medlemsstaterna tillämpa nedsatta
skattesatser på öl bryggt av oberoende, små bryggerier.
Nedsättningen får differentieras efter årsproduktionen
vid bryggerierna i fråga. De nedsatta skattesatserna får
dock inte tillämpas på företag som producerar
mer än 20 miljoner liter öl per år. Dessutom
får de nedsatta skattesatserna inte sättas mer än
50 procent under den nationella standardsatsen för punktskatt.
Med oberoende, litet bryggeri avses ett bryggeri som är
juridiskt och ekonomiskt oberoende av andra bryggerier, som använder
lokaler som är fysiskt skilda från andra bryggeriers
och som inte brygger på licens.
I ett europeiskt perspektiv tillämpas en hög skattesats
på de små bryggerierna, eftersom den egentliga
skattesatsen på öl är hög i
Finland. Däremot är de små bryggeriernas
skattesänkningar räknat i euro per liter mycket
höga i en europeisk jämförelse. I synnerhet
de allra minsta bryggerierna kompenseras i stor utsträckning
för den höga skatten på öl i
Finland. Dessutom bör man beakta att den finländska ölmarknaden är
förhållandevis liten i jämförelse
med övriga Europa.
Regeringen har för avsikt att undersöka förutsättningarna
för en utveckling av skattefrihet för små bryggerier,
dock med beaktande av EU-lagstiftningen och möjligheterna
att tillämpa alkoholpolitiken. Vid planeringen av skattereduceringen
för små bryggerier bör man också beakta storleken
på den finländska ölmarknaden. Enligt alkoholdirektivet är
den övre produktionsgräns som berättigar
till nedsatt skattesats för små bryggerier 20
miljoner liter, vilket är förhållandevis
mycket för finländska förhållanden,
eftersom volymen i sig motsvarar fem procent av Finlands ölmarknad.
I samband med undersökningen bör man också beakta
att en ändring av nedsättningen sannolikt inte
kommer att påverka totalkonsumtionen utan bara fördelningen
av ölförsäljningen mellan små och
stora bryggerier. Om de små bryggeriernas ölförsäljning ökar,
innebär det att skattestödet ökar och
alkoholskatteintäkterna minskar.
Helsingfors den 5 juli 2013
Finansminister Jutta Urpilainen